Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Tuoreimmat uutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 11489

Sinikettujen vientiä vastustavat turkistarhaajat päivystävät yhä kokkolalaistarhalla – paikalla kymmeniä protestoijia

$
0
0

Elävien siitoseläinten lastaamisen kuljetusautoihin odotettiin alkavan perjantaina aamupäivällä Kokkolassa.

Kiinaan vietävien eläinten lastaamisen alkamisesta kertoi Ylelle Rannikon Turkistuottajat ry:n puheenjohtaja Arto Isopahkala. Sama tieto saatiin eläinten oikeuksia puolustavalta Finland Fur Animal Save -ryhmältä.

Keski-Pohjanmaan ympäristöterveydenhuoltoon tietoa lastaamisen aloittamisesta ei vielä perjantaina iltapäivällä kuitenkaan ollut tullut. Eläimiä lastattaessa pitää terveysvalvonnan johtaja Andréas Smedsin mukaan olla paikalla myös valvontaeläinlääkäri.

– Odotamme tuottajalta ilmoitusta, että lastaaminen alkaisi. Toistaiseksi sellaista ei ole tullut, Smeds sanoo.

Lisää mielenosoittajia paikalle

Osa siitoskettujen vientiä Kiinaan vastustavista turkiseläinkasvattajista yöpyi torstain ja perjantain välisen yön autoissaan eläinten vientiä kaavailevan tarhan lähistöllä.

Kuljetusautojen siirryttyä perjantaina aamulla tarhalle elävien eläinten vientiä vastaan protestoivat turkistarhaajat hälyttivät lisää jäseniä paikalle.

– Keinot [kuljetuksen estämiseen] ovat vähissä. Emme voi oikeastaan estää niitä mitenkään muuten kuin osoittamalla mieltä, Isopahkala sanoo.

Isopahkalan mukaan yksi mahdollisuus vientikuljetuksen estymiseen on vielä se, että valvova eläinlääkäri ei anna sille lupaa.

Protestiin osallistuvat turkistuottajayhdistykset kertoivat odottavansa kokkolalaistarhalle perjantaina jopa 200 turkiseläinkasvattajaa sekä muita vientiä vastustavia. Protestoijien aikomus on päivystää tarhan tuntumassa autojen mahdolliseen lähtöön saakka.

Isopahkala kertoo saaneensa eläinsuojelujärjestöiltä viestiä, että nämä olisivat mahdollisesti suunnittelemassa eläinkuljetuksen vastaanottamista Helsingissä.

– Illalla sain tietoa, että se (eläinsuojelu)aktivistipuoli, jotka meitä vastustaa normaalisti, olisi nyt samassa kelkassa meidän kanssamme ja järjestämässä siellä mielenilmausta.

Turkiseläinten häkkejä, taustalla eläinkuljetusrekka
Eläinkuljetusautot ovat siirtyneet turkistarhalle. Poliisi on siirtänyt mielenosoittajat pois yksityisalueelta.Ville Viitamäki / Yle

Poliisi kutsuttu paikalle

Tarhan kiinalainen omistaja Pan Jian Ping kutsui päivällä poliisin paikalle. Hänen mukaansa protestoijat olivat luvatta yksityisalueella. Poliisi siirsikin protestoijat pois yksityisalueelta.

Turkistarhan omistajan mukaan vientiin on lähdössä 2500 sinikettua. Kiinassa hänellä on 60 000 kettua.

Kokkolassa hän on toiminut muutaman vuoden ja kertoo haluavansa kasvattaa turkiseläimiä Suomessa, koska ilmasto on viileä ja pimeyskin on eläinten mieleen.

Pan Jian Ping turkistarhallaan. Hän kutsui poliisin paikalle, kun mielenosoittajat olivat hänen yksityisalueellaan.
Pan Jian Ping on tarhannut turkiseläimiä Suomessa muutaman vuoden. Hän kutsui poliisit siirtämään mielenosoittajat pois yksityisalueeltaan.Ville Viitamäki / Yle

Lue seuraavaksi:

Turkistarhaajat kokoontuivat estämään siitoskettujen kuljetuksen Kokkolassa – "Meidän on näytettävä ihmisille, että olemme tätä toimintaa vastaan"

Turkistarhaajien protesti siitoskettujen Kiina-kuljetuksia vastaan jatkuu Kokkolassa – "Aiomme olla paikalla, kun rekat lähtevät liikkeelle"

FIFURista ymmärrystä protestille

Suomen Turkiskasvattajain liiton (FIFUR) viestintäjohtaja Olli-Pekka Nissinen toteaa, että kansainvälinen eläinkauppa on Suomessa lähtökohtaisesti laillista ja sitä tapahtuu. Sinikettujen osalta FIFURilla on erityisvaatimuksia, kuten FIFURin jäsenyys ja lupa kauppaan.

Nissinen ymmärtää paikallisten tarhaajien huolen ja närkästyksen.

– Yrittäjiemme tärkein pointti on varmaan osaamisen valuminen pois maasta ja eläinten hyvinvointiaspekti. On surullista, että vuosikymmenten osaaminen menee polkuhintaan kohteeseen X, Nissinen sanoo.

Nissisen mukaan protestoijat ovat peräänkuuluttaneet eläinkuljetuksiin liittyvien lakien ja säädösten noudattamista. Myös kuljetusautoihin liittyen huoli afrikkalaisen sikaruton leviämisestä on askarruttanut tuottajia.

Nissisen mukaan Suomessa on FIFURin ulkopuolisia toimijoita muutama kymmenen.

Protestin järjestävien tahojen mukaan kokkolalaistarha ei kuulu turkistuottajien järjestöihin.

Eläinoikeusryhmä tuomitsee kuljetukset

Eläinoikeusryhmä Finland Fur Animal Save ilmoitti torstai-iltana tiedotteella tukevansa turkistarhaajien yritystä estää vientikuljetus laillisin keinoin. Ryhmän perustaja Niina Kuorikosken mukaan ryhmä tuomitsee yksiselitteisesti elävien turkiseläinten kuljettamisen Kiinaan.

– Ensisijaisesti meillä on huoli eläimistä ja niiden hyvinvoinnista. Kuljetus täytyisi estää, Kuorikoski sanoo.

Finland Fur Animal Save kyseenalaistaa kuitenkin tiedotteessaan turkistarhaajien motiivit kuljetusten estämiseen siltä osin, kun kyse on taloudellisesta hyödystä.

– Kiinassa tuotetun turkiksen laadun paraneminen vaikuttaisi merkittävästi Suomen turkisteollisuuteen ja sen tulokseen, tiedotteessa todetaan.

Häkkien koko huolena

Protestiin osallistuvat turkiskasvattajayhdistykset kritisoivat perjantaina lähettämässään tiedotteessa kokkolalaistilalla lastaamista odottavien autojen eläintenkuljetustiloja. Protestoijien mukaan häkkien koko on liian pieni.

"Tarhaajien aamulla ottamien kuvien mukaan kuljetushäkkien koko on Suomen maantiekuljetuksiin liian pieni. Häkkien koko on 47 x 63 x 39. [...] Kuljetushäkit on kuvattu ja mitattu tänä aamuna turkistarhan ulkopuolella vaikka niiden tulisi olla jatkuvasti karanteenialueella ja desinfioituina. Asiasta on tiedotettu valvontaeläinlääkäreitä", tiedotteessa sanotaan.

Keski-Pohjanmaan ympäristöterveydenhuollon terveysvalvontajohtaja Smeds toteaa, että turkiseläinten kuljetuksia säädellään muun muassa lailla eläinten kuljetuksesta (2006) ja valtioneuvoston asetuksella turkiseläinten suojelusta (2011). Smedsin mukaan nykylainsäädäntö määrää, että kuljetushäkissä pitää eläimen pystyä seisomaan, makaamaan ja liikkumaan, mutta niiden senttikokoa ei määrätä.

Turkistarhaajat pyrkivät estämään elävien siitoskettujen vientikuljetuksen Kokkolassa 17. tammikuuta 2020.
Turkistuottajajärjestöjen mielenosoittajia turkistarhalla Kokkolassa 17.1.2020Ville Viitamäki / Yle

Ministeri: "En pidä hyvänä elävien kettujen vientiä"

Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä ottaa kantaa Kokkolan tapahtumiin ja elävien turkiseläinten vientiin sähköpostitse:

"En pidä hyvänä elävien kettujen vientiä Suomesta. Meillä on korkealuokkaista jalostusosaamista, jonka arvoa menetetään viemällä jalostuskettuja. Eläinten hyvinvoinnin ja alan itsensä kannalta Suomesta pitäisi viedä turkista, ei eläviä turkiseläimiä. Silloin tunnemme myös tuotanto-olosuhteet läpikotaisin.

Suomessa eläintuotanto on vastuullista ja eläinten terveys ja tautien torjunta otetaan vakavasti. Turkisalalla on omat sertifikaatit, jotka painottavat erityisesti eläinten hyvinvointia. Työtä eläinten hyvinvoinnin parantamiseksi tehdään koko ajan.

On toimivaltaisten viranomaisten tehtävä valvoa, että viennin ehdot täyttyvät. Tämä koskee niin eläintauti- kuin hyvinvointiehtojakin. Mikäli toiminta on säädösten ja vientiehtojen mukaista, se voi toteutua. Jos ehdot eivät täyty, se estetään.

Viranomaiset myös varmistavat, että kuljetuksiin käytettävät autot on desinfioitu tautiriskien torjumiseksi. Esimerkiksi afrikkalaisen sikaruton leviämisessä ei pidä ottaa mitään riskejä. Luotan suomalaisten viranomaisten ammattitaitoon."

Yhteinen protesti

Turkiseläinkasvattajien protestiin osallistuvat ja yhteiset tiedotteet ovat allekirjoittaneet Pohjois-Suomen Turkiseläinkasvattajat ry, Rannikon Turkistuottajat Ry, Lakeuden Tarhaajat ry ja Svenska Österbottens Pälsdjursodlarförening rf.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 11489

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>