Lauha ja lumeton talvi on nakertanut pohjalaisteihin rajuja vaurioita.
Etelä-Pohjanmaan Ely-keskuksesta arvioidaan, että talvi on ollut tähän mennessä yksi pahimmista: monttuja ja reikiä on niin paljon, että paikkauksia on tehtävä joka päivä sekä valta-, kanta-, seutu- ja yhdysteillä.
– Uusista vaurioista tulee ilmoituksia jatkuvasti, mutta vain suurimmat reiät kyetään hoitamaan, kertoo Ely-keskuksen toiminnanohjauspäällikkö Tanja Västi.
Lämpötilojen sahaaminen plussan ja miinuksen välillä sekä vesisateet ovat rikkoneet jo valmiiksi rapistuneita päällysteteitä.
– Koloihin päässyt vesi turpoaa jäätyessään ja rikkoo päällysteen. Lisäksi autojen nastarenkaat irrottovat kiveä ja tien pinta avautuu vedelle. Pahaa jälkeä on tullut, harmittelee Västi.
Esimerkiksi Kokkolassa paikkausryhmät kiertävät jo korjaamassa reikiä sitä mukaa, kun ilmoituksia tulee. Palautetta on satanut kuopista jo runsaasti, kertoo Kokkolan tiemestari Kari Pihlajamäki ja toivoo sen jatkuvan.
– Toivottavasti kaupunkilaiset ilmoittavat välittömästi, kun näkevät kuopan. Tällaiset kelit ovat myrkkyä teille: kun ei ole pakkasta, ei lunta, vaan kuoppaan vielä sataa vettä ja liikennekin jyrkää siitä yli, niin kyllähän se reikä siitä suurentuu.

Talvella poikkeuksellisesta kuumapaikkauksesta hätäapua
Hätäapuna urakoitsijat yrittävät poikkeuksellisesti jo helmikuussa tilkitä reikiä kuumapaikkauksilla, joita tehdään tavallisesti vasta kesällä.
– On pitänyt turvautua kuuman massan käyttöön, että tie kestäisi, kertoo Västi.
Ely-keskuksessa mietitäänkin nyt kuumeisesti, miten tiet pidetään edes jonkinlaisessa kunnossa. Huonokuntoisia teitä on niin paljon, että rahat eivät riitä päällystämiseen.
Osa vähäliikenteisistä päällysteteistä ollaankin näillä näkymin muuttamassa sorateiksi.
Ely-keskus arvioi jo viime keväänä, että osa pohjalaisteistä on rapistunut korjauskelvottomaan kuntoon. Tuolloin arvioitiin, että pohjalaismaakunnissa on pian 1 500 kilometriä rapistuneita asfalttiteitä, ellei valtiolta tipu lisärahaa.
Korjausrahaa pitäisi tulevina vuosina saada yli tuplasti lisää, jotta edes päällystettyjen teiden nykykunto voidaan taata.
Viime kesänä pohjalaismaakunnissa pystyttiin kunnostamaan vain noin 150 tiekilometriä ja se näkyy nyt asfaltin nopeampana rikkoutumisena.