Kokkolan työväentalon tanssisalissa soi Bonita Nina. Kaksi paria liikkuu ylävartalot toisiinsa kietoutuneina lähes äänettömästi tanssilattialla.

Tunnelma on käsinkosketeltava. Ei puhetta, vain yhteinen, pehmeä tanssin kieli. Vaikka kyse on tangosta, se on kaukana siitä kulmikkaasta tangosta, jota suomalaiset ovat tottuneet tanssimaan. Nämä parit keinuvat Wanhan tangon tyylillä.

– Kun tango alkaa soida ja otan ensimmäiset Wanhan tangon askeleet, tuntuu, että tunnelma syttyy heti. Tunnelataus on ihan erilainen kuin suomalaisessa tangossa. Wanha tango on myös vähän helpompi, ja jotenkin meille parempi, kertoo kokkolalainen Jyrki Mäkelä ja katsoo kainalossaan seisovaa vaimoaan Maaritia.

– Siihen tulee se intohimo, sellainen kiihkeä, ihana. Se menee ihan tuonne luitten alle, Maarit Mäkelä huokaisee.

Jos pituus natsaa kohdalleen, liikutaan poski poskea vasten. Leikkisästi sanottuna tanssitaan korva suussa. Diplomitanssinopettaja Juhani Tahvanainen

Sadan vuoden takaisen tangotyylin uudelleen elvyttänyt diplomitanssinopettaja Juhani Tahvanainen on itsekin lumoutunut tanssin tunnelmasta.

– Wanhassa tangossa ei puristeta pohjalaisittain kokovartalopainiotteella. Se on kevyttä liikkumista. Nainen myötäilee miehen liikettä, ylävartalot ovat lähekkäin ja jaloilla on tilaa tanssia. Jos pituus natsaa kohdalleen, liikutaan poski poskea vasten. Leikkisästi sanottuna tanssitaan korva suussa. Se on kuin höyhenen kanssa tanssisi, Tahvanainen maalailee.

Matkimalla opittiin yksinkertaisempi tangotyyli

Sata vuotta sitten Suomen tanssilavoilla syntyi tanssikansan keskuudessa tämä omintakeinen, argentiinalaista tangoa jäljittelevä tanssityyli. Suomeen argentiinalainen tango rantautui vuonna 1913, mutta vain harva osasi sitä tanssia. Tanssikouluja oli 1920-luvun vaihteessa vain Helsingissä, Turussa ja nykyisessä Pietarissa.

Koska tanssikoulut olivat vain harvojen herkkua, tämä kansanomainen ja yksinkertaistettu tangotyyli syntyi katsomalla ja matkimalla kesäisin tanssilavoja kiertäviä tangotaitureita.

Se ei ollut suinkaan niin näyttävää kuin argentiinalainen tango. Juhani Tahvanainen

– Maaseudulla tanssikansa ihastui tuliseen tangoon, ja halusi oppia sitä. Kansan keskuudessa se sai yksinkertaisemman tyylin. Mukaan otettiin sellaisia kuvioita ja perusaskelia, jotka oli helppo oppia. Se ei ollut suinkaan niin näyttävää kuin argentiinalainen tango, kertoo Juhani Tahvanainen.

Talvi- ja jatkosotien aikana (vuosina 1939–1944) kansanomainen tangotyyli lähes hävisi, koska tanssit kiellettiin Neuvostoliiton hyökkäysten pelossa. Tanssikoulut jatkoivat kuitenkin toimintaansa, ja niissä vahvan jalansijan saivat uudet tyylit, kuten nykyään laajalle levinnyt vaihtoaskeltango. Se syrjäytti alkuperäisen tangon.

– Se vanha, hieno tyyli, jota oli ennen sotia opeteltu, oli sotien jälkeen lähestulkoon hävinnyt. Miehiä kaatui sodassa ja naiset olivat joutuneet tanssimaan keskenään. Naiset eivät tanssineet vanhaa tyyliä, jossa ylävartalot ovat hyvin lähellä toisiaan.

Romanit ja siirtolaiset säilyttivät perinteen

Vanha tangotyyli oli säilynyt vain romaniväestön ja suomalaisten siirtolaisten keskuudessa, kunnes toistakymmentä vuotta sitten diplomitanssinopettaja Juhani Tahvanainen herätti sen uudelleen henkiin ja nimesi Wanhaksi tangoksi.

– Tämä alkuperäinen tangotyyli on perintönä säilynyt. Parhaiten se säilyi romaniväestön keskuudessa, koska he eivät menneet tanssikouluihin sitä opettelemaan, vaan taito siirtyi isältä pojalle ja äidiltä tyttärelle. Muut, jotka kävivät tanssikoulussa opettelemassa tangoa, eivät tätä alkuperäistyyliä oppineet.

Juhani Tahvanainen törmäsi itse vanhaan tyyliin opettaessaan tangoa Göteborgissa. Siellä Suomesta Ruotsiin muuttaneet olivat pitäneet taitoa yllä.

– Tansseissa näin yhtäkkiä sulavan ja upeasti tanssivan parin. He kertoivat, että olivat muuttaneet aikoinaan Suomesta Ruotsiin ja tanssineet aina tällä omalla tyylillään. Myöhemmin sain huomata, että Ruotsissa suomalaiset pitävät vahvasti yllä suomalaista tanssikulttuuria. Siellä esimerkiksi tanssitaan joka viikko perinteisellä suomalaisella tyylillä. Tämä vanha tangotyyli oli siellä säilynyt melko alkuperäisenä. Ihastuin siihen ja päätin opetella sen.

Wanhassa tangossa eri rytmi, mies aloittaa aina oikealla jalalla

2000-luvun Wanha tango ei ole kuitenkaan täsmälleen alkuperäisen kaltainen. Juhani Tahvanainen laati tangotyyliin kuviosarjan ja lisäsi siihen hiukan vaikeusastetta ja kuvioita argentiinalaisesta tangosta. Tanssityyli on rekisteröity omaksi tuotemerkikseen.

Miten Wanhaa tangoa sitten tanssitaan?

Nykytangossa miehet aloittavat tanssin vasemmalla jalalla, mutta Wanhassa tangossa mies lähtee liikkeelle aina oikealla jalalla sivulle. Wanhan tangon keinuvampi tyyli tulee nimenomaan sivuaskelista. Myös rytmitys on erilainen:

– Olemme tottuneet laskemaan rytmiä hidas, hidas, nopea, nopea, mutta Wanhassa tangossa rytmi lasketaankin hidas-nopea-nopea-hidas.

– Wanhassa tangossa on leiskuva tyyli, siellä on muutamia pitkiä askeleita ja sitten nopeita. Hitaat askeleet eli ensimmäinen ja viimeinen askel ovat vahvoja askeleita ja silloin tehdään myös käännöksiä, opastaa Tahvanainen.

Muuten Wanhassa tangossa on niin sanottu vapaa vienti eli mies voi vapaasti valita erilaisia kuvioita ja nainen myötäilee miehen liikettä. Toisin sanoen tanssityyli antaa hyvin paljon vapauksia

Wanhaan tangoon hurahdetaan

Nykyään Wanhalla tangolla on ympäri Suomea vankka kannattajakuntansa, ja harrastajia tulee koko ajan lisää. Lajissa järjestetään myös vuosittain suomenmestaruuskilpailut Tampereella Maailmantango-festivaalin yhteydessä. Wanhan tangon ovat löytäneet myös nuoret parit. Heitä näkyy myös SM-kilpailuissa.

Wanhaa tangoa opetetaan nykyään noin 50 tanssiseurassa ympäri Suomea aina Ivalosta Lohjalle saakka. Pikku hiljaa tangotyyli on levinnyt tanssiseuroista myös tanssilavoille.

Kokkolalainen Vesa Witick on koulutettu Wanhan tangon ohjaaja. Hän myöntää olevansa tangofriikki ja siksi hän ei empinyt, kun 2000-luvun alussa Kuhmossa tuli mahdollisuus osallistua Tahvanaisen koulutukseen.

– Yksinkertaisesti tykkään tanssia tangoa!

Monesti Wanhaan tangoon hurahdetaan, ja Vesa Witick tietää, miksi.

– On ihmisiä, jotka haluavat tanssia vain suomalaista tangoa eli sitä marssitangoa. Toiset taas haluavat ryhtyä nautiskelemaan enemmän, ja siihen sopii tämä Wanha tango. Siinä pystyy paremmin ottamaan huomioon sen toisen, joka on sylissä.

Jyrki ja Maarit Mäkelä osallistuvat joka vuosi Wanhan tangon SM-kilpailuihin. He myöntävät hurahtaneensa lajiin:

– Aivan varmasti ollaan, Maarit nauraa.

– Kyllä, komppaan Maaritia ihan täysin, että Wanha tango vie mennessään, Jyrki täydentää.

– Kun treenaa, niin jotenkin sitä haluaa, ettei se kaikki mene hukkaan, siksi me varmasti osallistutaan SM-kilpailuihin – ja on minulla ja Maaritilla myös kilpailuviettiä, Jyrki hymyilee.

Keski-Pohjanmaan liiton hallinto saa rajua kritiikkiä liiton tarkastuslautakunnalta ja tilintarkastajalta. Johtamisen ongelmat ovat tarkastuslautakunnan mukaan heikentäneet työilmapiiriä ja johtaneet viivästyksiin muun muassa hanketoiminnassa.

Puutteet johtamisessa ovat johtaneet katkoksiin tiedonkulussa, ja liiton sisälle on muodostunut kuppikuntia.

– Tilanne ei saa olla se, että johtajuutta otetaan muodostuneessa tyhjiössä ja rakennetaan sisäisiä ryhmittymiä, jotka pahimmillaan vaikeuttavat organisaation toimintaa merkittävästi. Arvioimme, että näin on nyt käynyt, kirjoittaa tarkastuslautakunta viime vuotta koskevassa arviointikertomuksessaan.

Aluehallintovirasto puuttui työhyvinvoinnin ongelmiin jo 2015, mutta tarkastuslautakunnan mukaan liiton johdon jämäkkä tarttuminen ongelmiin on kestänyt liian kauan.

Elokuussa 2017 valittu uusi maakuntavaltuusto on tarkastuslautakunnan ja Ylen haastattelemien luottamusmiesten mukaan puuttunut ongelmiin päättäväisesti eli se on osin tehnyt liiton johdolle kuuluneita tehtäviä. Näin ei voi jatkua.

– Luottamusmiesjohdon ei kuitenkaan tule pitkäkestoisesti johtaa näitä prosesseja, joiden tulisi kuulua virkajohdon työn ja operatiivisen osaamisen piiriin, kirjoitetaan arviointikertomuksessa.

Liiton valtuudet myöntää rahoja edelleen jäissä

Keski-Pohjanmaan liiton ongelmat johtivat lopulta siihen, että työ- ja elinkeinomisteriö TEM sulki tammikuussa liiton rahahanat toistaiseksi eli otti liitolta pois valtuudet jakaa EU:n projektirahoja.

TEM perii myös takaisin liiton jo jakamia EU-rahoja noin 200 000 euron edestä. Esimerkiksi ammattikorkeakoulu Centria joutuu maksamaan maakuntaliiton virheistä yli 125 000 euroa.

Tämänkin olisi tarkastuslautakunnan mukaan voinut ehkä välttää puuttumalla asiaan nopeammin. TEM teki ensimmäisen ohjaus- ja valvontakäynnin maakuntaliittoon jo viime vuoden toukokuussa, mutta käynnillä ilmenneet asiat tuotiin maakuntahallituksen tietoon vasta lokakuussa.

Tarkastuslautakunnalla oli käytettävissään muun muassa TEM:n ja liiton välinen sähköpostiviestintä ja erilaisia muistioita. Lautakunta kuuli myös lukuisia ihmisiä asiassa. Silti lautakunnalle jäi epäselväksi tapahtumien kulku. TEM tekee Keskipohjanmaa-lehden tietojen mukaan uusintatarkastuksen maakuntaliittoon toukokuun puolivälissä.

Tilintarkastuskertomuksessa ei oteta kantaa siihen, voidaanko maakuntajohtajalle ja edelliselle maakuntahallitukselle myöntää vastuuvapaus, koska vielä ei tiedetä, johtavatko takaisinperinnät korvausvaateisiin. Julkisyhteisöjen tilintarkastuksessa on harvinaista, että tilintarkastaja ei ota kantaa tilivelvollisten vastuuvapauteen.

Tarkastuslautakunta moittii liittoa myös siitä, että se ei pysynyt talousarviossaan viime vuonna. Lautakunta patistaa maakuntaliittoa terävöittämään edunvalvontaansa ja tekemään nykyistä aktiivisempaa yhteistyötä jäsenkuntiensa kanssa.

Maakuntavaltuusto käsittelee arviointikertomusta torstai-iltana.

Grillin oston kulta-aika on käsillä. Kaasu on suomalaisgrillaajien ykkösvalinta, mutta hiili- ja brikettigrillien suosio on kasvussa. Parin viime kesän varsinainen nousija Suomessa on ollut kamado-grilli eli keraaminen hiiligrilli, jossa lämpö säilyy pitkään.

Kyse on monelle koulukunnasta: toisten mielestä ruoka vaatii hiiligrillistä saatavan savun aromin. Toiset arvostavat kaasun nopeutta ja kätevyyttä.

– Hiiligrillauksen virhe on, että ruoka on usein jo syöty siinä vaiheessa, kun hiillos on parhaimmillaan, nauraa Arto Keski-Petäjä Kokkolan K-Raudasta.

Grillien suurimmat tai viritellyimmät mallit maksavat jo lähelle 5000:tä euroa. Sellaisia Keski-Petäjä myy vain yhden, kaksi vuodessa. Vastaavasti perinteisiä pallogrillejä myydään samassa liikkeessä useita kymmeniä kesässä.

Pienemmälläkin pärjää, sillä grillaamisen päätarkoitus on tehdä hyvää ruokaa, muistuttavat keittiömestari ja Keski-Pohjanmaan ammattiopiston lehtori Vesa Saarinen Kokkolasta sekä keittiömestari, Stadin ammattiopiston lehtori Tatu Lehtovaara, joka on julkaissut useita kirjoja, myös grillausoppaan.

1. Valitse grilli tarpeen mukaan

Ensin pitää miettiä mikä on maali ja vasta sen jälkeen valita reitti, tiivistää keittiömestari, grillauksen asiantuntija Tatu Lehtovaara.

– Jos on mökillä ja tähtää siihen, että kolmen päivän päästä syödään, voit valita barbeque-tyylin, jossa valellaan ja grillataan tuntikausia. Jos taas kokkaat perheelle rivitalon takapihalla, valitse kaasu. Ja piknikille pieni hiiligrilli, Lehtovaara yksinkertaistaa.

Hänen mukaansa monella onkin nykyään kaksi grilliä: kaasumalli arkikäyttöön ja hiiliversio niihin hetkiin, kun on enemmän aikaa fiilistellä.

Hyvän ruuan teko onnistuu Lehtovaaran mukaan monen parjaamassa sähkögrillissäkin, jos siinä on tarpeeksi tilaa ja lisäominaisuuksia.

Hiiligrillin nimeen vannovat vetoavat savunmaun merkitykseen. Kokkolalainen keittiömestari ja lehtori Vesa Saarinen siirtyi kaasusta hiileen ja keraamiseen kamado-grilliin vuosia sitten. Hän pitää savunmakua olennaisena osana grillaamista. Sekä kaasu- että hiiligrillissä onnistuu kyllä kaiken grilliruuan valmistaminen, mutta kyse on nyansseista.

– Pihveistä ja jauhelihaburgereista tulee hiiligrillissä aivan erimakuisia. Nestesavut ja vastaavat eivät todellakaan ole minun juttuni!

Lehtovaara muistuttaa, että kaasugrillissäkin syntyy jonkin verran savua, kun kokatessa tippuva rasva syttyy palamaan. Toisaalta avonaisessa hiiligrissä savunmaku voi jäädä minimaaliseksi. Broilerin rintafileeseen hiiligrillikään ei ehdi paljon makua antaa, kun taas kokonaisessa kalassa ero on suurempi.

2. Katso tehoja varsinkin, jos grillaat paljon lihaa

Kaasugrilleistä mainitaan usein teho, mutta kannattaa selvittää, mitä sillä tarkoitetaan: isompaa määrää polttimoita vai polttimon tehon kasvua.

Riittävä teho polttimoa kohti on Tatu Lehtovaaran mukaan 5 kilowattia. Jos siis 4-polttimoisen kaasugrillin kokonaisteho on 12 kW, jokainen polttimo on hieman alitehoinen.

Vesa Saarinen vahvistaa, ettei polttimoiden määrä ole niin tärkeä kuin kilowattilukema.

– Tehoton kaasugrilli on aika iloton.

Toisaalta tehon tarve riippuu sekin käytöstä: kypsentäminen hoituu pienellä teholla ajan kanssa, kovat tehot tarvitaan lähinnä ruskistamiseen.

– Ja jos grillaa lähinnä kasviksia, pärjää pienitehoisellakin grillillä. Kaksi kiloa porsaanniskaa vaatii sitten enemmän, sanoo Lehtovaara.

Kun grilli on riittävän kuuma, liha ei tartu kiinni. Myös kala vaatii korkean lämpötilan.

Lehtovaaran mukaan hinta kulkee usein käsi kädessä laadun kanssa, eivätkä halvimpien versioiden metallitangot juuri varaa lämpöä. Niissä ei myöskään riitä potku talvigrillaamiseen, sillä ulkoilma jäähdyttää ne liian helposti.

3. Hyödynnä erilaiset lämpötilat ja epäsuora lämpö

Grillejä voidaan mainostaa myös maksimilämpötilalla, joka yltää jopa 400 asteeseen. Tatu Lehtovaara muistuttaa, että ritilän ja kannen alla olevan ilman lämpötilat ovat kaksi eri asiaa. Jos kaikki polttimot eivät ole päällä, sisällä on monia lämpötiloja.

Kaasugrillissä eri polttimoilla voidaan rakentaa erilaisia lämpötila-alueita. Tarvittaessa voi hyödyntää yläritilää. Lehtovaara kannustaa vahvasti käyttämään epäsuoran lämpöä lihan ja kalan kypsentämiseen sen sijaan, että ruuan kypsentäisi suoraan grillin päällä. Epäsuorassa lämmössä kypsentäminen pitää lihan mehevänä.

Hiiligrillissä erilaisia tehoja ja lämpötiloja saa aikaan jakamalla erilaisilla telineillä hiilet esimerkiksi kehäksi, keskittämällä ne toiseen reunaan tai rajaamalla muuten.

Kamadoissa epäsuoraa lämpöä saa aikaan myös keraamisten levyjen avulla. Silloin ruoka ei pääse palamaan niin helposti, vaikka lämpötila olisi korkeakin.

Keittiömestari Vesa Saarinen muistuttaa, että ruuan esikypsentäminen vähentää palamisen ja kuivumisen riskiä. Esimerkiksi kanankoivet voi hauduttaa matalassa lämmössä ennakkoon ja ottaa grillissä niihin vain pinnat.

400 asteen lämpöä grillaamiseen ei tarvita. Saarinen käyttää sitä kuitenkin esimerkiksi pizzan paistoon, ja ensi kesänä tavoitteena on ottaa haltuun leivänteko omassa kamado-grillissä.

Lestijärven Syrinkylällä sijaitseva parin kilometrin mittainen Haravojantie on ELY-keskuksen liipasimella. Viranomaisten laskelmien mukaan tien liikenne on niin vähäistä, että tie palvelee oikeastaan vain sen varrella asuvia ihmisiä.

Kun maantie lakkautetaan, sen hoito ja ylläpito siirtyvät valtiolta yksityiselle tiekunnalle, joka täytyy perustaa.

Haravojantien varrella asuva Olavi Salo muistaa, kun kunta rakensi tien vuonna 1963. Siitä lähtien tietä on hoidettu julkisin varoin, välillä paremmin, nykyään huonommin.

Kyllä minä poliittisia päättäjiä syytän tästä. Tämä on yksi konsti tyhjentää maaseutu. Olavi Salo

Suunnitelmat tuntuvat käsittämättömiltä.

– Nyt Helsingistä ruvetaan määräilemään, mikä tie kannattaa yhteiskunnan varoilla pitää asuttuna ja mikä tie pitää jättää pois. Kyllä EU ei ole ainakaan tänne maaseudulle mitään hyvää tuonut. Kyllä minä poliittisia päättäjiä syytän tästä. Tämä on yksi konsti tyhjentää maaseutu, puhisee Olavi Salo.

Viime vuosina on lakkautettu vain viisi tieosuutta

Maantien lakkauttamisesityksiä on tehty tällä vuosikymmenellä harvakseltaan. Vuosina 2011–2017 Liikennevirastoon on tullut yksitoista esitystä, joista viisi viime vuonna. Liikenne- ja viestintäministeriö on lakkauttanut esitetyistä tieosuuksista viisi, viimeksi toissavuonna.

Se, että esitykset eivät useinkaan ole edenneet ministeriössä, on vaikuttanut intoon tehdä niitä, arvioi Liikenneviraston lakimies Sari Lajunen. Esityksiä ei ole aina edes otettu ratkaistavaksi.

Liikenneneuvos, yksikön johtaja Ari-Pekka Manninen liikenne- ja viestintäministeriöstä sanoo, että lakkauttamisia tehdään perustelluista syistä ja huolellisen arvion pohjalta. Lakkauttamiset mahdollistavat toisaalta resurssien kohdistamisen uudelleen, liikenteellisesti akuutteihin kohteisiin.

Ministeriö hyväksyy vain maantien lakkauttamista koskevat tiesuunnitelmat, Liikennevirasto muut. Suunnitteilla olevaan maakuntauudistukseen kuuluu osana myös maantielain uudistaminen. Se siirtäisi ensi vuoden alusta päätöksenteon maanteiden lakkauttamisesta ministeriöltä Liikennevirastolle.

Lajunen muistuttaa, että tieverkon kokonaisuuden tarkastelu on osa Liikenneviraston tehtävää. Teiden luokittelu on myös yhdenvertaisuuskysymys: nykyään valtion hoidossa on vähäliikeisten teiden joukossa hyvinkin hiljaisia teitä ja yksityisteinä osittain niitä vilkkaampia.

Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualueen johtaja Jukka Lehtinen Keski-Suomen ELY-keskuksesta uskoo, että lakkauttamissuunnitelmat ovat ely-keskuksissa yhä yksittäisiä ja niiden määrä on kokonaisuudessaan pieni. Ne eivät myöskään koske teitä, joiden julkinen käyttö olisi merkittävää.

Myös Lehtinen tunnistaa sen, että ministeriö ei ole juuri vienyt lakkauttamisesityksiä eteenpäin. Jos Liikennevirasto ottaa mahdollisen lakimuutoksen jälkeen toisenlaisen linjan, tilanne voi muuttua.

– Eihän meillä ole aikaa tehdä esityksiä, jotka eivät mene läpi, sanoo Lehtinen.

Ari-Pekka Manninen liikenneministeriöstä ei usko, että lakkauttamissuunnitelmien määrä tai ratkaisut muuttuisivat lakimuutoksen jälkeen. Kyse on pienestä kokonaisuudesta.

Tiesuunnitelmat voidaan jatkossakin siirtää ministeriön ratkaistavaksi, jos kunta, maakunta tai lupa- ja valvontavirasto olisi olennaisista kohdista eri mieltä tai Liikennevirasto jostain syystä haluaisi suunnitelman ministeriön hyväksyttäväksi.

Siirto on kuitenkin poikkeuksellinen toimi, jota sovelletaan Mannisen mukaan vain yhteiskunnallisesti hyvin merkittävissä tiehankkeissa.

Tien kunnossapito tuhat euroa kilometriltä

Yksityinen tienhoitokunta joutuu kustantamaan sekä tien talvi- että kesähoidon, mutta myös mahdolliset perusteellisemmat korjaukset.

Elyn laskelmien mukaan peruskunnossapito maksaa suurin piirtein tuhat euroa kilometriä kohden. Sen sijaan mahdollisten perusparannusten kustannukset riippuvat niin monesta seikasta, että yksikön päällikkö Vesa Leino Etelä-Pohjanmaan ELYstä ei ryhdy arvailemaan kustannuksia Haravojantielle.

Olavi Salon mielestä vuonna 1963 rakennettu tie vaatii ainakin rumpujen säätöä, sillä vesi ei pääse tällä hetkellä tarpeeksi hyvin pois ojista. Tien alkumetreillä pitäisi ehkä myös laittaa soraa tien runkoon, koska tie routii ja kupruilee pahasti keväisin.

Tien ylläpidon maksaja selvinnee loppuvuodesta, kun Liikennevirasto tekee päätöksensä.

Liikennelaskenta pohjana

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus haluaa luopua pienten maanteiden hoidosta saadakseen säästöjä. Tienpito valtion varoin loppuisi neljältä tieltä Närpiössä ja yhdeltä Lestijärvellä, Uudessakaarlepyyssä ja Kristiinankaupungissa.

ELY on myös pohtinut teiden hoidon tasapuolisuutta, kertoo yksikön päällikkö Vesa Leino. Nyt lakkautuslistalla olevat maantiet ovat pienempiä kuin monet yksityisen tienhoitokunnan kontolla olevat tiet.

Siihen taas ei ole rahaa, että yksityisteiden statusta helposti nostettaisiin ja teistä tulisi julkisin varoin ylläpidettäviä. Siksi liikettä on vain julkisesta yksityisen suuntaan.

Haravojantien varrella Lestijärvellä liikennettä on mitattu tienvarren tolppaan asetetulla laskimella. Liikennettä on sen verran, mitä kuuden tilan ja talon toimista syntyy. Paikallisten asukkaiden lisäksi tietä käyttävät toisinaan mökkimatkailijat.

Noottia lähtee eteenpäin

Olavi Salo aikoo kirjata Haravojantien lakkautusesityksestä muistutuksen. Hän kuitenkin toivoo, että myös Lestijärven kunta esittäisi asiasta vastalauseen.

– Asia tulee kunnanhallitukseen toukokuun aikana. Päätöksiä ei voi kirjoittaa etukäteen valmiiksi, mutta todennäköisesti Lestijärven kunta antaa lausunnon, jonka mukaan nykytilanne pitäisi säilyttää ennallaan, muotoilee kunnanjohtaja Esko Ahonen.

Kunnassa muistellaan, että ainakaan 30 vuoteen ei Lestijärvellä ole lakkautettu teitä. Esitys ihmetyttää.

– Valtio on sälyttämässä vastuuta monessa asiassa kunnille. Se näyttää nyt olevan linjana täällä periferiassa, harmittelee kunnanjohtaja.

Kun tien lakkautusesitys on käynyt läpi lausuntokierroksen, liikennevirasto tekee asiassa päätöksen. Jos päätöksenä on maantien statuksen lakkauttaminen, tienpito siirtyy perustettavan yksityistiekunnan hoitoon seuraavana vuonna eli 2019.

Kun Tiina Houtsonen 15-vuotiaana kitki rikkaruohoja työhön patistettuna, hän sanoi äidilleen, että ensimmäisessä omassa kodissa piha on kyllä asfalttia.

– Ei se ihan niin mennyt... Houtsonen hymyilee.

Puutarhaharrastus alkoi Turun opiskelija-asunnosta, missä oli lasitettu parveke. Sinne hän laittoi viiniköynnöksen.

– Tein parvekkeesta viidakon, kun siirsin viherkasvit sisältä ulos valoon.

Oma piha sen sijaan alkoi rakentua Pietarsaaren vanhassakaupungissa Skatassa. Oikeastaan Tiina Houtsonen ei tiennyt vielä silloin, että unelmapiha oli syntymässä. Hän vain halusi jotain tekemistä pihalla sillä aikaa, kun lapset leikkivät omia leikkejään.

Unelmapihan suunnittelussa on hyvä suhteuttaa unelmat käytettävissä olevaan tilaan. Unelmapaikan saa rakennettua niin parvekkeelle kuin isolle omakotitontille, sanovat puutarhuri Sari Eloranta ja vihersuunnittelija Nina Mamia Kokkolan kaupungilta.

Parvekkeelle voi laittaa samoja elementtejä kuin isolle pihalle, esimerkiksi vesiaiheen tai puun, mutta ne vain toteutetaan miniatyyrikoossa.

Kohti unelmapihaa

Skatassa asuessaan Tiina Houtsonen oli innostunut Cottage garden -tyyppisistä englantilaisista puutarhoista, joissa on paljon hyötykasveja ja syötävää, mutta myös kukkia.

– Luonnonkin on hyvä hyötyä puutarhasta, eli sieltä löytyi myös perhosille ja pölyttäjille ruokaa.

.

Tiina Houtsonen muistelee, että pihatyöt olivat ihania jo tuolloin, vaikka tekemistä olikin paljon. Rahaa kului eniten pihan rakentamiseen, kasveja hän sen sijaan sai jakamisen ja vaihtamisen kautta niin äidiltään kuin ex-anopilta.

– Pihasta tuli sellainen kuin halusin, mutta virheitäkin tuli. Esimerkiksi nurmikonleikkuuta ajatellen monia asioita olisi voinut tehdä toisin.

Oppia kantapään kautta

Yksi tärkeä oppi pihan rakentamisesta liittyy pensaisiin, niiden sijoittamiseen ja tarpeen vaatiessa poistamiseen. Juurimattoa on laitettava vahvasti ja perustukset tehtävä hyvin.

Ei niin että mahdollisimman äkkiä, että se näyttää hyvältä. Puutarhaharrastaja Tiina Houtsonen

– Ei niin että tekee mahdollisimman äkkiä, että se näyttää hyvältä. Kun saan idean, haluan yleensä, että se tehdään nyt, heti ja sen pitäisi olla jo valmis, hän kertoo temperamentistaan.

Nopeus ei aina ole ollut hyväksi, vaan pienen harkinnan jälkeen voisi löytyä parempi ratkaisu. Kuten juhannusruusun kanssa: ex-anoppi muistutti jo istutusvaiheessa siitä, miten vaikea tai liki mahdoton juhannusruusu on myöhemmin poistaa kasvupaikalta. Siihen paikkaan Houtsonen ruusun kuitenkin halusi.

– Kahden vuoden kuluttua halusinkin jo siirtää sen pois oleskelualueen tieltä, mutta kyllä se ruusu sieltä nousi, juurimaton läpikin!

Luopumisesta uuteen unelmaan

Tiinalle ja puolisolle tuli ero, ja samalla unelmapihasta tuli entinen. Siitä luopumista hän ei juuri muistele, vaan keskittyy nyt rivitalopihan rakentamiseen.

– Olin jo odottanut, että pääsen jatkamaan elämää ja miettimään jotain uutta.

Tiina muutti tyttärineen rivitalohuoneistoon viime kesänä. Uudessa asunnossa viehättävät olohuoneen isot ikkunat, joista tulvii valo sisään. Huoneesta pystyy tekemään talvipuutarhan, ja siitä on helppo jatkaa kotia ulos terassille, hän haaveilee. Piha myös tarjoaa harrastajalle haasteen.

– Asunto oli ollut asumattomana parin vuoden ajan, ja piha oli sen mukainen. Pelkästään takapihalta vietiin pois kuusi peräkärryllistä risuja, oksia ja puita, että siellä pystyi edes kulkemaan.

Jos haluaa katsoa omaa vanhaa pihaa uusin silmin, yksi tapa on piirtää paperille rakennukset ja isoimmat pihan yksityiskohdat. Niin voi tarkastella pihaa yksityiskohtien häiritsemättä.

Uutta tilaa voi saada käyttöön vaikka pengertämällä tai poistamalla huonokuntoisia puita, kertovat puutarha-ammattilaiset Sari Eloranta ja Nina Mamia.

Suulle ja silmälle iloa

Seuraavana suunnitelmissa on terassin rakentaminen ja kasvihuoneen paikasta päättäminen. Tällekin pihalle on tulossa hyötykasveja, kukkia ja syötävää, niin asukkaille kuin hyönteisille.

Nurmialuetta tulee vain etupihalle, ja sinne nousee myös lasten leikkipaikka. Päätyseinän aurinkoon, punatiiliä vasten Houtsonen suunnittelee köynnöksiä: viiniköynnöstä ja minikiiviä. Englantilaisen puutarhan runsaus kiehtoo edelleen.

– Haluaisin valkoisen puuaidan sekä etu- että takapihalle ja jätän vanhat syreenit kasvamaan. Liian isot puut, tammi ja vaahtera, saavat varmaan lähdön. Ehkä tilalle tulee kirsikkapuu, jota tytärkin toivoo.

Tällä hetkellä Houtsosen perheessä seurataan mielenkiinnolla, mitä kevät nostaa pihamaalta esiin viime kesän risusavotan jälkeen. Ilostuttajia on jo näkynyt.

– Erilaisia vuokkoja ja sipulikasveja on noussut esiin, samoin raparpereja ja vanhoja perennoja.

Oli kirkas tammikuinen päivä neljä vuotta sitten. Yön aikana oli satanut puuterilunta. 33-vuotias Tiia-Maria Joensuu lähti ratsastamaan.

– En ollut käynyt kisakentällä koko talvena, joten en yhtään tiennyt, missä kunnossa kenttä oli. Ihan käyntiä menin hevosen kanssa ja tein semmoista pientä kaarrosta, kun hevoselta lähti yhtäkkiä jalat alta. Istuin kyydissä ja mietin, mitä tässä tapahtuu ja niin me kaaduimme maahan, Tiia-Maria Joensuu kertoo.

Uhkaavassa tilanteessa ihmisellä on kolme vaihtoehtoa: pakene, taistele tai lamaannu. Psykoterapeutti Soili Poijulan mukaan hengissä säilymiseen tähtäävä reaktio käynnistyy millisekunneissa: autonomisen hermoston sympaattinen osa aktivoituu. Samalla erittyy stressihormonia, kuten adrenaliinia, mikä mahdollistaa sen, että fyysiset voimat ovat paljon suuremmat kuin normaalitilanteessa.

– Adrenaliini nostaa kierroksia, minkä vuoksi saatamme toimia hätäisesti ja impulsiivisesti niissä tilanteissa, joissa kylmänrauhallinen harkinta voisi tuottaa paremman tuloksen, selventää erityisasiantuntija Mika Scheinin Turun yliopiston biolääketieteen laitokselta.

Toimintaa ohjaavat silloin "matelija- ja nisäkäsaivot" eivätkä älykkäät, ajattelevat aivot. Psykoterapeutti Soili Poijula

Psykoterapeutti Soili Poijulan mukaan väkivaltatilanteessa tai onnettomuudessa on tavallista, että ihminen ei heti tunne kipua eikä muita tunteita.

– Toimintaa ohjaavat silloin "matelija- ja nisäkäsaivot" eivätkä älykkäät, ajattelevat aivot. Se on mielekästä, mutta ei tietoinen valinta.

Kun tilanne on ohi, taistele tai pakene -reaktiota seuraa rauhoitu ja sulata ruoka -vaihe. Hermoston parasympaattinen osa aktivoituu, sydämen syke rauhoittuu, hengitys tasaantuu. Silloin useammista alkaa tuntua joltakin fyysisesti ja psyykkisesti.

Loukkaantunut Tiia-Maria Joensuu yritti saada hevosen kiinni juoksemalla.

– Ensimmäinen ajatus oli estää, ettei se juokse auton alle tai golfkenttää rullalle, sillä siitä tulee kallis lasku. Olin ehkä hiukan shokissa enkä tajunnut, mitä oli tapahtunut. Hevonen oli kengitetty edellisenä päivänä ja laitettu uudet hokit jalkaan, nainen muistelee.

Lopulta hevonen löytyi tallilta. Nainen hyppäsi selkään ja teki maastossa pienen lenkin, jotta hänelle itselleen tai eläimelle ei jäisi kammoa.

Lenkin jälkeen iski kipu. Tallikaveri auttoi ja siivosi karsinan. Joensuu lähti syntymäpäiville ja seuraavina päivinä särkylääkkeiden voimalla töihin. Kahden viikon kuluttua työkaveri painosti hänet lääkäriin.

– Otettiin röntgenkuvat ja kun olin päässyt kotiin, lääkäri oli jo soittanut: Äkkiä takaisin, sulla epäillään kaularangan murtumaa!

Magneettikuvissa paljastui pullistumia niskassa. Kaksi viikkoa nainen käytti kaulatukea ja niskatukea. Ratsastus jäi pariksi kuukaudeksi.

Toinen kerta vei jalat alta

Maaliskuussa Tiia-Maria Joensuu oli jälleen ratsastamassa, kun lumet putosivat maneesin katolta. Hevonen säikähti, otti askeleen eteenpäin ja astui ovesta roikkuneen köyden päälle. Köysi pingottui, katkesi ja räppäsi hevosta ryntäille. Entinen ravuri lähti kiitämään.

– Olin menossa eteenpäin, mutta hevonen lähti taaksepäin. En pysynyt mukana, vaan heijasin sivulle ja jäin roikkumaan jalustimesta. Jonkin aikaa kyydissä oltuani tipahdin keskelle maneesia. Makasin maassa ja huusin, että soittakaa ambulanssi. Hetken kuluttua nousin kuitenkin itse, vein lapset isovanhemmille ja lähdin käymään päivystyksessä. Selkä kuvattiin, mutta röntgenissä ei näkynyt mitään.

Onnettomuutta seurasi lyhyt sairausloma. Sen jälkeen Tiia-Maria Joensuu palasi töihin, mutta kivut jatkuivat.

– Kesälomalla oli vähän helpompaa, kun ei tarvinnut nostella ja liikkua niin paljon. Syyskuussa tiputtauduin aamulla sängystä lattialle ja nousin vaatekaappia pitkin ylös ja menin töihin. Seuraavana päivänä menin lääkäriin. Magneettikuvista löytyi pullistumia alaselästä.

Tiia-Maria Joensuu oli sairauslomalla, söi särkylääkkeitä ja sinnitteli. Joulukuun yhdeksäntenä päivänä hän nousi illalla sohvalta aikomuksenaan mennä nukkumaan, mutta tippui lattialle, koska jalat eivät kantaneet.

Elämä koettelee

Kaksi viikkoa kului keskussairaalassa.

– Kivut olivat järkyttävät ja sain lääkettä suoraan suoneen. Kun aamulla nousin sängystä mennäkseni vessaan, kaaduin nokalleni. Vaikka kuinka yritin kävellä, käsky ei mennyt perille.

Hän alkoi myös saada epilepsiakohtauksia.

– Sairaalassa aloitettiin lääkitys, joilla kohtaukset saatiin vähenemään. Samalla opettelin kävelemään uudelleen: ensin Eva-tuen avulla, sitten kepeillä. Muistan vieläkin, miten joka askel sattui ihan älyttömästi selkään. Se oli aika rankka kokemus.

Kotiin palatessa muutos oli suuri: itsenäisestä naisesta oli tullut autettava.

– Olin aikaisemmin tehnyt aina kaiken itse. Nyt liikuin kepeillä ja jouduin pyytämään apua. Lapsethan siinä oppivat laittamaan ruokaa ja siivoamaan ja onneksi oli hyvä tukiverkosto.

Luovuttaa ei saa

Nyt Tiia-Maria Joensuulle kuuluu hyvää. Hän on vastavalmistunut lasten ja nuorten erityisohjaaja, leipoo usein, käy kävelyllä, tapaa ystäviä ja on ratsastanutkin. Hän on kuitenkin edelleen joka päivä kipeä.

– Siihen on tavallaan tottunut. En edes muista, millaista on elää ilman kipua, mutta minulla ei ole muita vaihtoehtoja. Toki voisin olla kotona sohvan nurkassa, mutta siinä ei ole mitään järkeä. On lapset, haluan tehdä työtä ja elää melko normaalia elämää.

Joensuu myöntää, että toipuminen on ollut vaikeata, mutta on kiitollinen saamastaan avusta. Nainen pääsi kipuryhmään, selkäryhmään, kuntoutukseen ja uudelleen koulutettavaksi. Hän on saanut fysioterapiaa ja käynyt psykologin kanssa keskustelemassa.

– On ollut tosi rankkaa hyväksyä, että koko elämä menee uusiksi. Ennen onnettomuutta olin juuri valmistunut laborantiksi, minulla oli työpaikka ja pari vuotta aiemmin olin toteuttanut pikkutytöstä asti olleen haaveeni ja ostanut oman hevosen. Kyllähän se harmitti.

Psykoterapeutti Soili Poijulan mukaan ne, jotka pystyvät kriisitilanteessa toimimaan, toipuvat yleensä psyykkisesti paremmin kuin ne, jotka lamaantuvat. Jotta henkinen toipuminen voi alkaa, pitää ensin olla riittävän toipunut fyysisesti. Myös asenne ratkaisee.

– Pitää surra sitä, mitä on menettänyt, kohdata todellisuus ja luopua siitä, mitä oli. Sen jälkeen voi miettiä, mitä on jäljellä ja mitä sillä voi tehdä. Sopeutuminen on nopeampaa, jos kielteiset asiat ja tunteet eivät ota valtaa vaan ihminen etsii positiivisia, tasoittavia asioita. Myös sosiaalisuus on tärkeätä. Se, että on läheisiä ihmisiä tukena.

Eläkeläisten tien tukkona

Tiia-Maria uskoo, että selviämiseen vaikutti tahto jatkaa omaa elämää ja tehdä kivoja asioita.

– Mietin, että tulet ehkä kipeämmäksi, jos koko ajan ajattelet kipua ja puhut siitä muille. Sitä paitsi jaksavatko he kuunnella, jos sinulla ei ole mitään muuta sanottavaa kuin negatiivista? En halua jäädä murehtimaan. Viime talvena ostin lääkärin kehotuksesta sukset, vaikka olen aina inhonnut hiihtoa. Nyt olen ollut tuolla ladulla eläkeläisten tien tukkona, sillä hiihdosta on apua selkään.

Entä miksi hän toisellakin kerralla meni lääkäriin vasta huolehdittuaan ensin muista? Ja lääkärissä käynnin jälkeen sinnitteli niin pitkään kipujen kanssa?

– Edellinen kerta ei käynyt edes mielessä. Ehkä mä olen sellainen, että lääkäriin mennään vain pää kainalossa. Enkä voi luovuttaa.

Kokkolan Kälviällä toissaviikolla syttynyt tuhoisa rivitalopalo sai ilmeisesti alkunsa vanhasta pakastimesta. Sähkölaitteista eniten paloja sytyttävät kuitenkin liedet, valaisimet ja kiukaat.

Kylmälaite on koko maassa syypää rakennuspaloon hyvin harvoin. Viiden viime vuoden aikana rakennuspaloissa ja niiden vaaratilanteissa vain kahdessa prosentissa palon alkulähde on ollut kylmälaite.

Näin on siitä huolimatta, että kylmälaitteet poikkeavat muista: ne ovat jatkuvasti toiminnassa.

– Esimerkiksi kiuasta joku käyttää kerran viikossa ja toinen kolmesti viikossa. Kylmälaite taas on on lähes aina seinässä, sanoo Tukesin ylitarkastaja Jukka Lepistö.

Jos kylmälaite pääsee syttymään, käsillä on Lepistön mukaan katastrofi, sillä kylmälaite eroaa muista myös palokuormaltaan. Kylmän pitämiseen tarkoitettu eriste on palavaa materiaalia.

– Esimerkiksi uunissa ei rakenteellisesti ole mitään palavaa itsessään, sanoo Lepistö.

Lepistö liputtaa myös riittävän palovaroitinmäärän puolesta. Alkavassa sähköpalossa käry ei ehkä tule sieraimiin, vaan nousee ylös, missä palovaroitin hoksaa sen ennen ihmistä.

Uusissa kylmälaitteissa on myös paloriskinsä

Ikä ei välttämättä aina tee kylmälaitteesta suurempaa riskiä. Ylitarkastaja Jukka Lepistö muistuttaa, että uudet laitteet ovat vanhoja energiatehokkaampia eli niiden moottori kuluttaa vähemmän sähköä. Tehokkuus on kuitenkin saatu lisäämällä eristettä, joka on palavaa materiaalia, ja se saattaa lisätä palokuormaa.

Pelastusopiston viimevuotiset kokeet osoittivat suuria eroja modernien kylmälaitteiden paloturvallisuudessa. Riskialttiita ovat mallit, joissa takaosan päällystelevy on muovia. Vanhoissa kylmälaitteissa levy on metallia.

Tutkija Marko Hassinen Pelastusopistosta muistuttaa, ettei muovitausta vaikuta syttymisherkkyyteen. Jos laite kuitenkin syttyy tuleen, metallilevyllä varustetun paloteho ja -nopeus on paljon pienempi, sillä metallilevy pidättelee paloa.

Imuroinnilla ja sulattamisella pääsee pitkälle

Hassinen kuvaa teknisten laitteiden vikaantumista kaksivaiheiseksi: alussa laitteita vaivaavat mahdolliset valmistusvirheet, ja käyttöiän loppupuolella alkavat painaa kuluminen ja huollon laiminlyönti.

– Suuren osan riskeistä voi ohittaa huoltamalla laitteen oikein. Kylmälaitteiden lämpiäviin osiin kertyy huonepölyä ihan väkisin, ja olisi olennaista imuroida laite silloin tällöin, sanoo Hassinen.

Kuluttaja itse ei hänen mukaansa voi kylmälaitteelle juuri muuta tehdä kuin huolehtia säännöllisestä sulattamisesta ja imuroinnista.

– Niillä pääsee jo tosi pitkälle.

Laite imuroidaan näkyviltä osiltaan, kuten taustaltaan – rakenteisiin ei pidä lähteä kajoamaan. Joskus laitteen etureunassa on säleikkö, jonka voi poistaa ja imuroida sitä kautta.

Ongelma on se, että usein kylmälaitteen saaminen pois paikaltaan imurointia varten on vaikeaa ja raskasta. Myös Sähkötarkastusyhdistys SÄTY on esittänyt toiveen, että kylmälaitteiden vetämisen ulos pitäisi olla niin vaivatonta, ettei puhdistus jäisi siitä kiinni.

Jos tuntuu, ettei laite toimi toivotusti, se kannattaa tarkastuttaa ammattilaisella. Varsinkin, jos se käy epäsäännöllisesti, pitää outoja ääniä tai ei esimerkiksi saa aikaan riittävää kylmyyttä.

Tavallinen pakastin ei kestä viileää tilaa

Kaikkien sähkölaitteiden kanssa tärkeintä on toimia käyttöohjeen mukaan, muistuttaa Tukesin Jukka Lepistö. Hänen tietoonsa tulee vuosittain muutamia tapauksia, joissa palon syy on se, että esimerkiksi pakastinta pidetään kylmässä ulkovarastossa.

– Pahimmillaan syntyy tilanne, jossa laitteen ulkopuolella on kylmempää kuin sisäpuolella.

Viileisiin tiloihin on erikseen kylmälaitteita. Tavallinen kylmälaite kärsii esimerkiksi ulkovarastossa sekä kondensaatiosta että korroosiosta, sanoo Marko Hassinen Pelastusopistosta.

Rivitalon tuhoutuminen Tampereella viikonloppuna on saanut auttajat liikkeelle. Kuusi perhettä menetti asuntonsa rajussa tulipalossa, jonka syttymissyytä ei vielä tiedetä.

Facebookissa on ainakin kaksi eri tavarakeräystä asukkaille. Lisäksi seurakunta kerää rahaa tulipalossa kotinsa menettäneille.

Keräys Hintsankadun palossa kotinsa menettäneiden hyväksi -Facebook-ryhmässä on vajaat 800 jäsentä. Toinen keräys on Meidän kylä 33560 -ryhmässä, jonka keräyksen aloitti tamperelainen Linda Kyllöinen.

Hän asuu tulipalosta noin kilometrin päässä. Kyllöinen ei tuntenut asukkaita ennestään, mutta halusi auttaa.

– Näin valokuvan Facebookissa ja kauhistuin. Savun haju tuli, kun avasin ikkunan, ja liekit näkyivät kauas. Ajattelin, ettei tuossa voi hyvin käydä. Siitä se ajatus lähti, Kyllöinen kertoo.

Turusta asti yhteydenotto

Kyllöinen perusti avustusryhmän heti ja sinne tuli niin paljon ihmisiä, että hän joutui hieman rajoittamaan osallistujia.

– Turusta asti tuli yhteydenotto, että täällä olisi astioita. Tämä on koskettanut suurta osaa ihmisistä, Kyllöinen sanoo.

Astioita, pyyhkeitä ja lakanoita on tullut paljon. Vaatteita ei ole vielä kerätty, koska asukkaiden kokoja ei tiedetä.

Auttajat ovat saamassa hallin, jonne voidaan kerätä jatkossa mahdollisesti myös huonekaluja asukkaita varten. Vielä ei ole tietoa, missä asukkaat asuvat jatkossa.

Kyllöinen miettii, että vaikka alussa nämä saisivat vakuutusyhtiön kalustetun asunnon, jossakin vaiheessa tarvitaan tavaroita omaan asuntoon.

Kyllöinen kävi sunnuntaina katsomassa palopaikkaa.

– Kylmät väreet menivät pitkin selkäpiitä. En voisi kuvitella omalla kohdalle vastaavaa.

Kyllöinen kertoo, että ylimääräiset tavarat, joita asukkaat eivät tarvitse, menevät Pelastusarmeijalle.

Tamperelainen Messukylän seurakunta keräsi heti sunnuntaina kolmessa kirkossa kolehdin tulipalon uhreille. Seurakunnan mukaan kolehdin tuotosta ei ole vielä tietoa. Seurakunnan keräykseen voi osallistua myös kotimaanapu.fi-verkkosivustolla.

Somen voima nähty jo aiemmin

Myös Kälviällä Keski-Pohjanmaalla tuhoutui rivitalo viime viikolla. Tulipalossa tuhoutui kahdeksan asuntoa.

Myös siellä tulipalo herätti auttamisen halun. Salla Kronbäck käynnisti keräyksen laittamalla tiedon siitä Facebookin Mammat-ryhmään.

Talossa asuneelle neliviikkoisen vauvan perheelle tuli tunnissa niin paljon apua, että keräyksessä otettiin aikalisä.

Keräyksiä on ollut myös muilla paikkakunnilla tulipalojen jälkeen.

Lue lisää:

Kälviän tulipalo herätti auttamishalun: kotinsa menettänyt vauva sai uuden vaatevaraston tunnissa

Kuuden perheen asuinrakennus paloi Tampereella - kuusi ihmistä sairaalaan

Asukas kertoi havainnostaan: Poliisilla on epäilyn tuhoisan rivitalopalon syttymissyystä Tampereella

Työ- ja viranomaisveneitä valmistava Kewatec AluBoat avaa uuden tuotantolinjan elokuussa ja palkkaa lisää työvoimaa Kokkolassa. Uutta tilaa tarvitaan pienveneiden valmistukseen, sillä niiden kysyntä on kasvanut nopeasti.

Kewatec on takonut yli 30 prosentin kasvulukuja sekä viime että tänä vuonna. Syynä kasvuun on muun muassa se, että valtiot satsaavat tällä hetkellä viranomaisvenehankintoihin. Yhtiö on myös laajentanut omistajapohjaansa.

– Puolitoista vuotta sitten otettiin osakeannin myötä reilusti enemmän pienomistajia. Sen ansiosta meillä on ollut nyt mahdollisuus satsata varsinkin pienveneiden myyntiin ja markkinointiin – ja se on tuottanut tulosta, kertoo Kewatec AluBoatin toimitusjohtaja Jens Ahlskog.

Uusi tuotantotila kiireesti hakusessa

Kewatec AluBoat työllistää tällä hetkellä suoraan reilut 50 työntekijää. Alihankkijat mukaan lukien määrä nousee yli 80 henkilöön. Uuden tuotantolinjan myötä uutta väkeä palkataan aluksi 5–8.

Yhtiöllä on kiire saada lisää tuotantotilaa, siksi se päätti tässä vaiheessa vuokrata tilat uudelle tuotantolinjalle.

– Tämä kasvu tuli niin nopeasti, että uusi tuotantolinja pitää saada käyttöön jo elokuussa. Sen takia nykyisen kiinteistön laajennus ei ole tällä hetkellä tarkoituksenmukaista. Toki oman uuden tuotantolinjan rakentamista joudutaan varmasti harkitsemaan pitkällä tähtäimellä, Ahlskog sanoo.

Sopivia vuokratiloja on tarjolla, mutta vielä paikkaa ei ole lyötä Ahlskogin mukaan lukkoon. Kokkolasta se kuitenkin valitaan.

Valtiot uusivat nyt viranomaisveneitä

Veneala on suhdanneherkkää: silloin kun talous on alamaissa, veneitä tilataan vähemmän, nousukausi taas lisää kysyntää. Kewatecin myyntiin vaikuttavat erityisesti valtioiden hankintapäätökset.

– Yleensä valtioilta tulee jotain suuria panostuksia esimerkiksi öljyntorjuntaan tai johonkin muuhun maan turvallisuuteen liittyvään, ja nämä päätökset vaikuttavat meidän alan kysyntään voimakkaasti.

Kewatecin päämarkkina-aluetta ovat Pohjoismaat, mutta viime vuonna vienti laajeni ensimmäistä kertaa myös Saksaan.

– Tällä hetkellä ei ole mitään merkkejä siitä, että kasvu hidastuisi. Toki meidän pitää suhteuttaa kasvu omaan kapasiteettiin: meidän pitää saada tarpeeksi työvoimaa ja lisää tuotantotilaa. Tällä hetkellä tilat ovat liian rajalliset. Kun ne laitetaan kuntoon, voi kasvu jatkua, kertoo toimitusjohtaja Jens Ahlskog.

Kewatec AluBoatin liikevaihto tällä hetkellä noin 11,5 miljoonaa euroa.

Sievin kunta lähtee kahden yritysveturinsa kanssa Pohjois-Savoon rekrytoimaan työvoimaa ja uusia asukkaita. Runsaan 5 000 asukkaan Sieviin syntyi viime vuonna 21 uutta yritystä ja yli 250 teollista työpaikkaa.

Kuntalehden selvityksen mukaan Sievi onkin maan toiseksi teollistunein kunta: kaikista työpaikoista teollisia oli vuonna 2015 lähes 46 prosenttia.

Savon-kiertueelle lähtevät Sievin Jalkine ja teollisuuden sopimusvalmistaja Ojala-Yhtymä. Jalkine hakee työntekijöitä laidasta laitaan eri työvaiheisiin, Ojala-Yhtymällä taas on pulaa erityisesti CNC-koneistajista.

Samalla haetaan kuitenkin tekijöitä laajemminkin: syksyllä valmistuvaan talotehtaaseen, maanrakennuskuljettajiksi, metallitöihin – naapureita unohtamatta. Esimerkiksi Ylivieska tarvitsee pintakäsittelijöitä ja putkimiehiä.

– Tässä tehdään jopa seutukunnan edestä vähän hommia, sanoo Sievin Teollisuuspuiston toimitusjohtaja Mikko Heickell.

Rekrytoinnin uudet keinot eivät ole keneltäkään pois

Maakunnan yrityksistä joka neljäs kertoo työ- ja elinkeinoministeriön Alueelliset kehitysnäkymät -julkaisussa lisäävänsä henkilöstöä vuoden sisällä. Ylivieskan seudulla tarve tekijöille on alueen kärkeä.

Asiantuntija Jarkko Pietilä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksesta pitääkin rekrytoinnin laajentamista järkevänä liikkuna, josta Varsinais-Suomi on hyvä esimerkki.

– Se on nykypäivää. Jos kysyntä on kova eikä tekijää löydy, kannattaa laajentaa reviiriä, sanoo Pietilä.

Väyliä työntekijöiden löytämiseen on nykyään monia. Kaikkia paikkoja ei laiteta julkiseen hakuun, vaan TE-toimisto etsii tekijöitä omista rekistereistään ja verkostoistaan. Toisaalta julkishallinto ei ole ainoa väylä, eikä uudenlainen työvoiman etsintä ole Pietilän mukaan keneltäkään pois.

– Se on ehdottomasti vain plussaa. Kun saadaan lisää työllisyyttä, se on positiivista.

Kuntien ja seutukuntien onkin hyvä aktivoitua, ja yhteistyö kunnan ja yritysten välillä on sekin tarpeen.

– Siinä tulee molemminpuolinen hyöty: yritys saa työntekijöitä ja kunta elinvoimaa. Jos voi yhdessä ajaa asiaa eteenpäin, se palvelee molempia, sanoo Jarkko Pietilä.

Hän muistuttaa, että kunnalle tärkeää on saada pysyvyyttä. Palveluita ei kannata ryhtyä rakentamaan uusiksi kovin lyhytaikaiseen tarpeeseen. Sievin seudun eduksi Pietilä näkee sen, että 50 kilometrin sisällä on monia kuntia, joissa vireys on hyvä ja työvoiman tarvetta riittää.

Kunta varautunut: vuokrahelpotuksia, päivähoitoa ja kimppakyytejä

Sievin Teollisuuspuiston toimitusjohtajan Mikko Heickellin mukaan on harvinaista, että kunta ottaa näin ison roolin poikkeavassa rekrytoinnissa. Yleensä kampanjoiden kärkenä on selkeästi yritys, kuten Uudenkaupungin tapauksessa.

Sievin kunta on sitoutunut siihen, että töihintulijan perheelle on tarjolla koko paketti. Valtuustossa on tehty päätös uuden päiväkodin rakentamisesta, mutta yksityiskohdat ovat vielä auki. Kunnan koulut ja vapaa-ajan puitteet ovat kunnossa, luettelee Heickell.

Tarjolla on myös pienempiä porkkanoita: kahteen paikkaan ei tarvitse maksaa vuokraa, vaan Sievi maksaa kunnan vuokrayhtiöön tulevan työntekijän muuttokuukauden vuokran.

Vuokratakuutakaan ei tarvita alussa, vaan sopimus tehdään koeajan määrämittaan. Vakuus astuu kuvaan, jos koeajan jälkeen tehdään varsinainen sopimus. Kunta on myös valmis asunnon pieneen remontointiin tarvittaessa.

– Olemme miettineet sitäkin, miten kimppakyytejä järjestetään, jos kuntaan muuttaa ihmisiä, joilla ei ole ajokorttia, kertoo Mikko Heickell.

110 työntekijää olisi hyvä määrä, 20 tyydyttää sekin alkuun

Millainen työvoiman tarve Sievissä sitten on? Teollisuuspuiston toimitusjohtajan Mikko Heickellin mukaan hyvä määrä olisi 110 uutta työntekijää. Pelkästään Sievin Jalkine tarvitsisi minimissään 50–60, ehkä jopa 100. Ojala-Yhtymän tarve on kymmeniä, ja tulossa on muun muassa uusi talotehdas.

Mol.fi-sivulla Sievi-haulla löytyy kuitenkin vain 29 avointa paikkaa, joukossa myös kesätyöntekijähaut. Kuntarekryssä kunnan avoimia työpaikkoja on 18. Heickellin mukaan tilanne on tuttu muistakin kunnista: työpaikka löytyy yhteydessä työnantajaan.

– Rekryprosessit ovat pitkiä, hitaita ja kalliita. Perinteiset mallit eivät vain ole tarpeeksi hyviä. Siitä "meillä on töitä" -ilmoittelusta on siirrytty etsimään eri tavalla. Maailma muuttuu, perustelee Heickell.

Sievin tavassa kaksipäiväiseen jalkautumiskiertueeseen yhdistyy tv-mainoskampanja, toukokuun puolivälissä avattavat omat kotisivut sekä suora lähetys TE-palveluiden MessiLivessä, jossa ihmiset eri puolilta maata voivat kysyä työpaikoista.

Kolminumeroisesta tavoitteesta huolimatta Heickell on tyytyväinen siihenkin, jos kampanjan ensirutistus tuottaa 20 uutta työntekijää Sieviin.

– Tässä luodaan mallia, jolla saadaan jatkossakin ihmisiä Sieviin. Siitä on varmasti pidempiaikaisia hyötyjä, uskoo Heickell.

Riittävän samanlaiset alueet eivät ahdista

Kaksipäiväinen rekrytointikiertue ulottuu Kiuruvedelle, Iisalmeen, Lapinlahdelle, Kuopioon ja Siilinjärvelle. Pohjois-Savo valikoitui kohteeksi, kun kaikki maakunnat oli käyty läpi ja alueen työttömien työnhakijoiden osaamisprofiili tutkittu.

Sievissä luotetaan savolaisten ammatillisen koulutuksen perinteeseen ja käsillä tekemiseen. Seudut ovat myös alueellisesti, maantieteellisesti ja elintavallisesti samankaltaisia.

– Jos on ikänsä asunut vaikka Suur-Saimaan rannalla ja tulee tänne, missä ei ole järviä tai on Kainuusta eikä täällä nyppylää näy, saattaisi ahdistua, arvioi Mikko Heickell.

Eetu Raittila huomasi 2014, että sydän tykytti lujaa, iho hikosi ja stressi valtasi kehon. Töistä ei saanut kiinni ja hänet ympäröi riittämättömyyden tunne. Vaikka ulkoisesti kaikki oli hyvin, tuntematon taakka painoi hartioita ja rajoitti elämää. Lopulta vastassa oli läpipääsemätön ahdistuksen muuri.

– Arkiset asiat, kuten laskunmaksu, kaupassa käynti ja pyykkääminen olivat aivan ylivoimaisia.

Henkinen paine ilmeni fyysisinä oireina. Lopulta läheisten antamien vihjeiden ansiosta, hän tajusi hakea apua terapiasta ja psykologilta.

– Puolen vuoden terapian aikana tajusin, että olin työuupumukseen sairastuneen isäni tavoin kaikille liian kiltti, sanoo Eetu Raittila.

Kiltteys ja pelko tukahduttavat tunteet

Eetu Raittilan isä oli entinen alkoholisti, mutta raittiuden myötä hän työskenteli alkoholistien hoitokodin johtajana.

– Se oli ilmeisesti henkisesti rankkaa työtä, koska isä ei jaksanut antaa pojalleen tarvittavaa tukea, pohtii Eetu Raittila.

Lapsuus parantolan liepeillä ja isän loppuunpalaminen viilsi Eetun tunnepuoleen syvän haavan. Murrosikäisenä poikana hän ei uskaltanut kapinoida isää ja vanhempiaan vastaan, eikä oppinut kyseenalaistamaan vanhempien käytösmalleja.

Vanhempien testaaminen tapahtuu murrosiässä. Olivat vanhemmat hyviä tai huonoja, niin lapsella pitää olla kehitysvaihe, jossa vanhemmat kyseenalaistetaan. Lapset testaavat, hylkääkö vanhempi. Professori Kari Uusikylä.

– Pelkäsin, että ylikuormitettu isäni suuttuu ja kuormittuu vielä enemmän.

Nuoren miehen tunteet tukahtuivat pitkälle aikuisuuteen. Vasta terapia auttoi löytämään tunteet.

– Vihastua saa, mutta vihata ei, miettii Eetu Raittila

Poika samastuu isään

Kasvatustieteen emeritusprofessorin Kari Uusikylän mukaan molempien vanhempien tuki on tärkeää, mutta isä on pojalle samastumiskohde. On tärkeää, että isä on läsnä ja kuuntelee lastaan. Pojan on tärkeää tuntea, että kelpaa. Jos ei kelpaa isälle, se vaikuttaa itsetuntoon.

– Poika helposti ajattelee, että minussa on jotain vikaa.

Jos lasta ei hyväksytä, hän hakee hyväksynnän muualta olemalla ylikiltti tai vaihtoehtoisesti paha itseään tai muita kohtaan.

Lapsen henkinen kasvu ei aina ole kiinni omista vanhemmista. Esimerkiksi opettajat ovat tärkeässä asemassa. Lapselle riittää yksi turvallinen ja kypsä aikuinen.

– On tärkeää, että sellainen aikuinen on, sanoo Kari Uusikylä.

Jos lapsella ei ole henkistä tukea, kasvaa vaara ajautua lieveilmiöiden kynsiin tai vaikkapa joutua kiusatuksi.

Suomessa jylläävät vanhat perinteet. Tosi mies ei itke. Lämpö ja aitous puuttuvat. Tunteita ei osata näyttää, vaikka nykyään tunnetaan tunteiden tärkeys osana henkisyyttä ja ihmisyyttä.

– Moni ymmärtää nämä vasta omien lasten myötä, sanoo professori Kari Uusikylä.

Kiusattu ja hyväksikäytetty

Eetu Raittila on joutunut kokemaan, mitä on olla kiltti ja koulukiusattu. Useiden vuosien koulukiusaaminen nakersi kiltin pojan itsetunnon nollaan.

– Olin niin heikko, etten osannut laittaa kavereille vastaan, en osannut ottaa edes huumorilla, vaan otin kaiken liian raskaasti.

Koulukiusaamisen lisäksi Eetu Raittila on joutunut kokemaan seksuaalista häirintää ja jopa ahdistelua, kun ei ole osannut sanoa ei.

Kiltteydestä johtunut kiusaaminen ja hyväksikäyttö olivat molemmat niitä kipupisteitä, joita työstettiin terapiassa ja työpsykologilla. Lopulta Raittila pääsi asioiden yläpuolelle, pystyi irtautumaan traumoistaan, aikuistumaan ja kasvamaan mieheksi joka hän halusi olla.

– Se oli vaikea prosessi, mutta se kannatti, sanoo Raittila.

Kaikkien kaverista tulee itsekäs

Ennen aikuistumistaan Eetu halusi olla ja oli kaikkien kaveri. Miellyttämisen pakko ohjasi toimintaa. Tämä ristiriita puolestaan nosti sisäistä stressikäyrää ja kiihdytti suorittamista.

– Päässäni oli joku illuusio, että kaikki kaatuu, jos sanon ei.

Jos aina on kiltti, niin ei sitä millään "hokkus pokkus" -tempulla poisteta, vaan tarvitaan ammattiapua. Professori Kari Uusikylä

Herätyskello soi, kun pitkä parisuhde päättyi ja naisystävä kertoi Eetun olevan liian kiltti. Päin naamaa laukaistu totuus kosketti, satutti ja pysäytti.

Pettymyksen tuottaminen toiselle oli ollut ylivoimaisen vaikeaa, koska Raittila ei kestänyt silloin nähdä toisen pettyneitä kasvoja. Terapian jälkeen hän on joutunut opettelemaan, miten toiselle tuotetaan pettymys sanomalla ei.

– On tärkeää oman itsensä kannalta sanoa välillä: mä en pääse, en ehdi, en halua, puhuu Eetu Raittila.

Ylisukupolviset traumat pitää katkaista

Sotasukupolvista on puhuttu paljon. Professorin mukaan sodan käyneiden miesten traumat ovat kulkeneet suvussa aina kolmanteen polveen. Rintamalta rauhaan totuttelevat miehet laittoivat lapset matalaksi fyysisesti ja henkisesti. Rintamalla olleet opettajatkin sortuivat tähän traumojen siirtoon.

– Nykypäivänä luodaan tyhjää turvattomuutta illuusiolla siitä, että jokaisen pitäisi olla superyksilö. Epävarma kuva elämästä traumatisoi myös, sanoo Kari Uusikylä.

Eetu Raittila oli 27-vuotias kun hän kiinnostui terapian aikana juuristaan, niiden merkityksestä ja vaikutuksesta minäkuvan kehitykseen.

Hän palasi kuvitelmissaan muutaman sukupolven taaksepäin, teki matkan esi-isien ja -äitien elinpaikkohin. Raittila pohti elämää silloin ja nyt, ratkaisuja joita isovanhemmat ovat joutuneet tekemään ja miten he ovat kenties ajatelleet ja toimineet.

On hyvä asia, jos edellisten sukupolvien reittejä kulkemalla ymmärtää, mistä on tulossa ja minne menossa. Professori Kari Uusikylä

Hän ymmärsi, että esi-isien kokemukset sata vuotta aikaisemmin ovat varmasti vaikuttaneet myös hänen vanhempiinsa ja häneen itseensä.

– Se hirvittävä suorittaminen, kun maata on rakennettu, on varmasti vaikuttanut sukulinjan henkisyyteen ja sen puutteeseen.

Raittila ymmärtää kuitenkin, että menneisyydessä ei ole ollut vaihtoehtoja ja elämä on ollut paljon kovempaa kuin nykyään. Siksi hänelle on tärkeää armahtaa menneiden sukupolvien tekemiset ja tekemättä jättämiset.

– He kaikki ovat tehneet parhaansa. Mutta nyt ylisukupolviset traumat pitää katkaista ja armo saa käydä oikeudesta, sanoo Eetu Raittila.

Asioiden puhuminen jälkeenpäin on ollut puhdistava kokemus

Nuoruudessa isä ei osannut tukea Eetua, koska oli itse henkisesti niin kuormittunut. Vanhemmalla iällä isä ja poika ovat puhuneet senkin edestä. Syvälliset keskustelut ovat auttaneet ymmärtämään sukupolvien yli kulkeneita traumoja.

Kun vanhat asiat ymmärtää, niin niitä ei tarvitse sen enempää märehtiä. On mahdollisuus päästä yli. Professori Kari Uusikylä

Eetu Raittila on pohtinut myös sisaruksensa kanssa suvussa kulkenutta ahdistusta.

– Olemme nyt vuosien jälkeen pystyneet puhumaan kaikista tehdystä virheistä, ja olemme löytäneet tasapainon, sanoo Eetu Raittila.

Kokkolan keskustasta huhtikuun lopulla löydetty jättiläiskettu oli jo lähellä joutua poliisien lopettamaksi, mutta ketun löytäneet naiset toimittivat sen Markku Harjulle, jonka vuodesta 2005 asti toiminut villieläinhoitola saa erilaisia luonnonvaraisia eläimiä hoitoonsa pitkin Suomea.

Sinikettu on mitä todennäköisimmin karannut joltain paikalliselta turkistarhalta. Naisten Utuksi ristimä kettu oleilee nyt Mustasaaressa noin 30 neliömetrin kokoisessa piha-aitauksessa.

Vaikka tilat vaikuttavatkin kettutarhan 0,8 neliömetrin kokoisiin tiloihin nähden suurilta, eivät nekään lain valossa vielä riitä. Jos ketusta tulee villieläinhoitolan asukas, vaaditaan sille 50 neliömetrin tilat, sekä myös vaativa ja kallis silmäleikkaus, jotta sen näkö voidaan pelastaa.

Silmät ummessa

Vaasalaisen eläinklinikka Saaren eläinlääkäri kävi tutkimassa Utun. Tutkimuksissa kävi ilmi, ketun silmät ovat liikajalostuksen vuoksi puoliksi ummessa koska turkki on silmien alapuolella kasvanut liikaa ja kääntynyt vasten pupilleja.

Tämä taas vaatisi useamman tuhannen euron hintaisen silmäleikkauksen, jonka maksajasta ei ole tietoa, sillä Harjun toiminta on pitkälti lahjoitusten varassa.

Ylijalostukseen liittyy myös hedelmällisyysongelmia, liikkumisvaikeuksia ja ylipaino saattaa vääntää myös kettujen jalkoja ja lonkkia epänormaaliin asentoon.

Suomen turkiseläinten kasvattajien liitossa ongelmat ja myös kyseinen Utu-ketun tapaus ovat tiedossa ja niihin on yritetty myös puuttua.

– Ongelma tämän ketun tapauksessa on se, ettemme tiedä mistä tarhalta kettu on peräisin vaikka sitä on liitossa yritetty kyllä selvittääkin. Emme myöskään tiedä, onko se karannut jonkun liittoon kuulumattoman niin sanotun villin toimijan tilalta vai joltain järjestäytyneeltä, sanoo liiton viestintäpäällikkö Olli-Pekka Nissinen.

Vaikka maamme kaikki lähes 1000 kasvatustilaa Suomen turkiseläinten kasvattajien liittoon kuuluvatkin, löytyy maasta silti vajaat sata siihen kuulumatonta, ja liittoon kuuluminen on edelleen vapaaehtoista.

– Liittomme näkemys on se että eläinten terveys ja hyvinvointi on ihan ykkösasia. Sitä painotetaan tilojen sertifioinneissa sekä myös käytännön eläinten hoitotyössä. Ongelmiin ja epäkohtiin pitää puuttua nopeasti, Olli-Pekka Nissinen sanoo.

Ylijalostusta vai ei

Ongelmat ovat olleet tiedossa jo lähes kolmisenkymmentä vuotta sitten, kun Suomessakin kiellettiin ylisuurten kettujen kasvattaminen vuonna 1991.

– Lakeja ja säännöksiä on vaikka kuinka paljon mutta kun niitä ei noudateta, niin se johtaa sitten tällaisiin tapauksiin. On aivan selvää, että ellei tälle ketulle voida esimerksi tuota silmäleikkausta tehdä, se joudutaan lopettamaan, Markku Harju sanoo.

Samaa ihmettelee myös Iltalehdessä haastateltu Eläinten hyvinvointikeskuksen erityisasiantuntija Tiina Kauppinen.

Suomen turkiselinkeinon edunvalvonta- ja koulutusjärjestö ProFur joutui ottamaan kantaa vastaavankaltaiseen tapaukseen viime kesänä. Tuolloin julkisuuteen päätyi Suomessa kuvattua video- ja kuvamateriaalia Utun kaltaisista jättiläisketuista.

ProFurin oma eläinlääkäri Johanna Korpela totesi Maaseudun tulevaisuudessa, että löysä nahka on luonnollinen seuraus laihtumiselle talven jälkeen. Hänen mukaansa turkiseläinten jalostuksessa koon kasvua on tapahtunut useasta syystä, mutta erityistä superketun jalostamista ei ole tapahtunut.

Suomen turkiseläinten kasvattajain liiton toiminnanjohtaja Marja Tiura lupasi kuitenkin tuolloin, että ongelmiin puututaan.

– Liiton lääkärit voivat sanoa mitä haluavat, mutta tässä meillä on elävä todiste siitä että jalostusta on tapahtunut, ja jokainen voi katsoa mihin se on johtanut, Markku Harju sanoo.

Ei pelkkä turkisalan ongelma

Vaikka Harjun villieläinhoitolaan päätyy vuodessa aina muutamia turkistarhaeläimiä, on nyt hoidossa oleva jättikettu ensimmäinen Harjulle päätynyt tapaus. Muut ovat olleet normaalin kokoisia.

Ongelma ja sen lieveilmiöt ovat valitettavan tuttuja myös lemmikkieläimien rodunjalostuksessa, kun yhä useammat koira- ja myös kissarodut alkavat kärsiä ylijalostuksesta.

– Tämä pitää paikkansa ja haluan korostaa että tässä ei ole tarkoituksena nyt potkia yhtä alaa, vaikka tämä tapaus nyt tässä tapetilla voimakkaasti onkin. Aivan jokainen ylijalostetun kotieläimen hankkinut omistaja saa kyllä tässä katsoa peiliin. Muista tuotantoeläimistä nyt puhumattakaan, Markku Harju sanoo vakavana.

Kokkolan keskustasta löytynyt ylisuuri sinikettu on ilmeisesti peräisin niin sanotulta villiltä tilalta.

Suomen Turkiseläinten Kasvattajain Liiton eli ProFurin mukaan selvityksissä on tullut esiin "vahva epäilys" löytöketun lähtöpaikasta. Kyseessä on liittoon kuulumaton, ns. villi tila Kokkolan seudulta. Tila ei näin ollen olisi millään tavalla kontrollissa, liitosta kerrotaan.

Viestintäjohtaja Olli-Pekka Nissisen mukaan liitto on ilmoittanut asiasta viranomaisille eli läänineläinlääkärille perjaintaina iltapäivällä.

Jättiläismäinen sinikettu järkytti myös Mustasaaressa kokenutta eläintenhoitajaa Markku Harjua, joka sai eläimen hoidettavakseen.

Tarkastuksessa eläinlääkäri totesi, että esimerkiksi ketun silmät olivat liikajalostuksen vuoksi puoliksi ummessa. Syynä oli turkki, joka oli kasvanut silmien alapuolella liikaa ja kääntynyt vasten pupilleja.

Turkistarhalta karannut ja villieläinhoitolaan Raippaluotoon päätynyt poikkeuksellisen suurikokoinen sinikettu on herättänyt jälleen keskustelua tarhakettujen jalostamisesta. Ketun silmät ovat liikajalostuksen vuoksi puoliksi ummessa. Sen turkki on silmien alapuolella kasvanut liikaa ja kääntynyt vasten pupilleja.

Turkisala on itse pyrkinyt hillitsemään kettujen koon kasvamista, mutta valvontaviranomaisten mukaan suuria uroskettuja tulee edelleen vastaan valvontakäynneillä.

– Kyllä niitä isoja kettuja on vielä, ei niistä ole kokonaan eroon päästy, toteaa ylitarkastaja Sari Salminen Evirasta. Evira ohjaa Suomessa eläinsuojeluvalvontaa.

Keinot puuttua jalostamiseen

Kettujen kokoon ei tähän saakka ole puututtu viranomaistoimenpitein.

– Siihen on puututtu vain silloin, kun koosta on ollut eläimelle terveydellistä haittaa, esimerkiksi siitä on aiheutunut joku sairaus tai liikkumisen vaikeutta. Muuten jalostukseen on pyritty vaikuttamaan neuvonnan keinoin eli on neuvottu olemaan käyttämättä jalostukseen huomattavan suuria eläimiä.

Nyt Evira aikoo kuitenkin yhdessä Luonnonvarakeskuksen kanssa vetää selviä rajoja siitoskettujen jalostukselle.

– Meillä on käynnistetty projekti, jossa tarkoitus on löytää raja-arvoja sille, minkä näköinen kettu vielä lainsäädännön näkökulmasta kelpaa jalostukseen ja minkä näköinen ei kelpaa.

Eläinsuojelulaki kieltää sellaisen eläinjalostuksen tai jalostusmenetelmien käyttämisen, josta voi aiheutua eläimelle kärsimystä tai merkittävää haittaa sen terveydelle tai hyvinvoinnille.

Salmisen mukaan jalostuspykälä on ollut hankala pykälä, koska kriteerit eivät ole olleet selkeitä. Nyt tekeillä olevan kriteeristön ansiosta lain tulkinta tulee helpommaksi.

Ketut eivät hetkessä kutistu

Suomen Turkiseläinten Kasvattajain Liitto eli Pro Fur on selvitellyt Kokkolasta löytyneen ylisuuren ketun alkuperää ja päätynyt epäilemään, että kettu on lähtöisin liittoon kuulumattomalta tilalta Kokkolan seudulta.

– Tila ei näin ollen olisi millään tavalla kontrollissa, liitosta kerrottiin lauantaina.

Sari Salminen huomauttaa, että järjestäytymisaste alalla on erittäin suuri eikä voida lähteä siitä, että suuria kettuja olisi pelkästään liittoon kuulumattomilla tiloilla.

– Onhan aiempina vuosina julkisuudessakin ollut kuvia – eikä pelkästään salaa kuvattuja – liiton omilta tarhoilta, missä on tällaisia isoja kettuja. Ja hetkessähän tilanne ei muutu, kun vain kerran vuodessa syntyy poikasia, toteaa Salminen.

Kun tarhakettujen koko on jalostuksen seurauksena kasvanut, olisi eläinten hyvinvoinnin kannalta tärkeätä huolehtia siitä, että ne eivät olisi ylipainoisia eikä niillä olisi muita rakenteellisia ongelmia, tähdentää Salminen.

Tehovalvontaa tänä vuonna

Turkistarhojen valvontaa on lisätty tänä vuonna. Evira on määrännyt jo tähän mennessä 130 tarhaa tarkastettavaksi. Esimerkiksi vuonna 2016 tarkastettiin koko vuoden aikana vain 38 tarhaa.

Tarkastettavat tarhat valitaan osin satunnaisotannalla ja osin tiettyjen riskitekijöiden perusteella. Tarkastusten tekeminen on aluehallintovirastojen ja läänineläinlääkäreiden vastuulla.

– Ehdottomasti tavoitteena on, että kaikki tarkastukset saadaan tehtyä, toteaa Sari Salminen.

Valtaosa Suomen turkistarhoista sijaitsee pohjalaismaakunnissa. Läänineläinlääkäri Matti Nyberg Vaasasta kertoo, että tänä vuonna tähän mennessä otantaan perustuvia tarkastuksia on tehty jo yli 50 tarhalla.

Yhtenä syynä valvonnan tehoiskuun on aikaisempina vuosina tarhoilla havaitut eläinsuojelulain rikkomukset. Vuoden 2017 valvontakäyntien tuloksia ei ole vielä raportoitu, mutta vuonna 2016 66 prosentilla tarhoista havaittiin puutteita.

Kaapro Gröhn oli palaamassa futisreissulta kaveriporukassa, kun matka tyssäsi Englannissa Manchesterin kentälle. Gröhn yritti checkata illalla lähtevälle lennolleen jo aamulla hotellissa, mutta järjestelmä ilmoitti, ettei miehelle ole paikkaa.

Tiskillä kerrottiin, että Gröhn pääsee lennolle, jos tulee peruutuksia tai joku luopuu paikastaan vapaaehtoisesti. Mies odotti kentällä viisi tuntia tietämättä, miten käy. Lopulta hän jäi ainoana ulos lennolta.

– Olin kyllä aika tuohtunut. Oli melko kurja tunne, kun koneellinen ihmisiä lähtee ja jäät yksin kentälle.

Valintaa perusteltiin sillä, että Gröhn oli niin sanottu halpamatkustaja. Mies oli ostanut säästölippunsa kuukausia aiemmin ja matkusti pelkkien käsimatkatavaroiden kanssa.

Ylivarauksen ansiosta koneet eivät lennä vajaina

Ylivaraus on lentojen optimointia. Lennot tulevat myyntiin noin vuotta ennen koneen nousua, ja yhteen lentoon ehtii tuona aikana kohdistua satoja varauksia ja peruutuksia. Niinpä koneeseen myydään enemmän lippuja kuin on tilaa.

– Jos lento pantaisiin kiinni siinä vaiheessa, kun se näyttää täydeltä, koneessa olisi sen lähtiessä tyhjiä paikkoja, havainnollistaa Finnairin mediasuhteista vastaava johtaja Päivyt Tallqvist.

Kaikkia lentoja ei ylibuukata samalla tavoin. Vuosien varrella yhtiöille on kertynyt dataa matkustajien käyttäytymisestä eri reiteillä, ja varaus- ja peruutuskäytäntö vaihtelee reiteittäin, matkustuspäivittäin ja jopa samalla reitillä saman päivän eri lentojen välillä.

Erityisajankohdat kuten koululaisten loma-ajat ja joulun tienoo ovat erikoisasemassa, eikä niiden lentoja ylibuukata siten kuin vaikkapa liikematkustajien tyypillisiä lentopäiviä.

Valtaosa ylivarauksesta sulaa Tallqvistin mukaan ennen lähtöpäivää juuri peruutusten kautta. Erityisesti liikematkustajat varaavat muutoskelpoisia lippuja, sillä heidän aikataulunsa elävät usein. Keskivertolomalaisen varaus pitää todennäköisemmin loppuun saakka.

Vapaaehtoisia luopujia löytyy yleensä tarpeeksi

Jos peruutuksia ei tule riittävästi, vaan lento on lähdön lähestyessä liian täynnä, Finnair alkaa etsiä vapaaehtoisia poisjättäytyjiä tekstiviestien ja sähköpostin avulla. Vapaaehtoiset reititetään uudestaan, he saavat korvauksen ja tarvittaessa huolenpidon odotusaikana. Tallqvistin mukaan useimmiten tilanne ratkeaakin jo tässä vaiheessa.

– Esimerkiksi opiskelija voi jopa ilahtua, kun saa uuden lennon lisäksi puhdasta rahaa. Se riippuu tietysti matkustajan tilanteesta ja aiheutuvan muutoksen suuruudesta.

Ylibuukkaustilanteessa vapaaehtoisesti väistyvä matkustaja saa Finnairilta 125–300 euroa tai hieman suuremmat summat yhtiön lahjakorttina. Korvauksen suuruus riippuu lennon pituudesta ja aiheutuvasta vaivasta eli muutoksen suuruudesta.

Pienimmillään ajallinen muutos voi olla hyvinkin pieni, sillä Finnair lentää esimerkiksi Tukholmaan seitsemästi päivässä. Tarvittaessa uudelleenreitityksiä ostetaan myös muilta yhtiöiltä. Kokonaisuudessaan yhtälö on silti Tallqvistin mukaan kannattava verrattuna riskiin siitä, että kone lentäisi vajaana.

Satasen lippu tuli moninkertaisesti takaisin

Kaapro Gröhnin tapauksessa kaikki sujui sinänsä hyvin: Gröhn vietiin taksilla puolen tunnin matkan päähän hotelliin, ja aamulla hänet haettiin uudelle lennolle. Kyydit, majoitus ja illallinen maksettiin.

Lisäksi mies sai valita, ottaako 400 euroa luottokortille ladattuna vai 550 euron voucherin yhtiön lennoille. Alkuperäinen lippu oli maksanut alle satasen, joten ainoaksi tappioksi jäi hetkellinen harmistus. Seuraava päivä ei ollut työpäivä, joten käytännön huoliakaan ei tullut.

Kerran aiemmin Gröhn on jättäytynyt vaimonsa kanssa vapaaehtoisesti pois ylibuukatulta lennolta. Seuraavan koneen lähtöön oli vain pari tuntia aikaa, mutta pariskunnan matkatavarat ehtivät kuitenkin hukkaan tuolla välillä. Onneksi tuolloinkin suunta oli kotiinpäin, jolloin tavaroiden harhareissusta ei aiheutunut kovin suurta vaivaa.

Vasten tahtoaan pois jäävä saa paremman korvauksen

Jos vapaaehtoisia koneesta jättäytyjiä ei löydy, yhtiö joutuu valitsemaan, ketkä jäävät pois. Lapsiperheet ja muut ryhmät samalla varauksella pyritään pitämään yhdessä, samoin jatkoyhteydelle pyrkivät ovat paremmassa turvassa. Paljon lentäviä tasoasiakkaita ei heitäkään jätetä kentälle ensimmäisten joukossa.

Lipun hinta ei Tallqvistin mukaan sinänsä vaikuta asiaan. Myöskään matkatavara ruumassa ei ole este matkustajan jättämiselle ylitäydeltä lennolta.

Tallqvist muistuttaa, että koko perheen on oltava samalla varauksella, jotta tilanne hahmottuu yhtiölle, kun ylibuukkausta aletaan ratkoa.

Vasten tahtoaan koneesta jäävä saa korvauksia EU:n ylivarausdirektiivin mukaan. Summat ovat suurempia kuin mitä vapaaehtoiset luopujat saavat.

Lennoista valitetaan paljon, ylibuukkauksesta vähän

Valituksia ylibuukkauksista tulee suoraan Finnairille "aika ajoin", mutta määriä yhtiö ei kerro. Kilpailu- ja kuluttajaviraston tietokanta löytää asiasta vain kourallisen osumia per vuosi. Määrä on kuitenkin vain suuntaa antava, sillä haku ei sisällä sanojen ylivaraus tai ylibuukkaus synonyymejä tai taivutusmuotoja.

Kokonaisuudessaan lentomatkustus työllistää KKV:ta melkoisesti: yhteydenottoja oli viime vuonna jo lähes 2000. Myös kuluttajariitalautakunnassa lentäminen näkyy: viime vuoden yli 6000 ratkaisupyynnöstä tuhat koski lentojen viivästymisiä.

Ylibuukkaus näyttäytyy yhtä pienenä ongelmana myös Euroopan kuluttajakeskuksessa, joka auttaa rajat ylittävän kaupan kuluttajakysymyksissä. Valituksia ylibuukkauksesta tulee alle kymmenen vuodessa.

Se on vähän, varsinkin kun keskus käsittelee joka päivä valituksia lennoista, lähinnä niiden viivästymisistä, sanoo keskuksen johtaja Leena Lindström.

Syytä tilanteeseen hän ei ryhdy arvailemaan, mutta arvioi, että vapaaehtoisia paikastaan luopujia on yleensä tarpeeksi – jopa enemmän kuin tarvitaan.

15-vuotiaat Euroviisujen suurkuluttajat Ilona Almén ja Elna Äyhynmäki uskovat Saara Aallon pääsevän finaaliin, mutta eivät usko hänen voittavan vuoden 2018 laulukilpailua.

– Biisi ei ole ehkä niin hyvä, mutta Saara Aallon ääni on. Jos olisi parempi biisi, se riittäisi vähän enemmän kuin sinne finaaliin, Elna Äyhynmäki povaa.

– Kappale on ihan hyvä, mutta se voisi olla vielä enemmän. Siitä puuttuu joku juttu. Nyt on niin kovia kilpailijoita, Ilona Almén arvioi.

Viime vuonna kaksikon veikkaukset osuivat lähipiirin vastaväitteistä huolimatta oikeaan ja Portugali voitti. Tietoa vai sattumaa?

– Itse asiassa en tiedä. Kuuntelin kappaleen kerran ja tuntui heti, että tämä kyllä voittaa Euroviisut. Yleensä veikkaukseni menevät kyllä ihan päin honkia, Ilona Almén paljastaa.

Huippuvuosi 2015

Elna Äyhynmäen kiinnostus Euroviisuihin syttyi kotona.

– Mun perheessä Euroviisut on aina ollut kova sana. Olen katsonut niitä pienestä pitäen, mutta vasta viime vuosina syventynyt aiheisiin ja kappaleisiin.

Ilona Almén sai kipinän alakoulussa youtube-videoista. Rakkaus kisaan roihahti vuonna 2015.

– Se oli niin hyvä vuosi, että sen jälkeen mä olen ollut ihan Euroviisun ytimessä. Silti paras kappale on se viime vuoden Portugalin biisi.

Tyttöjen mielestä hyvä Euroviisu koostuu hyvästä lauluäänestä, hyvästä kappaleesta ja hyvästä lavaesiintymisestä. Olennaista on myös se, miten hyvin kappaleen muistaa jälkeenpäin.

– Joskus esitykset ovat niin ylivedettyjä, että ne eivät ole enää hyviä. Joskus kappale saattaa olla sikahyvä, mutta esittäjä laulaa yhtäkkiä ihan huonosti. Kappale on tärkein, mutta kokonaisuus ratkaisee, tytöt painottavat.

Pientä sanaharkkaa

Nuoret Euroviisufanit kuuntelevat kaikki kappaleet ja esittäjien haastattelut, katsovat koostevideot, selvittävät, mistä kappaleet kertovat ja millaisia arvosteluja ne ovat saaneet. Materiaalia löytyy verkkouutisista, yle areenasta, youtubesta, instagramista.

– Euroviisaat katson aina. Mun mielestä on niin hauskaa, kun he arvioivat niitä kappaleita ja ovat välillä ihan eri mieltä kuin mä. Ajattelen että he ovat kaikki ihan väärässä. Se on kiinnostavaa, Ilona Almén toteaa.

Myös kaksikon kaverit seuraavat Euroviisuja, mutta eivät samalla intensiteetillä kuin tytöt.

– Me yleensä kiljutaan ja huudetaan yhdessä ja fiilistellään, että kohta on Euroviisut. Olemme myös usein samaa mieltä kappaleista. Muiden kavereiden kanssa niistä tulee joskus pientä sanaharkkaa, kun toinen tykkää ja toinen vihaa. Ei kuitenkaan mitään vakavaa, tytöt painottavat.

Rybakin paluu

Ilona Alménin mielestä kuumia maita ovat tänä vuonna Ruotsi ja Tsekki.

– Kappaleet hyviä ja esittäjät hyvännäköisiä. Miten sellaista voisi vastustaa?

Elna Äyhynmäki liputtaa Norjalle ja vuoden 2009 Euroviisuvoittaja Alexander Rybakin paluulle.

– Se on varmaan yksi isoimmistä jutuista tämän vuoden Euroviisuissa. Musta tuntuu kuitenkin, että ihmiset ajattelevat, että kun on kerran voittanut, ei tarvitse voittaa uudestaan.

– Se saa pisteitä, koska kyllähän Alexander Rybak on ihana ja osaa tehdä kappaleita ja laulaa ja soittaa. Moni sanoo kuitenkin, että se kappale on vähän tylsä. Että siinä vois olla jotain vähän enemmänkin, Ilona Almén jatkaa.

Kappaleista parhaita ovat Alménin mielestä Norjan, Viron ja Liettuan biisit. Äyhynmäki pitää Viron lisäksi Valko-Venäjästä ja Itävallasta.

– Viro on omaperäinen ja laulaa oopperaa kauniisti, Itävallan kappale jää soimaan päässä ja sitten on Valko-Venäjä. Ne ovat tosi hyviä, Elna Äyhynmäki luettelee.

– Viron naisella on hyvä ääni. Se on niin kaunis ja täyttää koko huoneen, Ilona Almén kuvailee.

Musiikin olympialaiset

Euroviisujen 1. semifinaali käydään tiistaina 8.5. 2018. Yksi odotetetuista hetkistä on Saara Aallon paljon puhuttu show.

– Uskon, että siinä on ainakin neljä taustatanssijaa, kuten hänellä aina on. Sitten täytyy olla paljon hienoa, suurta spektaakkelia, koska Saara Aalto on niin värikäs persoona, Ilona Almén miettii.

– Varmaan vähän samanlainen esitys kuin ennenkin, mutta ehkä jotain isompaa ja uutta. Onhan sanottu, että lavasteet ovat niin isot ettei niitä pystynyt tekemään Suomessa, Elna Äyhynmäki kertaa.

Tyttöjen mielestä voittajan ennustaminen on tänä vuonna tavallista vaikeampaa, koska kilpailussa on paljon hyviä kappaleita ja esiintyjiä. Jos Suomi voittaisi, se olisi valtava positiivinen yllätys.

– Moni on sanonut, että Israel on ollut hyvä, Äyhynmäki veikkaa.

– Mäkin ehkä vähän ajattelen niin, mutta toivon, että voittaja olisi Viro , koska se on niin erilainen. Olisi hienoa, jos voittaisi taas joku ei ihan tavallinen poppijumputus, Almén haaveilee.

Kilpailupäivänä tunnelma nousee tunti tunnilta.

– Erittäin jännittyneenä odotan. Olen varmaan jo seitsemältä television edessä, Elna Äyhynmäki ennakoi.

– Tätä on odotettu koko vuosi, koska Euroviisut on musiikin olympialaiset. Niitä rakastaa kaikki ja kaikki on pakko nähdä, Ilona Almén painottaa.

Alméneilla ja Äyhynmäellä yksi laulukilpailun kohokohdista on edellisvuoden voittajan esitys.

– Kun Salvador Sobral laulaa viime vuoden kappaletta, silloin meidän talossa kaikki on hiljaa ja kaikki kuuntelee ja katsoo suoraan tv:seen.

– Me istutaan sohvalla ja nyyhkytetään, kun se on niin kaunis kappale, se viime vuoden voittaja, Elna Äyhynmäki fiilistelee.

Lue myös:

Saara Aalto nousee viisulavalle soturinaisena: ”Erotun joukosta suoralla popilla”

Analyysi: Saara Aallon viisumenestyksen esteenä voi olla yksi asia – virheettömyys

Miten Euroviisut voitetaan? Musiikintutkija ja viisufani verovirkailija pohtivat biisien lisäksi valtavaksi paisunutta kisaa

Lokakuussa 2017 ujelsi Kokkolassa kaksikerroksisen omakotitalon alakerrassa palohälytin. Yläkerran asukas havahtui ääneen, riensi paikalle, mutta savua oli jo kaikkialla. Se oli vuonna 1957 valmistuneen puisen talon menoa.

Kotinsa menetti kaksi Mäkelän perhettä: alakerrassa asuneet vanhemmat ja yläkerrassa asunut poika kihlattuineen. Henkilövahingoilta vältyttiin, mutta palossa kuolivat perheen lemmikit.

Suomessa syttyy vuosittain noin 3 000 asuinrakennuspaloa. Määrä on ollut viime vuosina lievässä laskussa, ja erityisesti ovat vähentyneet pientalopalot.

Mäkelät eivät jääneet tilanteessa yksin. Apua saatiin niin Facebook-ryhmien kuin SPR:n kautta.

– Se oli tosi tärkeää. Esimerkiksi SPR:n starttirahan avulla saatiin haettua kaupasta vaatteita, että päästiin taas alkuun.

Alussa Mäkelät asuivat parisen viikkoa hotellissa. Se tuntui Juhani Mäkelästä epätoivoiselta, vaikka henkilökunta oli auttavaista. Nyt he asuvat vuokralla.

Vakuutusyhtiölle kiitosta

Ratkaiseva tekijä palon syttymissyyn selvittämisessä oli valvontakamera. Se näytti, että palo sai alkunsa talon alakerrassa, kun koira puri sohvalla sähkölaitetta, jonka akku räjähti. Juhani Mäkelän mukaan valvontakamerasta oli iso hyöty.

– Vakuutusyhtiön kanssa ei ole ollut mitään ongelmaa, kun syttymissyylle löytyi todiste.

Valtaosan Suomessa syttyvistä rakennuspaloista aiheuttaa tavalla tai toisella ihminen, toiseksi yleisin palonsyy on kone tai laite. Eläimen aiheuttamia tulipaloja syttyy vuosittain enimmillään puolensataa.

Kohtalotovereille on ymmärrystä

Huhtikuun lopulla Kokkolassa Kälviän keskustassa paloi kahdeksan asunnon rivitalo. Uutinen nostatti Mäkelöissä kylmiä väreitä ja omia muistoja shokista ja eestaas ryntäilystä. He kävivät myös katsomassa Kälviän palopaikkaa.

Tiesi sen, mitä ihmiset kokee sillä hetkellä, kun mitään ei enää ole. Harriet Mäkelä

– Oli se kyllä karua katsottavaa, tuli ihan kauhea olo. Tiesi sen, mitä ihmiset kokee sillä hetkellä, kun mitään ei enää ole.

Juhani Mäkelä muistelee, että ensimmäinen pari kuukautta kodin menetyksen jälkeen meni vähän sumussa. Hiljalleen elämä lähti taas eteenpäin, mutta edelleen kokemukset palaavat uniin, erityisesti eläinten menetykset. Juhani ei pystynyt pariin viikkoon menemään edes kauppaan, kun mieleen tuli ruuan ostaminen eläimille.

Uusi koti tuo toivoa

Uuden kodin rakentaminen vanhan paikalle on nyt hyvässä vauhdissa. Mäkelöiden on tarkoitus päästä muuttamaan syksyllä. Tästäkin talosta tulee koti kahdelle perheelle.

Mäkelät luottavat uuteen rakentamiseen ja sen parempaan paloturvallisuuteen.

Kyllä se nyt varmaan parempi on kuin sellainen vanha talo, jossa on seinät täynnä sahanpurua. Sami Mäkelä

– Kyllä se nyt varmaan parempi on kuin sellainen vanha talo, jossa on seinät täynnä sahanpurua, sanoo Sami Mäkelä.

Videovalvontaan Mäkelät luottavat jatkossakin, vaikka eläimiä ei uuteen taloon suunnitellakaan. Niistä luopuminen tuntui kaikkein raskaimmalta.

– Ei edes kultakalaa! En halua kokea sitä luopumista ainakaan vähään aikaan, kertoo Harriet Mäkelä.

Kun kolmikolta kysyy, mitä palo opetti, tulee vastaus yhdestä suusta:

– Hoitakaa palovaroittimet kuntoon!

Kokkolan Kälviällä tuhoutui huhtikuussa kahdeksan asunnon rivitalo, josta puuttui yläpohjan palo-osastointi. Tuli pääsi sen vuoksi leviämään rakennuksen asunnosta toiseen nopeasti.

Rivitalohuoneistojen kattojen palo-osastoinnilla voitaisiinkin välttää suuret omaisuusvahingot tulipalon sattuessa. Henkilövahinkoihin sillä ei pelastusviranomaisten mukaan ole kovin suurta merkitystä, koska aikaa poistumiseen jää yleensä riittävästi.

Vuonna 1997 rakentamisen paloturvallisuusmääräyksiin tuli vaatimus, että rivi- tai paritalon kattorakenteissa pitää olla palo-osastointi.

Parin viikon takaisessa rivitalopalossa tuli levisi yhdestä asunnosta yläpohjan kautta muihin huoneistoihin tuhoten ne asuinkelvottomiksi.

– Tällaisia vanhoja rivitaloja on Keski-Pohjanmaalla varmasti parisataa. Jos puutteelliset palo-osastoinnit korjattaisiin, niin tulipalon sattuessa mittavat omaisuusvahingot voitaisiin ehkä välttää. Ja olisihan se merkittävä parannus. Jos palo pääsee yhden asunnon yläpohjaan, niin sieltä palokaasut leviävät ullakon kautta naapurihuoneistoihin. Lopulta sammutuksessa käytettävä vesi tuhoaa lopullisesti asunnot, Leppälä kuvailee.

Korjausten tekeminen on kaksipiippuinen juttu, arvioi Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren alueen pelastuspäällikkö Jouni Leppälä.

– Osastoinnin korjaaminen on tietenkin suositeltavaa, mutta me emme viranomaisina sitä vaadi, koska talot on rakennettu vanhojen rakennusmääräysten mukaan, eivätkä ne ole lainvastaisia. Kiinteistöjen omistajat voivat kartoittaa rivitalojen paloturvallisuutta ihan oma-aloitteisesti, jos haluavat. Korjaustöitä jarruttaa varmasti niiden kalleus, miettii Leppälä.

Riskirakennusten kartoitus omistajan vastuulla

Pelkästään Kokkola omistaa sata vuokrarivitaloa, joista valtaosa on rakennettu 80- ja 90-luvulla. Vuokra-asuntoyhtiön toimitusjohtaja Heikki Laitinen arvioi, että suurimmassa osassa palo-osastointi on kunnossa, mutta puutteitakin löytyy.

– Riskitalot olisi hyvä kartoittaa, pitää harkita. Tarkasti en osaa sanoa niiden määrää. Lähtökohtana on, että kiinteistöt pidetään kunnossa. Peruskorjausten yhteydessä tällaisia tarpeellisia korjauksia voidaan puntaroida, pohtii toimitusjohtaja Heikki Laitinen.

Talon paloturvallisuudesta huolehtiminen kuuluu sen omistajalle. Niinpä esimerkiksi Kokkolan Vuokra-asuntoyhtiön hallitus voi itsenäisesti päättää rivitalojen palo-osastointien kartoituksista, vaikka kaupunki omistaakin yhtiön.

Kokkola ei ainakaan toistaiseksi aio tarkastaa vuokrarivitalojensa paloturvallisuutta Kälviän tuhoisan rivitalopalon takia.

– Mikään taho, ei kaupunki, eikä kukaan muukaan, ole ollut missään yhteydessä asiasta, kertoo Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren alueen pelastuspäällikkö Jouni Leppälä.

Kälviän rivitaloasunnot olivat yksityisomistuksessa.

Puolustusvoimat aloittaa ensi viikolla (viikko 20) räjähteiden raivaustyöt Kokkolan syväväylällä. Kokkolan merialueelle upotettiin sodan jälkeen suuri määrä räjähteitä. Niitä raivattiin jo 1990-luvulla edellisen ruoppauksen yhteydessä.

Väylällä ja satamassa operoi yhdestä kolmeen raivausryhmää, lisäksi alueella liikkuu valvontaveneitä, jotka estävät pääsyn vaara-alueelle. Operointialue käsittää väylän vesialueet ulkomereltä satamaan saakka, kattaen Syvä-, Hopeakiven-, ja Kantasataman vesialueet. Raivaustöiden aikana kohteiden läheisyydessä liikennöinti on ehdottomasti kielletty turvallisuussyistä. Varoetäisyys raivauskohteeseen ja -kalustoon on 800 metriä.

Ensi viikon jälkeen Puolustusvoimat jatkaa raivauksia viikoilla 23.

Kokkolan meriväylää syvennetään metrillä 14 metriin.

"Tämä kaunis tapa pitäisi tulla meilläkin käyttöön. Emmekö voisi sitä nyt alkaa näiden huolihuntuisten äitien muistolle viettämällä tänä kesänä kaikkialla maassamme suuria äitienpäiviä?"

Näin maalaili Kotikasvatusyhdistyksen sihteeri Vilho Reima yrittäessään sata vuotta sitten saada suomalaisia innostumaan äitienpäivän vietosta. Reima oli itse tutustunut tapaan Yhdysvaltojen-matkallaan ja markkinoi ideaa jo vuosina 1912 ja 1913 yhdistyksen Koti-lehdessä. Vielä tuolloin ajatus ei ottanut tuulta.

Vuoden 1918 toisessa numerossa Reima esitti, että heinäkuun ensimmäisenä sunnuntaina vietettäisiin kaikkialla Suomessa äitienpäiväjuhlia.

"Nämä juhlat on saatava lämpimiksi, kodikkaiksi tilaisuuksiksi, joista viha ja vaino kauaksi karkottuu, jossa kasvattajat yhdistyvät yhteiseksi rintamaksi vääryyttä ja pimeyttä vastaan taistelemaan, ja joissa annetaan uskoa ja toivoa ihmisille sekä luottamusta tulevaisuuteen."

Ensimmäisiin juhliin Vilho Reima halusi erityisesti kaikkien kaatuneiden äidit päivän sankareiksi. Koska elettiin vuotta 1918, hän korosti sanaa "kaikkien".

"... sillä vihollisenkin äidillä on äidin sydän. Hekin rakastivat poikiaan."

Reima myös painatti asiasta 100 000 lentolehtistä. Silti ajatukseen tarttui saman syksyn Koti-lehden mukaan tuona vuonna vain yksi kunta, Alavieska Pohjois-Pohjanmaalla. Museoviraston perinnearkistossa on merkintä toisestakin heinäkuisesta juhlasta, mutta se ei ollut äitienpäiväjuhla.

Aili Nuorala on mukana järjestämässä Alavieskassa tapahtuman satavuotisjuhlaa heinäkuussa. Hän on myös tutkinut juhlan historiaa aikanaan lopputyössään.

Selkeää selitystä sille, miksi juuri Alavieska ainoana kuntana tarttui asiaan, ei ole. Nuorala uskoo, että taustalla on monen sattuman summa. Alavieskan kirkkoherran tytär opiskeli Helsingissä lastentarhaopettajien seminaarissa. Nuorala arvelee, että Reiman lentolehtiset tavoittivat tyttären, joka toi viestiä isälleen. Myös seminaarissa on voitu keskustella aiheesta.

Heinäkuussa juhla järjestettiin ehkä käytännön syistä: tieto kulki hitaasti ja järjestelyt veivät aikansa.

Omat sokerit mukaan

Matti Isomaa kirjoittaa Suomen ensimmäisestä äitienpäiväjuhlasta Alavieska – kotiseutuni -teoksessa. Teksti löytyy myös Kirjastovirmasta.

Juhlasta kerrottiin juhlavasti kirkollisissa ilmoituksissa. Niissä toivottiin, ettei lapsia otettaisi mukaan tilan ahtauden takia. Sen sijaan tarjoiltavia piti tuoda kotoa:

"Tilaisuudessa on teetarjoilu, mutta jokaisella olkoon sokeria muassansa."

– Aika huvittavaakin, mutta kaipa ihmiset ovat toppasokerista leikanneet paloja taskuunsa ja tuoneet juhlaan, pohtii Aili Nuorala.

Koti-lehden syksyisen numeron mukaan juhla oli onnistunut: koulusali aistikkaasti koristettu ja täynnä juhlivaa väkeä. Ohjelmaan kuului esitelmä lastentarhatyöstä, puhetta sisällissodassa turvattomiksi joutuneiden lasten puolesta, virvokkeita ja hengellisiä lauluja. Lapset esitttivät kuvaelman, lauluja ja lausuntaa.

"Kaikin puolin vakava juhlatilaisuus päättyi rukouksella. Osanottajiin jätti juhla syvällisen muiston."

Juhlassa sodan uhreiksi joutuneista lapsista virinnyt keskustelu sai aikaan sen, että Alavieskassa valittiin toimikunta edistämään turvattomien asiaa ja kotikasvatustyötä.

Aili Nuorala muistuttaa, että äitienpäivä on yhä myös muistojuhla, jolloin muistetaan kukkasin myös edesmenneitä äitejä.

Sittemmin äitienpäivän vietto levisi ympäri maan, ja juhlinta alkoi saada uusia muotoja. Virallinen juhlapäivä siitä tuli 1927 jälkeen, kun juhlapäiväksi vakiintui toukokuun toinen sunnuntai. Suomessa äitienpäivä on ollut liputuspäivä vuodesta 1947. Painettujen korttien lähettämisen vakintui 1920-luvulla, ja kukkien tuominen seuraavalla vuosikymmenellä.

Alavieskassa esitetään äitienpäivän vieton 100-vuotisjuhlassa uudestaan ensimmäisessä juhlassa kuultu Juomarin laulu, jonka paikallinen kanttori on etsinyt käsiinsä. Nuorala on ylpeä siitä, kuinka Alavieska on onnistunut tekemään ja ylläpitämään historiaa. Aiheen kunniaksi paljastettiin myös vuonna 2002 Äiti-patsas.

Päivän määritti amerikkalaisnaisen kuolinpäivä

Äitienpäivän juuret ovat siis Yhdysvalloissa. Anna Jarvis -nimisen naisen äiti kuoli toukokuussa 1905, ja Jarvis koki, ettei äitien asemaa yhteiskunnassa huomioitu tarpeeksi.

Hänen aloitteestaan päivää vietettiin ensi kertaa vuonna 1907, ja vuonna 1914 siitä tehtiin Yhdysvalloissa kansallinen juhlapäivä. Se sijoitettiin Jarvisin äidin kuolinpäivän tienoille toukokuun toiseksi sunnuntaiksi.

Yhdysvalloista päivä levisi ensin Australiaan ja Kanadaan, Euroopan maista ensimmäiseksi Belgiaan.