Kyynärsauva lojuu olohuoneen lipastoa vasten. Leena Lähdesmäki seisoo ryhdikkäänä ja näyttää tyylikkäältä saappaissaan ja nyöritetyssä goottirannekkeessaan.

– Ei se ole asuste. Se on rannetuki, koska käsi ei kestä.

Kuten eivät kestä myöskään selkäranka, rinta, polvet, lonkka, käsivarret, niska. Kasvot, silmät ja korvat. Sisäelimet, verisuonet.

Kipukroonikon pinna on myös tiukilla. Toisten asenteita on vaikea kestää. Valtaosa säälii, osa ei usko, koska Lähdesmäen sairaus Ehler-Danlos, EDS, ei näy päälle.

Paitsi silloin kun kasvojen lihakset väsyvät ja valahtavat ilmeeseen, joka tekee hänestä vihaisen näköisen.

Harvinaisessa geneettisessä sidekudossairaudessa sairastaa koko elimistö. Tavanomaisia oireita ovat krooninen, vaikea kipu, lamaannuttava väsymys ja heikko rasituksensieto.

Nivelet menevät sijoiltaan, iho ja verisuonisto repeilevät itsestään. Keho kärsii myös hormonaalisista, neurologisista ja sydänperäisistä ongelmista. Pahimmillaan EDS uhkaa henkeä.

Suomessa arvioidaan olevan noin 500 sairastunutta. Tarkkoja tietoja ei ole olemassa.

Kokkolassa asuva Lähdesmäki joutui kolmikymppisenä ensin vuosittain arvioitaville eläkejaksoille, sittemmin kokonaan työkyvyttömyyseläkkeelle. Se vaati sopeutumista taiteilija-valokuvaajalta.

Nykyään hän käyttää luontevasti sanoja invaliditeetti ja vammaisuus.

Sitä hän ei kestä, kun muut yrittävät roolittaa häntä sairauden kautta. Hän inhoaa oletusta, että sinnittelevä sairas on oikeanlainen sairas.

– Nähkää minut itsenäni, eikä minään vitun reippaana selviytyjänä! Jos olen kipeä, olen kipeä. Minussa on edelleen samat huonot ja hyvät puolet, eikä minusta tule kivun takia mitään sankari-Leenaa!

Psykologi Sirpa Tahkon mukaan reippaan selviytyjän rooli on osaltaan länsimaisen kulttuurimme aikaansaamaa.

– Ihmistä arvioidaan helposti toimintakyvyn ja aikaansaannosten perusteella. Jopa syöpä rinnastetaan kamppailuun, missä vain taistelija voittaa, mutta eihän se niin ole.

Näkymätön ja kuitenkin jokaisen asia

Ulkona on invamopo, sisällä pyörätuoli. Lähdesmäki turvautuu apureihinsa vasta pakon edessä. Kun keho muutama vuosi sitten totaalisesti romahti, pyörätuolissa meni pari vuotta.

Lähdesmäki kertoo järkyttyneensä, miten apuväline teki hänestä yhtä aikaa näkymättömän ja kuitenkin jokaisen asian.

– Et ole enää itsesi, vaan osa sairaiden massaa ja toisaalta vapaata riistaa. Aivan kuin apuväline antaisi muille oikeuden vaatia sinua avaamaan elämäsi jokaista vessakäyntiä myöten.

Sirpa Tahko vertaa tilannetta raskausvatsa-ilmiöön. Moni kokee epämiellyttäväksi tilanteen, jossa toiset tulevat kädet ojossa taputtelemaan pyöristynyttä vatsaa.

– Melko helposti voi syntyä tunne, että on ikään kuin näyttelyesine, kun muut tunkeutuvat ihmisen yksityiseen tilaan, Tahko kertoo.

Hänen mukaansa itsenäistä pärjäämistä painottavat ahdistuvat iholle tulemisesta enemmän kuin sellaiset, jotka kaipaavat turvaa ja hoivaa ja haluavat oman minänsä jatkeeksi toisen ihmisen.

Leena Lähdesmäki sanoo, että apuvälineeseen haluaa vain nopeasti tottua, jotta voi unohtaa sen olemassaolon.

– Ihmiset eivät anna unohtaa. Säälitään, kohdellaan sairaana, ei entisenä tuttuna Leenana. Se lannistaa, kun itse yrität elää edes jotenkin vanhaa tuttua elämääsi.

Lähdesmäki kertoo myös apuvälineen tuomasta ”näkymättömyydestä”. Kun nainen pääsi liikkumaan ilman pyörätuolia ja invamopoa, ihmiset eivät tunnistaneet häntä. Hyvän päivän tutut kysyivät, oliko hänen liikuntavammainen äitinsä joskus ollut ulkona Leenan koirien kanssa.

– Kun sanoin, että se olin kyllä minä, ihmiset alkoivat päivitellä kuinka näytin nyt kymmeniä vuosia nuoremmalta, ja olin varmasti laihtunut 40 kiloa. En todella ollut.

Joku aikatauluttaa elämäsi, etkä voi valita

Lähdesmäen sairaudessa oireet voivat vaihdella jopa tunneittain. Aamulla ulkona kävellyt nainen voi keskipäivällä maata sängyssä lähes liikuntakyvyttömänä.

– Naamasta näkee, kun ei uskota. Juuri äskenhän kävelit. Mikset muka nyt? Hei haloo, minulla on monien tutkimusten jälkeen todettu sadan prosentin invaliditeetti. Kai sitä pitäisi toitottaa koko ajan, mutta en jaksa sitä selityksen taakkaa.

Elämäni on ollut yhtä häpeän kyllästämää ylisuorittamista. Vertaistukihommista tiedän, että monen EDS-sairautta sairastavan elämä on samanlaista. Leena Lähdesmäki

Vartin istumisen jälkeen Lähdesmäki alkaa korjata asentoaan keittiön tuolilla. Pieniä jatkuvia liikkeitä. Selän suoristamista, painon siirtelyä. Hän ei valita, mutta kehon kieli kertoo, ettei olo tunnu hyvältä.

Naisella kävi vuosia avustajia, mutta nyt hän yrittää omasta tahdostaan pärjätä ilman. Tarvetta kuitenkin olisi: joistakin asioista on vaikea selviytyä arjessa.

Ulkopuolinen apu tarkoittaisi taas elämää, jossa oma koti on vieraan työmaa.

– Joku saa palkan siitä, että aikatauluttaa elämäni, enkä itse voi valita. Saan avun silloin, kun se sopii järjestelmälle.

Fyysistä reviiriä ei enää ole, jos apu tulee intiimihygeniatasolle. Psykologi Sirpa Tahko

Lähdesmäki toivoo, ettei häntä ymmärrettäisi väärin: hän on kiitollinen kaikesta saamastaan avusta. Kotikaupungissa järjestyi nopeasti pyörätuoliliuskat, apukahvat, suihkutuoli ja palvelusuunnitelma avustajineen.

Pahimmilla hetkillä apu on ollut elintärkeää.

Asiani ovat kaikkien muiden, paitsi minun

On silti vaikea luovuttaa oman elämänsä suunnitteluvaltaa toisille ihmisille. Pitäisi jaksaa säilyttää oma minuus. Yrittää pitää kiinni oikeudesta yksityisyyteen ja omaan tahtoon. Että voi sanoa, mitä haluaa ja mitä ei.

Mitä lähemmäs apu tulee, sen haastavampaa se on.

– Fyysistä reviiriä ei enää ole, jos apu tulee intiimihygeniatasolle. Silloin jää vain henkinen reviiri ja oma päätös siitä, mitä haluaa itsestään jakaa ja kuinka paljon kenenkin kanssa, psykologi Sirpa Tahko kertoo.

Tahko myös muistuttaa, että omat toiveet välittyvät avustajille vain, jos ne sanoo ääneen.

Leena Lähdesmäki on yrittänyt opetella, että avustaja tekee hänen kodissaan vain työtään.

– Ei tarvitse olla kaveri. Ei tarvitse seurustella tai olla henkisesti läsnä, jos on kipeä eikä jaksa.

Kun lapsesta asti saa koulussa kuulla, että on laiska ja huono, siihen uskoo aika nopeasti itsekin. Leena Lähdesmäki

Oma tahto on itsemääräämisoikeutta, jonka toteutumiseen velvoittaa laki potilaan asemasta ja oikeuksista. Jokaisella on oikeus osallistua itseään koskevaan päätöksentekoon.

Oikeus on niin vahva, että hoitoon osallistuvien on kunnioitettava myös potilaan sellaisia päätöksiä, jotka voivat vahingoittaa hänen terveyttään tai henkeään.

Toteutuuko laki Suomessa?

– Väitän, että itsemäärimisoikeus ei toteudu lain kirjaimen mukaan samanlaisena koko maassa. Riippuu siitä missä asut, millaisia terveydenhuollon palveluita on saatavilla ja miten ylipäätään suhtaudutaan esimerkiksi kroonisen kivun hoitoon, sanoo psykologi Sirpa Tahko.

Kohtalonsa hyväksyminen ei ole alistumista

Leena Lähdesmäellä on rikkinäisen kehonsa sisällä innokas mieli, jolla olisi paljon ideoita, luovuutta ja vaikuttamisen halua. Sairaus on kuitenkin pakottanut hyväksymään, että asiat voivat ja saavat jäädä kesken.

– Tajuan myös, kuinka paljon minun on levättävä. Teen taas taidetta, mutta ymmärrän, että ennen viikon hommaan voi nykyään mennä vuosi.

Psykologi Sirpa Tahko painottaa, että sairauden hyväksyminen on eri asia kuin kohtaloonsa alistuminen. Hyväksymisessä ihminen muokkaa haaveitaan ja tavoitteitaan sairauden tai kivun sanelemilla ehdoilla.

Siinä heitetään valehtelijan viitta hartioille, ja se tuo voimakkaita häpeän ja syyllisyyden tunteita. Psykologi Sirpa Tahko

Sairastunut ihminen joutuu määrittelemään itsensä uudelleen. Sairaus tulee silloin osaksi omaa identiteettiä. Tahkon mukaan potilasroolista pois pääsemistä helpottaa, jos pitkässä hoitosuhteessa lääkäri huomioi, että ihminen on paljon muutakin kuin sairautensa.

– Ihminen voi olla aktiivinen vapaaehtoistyöntekijä, läsnäoleva vanhempi, rakastava puoliso, hyvä ystävä ja silti myös kroonisesti sairas. Kun sairauden hyväksymisprosessi on riittävän pitkällä, on sairaan rooli yksi muiden roolien joukossa ja identiteetin kannalta paremmin tasapainossa, Tahko miettii.

Sanotaan, että vastoinkäymiset vain vahvistavat ja kasvattavat ihmistä.

– Paskapuhetta. Kyllä ne jättävät ikuisen ja vähemmän mukavan jäljen, puuskahtaa Leena Lähdesmäki.

Todistamisen taakka ajaa jopa itsemurhaan

Leena Lähdesmäki siirtää keittiön pöydältä enimmät tavarat sivuun. Hän vilkaisee lehden alta paljastunutta kahvitahraa ja sanoo, ettei jaksa eikä pysty tänään siivoamaan.

– Elämäni on ollut yhtä häpeän kyllästämää ylisuorittamista. Vertaistukihommista tiedän, että monen EDS-sairautta sairastavan elämä on samanlaista.

Itsetunto on pitänyt rakentaa pala palalta uudelleen.

– Kun lapsesta asti saa koulussa kuulla, että on laiska ja huono, siihen uskoo aika nopeasti itsekin. Yritin parhaani, eikä se riittänyt. Annettiin vain ymmärtää, etten viitsinyt edes yrittää. Kukaan ei tajunnut, että olen sairas.

Lähdesmäki toivoo, että terveydenhuolto oppisi tunnistamaan EDS:n oireet jo varhaislapsuudessa. Ihmisten ei myöskään pitäisi joutua taistelemaan diagnoosinsa eteen vuosikymmeniä.

– Selität kymmenille terveydenhuollon ammattilaisille, etkä saa apua. Olet kuin koko ajan oikeudenkäynnissä ja yrität puhua puolestasi. Samaan aikaan olet ihan yksin, eikä kukaan kysy miten selviät.

Psykologi Sirpa Tahkon mukaan ihminen ahdistuu, kun ei tule kuulluksi tai vielä pahempaa, ei tule uskotuksi.

– Siinä heitetään valehtelijan viitta hartioille, ja se tuo voimakkaita häpeän ja syyllisyyden tunteita.

Kun potilaalle kertyy kymmeniä vastaanottokäyntejä ja nippu tutkimuksia, Tahkon mukaan on vaarana, että lääkäritkin alkavat epäillä, ettei sairautta olekaan. Myös ystävät ja läheiset voivat ajatella, ettei toinen ole oikeasti kipeä, kun ei saa diagnoosia.

Jos ihminen tuntee, ettei saa ymmärrystä, hän uupuu, eristäytyy ja masentuu. Osa päätyy ääritapauksissa itsemurhaan.

Pahinta on jäädä kipujensa kanssa yksin. Tahko neuvoo ottamaan yhteyttä potilasjärjestöihin, joista löytyy vertaistukea ja vinkkejä terveydenhoidon ammattilaisista, jotka voivat auttaa juuri tietynlaisissa sairauksissa.

Eläkkeel’ en tahdo kupsahtaa kiikkuun,
mä rupean bodaan tai ainakin monipuolisesti liikkuun.

Kannuslaisessa liikuntakeskuksessa aamulla ahkeroiva eläkeläisjoukko kantaa ylpeänä kirkkaan oransseja paitoja, joiden rinnassa komeilee teksti "Timmi tiimi – liikumme muodon vuoksi".

Liikuntaharrastus sai Heikki Saunavaaran runosuonenkin sykkimään, mutta porukasta löytyy paljon muita syitä harrastaa.

Raija Ahonen nostaa esiin ohjaajan ja liikunnan ilon, Pirkko Vihanta oman jaksamisen. Jukka Vihanta muistuttaa yhdessä liikkumisen sosiaalisesta merkityksestä, ja Heikki Saunavaara veistelee syyksi sen, että nuoremman puolison vauhdissa pitää jaksaa pysyä.

Mutta on perusteita lisääkin.

– Olisi aika hölmöä olla käyttämättä näitä monipuolisia liikuntapalveluita. Tässähän myös kehittyy, mieli pysyy virkeänä ja aina oppii uutta.

Suomessa ikäihmisten liikuntamäärissä olisi paljon parantamisen varaa. Suositusten mukaiseen kestävyysliikuntamäärään ylsi vain 11,5 prosenttia ikäihmisistä ja koko suositukseen, joka kattoi myös tasapaino- ja lihasvoimaharjoittelun, vain 2,5 prosenttia Aikuisten terveys-, hyvinvointi- ja palvelututkimukseen osallistuneista.

Koko ajan voi parantaa

Syksyn aluksi ryhmä testasi kuntonsa Cooperilla. Idea syntyi porukan jutustelussa.

– Minä olen muihinkin heidän juttuihinsa takertunut, sieltä poiminut toimivia ideoita ja soveltanut niitä, kertoo vetäjä Janne Nivala.

Eläkeläiset ottivat haasteen vastaan joko juosten tai kävellen. Samaan aikaan kentällä oli yläkoululaisia urheilemassa, ja he kannustivat Cooper-testiläisiä.

– Se oli kyllä mahtava tunne, ja siinähän tuli melkein kolme tuhatta juostua, muistelee Heikki Saunavaara pilke silmäkulmassa.

Tarkasti ottaen tuloksia oli 800 metristä lähes 2500 metriin.

Keväällä Cooper otetaan uusiksi, joten silloin on mahdollisuus parantaa tulostaan. Raija Ahosen mukaan potentiaalia on:

– Parannetaan koko ajan! Liike on lääke.

Vaihtelua lajeissa ja vaativuudessa

Kannuksen aamuliikuntaryhmässä on kokeiltu monenlaista: mäkijuoksua, sauvakävelyä, pallottelua, kahvakuulaa, voimistelua, keppijumppaa ja venyttelyä. Myös luontoa on käytetty ekokuntoilumielessä: on treenailtu kiviä nostelemalla. Talvella ryhmässä pelataan pallo- ja mailapelejä ja jatketaan lihaskuntojumppaa ja lihashuoltoa.

Monipuolisuus näkyy vaikkapa perusidean jalostamisena. Lämmittely sulkapalloa pelaten alkaa pallottelulla, mutta vaativuus lisääntyy: ensin mennään joka lyönnin välissä kyykkyyn, sitten kosketaan toisella kädellä lattiaa.

Seuraavassa vaiheessa kierrätetään maila selän kautta takaisin eteen kumppanin lyödessä ja lopuksi tehdään vastakkaiset rivit, joiden lähimmät lyöjät juoksevat lyönnin jälkeen jonon viimeisiksi.

– Näin tulee liikuntaa koko kropalle ja koordinaatio kehittyy, kertoo ryhmän vetäjä Janne Nivala Kannuksen kaupungilta.

Porukka nauttii liikunta-aamuista. Kun liikkuu aamupäivällä, voi tehdä iltapäivällä muita asioita. Raija Ahosella liikuntatottumukset muuttuivat, kun hän jäi eläkkeelle. Nuorena liikunnallinen nainen ei tahtonut työvuosina löytää aikaa itselleen ollenkaan. Eläkkeellä vanha innostus nousi taas pintaan. Ahonen käy aviopuolisonsa kanssa yhdessä liikkumassa ja pitää sitä parhaana mahdollisena ajanviettona.

Tänään vietettävä pyhäinpäivä on kristillinen pyhimysten, marttyyrien ja vainajien muistopäivä.

Marttyyrit ovat ihmisiä, jotka ovat kuolleet uskonsa tai muun aatteen puolesta. Sanaa on käytetty myös esimerkiksi sodassa kuolleista taistelijoista. Ortodokseilla marttyyreitä on runsaasti.

Sanan merkitys on aikojen saatossa laajentunut niin, että marttyyriksi voidaan kutsua lähes ketä tahansa syyttömästi kärsivää. Ihminen voi myös "heittäytyä marttyyriksi": esimerkiksi luettelemaan yleensä toisten puolesta tai jäljiltä hoitamiaan töitä.

Marttyyrien summa ei ikävä kyllä ole vielä täynnä Reijo Kontio, pappi

Se on marttyyri-sanan väärinkäyttöä, sanoo ykskantaan tuottaja, toimittaja ja pappi Reijo Kontio. Marttyyreitä on ja syntyy kyllä yhä, mutta he eivät löydy imurin varresta.

– Marttyyrien summa ei ikävä kyllä ole vielä täynnä. Tässä pahassa maailmassa on vielä heitä jotka joutuvat kärsimään joko omasta päätöksestään tai toisten takia ja kuolevat jonkin aatteen tai uskonnon edestä.

Nykyään marttyyreitä ovat Kontion mielestä esimerkiksi nälkälakkoon ryhtyvät tai Intiassa raiskausten uhreiksi joutuvat tytöt, jotka saavat aikaan kansanliikkeen ja ehkä muutoksen – mutta maksavat siitä hengellään, pohtii Kontio.

Marttyyriys ei ole vain kristinuskon asia, vaan laajempi kulttuurinen kysymys.

– Eri aatteiden ja uskontojen piirissä ovat aina olleet marttyyreitä ne, jotka ovat pitäneet kiinni aatteestaan tai uskonnostaan, vaikka heitä olisi kielletty sitä edustamasta.

Erityisasiantuntija, sanakirjantoimittaja Elina Heikkilä Kotimaisten kielten keskuksesta Kotuksesta on törmännyt marttyyri-sanan käyttöön ”uudessa” merkityksessä jo vuonna 1886 julkaistussa Minna Canthin pienoisromaanissa Hanna. Siinä Hannan isä puhuu humalassa vaimolleen tavalla, jossa sanan käyttö kielteisessä merkityksessä on jo idullaan:

"Mitä helkkaria sinä taas katselet minua? --- Salaa aina katsot, etkös luule minun huomaavan. Ja sitten sinä puhut niin saakelin surullisella äänellä. Niin kuin olisit muka marttyyri. Kuule Selma, tuo on minulle suuri loukkaus.”"

1950-luvulla julkaistusta Nykysuomen sanakirjasta ei vielä löydy merkkejä marttyyri-sanan halventavasta tai ironisesta käytöstä. Heikkilä muistuttaa silti, että Nykysuomen sanakirja on yleisilmeeltään melko kristillis-isänmaallinen. Voikin olla, että sen tekovaiheessa marttyyrin kielteinen merkitys olisi sivuutettu, vaikka sellainen olisi jo käytössä ollutkin.

Ja sitten sinä puhut niin saakelin surullisella äänellä. Niin kuin olisit muka marttyyri. Minna Canth

Kielitoimiston sanakirja tuntee sanan uudenkin käyttötavan. Siinä näytellä marttyyriä tai marttyyria tarkoittaa sitä, että ihminen esiintyy mielenosoituksellisesti vääryyttä kärsineenä.

EU-kielenhuoltaja Aino Piehl muistuttaa, että ainakin ruotsin ja englannin kielissä on käytössä vastaavia muotoja: make a martyr of oneself ja spela martyr. Ne ovatkin voineet olla esikuvana suomenkin kehitykselle.

Yksittäisiä muistikuvia ja havaintoja marttyyri-sanan käytöstä Kotuksen asiantuntijat muistavat jo 60–70-luvuilta. Esimerkiksi Hannu Salaman kirjassa Siinä näkijä missä tekijä kerrotaan, että jonkun ilmeessä oli ollut "vastenmielistä marttyyriutta".

Erityisasiantuntija Elina Heikkilä toteaa, että marttyyri-sanan käyttö elää kuten muidenkin sanojen kielen kehittyessä. Tekstiyhteydestä voi tulkita, miten marttyyreistä kulloinkin puhutaan.

– Tämä merkitsee paljon kokkolalaiselle jalkapallolle. Melkein 30 vuotta siihen meni mutta nyt se on tässä!

Näin tiivisti kokkolalainen Ilpo Rita monen Kokkolan Pallo-Veikkojen kannattajan ajatukset, kun KPV oli varmistanut nousunsa Veikkausliigaan.

KPV:n nousu Veikkausliigaan lähes 30 vuoden tauon jälkeen varmistui lauantaina, kun kokkolalaisjoukkue pelasi Turussa 1–1-tasapelin ja pudotti TPS:n Ykköseen.

TPS meni johtoon 19 minuutin kohdalla, mutta KPV tasoitti pelin Kalle Multasen osumalla 44 peliminuutin kohdalla.

Koska ensimmäinen osaottelu Kokkolassa päättyi maalittomaan tasapeliin, vierassäännön turvin KPV nousee Veikkausliigaan.

Ottelua seurattiin Kokkolassa ravintoloissa, ja tunnelma nousi kattoon jo tasoitusmaalin tullessa. Pelin seuraaminen täpötäydessä ravintolassa oli välillä liiankin jännittävää seurata, sanovat Sirpa ja Ilpo Rita. Nousun varmistumisen jälkeen fiilis oli selvä:

– Ihana! Hyvä! Aivan mahtava! Aivan jää sanattomaksi!

Susanna Sinivirta-Mäkinen ja Marko Mäkinen uskoivat jo ennakkoon, että KPV hoitaa homman kotiin. Välillä näytti tosin pahalta, kun TPS tuli kovaa.

– Syke oli aika korkealla monesti!

90 peliminuutin jälkeen tunnelma oli toinen:

– Ihan mieletön fiilis, aivan loistava! – mikäs tässä on ollessa! Nyt voi rentoutua ja juhlia.

Mäkisen kiittelee peliä loistavaksi: kova puolustus piti loppuun asti.

Myös KPV-pelaaja Henri Myntin sisko Sara Myntti jännitti peliä kokkolalaisessa ravintolassa, joka oli aivan täynnä kaikenikäisiä kannattajia.

– Tämä on kyllä todella todella jännittävää! Alussa näkyi jännitys, tuli turhia virheitä, mutta sitten rentoutus antoi tilaa hallinnalle.

Päivä jatkuu pikkutunneille asti, sillä KPV:n Turkuun matkanneet kannattajat ovat ilmoittaneet, että juhlinta Kokkolan torilla alkaa noin puolenyön aikaan, kun bussit ehtivät takaisin kotikaupunkiin.

– Toivottavasti torilla on paljon porukkaa, kannustaa Marko Mäkinen.

LUE MYÖS: KPV:n kannattajille tuli Turussa itku ja joulupukki samana iltana – "On itketty enemmän kuin elämässä yhteensä"

Byskata pääsi nostamaan oman kotikaupungin KPV:n Veikkausliigaan: "Futiksessa ei ole parempaa"

Lähes 30 vuoden odotus ohi! KPV nousee Veikkausliigaan

– Itku pitkästä ilosta, ei voi muuta sanoa, sanoo Pauli Tynjälä nieleskellen puhelimessa, kun KPV on varmistanut nousunsa Veikkausliigaan.

Kokkolalaiskannattajia oli Turussa vähintään pari sataa. Moniko itki?

– Kaikki. On itketty enemmän kuin elämässä yhteensä.

Tynjälä kuvailee tunnelmaa sanoinkuvaamattomaksi. Matsin seuraaminen puolestaan oli "hirvittävää".

– En koskaan ole tuollaista jalkapallo-ottelua katsonut.

Päivä kokonaisuudessaan oli jännittävä. Tynjälä sanoo heränneensä aamulla samaan tunnelmaan kuin lapsi jouluaattona.

– Nyt on joulupukki tullut ja kaikki on hyvin.

Kokkolaan kannattajat ja joukkue palaavat sunnuntain vastaisena yönä, ja juhlinta alkaa torilla.

– Totta kai! Valmistautukaa ja täyttäkää suihkulähteet – täältä tullaan!

LUE MYÖS: Riemu repesi vihreäpaidoissa: KPV nousi Veikkausliigaan ja fanit hullaantuivat Kokkolassa
Lähes 30 vuoden odotus ohi! KPV nousee Veikkausliigaan
Byskata pääsi nostamaan oman kotikaupungin KPV:n Veikkausliigaan: "Futiksessa ei ole parempaa"

Joka sunnuntai tamperelainen perheenäiti Katariina Lisko tekee taulukon miehensä Jussin kanssa. Taulukko kiinnitetään jääkaapin oveen. Siihen on lueteltu neljän lapsen harrastusajat.

Ja niitä riittää.

Perheen kolme tyttöä Olivia, Aurora ja Iiris harrastavat taitoluistelua. Alvar käy jääkiekkotreeneissä ja uimakoulussa. Lisäksi hän ja Aurora käyvät partiossa.

Suomessa on raportoitu, paljonko eri harrastuksiin kuluu rahaa. Sitä ei ole juuri selvitetty, paljonko aikaa kuluu harrastuksiin.

Kysyimme asiaa yli 20 liitosta ja järjestöstä. Harrastuskoneesta voit katsoa, miten paljon aikaa eri harrastukset keskimäärin vievät viikossa. Luvuissa ei ole mukana matkoihin kuluva aika.

Yle pyysi Liskoja ja kahta muuta perhettä pitämään kirjaa kuukauden ajan tunneista ja kilometreistä, joita lasten harrastuksiin kuluu.

Katariina ja Jussi Liskon täyttämä taulukko on hengästyttävää luettavaa monelle. Jussi Lisko kommentoi sitä jäähallin eteisessä.

– Joskus tulee tutuilta kunnioittavaa huokailua, että hohhoijaa. Itse koen, että tässähän tämä menee. Siitäkin saa hyvää mieltä, että paletti pyörii.

Liskojen harrastusrumba pyörii

Tältä Liskojen paletti yleensä näyttää:

Olivialla, 12, kuluu pelkkiin treeneihin vajaat 20 tuntia viikossa. Lisäksi kisamatkat voivat viedä koko viikonlopun.

Auroran, 10, harrastuksiin kuuluu viikossa kymmenisen tuntia, mutta myös hänellä voi olla kolmen päivän leirityksiä.

Alvarin, 7, pelireissulla voi mennä päivä, muuten treeneihin kuuluu viikossa noin viitisen tuntia. Iiriksellä, 3, on yleensä kolme kertaa viikossa 45 minuutin luisteluharjoitukset.

Pelkkiin treeneihin kuluu siis lapsilla yhteensä vajaat 40 tuntia viikossa, pelit ja kisat tulevat tähän vielä päälle. Se on kuin toinen työviikko.

Viikossa ajokilometrejä kertyy 400.

– Tähän on kasvettu pikkuhiljaa. Jos olisi suoraan ollut neljä harrastavaa lasta, olisi ollut ehkä vaikeampaa. Nyt on ensin ollut yksi luistelija. Sitten on tullut lapsia ja harrastuksia lisää. Päivä kerrallaan mennään ja viikko kerrallaan suunnitellaan. Tarvittaessa sovelletaan lennosta, Katariina Lisko sanoo.

Auroran huippuhetki

Kymmenvuotiaalla Aurora Liskolla on yleensä neljät luistelutreenit ja partio kerran viikossa.

– Menen yleensä bussilla. Aamutreeneihin äiti tai iskä vie. Ennen treenejä lämmitän maksa- tai makaronilaatikkoa tai jos jääkaapissa on jotain vanhaa ruokaa tai sitten teen pinaattilättyjä, Aurora sanoo.

Auroran harrastuksessa muodostelmaluistelussa parasta ovat kaverit.

– Huippuhetki on ollut, kun oltiin ensimmäisen kerran kisoissa yötä paikan päällä. Minulla on sellainen haave, että pääsen muodostelmaluistelun MM-kisoihin.

Tuntuuko koskaan, ettet jaksa lähteä hallille?

– Ei kyllä oikeastaan koskaan, Aurora sanoo.

Vapaa viikonloppu on tuntematon käsite

Osan ajasta Katariina Lisko kuskaa lapsia yksin, sillä Jussi on vuorotyössä ja lennonjohtajana välillä töissä Vantaalla. Silloin Katariina menee lääkärin töistään päiväkodin kautta jäähallille ja sahaa eri jäähallien välillä.

– Harrastusvapaata päivää ei ole, ja myönnettäköön, että vapaa viikonloppu on tuntematon käsite. Mutta me ei muusta oikein tiedetä.

Esimerkiksi tavallisena sunnuntaina Katariina vie Auroran ensin jäähallille. Sitten äiti on yhdeksän tuntia Hämeenlinnassa SM-tasolla luistelevan Olivian kanssa kisoissa.

Sillä aikaa Jussi hakee Auroran 2 tunnin ja 15 minuutin harjoituksista ja kuskaa Iiriksen toiselle jäähallille 45 minuutin harjoitukseen. Lisäksi hän on toimitsijana Alvarin yhdessä pelissä ja katsoo muut turnauksen pelit.

– Käyn viikon aikana viidessä, kuudessa jäähallissa, Jussi Lisko naurahtaa.

Aiemmin hän valmensi Alvarin joukkuetta. Katariina oli aktiivinen talkoissa. Nyt näistä rooleista on ollut pakko luopua.

– Tänä vuonna mokkapaloja on leivottu vain kolme kertaa kouluun. Taitoluistelussa on näytökset ja kisat, joissa kukin on omassa talkoopestissä. Kyllä niitä on tullut tänä vuonna, Katariina Lisko sanoo.

Samalla hallilta saa vertaistukea. Kukaan ei ymmärrä ruuhkavuosia yhtä hyvin kuin toinen vanhempi.

– Omat sosiaaliset verkostoni tulevat aika paljon lasten harrastuksista, Katariina Lisko sanoo.

Luistelun vetovoima

Taitoluistelu on yksi aikaa vievimmistä harrastuksista. Se valikoitui sattumalta ja lasten toiveesta.

– Olimme Olivian kanssa Tapparan kevätnäytöksessä katsomossa ja Olivia ilmoitti, että hän tahtoo tuonne. Emme tienneet, mihin päämme pistimme, Katariina Lisko sanoo.

Luistelun vetovoima vei mukanaan myös muut lapset. Alvar vaihtoi jokin aika sitten taitoluistelun jääkiekkoon. Sitten kun Iiriskin kaksivuotiaana ilmoitti haluavansa luistella, perhe oli jo tottunut asiaan.

– Ihan ilomielin päästin, vaikka häntä ei ohjattu harrastuksen pariin. Taitoluistelu on harrastuksena monipuolinen, Katariina Lisko sanoo.

Miten siitä selviää?

Miten harrastusrumbasta selviää neljän lapsen kanssa?

Yksi vastaus on Liskojen taulukossa. Hyvä suunnittelu helpottaa arkea.

Isossa perheessä pitää olla valmis myös siihen, että suunnitelmat muuttuvat.

– Lasta en ole unohtanut, mutta jonkin kerran olen ollut hakemassa väärään aikaan tai ollut väärän jäähallin pihassa, Katariina Lisko naurahtaa.

Viestintä on tärkeää. Liskoilla on WhatsAppissa oma perheryhmä. Lisäksi vanhempien pitää pystyä kommunikoimaan hyvin keskenään.

– Katan kanssa meillä on hyvä yhteistyö. Menemme samaan suuntaan ja meillä on yhteinen tavoite. Kun lapsia on siunaantunut neljä kappaletta, tämä on tärkeää, Jussi Lisko kiittää vaimoaan.

Kolmas vastaus on lasten omatoimisuudessa.

– Viemme lapset parkkipaikalle ja siitä he menevät itse harjoituksiin. Vain kolmevuotiasta Iiristä autetaan. Lapset huolehtivat myös itse varusteistaan, Katariina Lisko sanoo.

Jo Alvar, 7, osaa lämmittää itselleen ruuan mikrossa. Lapset ovat tottuneita kulkemaan myös bussilla.

– Ensimmäisellä kerralla Alvarilta jäi puhelin ja seuraavalla kerralla maila, mutta kolmannella kerralla kaikki meni hyvin, Katariina Lisko naurahtaa.

Omatoimisuus onkin yksi hyvä seuraus, joka harrastuksista on tullut. Kun lapsi haluaa itse harrastamaan, se opettaa huolehtimaan tavaroista ja liikkumaan kaupungin sisällä.

Luovia ratkaisuja

Myös luovia ratkaisuja tarvitaan, jos vanhemmat eivät pääse kuskaamaan eikä kimppakyyti onnistu.

Olivialla on niin kiire aamujäältä kouluun, että hän menee treeneistä joskus taksilla kouluun.

– Olemme jo lähteneet töihin, koska aamutreenit ovat ennen koulua. Välillä käytetään sitten apuna taksia, Katariina Lisko sanoo.

Perhe pärjäsi vielä puoli vuotta sitten ilman toista autoa. Nyt se ihmetyttää.

– Auto on meillä monitoimipaikka. Välillä autossa syödään välipalaa tai päivällistä. Siellä käydään myös monet hyvät keskustelut.

Lasten ilo harrastuksista saa vanhemmat kuskaamaan. Kun pieni Iiris vilkuttaa jäältä, äidin väsymys kaikkoaa.

– Harrastuksista saa taitoja, joita elämässä tarvitsee. Harrastukset tuovat laajan kirjon tunteita ja opettavat tunteiden säätelyä. Tunteiden kanssa mennään laidasta laitaan. Välillä tulee huikeita onnistumisia ja välillä rankkoja pettymyksiä.

Jussi Lisko harrasti itse lapsena urheilua motocrossista balettiin, jääkiekkoon ja taitoluisteluun. Vain kamppailulajit jäivät väliin. Lisäksi hän soitti saksofonia tosissaan.

– Olen itse saanut harrastaa lapsena ja vanhemmat ovat kuskanneet. Äitini kannusti siihen, että sai tehdä sitä, mitä sydän sanoo ja kokeilla siipiään. Haluan antaa samaa hyvää lapsille.

Katajalaaksot: Valmennusta ja talkootöitä

Samaan aikaan Kannuksessa Mirva Katajalaakso pitää kirjanpitoa. Kaikki viisi lasta harrastavat yleisurheilua, pojat lisäksi jalkapalloa. Kolmella vanhimmalla Emmalla, Ennillä ja Eemelillä on SM-mitaleita. Harjoittelu on tavoitteellista.

Mirva Katajalaakso arveli etukäteen, että syyskuu, jona perhe piti kirjaa ajankäytöstään, on vuoden helpoin kuukausi.

Suuri osa kesän yleisurheilukisoista on käyty, eikä hallikausi ole vielä alkanut. Eemelin, 14, ja Elian, 9, jalkapallopelit ovat puolestaan enimmäkseen tauolla.

– Syys- ja lokakuu ovat siirtymäaikaa, äiti Mirva Katajalaakso sanoo.

Toista oli kesällä, kun kisoja ja pelejä oli paljon sekä viikonloppuisin että viikolla. Mirva Katajalaakso on Kannuksen uran yleisurheilujaoston nuorisopäällikkö, ja hän tekee paljon talkootöitä.

Kolme tuntia kului esimerkiksi siihen, kun hän hoiti Eemelin joukkueen sponsoreiden laskutuksen loppuun. Mirva Katajalaakso hoiti myös sekä yleisurheilun että jalkapallon seura-asujen tilaukset, mikä vei paljon aikaa.

Perheen isä Toni Katajalaakso valmentaa puolestaan jalkapallojoukkuetta. Valmentamisen lisäksi aikaa kuluu viestittelyyn. Yhtenä torstaina Toni laittoi 32 viestiä WhatsAppilla.

Molemmat vanhemmat ovat opettajia, joten kesällä on aikaa, mutta syyskuussa töiden jälkeen illat käyvät väkisinkin lyhyiksi.

Viiden lapsen kisat ja pelit

Perheen kirjanpidossa paljastuu, että myös syyskuu on vilkas kuukausi.

– Tiesin, että aikaa menee paljon, mutta yllätyin, että näin valtavasti, Mirva Katajalaakso sanoo.

Yksi sunnuntai kului Kalajoella Elian jalkapalloturnauksessa. Seuraavana viikonloppuna oli Emmalla ja Ennillä SM-viestit Mikkelissä.

Sitä seuraavana perjantaina oli Iltavalojuoksu Ullavassa ja heti seuraavana päivänä Elian jalkapalloturnaus Ylivieskassa.

Sitä seuraavana viikonloppuna isä ja Eemeli olivat joukkueen kauden päätöksessä mökillä. Eemelin kausi päättyi loukkaantumiseen, joten hän oli sivussa osasta harjoittelua.

Syyskuun viimeinen viikonloppu oli harvinainen vapaa viikonloppu. Koko perheellä oli vain omatoimista treeniä.

Siinäkin riittää.

Emmalla ja Ennillä menee molemmilla harjoitteluun noin 15 tuntia viikossa.

– Tytöillä ei aikaa kulu lainkaan matkoihin, koska lenkkipolut lähtevät kotipihasta ja urheilukentällä tai liikuntahallilla oleviin harjoituksiin he menevät juosten, Mirva Katajalaakso kertoo.

Eemelillä harjoitteluun kuluu keskimäärin 10–15 tuntia viikossa ilman matkoja.

Toiseksi nuorimmalla Elmiinalla harrastuksiin kuluu noin 7 tuntia viikossa, Elialla sama.

Jos vanhempien talkootöitä, kisoja tai pelejä ei lasketa, perheen lapset harrastavat viikossa yhteensä yli 50 tuntia.

Jos Katajalaaksot eivät olisi asettaneet yhtä tärkeää ehtoa lapsilleen, määrä olisi vielä isompi.

Sitoutumista ja tavoitteita

Harrastaminen on lisännyt myös Katajalaaksoilla lasten omatoimisuutta.

– Lapset huolehtivat itse varusteet pyykkiin. Jos huolehtisin liikaa, kävisi se itselle liian raskaaksi. Meillä on yksi pyykkisäkki sille pyykille, joka pitää pestä nopeasti. Katson sen aina ensin, Mirva Katajalaakso kertoo.

Enimmillään perheenäiti pesee seitsemän koneellista päivässä.

Harrastaminen opettaa äidin mukaan lapsille sitoutumista ja tavoitteiden asettamista. Sama sitoutuminen on heijastunut myös kouluun. Kun on tottunut tekemään töitä urheilun eteen, myös läksyt tulee hoidettua ajallaan.

– Silloin kun harjoittelu on lapsesta lähtöisin, lapsi oppii tekemään töitä tavoitteiden eteen. Elämässä pitää kilpailla työpaikoista ja muista. Kun on tottunut kilpailuissa saamaan onnistumisia ja epäonnistumisia, maailma ei romahdakaan, jos ei saa vaikka tiettyä työpaikkaa, Mirva Katajalaakso sanoo.

Juoksemalla treeneihin

Katajalaaksot asettivat vain yhden ehdon lasten harrastuksille.

– Rajoitimme harrastuksen valintaa niin, että sen pitää olla omalla paikkakunnalla. Olisi mahdotonta kuskata viittä lasta ympäri maakuntaa. Jos emme olisi rajoittaneet, lajikirjo olisi suurempi ja meillä harrastettaisiin myös voimistelua ja jääkiekkoa.

Aina kun mahdollista, lapset menevät juosten tai pyörällä treeneihin.

Esimerkiksi Eemeli juoksee jalkapallojoukkueen treeneihin. Tästä tulee puolen tunnin lisätreeni. Silloin kun treenit ovat Lohtajalla tai Kalajoella, isä kuskaa.

Elmiina ja Elia pyöräilevät aina omiin harrastuksiin.

Kolmen vanhimman lapsen yleisurheilukisat ovat yleensä Etelä-Suomessa, mikä vie paljon aikaa matkoineen. Harrastusten järjestäminen on vaikeinta silloin, kun pelit ja kisat ovat samaan aikaan.

Silloin isovanhemmat tulevat avuksi.

Mirvan isä Kari Aho valmentaa lapsia kestävyysjuoksussa ja isovanhemmat auttavat perhettä muutenkin.

– Kerrankin minä olin Eemelin kanssa juoksukisoissa, isovanhemmat Ennin kisassa ja Toni ja Elia olivat jalkapalloturnauksessa, Mirva Katajalaakso sanoo.

Talvisin Katajalaaksot hiihtävät. Ladut lähtevät käytännössä kotipihalta ja kisoissa käydään, jos niitä on lähellä.

– Emme mene lumen perässä, eli meillä hiihdetään, jos talvella on lunta.

Vastoinkäymisiä

Viime vuosina Katajalaakson lapsilla on ollut huonoa tuuria. Eemeli loukkaantui pelissä, Enni on kärsinyt rasitusastmasta ja veriarvoissa on ollut ongelmia.

Emmalla on ollut hermoston ylirasitustila. Äidin on ollut vaikea välillä katsoa, miten lapset ovat tuskastuneet, kun eivät ole päässeet täysillä treenaamaan.

– Motivaatio on testattu ja meillä se on kasvanut vastoinkäymisistä.

Toisaalta nuorempien lasten into on kasvanut, kun Emma Katajalaakso on päässyt ulkomaille leireille ja edustamaan nuorten maajoukkueessa.

– Harrastuksien kautta lapset ovat kokeneet niin hienoja juttuja, ettei heitä ole kiinnostanut lähteä kylille pörräämään. Turhanpäinen notkuminen ei kiinnosta, kun kokemukset urheilusta ovat olleet niin kiinnostavia.

Urheilijan identiteettiin päihteet eivät istu. Myöskään ruutuajasta ei tarvitse juuri riidellä. Harrastus on tehnyt myös vanhemman ja lapsen suhteelle hyvää.

– On tärkeää, että vanhemmat ovat kiinnostuneita lapsen harrastuksista. Suhde pysyy läheisenä myös teinivuodet, kun on yhteinen kiinnostuksen kohde, Mirva Katajalaakso sanoo.

Entä vanhempien harrastukset?

Jos perheessä on monta lasta, onko vanhemmilla mitään toiveita ehtiä harrastaa itse?

Viiden lapsen äiti Mirva Katajalaakso kävisi mielellään ryhmäliikuntatunneilla, mutta vielä sitä on vaikea mahduttaa kalenteriin. Hän hiihtää ja juoksee lähimaastossa. Käsitöitä voi tehdä hyvin kotona.

Toni Katajalaaksolla on verstas kotipihassa ja hän saa liikuntaa valmentamansa joukkueen mukana. Omaa aikaa Toni saa myös kuntosalilla pari kertaa viikossa.

Tamperelainen Jussi Lisko pyöräilee työmatkat silloin, kun on Pirkkalassa töissä. Lisäksi hän pyöräilee kesäisin kilpaa.

Katariina Lisko käy lenkillä, kun ehtii, mutta varsinaisia omia harrastuksia hän ei kaipaa.

– Ajattelen niin, että töissä minulla on omaa aikaa.

Yksinhuoltajan haasteet

Millaista on yksinhuoltajalla, joka joutuu pyörittämään harrastusrulettia käytännössä yksin?

Jasmina Roos vastaa puhelimeen Turusta. Hän yrittää parhaillaan pohtia, miten saa poikansa Aku Latvan, 9, vietyä treeneihin perjantaina.

Akun ja veljien Eetun, 4, ja Vilin, 3, piti mennä viikonlopuksi isovanhempien luokse. Äiti varasi itselleen kampaajan, joka on arjen luksusta.

Sitten selvisi, että Akulla onkin lauantaina ja sunnuntaina jääkiekkopelit ja perjantaina treenit.

– Jään sitten Akun kanssa kotiin ja yritän pohtia, miten Aku pääsisi treeneihin.

Aku Latva pelaa toista kautta jääkiekkoa Turun Kisaveikoissa eli Kisureissa. Harjoitukset ovat 2–3 kertaa viikossa. Kesällä Aku pelasi jalkapalloa pari kertaa viikossa, mutta lopetti sen syksyllä.

Lokakuussa alkoivat sarjapelit, ja kuskauksia saattaa olla viitenä päivänä viikossa. Jasmina Roos vie poikansa yleensä itse, joskus hän saa nuoremmat lapset naapuriin siksi ajaksi hoitoon.

– Jos pääsen viemään yksin Akun jäähallille, se on viikon ainoa vapaahetkeni. Saan juoda kahvin rauhassa, Jasmina Roos sanoo.

Roos muistuttaa, että harrastus on muutakin kuin kuskausta. Vanhempia tarvitaan peleihin esimerkiksi tuomareiksi, toimitsijoiksi ja huoltajiksi. Hän kiittää vanhempien yhteistyötä kuskauksissa.

– Itse olen toimitsijana aina kun pääsen hallille ilman pieniä lapsia. Viikonloppuna olin auttamassa sekä lauantaina että sunnuntaina. On mukavaa, kun saa olla mukana ja samalla tutustuu muihinkin vanhempiin.

Perjantai on kiireisin päivä

Jääkiekkoharjoitukset ovat usein melko aikaisin. Perjantaisin Akun pitää olla Varissuon hallilla jo iltapäivällä neljältä. Kotoa pitää lähteä kolmelta, että ehtii pukea suojat ja laittaa luistimet.

Jasmina Roos on lähihoitaja ja hän aloittaa työt yleensä aamuseitsemältä. Sitä ennen hän vie pienet päiväkotiin. Aku pääsee kouluun jo itse. Töistä Roos pääsee yleensä kahdelta tai kolmelta.

– Teen 50-prosenttista työaikaa ja määräaikaisia töitä. Se työaika on sopinut tähän elämäntilanteeseen hyvin. On aikaa viedä Aku aikaisempiin treenivuoroihin, Roos sanoo.

Perjantai on haastavin päivä. Kotoa on Varissuon jäähallille puolen tunnin matka ruuhka-aikaan. Tästä syystä Jasmina Roos ajaa aina arkisin Raision moottoritien kautta ruuhkien välttämiseksi.

– Aina perjantaisin haen töiden jälkeen Akun suoraan kotoa ja lähden viemään harkkoihin. Jätän Akun hallille puoli neljältä ja sen jälkeen ajan suoraan päiväkotiin hakemaan pikkuveljet. Sen jälkeen ajamme pikkuveljien kanssa jäähallille katsomaan hetkeksi harkkoja.

Kolmen tunnin kuskausruljanssin jälkeen perhe on kotona kuudelta.

Sunnuntaina aamuksi jäähallille

Viikonloppuna ajetaan taas, nyt peleihin. Esimerkiksi jos peli on sunnuntaina Naantalin jäähallilla yhdeksältä, paikalla pitää olla kahdeksalta. Kotoa pitää lähteä puoli kahdeksalta.

Iän karttuessa pelimatkat pitenevät. Keväällä Akun joukkueella on pelejä Forssassa asti. Ja äitihän ajaa.

– Olin kaksi viikkoa ilman autoa, mutta siitä ei tullut mitään. Perheessämme on pakko olla auto.

Kolmen pojan saaminen liikkeelle aikaisin ei ole aina helppoa.

– Sunnuntaina pitää olla usein kahdeksalta aamulla jäähallilla. Kyllähän sitä kaksi kertaa miettii, onko pakko nousta, Jasmina Roos sanoo.

Väsymys hellittää jäähallilla, kun huomaa, miten poika nauttii jääkiekosta ja pelaamisesta. Jääkiekko oli Akun oma valinta. Hän meni kahdeksanvuotiaana kiekkokouluun ja pääsi sieltä suoraan joukkueeseen.

– Mitä äiti ei tekisi lasten eteen? Aku osaa nauttia jääkiekosta ja on mukava nähdä, miten innokas hän on. Kun lapsi nauttii, äitikin nauttii.

– Joukkuehenki on erittäin hyvä, ja Akusta on tullut sosiaalisempi harrastuksen takia.

Äidistä tuli myös kiekkofani

Jasmina Roos ei aikaisemmin seurannut jääkiekkoa ollenkaan. Kun hän muutti asumaan Turkuun jäähallin lähelle, hän on käynyt seuraamassa poikansa kanssa TPS:n pelejä.

– Olen alkanut pitää jääkiekosta. Katsoin MM-kisojakin.

Kolmevuotias Vili tahtoisi kovasti kiekkokouluun, mutta hän on vielä liian nuori. Jasmina Roos sanoo, että ensi kaudella Vili ja Eetu saavat ruveta yhdessä harrastamaan jääkiekkoa.

Kolme poikaa, kolme jääkiekkokassia ja kolmet treenit.

Mitähän siitä sitten tulee?

Sitä Jasmina Roos ei vielä uskalla miettiä.

Eikä oikein ehdikään. On kiire jäähallille.

Lue lisää:

Vertaa suosituimpia lajeja: Näin paljon aikaa suomalaisilla lapsilla kuluu harrastamiseen – "Määrät kuulostavat aika kovilta"

Neljäksi poika salibandyyn. Viideksi tyttö tanssitunnille. Sieltä suoraan hakemaan toinen lapsi kotiin treeneistä. Illan viimeinen kuskaus on kahdeksalta. Viikonloput peleissä ja kisoissa.

Tällaista arki on monella vanhemmalla nykyään.

85 prosenttia suomalaisista lapsista ja nuorista kertoo, että heillä on jokin harrastus. Suomesta ei löydy kuitenkaan tutkimusta, paljonko lapsilla keskimäärin kuluu aikaa eri harjoituksiin.

– On aivan totta, että lasten harrastuksiin käytettyä aikaa on tutkittu vain vähän, Tilastokeskuksen tutkija Riitta Hanifi sanoo.

Siksi Yle pyysi yli 20 lajiliitolta ja järjestöltä arviota siihen, paljonko eri lajeihin menee aikaa viikossa keskimäärin.

Aikoja voi vertailla tästä koneesta. Luvuissa eivät ole mukana matkat kodista harjoituspaikalle.

Jopa 40 tuntia viikossa

Vastausten perusteella kilpatasolla urheilevalla lapsella kuluu monessa lajissa yli 20 tuntia viikossa harrastukseen. Monessa lajissa menee aikaa tätäkin enemmän.

Esimerkiksi taitoluisteluun menee yläkouluikäisellä aikaa jopa 40 tuntia viikossa. Yläkouluikäisellä on kilpatasolla harjoitukset 8–10 kertaa viikossa, mihin menee 20 tuntia. Saman verran aikaa menee kahden päivän kilpailuun matkoineen.

– Arviot ovat todella karkeita. Luvut vaihtelevat suuresti eritasoisten seurojen ja urheilijoiden kohdalla, Suomen Taitoluisteluliiton valmennuspäällikkö Satu Niittynen sanoo.

Ylen vertailussa olevat ajat ovat liittojen tai järjestöjen arvioita keskimääräisestä lajiin kuuluvasta ajasta. Harrastukseen kuuluva aika riippuu iästä, joukkueesta ja välimatkoista. Siksi ne voivat vaihdella yksilöittäin.

Kolme perhettä piti Ylen pyynnöstä kirjaa perheen lasten harrastuksiin kuluvasta ajasta. Tulokset olivat perheille itselleenkin yllätys.

Voimistelussa useita mahdollisuuksia

Yksi vaikeimmista lajeista arvioida aikaa on voimistelu. Siihen voi kulua yhtä paljon aikaa kuin taitoluisteluun tai sitten ei.

– Voimisteluliiton alla on yhdeksän virallista kilpalajia ja useita eri harrastemuotoja tämän päälle aina parkourista tanssin kautta akrobatiavoimisteluun, Suomen Voimisteluliiton pääsihteeri Maria Laakso muistuttaa.

Yle pyysi arviot sekä harrastus- että kilpatasolle. Kilpatasolla tarkoitetaan tässä vertailussa tavoitteellista harrastamista, jossa asetetaan selkeitä tavoitteita ja käydään kilpailuissa.

Esimerkiksi voimistelussa voi olla yläkouluikäisellä jopa yhdeksät treenit viikossa, jos kilpaillaan. Yhdet treenit kestävät 1,5–4 tuntia.

Yläkouluikäisellä voi olla voimistelussa lisäksi 6–20 esiintymistä vuodessa ja jopa kymmenen leiriä. Toisaalta voimistelua voi harrastaa vain kerran viikossa.

Suosituimmat lajit

Tutkimustietoa eri lajien harrastamisesta on niukasti. Lasten ja nuorten liikuntakäyttäytymisen tutkimus on selvittänyt eniten harrastettuja lajeja. Kyselyyn vastasi liki 7 000 lasta.

62 prosenttia 9–15-vuotiaista lapsista ilmoitti vuonna 2016 harrastavansa urheiluseurassa. Suosituimpia lajeja ovat kyselyn mukaan jalkapallo, salibandy ja jääkiekko.

Myös lisenssejä on saman tutkimuksen mukaan eniten jalkapallossa, jääkiekossa ja salibandyssa.

Huipulla ennen aikuisikää

Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksen erikoistutkija Kaisu Mononen on osin yllättynyt harrastuksiin kuluvasta ajasta.

– Määrät kuulostavat aika kovilta. Jos määrään kuuluu höntsy- ja koululiikuntaa, sitten se on helpompi ymmärtää. Mutta olen vähän yllättynyt, että viikossa voi kulua jopa 40 tuntia.

Siihen on selkeä syy, miksi esimerkiksi voimistelussa ja taitoluistelussa harrastusmäärät ovat suuria.

– Vaativissa taitolajeissa, kuten voimistelussa tai taitoluistelussa, huipulla ollaan jo ennen aikuisikää. Se tarkoittaa sitä, että harjoittelu on tehtävä lapsena, erikoistutkija sanoo.

"Minimi 20 tuntia viikossa"

Monessa lajissa ei tehdä virallisesti jakoa kilpailu- ja harrastustason välillä. Siksi harrastuskoneessa voi olla sama aika molemmilla tasoilla.

– Meille oli hieman haastavaa määritellä, mikä partiossa olisi tuo ”kilpataso”. Päädyimme siihen, että meillä ei sellaista varsinaisesti ole. Partiossa jokainen voi määritellä, kuinka paljon haluaa olla mukana, viestintä- ja markkinointipäällikkö Anna Koroma-Mikkola Suomen Partiolaisista sanoo.

Perinteisesti partiota on voinut harrastaa vasta kouluiässä. Nyt partioon on tulossa uusi perhepartiomuoto, jossa alle kouluikäiset lapset voivat osallistua yhdessä vanhempiensa kanssa kerran kuukaudessa.

– Me emme jaa harrastajiamme harrastus- ja kilpatasoille kuin vasta 14–15 vuoden iässä, Suomen Jääkiekkoliiton juniori- ja seuratoimintajohtaja Turkka Tervomaa sanoo myös.

Harrastuskoneessa on merkitty vain oman lajin harrastamiset. Monen lajin edustajat korostavat monipuolisen liikunnan merkitystä.

Esimerkiksi jääkiekossa 12–14-vuotiailla on suosituksen mukaan kymmenen tuntia viikossa ohjattua jääkiekon harjoittelua ja pelaamista, viisi tuntia omaehtoista pihalätkää tai muuta ja viisi tuntia muuta liikkumista ja pelaamista.

– Minimi kaikelle liikunnalle ja urheilulle on 20 tuntia viikossa, mutta mielellään enemmän ja nimenomaan omatoimista monipuolista tekemistä, Turkka Tervomaa sanoo.

Myös Lentopalloliiton urheilutoiminnan johtaja Sami Heikkiniemi sanoo, että terveen lapsen tulisi liikkua 20 tuntia viikossa. Urheilijaksi tavoittelevan nuoren tulisi hänen mukaansa puolestaan liikkua 25–30 tuntia viikossa.

Mikä on sopiva aika harrastukselle?

Erikoistutkija Kaisu Monosen mukaan harrastukseen kuluva aika riippuu lapsesta ja tavoitteista.

– Jos asiaa ajatellaan terveyden kannalta, YK:n terveysjärjestö WHO suosittelee, että jokaisen lapsen tulisi liikkua reippaasti joka päivä 60 minuuttia. Tämän lisäksi raskaampaa liikuntaa pitäisi olla useita kertoja viikossa.

Usein puhutaan 20 tunnista viikossa miniminä.

– Ne luvut perustuvat huippu-urheilijoiden kokemuksiin, kun on katsottu taaksepäin, millainen polku on ollut huipulle. Samalla pitäisi korostaa, että huipulla olleet aikuisurheilijat ovat lähes poikkeuksetta harrastaneet lapsena monipuolisesti eri lajeja ja harjoitteluun on kuulunut sekä ohjattua että omatoimista liikuntaa ja urheilua.

Erikoistutkija korostaisi nykyistä enemmän juuri monipuolisuutta.

– Aika loppuu ja rajat tulevat vastaan, jos harrastusmäärät yhdessä lajissa ovat kovat. Lapsi voi kyllästyä ja väsyä ja lopettaa lajin kokonaan. Siinä on omat riskinsä.

Laadukaskaan harjoittelu ei takaa kehittymistä. Pitää muistaa riittävä lepo ja monipuolinen ravinto.

– Lapsi on itse paras mittari. Tärkeintä on kuunnella lasta. Harrastuksen pitäisi lähteä lapsen omasta halusta. Jos on innostunut, jaksaa harrastaa enemmän.

Suuri osa ei liiku tarpeeksi

Lasten liikkuminen on hyvä asia, koska fyysisen aktiivisuuden positiiviset vaikutukset ovat tutkijan mukaan kiistattomat.

Suuri osa suomalaisista lapsista ei liiku tarpeeksi. Lähes joka kolmas tytöistä ja 35 prosenttia pojista liikkuu vähintään tunnin päivässä.

– On niitä, jotka eivät liiku juuri ollenkaan ja toiset liikkuvat tosi paljon. Passiivisuus ja paikallaan oleminen ovat suuria ongelmia nykyään.

Yhä useampi lapsi liikkuu urheiluseuroissa. Tutkijan mukaan urheiluseuroissa harrastavien fyysinen aktiivisuus on korkeampi kuin omaehtoisesti liikkuvien. Urheiluseuroissa liikkuvat lapset ovat tutkimuksen mukaan myös motoriikaltaan taitavampia.

– Jokainen lapsi on yksilöllinen. Myös kiinnostuksen kohteet ovat yksilöllisiä. Sitä pitää kunnioittaa. Osalla lapsista riittää energiaa ja on hyvä, että he voivat purkaa sitä harrastuksessa. Toiset viihtyvät kotona ja voi olla lukemista tai musiikkia harrastuksena, Kaisu Mononen sanoo.

Bändi vie aikaa

On vaikea mitata, paljonko omatoimiseen harjoitteluun kuluu aikaa. Jos kikkailee pallolla ulkona, onko se jalkapallon harrastamista?

Suomen Musiikkioppilaitosten liiton puheenjohtaja Jouni Auramo sanoo, että omatoimiseen harjoitteluun kuluvasta ajasta on mahdotonta antaa arviota.

– Suosituksia toki on, että lähes joka päivä olisi hyvä harjoitella. Varttuneimmilla ja innostuneimmilla aikaa kuluu siihen jopa tunteja päivässä.

Musiikkiharrastuksessa kilpatasoksi lasketaan sellaiset erityislahjakkaat, jotka jo nuorina harjoittelevat omatoimisesti erityisen paljon.

– Orkesteri- ja bändisoittimissa kertoja ja tunteja kertyy enemmän kuin esimerkiksi pianon yhteismusisointi vie aikaa. Tässäkin on isoja alueellisia eroja, Auramo sanoo.

Vanhempien merkitys kasvaa

Kaikessa harrastamisessa vanhemmat ovat tärkeitä mahdollistajia. Vanhemmat kuskaavat, kustantavat ja kannustavat.

Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksen tutkijoiden Niilo Konttisen ja Outi Aarresolan mukaan vanhempien merkitys kasvaa, koska nuoret tulevat seuratoimintaan yhä nuorempina.

Tutkimuksen mukaan vanhemmilla on suuri merkitys varsinkin maastohiihdossa ja yleisurheilussa. Mitä intensiivisemmin lapsi harrastaa, sitä enemmän vanhemmat osallistuvat yleensä harrastukseen.

Myös vanhempien oma harrastustausta vaikuttaa selvästi lapsien harrastamiseen. Tosissaan kisaavien lapsien isistä peräti joka neljäs oli harrastanut urheilua vähintään SM-tasolla.

Lue lisää:

Kolme perhettä piti kirjaa, miten paljon aikaa menee lasten harrastuksiin – tulos on hengästyttävä: "Vapaa viikonloppu on tuntematon käsite"

Lapsen urheiluharrastus voi maksaa uuden auton verran – syy hintojen räjähdykseen on myös vanhemmissa

Vanhemmat ovat heränneet tukemaan lastensa peliharrastusta: "Jos lahjoja on, kannattaa laittaa vähän tikkua ristiin sen eteen"

Katja Holmström ajoi illassa jopa 200 kilometriä, kunnes nosti kädet pystyyn ja luovutti – perheenäidin 5 vinkkiä, joilla lasten harrastusrumban saa poikki

Alisa Vainio voitti 15-vuotiaana jääpallon MM-pronssia ja halusi jääkiekkoilijaksi – on suomalaisen yleisurheilun onni, että poikkeuksellinen superlahjakkuus valitsi kestävyysjuoksun: "Kovin moni Suomessa ei harjoittele enempää kuin Alisa"

Kokkolan Pallo-Veikkojen liiganousu pakottaa kaupungin kunnostamaan keskuskentän pääsarjakuntoon.

Kokkolan kaupunginhallitus aikookin esittää valtuustolle noin 900 000 euron satsauksia keskuskenttään. Ensi vuoden talousarvioon varataan jo 700 000 euroa katettuihin katsomoihin sekä pieniin parannustöihin kentällä.

Liigassa pelaamiseen vaaditaan vähintään 1 500 katettua katsomopaikkaa, tällä hetkellä niitä on Kokkolan keskuskentällä noin 700. Kaupunki suunnittelee 800 hengen katetun katsomon vuokraamista ensi hätään eli jo ennen kauden 2019 pelien alkua.

Myös valaistus on yksi vaatimus liigakentälle. KPV:n kotikentän valaistus laitetaan kuntoon kuitenkin vasta vuonna 2020.

Kehitysjohtaja Jonne Sandbergin mukaan kentän lämmitys ei ole pakollinen investointi, eikä välttämättä se tärkein korjattava asia.

– Olennaista on, että kentällä pitää pystyä pelaamaan huhti- ja lokakuussa, kommentoi Sandberg.

Santahaka olisi ollut liian kallis

Toinen vaihtoehto olisi ollut ryhtyä rakentamaan Santahaan tekonurmen ympärille olosuhteita, jotka mahdollistavat liigapelit. Se olisi kuitenkin kustannuksiltaan kaksinkertainen keskuskenttään verrattuna.

Jalkapallon olosuhteita aiotaan lähivuosina parantaa Kokkolassa rakentamalla keskuspuistoon urheilukeskuksen, johon tulisi muun muassa jalkapallostadion.

Keskuskenttä avattiin jo vuonna 1935. Se oli muun muassa ensimmäisessä karsintaottelussa huonossa kunnossa. KPV:n manageri Matti Laitinen lupailikin jo lauantaina, että olosuhteisiin on tulossa parannus melko pikaisellakin aikataululla.

Kokkolan keskuskenttä vetää noin 3 000 katsojaa.

KPV nousi ensi kaudeksi jalkapallon Veikkausliigaan lähes 30 vuoden tauon jälkeen. Nousu varmistui lauantaina 1–1-tasapelillä Turussa.

Kokkolan kaupunginhallitus käsittelee kenttäolosuhteiden parantamista ylimääräisenä asiana maanantai-iltana.

Suomalainen kaatuu pyörällä yleisimmin yksin. Hän ei ilmoita siitä kenellekään, ellei satu sen verran pahasti, että tarvitaan lääkäriä, poliisia tai vakuutusyhtiötä.

Talvella yleisin kaatumisen syy on kulkuväylän liukkaus tai epätasaisuus. Pelkkä keli kaataa harvoin, usein syynä on pyöräilijän väärä reaktio.

Pyöräilyn monitoimimies Tommi Martikainen kertoo kaatuneensa satoja kertoja. Kokkolalaistunut myymäläpäällikkö ajoi vuosia kilpaa maantiepyöräilyn ammattilaisena Keski-Euroopassa. Nyt mies valmentaa esimerkiksi huippupyöräilijä Lotta Lepistöä ja parapyöräilijä Liisa Liljaa.

Jarrutus on paniikkireaktio. Talvipyöräilijän pitää oppia siitä pois. Tommi Martikainen

Martikainen kisaa edelleen itse kansallisella tasolla. Taskussa on syyskuulta 2018 tunninajon Suomen ennätys ja joukkueaika-ajon mestaruus.

Mieheltä löytyy liukkaalle kelille nippu neuvoja, jotka hyödyttävät tavallista työmatkapyöräilijää. Kaatumistakin voi treenata, mutta turvallisinta on pysyä pystyssä eli oppia hyvä pyörän hallinta.

Satula matalammalle, ajoasento pystymmäksi

Tommi Martikainen neuvoo laskemaan talveksi satulan niin alas, että jalka yltää istuessa maahan.

– Vaikka takarengas lähtisi luisumaan yhtäkkiä alta, pyöräilijä ehtii laittaa kallistuksen puoleisen jalkansa maahan ja yleensä pysyy myös pystyssä, Martikainen sanoo.

Pysty ajoasento antaa reagoimisaikaa ja auttaa pyörän hallinnassa.

– Selkä suorempana oleva ajoasento tuo painopistettä automaattisesti taaemmaksi, jolloin takarenkaan pito paranee.

Perhosen keveä jarrutus

Syksyllä nollan molemmin puolin sahaavat lämpötilat yllättävät helposti: yhtäkkiä sulassa ja kuivassa pyörätiessä onkin peilijäinen kohta.

– Moni tekee paniikkiratkaisun ja jarruttaa voimakkaasti. Virhe, Tommi Martikainen sanoo.

Kun tiukkaan jarrutukseen yhdistää vielä terävän käännöksen, eturengas lähtee luistamaan ja peli on pelattu.

– Eturenkaan alta lähtö on pahinta. Siihen ei ehdi reagoida. Käsi ehtii nipin napin irrota ohjaustangosta, kun ihminen jo syöksyy kylki edellä maahan.

Jokainen äkkinäinen liike liukkaalla jäällä on väärä valinta. Jarruun kannattaa koskea perhosen kevyesti ja käännökset tehdä varovasti kuin luovisi.

– Jos huomaa yhtäkkiä joutuneensa peilijäälle, ei kannata tehdä mitään. Todennäköisimmin pysyy pystyssä, kun antaa pyörän vain mennä suoraan.

Jos on kuitenkin pakko jarruttaa?

– Ei ainakaan etujarrulla! Etupyörä lähtee sellaisessa lukkojarrutuksessa heti luisuun. Mieluiten varovasti takajarrulla. Jos takarengas lukittuu, perä ei lähde alta pois.

Mielikuvaharjoittelua ja kokeilua

Autokoulussa treenataan liukkaan kelin ajoa. Tommi Martikaisen mielestä myös pyöräilijän kannattaa harjoitella samaa asiaa.

Hän kehottaa uskaltautumaan kokeilemaan jarrutuksia ja käännöksiä kuuraiselle nurmikolle. Kun tietää kuinka pyörä käyttäytyy liukkaalla, oppii myös paremmin ennakoimaan oikeita tilanteita.

Ei tarvitse ajaa niin kovaa, että kaatuu, mutta kuitenkin sen verran reippaalla vauhdilla, että pyörä lähtee alta.

– Kun takapyörä lähtee luisuun, nopeasti vain jalka maahan. Se yltää kyllä, kun satula on laskettu alemmaksi. Kun riittävän monta kertaa treenaa, sen osaa refleksimäisesti tehdä tositilanteessakin, Martikainen sanoo.

Mies kertoo, että junioripyöräilijöiden kanssa tehdään vastaavanlaisia treenejä. Kilpapyöräilijät tekevät myös mielikuvaharjoituksia kaatumisista ja ennen kaikkea niiden välttämisestä.

– Jarrutus on paniikkireaktio. Talvipyöräilijän pitää oppia siitä pois. Täytyy hokea sitä itselleen mielessään riittävän kauan, ja ajatella tilannetta, missä ajaa jäälle, eikä saa lyödä jarruja kiinni.

Ennakointi, tarkkailu ja vauhdin vähentäminen

Työmatkaan kannattaa varata enemmän aikaa, jos tiedossa on liukas keli. Martikainen myös neuvoo ajamaan pientareen lähellä.

– Siinä on vähemmän liikennettä, joten se on myös vähiten kulunut liukkaaksi. Jos ei vielä ole lunta, tiukan paikan tullen voi vaikka koukata pientareen kautta.

Ennakointi on tärkeää, notkelmissa ja vesilätäköissä voi jo olla jäätä, vaikka keli olisi vielä muuten hyvä. Ajaessa kannattaa katsoa tarkasti edessä olevaa pintaa ja ajella hiljempaa.

– Urat ovat pahimpia, niissä kaatuu helpoiten, joten ne kannattaa yrittää aina kiertää.

Varusteet talvikuntoon

– Pyörään kannattaa vaihtaa talveksi nastarenkaat. Mitä leveämpi rengas, sen enemmän nastoja ja parempi pito, Markkanen neuvoo.

Pyörän ohjaus on vakaampaa, jos eturengas on nastoitettu. Nastat takana puolestaan tuovat jarrutukseen lisää pitoa.

Kunnolliset valot auttamat näkemään paremmin, ja myös muut tielläliikkujat näkevät ajajan.

– Ja ehdottomasti kypärä päähän!

Pyöräilijöiden kaatumisvammat kohdistuvat yleensä pään ja kaularangan alueelle, solisluuhun, rintakehään, ranteisiin ja sormiin.

Liikenneviraston mukaan 2015-2017 välisenä aikana on vuosittain loukkaantunut yli 700 pyöräilijää. Koska valtaosa kaatumisista ei tule viranomaisten tietoon, ne eivät näy tilastoissa.

Menehtyneitä on ollut keskimäärin 26 pyöräilijää vuodessa. Kuolleista yli puolet ovat olleet yli 64-vuotiaita.

Kaivosyhtiö Keliber on viemässä lopputuotettaan suunniteltua pidemmälle. Yhtiö tutkii nyt, voitaisiinko Kaustiselta louhittavasta ja rikastettavasta malmista valmistaa Kokkolassa litiumhydroksidia.

Litiumhydroksidi on korkeamman jalostusasteen tuote kuin alunperin lopputuotteeksi suunniteltu litiumkarbonaatti.

– Sen hinta on hivenen korkeampi eli tässä on mahdollisuus parantaa yhtiön taloudellisia tunnuslukuja, kertoo toimitusjohtaja Pertti Lamberg.

Keliber aloittaa kaivosteollisuuden teknologiaan erikoistuneen Outotecin kanssa Pilot-mittakaavan testauksen tuotantosuunnan muutoksesta. Selvitys teknisistä ja taloudellista vaikutuksista valmistunee jo vuoden 2019 ensimmäisellä neljänneksellä.

Akkuteollisuus on ennusteiden mukaan siirtymässä akkujen nikkelipitoisuuden noustessa yhä enemmän litiumhydroksidin käyttöön litiumkarbonaatin sijaan.

Tuotantosuunnan päivitys ei vaadi yhtiön mukaan suuria muutoksia Kokkolan tehtaan suunnitelmiin tai ympäristöluvitukseen. Asiaa on käyty läpi jo alustavasti ely-keskuksen kanssa. Prosessin alku pysyisi samanlaisena lämpökäsittelyn ja ensimmäisen liuotusvaiheen osalta.

– Sen jälkeen liuoskemia muuttuisi karbonaattimiljööstä hydroksimiljööseen ja hiilidioksidin sijasta käytettäisiin sammutettua kalkkia, selvittää Lamberg.

Muutos vaikuttaisi hieman tehtaan sivutuotteena syntyvän analsiimin koostumukseen, yhtiön mukaan se parantaisi analsiimin käytettävyyttä maanrakennuksessa. Yhtiö neuvotteleekin Kokkolan Sataman kanssa analsiimin läjittämisestä sataman laajennusalueille.

Rakentaminen vauhtiin jo ensi kesänä?

Keliber tavoittelee tuotannon aloittamista vuoden 2021 loppupuolella. Se on pisimmälle edennyt litiumprojekti Euroopassa. Yhtiö toivoo saavansa ympäristölupa-asiat kuntoon ensi kesänä, minkä jälkeen päästäisiin heti rakentamaan.

Myyntisopimuksien teko ja rahoituksen järjestäminen on aikataulutettu ensi vuoden loppuun. Tällä hetkellä yhtiö käy esimerkiksi rahoitusneuvotteluja pankkien kanssa.

Kokonaisinvestointien määräksi yhtiö laskee noin 250 miljoonaa euroa. Siitä kaivosten avaamiseen kuluu 45 miljoonaa, rikastamon rakentamiseen Kaustisen Kalavedelle 95 miljoonaa ja Kokkolan kemiantehtaan rakentamiseen 115 miljoonaa.

Rakentamisen arvioidaan vaativan 800 miestyövuotta, rakentajien määrä nousee noin 300 henkeen.

Toimiessaan täydellä teholla Keliber arvioi työllistävänsä noin 160 ihmistä. Kaivoksilla ja kuljetuksissa tarvitaan 40 työntekijää, suurin osa työstä tehdään alihankintana.

Kalaveden rikastamon työntekijämääräksi arvioidaan 50 henkeä, saman verran työpaikkoja tulee myös Kokkolan kemiantehtaalle. Hallinto työllistää 20.

Useita eri louhoksia ja rekkarallia

Keliberin hanke koostuu useista eri louhoksista. Rikastamo ei toimi niistä minkään yhteydessä, vaan kaivosalueilla noin nyrkinkokoisiksi paloiksi murskattu malmi kuljetetaan Kaustisen Kalavedelle rekoilla.

Ensimmäisenä yhtiö avaa Syväjärven kaivoksen Kaustisella, siitä tulee sata metriä syvä avolouhos. Louhittavaa sieltä arvioidaan riittävän neljäksi vuodeksi.

Seuraavana avausvuorossa on mineraalivaroiltaan suurin eli Rapasaaren louhos, se sijaitsee nykyisen turvetuotantoalueen reunassa. Rapasaaressa Kaustisella tehdään avolouhintaa neljä vuotta, minkä jälkeen louhintaa jatketaan maan alla vielä seuraavat neljä vuotta.

Yhtiön arvion mukaan kymmenisen vuoden kuluttua vuorossa olisivat Kaustisen Outoveden, Kokkolan Läntän ja Kruunupyyn Emmeksen louhokset. Läntässä ja Outovedellä avattaisiin avolouhokset neljäksi vuodeksi.

Emmeksessä ja lisäksi Läntässä riittäisi louhittavaa maan alla kuudeksi vuodeksi.

Yhtiö hakee koko ajan myös uusia esiintymiä. Se arvioi kaivoksiltaan riittävän louhimista vähintään 13 vuodeksi, minkä jälkeen toiminta siirtyisi muualta ostettavan rikasteen varaan.

Louhoksilta ajetaan rikastamoille malmia 540 000 tonnia vuodessa. Se tarkoittaa noin 60 louhoksilta lähtevää rekkaa päivässä, edestakaiset matkat huomioiden se tuo siis päivässä 120 rekkaa kantatielle 63 eli Toholammintielle.

Kalaveden rikastamolta lähtee puolestaan Kokkolaan 15 rekkaa vuorokaudessa. Rikaste ajetaan katetuilla rekoilla, jottei hiekkamainen rikaste pölise.

Kokkolassa valmistuva litiumhydroksidi tai litiumkarbonaatti pakataan suursäkkeihin, joita kertyy päivässä noin kontillinen, esimerkiksi laivattavaksi kerran viikossa Kokkolasta Antwerpeniin lähtevään konttilaivaan.

Yleisötilaisuudessa huolia ja suuria odotuksia

Keliber päivitti yleisölle hankkeen tilannetta tiistai-iltana. Paikalle oli saapunut noin sata henkeä Kokkolasta ja aina Seinäjoelta saakka.

Alueella on suuret odotukset yhtiön mukanaan tuomista työpaikoista. Keliberin kuulumisia oli kuuntelemassa esimerkiksi maansiirtoyrittäjiä ja kemianalan opiskelijoita.

Puheenvuoroista pystyi päättelemään, että yhtiö kiinnostaa myös sijoitusmielessä. Keliber arvioi, että sen omistajapohja tulee laajenemaan jonkin verran. Tässä vaiheessa kuitenkin rahoitus- ja omistajajärjestelyt ovat vielä auki.

Yksi yleisöä huolestuttanut asia oli lisääntyvä rekkaliikenne. Rikastamolle aiotaan tehdä Toholammintieltä kaksi valaistua liittymää, joista toinen on varattu rekoille. Liittymiin on tulossa kääntymis- ja kiihdytyskaistoja. Yhtiö sanoo painottavansa turvallisuusasioita kuljetussopimuksia tehtäessä: esimerkiksi rekkoihin aiotaan vaatia alkolukkoja.

Haaveissa on myös pyörätie rikastamolta Kaustisen keskustaan. Liikennejärjestelyt ovat ely-keskuksen päätettäviä asioita, yhtiö toivoo että liittymätöihin päästäisiin jo ennen varsinaisten rakennustöiden aloittamista. Yhtiö on valmis lahjoittamaan kevyen liikenteen väylän pohjiksi tarvittavat murskeet.

Toinen huoli liittyy vesistöpäästöihin, etenkin hankkeen vaikutuksista vuosikymmenen alussa kunnostettuun Ullavanjärveen. Vesialueiden haltijat ovat jättäneet Keliberin Syväjärven kaivoksen ympäristölupahakemukseen muistutuksia, niiden takana on tuhansia ihmisiä.

Keliber sanoo tehneensä lupahakemukseensa muutoksia jo muistutusten johdosta.

– Olemme selventäneet ja tarkistaneet muun muassa vesistöpäästöjä typen osalta, kertoo toimitusjohtaja Pertti Lamberg.

Yleisötilaisuudessa esitettiin Ullavanjärven kuormituksen vähentämistä. Yhtiö lupasi selvittää vielä vaihtoehtoisia reittejä vesien johtamiseksi.

Myös melu askarrutti yleisöä. Malmin alkuvaiheen murskaus tehdään louhoksilla, kauempana asutuksesta. Kalaveden rikastamolla malmin käsittely tapahtuu sisätiloissa kuormien purkua lukuun ottamatta. Murskausta tehdään louhoksilla ja rikastamolla kahdessa vuorossa kello 7–22.

22-vuotias mies on saanut pitkän vankeusrangaistuksen tapon yrityksestä.

Keski-Pohjanmaan käräjäoikeus tuomitsi miehen neljän ja puolen vuoden vankeuteen sekä noin 20 000 euron korvauksiin. Hän joutuu myös korvaamaan uhrin oikeudenkäyntikulut, lähes 5 000 euroa.

Mies pahoinpiteli yksityisasunnossa syyskuussa toisen miehen tajuttomaksi lyömällä, potkimalla, pitämällä kuristusottessa sekä hakkaamalla pöydänjalalla ja lasiesineellä puolustuskyvytöntä uhria päähän. Todistajan mukaan hän myös kielsi soittamasta apua paikalla.

Oikeuden mukaan pahoinpitely oli erittäin rajua ja pitkäkestoista. Oikeus katsoi, että mies on tahallaan yrittänyt tappaa uhrinsa. Uhri sai pahoinpitelystä vakavat vammat, muun muassa aivovamman.

Tuomittu myönsi pahoinpitelyn, mutta kiisti, että olisi tarkoituksellisesti yrittänyt tappaa miehen. Hän myös kiisti lyöneensä uhria tämän ollessa tajuton.

Nuottien oppimiseen ja soinnuilla säestämiseen tarvitaan jäätelötikun näköisiä puulastoja, "ääniharava", puunpalasia, värejä, eläimiä ja paloiksi sahattuja kellopelejä.

Kaikki lähti nuoteista, joiden opiskelu on kokkolalaisen soitonopettaja, muusikko Hannu Annalan mukaan monelle pakkopullaa. Kuitenkin nuottien lukutaito on kaiken avain.

Kitaransoittoa opettava mies alkoi jo vuosia sitten kokeilla normaalin nuottiopetuksen rinnalla kuva- ja värinuotteja. Kolminkertainen koodaus näyttää Annalan mukaan helpottavan monilla hahmottamista ja oppimista.

– Eläinkuva viittaa reaalisäveleen eli e-sävel on elefantti ja d on delfiini. Jokaisella nuotilla on myös sekä värikoodi että kirjain. Jokainen voi valita itselleen helpoimman seurattavan.

Nyt miehen innostus on laajentunut värisointuihin, joiden soittamiseen Annala on rakentanut sointukellopelin ja yksinkertaisen apuvälineen kosketinsoittimeen.

Kokkolalaisessa Hollihaan alakoulussa kokeillaan jo Annalan sointukellopelejä. Oppilailla on edessään erivärisiä neliöitä, joissa on kiinni kolme metallikieltä. Annala on sahannut ja tuunannut neliöt oikeista kellopeleistä.

Sointu syntyy yhdellä napautuksella. Oppilaat soittavat kellopelin neliöpaloja Annalan rakentamalla ”ääniharavalla”. Lyömäpalikka näyttää T-kirjaimelta, jonka poikittaiseen puuosaan on kiinnitetty kolme nystyrää. Yksi napautus neliöpalaan saa kerralla soimaan kaikki metallilaatateli kolmisoinnun.

Lapset ja musiikkiin erikoistunut luokanopettaja Ilona Leimu ovat yhtä innoissaan.

– Tämä tuo aivan uuden ulottuvuuden. Nyt jo aivan nuoresta päästään käsiksi musiikin harmoniaan. Yleensä opettaja huolehtii säestämisestä pianolla tai kitaralla. Tällä tavalla jokainen voi laulaa ja säestää yhtä aikaa, kertoo Leimu.

Luokka on päässyt harjoittelemaan soittamista uudella tavalla muutaman kerran. Niklas Pahkala ja Venla Suonvieri ovat tyytyväisiä. Sointujen soittaminen ei tunnu hankalalta.

Pahkala haluaisi harjoitella enemmänkin tällä tavalla. Suonvieri miettii voivansa jopa harkita musiikkiharrastuksen aloittamista.

Oppilaat harjoittelevat nuotteja ja sointujen soittamista myös kosketinsoittimilla. Annala on rakentanut kiippareille ”sointutikkuja”. Hän on kiinnittänyt jäätelötikun kaltaisiin puulastoihin pienet puunpalaset, jotka vastaavat etäisyydeltään kolmisointujen koskettimia. Värikoodatut apuvälineet kiinnitetään tarroilla koskettimille.

Ilona Leimun tunnilla on etsiskelty sointuja ennenkin ja törmätty aina samaan ongelmaan.

– Monen mielestä on ollut vaikeaa venyttää sormia koskettimille. Tässä ei tarvita sellaista motoriikkaa. Kun painat koskettimen sijasta apuvälinettä, saat yhdellä painalluksella koko kolmisoinnun soimaan.

C-duurin komisointu c, e ja g soivat oranssia tikkua painamalla. Vihreästä löytyvät G-duurin g, h ja d. Punainen painaa f, a ja c-koskettimia eli F-duurin kolmisoinnun säveliä.

Senioritkin kokeilevat

Hannu Annalalla on syytä hymyyn. Tähän asti lähes kaikki suunnittelu- ja rakentamiskulut ovat menneet omasta pussista. Nyt opetushallitus on myöntänyt 20 000 euron hankerahan.

Kokkolanseudun opisto ja Pietarsaaren suomenkielinen opisto järjestävät Soiva-hankkeen rahalla kursseja ja työpajoja, joissa käytetään Annalan helppotajuisia menetelmiä.

– Kehittelemme laaja-alaista viriketoimintaa ja uusia musiikin opettamisen tapoja, sanoo Soiva-hankkeen koordinaattori, muusikko Jaakko Rosnell.

Kokkolassa on jo käynnissä senioreiden soittopaja. Vetäjä, yhteisömuusikko Miia Kaunisto kertoo, että ikäihmiset ovat aivan yhtä innoissaan kuin alakoululaiset.

– Myös seniorit hyötyvät siitä, että sointujen soittaminen onnistuu, vaikka sorminäppäryys ei enää olisikaan entisen veroista. Tämä on hauskaa yhdessä tekemistä, ja myös tehokasta aivojumppaa, Kaunisto sanoo.

Alakoululaiset treenaavat Hämä-hämä-häkkiä. Senioripajassa kokeillaan, kuinka irtoaa Emma-valssi.

Kaunisto lupaa, että jokainen onnistuu säestämään. Jos ei pysty itse, onnistuu avustajan auttamana.

– Jaakko Kullan pärjää oranssilla läpi. Siitä on hyvä aloittaa.

Kuuleeko Lapinjärvi? Näillä sanoilla alkaa keskiviikkoinen oppitunti Kannuksen Eskolassa. Kannettavien tietokoneiden ruuduille ilmestyy kuva oppilaista, jotka osallistuvat samalle oppitunnille 500 kilometrin päässä Lapinjärvellä.

– Hyvin kuuluu, voimme aloittaa opetuksen, vastaa ruudulla näkyvä rehtori Piia Siltala Lapinjärveltä.

Käynnissä on uusi mobiilikoulukokeilu, jossa Lapinjärvellä ja Keski-Pohjanmaalla sijaitsevan koulun opetus yhdistetään etäyhteyksien avulla. Tänään Kannuksen Eskolassa istuvat oppilaat seuraavat Uudellamaalla annettavaa opetusta interaktiivisten näyttöjen avulla.

– Vähän oudolta se kyllä tuntuu, että niin kaukana on muita oppilaita. Kyllä siihen kuitenkin tottuu ja tuo laite on ihan kiva, toteaa toista luokkaa Eskolassa käyvä Kyösti Kumpulainen.

Etäyhteyksien avulla pienet koulut pärjäävät pienemmillä resursseilla

Kannus päätti Eskolan koulun lakkauttamisesta vuonna 2013 vähäisen oppilasmäärän vuoksi. Sen jälkeen kyläläiset ovat itse järjestäneet lapsille opetusta, kunnes uusi kolmivuotinen kokeilu palautti koulun kylälle.

Käytännössä Uudellamaalla sijaitseva Lapinjärvi siis perusti pienen koulun omien kuntarajojen ulkopuolelle yhdessä Kannuksen aktiivisen kyläyhteisön kanssa.

– Onhan se tietenkin hienoa, että tämän avulla pystyttiin säilyttämään lähikoulu täällä. Näin oppilailta ei mene tunteja koulumatkoihin ja samalla tämä kasvattaa lapsien teknologiaosaamista, sanoo Eskolan toimipisteen opettaja Tiina Kuusiluoma.

Mobiilikoulua on valmisteltu useita vuosia. Vastassa oli paljon hallinnollisia päätöksiä ja lakikiemuroiden selvittelyä. Teknisenä yhteistyökumppanina toimii kansainvälinen it-jätti Google, jonka ohjelmia käytetään etäopetuksessa.

– Tavoitteena on, että ainakin pari tuntia viikossa kouluilla olisi yhteisopetusta. Vielä pitää tarkasti miettiä, missä oppiaineissa etäopetusta kannattaa hyödyntää. Yksi sellainen aine voisi olla esimerkiksi kielten opiskelu, sanoo rehtorina Lapinjärven Hilda Käkikosken ja Kirkonkylän kouluissa toimivan Piia Siltala.

Ideana on, että aineita voisi esimerkiksi jakaa opettajien välillä. Näin jokaiseen aineeseen ei tarvitsisi palkata molempiin pisteisiin omaa opettajaa.

– Osalle luokkaa voisi opettaa täältä Lapinjärveltä etäyhteyden avulla jotain oppiainetta samalla, kun Eskolan päässä oleva opettaja vapautuisi opettamaan toiselle porukalle jotain muuta, selventää Siltala.

Tavoitteena etäopetusmalli koko Suomen käyttöön

Luokan edessä olevalla kuvaruudulla näkyvät Eskolan oppilaat aiheuttavat heti liudan kysymyksiä Lapinjärven luokkahuoneessa. Pian kaivetaan jo esille karttaa, että nähdään, missä tämä Eskola oikein sijaitsee.

– Se on vähän niin kuin oltaisiin puhelimessa. Välillä on tosin vaikea kuulla, mitä toisessa luokassa sanotaan, sanoo kolmatta luokkaa Lapinjärvellä käyvä Tatu Einiö.

Kaksi luokkaa luo yhdessä satua vuorotellen interaktiiviselle valotaululle Jamboardille, jonka avulla oppilaiden piirtämät ja kirjoittamat asiat näkyvät reaaliajassa toiselle luokalle.

– Se on aika jännittävä hetki, kun tuohon taululle ilmestyy Kannuksessa piirrettyjä asioita. Tämä on innostavaa oppilaiden lisäksi myös meille opettajille, sanoo Siltala.

Koko kokeilun tavoitteena on kehittää perusopetuspalveluja siten, että mobiilikoulun toimintatapaa voitaisiin mallintaa myös muilla alueilla Suomessa. Yhtenä toiveena on, että mobiilikoululla voitaisiin esimerkiksi pelastaa lakkautusuhan alla olevia kyläkouluja.

Etäopetus voi kuitenkin toimia enintään tukevana opetusmuotona, sillä täysin ilman opettajaa oppilaita ei voi luokkaan istuttaa.

Kyseessä ei ole pysyvä ratkaisu

Yhteistyö Lapinjärven ja Kannuksen välillä on herättänyt myös kysymyksiä. Miksi Lapinjärven kunta haluaa maksaa koulun perustamisen toisen kunnan alueella?

– Ei ole tarkoitus, että Lapinjärvi järjestäisi pidemmän päälle opetusta Pohjanmaalla. Kokeilulla haluamme vain mallintaa, miten tällainen etäopetus voitaisiin mahdollisesti järjestää, sanoo sivistystoimenjohtaja Pia Aaltonen Lapinjärveltä.

Aaltosen mukaan Lapinjärvelle kokeilu tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden kehittää digitaalista oppimisympäristöä kansainvälisen yhteistyökumppanin kanssa.

Myös hankkeen rahoitusvastuut toivat projektiin omat ongelmansa. Kun Kannuksen 13 oppilaan opetusvastuu siirtyy Lapinjärvelle, on kunnan järjestettävä oppilaille myös paljon muuta, kuten esimerkiksi oppilashuolto ja kouluruoka.

Kokeilua on tarkoitus pyörittää oppilasta kohden saatavilla valtionosuuksilla. Perusopetukseen kuuluvia tukipalveluita Lapinjärvi on puolestaan hankkinut Kannukseen erilaisilla suorahankintasopimuksilla.

– Rahoitus on yksi niistä asioista, jota tässä kokeilussa seurataan. Se jää nähtäväksi, että saadaanko kokeilun myötä luotua myös rahoituksen kannalta kestävä malli, sanoo Aaltonen.

Etäopetusmallia toteutetaan valtakunnallisen Kokeileva Suomi -kärkihankkeen alla ja se myös palkittiin elokuussa ennakkoluulottomasta tavasta etsiä ratkaisuja pienten kylien elinvoimaisuuden säilyttämiseksi.

Kaikkiaan nelivuotinen hanke voi kestää maksimissaan kolme lukuvuotta, mikäli Kannuksen Eskolassa riittää oppilaita. Se on kuitenkin vielä epävarmaa jatkuuko koulunkäynti Eskolassa sen jälkeen, kun yhteinen kokeilu Lapinjärven kanssa päättyy.

Lue myös:

Kannuksen koululaisille pian etäopetusta 500 kilometrin päästä – ainutlaatuinen kokeilu alkaa ensi syksynä

Saman koulun oppilaat 500 kilometrin päässä toisistaan? Ainutlaatuinen kokeilu kompastelee vielä käytännön kysymyksissä

Valkoisen talon mikrofonin tavoittelusta selkkaus

Yhdysvalloissa Valkoisen talon tiedotustilaisuudesta on kehkeytynyt selkkaus, jossa vastakkain ovat Valkoinen talo ja uutiskanava CNN. Tapahtumat käynnistyivät, kun uutiskanavan toimittaja yritti kysyä presidentti Donald Trumpilta tiukkoja kysymyksiä – nyt toimittajaa syytetään Valkoisen talon harjoittelijan lyömisestä. Mistä on kyse ja mitä tapahtui? Katso täältä.

Venäjän GPS-häirintä ulottui Lappiin Naton sotaharjoituksen aikana

Suomessa lennonvarmistus antoi alkuviikosta ensimmäistä kertaa ilmaliikenteelle varoituksen GPS-suunnistuksen laajasta häiriöstä Lapissa. Norjan viranomaisten mukaan häirintä tuli Venäjältä. Suomen viranomaiset vaikenevat lähteestä.

Voiko etäopetus pelastaa pienet kyläkoulut? – Tätä testataan Kannuksessa ja Lapinjärvellä

Pieni Eskolan kyläkoulu Kannuksessa Keski-Pohjanmaalla saatiin säilymään, kun opetusvastuu siirtyi viidensadan kilometrin päähän Lapinjärvelle. Koulua on käyty syksystä asti osittain videoyhteyden avulla kahden koulun välillä. Poikkeuksellisesta etäopetuskokeilusta toivotaan syntyvän malli, jolla voitaisiin pelastaa muitakin lakkautusuhan alla olevia kyläkouluja.

Tänään on vuoden kiinnostavin kirjallisuuspäivä – kaunokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaat julkistetaan

Tänään selviää, mitkä kuusi kirjaa pääsevät kisaamaan 30 000 euron arvoisesta Finlandia-palkinnosta. Esiraati on lukenut reilusti yli toista sataa kirjaa, joiden joukosta heidän on täytynyt valita kuusi parasta. Tehtävä ei ole helppo. Lähetämme tilaisuuden suorana verkossa, jonka jälkeen kirjoja kommentoidaan studiossa. Lähetys alkaa klo 9.55. Finlandia-voittajat julkistetaan 28.11.

Nenäpäivä näkyy ja kuuluu Ylen kanavilla sekä radiossa että tv:ssä

Tänään vietetään valtakunnallista Nenäpäivää, jossa kerätään rahaa hyväntekeväisyyteen maailman lasten auttamiseksi. Yle lähettää Nenäpäivän lähetystä tv:ssä 4 tuntia ja radiossa jopa 40 tuntia. Lue artikkelistamme, mitä kaikkea Nenäpäivänä tapahtuu ja ketkä juontavat Nenäshow'ta.

Sää jatkuu pilvisen harmaana

Loppuviikon aikana lännestä saapuu hajanaisia sateita. Ylen meteorologin Elina Suorsan mukaan sademäärät jäävät kuitenkin vähäisiksi ja sää jatkuu varsin lauhana. Lähinnä Lapissa on paikoin vähän pakkasta. Lue lisää säästä täältä.

Maanantaiaamuna vähän jännittää. Syke on jo paikalla seistessä yli 80. Takana on viikonloppu pikkujouluineen ja edessä mikrofoni.

Niin ja kuusi kerrosta portaita. Kokkolalaisen Eveliina Honkaharjun työpaikka on sen verran korkealla, että useimmiten hänen tulee turvauduttua hissiin.

Ei sillä, kyllä Honkaharju liikkuu: kolme, neljä kertaa viikossa esimerkiksi lavis-tunteja vetäen. Mutta kunto ei ole silti erityisen hyvä, hän väittää.

Vs. palvelusihteerin työpäivä menee pitkälti istuen tai ainakin paikallaan oloa tulee paljon. Sähköpöydän ansiosta Honkaharju kyllä pyrkii seisomaan puolet päivästä. Omaa tulostinta hän välttelee ja ottaa lisäaskelet kävelemällä käytävän printterille.

Nelosessa nousu jo tuntuu.

– Tämä on se kohta, jossa aina hengästyttää, vaikka olisi mikä, sanoo Honkaharju.

Matka ei vie kuin puolisentoista minuuttia, mutta Honkaharjun syke ehtii nousta 149:ään.

Tiistaina tilanne on vähän rennompi, mutta silloinkin lähtösyke on selvästi korkeampi kuin kotona. Kuutosessa mittari tikuttaa lukemaa 144. Siis pieni pudotus maanantaista.

Hetikö porraskävely vaikuttaa?

Kyllä, mutta tuskin pysyvästi syketasoon, sanoo ohjelmakoordinaattori Tanja Onatsu Kunnossa kaiken ikää -ohjelmasta.

Sen paremmin suorituksen jälkeinen syke kuin ennen suoriusta mitattava leposykekään ei muutu muutaman päivän harjoituksella. Lepoverenpaineeseen jo pienikin porraskävely voi vaikuttaa, sillä tutkimusten mukaan siinä nähdään vasteita ensimmäiseksi. Lisäksi jokainen yksittäinenkin liikuntakerta vaikuttaa hiilihydraatti- ja rasva-aineenvaihduntaan ja lepoverenpaineeseen.

Lihasvoiman kehittyminen taas vaatii vaatii 2–4 viikkoa ja sykkeen painaminen pysyvästi alhaisemmaksi pidempiaikaista treeniä.

Lannistua ei silti pidä, sillä nykyään kiinnitetään yhä enemmän huomiota siihen, ettei ole mitään kynnysarvoa, joka pitäisi ylittää saadakseen terveyshyötyä.

– Kaikki liikkuminen on hyvästä ja kokonaisuus ratkaisee. Juuri siihen porraspäivätkin tempauksena iskee, muistuttaa Onatsu.

Kaikesta huolimatta Eveliina Honkaharjun syke jatkaa laskemistaan: keskiviikkona se on kuutoskerroksessa taas viisi yksikköä alempi kuin edellispäivänä eli 139.

Torstaiaamuna nainen varoittaa, että yö oli huono, ja syke nousee varmasti. Huippusyke jää kuitenkin 138:aan, vaikka koko matka kului rupatellen.

Perjantain lukema on epävarmempi, sillä entinen kello antaa periksi ja uusi mittari näyttää maksimisykkeeksi vain 108. Numerot ovat kuitenkin sivuseikka. Eveliina Honkaharju on huomannut, ettei kävely ole kauhistus. Hissi saa jäädä, jos ei mitään erityistä syytä sen käyttöön ole.

– Se ei vie kuin 1,5 minuuttia aamusta ja on hirveen hyvä teko omalle keholle. Aamu lähtee paremmin käyntiin, kun lähtee veret kiertämään ja lihakset vähän lämpenee.

Psykologiaa tai ei, kuusi kerrosta rappusia on myös käynyt muutamassa päivässä kevyemmäksi taipaleeksi – tai ainakin siltä se tuntuu.

– Nyt se menee vain huomaamatta, sanoo Honkaharju.

Ympäristö on rakennettu viestimään: mene hissiin! Portaat ovat usein piilossa ja näyttävät hätäuloskäynniltä. Tanja Onatsu Kunnossa kaiken ikää -ohjelmasta

Liikunnan vaikutus on tietysti yksilöllistä. Huonokuntoinen hyötyy portaiden kävelystä todella paljon, hyväkuntoiselle se on osa kokonaisliikuntaa.

Ja juuri siitä nykyään ollaan terveyspiireissä huolissaan: suomalaiset liikkuvat vapaa-ajalla enemmän kuin aiemmin. Silti kansan kunto heikkenee ja ylipaino lisääntyy. Tämä johtuu arvioiden mukaan siitä, että arjesta puuttuu luontainen liikunta.

Ihminen voi lähteä lenkille ja taittaa alkutaipaleen hissillä, nauraa Tanja Onatsu Kunnossa kaiken ikää -ohjelmasta. Hän harmittelee myös arkkitehtien ratkaisuja: esimerkiksi julkisissa rakennuksissa hissit ovat usein paraatipaikalla, kun taas portaita saa pahimmillaan hakemalla hakea.

– Arjen liikkumattomuus syntyy siitäkin. Ympäristö on rakennettu viestimään: mene hissiin! Portaat ovat usein piilossa ja näyttävät hätäuloskäynniltä.

Silti liikunnan taika on juuri säännöllisyydessä ja kuormittavuudessa: keho ei muista kovin pitkään kokemaansa hyvää.

– Mitä enemmän tekee, sitä enemmän saa tuloksia, summaa Onatsu.

Yrityssaneeraukset eivät nykymuodossaan toimi eikä niillä saada yrityksiä elinkelpoisiksi, toteaa tänään aiheesta väittelevä rahoitusalan asiantuntija Eija-Leena Kärkinen.

Suurin osa yrityssaneerauksessa olevista yrityksistä menee konkurssiin, osa jo ennen kuin tervehdyttämisohjelmaa on laadittukaan, osa ohjelman toteuttamisen aikana. Kärkisen tutkimuksessa konkurssiin päätyi 75 prosenttia yrityksistä.

Aiemmin on ajateltu, että vain tietyntyyppiset yritykset epäonnistuvat saneerauksessa. Kärkisen aineistossa yritykset olivat jo lähtöjään erilaisia, mutta epäonnistuivat silti. Tämä viittaa siihen, että ohjelmat eivät toimi niin kuin pitäisi.

– Vaikka taloudellinen tilanne olisi millainen, yritystä ei aina saada tervehdytettyä ohjelman aikana. Vaikuttaa pahasti siltä, että ohjelmien pitäisi olla parempia. Tarvitaan ohjelmia, joissa on perehdytty yrityksen tilanteeseen hirveän hyvin.

Pitäisi pohtia tarpeeksi yrityksen ongelmia: miksi menee huonosti. Toisaalta pitäisi miettiä keinoja, miten yrityksen voisi tervehdyttää. Eija-Leena Kärkinen

Yhtenä syynä Kärkinen pitää sitä, että ohjelmat eivät välttämättä pureudu todellisiin ongelmiin, vaan niissä analysoidaan ainoastaan lukuja.

– Pitäisi pohtia tarpeeksi yrityksen ongelmia: miksi menee huonosti. Toisaalta pitäisi miettiä keinoja, miten yrityksen voisi tervehdyttää. Millaista vaikkapa markkinointia tai tuotteisiin liittyvää työtä pitäisi tehdä, konkretisoi

Saneerausohjelmien laatijoilla pitäisikin olla tarpeeksi tietoa ja aikaa etsiä syyt ongelmien taustalta ja sen jälkeen tehdä tehokas ohjelma. Oma kysymyksensä on, saavatko he yrityksiltä riittävästi tietoa työn tueksi.

Pelkkä ohjelmakaan ei riitä, vaan yrityksellä pitäisi olla tuki prosessin aikana. Tarvitaan enemmän neuvoja, miten tilannetta voi hoitaa konkreettisesti. Yritykseltä se vaatii myös ohjelmaan sitoutumista.

Kärkinen myöntää, että jotkut yritykset myös käyttävät saneerausta hyväkseen ja pelaavat aikaa. Se ei kannattaisi, vaan aiheuttaa suoraa konkurssia enemmän kustannuksia.

Hän pohtii myös, hyväksytäänkö saneeraukseen oikeantyyppisiä yrityksiä, sillä tutkimuksessa mukana olleista osa menee konkurssiin jo saneerauksen kynnyksellä.

Kärkinen on kaikesta huolimatta hyvin positiivinen yrityssaneerauksen suhteen. Hän muistuttaa, että konkurssi on kova paikka niin omistajalle kuin sidosryhmille, joten saneerauksen onnistuminen olisi kaikille lottovoitto: yritys voisi jatkaa toimintaansa ja työntekijät työtään. Saneeraus on parempi vaihtoehto myös velkojille, sillä jako-osuus on parempi kuin konkurssissa.

– Kun prosessia saataisiin kehitettyä parempaan suuntaan ja saataisiin yrityksille parempi tuki saneerauksen aikana, jotta ne osaisivat toteuttaa oikeita toimia, se olisi hieno homma koko yhteiskunnalle.

Se vaatii enemmän myös tutkimusta, sillä saneerauksia on tutkittu varsin vähän. Kärkisen väitöstutkimuksen aineiston saneerausyrityksistä valtaosa on pieniä tai erittäin pieniä, kuten yrityssaneerauksessa yleensäkin. Toisaalta viime aikoina saneeraukseen on alkanut hakeutua aiempaa suurempia yrityksiä.

Saneerausten määrät ovat kuitenkin laskeneet huippuvuosista (Tilastokeskus)

Kärkisen väitös tarkastetaan tänään perjantaina Vaasan yliopistossa. Kärkinen työskentelee tällä hetkellä lehtorina Centria-ammattikorkeakoulussa.

Kirkolliskokous tukee Ylivieskan uuden kirkon rakentamista miljoonalla eurolla. Seurakunta oli pyytänyt kahden miljoonan avusta.

Kirkolliskokouksen avustuksesta puoli miljoonaa maksetaan ensi vuonna ja loppuosa vuonna 2020, jolloin uuden kirkon pitäisi valmistua.

Kirkolliskokouksen talousvaliokunta olisi avustanut ylivieskalaisia vain 450 000 eurolla. Ylivieskalainen kokousedustaja Mikko Himanka teki kuitenkin vastaesityksen kahden miljoonan avustuksesta ja edustaja Pauli Niemelä miljoonan avustuksesta. Niemelän vastaesitys voitti Himangan vastaesityksen ja toisessa äänestyksessä myös talousvaliokunnan esityksen.

Ylivieskan parisataa vuotta vanha puukirkko tuhoutui tuhopoltossa pääsiäisenä 2016.

Uuden kirkon arvellaan maksavan 10 miljoonaa euroa. Seurakunta sai vakuutuskorvauksena 6 miljoonaa euroa, siitä puolisen miljoonaa on jo mennyt muun muassa raunioiden raivaukseen. Lahjoitusvaroja uuden kirkon rakentamiseen on nyt kasassa 575 000 euroa.

Moderniin kivikirkkoon rakennetaan tilat myös seurakuntakodille.

26-vuotias Tuomo Himanka on ollut liikuntarajoitteinen koko elämänsä. Hän ei ole antanut asian vaikuttaa edes koululiikuntaan, jossa pelikavereilla ei ollut liikuntarajoitteita.

Neljänneltä luokalta lähtien poika osallistui lähes kaikkiin liikuntalajeihin, ensin avustettuna ja yksin sitten kun voimat kasvoivat niin, että pyörätuolin hallinta onnistui. Sählyä, jalkapalloa, koripalloa.

– Osallistuin kykyjeni mukaan. Joskus piti tietenkin soveltaa, mutta aina oltiin mukana, sanoo Himanka.

Mukana Himanka on edelleen: hän toimii Liikkuva koulu -hankkeessa. Kalajoen Pohjanakylän koulun kummiurheilijana. viiden muun kansallisentason ja maailmanluokan urheiljan kanssa. Liikuva koulu hanke on yksi hallituksen kärkihankkeita. Sitä rahoittaa opetus- ja kulttuuriministeriö. Ohjelmaan osallistuu lähes kaksituhatta koulua.

Haaste opettajalta

Tuomo Himanka oli neljäsluokkalainen, kun opettaja heitti hänelle haasteen.

– Sitten kun voitat opettajan leuanvedossa tarjoan pullakahvit, haastoi opettaja Juho Silvasti.

Haaste taltioitui pääkoppaan odottamaan palkkion keräämistä vuosien ajaksi. Poika kasvoi, tulokset ja lihasvoima paranivat.

Kun Himanka aloitti urheilun ja ratakelaamisen toden teolla, hän palasi lukioaikana vanhalle koululle lunastamaan haasteen entiseltä opettajaltaan.

Kilpailussa opettaja veti yhdeksän leukaa, lukiolainen taas kolmisormiotteella kolminkertaisen määrän eli kaksikymmentäseitsemän.

– Voittajan pullakahvit maistuvat aina hyvältä, naureskelee Tuomo Himanka

Ratakelaajan pitkän tähtäimen suunnitelma

Tuomo Himanka on nuorten ratakelauksen 100 metrin maailmanmestari ja 200 metrin pronssimitalisti vuodelta 2011. Viime vuonna hän oli EM-kilpailuissa viides.

Nyt pitkän aikavälin tähtäimeen piirtyy nousevan auringon maa: Tokio ja vuoden 2020 olympialaiset. Harjoittelu on täyspäiväistä, kahdeksasta kymmeneen kertaa viikossa.

– Päätavoite on finaalipaikka Tokiossa 2020, mutta katsotaan ensi Dubain MM-kisat ensi vuonna, pohtii Tuomo Himanka.

Hyvät muistot Pohjankylän koulusta

Tuomo Himangalla ei ole yhtään huonoa muistoa omasta koulutiestään. Pyörätuolista huolimatta mies kokee sulautuneensa aina joukkoon. Lähipiiri on aina kannustanut ja koulukaverit ovat ottaneet hyvin vastaan.

– Olen varmaan ollut sen verran puhelias ja sanavalmis, että olen välttynyt kiusaamiselta. Olen myös ollut onnekas, sanoo Himanka.

Hän on huomannut, että yhteiskunta ja koululaitos ovat muuttuneet kahden vuosikymmenen aikana avoimempaan ja hyväksyvämpään suuntaan.

Kuusi vuotta sitten Tuomo Himanka otettiin mukaan oman opinahjonsa Pohjankylän koulun Liikkuva koulu -ohjelman kummiksi yhdessä NHL-kiekkoilija Jussi Jokisen, salibandyn liigapelaaja Laura Liimatan, triathlonisti Ella-Marina Himangan, pikajuoksija Eerika Nevanperän ja painonnostaja Sami Torven kanssa.

– Kalajoki on ollut sitä onnellisessa asemassa, että kummiurheilijoita on ollut helppo löytää. Maailmalta löytyy niin monta Kalajoelta kotoisin olevaa menestyjää, sanoo rehtori Juho Silvasti

Kummiurheilija on koululaisten idoli

Kummit ovat esimerkkejä koululaisille. He opettavat erilaista liikkumista sekä yksilö- että joukkuelajien kautta. Lisäksi he ovat mukana tekemässä varainhankintaa ja tukemassa tapahtumia.

– Kummiurheilijat ovat niitä vaikuttajia, idoleita, jotka voivat oikeasti vaikuttaa nuorten liikuntakäyttäymiseen omalla esimerkillään. Opettaja tai rehtori ei siihen pysty, koska auktoriteetti ei ole esikuva, sanoo rehtori Juho Silvasti.

Kummius ei rajoitu pelkästään liikkumiseen ja sen opettamiseen, vaan kummit näyttävät esimerkkiä kokonaisvaltaisesti: liikunnassa, levossa ja oikeanlaisessa ravinnossa, joita tarvitsevat kaikki kasvavat urheilijan alut.

– Tuomo on hieno esimerkki siitä, että mikään ei ole este liikunnalle ja asenteella mennään eteenpäin, sanoo Juho Silvasti.

Tuomo Himanka on käynyt koululla opettamassa oppilaille asennekasvatuksen lisäksi myös liikuntarajoitteisten lajien kokeilua. Esimerkiksi istumalentopallo antaa liikuntarajoitteettomalle ihan uutta näkökulmaa liikkumiseen ja pelaamiseen.

– Tämä kummius on ollut kunniatehtävä. On tosi kivaa olla nuorten kanssa tekemisissä ja jakaa heille oppeja. Siitä saa myös itse virtaa, sanoo Tuomo Himanka

Vuonna 1960 syntynyt mies on löytynyt kuolleena Suntista eli Kokkolan kaupungin halki virtaavasta kaupunginsalmesta. Mies on poliisin mukaan kokkolalainen.

Ruumis nostettiin vedestä hieman ennen yhdeksää maanantaiaamuna. Pelastajilla ei ole tietoa, kauanko vainaja on ollut vedessä, mutta ensiarvioiden mukaan ei kovin kauan.

Ilmoituksen asiasta teki ohikulkija.

Poliisi ei epäile rikosta vaan tutkii tapausta normaalina kuolemansyyntutkintana.

Paloesimies Ari Kuikka pelastuslaitokselta sanoo, että Suntiin hukkuminen on melko harvinaista. Tapauksia sattuu silloin tällöin, ei vuosittain.

Syksy lisää monessa perheessä avuntarvetta. Esimerkiksi satojatuhansia euroja vuosittain jakavassa Tukikummit-säätiössä painetta aiheuttavat muun muassa opiskelun kustannukset ja myös arkiset vaate- ja liikuntavälinehankinnat.

Pelastakaa Lapset ry:n mukaan melkein 15 prosenttia Suomen lapsista elää köyhyys- tai syrjäytymisvaarassa. Avustushakemukset ovat lisääntyneet kautta maan.

Myös paikallisia perheitä tukeva hyväntekeväisyysjärjestö Hope havahtui Kokkolassa marraskuussa siihen, että hyllyt ammottivat tyhjyyttään syys- ja talvivaatteista. Pitkään jatkuneen leudon sään ansiosta tarve välikausi- ja talvivaatteisiin siirtyi normaalia myöhemmäksi.

– Huutava pula on normaalista käyttövaatteesta päiväkotiin ja kouluun. Varsinkin eskarilaiset, eka- ja tokaluokkalaisethan kuluttava vaatetta, sanoo Karita Hartikainen Hopesta.

Ennen euron ja nyt kahden euron collegepaita voi olla liian kallis. Karita Hartikainen, Hope Kokkola

Kun ensimmäiset pakkaset tulevat, iskee tarve tarve toppakengille.

Kahtiajako näkyy Hartikaisen mukaan aiempaa selvemmin: toisilla on nousukausi, toisille käytettykin tavara voi olla liian kallista, sillä ainakin Kokkolassa kirpputoritavaran hinta on Hartikaisen mukaan noussut.

– On todellista vähävaraisuutta, ja silloin ei voi ostaa kirpputoriltakaan. Ennen euron ja nyt kahden euron collegepaita voi olla liian kallis.

Avun pyytäminen nolotti ensin

Hopelta apua saaneen keskipohjalaisperheen vanhempi haluaa kertoa perheen tilanteesta nimettömänä:

"Nolo oli olo kun pyysimme ensimmäisen kerran apua perheellemme, mutta kun meidät kohdattiin arvokkaina ihmisinä, nolous karisi harteilta ja tilalle tuli toivo.

Meillä taloudelliset vaikeudet ovat aiheutuneet toisen vanhemman pitkäaikaissairaudesta sekä työkyvyttömyydestä sekä toisen vanhemman pätkätöistä.

Hopen kautta olemme saaneet apua lasten harrastusmaksuihin, vaatteisiin ja harrastusvälineisiin. Ruoka-apua olemme saaneet lahjakorttien muodossa, hygieniatarvikkeita sekä kuivaelintarvikkeita Hopen varastolta.

Lapsille joiden vanhemmilla ei ole mahdollisuutta kustantaa pääsylippuja leikkipuistoihin tai pikaruokalaan, on sydäntä lämmittävää kun Hopen kautta on saatu lahjoituksia näihin. Lapsille tulee tunne, että ei ole kavereiden silmissä huonompi kun on mahdollisuuden käydä ko. paikoissa.

Joulun aika on taloudellisesti tiukilla elävässä perheessä suuri huolenaihe, kuinka siitä selvitään ettei lasten tarvitsisi kokea lahjatonta joulua tai että jouluruokia ei kotiin saada. Tässäkin Hope on näyttänyt että toivoa on. Olemme saaneet kahtena jouluna jokaiselle lapselle ihanan lahjan sekä perheelle lahjakortin jolla olemme voineet ostaa jouluruokia.

"Äiti, minulla ei ole koskaan ollut näin paljon hienoja vaatteita", totesi 7-vuotias poika, kun sai vaatteita. Joka kerta kun olemme hakeneet vaatteita, leluja, pelejä yms, kodin ovat täyttäneet ilon ja riemun äänet lasten suista."

Tukikummeilta tukea haetaan opiskeluun, mutta myös vaatteisiin

Tukikummit-säätiö on toiminut toistakymmentä vuotta vapaaehtoisten voimin, nollakustannuksin ja lahjoitusvaroin. Avustukset kanavoidaan perille seurakuntien diakoniatyön kautta.

– Koulujen alkaessa haetaan apua, kun edelliskauden vaatteet ovat jääneet pieneksi, samoin luistimet, sukset… luettelee Kirkon diakoniarahaston sihteeri Sari Nieminen.

Siinä missä opiskelun aiheuttamiin kustannuksiin myönnettiin viime vuonna viidennes tuesta, vaatteisiin ja kenkiin tuesta meni vain hieman vähemmän.

Viime vuonna säätiö lahjoitti varoja Kirkon diakoniarahastolle 650 000 euroa avustustoimintaan syrjäytymisuhan alla olevien lasten ja nuorten tukemiseksi.

– On tärkeää, että lapsi tai nuori saa joskus tavallisiakin vaatteita, ei kaikkein kalleinta, mutta ettei aina tarvitse olla kirpparivaatteissakaan, sanoo Nieminen.

Lapsiin ja nuoriin kohdistuvia hakemuksia tulee seurakunnista Kirkon diakoniarahastoon käsiteltäväksi noin 60 kappaleen kuukausivauhtia.

Rahaston sihteerin Sari Niemisen mukaan arkisen avun suuri tarve kertoo siitä, että perusturvan taso on Suomessa liian alhainen. Yllättävät käänteet kuten sairaus, ero tai vaikkapa opintojen aloittaminen voivat suistaa perheen vaikeuksiin.

Tuen tarvetta aiheuttavat myös esimerkiksi ylivelkaantuminen ja homeongelmat. Silti useimmin avuntarvetta löytyy yksinhuoltajien, monilapsisten perheiden ja varsinkin pääkaupunkiseudulla maahanmuuttajien keskuudesta.

Olen nähnyt työssäni, että vanhemmat pyrkivät viimeiseen asti huoltamaan lapset ja karsivat melkein mitä vain ensin Sari Nieminen, Kirkon diakoniarahasto

Aiemmin yli 15 vuotta diakoniatyötä tehnyt Nieminen sanoo, että kuilu hyvin ja huonosti pärjäävien välillä on revennyt entisestään, ja se näkyy esimerkiksi lasten ja nuorten mahdollisuuksissa opiskella tai harrastaa. Samaa kertoo syyskuussa julkistettu diakoniabarometri.

– Olen nähnyt työssäni, että vanhemmat pyrkivät viimeiseen asti huoltamaan lapset ja karsivat melkein mitä vain ensin, mutta lopuksi voidaan joutua tinkimään myös lasten tarpeista, sanoo Nieminen.

Pelastakaa Lasten syksyisessä Lapsen ääni -kyselyssä peräti puolet kertoi, että perheen varallisuus vaikuttaa heidän mahdollisuuksiinsa harrastaa tai viettää mielekästä vapaa-aikaa. 13 prosentilla se vaikuttaa mahdollisuuksiin käydä koulua.