Turverekat vyöryvät tänään Helsinkiin Eduskuntatalon edustalle. Polttoturpeen tuotannon alasajosta suivaantuneet turvetuottajat vaativat turpeen luokittelua uusiutuvaksi luonnonvaraksi ja elinkeinon jatkumista Suomessa.
Turvemarssin johtohenkilöt, eteläpohjalaiset turveyrittäjät Markus Mantela ja Jouko Pahkakangas, perustelivat vaatimuuksiaan torstaina Ylen haastattelussa muun muassa sanomalla, että turpeen määrän vuotuinen kasvu on suurempaa kuin sen käyttö, ja siksi turve olisi nähtävä uusiutuvana luonnonvarana.
Lisää argumentteja löytyy myös Turve on luokiteltava uusiutuvaksi luonnonvaraksi -kansalaisaloitteesta, joka on kerännyt jo reilut 36 000 allekirjoitusta.
Poimimme sekä Mantelan ja Pahkakankaan haastattelusta että kansalaisaloitteesta argumentteja Geologian tutkimuskeskuksen erikoistutkija Jukka Turusen kommentoitaviksi. Hän ei niele turpeen puolesta puhujien perusteluja purematta, mutta löytää kuumaan perunaan jopa kompromissiehdotuksen.
1. Väite: Turve on uusiutuva luonnonvara. Vuotuinen kasvu on suurempaa kuin käyttö, siis kestävää kehitystä. Aina puhutaan vuosista, mutta pitäisi katsoa kokonaisuutta. Ruotsissa turve katsotaan uusiutuvaksi energiaksi eli hitaasti uusiutuvaksi biomassaksi.
Ruotsalaiset ovat tavallaan oikeassa. Luonnontilassa oleva ojittamaton suo kasvaa ja kerryttää turvetta hiljalleen eli on hitaasti uudistuva biomassa. Äärettömän hitaasti uusiutuva. Jos puubiomassan kohdalla kiertoaika on keskimäärin 60–80 vuotta, turpeella saman suon uudistuminen kestää 6 000–8 000 vuotta. Siinä on se radikaali ero.
Uudistuva pintaturve on höttöä ja heikosti maatunutta, eikä sitä voida käyttää energiaturpeena muutamaan tuhanteen vuoteen. Aina siis pitäisi mennä uusille ja uusille alueille, jotta löytyisi pitkälle maatunutta polttoturpeeksi kelpaavaa turvetta.
Kun puhutaan uusiutumisesta, pitäisi samaan hengenvetoon sanoa, että käytöstä poistettu alue ennallistetaan suoksi, muuten se ei tule kasvamaan mitään. Turvetuotannosta poistuva alue palautuu maanomistajalle, joka päättää, mitä tekee. Käytännössä valtaosa on mennyt metsän kasvatukseen tai maanviljelyyn. Muun muassa tämän takia suopinta-ala on vähentynyt jo miljoonalla hehtaarilla toisen maailmansodan jälkeen.
Suomen Luonnonsuojeluliiton mukaan turvetta ei luokitella Ruotsinkaan lainsäädännössä uusiutuvaksi, vaan Ruotsin lainsäädännössä turve on jotain siltä väliltä.
2. Väite: Turvevarantomme ovat huomattavasti arvokkaampia kuin Norjalla öljyvarannot. Meillä on turvevarantoa, jota käyttää, mutta Suomen turvealasta on tällä hetkellä käytössä vain 0,7 prosenttia. Suojeltuja soita on 20-kertainen määrä verrattuna turvetuotannossa olevaan pinta-alaan.
Soitamme verrataan välillä Norjan öljyvarantoihin, ja totta on, että Suomessa on valtavasti turvetta. Mikäli vertailun pohjana on varantojen energiasisältö, niin Suomen teknisesti käytettävissä olevat turvevarannot ovat noin puolet Norjan tunnetuista öljyvaroista.
Totta on myös, että suojeltavaa pinta-alaa on paljon enemmän kuin mitä turvetuotantoon on käytetty. Vertailu on kuitenkin harhaanjohtavaa, koska kokonaispinta-alan asemesta pitäisi puhua käyttökelpoisista turvetuotantoon soveltuvista turvevaroista.
Siitä pinta-alasta on käytetty jo 14 prosenttia. Suomen reilusta yhdeksästä miljoonasta suohehtaarista ei ole käyttökelpoista kuin vajaa miljoona hehtaaria.
Jos se kaikki poltettaisiin energiaturpeena, ilmakehään lähtisi miljardeja tonneja turvetta ja hiilidioksidia.
3. Väite: Turvepääoma kasvaa vuosittain 2,7 kertaiseksi verrattuna nykykäyttöön. Maaperässämme riittää turve-energiaa suojelemattomilla alueilla 40 miljoonan megavwatin käyttömäärällä yli 300 vuodeksi. Pelkästään yhdessä vuodessa turvepääoma lisääntyy 40 terawattituntia Suomessa. Se on noin seitsemän kertainen määrä tuulivoiman ja noin kaksinkertainen määrä ydinvoiman tuotantoon verrattuna.
Jos turvetuotantoa verrataan pelkästään siihen, mitä luonnontilaiset suot kerryttävät, tulee helposti tunne, ettei meillä ole mitään ongelmaa.
Mutta pitää katsoa kokonaispinta-alaa ja hiilen nettotaseita, johon lasketaan myös turvepellot, metsäojitetut suot ja turvetuotannossa olevat suot. Suomen soista on esimerkiksi 55 prosenttia ojitettuja. Lähes jokainen ojitettu ala on hiilidioksidin lähde ilmakehään.
4. Väite: 70 prosenttia Suomen kokonaisenergiasta on tuotua. Suomen huoltovarmuus on jo nyt vaakalaudalla, kun yli puolet tarvittavasta kokonaisenergiasta tuodaan ulkomailta.
Ei voi sanoa, etteikö turpeella olisi jotakin merkitystä huoltovarmuudessamme. Iso plussa on se, että se on kotimaista. Jos tulisi valtava energiakriisi, eikä saataisi mistään kaasua, öljyä tai kivihiiltä, turve auttaisi sydäntalvena lämmityksessä.
Ei se silti kokonaisenergiamme tarvetta ratkaisisi, vaikka kuinka käyttäisimme sitä tapissa koko ajan.
Suomen kokonaisenergian kulutuksesta turpeen osuus on ollut noin 5-6 prosenttia. Energiasektorin kokonaispäästöissä se tarkoittaa kuitenkin noin 15 prosenttia.
Löytääkö erikoistutkija turvekiistaan kompromissia?
Joillakin suoalueilla kerätään 30 sentin pintarahka kasvualustoiksi. Uudistuva rahkasammal voisikin olla toimiva kompromissi, jolla suunnataan kasvualustamarkkinoille.
Keskiössä pitää kuitenkin olla turpeen uudistuminen, ja pintarahkan keruu pitäisi suunnata vain jo luontoarvonsa hyvin pitkälle menettäneille metsäojitetuille soille.
Käyttö pitäisi saada sertifikoitua eli uudistuminen todistaa tieteellisesti, ei niin, että meistä vaan tuntuu joltakin.
Lue lisää:
Turvetuottajaa eivät puoliväliriihen turvepäätökset tyydytä: "Aika vähäiseksi jäi tämä apu"
Juttuun lisätty klo 12.50 SLL:n tulkinta ruotsalaisesta lainsäädännöstä.
Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit keskustella aiheesta lauantaihin kello 23 saakka.