Näyttelijä Oona Airola katsoo Tokoinrannan tummuvaan iltaan. Helsingin kaupunginteatterin ikkunat heijastavat valoisaa sisätilaa, mutta silti niiden läpi voi nähdä, kuinka tuuli viskoo sadepisaroita ja pyörittää puiden paljaita oksia.
Helsingin masentava talvisää on oikeastaan auttanut eläytymään teatterityöhön. Emily Brontën romaaniin perustuva Humiseva harju -näytelmä sijoittuu pohjoisenglantilaisen Yorkshiren tuulisille nummille.
Airolan mukaan Humisevan Harjun ydintä on juuri se, miltä nummi tuntuu: aistituntumat luonnosta ja monella tapaa ankarasta ympäristöstä.
– Vaikka on surullista, että täällä sataa vettä tammikuussa, niin jotenkin Humisevan harjun tunnelma on sitä kautta tullut lähelle.
– Teoksen pohjavire on mollinen ja tumma. Se tulee mieleen, kun rämpii täällä tuulta ja sadetta vasten.
Näytelmän toinen päähenkilö, nummella seisovan maalaistalon tytär Cathy, on Airolan ensimmäinen päärooli näin isossa teatterissa. Lauri Maijala ohjaa teoksen Helsingin kaupunginteatterin suurelle näyttämölle. Airolan vastanäyttelijänä on Markus Järvenpää Heathcliffin traagisessa roolissa. Ensi-iltaan on aikaa vajaat kaksi viikkoa.
Murrettua itsetuntoa ei voi mikään mammona korjata. Oona Airola
Oona Airola on kokenut ja varma esiintyjä. Jo lapsena hän kiipesi Kokkolan Ykspihlajan työväen näyttämölle. Laulukeikat pyörivät yläasteelta lähtien. Punaista mattoa on tullut tallattua Cannesia myöten. Nyt hän seisoo HKT:n suurella näyttämöllä, jonka katsomoon mahtuu parhaimmillaan yli 900 katsojaa.
Näyttämöversio Brontë-klassikosta keskittyy kirjan ydinhenkilöihin. Se kertoo kuinka orpo Heathcliff otetaan kasvatiksi Earnshawin perheeseen. Aikuisina hän ja talon tytär rakastuvat. Cathy ei huoli häntä luokkaeron vuoksi, vaan avioituu naapurikartanon pojan kanssa. Katkeruutta ja kostoa seuraa.
– Heathcliff on poikkeusyksilö ja onnistuu sosioekonomisessa nousussa. Mutta hänen mielensä on mennyt rikki.
– Hänelle on koko elämän ajan tolkutettu, miten paljon muita huonompi hän on. Murrettua itsetuntoa ei voi mikään mammona korjata, Airola sanoo.
Tarina ei kuitenkaan ole läpeensä synkkä, Airola muistuttaa. Siinä on suurta rakkautta, puhdasta inhimillisyyttä ja lämpöä. Elementtejä, joita ilman teoksesta ei olisi kasvanut klassikkoa.
Feministimiehet johdattivat kohti reilua ryhmätyötä
Oona Airolan roolihahmo Cathy raahustaa aikuisuuttaan mollissa, mutta henkilö Airola lurittelee duurissa.
– Viimeksi eilen mietin, miten onnekas olen ollut! Kun saisi jatkossakin tehdä edes puoliksi näin upeita töitä, edes puoliksi näin hienojen ihmisten kanssa, Airola huokaisee.
Kolmekymppinen näyttelijä kokee, että rooli Juho Kuosmasen elokuvassa Hymyilevä mies (2016) johdatti hänet hyvien töiden sumaan.
Elokuva-alaa on viime vuosina tuuletettu urakalla. Keskustelu naisten stereotyyppisistä rooleista ja #metoo-liike ovat karistaneet suomut silmiltä.
Hymyilevän miehen tekeminen osoitti Oona Airolalle, että alalla voi toimia myös toisin.
Elokuvan työryhmällä oli vankka tasa-arvoinen maailmankuva, jota myös noudatettiin. Airola kuvaa elokuvan ohjaajaa, tuottajaa, kuvaajaa ja vastanäyttelijöitään miesten muodostamaksi feministiryhmäksi.
Varjelen sitä, että ketään ei ryhmässä latisteta sukupuolen tai muiden ominaisuuksien vuoksi. Oona Airola
Ryhmä piti huolen, ettei kukaan puhunut Airolalle alentavalla tavalla tai tyrkyttänyt hänelle roolia tai mediakuvaa, jollaista naisnäyttelijöille usein tarjoillaan. Hänelle näytettiin miespuolisen vastanäyttelijän työsopimus, jotta hän näkisi, että palkkaus on tasapuolinen.
Oona Airola koki, että hän sai korvaamattoman oppitunnin siitä, millainen on hyvä ryhmädynamiikka ja miten se voi poikia edelleen hyvää.
– Tajusin silloin, että tästä tulee minulle kärkiasia jokaisessa tulevassakin työssä. Varjelen sitä, että ketään ei ryhmässä latisteta sukupuolen tai muiden ominaisuuksien vuoksi.
Airolan mukana hyvä meininki on tärkeintä ja kaikki muu tulee vasta sen jälkeen. Rankat ja kipeät kokemukset eivät kanna.
Ainakin Hymyilevän miehen tämä mentaliteetti siivitti menestykseen. Elokuva sai Un Certain Regard -kakkossarjan pääpalkinnon Cannesin filmijuhlilla vuonna 2016. Yle Uutisten kyselyssä suomalaiset elokuvakriitikot valitsivat leffan 2010-luvun parhaaksi.
Hymyilevää miestä kuvattiin samana syksynä, kun Oona Airola valmistui näyttelijäksi Teatterikorkeakoulusta. Nyt takana on muutama muukin elokuvarooli ja kokemuksia tv-sarjoista.
Itse hän oli ajatellut olevansa nimenomaan teatterinäyttelijä. Molemmissa töissä on puolensa.
– Elokuvien ja tv-sarjojen kuvauksissa on monesti aika yksinäistä. Teatteriesityksen jälkeen puretaan tunteita yhdessä. Kuvauksista puuttuu myös toisto, joka tuo työhön turvallisuutta teatterissa.
Elokuvaa kuvatessa näyttelijä saattaa istua maskissa yksin ja kuvausten jälkeen lähtee kotiin hieman hämmentyneenä.
– Siinä sitä sitten miettii, että olinkohan mä ihan kauhea. Ja tuloksen näkee joskus ensi vuonna, kun elokuva on valmis, Airola nauraa.
Eläinlääketiede kiinnosti, teatteri vei
Oona Airola on kotoisin Kokkolasta. Hän kasvoi aidossa boheemiperheessä, suuressa puuhuvilassa, meren rannalla. Sisaruksia oli viisi ja pihassa koiria, pupuja, possuja ja hevosia.
Eläimet olivat usein vapaina pihassa. Hevosille riitti heinää rantaniityllä. Ratsastamaan lähdettiin koirien kanssa. Ne Airola opetti pysähtymään, kun tultiin tien laitaan. Ja sitten taas jatkettiin metsään.
Ei ihme, että Airola oli jo varhain varma, että hänestä tulee eläinlääkäri.
– Kun sitten näin sen eläinlääkiksen pääsykoekirjan, totesin, että ehkä ei sittenkään. Vitosen matikalla ei siitä olisi selvitty.
Vanhemmat opettivat lapset kotona laulamaan ja soittamaan. Airola myös näytteli äidin ja muidenkin ohjauksissa asuinalueensa Ykspihlajan työväen näyttämöllä. Hän kävi musiikkilukion ja esiintyi musikaaleissa. Hetken hän opiskeli laulua Keski-Pohjanmaan konservatoriossa.
Mutta teatterikärpänen oli jo puraissut.
Musiikkia Oona Airola ei ole jättänyt. Hän on valinnut tietoisesti freelancerin osan. Siinä työn voi jakaa palasiksi eri osa-alueisiin. Yksi niistä on musiikki.
Pisimpään Airola on musisoinut sisartensa, erityisesti Lauran, kanssa. Laura, Oona ja Anna Airola ovat osa Ykspihlajan Kino-orkesteria, mutta he esiintyvät myös muissa kokoonpanoissa.
Yksi Oona Airolan yhteistyökumppaneista musiikin saralla on näyttämömusiikin legenda, Kaj Chydenius. Chydenius ihastui Airolan ääneen laulukeikalle, jossa esitettiin maestron musiikkia tämän 70-vuotispäivän kunniaksi.
– Lähdin konsertin jälkeen narikkaa kohti. Silloin takkien takaa tuli kumara hahmo, joka esitteli itsensä kohteliaasti. Ikään kuin en olisi tunnistanut häntä!
– Hän ojensi käyntikorttinsa ja pyysi soittamaan, jos yhteistyö kiinnostaa, Airola kertoo.
Lopulta Airola keräsi rohkeutensa ja soitti. Siitä alkoi nyt jo kymmenen vuotta jatkunut työ laulun ja runouden parissa. Airolan mielestä yksikään puhe- tai laulunopettaja ei ole haastanut häntä samalla tavalla kuin Chydenius.
Pienten tuotantojen näyttelijä nauttii suuren talon eduista
Oona Airola sanoo olevansa teatterin nuorta ensemble-sukupolvea. Hän on tottunut työskentelemään ryhmässä, ottamaan kaikkien mielipiteet huomioon ja olla kumartelematta auktoriteetteja alistuvalla tavalla.
Työ suuressa laitosteatterissa ei poikkea tästä, jos ilmapiiri työryhmässä on hyvä.
Teatterin kokoluokka tuo monia etujakin. Helsingin kaupunginteatterin tuotantotahti pakottaa työryhmän jo varhaisessa vaiheessa läpimenoihin. Niissä hahmottuvat esityksen raamit. Opitaan, kauanko esitys kestää ja mitä se vaatii tekniikalta. Näyttelijälle syntyy käsitys kokonaisuudesta.
Välillä Airolasta on tuntunut kuin tekninen henkilökunta lukisi ajatuksia. Ohjaaja Maijala, näyttelijät Airola, Järvenpää ja Markku Haussila räiskyvät ja leiskauttelevat ideoitaan jopa nopeammin kuin ehtivät artikuloida niitä. Silti näyttämölle ilmaantuu tarvittava rekvisiitta kuin tyhjästä. Tätähän te juuri kaipasitte?
Humisevan harjun raastava tunnelman synnyttämiseksi tarvitaan kaikkien panosta.
Kyllä siinä pitää olla lihaa, joka liikkuu, ei se muuten sykähdytä. Oona Airola
Elokuvassa kameran voi viedä keskelle nummia. Se voi kuvata jylläävät luonnonvoimat, nostaa sieraimiin mullan hajua ja näyttää kuinka oksat iskevät vasten kasvoja.
Näyttämöllä tämä kaikki täytyy synnyttää sisätilassa.
– Toki lavasteet, tehosteet ja pyörivä näyttämö tekevät osansa, mutta kyllä siinä pitää olla myös lihaa, joka liikkuu, ei se muuten sykähdytä. Se onkin sitten sitä meidän työtä, Airola toteaa.
Airola on Cathyn roolissa näyttämöllä melkein koko ajan. Harjoituksissa fyysisesti rankkoja kohtauksia toistetaan moneen kertaan. Ja taas ja vielä kerran.
Kotiin mennessä mieli on myllerryksessä ja keho tyhjiin väännetty.
Silloin auttaa kävely ja musiikin kuunteleminen. Aina ei ole voimia puskea tuulta. Nykyiseen elämäntyyliin ei sovi koirakaan, jonka kanssa olisi hauska lenkkeillä. Tekee mieli jäädä kotiin.
– Katson Yle Areenasta jotain ihan muuta. Vaikka jotain yhteiskunnallisesti tärkeää. Tai kuuntelen puheohjelmia radiosta.
– Jos sitäkään ei jaksa ja stressitaso on sellainen kuin nyt, selaan vaatteita netistä. En ostaisi mekkoa verkkokaupasta sovittamatta, mutta katselen niitä ja tyhjennän aivojani, Airola sanoo.
Oona Airola kertoo, että kotona heitä lapsia ei koskaan väkisin patistettu mihinkään eikä myöskään estetty toteuttamasta ideoitaan. Se sai jälkikasvun kukoistamaan ja kannustamaan toisiaan.
Oona ja Anna ovat molemmat laulavia näyttelijöitä, Laura toimittaja/musiikintekijä, Sara sirkustaiteilija ja nuorin Aaro muusikko. Joukko kokoontuu Kokkolaan ainakin kesällä, kun Outi-äidin yhdessä Ykspihlajan asukasyhdistyksen kanssa järjestämä kulttuuriviikko alkaa. Silloin kotitalon pihapiiriin kuuluvassa Kahvila Sahassa soi ja raikuu.
Mutta vielä ei ole kesä. Vaellus julmilla nummilla jatkuu. Humisevan harjun ensi-ilta on tammikuun lopulla ja näytökset jatkuvat kevään ajan.