Iitaksi nimetty suomenajokoiranpentu katsoo tiivisti kameraan uuden omistajansa kanssa. Kolme vuotta metsästystä harrastanut kokkolalainen Linda Hautamäki (12) on saanut juuri nelijalkaisen metsästyskaverin – lahjoituksena.

– Tosi ihana, olen odottanut suomenajokoiranpentua tosi paljon. Ihanaa, kun saan vihdoin oman pikkupalleron, Hautamäki sanoo.

Koiranpennun kanssa Hautamäki aikoo lenkkeillä ja lähteä jänismetsälle, kunhan koira on siihen valmis.

Monet kasvattajat ovat tukeneet erityisesti nuoria metsästäjiä jo vuosia, ja antaneet ilmaiseksi koiranpentuja.

Nyt Metsästäjäliitto on halunnut tarjota tähän myös valmiin työkalun ja haastaa lisää kasvattajia lahjoittamaan metsästyskavereita nuorille.

Lahjoitussivu on avattu loppukesästä ja mukaan on lähtenyt jo kymmeniä kasvattajia.

Nuorten metsästäjien tukeminen on Metsästäjäliiton pääteemoja tänä vuonna. Tähän liittyen Metsästäjäliitto aloitti myös Nuoret seuraan -kampanjan, jonka avulla seuraa etsivät nuoret ja uusia jäseniä kaipaavat seurat kohtaavat.

– Kampanja on saanut hyvän vastaanoton ja mukana on jo yli 30 seuraa. Moni nuori on löytänyt itselleen seuran, mutta nuorisoystävällisiä seuroja kaivataan edelleen mukaan, rohkaisee nuorisovastaava Henri Mutanen Suomen Metsästäjäliitosta.

"Olisi pitänyt säästämällä säästää rahaa koiraa varten"

Torniolainen koiraharrastajapariskunta halusi tukea nuorta metsästäjää ja päätti lahjoittaa suomenajokoiranpennun. Heidän ilmoitukseensa tuli 30 hakemusta, joiden joukosta he valitsivat haastateltavat.

Tarkoituksena oli alun perin lahjoittaa vain yksi pentu, mutta lopulta torniolaiset koiraharrastajat lahjoittivat kaksi suloista metsästäjänalkua.

Syynä lahjoittamiseen on halu tukea nuorten metsästysharrastusta ja laittaa hyvä kiertämään – omassa perhepiirissä on ollut aiemmin tilanne, jossa koiria saatiin lahjoituksena.

– Haluamme tukea nuorten metsästysharrastusta ja halusimme tehdä jonkun iloiseksi ja onnelliseksi. Nyt harrastus voi kehittyä koiran kanssa, sanoo lahjoituspennun kasvattaja Sari Mattinen.

Päivän toiset onnekkaat koiranomistajat ovat kaukaa itärajalta, Lappeenrannasta Lappiin koiranhakureissulle saapuneet veljekset Manu (13) ja Niko (12) Ojala. Pojilla on taskussa tuoreet, kesällä hankitut metsästyskortit, ja koirasta odotetaan jo kaveria metsälle.

Koko perhe iloitsee, että juuri heidät valittiin lahjoituspennun saajiksi. Monen sadan kilometrin automatkakaan ei tuntunut missään.

– Olisi pitänyt säästämällä säästää rahaa koiraa varten. Tästä tulee poikien koira. On mahtavaa, että joku keksii tällaista. Ei nuorilla ole mahdollisuutta ostaa koiraa itse, sanoo perheen äiti Kaisa Ojala.

Puisessa, oranssinruskeassa talossa lähes Kokkolan keskustassa on 250 neliötä kahdessa yhtä suuressa kerroksessa. Molemmissa keittiöt.

Pihalla nököttää 150 neliön ulkorakennus. Yhteensä 400 neliötä täynnä sadan vuoden aikana kertynyttä tavaraa. Ei vain yhden perheen, vaan useamman.

Kohta talossa ei ole enää mitään. Sitä ennen pitäisi keksiä, mitä kaikelle tavaralle tehdään.

On normaaleja, arkisia käyttöesineitä, joka kodista tuttuja. Kippoja ja kuppeja.

Sarviksen muovia monissa väreissä. Arvokasta lasitavaraa, Arabian astiastoja. Huonekaluja tavallisista hyllyistä tassujalkaisiin häälahjakalustoihin.

Aleksander Kotkaman 20-luvulla teettämiä tuoleja. Gunborg Kotkaman 13-vuotiaana tekemä ritariaiheinen ryijy.

Mattoja on pelkästään käytössä puoli tusinaa huonetta kohti. Niitä lisättiin fammun vanhetessa, jotta tämä ei liukastuisi.

Kirjekuoria Helsingin olympialaisista 1952. Itse taotut sakset, itse tehty puusurvin. Vesa Lehmuksen pojalleen tekemä hyrrä ja puinen kaivinkone, joka toimi aivan kuten nykyiset metalliset seuraajansa: kauhoi ja nosti.

Pöytäkalustoja on useita. Tauluja kymmenittäin. Taiteesta muistoihin: lasten tekemiä töitä, fammun eli isoäidin ristipistityöt kolmen pojan syntymäajoista.

Maila, jonka Helena ja Lasse Lehmus ostivat jääkiekkokisoista Helsingistä, kun vanhin poika napautti juuri siellä ensimmäiset potkunsa vatsassa 70-luvun alussa.

Olkihattuja.

Kaikki Lassen laatikot, viime vuonna kuolleen aktiivisen toimittajan ja monitoimimiehen paikallislehteen kirjoittamat pakinat on leikattu talteen. Kansioita on muutama. Ne istuvat hyvin muiden kansiopinojen sekaan.

Olohuoneessa seinällä kehyksessä Lasse Lehmuksen ylioppilasruusut. Ne eivät ole talon ainoat kuivatetut kasvit: hyllystä löytyy niin Lasse Lehmuksen kuin Saga Kotkamaan kasvio, jälkimmäinen vuodelta 1937. Käsiala on kuin elokuvasta: siistiä, tasaista, kirjainten lenkit ja koukerot oppikirjatasoa.

Eläviä kukkiakin voisi pitää, sillä maljakoita riittää. Urakassa äitiään auttavan pojan “karkean arvion” mukaan kuusi ja puoli milljoonaa.

Tavaran tunnearvo syntyy siihen liittyvistä muistoista ja tapahtumista. Toisaalta tarina antaa merkitystä laajemminkin. Jos tiedetään, kenelle jokin esine on kuulunut ja millainen tarina sen taustalla on, historiallinen arvo kasvaa harppauksen, sanoo museolehtori Lauri Skantsi Keski-Pohjanmaan maakuntamuseosta.

Keitä nämä ihmiset siis ovat tai olivat?

Talosta löytyy sen rakennuttaneen Aleksander Kotkaman kauppamiehen reissujen muistojakin. Komeron kätköissä ollut suuri, kehystetty kuva muistutti Tanskan kuninkaan vierailusta Helsingissä toukokuussa 1928.

Tuolta matkalta Kotkama toi vaimolleen kameekorun. Heinäkuussa mies kuoli. Vaimo jäi viiden lapsen kanssa yksin.

Ellen Kotkama asui talossa kanssa aina kuolemaansa saakka. Hän hoiti kuninkaallisen komeaksi kehuttua puutarhaa ja perhettä, mutta ehti silti tehdä muun muassa valtavan määrän käsitöitä.

Lapsista Gunborg Kotkama lähetettiin aikanaan kenttäsairaalaan Karhumäkeen Laatokan pohjoispuolelle kaksikielisyytensä vuoksi. Siellä hän tapasi raumalaisen Vesa Lehmuksen. Tämä oli näyttelijäsukua, mutta myös kuvataiteellisesti lahjakas. Hän myös kirjoitti ja piirsi rintamalla kuvitettua päiväkirjaa.

Kenttäsairaalassa syntyivät ensimmäiset piirustukset nuoresta parista. Ne ovat tallessa vieraskirjasta, jonka Kotkama pelasti Karhumäestä tulipalon alta. Ja pari tuolia.

Mutta ei mennä asioiden edelle.

Lehmus ja Kotkama menivät kihloihin vuonna 1944, naimisiin 1945 ja heidän poikansa syntyi vuonna 1946. Vesa-isä kuoli työpaikkansa, Rauman selluloosatehtaan kaasuräjähdyksessä seuraavana vuonna.

Vasta sen jälkeen Gunborg Lehmus pakkasi tavaransa – myös vieraskirjan ja sairaalan tuolit – otti Lasse-poikansa ja muutti Kokkolan-taloon, missä asuivat yhä hänen äitinsä Ellen Kotkamaa ja pari sisarusta.

Kun Ellen kuoli vuonna 1961, usean sukupolven yhteisasumiseen tuli tauko. Vuonna 1973 Lasse Lehmus meni naimisiin Helenansa kanssa. Pariskunta eli ja kasvatti kolmilapsisen perheensä saman katon alla Gunborgin eli "fammun" kanssa. Fammu asui yläkertaa, perhe alakertaa.

Gunborg Lehmus – nainen muun muassa Rukan keltaisen klassikkosadetakin takana – asui lapsuuskodissaan 99-vuotiaaksi. Vasta viimeisen elinvuotensa hän vietti palvelutalossa, missä teki loppuun saakka ristikkoja ja luki suomen- ja ruotsinkieliset sanomalehdet.

Ja kirjoitti päiväkirjaan kaiken tapahtuneen – kuten oli tehnyt koko ikänsä. Sen todistavat sadat vihkot yläkerrassa.

Vuosisadan alussa syntyneen Gunborg Lehmuksen elämänfilosofiasta kertoo moni muukin tavara. Kovakurisen naisen taloa ei noin vain karsittu.

Jo vähän aiemmin fammun siskon, Saga Kotkamaan, tavarat oli siirretty tämän kuoleman jälkeen Lehmusten taloon. 80 neliön asuntoon mahtui paljon, ja paljon täti oli säästänytkin: kaikenlaista kuiteista ja sosiaalialan koulutusmateriaaleista lähtien.

Ja tietysti: onhan kotiin kertynyt tavaraa myös Lehmusten viisihenkisen perheen elämän varrella. Gunborg Lehmus keräsi irtainta lähes 100 vuotta ja hänen miniänsä Helena Lehmus käy läpi niin niitä kuin oman 45-vuotisen talossa asumisaikansa jälkiä.

Jälkiä riittää.

Tavaralla voi olla taloudellista arvoa, historiallista arvoa tai tunnearvoa – tai niitä kaikkia. Museo ei mieti esineen taloudellista arvoa, eikä ota kantaa tunnearvoonkaan. Muistoja sisältävä esine on aina arvokkain omistajalleen.

Kaikkea ei voi säästää, ja pois heitettävän valitseminen on vaikeaa, myöntää museolehtori Lauri Skantsi K.H. Renlundin museosta, Keski-Pohjanmaan maakuntamuseosta.

Joidenkin mielestä suhteessa tavaraan on kyse sukupolvierosta. Skantsi näkee, että kyse on yksilöistä: siitä, mitä kukakin arvostaa.

Museoilla on omat kokoelmapolitiikkansa. Ne määrittävät, mitä ensi sijassa halutaan säästää. Voisiko sellaisen tuoda henkilötasolle? Vaikeaa se olisi, sanoo kokoelma-amanuenssi Nina Axelqvist Keski-Pohjanmaan maakuntamuseosta.

Heräteostoksiin taipuvaiselle sanotaan, ettei pidä ostaa mitään, minkä tarpeesta ei ole aivan varma. Vastaavasti Axelqvist neuvoo ottamaan aikalisän päätöksen kanssa, jos mieli on vähänkin epävarma siitä, pitäisikö jotain säästää vai hävittää.

Rakennusyhtiö odottaa pääsevänsä tekemään alueelle vähintään yhden kerrostalon. Paperien allekirjoituspäivä on aivan kohta, ja silloin ratkeaa, milloin talon pitää olla tyhjä. Kaukana se päivä ei kuitenkaan ole.

Äiti aloitteli urakkaa pikkuhiljaa keväällä. Sitten nuorin poika pisti oman elämänsä paussille ja tuli apuun, muut pojat asuvat kauempana.

Urakan vauhti on kiihtynyt, mutta ei tarpeeksi.

– Nyt pitäisi saada isompi vaihde silmään, myöntää Helena Lehmus.

Puolitoista siirtolavallista on viety pois, mutta se ei näy missään. Tavaraa on lähtenyt hyötykäyttöasemalle, hyväntekeväisyyteen, roskiinkin. Kaakeliuuni puretaan ja myydään pois.

Eniten aikaa menee paperitavaran läpikäymiseen. Mutta onko kaikki kammattava? Entä paljonko säästetään? Tavara on tavaraa, sen katoaminen historian kiertokulkua, sanovat lapset.

Kukaan aikuisista pojista ei halua paljon. Elämänfilosofia on se, että muuttaessa tavaroiden pitää mahtua pakettiautoon. Jos jotain tarvitaan, se ostetaan.

Muuten tavara tuo vain huolta. On hyväksyttävä, ettei mikään ole pysyvää, sanoo nuorin aikuinen sukupolvi. Vaikka tunnearvoa olisi, tavara on tavaraa. Muistot ovat muualla.

Helena Lehmuksella hyväksyminen vie aikaa.

– Kun on 45 vuotta katsonut jotain, ei siitä noin vain voi heti luopua.

Sota-ajan lapsi on tottunut säästämään ja arvostamaan tavaraa.

– Niin kuin tämäkin pitsi, hän sanoo ja nappaa taas käteensä yhden ainutlaatuisen käsityön. – Kuka tällaisia enää tekee?

Vastaan pojat heittävät kysymyksen: mitä sillä kukaan enää nyt tekee. Ja jollei se olisi päätynyt Lehmusten taloon, kuka huomaisi kaivata sitä?

Syksy etenee ja muutto pienempään lähestyy vääjäämättä. On aika sytyttää keittiön kattolamppu.

Se on huono. Siitä ollaan yhtä mieltä. Lamppu saa mennä.

Keski-Pohjanmaan käräjäoikeudessa Kokkolassa käynnistyi perjantaina harvinaislaatuinen oikeuden istunto, jossa poliisimies haastaa valtion syrjinnästä.

Ylivieskassa rikostorjuntayksikön päällikkönä toiminut rikosylikomisario Ilkka Piispanen kokee, että hänet siirrettiin yksikönjohtajan tehtävästä tutkinnanjohtajaksi, koska hän sairastaa etenevää liikehermoja tuhoavaa sairautta, motonerxonitautia (FALS).

Samalla hänen palkkansa laski 600 euroa kuukaudessa. Piispasen mukaan hänen työtehtävänsä pysyivät käytännössä samoina.

Hän vaatii siviilikanteella valtiolta 65 000 euron korvausta syrjinnästä yhdenvertaisuuslain perusteella.

Poliisihallitus kiistää syytteet ja perustelee uusia tehtäviä pitkään valmistellulla organisaatiomuutoksella. Uudistus astui voimaan 2016. Silloin Jokilaaksojen poliisilaitos lakkautettiin ja sen tehtävät siirtyivät Oulun poliisilaitokselle.

Piispasen mukaan Ylivieskassa tehtiin muutoksia syrjivästi hänen sairautensa perusteella.

Valtio muistuttaa, että Lapin syyttäjänvirasto on käsitellyt jo neljään otteeseen Piispasen esittämiä organisaatiomuutokseen liittyviä syrjintäväitteitä, mutta väitteet eivät ylittäneet tutkintakynnystä.

Syrjintäasioita käsittelevä yhdenvertaisuusvaltuutettu on perehtynyt asiaan, mutta ei halunnut jättää asiasta lausuntoa.

Tapauksen käsittely alkoi perjantaina niin sanotulla valmistelevalla istunnolla. Varsinainen käräjäoikeuskäsittely on myöhemmin.

Piispanen on nimennyt henkilötodistajikseen kahdeksan työtoveriaan ja työterveyslääkärin. Poliisihallitus puolestaan marssittaa todistajanaitioon kolme henkilöa.

Poliisimiehen ja valtion välisen harvinaislaatuisen kiistan käsittely käräjäoikeudessa päättyi valmistelevaan istuntoon. Osapuolet päätyivät jatkamaan asian sovitteluprosessissa.

Ylivieskassa rikostorjuntayksikön päällikkönä toiminut rikosylikomisario Ilkka Piispanen kokee, että hänet siirrettiin yksikönjohtajan tehtävästä tutkinnanjohtajaksi, koska hän sairastaa etenevää liikehermoja tuhoavaa sairautta, motonerxonitautia (FALS).

Niin sanotussa valmistelevassa istunnossa Keski-Pohjanmaan käräjäoikeudessa päädyttiin perjantaina siihen, että asian käsittelyä jatketaan sovittelun avulla. Lisäksi käräjäoikeus pyysi Piispaselta lisää kirjallista todistelua.

Jos asiassa päästään sopuun, käräjäoikeus joko vahvistaa sen tai vaihtoehtoisesti kanne perutaan.

Piispasen mukaan hänen työtehtävänsä pysyivät käytännössä samoina. Hänen palkkansa laski 600 euroa kuukaudessa.

Piispanen vaati siviilikanteella valtiolta 65 000 euron korvausta syrjinnästä yhdenvertaisuuslain perusteella.

Poliisihallitus kiistää syytteet ja perustelee uusia tehtäviä pitkään valmistellulla organisaatiomuutoksella. Uudistus astui voimaan 2016. Silloin Jokilaaksojen poliisilaitos lakkautettiin ja sen tehtävät siirtyivät Oulun poliisilaitokselle.

Ylen tammikuussa 2018 tekemän kyselyn mukaan kymmenet kunnat suunnittelivat ottavansa hulevesimaksun käyttöön kuluvan vuoden aikana. Yksi näistä on Kokkola. Kysyimme infrapäällikkö Visa Wennströmiltä, mistä kokkolalaiset ja monet muut suomalaiset maksavat.

1. Miksi kuluttaja joutuu maksamaan sade- ja sulamisvesistä?

Rakennetuilta mailta ja tonteilta poisjohdettavista sade- ja sulamisvesistä on maksettu aikaisemmin jätevesimaksun sisällä. Hulevesimaksussa ne periaatteessa vain eriytetään omaksi laskukseen. Kunnat saivat tähän oikeuden vuoden 2014 lakimuutoksen jälkeen.

Maksulla rahoitetaan hulevesijärjestelmän eli pumppaamoiden, putkistojen, viivästysaltaiden ja avo-ojien huoltoa ja kunnossapitoa. Verkoston rakentaminen rahoitetaan verorahoilla.

2. Kuka maksaa ja kuinka paljon?

Maksun piirissä ovat kaikki, jotka hyötyvät hulevesiverkoston palveluista. Maksu koskee myös yrityksiä ja vapaa-ajan asuntoja.

Hinnat määräytyvät hulevesijärjestelmän ylläpitokulujen perusteella, joten ne vaihtelevat eri kuntien välillä. Esimerkiksi Kokkolassa maksuilla on tarkoitus kerätä vuodessa 500 000 – 600 000 euroa, mikä tarkoittaa omakotitaloasujalle 25 euron vuosimaksua.

Suomen Omakotiliiton mukaan omakotitalojen hulevesilaskujen keskihinta on koko maassa noin 50 euroa.

Tiiviisti rakennetulta ja päällystetyltä tontilta sade- ja sulamisvedet päätyvät nopeasti kuormittamaan hulevesijärjestelmää. Omakotitalojen nurmikot puolestaan imevät vettä, jolloin valuminen on hitaampaa ja vähäisempää, ja hintakin siksi alhaisempi.

Myös rivi- ja kerrostaloyhtiöt saavat suuremman vuosilaskun kuin omakotitalot. Hinta määräytyy tontin pinta-alan mukaan.

3. Saako maksuvapauden, jos sadevedet valuvat läheiseen vesistöön tai metsikköön?

Jos kiinteistö on hulevesijärjestelmän piirissä, maksu tulee, vaikka osa vesistä imeytyy tonttiin tai valuu luontoon.

4. Onko hulevesimaksu oiva keino kartuttaa kunnan kassaa?

Maksuilla on tarkoitus kattaa verkoston huolto ja ylläpito, ei tehdä voittoa. Esimerkiksi verorahalla rahoittaminen olisi epäoikeudenmukaista heille, jotka eivät edes asu huleverkkojärjestelmän piirissä. Se maksaa, joka käyttää.

5. Kuiva kesä, sateeton syksy, lumeton talvi. Mistä ja miksi kuluttaja maksaa?

Sateen määrällä ei ole merkitystä verkoston ylläpitoon.

Putkistoja joudutaan joka tapauksessa huuhtelemaan, avo-ojia perkaamaan ja pumppaamoja kunnostamaan.

6. Osa kuluttajista kokee sateesta ja sulamisvesistä maksamisen rahastamisena. Ymmärrätkö suuttumuksen?

En ymmärrä. Hulevesiverkoston ylläpitoon on aina tarvittu rahaa, ja raha on kerätty kuluttajilta. Nyt kun maksu tulee erillisenä laskuna, se koetaan uutena menoeränä, vaikkei sitä olekaan.

7. Kuluttajan kustannuksethan nousevat, jos jätevesimaksu pysyy entisellään ja hulevesimaksusta laskutetaan erikseen?

Esimerkiksi Kokkolassa jätevesimaksun hintaa on alennettu vuonna 2018 kahdeksan senttiä kuutiolta. Parinsadan kuution kulutus tarkoittaa tällaisella alennuksella ja tämän alueen hinnoilla 24 euroa. Kun siihen laskee päälle omakotitalon 25 euron hulevesimaksun, kokkolalaiskuluttaja maksaa 10 euroa aikaisempaa enemmän.

Apurahataiteilija ja -tutkija, älä unohda eläkemaksujasi

Useiden tutkijoiden ja taiteilijoiden elanto on työskentelyapurahojen varassa. Kymmenen vuoden ajan Suomessa on ollut lakisääteinen järjestelmä, jonka myötä näistä apurahoista on kertynyt saajilleen muun muassa eläkettä. Apurahansaajien vakuuttamisesta vastaava Maatalousyrittäjien eläkelaitos kuitenkin toivoo apurahansaajilta enemmän omaa aktiivisuutta. Nyt moni maksaa lakisääteisen maksunsa vasta pakkovakuutuspäätöksen saatuaan.

Turun saaristossa saattoi olla kyse monitoimioperaatiosta – Venäjän turvallisuuspalvelut tarvitsevat pestyä rahaa kansainvälisiin operaatioihinsa

Suomen Airiston Helmen tapaus voi olla operaatio, jonka tavoitteet ovat sekä taloudellisia että sotilaallisia, kirjoittaa Ylen Moskovan-kirjeenvaihtaja Marjo Näkki.

Uusi hulevesimaksu ihmetyttää – 7 kysymystä ja vastausta

Kymmenet kunnat suunnittelevat hulevesimaksun käyttöönottoa vielä tämän vuoden aikana. Yksi näistä on Kokkola. Kysyimme seitsemästä yleisestä huolenaiheesta Kokkolan kaupungin infrapäälliköltä, joka vastaa kysymyksiin tässä jutussa. Kuka maksaa sadevesistä ja kuinka paljon? Entä jos jonain vuonna sataa vähemmän?

Soten 4 + 1 kompastelua, jotka voivat kaataa koko hankkeen

Sote-näytelmä on saamassa loppuesityksensä, mutta ennen sitä uudistus on käynyt läpi lukuisia kohtalonhetkiä, jotka olisivat voineet muuttaa vuosia jatkuneen kiistakapulan suunnan. Jos sote kaatuu, ketä syyttävä sormi osoittaa? Demareita ja valiokunnan vitkastelua? Ahneeksi käynyttä kokoomusta? Vai sittenkin Helsingin herraa? Ylen politiikan toimittaja Tulikukka de Fresnes esittelee 4 + 1 ratkaisevaa hetkeä soten käsittelyssä.

Lauantaista tulossa poutapäivä

Lauantaista on tulossa suurelta osin poutainen ja paikoin aurinkoinen päivä. Ylen meteorologin Joonas Koskelan mukaan illalla pilvisyys lisääntyy ja lännestä saapuu sateita. Lämpötilat ovat päivällä nollan ja noin kymmenen asteen välillä. Lue lisää Ylen sääsivuilta.

Lestijärvinen Juha Nevala on sekä maatalous- että metsäkoneyrittäjä. Näin siitä huolimatta, että palkkatyössä elämä olisi säännöllisempää ja päivät ehkä lyhyempiä.

– Tiedä sitten, jaksaisiko sitä kuitenkaan. Yrittäjänä pystyy itse suunnittelemaan ja vaikuttamaan tekemiseensä, Nevala pohtii.

750 asukkaan Lestijärvi Keski-Pohjanmaalla on koko Suomen yrittäjävaltaisin kunta, kun katsotaan Tilastokeskuksen toissavuoden lukuja. Työllisistä eli ansiotyössä olevista 30,4 prosenttia on yrittäjiä.

Myös muut kärkikunnat listalla ovat pieniä: Luhanka, Toholampi, Pertunmaa, Siikainen, Kustavi, Kärsämäki, Karvia...

Toisessa päässä eli yrittäjien osuuden vähäisyydessä ovat luonnollisesti suuret kaupungit. 13 joukkoon mahtuvat muun muassa Helsinki, Espoo, Tampere, Turku, Oulu, Vantaa, mutta myös vanhat teollisuuspaikkakunnat Pietarsaari ja Kemi. Kaikkein vähiten yrittäjiä työllisistä oli toissavuonna Vaasassa.

Lestijärvellä yrittämisessä Nevala ei näe moitittavaa. Ei kasvukaan toki pahasta olisi.

– Eihän se haittaisi, vaikka olisi isompi kunta. Työtä tulee enempi jos on asukkaita enempi.

Pienessä kunnassa työpaikkoja ei paljon tarjolla olekaan. Maatilalla kasvaneena Nevala sanoo toisaalta seuranneensa yrittäjätoimintaa lapsesta asti. Eikä kouluaika muuttanut suuntaa.

– Koulunkäynti ei aikoinaan kiinnostanut – sillä ei olisi pitemmälle päässyt. Ei ollut oikeastaan vaihtoehtoja.

Nevalasta tuli yrittäjä parikymppisenä, kun hän otti hoitaakseen kotitilansa. Muutamana talvena hän ajoi lisäksi toisen metsäkonetta, mutta innostui sitten laittamaan oman. Nyt hän myös työllistää kahdeksan henkeä, sillä työntekijöitäkin tarvitaan. Heidän löytämisensä ei ole aina helppoa.

– Maalta on pako kaupunkeihin. Nuoret eivät tahdo jäädä, vaikka työpaikkoja olisi tarjolla. Kaikkia eivät kiinnosta nämä hommat.

Yrittäjien määrää ja yrittäjämyönteisyyttä selittää alueen alkutuotantovaltaisuus. Metsä- ja maatalous ovat vahvat, ja ne tuovat myös kausityötä yrittäjille.

Palkkatöitä löytyy esimerkiksi kunnasta ja teollisuudesta. Tuulivoimaloiden toivotaan lisäävän teollisia työpaikkoja lähivuosina. Palvelualalle työtä on syntynyt sitä kautta, että on ihmisiä, jotka haluavat pysyä paikkakunnalla.

– Nämä ovat niitä yhden hengen yrityksiä ja todella tärkeitä kunnalle, sanoo yritysneuvoja Mari-Liisa Haka.

Pendelöinti työn perässä on sekin yleistä. Toisaalta kunnasta löytyy pitkiä yritystarinoita ja historiaa.

– Onhan täällä sitä isältä pojalle -yritystä ollut kautta aikojen. On se varmasti lestiläisillä verissä, sellainen yrittäjähenki.

Lestijärvellä on Hakan mukaan kaikkea peruspalvelua, mutta erikoisliikkeitä kunnasta ei löydy. Uusia avauksia hän näkisi mielellään. Se vaatii viestintää, ja myös sitä, että tehdään mitä luvataan.

– Saataisiin asukkaita lisää ja kouluun uusia oppilaita ja tietysti verotuloja.

Kälviän Riipan vanhan asemarakennuksen siirto on keskeytetty. Rakennuksen piti lähteä Keski-Pohjanmaalta kohti Kanta-Hämettä tiistaina, mutta toisin kävi. Ely-keskus on tehnyt kiireellisenä vaarantamiskieltopäätöksen, joka estää asemarakennuksen siirtämisen.

Vaarantamiskiellolla estetään kohteen arvoa vaarantavat toimenpiteet, kuten purkaminen.

Elyn päätös perustuu Kälviän Kotiseutuyhdistyksen anomukseen, jossa se vaatii Riipan asemarakennuksen suojelua. Ely-keskus tekee päätöksen suojelusta vasta kuultuaan eri osapuolia, muun muassa Museovirastoa. Siihen asti kielletään kaikki toimenpiteet, jotka voivat vaarantaa rakennuksen kulttuurihistoriallisen arvon. Nopeimmillaankin suojelupäätös vie puoli vuotta.

Museorautatieyhdistys osti rakennuksen Liikennevirastolta ja aikoi siirtää asemankokonaisena Jokioisten Museorautatielle. Riipan asemarakennus oli tarkoitus entisöidä sisältä 1950-luvun tyyliin ja sinne oli tarkoitus avata muun muassa kahvila.

Museorautatieyhdistyksen puheenjohtaja Marko Laine on tyrmistynyt päätöksestä. Hänen mukaansa kielto vesittää yhdistyksen ensi kesän suunnitelmat täysin. Töiden keskeyttäminen aiheuttaa yhdistykselle myös useiden tuhansien eurojen kulut, sillä siirtoa varten oli hankittu jo kalusto.

Rakennusta ei voi käyttää nykypaikassaan, museon osana kyllä

Museoviraston edellinen virallinen lausunto asiasta on vuodelta 2010. Tuolloin Museovirasto katsoi, että siirto laskisi rakennuksen kulttuuriarvoa. Sen jälkeen ympäristö on viraston näkemyksen mukaan kuitenkin muuttunut ratatöiden vuoksi selvästi, ja asemarakennus on nykyään sorakentän keskellä.

– Rakennusta ei voi käyttää nykyisellä paikalla rataturvallisuuden perusteella. Lisäraiteen rakentaminen on muuttanut ympäristön rautatiehistoriallista kertovuutta, jonka takia sen valtakunnallinen merkitys on laskenut, toteaa Museoviraston intendentti Jaakko Holma.

Holma aikookin esittää, että rakennuksen voi siirtää Humppilaan osaksi Jokioisten Museorautatietä. Siellä se säilyisi avoimena yleisölle ja olisi edelleen rautatiekäytössä.

Yli 100-vuotiaan rakennuksen siirtoa oli ruvettu valmistelemaan jo lauantaina, ja rakennuksen kattotiilet on irrotettu. Nyt asema aiotaan suojata pressulla.

Kälviän Kotiseutuyhdistys keskusteli Riipan aseman tilanteesta kesällä. Siirrosta ei ollut tietoa, mutta yhdistys sai vinkin siitä, että rakennussuojeluanomus voisi varmistaa aseman säilymisen paikallaan.

Yhdistys haluaa säilyttää vanhaa tuleville sukupolville ja päätti viikko sitten tehdä suojeluanomuksen. Sihteeri Eero Huhtalan mukaan yhdistys ei ole kuitenkaan ehtinyt pohtia, kuka tai mikä ottaisi mahdollisesti suojeltavan rakennuksen hoitaakseen.

Asema on Huhtalan mukaan rakennettu aikanaan puutavaran lastaustarpeita varten. Keski-Suomea kohti ei ollut kunnon uittomahdollisuuksia, joten puuta on kulkenut Riipan kautta vuosikymmenten aikana paljon. Tätä historiaa kotiseutuyhdistys haluaa vaalia.

Humppilassa kapearaiteisen museorautatien vierellä on iso, punainen rakennus. Entinen Jokioisten rautatien vetureiden halkovarasto 1890-luvulta palvelee nyt museorautatiekäyttöä. Keltainen puumökki on puolestaan entinen VR:n Huovintien seisakerakennus. Se on siirrettu paikalle 1990-luvulla. Rakennuksessa toimii museorautatien lipunmyynti, ja siellä asiakkaat voivat odotella museojunaa. Rakennus on kuitenkin kovin pieni.

Museorautatieyhdistyksen suunnitelmissa oli viisi kertaa isompi asemarakennus, jonne saataisiin näyttelytila, odotustila ja kahvio. Tarkoitus oli, että paikalliset yhdistykset voisivat pitää kahviota auki kesällä mahdollisesti arkisinkin, jotta asema-alue ja asemapuisto saataisiin paremmin hyötykäyttöön.

Keski-Pohjanmaalta löytyikin tarkoitukseen sopiva Kälviän Riipan vanha asemarakennus. Heinäkuussa Museorautatieyhdistys osti asemarakennuksen Liikennevirastolta. Kauppakirjassa kerrotaan, että rakennus pitää siirtää pois nykyiseltä paikaltaan marraskuun alkuun mennessä.

Siirto jäihin viime tingassa

Tarkoitus oli siirtää rakennus kokonaisena tänään tiistaina Jokioisten museorautatien käyttöön Humppilaan. Toisin kävi.

– On tehty vuosi alkuvalmisteluja ja käyty neuvotteluja Liikenneviraston kanssa. Siirto oli tarkoitus tehdä tänään, mutta nyt hommat on toistaiseksi jäissä, kertoo Museorautatieyhdistyksen puheenjohtaja Marko Laine.

Etelä-Pohjanmaan Ely-keskus teki kiireellisenä vaarantamiskieltopäätöksen, joka estää siirron. Kälviän Kotiseutuyhdistys vaatii anomuksessaan Riipan asemarakennuksen suojelua. Ajoitus ihmetyttää Marko Lainetta.

– Ihmetyttää, koska tässä on koko kesä ollut aikaa reagoida asioihin. Paikallisilla on ollut tiedossa, että omistaja vaihtui Liikennevirastosta Museorautatieyhdistykseen. Miksi nyt päivän varoitusajalla heitetään kapuloita rattaisiin?

– Kyllä se oli aika järkytys eilen, kun alkoi tämä paletti pyörimään, ja uneton yö on takana. Tässä on niin paljon tehty rahallista että fyysistä ponnistusta tämän projektin eteen ja viime metreillä voi yksi instanssi pistää kaikki jäihin, niin tuntuu aika uskomattomalta.

Rahallinen katastrofi yhdistykselle

Siirto ei ole halpaa. Museorautatieyhdistys on käyttänyt nostovalmisteluihin ja rakennuksen valmisteluun nostoa varten noin 20 000 euroa. Lisäksi kuluna on vielä rakennuksen ostohinta. Laine puhuu rahallisesta katastrofista.

– Me katsotaan tämä peli loppuun saakka. Rakennus on kuitenkin laillisesti siirtynyt meidän omistukseemme ja Museovirasto puoltaa sen siirtoa. Tässä puhutaan merkittävistä summista ja se on nyt pois muusta museorautatietoiminnasta.

Yhdistys on saanut avustuksia rakennuksen siirtoprojektiin ja hankintaan. Jos siirto ei toteudu, rahat joudutaan palauttamaan.

Asemarakennus aiotaan remontoida ja sisustaa 1950-luvun tyyliin.

– Nythän rakennus on sisältä käytännössä täysin tuhottu. Se on 1980-luvulla muutettu tekniseksi laitetilaksi ja tehty isot rakenteelliset muutokset, Laine kertoo.

Vielä on toivoa

Tavoitteena oli saada asemarakennus kunnostettua ensi kesäksi. Ihan vielä tätä tavoitetta ei ole kokonaan hylätty. Museorautatieyhdistys on eilen maanantaina neuvotellut Liikenneviraston kanssa.

– Siellä hieman annettiin vihreää valoa, että ovat yhteydessä Ely-keskukseen yhdessä Museoviraston kanssa.

– Jos nyt nämä vauhdit ja vaaralliset tilanteet jatkuisi, niin olisi ehkä toiveena vielä tämän vuoden puolella saada jotain päätöstä. Jos kunnostustöihin viisi kuukautta jäisi, niin sillä saisi jo jotain aikaiseksi, Laine toivoo.

Museovirasto on linjannut, että Riipan asema on arvokas rakennustyyppi, joka tulee säilyttää. Laineen mukaan parhaiten se säilyy nimenomaan asemakäytössä.

– Kun se joka tapauksessa pitää siirtää pois nykyiseltä paikaltaan, niin sen museaalisuus häviää, jos se menee yksityiseen käyttöön vaikka kesämökiksi.

Riippa on oleellinen osa rakennuksen historiaa eikä sitä olisi Humppilassakaan ohitettu. Toiveena oli kerätä paikallisilta kyläläisiltä talven aikana muistoja ja vanhoja valokuvia asemasta. Yleisötiloihin olisi koottu pysyvä näyttely aseman historiasta.

Jos suunnitelmat toteutuvat, nykyinen keltainen asemarakennus siirretään Humppilasta väliaikaisvarastoon Minkiön asemalle. Siellä pikkurakennuksesta tulee hetkeksi näyttelytila. Sen jälkeen yhdistyksen on määrä alkaa kehittää Jokioisten asema-aluetta.

– Siellä on vastaavanlainen rakennus ja mietitään, voidaanko nämä jotenkin yhdistää ja saada sinne isompi ja edustavampi asemarakennus museojunavieraiden käyttöön.

Keski-Pohjanmaalla Kannuksen ja Kälviän välisellä maantiellä lepattaa keltainen hirvinauha. Se rullailtiin paikoilleen reipas viikko sitten, riistanhoitoyhdistyksen ja metsästysseuran voimin.

Tieosuudella liikkuu paljon hirviä ja sattuu myös paljon hirvikolareita. Nauhalla halutaan muistuttaa autoilijoita siitä, että riski on.

– Hirvivaroitusmerkit ovat kärsineet jonkinlaista inflaatiota. Kaikki eivät hidasta, sanoo Kannuksen riistanhoitopiirin toiminnanohjaaja Reijo Karppinen.

Kannattaisi hidastaa, totesi alkusyksystä haastateltu Liikenneviraston liikenneturvallisuusasiantuntija Seppo Sarjamo. Hän on vertaillut hirvieläinonnettomuuksien määriä tieosuuksilla, joilla on hirvivaroitusmerkki ja niillä, joilla sitä ei ole.

Tulokset yllättivät: hirvivaroitusmerkkialueella tapahtui sataa kilometriä kohti seitsemän kertaa niin paljon onnettomuuksia kuin muilla teillä.

Kuljettaja ehkä havahtuu, mutta havahtuuko hirvi?

Hirvinauhaa on kokeiltu eri puolilla maata, eniten Itä-Suomessa ja pisimpään Pohjois-Savossa. Tutkimuksellista näyttöä sen vaikutuksista ei ole, lähinnä havaintoihin perustuvia käsityksiä, sanoo liikennejärjestelmäasiantuntija Auli Forsberg Liikennevirastosta.

Myös Forsberg arvioi, että hirvinauhasta hätkähtää eniten kuljettaja.

– On totta, että hirvivaroitusmerkin inflaatio tuntuu olevan melkoinenkin: luotetaan, että eihän siinä ennenkään ole hirviä liikkunut. Nauha voi vahvistaa autoilijan ymmärrystä siitä, että hirvi voi tulla.

Hirviä hillitsemään siitä tuskin on.

– Hirvi on niin massiivinen eläin, että se tuskin hätkähtää nauhaa, varsinkaan jos sillä on vauhti päällä, uskoo Auli Forsberg.

Metsämiehet toivovat kuitenkin nauhan rauhoittavan myös eläimiä.

– Hirvi on tottunut pystyvaikutelmaan, kuten puihin, ja arastelee vaakavaikutelmaa, sanoo Kannuksen riistanhoitopiirin toiminnanohjaaja Karppinen. Tuulessa väräjävä nauha voi saada eläimen epäröimään.

Hirvikolareita sattui viime vuonna runsaat 1 800 (Liikennevirasto). Niissä kuoli 3 ja loukkaantui 145 ihmistä. Hirvikolareita sattuu kaikkialla, mutta alueellisia eroja on.

Viime vuonna hirvien kanssa kolaroitiin eniten Pohjois-Savon, Pohjois-Pohjanmaan, Etelä-Pohjanmaan ja Uudenmaan ELY-keskuksen alueilla. Korkean riskin alueita on muun muassa pääkaupunkiseudulla ja Pohjanmaan rannikolla.

Liikennejärjestelmäasiantuntija Auli Forsberg Liikennevirastosta arvioi, että hirvinauha voisi olla hyvä lisämuistutus vanhoilla riskialueilla, mutta myös väliaikainen ratkaisu laumojen liikkeiden ja kannanvaihtelun muuttamissa tilanteissa.

Nauha on selvästi riista-aitaa halvempi, mutta ylläpitoa sekin vaatii. Kannuksen ja Kälviän välillä sijoitettiin nauhaan 400 euroa ja talkootyö päälle.

Toistaiseksi hirvinauhojen vetäminen ja huoltaminen ovatkin olleet pitkälti vapaaehtoisten varassa. Forsberg uskoo, että käytäntö yleistyy paikallisesti innostuksen mukaan. Näköpiirissä ei ole, että nauhoja oltaisiin lisäämässä millään mahtikäskyllä.

– Jos se säästää jopa loukkaantumisilta, se on kannattava sijoitus, sanoo Kannuksen riistanhoitopiirin toiminnanohjaaja Reijo Karppinen.

Kälviällä kiistellylle Riipan 114-vuotiaalle asemarakennukselle on Museorautatieyhdistyksen mukaan tehty ilkivaltaa. Rakennuksen sivuovi on väännetty saranoiltaan ja ikkunaruutu rikottu.

Rakennuksen omistava Museorautatieyhdistys on tehnyt ilkivallasta rikosilmoituksen poliisille.

Rakennus piti kuljettaa tiistaina Keski-Pohjanmaalta Jokioisten museorautatielle Kanta-Hämeeseen, mutta matka katkesi Ely-keskuksen päätöksellä. Kälviän kotiseutuyhdistys anoi aseman suojelua ja viranomainen keskeytti työt tarkempia selvityksiä varten.

Museorautatieyhdistyksen puheenjohtajan Marko Laineen mukaan Ely-keskuksen päätös vaarantaa rakennuksen säilymisen. Rakennusliike käy korjaamassa vahingot tänään keskiviikkona. Myös ovet on tarkoitus laittaa kunnolla kiinni.

Riipan asemarakennuksen kattotiilet ehdittiin irrottaa ennen kuin työt keskeytettiin maanantaina.

Laineen mukaan nyt selvitetään, pitääkö katto suojata vielä jotenkin, esimerkiksi muovipressulla. Tiilikatteen alla on kuitenkin vanha huopakatto, joka ilmeisesti on ehjä ja suojaa rakennusta.

Lue myös: Yli 100-vuotiasta asemarakennusta oltiin viemässä Museorautatielle – siirto tyssäsi viime tipassa suojeluanomukseen

"Miksi nyt päivän varoitusajalla heitetään kapuloita rattaisiin?" – Museorautatieyhdistys tyrmistyi asemansiirron kaatumisesta kalkkiviivoilla

Henkilöauton kuljettamiseen vaadittavan B-ajokortin saa halvimmillaan Nokialta 650 eurolla. Kalleimmillaan kortti maksaa Kiteellä ja Joensuussa 1 900 euroa. Halvimman ja kalliimman ajokortin hintaero on Talouteni.fi-sivuston tekemän vertailun mukaan huimat 1 250 euroa.

Suurin kaupunkien sisäinen erotus ajokortin hinnassa on Joensuussa, jossa kalleimman ja halvimman autokoulun hintaero on 701 euroa.

Suuressa osassa kaupunkeja kalleimman ja halvimman ajokortin hintaero on useita satoja euroja.

Vertailun kallein keskihinta ajokortille tuli Alavuudella, jonka autokouluissa keskiarvo oli 1 750 euroa. Halvin keskihinta, 941 euroa oli Porissa.

Tänä vuonna toteutettu ajokorttiuudistus laski ajokorttien keskihintoja tuntuvasti. Uudistuksessa vähennettiin muun muassa ajotuntien määrää. Keskimäärin hintojen keskiarvot putosivat kaupungeissa yli 600 euroa.

Juttua muokattu klo 21.40: Aikaisemman version luvut olivat vuoden 2017 vertailusta.

Suvi Kattilakoski pyöräyttää joka aamu vihersmoothien. Kokkolalaisnainen kokoaa blenderiin kotimaisia marjoja ja avokadoa. Komboon kuuluu lisäksi erilaista lehtivihreää: selleriä, pinaattia, nokkosjauhetta ja spirulina-levää.

– Yritän kyllä tehdä smoothiesta maistuvaa, mutta en tarjoaisi parhaalle ystävälle, Kattilakoski naurahtaa.

Hänelle maku on sivuseikka.

– Olen syönyt puuroa, jugurtteja ja raejuustoa, eivätkä ne tuoneet hyvää oloa. Oma vointi on syynä siihen, miksi syön tällaisen aamiaisen.

Aivotutkija Minna Huotilainen korostaa aamiaisen merkitystä ihmisen vireydelle ja aivoille. Pää nauttii myös selkeästä ateriarytmistä välipaloineen.

– Aivoilla ei ole omaa energiavarastoa, siksi säännöllinen tankkaaminen on vireydelle tärkeää, Huotilainen kertoo.

Aivot tarvitsevat sokeria. Sitä ei tarvitse mättää pussista, vaan tarpeellinen sokeri syntyy hiilihydraattien hajotessa glukoosiksi ja muiksi sokereiksi. Asiantuntijat suosittelevat hitaita hiilihydraatteja eli puuroa, kasviksia ja täysjyväleipää.

Lakassa eniten kuitua ja C-vitamiinia

Suvi Kattilakosken aamusmoothien kotimaiset marjat ovat asiantuntijoiden mukaan loistavaa aivoruokaa heti aamusta. Marjojen puolesta puhuvat niin neurologi Satu Mustanoja HUS:sta kuin syöpätutkimuksen parissa työskentelevä dosentti Anna-Maria Pajari Helsingin yliopistosta.

Metsistämme löytyy terveyspommeja, jotka päihittävät tuontihedelmät ravintosisällöllään.

Anna-Maria Pajari neuvoo kokoamaan aamiaiselle tai välipalaksi mahdollisimman kirjavan marjacocktailin. Jokaisessa metsä- ja puutarhamarjassa on omat yhdisteensä, jotka vaikuttavat terveellisesti elimistöömme.

– Suosittelen ehdottomasti mieluummin marjoja kuin tuontihedelmiä.

Pajarin mukaan kotimaiset marjat voittavat esimerkiksi kuitupitoisuudessa. Kuitu on tärkeää suolistoterveyden kannalta. Se myös hidastaa aterian jälkeistä verensokerin nousua ja vaikuttaa suotuisasti veren rasva-arvoihin.

– Lakassa on eniten kuitua: 6,3 grammaa sadassa grammassa. Mustikka on lähes yhtä kuitupitoinen 5,0 grammallaan. Kolmanneksi tulee puolukka, joka yltää 2,3 grammaan. Lakassa on myös marjoista eniten C-vitamiinia ja karotenoideja, joista elimistö voi muodostaa A-vitamiiniaktiivisia yhdisteitä, kertoo Pajari.

Marjat peittoavat monet hedelmät myös bioaktiivisten polyfenolien lähteinä. Tärkeitä polyfenolisia yhdisteitä ovat esimerkiksi flavonoidit, joilla on todettu olevan positiivisia terveysvaikutuksia. Kasvit kehittävät flavonoideja suojakseen sienitauteja ja bakteereja vastaan.

Dosentti Anna-Maria Pajari nostaa mustikan flavonoidesta esiin erityisesti antosyaanit, joista marja saa värinsä.

Metsä- ja pensasmustikan terveyshyödyistä on sekä kansainvälistä että kotimaista näyttöä. Yksi tuoreimmista on vuonna 2017 julkaistu kanadalainen tutkimus, jonka mukaan mustikalla on myönteisiä vaikutuksia lasten ja nuorten mielialaan.

– On havaittu, että antosyaaneilla on vaikutusta hermoston välittäjäaineiden metaboloitumisesta eli muuntumisesta vastaavien entsyymien aktiivisuuteen. Siten ne pystyvät mahdollisesti vaikuttamaan serotoniinin ja dopamiinin pitoisuuksiin elimistössä, Pajari kertoo.

Dopamiini on "mielihyvähormoni", serotoniini puolestaan "tyytyväisyyshormoni", joka tasaa tunteiden huippuja.

Pajarin mukaan on myös jo olemassa jonkin verran tieteellistä näyttöä mustikan positiivisista vaikutuksesta aterian jälkeiseen glukoosi- ja insuliinivasteeseen, elimistön matala-asteiseen tulehdustilaan, veren rasva-arvoihin ja muistiin.

Pakastus tai kuumennus eivät tuhoa terveysvaikutuksia

Polyfenolit ovat kestäviä, eivätkä tuhoudu herkästi kylmässä tai kuumassa. Pakastettu marja onkin polyfenolien osalta tuoreen veroinen.

– Väri on hyvä nyrkkisääntö. Jos marjat ovat pakastimessa haalistuneet, bioaktiivisten yhdisteiden pitoisuus on vähentynyt, Pajari neuvoo. Hänen mukaansa marjoihin voi hyvällä omallatunnolla myös ripauttaa hieman sokeria ennen pakastamista, sillä sokeri voi jopa jonkin verran suojata tärkeiden yhdisteiden säilymistä.

– Marjoja ei todellakaan kannata jättää käyttämättä, ja terveydellistä hyötyä saamatta sokerin välttelyn takia. Mieluummin ripaus sokeria kuin että jättäisi happamuuden takia syömättä!

Tieteelliset tutkimukset on Pajarin mukaan tehty yleensä 1–2 dl päiväannoksilla eli jo melko pieni määrä metsä- ja puutarhamarjoja tuo terveysvaikutuksia.

Aivot ovat valtaosaltaan rasvaa

Valtaosa aivoista eli noin 60 prosenttia on myeliini-rasvaa. Sen tehtävä on ympäröidä ja suojata hermosoluja ja auttaa niitä toimimaan tehokkaasti.

Myös hyvä aivoruoka sisältää sopivasti rasvaa.

Neurologi Satu Mustanoja neuvoo valitsemaan tyydyttämättömiä eli pehmeitä rasvoja. Niitä on esimerkiksi Suvi Kattilakosken aamusmoothien avokadossa. Aivot nauttivat myös pähkinöistä, kasvimargariineista, kalasta ja valtaosasta kasviöljyjä.

Pehmeissä rasvoissa on aivoille tärkeitä omega 3 -rasvahappoja. Ne voitelevat hermosolujen solukalvoja ja parantavat synapsien toimintaa.

Rasvan laatu vaikuttaa veren kolesterolipitoisuuteen. Kova, tyydyttynyt rasva on asiantuntijoiden mukaan usein syyllinen esimerkiksi kaula- ja aivovaltimoiden tukkeutumiin ja niistä seuranneisiin aivoinfarkteihin.

Kälviän Riipan asemarakennusta ei olisi saanut siirtää Jokioisten museorautatielle Humppilaan, vaikka Ely-keskus ei olisi tullutkaan väliin. Rakennukselle olisi pitänyt hakea ensin purkulupa Kokkolan kaupungilta, mutta sitä ei ole tehty.

Ely-keskus keskeytti aseman siirtotyöt maanantaina, koska se selvittää nyt rakennuksen suojelun tarvetta nykyisellä paikallaan.

Tekniikka- ja ympäristöyksikön johtaja Markku Nummelin Liikennevirastosta sanoo, että jostain syystä lupa jäi hakematta, mutta nyt tilanne korjataan.

– Lupa oli ilmeisesti jäänyt auki jossain vaiheessa, mutta ensi viikolla purkulupahakemus toimitetaan Kokkolan kaupungille. Kaikki osapuolet varmasti toivovat mahdollisimman nopeaa käsittelyä.

Kokkolan rakennusvalvonnasta kerrotaan, että purkulupa voidaan myöntää vasta, kun Ely-keskuksen suojelupäätös on saanut lainvoiman. Siinä voi puolestaan kestää ainakin puoli vuotta.

Eikö Liikennevirastossa tiedetty, mitä lupia asemarakennuksen siirtäminen vaatii? Markku Nummelin ei myönnä tietämättömyyttä.

– Kyllä lupatarpeet tiedetään ihan selvästi. Tässä on lainsäädäntö kuitenkin muuttunut hieman välissä: Seinäjoki–Oulu-ratahanketta on suunniteltu jo 8–10 vuotta sitten. Sen jälkeen on tullut ratalaki ja ratasuunnitelmat käyttöön, mutta nyt selvisi, että tämä suunnitelma oli tehty ennen sitä. Näin kävi, mutta nyt asia laitetaan kuntoon.

"Suurin harmi Museorautatieyhdistyksen puolesta"

Riipan asemarakennuksen Museorautatieyhdistykselle myynyt Liikennevirasto haluaa siirtää rakennuksen pois nykyiseltä paikaltaan turvallisuuteen vedoten.

– Rakennusta ei voida siinä pitää. Koko Seinäjoki–Oulu-radan parannushankkeen aikana on ollut esillä, että valitettavasti rakennus jää liian lähelle rautatietä ja suuria johtoja. Nyt pyritään kaikin tavoin ratkaisuun, jossa asemarakennus saisi hyvän kodin, ja nimenomaan museorautatiellä, sanoo Markku Nummelin Liikennevirastosta.

Museorautatieyhdistys aikoi siirtää asemarakennuksen Humppilan asemalle. Suunnitelmissa oli kunnostaa rakennuksen sisätilat 1950-luvun tyyliin ja avata sinne muun muassa kahvila ensi kesäksi.

Nummelinin mukaan Liikennevirasto halusi myydä rakennuksen nimenomaan Museorautatieyhdistykselle, koska silloin se säilyisi yleisölle avoimena. Hankkeen jäädyttäminen harmittaa:

– Harmittaa lähinnä Museorautatieyhdistyksen puolesta, koska siellä on tehty talkoilla valtavasti hommaa ja ylläpidetty museorautatietä. He olivat jo valmistautuneet, että saavat sinne uuden aseman. Se on ehkä suurin harmin aihe, Nummelin huokaa.

Lue myös:

Kiistakapulaksi päätynyt vanha asemarakennus joutui ilkivallan kohteeksi – Museorautatieyhdistys teki rikosilmoituksen

"Miksi nyt päivän varoitusajalla heitetään kapuloita rattaisiin?" – Museorautatieyhdistys tyrmistyi asemansiirron kaatumisesta kalkkiviivoilla

Yli 100-vuotiasta asemarakennusta oltiin viemässä Museorautatielle – siirto tyssäsi viime tipassa suojeluanomukseen

Teija Polso on liikkunut aina. Niin hän tekee yhä, rakkaudesta rutiineihin. Tuo rakkaus lykkäsi lääkärin arvion mukaan vuosilla hänen ensimmäistä infarktiaan neljänkymmenen vuoden tienoille. Nyt viisikymppiselle naiselle on tehty jo kolme pallolaajennusta, sillä geeneilleen hän ei voi mitään.

Polso aloitti liikkumisen uinnilla, kun äiti vei hänet Kokkolan vanhaan kuplahalliin. Kuusivuotiaana tyttö meni uimakouluun. Harrastus loppui vasta 16-vuotiaana. Silloin kehitysvuodet olisivat vasta alkaneet, mutta uinnin sijasta alkoivat kiinnostaa muut asiat.

Sen jälkeen vuotta Polso harrasti urheilusukellusta, mutta täysi-ikäisyyden kynnyksellä liikuntaan tuli parin vuoden tauko. Nyt hän ei voisi vastaavaa kuvitellakaan.

Polso on siis liikkunut lähes koko elämänsä. Tilannetta ei ole muuttanut edes perimä, jonka vuoksi nainen on kokenut jo kolme pallolaajennusta. Liikunnan arvioidaan lykänneen infarktia vuosia, ja liikuntaa Polso tarvitsee yhä pitääkseen suonensa avoinna.

Ei ole tablettia, joka parantaa kuntoasi Annukka Alapappila, Sydänliitto

Säännöllinen liikunta on yksi sydänterveyden kulmakivistä. Esimerkiksi suomalaisten yleisimmässä vaivassa eli sepelvaltimotaudissa haaste on sepelvaltimoiden ahtautuminen. Se taas heikentää sydänlihaksen hapensaantia.

Geenit ovat isossa roolissa, mutta omilla elintavoilla voi vaikuttaa paljon. Ravinto, tupakoimattomuus, uni ja liikunta sekä mielen hyvinvointi ovat tärkeä viisikko, sanoo liikunta-asiantuntija, terveystieteiden maisteri Annukka Alapappila Sydänliitosta.

Liikunta laskee verenpainetta, parantaa kolesterolia ja auttaa painonhallintaa. Lisäksi säännöllisen liikunnan on todettu hillitsevän sepelvaltimotautiin liittyvää tulehdusta valtimon seinämässä. Liikunta vaikuttaa myönteisesti myös insuliiniherkkyyteen.

Liikunnalla on myös vaikutuksia, joita lääkkeillä ei saa. Mielen koheneminen auttaa sekin sydänterveyttä. Lisäksi liikunta vaikuttaa sydänlihaksen pumppaustehoon ja parantaa verenkiertoelimistön kuntoa ja elimistön rasituksensietoa.

– Ei ole tablettia, joka parantaa kuntoasi, tiivistää Alapappila.

Maratonit jäivät, juoksu pysyi

Parikymppisenä alkanut tauko liikunnasta päättyi, kun housut alkoivat kiristää, sillä Teija Polso söi yhä kuin uimari. Housunkaulusta höllentääkseen hän lähti lenkille ja jäi heti koukkuun. Selitykset ovat tuttuja: juoksemaan voi lähteä milloin vain ja se on halpa harrastus. Hurahdus tulee, kun huomaa jaksavansa. Stoppi taas tulee, kun jalat loppuvat.

– Mutta yhtä tyhmänä sitä jatkaa, kun ne paranevat, nauraa Polso.

Hän liittyi porukkaan, jonka tavoitteena oli Berliinin maraton. Se juostiinkin – samana vuonna, jolloin muuri murtui. Mukana oli nykyinen aviomies, ja tavoitteena läpijuoksu. Aika oli 4’20.

Teija Polso juoksi kaikkiaan kymmenen maratonia, parhaansa aikaan 3’19. Sitten riitti, sillä kilpailuviettiä naisella ei ole yhtään.

Hän ei myöskään jaksanut ajatella pyhittävänsä elämäänsä maratonille vähintään kuukautta, kahta ennen kisaa. Kahden tunnin valmistavat lenkit, ja aina jostain kipeänä, kuvaa Polso.

– Onneksi ymmärsin lopettaa.

Lääkäri sanoi leikkaussalissa: Älä vain lopeta liikuntaa

Vuonna 2006 Teija Polso lähti taas kerran lenkille. Jo pari, kolme kertaa aiemmin hän oli kokenut juostessaan pistoksen tapaisen ja yrittänyt yskiä sitä pois.

Sillä kerralla puristusta tuntui rinnassa kymmenen sekunnin ajan. Suoranaista kipua se ei ollut eikä tuntunut lihasvaivaltakaan

– Mitä kummaa? muistelee Polso miettineensä. Hän yski, kunnes outo tunne meni ohi ja juoksi puolitoistatuntisen lenkkinsä loppuun.

Kotona hän kysyi pariskunnan pieniä lapsia hoitavalta mieheltään, sinertävätkö huulet. Tosi hyvän näköiset ovat, sanoi mies ja lähti vuorostaan omalle lenkilleen.

Teija Polso laittoi lapset päiväunille, otti poikkeuksellisesti itsekin parin tunnin tirsat ja havahtui kun mies ravisteli: pitäisikö kuitenkin käydä lääkärissä? Sinne vaimo polkaisi pyörällä. Päästyään päivystyksessä pitkälleen ja tutkittavaksi hän ei vähään aikaan enää saanutkaan nousta.

Varjoainekuvaus paljasti, että Polsolla oli kolme isoa tukosta ja neljäs lievempi. Pääsuoni oli 92-prosenttisesti tukossa, ja lenkillä tuntunut puristus oli ollut sydänkohtaus. “Infarkti, ohimennen”, kuului määritelmä.

– Se on kuulkaa rouva vakava asia, sanoi lääkäri potilaalle, joka ei voinut ymmärtää, mistä puhuttiin.

Ohitusleikkauksen sijaan valittiin toisin. Keskussairaalassa Kokkolassa oli juuri tuolloin alettu tehdä pallolaajennuksia ja sellainen tehtiin pääsuoneen.

Kun Polso makasi odottamassa operaatiota, toinen lääkäri käveli pääpuoleen ja sanoi: Älä sitten vain lopeta sitä liikuntaa.

– Hän ei varmasti tiedä, että pelasti minut sillä lauseella.

Moni pelästyy oireita liikunnan aikana

Myös sepelvaltimotauti paljastuu usein liikunnan aikana. Kun suonen ahtautuminen on edennyt, jonain päivänä vauhdikas liikunta onkin ripauksen liikaa hapensaannin kannalta. Silloin iskee hengenahdistus ja rintakipu.

– Pitää muistaa, että liikunta ei aiheuta vaivaa, mutta voi paljastaa sen, sanoo Sydänliiton liikunta-asiantuntija Annukka Alapappila.

Hänestä nuo merkit ovatkin kullanarvoisia. Pahimmassa tapauksessa tauti pääsisi etenemään niin, että ensimmäinen merkki on infarkti, joka voi tehdä osasta sydänlihasta pysyvästi toimintakyvyttömän ja aiheuttaa sydämen vajaatoiminnan.

Polso sai operaation jälkeen kuukauden sairaslomaa. Kuolemanpelko ja paniikki iskivät päälle kotiuduttua, kun tapahtunut valkeni. Hän hakeutui puhumaan tilanteesta, itki tunnin – ja kasasi itsensä.

Osastolta hän yritti kysyä, millaisella sykkeellä operaation jälkeen olisi turvallista aloitella liikuntaa, mutta niin nuori ja naispuolinen tukospotilas oli sairaalassa vielä uutta. Niinpä Polso lähti lenkille pari viikkoa pallolaajennuksen jälkeen oloaan tarkkaillen ja sykettä seuraten.

– Ne ovatkin ainoita kertoja, kun olen juossut sykemittarin kanssa.

Monia kuitenkin ymmärrettävästi pelottaa liikkua, koska oireet voivat tulla silloin esiin. Olisikin Alapappilan mukaan tärkeää oppia rasittamaan itseään sillä tasolla, jolla oireita ei tule.

– Rintakipu tai naisilla usein ylävatsakipu kertoo hapen puutteesta. Kun pitää rasituksen juuri sen tehon alapuolella, kaikki menee hyvin.

Niin kuin moottori olisi hyvä, mutta polttoaineen syöttöletku surkea Teija Polso

Pallolaajennuksen tai ohitusleikkauksen jälkeen ihmiset miettivät usein, miten liikunnan voi aloittaa. Alapappila muistuttaa, että tuolloin tilanne on hyvä ja toimintakyky normaalia parempi.

– Kun suoni on avattu, veri virtaa paremmin kuin ennen toimenpidettä. Silloin liikkuminenkin helpottuu.

Ei ole ollenkaan itsestäänselvää tai helppoa lähteä liikkeelle, sillä oireet ovat epämiellyttävä kokemus. Nykyään terveydenhuollossa on kuitenkin enemmän tietoa, ja asiantuntijat osaavat kannustaa liikkumaan. Myös erilaisissa vertaisryhmissä saa tukea ja näkee esimerkkejä.

– Aluksi varmaan jokainen miettii, uskaltaako kävellä leikkauksen jälkeen kotiin kolmanteen kerrokseen. Se, että huomaa pystyvänsä liikkumaan oireetta, tuo luottamusta ja rohkaisee, sanoo Alapappila.

Seuraavatkin ahtaumat paljastuivat lenkillä

Teija Polson isä kuoli infarktiin 27-vuotiaana. Sydänsairauksien rasitetta on aina kysytty ja se on aina kirjattu papereihin, mutta ohitettu sen suuremmin miettimättä.

Tutkimuksissa kävi ilmi, että Teija Polsolla on vaikeahoitoinen rasva-aineenvaihdunnan häiriö eli rasva-aineenvaihdunta maksassa ei toimi. Mitään muita riskitekijöitä ei olisi. Sydänkin on hyvässä kunnossa, ongelmana ovat suonet.

– Niin kuin moottori olisi hyvä, mutta polttoaineen syöttöletku surkea, vertaa Polso hymynkare suupielessä.

Hänellä on nyt lääkitys, mutta liikunta tekee osansa – näin hän uskoo, ja niin lääkärikin vakuutti. Että ilman sitä tilanne olisi voinut iskeä päälle jo kolmenkympin kohdalla.

Tila on silti pysyvä ja etenevä. Oireet tulevat heti sykkeen alkaessa nousta: käytännössä lenkillä jo parin ensimmäisen korttelin kohdalla. Olkavarsi tuntuu puutuvan tai rintaan hiipii närästystä muistuttava olotila.

Kaksi kertaa infarktin jälkeen Polso on tuntenut oireet heti lenkin alussa, testannut nitroilla, vaikuttavatko ne ja marssinut kuvauksiin. Tulos: sama suoni tukossa jälleen. Toinen pallolaajennus tehtiin vuonna 2012, kolmas heti seuraavana vuonna.

Tavoitteita ei tarvita

Nyt 52-vuotias Teija Polso ei tarvitse kilpailuviettiä harrastaakseen. Hänen ei ylipäänsä enää “tarvitse” lähteä liikkumaan. Sekin kausi on ollut, että lenkille on lähdetty, koska piti. Jokainen juoksun harrastaja elää sen vaiheen, uskoo Polso.

Aiemmin lepopäiviä kertyi ehkä yksi viikossa. Nyt voi mennä pari päivää lähtemättä, sitten jo kutkuttaa.

Hän ymmärtää, että on niitä, jotka tarvitsevat tavoitteita. Ja niitä, jotka lopettavat päästyään tavoitteeseensa. Polso taas tarvitsee rutiineja. Ilman kilpailuviettiäkin voi nauttia ilmiön toisesta puolesta.

– Aina on voittajafiilis.

Teija Polso sanoo, ettei harrasta liikuntaa, vaan ulkoilua. Tunnin rauhallisia metsälenkkejä, kolmesta viiteen viikossa. Ja saman verran kuntosalitreenejä.

Nykyään lihaskunto on lähes tärkeämpää kuin juokseminen. Leuanvedossa ja penkiltä nostossa hän tekee tulosta, jota osa katsoo pitkään. Silläkään ei ole väliä, sillä Polsolla ei ole mitään tavoitetta.

Terveydessä ja rakkaudessa rutiineihin on tarpeeksi.

Suomen susikannan painopiste on siirtynyt Itä-Suomesta Länsi-Suomeen. On siis luonnollista, että susien pannoittamisia aletaan tehdä myös läntisen Suomen alueella.

Luken viime keväänä tekemän kanta-arvion mukaan Suomessa oli maaliskuussa 20 susilaumaa, joista Läntisellä kannanhoitoalueella 16. Susien pannoitukset ovat osa tehostettua susikannan seurantaa.

Sudet ovat aiheuttaneet esimerkiksi pohjalaismaakunnissa paljon keskustelua ja huolta. Ihmisen ja suden yhteentörmäyksiä on sattunut pitkin vuotta.

– Meillä Pohjanmaalla ei ole vielä pitkää yhteistä historiaa suden kanssa. Todennäköisesti ne ovat kuitenkin osa pysyvää lajistoamme ja niiden kanssa on opeteltava elämään, sanoo riistapäällikkö Mikael Luoma Suomen riistakeskuksesta.

Luoma muistuttaa, että sellaista tilannetta, jossa susilaumat hävitettäisiin esimerkiksi poikkeusluvin, ei ole tulossa.

Huolen lievittämiseen tarvitaan tietoa susien määrästä, liikkeistä, reviireistä ja käyttäytymisestä yleensä. Sitä Länsi-Suomesta on vielä vähän.

– Susilaumat ovat meillä verrattain uusia ja susi on meille vieras eläin. Tarvitsemme tiedon jakamista.

Ennaltaehkäisyä ja tietoa

Luonnonvarakeskus aloitti susien pannoitustyön vuonna 1998. Nykyään suden paikkatieto välittyy järjestelmään kerran tunnissa satelliittiyhteydellä.

Jos susi on satelliittikatveessa, paikkatiedon välittäminen saattaa viivästyä. Tieto on kuitenkin julkinen ja kaikkien katsottavissa riistahavainnot.fi -sivustolla.

– Julkisen sijaintitiedon avulla voidaan esimerkiksi tunnistaa vahinkoriskin kannalta erityisen merkittäviä alueita, sanoo tutkimusprofessori Ilpo Kojola Lukelta.

Pannoituksen avulla toivotaan saatavan tietoa myös susien reviireistä, vaelluksista ja reiteistä. Se voi auttaa myös vahinkoyksilöiden tunnistamisessa.

Länsi-Suomi erilainen elinympäristö kuin Itä-Suomi

Länsi-Suomi on suden elinympäristönä erilainen kuin Itä-Suomi. Kojolan mukaan esimerkiksi asutusta on enemmän, hirvitiheydet ovat suurempia ja metsäalueet pirstaleisempia kuin idässä. Kaikki tämä voi vaikuttaa suden käyttäytymiseen.

– Läntisessä Suomessa erityisen kiinnostava seikka on se, miten sudet liikkuvat suhteessa ihmisiin ja asutukseen, Kojola sanoo.

– Voisi olettaa, että esimerkiksi suden pihavierailuja on enemmän. Suden ja ihmisen välinen konflikti korostuu ehkä siksi, ja sudet voivat tottua ihmiseen enemmän.

Tutkimuskohteisiin voisi Kojolan mukaan kuulua esimerkiksi se, miten susi käyttäytyy ihmisen lähestyessä alueilla, joilla kontakteja tulee enemmän tai vähemmän.

Edellytyksenä yhteistyö

Jos läntisen Suomen susia päästään pannoittamaan, se tapahtuu helmi-maaliskuussa 2019.

Pannoituksen onnistuminen edellyttää kuitenkin paikallisten metsästys- ja riistatoimijoiden sekä maanomistajien yhteistyötä pannoituksen tekijän kanssa.

Koe-eläinluvan ja luvan elävänäpyydystämiseen lisäksi pannoittajat tarvitsevat luvat metsästysoikeuden haltijalta ja maanomistajalta.

– Liikkumis- ja metsästyslupien täytyy lisäksi olla riittävän laajalta alueelta ja riittävän yhtenäiset, jotta toiminta olisi järkevää, Kojola sanoo.

– Ensimmäinen edellytys on, että alueella on susia. Seuraava on metsästysseuran lupa suden elävänäpyyntiin ja sitten maanomistajan lupa helikopterilla laskeutumiseen. Lopulta senkin jälkeen pannoituksen onnistumiseen vaikuttavat vielä talven lumiolosuhteet ja pannoituspäivän sää, sanoo Luonnonvarakeskuksen viranomaispalveluiden ohjelmapäällikkö Sirpa Thessler.

Luntakin tarvitaan

Jotta pannoitukset onnistuisivat, asiantuntijat toivovat lumitalvea. Tai lunta edes pannoitusajankohdalle alkukevääseen, jotta suden jäljittäminen onnistuisi.

Lunta pitäisi myös sadella vähän vaikka päivittäin, jotta uusi lumi peittäisi vanhat jäljet ja paljastaisi uudet.

– Olennaista on, että löydetään tuoreet jäljet, Kojola sanoo.

Pannoittaminen tehdään ampumalla suteen nukutusnuoli helikopterista. Pannoituspaikalla sudesta otetaan muun muassa mitat ja se saa pannan kaulaansa. Teknisesti pannan toimintaikä on noin vuosi.

Reunaehdot ja lähtökohdat ovat haastavat. Ilpo Kojola

Ehkä ei pannoiteta edes yhtä sutta

Pannoitettavien susien tavoitelukumäärää ei haluta määritellä.

Vahinkojen ennaltaehkäisyn kannalta ideaalitilanne olisi, jos jokaisesta laumasta saataisiin pannoitettua joku yksilö. Toisaalta, jos yhteistä näkemystä paikallisten kanssa ei synny tai sääolosuhteet eivät suosi, sudet jäävät kokonaan pannatta.

– Se on mahdollista, Mikael Luoma sanoo.

– Reunaehdot ja lähtökohdat ovat haastavat, Ilpo Kojola toteaa.

Lopulta paikallinen tahtotila ratkaisee

Paikallisten metsästäjien ja muiden toimijoiden kannat pyritään selvittämään ennen joulua.

Esimerkiksi tänään maanantaina asiasta keskustellaan Teuvalla. Tilaisuuteen on kutsuttu suuri joukko metsästys- ja riistanhoidon toimijoita. Pohjois-Pohjanmaalla vastaava tilaisuus on jo järjestetty.

– On selvää, että jos pannoituksiin suhtaudutaan kielteisesti, niitä ei tulla toteuttamaan. Kiinnostus ja halukkuus pitää lähteä paikallisista – nyt on mahdollisuus, jonka käyttämisestä päättävät paikalliset tahot, Mikael Luoma sanoo.

Paikallisten seurojen edustaien toivotaan keskustelevan alueillaan pannoittamiseen suhtautumisesta ja siitä, voitaisiinko asiaa lähteä tukemaan. Jos kanta on myönteinen, Lukesta luvataan tukea lupien hoitamiseen ja muihin käytännön töihin. Toki kanta voi olla myös kielteinen.

– Tiedetään ennestään, että pannoitus jakaa vähän mielipiteitä, Luoma toteaa.

– Jos paikallista tahtotilaa ei ole, ei meilläkään ole tässä mitään edellytyksiä, Ilpo Kojola sanoo.

Maa- ja metsätalousministeriö myönsi alkusyksystä 300 000 euron määrärahan Länsi-Suomen susikannan pannoittamiseen ja seurantaan.

Kalajoen kaupunginjohtaja Jukka Puoskari on jättänyt 18-sivuisen vastineen erottamisaloitteeseen, jonka osa kaupunginvaltuutetuista luovutti toissaviikolla. Kahdeksan kaupunginvaltuutetun ja kolmen varavaltuutetun allekirjoittamassa valtuustoaloitteessa Puoskaria syytettiin muun muassa epäasiallisesta käytöksestä ja piittaamattomuudesta.

Suurin osa Kalajoen valtuutetuista asettui Puoskarin taakse jo tuoreeltaan, kun 25 valtuutettua allekirjoitti seuraavaksi nimilistan, jossa puolustettiin Puoskaria kaupunginjohtajan tehtävässään.

Nyt Kalajoen kaupunginvaltuustolle osoittamassaan vastineessa Puoskari pyrkii kumoamaan sekä yleisellä tasolla että kohta kohdalta listan, jonka erottamista ajavat olivat koonneet vaatimuksensa tueksi. Tosin Puoskarin mukaan aloitteessa esitetyt seikat ovat monelta osin niin epätäsmällisiä ja puutteellisesti yksilöityjä, että niihin on mahdotonta ottaa kantaa.

Piittaamattomuutta ja ohjaamista?

Aloitteentekijät syyttävät Puoskarin muun muassa osoittaneen toistuvaa piittaamattomuutta lain säädöksiä ja hallintosäännön määräyksiä kohtaan. Hän ei heidän mukaansa ole myöskään ryhtynyt toimiin riittävän nopeasti saatuaan tietoa laillisuusongelmista.

Vastineessaan Puoskari korostaa, että päätökset tehdään kaupungin eri toimielimissä yhteistyössä asian valmistelijan, esittelijän ja päätöksentekijän kanssa. Puoskarin mukaan siksi kritiikkiä tehdyistä päätöksistä on kohtuutonta kohdistaa vain yhteen toimijaan. Sen sijaan pitäisi etsiä yhdessä ratkaisua mahdollisen virheen korjaamiseen.

Hän muistuttaa myös, että laillisuuden valvonta kuuluu kaupunginhallituksen lisäksi tarkastustoimelle. Tilintarkastajat eivät ole esittäneet, että Kalajoen kaupungissa olisi toimittu piittaamattomasti lainsäädäntöä tai määräyksiä kohtaan.

Jukka Puoskaria syytetään aloitteessa myös voimakkaasta ohjaamisesta ja siitä, että hän ei ole esittelijänä tuonut esiin kaikkia keskeisiä tietoja. Puoskari toteaa vastineessaan, että asioiden valmistelu kuuluu kaupunginjohtajan velvollisuuksiin. Päätösesitykset eivät kuitenkaan sido päättäjiä.

– Mielestäni kappaleen väite on myös ristiriitainen: kaupunginjohtajan väitetään yhtä aikaa vaikuttavan liikaa päätöksentekoon ja tuovan liian vähän tietoa päätöksenteon tueksi, kirjoittaa Puoskari.

“Sanomisiani on irrotettu asiayhteydestä”

Kalajoen kaupungin työilmapiirin on väitetty olevan painostava, ja kaupunginjohtajan pitävän asiattomia puhutteluja sekä kohtelevan ihmisiä epäasiallisesti. Puoskari katsoo, ettei väitteeseen voi ottaa kantaa, koska sitä ei ole yksilöity.

Hän sanoo, etteivät anonyymit kyselyt asiasta tue väitettä. Puoskarin mukaan myös hänen sanomisiaan on irrotettu asiayhteydestä, jolloin niiden sisältö on kääntynyt päinvastaiseksi.

Kaupunginjohtaja sanoo, ettei häirintää pidä hyväksyä missään muodossa eikä kenenkään tekemänä. Jos selvitettävää on, tapaukset pitää yksilöidä ja käydä läpi kaikkia kuullen. Häirinnän yhdyshenkilön ja työsuojelupäällikön mukaan heihin ei ole oltu yhteydessä häirintätapauksissa, joissa aiheuttajana olisi ollut kaupunginjohtaja.

"Ei yhtään varoitusta tai huomautusta 29 vuoden aikana"

Kaupunginjohtajan erottamisaloitteessa Puoskarin johtamistapaa pidetään monella tapa moitittavana, ja hänen irtisanomistaan perustellaan Kalajoen kaupungin kokonaisedulla. Aloitteessa myös todetaan, että Puoskarille on kerrottu ongelmista, mutta niihin ei ole puututtu, ja kaupunginjohtaja on siten menettänyt aloitteen allekirjoittaneiden luottamuksen.

Puoskari puolestaan huomauttaa, ettei hänelle ole annettu koko 29-vuotisen virkauransa aikana yhtään varoitusta tai huomautusta työnantajalta. Hän toteaa, etteivät kaikki kaupunginjohtajan päätökset voi kuitenkaan olla kaikkien mieleen.

– Virkamiehet valmistelevat ja tekevät esityksen päätöksentekoon ja päätöksentekijät päättävät joko esityksen mukaisesti tai paremmaksi katsomallaan tavalla.

Kaupunginjohtajan mukaan on myös tärkeää, ettei "kenenkään virkamiehen tai päätöksentekijän tarvitse pelätä valmistelua, päätösesitystä tai päätöstä tehdessään joutuvansa aiheettomasti häirinnän tai rankaisutoimenpiteiden kohteeksi".

Kannanotto erottamisaloitteeseen myös kaupungin johtoryhmältä

Lisäksi Puoskari hämmästelee erottamisaloitteen väitettä pitkäaikaisesta huonosta johtamisesta, sillä aloitteen takana olevat valtuutetut ovat yhtä lukuun ottamatta ensimmäisen kauden valtuutettuja. Sen sijaan pidempään Puoskarin kanssa työskennelleet ovat antaneet Kalajoen kuntapäättäjille Puoskarin toimintaa puoltavan lausunnon, jonka kaupunginjohtaja on toimittanut vastineensa ohessa.

Kalajoen kaupunginjohtaja Jukka Puoskari toteaa myös vastineessaan, ettei demokraattisessa organisaatiossa voi aina toimia kaikkien toivomusten mukaan, ja sitä on täysin kohtuutonta vaatia.

– Toivottavaa olisi, että Kalajoen kaupungin toiminnassa toimitaan demokraattisesti tehtyjen päätösten mukaisesti. Mikäli asianosainen katsoo, että päätökset eivät ole lain mukaisia, on hänellä aina mahdollisuus saattaa asia valitusviran omaisten ratkaistavaksi.

Kello on vähän yli yhdeksän aamulla. 28-vuotias Samuli Kivinen käynnistää imurin tottunein ottein. Hän huolehtii siitä, että Kaustisella Nikulan ravikeskuksen katsomo ja aula pysyvät siistinä. Varsinkin ravien jälkeen katsomosta löytyy roskaa.

Työhön kuuluu monenlaista:

– Pahvin taittelua ja vaikka mitä semmoista... ja roskien viemistä. Kyllä se on väliin raskastakin, Kivinen summaa työpäiviään.

Hän tekee puolta päivää kolme kertaa viikossa. Työ ei ole ansio- vaan avotyötä, jota tehdään tavallisilla työpaikoilla ja siitä maksetaan 0–12 euroa päivässä. Avotyötä tekee Suomessa yli 2000 kehitysvammaista.

Työsuhteisessa palkkatyössä on Kehitysvammaliiton tietojen mukaan noin 500 kehitysvammaista ihmistä. Se on vain kaksi prosenttia kaikista työikäisistä kehitysvammaisista.

Arvion mukaan palkkatyössä voisi olla muutama tuhat enemmänkin, koska monella on jo olemassa jonkin alan koulutus.

Muiden kehitysvammaisten tapaan Samuli Kivisen perustulona on eläke. Sen päälle hän saa muutaman euron työpäivistään. Hän ei huolehdi rahasta, sillä kaikki menee kuitenkin:

– Palkka tulee ja palkka menee, Kivinen tuumaa pilke silmäkulmassa.

– Tärkeä asia on se työkin. Se on tavallaan unelma. Hyvällä fiiliksellä mä sitä teen.

Harva kunta tekee tarpeeksi

Kehitysvammaliitto patistaa kuntia palkkaamaan työhönvalmentajia, jotka etsisivät kehitysvammaisille henkilöille sopivia työpaikkoja ja auttaisivat työelämään siirtymisessä.

Aktiivisimmin tähän ovat tarttuneet Etelä-Suomen sekä Pohjois- ja Etelä-Karjalan kunnat. Varsinkin Etelä-Karjalassa on saatu työhönvalmentajia palkkaamalla hyviä tuloksia.

Liitto toivoo, että viimeistään viiden vuoden päästä vähintään jokaisessa maakunnassa olisi työhönvalmentajia.

– Pohjois-Suomi on vielä melko kartoittamatonta aluetta tällä saralla. Tavoite on, että lähivuosina kaikissa isoimmissa kaupungeissa tai ainakin jokaisessa maakunnassa olisi työhönvalmentajia. Muutaman viime vuoden aikana on onneksi tapahtunut jo paljon, sanoo Kehitysvammaliiton asiantuntija Simo Klem.

Etelä-Pohjanmaalla Seinäjoella kolmihenkinen työhönvalmentajatiimi on löytänyt työtä tällä hetkellä kahdeksalle kehitysvammaiselle ihmiselle. Myös Pohjanmaalla Vaasassa työhönvalmentajia on, mutta siellä työtä ei ole onnistuttu juurikaan löytämään.

Keski-Pohjanmaalla ei sen sijaan ole ainuttakaan työhönvalmentajaa. Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soiten kokenut avotyötoiminnan ohjaaja Pirkko Salo ei usko, että nykyjärjestelmä tukee maakunnan kehitysvammaisten työllistymistä.

– Täällä ei ole minun nähdäkseni tällä hetkellä sellaista tahoa, joka hoitaisi työntekijän perehdyttämisen työpaikalla nykyistä paremmin ja olisi asiakkaan tukena työpaikalla. Joskus tarvitaan työyhteisön ja asiakkaan välillä neuvottelevaa henkilöä, joka kävisi läpi, miten asiat kannattaisi hoitaa, Salo sanoo.

Soiten kehitysvammahuollon palvelualuejohtaja Veronica Joskitt myöntää, että kehitysvammaisten työllistymismahdollisuuksia pitäisi parantaa, mutta työ on vaikeaa, koska yrityksillä on paljon ennakkoluuloja.

Kehitysvammaliiton tutkimuksen mukaan kehitysvammaisia ihmisiä joskus palkanneet työnantajat suhtautuvat heidän työllistämiseensä jatkossakin myönteisesti.

Ennakkoluuloja kuitenkin on ja ne liittyvät Kehitysvammaliiton asiantuntijan Simo Klemin mukaan tiedonpuutteeseen. Edellisen aihetta koskevan laajemman tutkimuksen mukaan työnantajat näkivät kehitysvammaiset ja psyykkisesti vajaakuntoiset ihmiset kaikista vähiten haluttuina työntekijöinä.

Kannustinloukusta päästävä eroon

Toinen työllistymistä jarruttava tekijä on eläkkeen menettämisen pelko. Moni kehitysvammainen kykenee vain osa-aikatyöhön ja silloin työnteko ei välttämättä kannata.

Tällä hetkellä kehitysvammainen saa tienata alle 737,45 euroa kuukaudessa ilman, että menettää eläkkeensä. Jotta työnteko olisi kannattavaa, laskee Kehitysvammaliitto, että kehitysvammaisen pitäisi ansaita joko alle tuon summan tai sitten yli 1700 euroa kuukaudessa.

– Aina jos siirrytään tuettuun työhön tai palkkatyöhön, on pidettävä huoli siitä, että asiakkaan perustoimeentulo ei ole heikompi kuin silloin, kun hän on tukien ja eläkkeen varassa, muistuttaa avotyötoiminnan ohjaaja Pirkko Salo.

Kehitysvammaliitto ajaakin mallia, jossa eläkettä ei menettäisi kokonaan vaan sepienenisi palkan mukaan.

– Hallituksella on ollut tavoitteena kannustinloukkujen purkaminen, ja siinä yhteydessä on keskusteltu tällaisesta lineaarisesta mallista. Nyt kuitenkin tilanne näyttää huonolta; malli ei ole saanut kaikilta kannatusta, harmittelee Kehitysvammaliiton asiantuntija Simo Klem.

Klemin mukaan liitolle tulee paljon viestejä kehitysvammaisen työllistäneiltä työnantajilta, jotka haluaisivat lisätä työaikaa tai maksaa enemmän palkkaa, mutta nyt se veisi työntekijältä eläkkeen.

"Onhan tämä unelmatyö"

Samuli Kivisellä on mielestään työtä tällä hetkellä sopivasti, puoli päivää kolmena päivänä viikossa. Silloin ehtii tehdä mielekkäitä asioita myös vapaa-ajalla. Kivinen tykkää raveista, ja siksi työ ravikeskuksen siivoojana sopii hänelle.

– Onhan tämä unelmatyö, hän sanoo.

Samuli Kivinen on ravikeskuksessa töissä nyt kolmatta vuotta – hänen työpanoksensa kerää vuolaita kehuja.

– Samuli on todella tunnollinen työntekijä. Hän tekee asioita omatoimisesti, on aktiivinen ja oppinut hyvin talon tavoille. Hän ei tarvitse enää hirveästi opastusta, vaan töihin on tullut rutiini, kehuu Kaustisen Seudun Raviseuran toiminnanjohtaja Jyri Ahonen.

Raviseura on tehnyt kymmenisen vuotta yhteistyötä alueellisen Kehitysvammaisten Tuki ry:n kanssa. Ravien aikaan yhdistys pyörittää tallikahviota ja saa siitä rahallisen korvauksen.

Toiminnanjohtaja Jyri Ahonen ei pidä mahdottomana ajatuksena, että raviseura voisi joskus ottaa töihin myös palkalla kehitysvammaisia henkilöitä. Muttia kuitenkin mahtuu mukaan.

– Meillä pieni ongelma on se, riittääkö meillä resursseja työntekijän ohjaukseen. Mutta erityisesti tapahtumien yhteydessä ja muissa avustavissa tehtävissä se varmasti voisi toimia, Ahonen pohtii.

Samuli Kivinen ehtii aina välillä seuraamaan työpäivän tuoksinassa raviradalla harjoittelevia ravureita. Kivisen serkku ohjastaa ravihevosia, joten ravimaailma on Kiviselle tuttu.

– Välillä käyn raveissa, mutta välillä en kerkeä. Välillä on kiireitäkin. Kun on tämä työ, niin siinä tulee ohimennen katottua hevosia, Samuli Kivinen santoo.

Lue myös:

Yli 2 000 kehitysvammaista tekee töitä palkatta: "Se on hyväksikäyttöä"

Sama palkka samasta työstä – Vaasan kaupunki työllisti viime kesänä 20 erityisnuorta

Sama palkka samasta työstä – Vaasan kaupunki työllisti viime kesänä 20 erityisnuorta

Kalajoen kaupungin hallintoa repivään luottamuskriisiin etsittäneen ulkopuolista apua eikä tilapäistä valiokuntaa.

Osa kaupunginvaltuutetuista jätti kaksi viikkoa sitten aloitteen kaupunginjohtaja Jukka Puoskarin erottamiseksi. Kaupunginhallitus aikoo esittää valtuustolle, että työrauhan sekä luottamuksen palauttamiseksi ylimmät virkamiehet ja luottamushenkilöt yrittävät ratkaista tilanteen ulkopuolisen asiantuntijan avulla.

Kaupunginhallitus pohtii tilannetta maanantaina.

Erottamisaloitteen käsittelyä lykättiin kaupunginhallituksessa viikolla. Kaupunginjohtaja toimitti alkuviikosta valtuutetuille oman vastineensa, jossa hän kiisti erottamisaloitteen perustelut. Aloitteen tekijät syyttävät Puoskaria muun muassa epäasiallisesta käytöksestä ja piittaamattomuudesta hallintosäännöksiä kohtaan.

Erottamisaloitteen tultua vireille valtuusto voi kuntalain mukaan asettaa tilapäisen valiokunnan, joka voi esittää toimenpiteitä ja sovintoratkaisua luottamuksen palauttamiseksi.

Tilapäisen valiokunnan jäsenten on oltava valtuutettuja tai varavaltuutettuja.

Pelastuslaitoksen mukaan Pietarsaaren suurteollisuusalueella on räjähtänyt turvepöly. Räjähdys sattui turpeen lastaus- ja purkualueella, polttoaineen vastaanottohallissa.

Palo ehti levitä seulomorakennukseen, mutta se saatiin rajattua polttoainesiilojen ulkopuolelle. Leviämistä hidasti rakennuksen automaattinen sammutuslaitteisto.

Hälytys tuli perjantaina puolenpäivän jälkeen. Jo iltapäivällä kahden aikaan oli edetty jälkisammutusvaiheeseen. Sammutus- ja raivaustöiden arvioidaan jatkuvan iltaan saakka.

Onnettomuus ei juuri vaikuta tuotantoon

Henkilövahinkoja ei ole sattunut. Peltiseiniä on vaurioitunut ja räjähdysluukut ovat auenneet, kuten niiden kuuluukin. Samoin laitteistolle koitui räjähdyksessä vaurioita.

Alholmens Kraft ei pysty ottamaan vastaan turvetta ainakaan seuraavaan viikkoon. Sen sijaan puuperäisen polttoaineen vastaanotto jatkuu normaalisti.

Räjähdyksen syy tutkitaan myöhemmin videolta.

Ahlholmens Kraftin toimitusjohtaja Björn Åkerlund kertoo, että tämä on ensimmäinen kerta, kun tehtaalla sattuu tämänkaltainen räjähdys. Täysin varmoja ei olla vielä siitäkään, että kyseessä oli nimenomaan turvepöly, mikä räjähti.

Ilmaan levinnyt kuiva turvepöly voi sopivissa olosuhteissa syttyä räjähdysmäisesti pienestä kipinästä. Tällä vuosikymmenellä ainakin Kuopion Energian voimalaitoksella ja Kaukaan tehtaalla Lappeenrannassa on sattunut tämäntyyppinen räjähdys.

Alholmens Kraft tuottaa sähköä, kaukolämpöä ja prosessihöyryä. Kattiloissa käytetään puupohjaista biopolttoainetta ja turvetta.