Metsäpalolennot on aloitettu tänä keväänä aiemmin kuin normaalisti. Tähystyskausi alkoi vapulta, mutta ensimmäiset lennot tehtiin poikkeuksellisesti jo huhtikuun puolella.

Viimeksi niin aikaisin jouduttiin starttaamaan viisi vuotta sitten. Lentoja on kertynyt jo pari-kolmekymmentä länsirannikolla Varsinais-Suomesta Pohjois-Pohjanmaalle ulottuvalla alueella ja Pirkanmaalla. Näilläkin lennoilla on havaittu maastopaloja.

Huhtikuussa koko maassa syttyi jo 300 maastopaloa. Esimerkiksi viime vuonna vastaavaan aikaan niitä oli alle 90. Pelkästään tänä pääsiäisenä roihahti satakunta paloa.

Sittemmin sääolot ovat muuttuneet ja metsäpaloindeksi laskenut alle lähtörajan. Suurimmalla osalla reiteistä koneet nousevat ilmaan, kun indeksi on 4.1. Osalla raja on 4.3.

Reitit laitettu osin uusiksi

Palolentoja hallinnoivan Pohjois-Suomen aluehallintoviraston pelastusylitarkastaja Mika Kurvinen pitää nykyisiä säänvaihteluja poikkeuksellisina. Kuivien jaksojen jälkeen voi tulla lumisade, ja avissa onkin jouduttu vastaamaan palolentäjien kiperiin kysymyksiin.

– Voi olla, että indeksi näyttää, että pitäisi lähteä, mutta lunta sataa. Turvallisuus käy kuitenkin ennen kaikkea: palolentokoneet on kuitenkin tehty kesäoloihin.

Suomi on jaettu palolentojen osalta reitteihin, joiden määrä on nyt pienentynyt: viime kesän 25 reitin sijasta lennetään 22 reittiä, joiden kulku on optimoitu.

– Palvelun tuottajia on yhä 26 eli saman verran kuin ennen. Hartiat ovat siis leventyneet osalla reiteistä ja tilanne mennyt parempaan suuntaan, sanoo Kurvinen.

Tähystyslentoja tekevät avin kanssa sopimuksen solmineet lentokerhot ja yritykset.

Viime kesä oli poikkeuksellinen, sillä lentoja kertyi koko maassa yli 1400, moninkertaisesti keskivertoon verrattuna. Tavanomaisena kesänä lentoja on 300–500.

– Äärirajoilla mentiin mutta saatiin työ tehtyä.

Pohjalaismaakunnissa pelastustyöntekijät urakoivat maastopalojen kanssa poikkeuksellisesti jo huhtikuussa.

Etelä- ja Keski-Pohjanmaan sekä Pohjanmaan pelastuslaitoksilla on pitänyt kiirettä, sillä lähtöjä kertyi viime kuussa lähes kuusikymmentä. Valtaosa paloista oli kulotuksesta levinneitä. Niinpä myös metsäpalolennot aloitettiin Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan yllä tänä keväänä selvästi normaalia aiemmin eli huhtikuun lopulla.

Kevään mittaan pelastusviranomaiset ovatkin muistutelleet tiuhaan sosiaalisessa mediassa kansalaisia kulotuksen vaaroista.

Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren alueen pelastuspäällikkö Terho Pylkkänen muistuttaa kulotuksesta innostuneita yhdestä merkittävästä riskitekijästä: voimakkaasta tuulesta.

Moni kulottaja yllättyy siitä, kuinka nopeasti tuuli levittää tulta. Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren alueen pelastuspäällikkö Terho Pylkkänen

– Tuulisuus on lisääntynyt viime vuosina, ja tuulet ovat myös keskiarvollisesti voimakkaampia kuin ennen. Moni kulottaja yllättyy siitä, kuinka nopeasti tuuli levittää tulta, sanoo pelastuspäällikkö Terho Pylkkänen.

Huhtikuun kuivuus- ja lämpöennätykset aiheuttivat etenkin Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitokselle maastopalojen suman. Siellä lähtöjä kertyi yli 35. Keski-Pohjanmaalla sammutustöihin jouduttiin lähes 10 kertaa, kun viime vuoden huhtikuussa keikkoja ei ollut yhtään. Pohjanmaalla sammutustöihin jouduttiin 13 kertaa.

Suurin osa paloista syttyi pelloilla, pihapiireissä tai puistoissa.

– Ukkoset tai metsätyökoneet eivät paloja aiheuttaneet. Kyllä ne syntyivät ihmisen toiminnasta eli kulotuksesta karanneita lähes kaikki. pelastuspäällikkö Pylkkänen toteaa.

Jo huhtikuussa paikoin kuivunut maasto ja poikkeuksellisen lämmin sää ruokki maastopaloja koko maassa. Paloja syttyikin jopa 300.

Vilho ja Sirkka Korkiala olivat naimisissa 28 vuotta ja saivat kahdeksan lasta. Vuonna 1952 solmittu avioliitto päättyi Vilhon kuolemaan vuonna 1980. Sirkka jäi yksin kahden navetan ja kahdeksan lapsen kanssa.

Meidän kotien väliä oli vain kilometri. Aina kun Vilho tuli pyörällä tai hevosella vastaan, hän kysyi, että joko Sirkka on 18.

Minä olin vihainen että mitä sinä sillä tiedolla teet. Hän oli sellainen leikkisän luontoinen ja sanoi, että "en minä oo koskaan kenestäkään muusta tuumannutkaan akkaa ottaa kuin sinusta".

Kerran Vilho puhui rehellisesti, että hän oli rukoillut oikein että saisi minut vaimokseen ja pääsisi hänkin taivaaseen. Minä sanoin, että kyllä minä oon vähän heikko johtamaan sinne, mutta jos hän nyt niin tuntee, niin kovin hyvä.

Hän kosi minua, ja minä sanoin että kyllä minä myönnyn, mutta tuu kysymään äitiltä ja isältä. Hän oli sellainen ryyppymies ollut ja huonoilla vilkkureilla vähän. Kyllä se oli niille varmasti kova isku alkuun.

Niin se sitten onnistui, ei siinä mitään.

Kun me kerran kävelimme Kokkolassa viinakaupan oven ohi, niin Vilho sanoi että hän ois kuule rikas poika, jos saisi takaisin ne rahat mitä on sinne vienyt.

Minä en siitä kärsinyt, minä en milloinkaan nähnyt häntä juovuksissa, vaikka samalla kylällä asuttiin. Jumala pelasti hänet ja hänestä tuli uskovainen mies. Siinä jäi ryyppäämiset.

Nyt minä olen ajatellut, että sehän meni valtiolle se raha tavallaan kun hän osti viinaa. Lapsetkin ovat saaneet pientä korvausta Vilhon sotainvaliditeetista. Valtio on maksanut ne rahat takaisin monta kertaa. Minä sitä aina ihailen, että Vilho haudasta vielä elättää minua.

Tämä on vähän sellaista suomalaista puhetta.

Vilho oli paljon navetassa, teki raskaimmat työt, loi lannat. Olihan siinä mulla vielä sitten. Joskus olin huonossa kunnossa, muistan kerrankin kun istuin lehmän alle ämpärin kanssa. Vilholle sanoin että istuu siinä vieressä jakkaralla ja ottaa sitten kun saan lehmän lypsettyä. Minä en ois jaksanut sitä ämpäriä nostaa.

Yhdessä me tehtiin työt navetassa. Radion piti olla soimassa koko ajan, että kuuli uutiset ja musiikkia. Tuvassa Vilho saattoi laittaa valkian hellaan ja veden lämpiämään. Ja saunotti lapsia ulkosaunassa.

Kodinhoitajat olivat hyvä apu. Kodinhoitajien johtaja sanoi aina, että hän laittaa kaksi hoitajaa tulehen: silloin levähdät. Se oli niin ihanaa, kun hän huolehti kuin hyvä ystävä.

Joka viikko oli leipomapäivä ja pyykkipäivä. Leipomapäivän aikana syntyi sata leipää. Kun uuni lämmitettiin, sitä leivottiin sitten. Rieskat ja ohraleivät, hienot ruisleivät ja paksut ruisleivät. Sitten pata pantiin uuniin vielä yöksi jälkilämmölle. Kun yön oli uunissa liha, niin oli se hyvää ja tuoksui ihanalta.

Totta kai Vilho arvosti sitä mitä minä tein. Kyllä se aina sille antoi niin suuren arvon. Kiitollinen hän oli vaimosta.

Ei sitä paljon paapotettu, sitä vaan tehtiin työtä ja onnellisia oltiin aina kun sai jostain vähän rahaa. Olihan se joskus tietysti vähän liikaakin. Molemmillekin oli liikaa työtä. Kun Vilholla oli se jalkakin.

Kyllä minä aina niin onnellinen olin, kun sain terveen lapsen. Minut oli ihan niin kuin sillä lailla valmistettu siihen äitiyteen.

Lasten kasvatus oli melkein Vilhon vastuulla, ainakin kurinpito. Monesti itkin lasten puolesta, mutta kyllä me yhessä iliman muuta sovinnossa kasvatettiin lapsia.

Kerran kun minä pyykkäsin, Vilho sanoi että älä aina pyykkää, paiskaa menehen ne vaipat. Se oli vähän sellainen ratikaalin oloinen. Eihän sitä sellainen peli vetele.

Heti kun kuuli kertakäyttövaipoista, se lähti moottoripyörällä niitä hakemaan.

Kun toinen poika syntyi, Vilho lähti tilaamaan pyykkikoneen. Minä sanoin ensiksi, etten kehtaa kellekään sanoa, että olen pyykillä ollut. Se oli niin suuri helpotus, ettei sitä usko kukaan.

Kyllä se oli ihanaa aikaa. Minä en ole milloinkaan moittinut. En minä muista että ois milloinkaan yksinäinen ollut. Seuraa oli aina. Ja sitä oli niin väsynytkin aina, että kun sänkyyn pääsi, niin uni tuli heti.

Kyllähän se kovaa oli, mutta niin sitä vain selvittiin. Ja kaikilla muilla oli samanlaista. Jumala on ollut hyvä ja sinne on saanut kertoa vaikeutensa ja sieltä on apu aina tullut.

Niinhän sitä sanotaan, että tyytyväisyys on ihmisen onni. Jos vain aina valittaa, ei sitä voi onnelliseksi tullakaan. Pitää olla kiitollinen ja tyytyväinen.

Kyllähän se kovaa elämä on ollut, mutta ei se niin vaikeaa että tyytymättömäksi kannattais ruveta. Kiitollisuus ennen kaikkea on aina mielessä, elämää kohtaa. Kiitollisuus on koko ajan sydämessä. Jumala on pitänyt huolen.

En minä mitenkään tunne, että lapsilla olisi ollut helpompaa. Kyllä niillä on aivan täysi työ nykyajankin perheillä, vaikkei sitä niin raskasta ruumiillista työtä, mutta henkisesti se on heillekin raskasta. Kyllä se kovaa hommaa on.

Mervi ja Esa Porkola rakastuivat kun Mervi oli 18 ja Esa 20. Kihloihin he menivät vuoden ja naimisiin kolmen vuoden kuluttua. Tyttäret Maria ja Elisa syntyivät 1989 ja 1992.

Me oltiin tunnettu jo pitkään, samalta kylältä ja seurakunnan tilaisuuksista. Esa hurmasi minut salmiakilla, tuli aakkospussin kanssa ja tarjosi siitä.

Kun lähdettiin ensimmäistä kertaa ajelulle, se oli heti selvä peli. Katsottiin talomalleja ja puhuttiin työnjaosta. Että siivoavatko molemmat ja tiskaavatko.

Me on naurettukin jälkeen päin, että ekoiksi treffeiksi keskustelut oli aika käytännöllisiä. Hyviä vastauksia tuli ja ne ovat päteneet. Ei ole tarvinnut miettiä, että miksi tuo ei tee.

Esa oli sitä mieltä, että kaksi lasta riittää: hänen mielestään molemmille pitää olla syli.

Kun Maria syntyi, meillä oli tontti ja autotalli valmiina. Minä otin lapsia kotiin hoitoon: ensimmäinen tuli 6.15 ja viimeinen lähti 17.15. Oma lapsi oli pieni, ja sitten oli rakennus. Kun hoitolapset lähtivät, vietiin Maria hoitoon mummulle ja lähdettiin rakentamaan.

Olin sillä lailla tunnollinen, etten tiskannut silloin, kun oli hoitolapsia. Sitten illalla kun tultiin raksalta ja saatiin Maria nukkumaan, alettiin tiskata.

Meillä ei ollut tiskikonetta eikä lämmintä pesutilaa: saunaan piti mennä ulkokautta ja lämmittää pata. Onneksi oli vessassa käsisuihku: vessanpytyn päälle pantiiin amme ja siinä pestiin lapsi.

Puoli vuotta oli sellaista aikaa, etten muista Mariasta mitään. Onneksi otettiin kuvia. Lopetin perhepäivähoitajan hommat, se ei ollut mun juttu.

Elisa oli koliikkilapsi, mutta silloin oli jo uusi koti valmis. Itkuisuus oli väsyttävää, silloin oli kyllä hermo tosi kireällä. Hän nukkui ensimmäisen kokonaisen yön vasta 3-vuotiaana.

Lastenhoitajana sitä ajatteli, että minun pitää pärjätä. Vieläkin on takaraivossa se ajatus ja malli, että äidillä oli kahdeksan lasta ja maatalo. En osannut ajatella, että en ole äitini.

Harmittaa, ettei ole nauttinut niin paljon kuin voisi. Joskus miettii tippa linssissä, että olisi vain ottanut lunkisti, kun lapset olivat pieniä.

Jollain tapaa minulla on silti ollut helpompaa kuin äidillä. Työn määrä ja fyysisyys on ihan erilainen. Odotukset ovat tulleet itseltä: ei ole koskaan tehnyt mielestään riittävästi, koska on lapsena opetettu, että pitäisi tehdä vielä enemmän.

Tiskikone on maailman ihanin laite – siitä en luovu koskaan! Ja videotkin oli aika hyvä juttu: sai hetken hengähtää, kun pani Tao Taon pyörimään. Kerran Maria tunki videonauhurin täyteen vahaliituja. Me ihmeteltiin, mikä siinä on.

Joka aikakaudessa on omat helpotuksensa. Ja jos et ole tiennyt jostain helpotuksesta, et ole voinut kaivatakaan sitä.

Mutta en kyllä kadehdi tämänkään päivän äitejä. Työelämän hektisyys ja paineet on vielä pahempia kuin silloin, kun omat lapset olivat pieniä.

Minun ei ole koskaan tarvinnut olla lasten kanssa yksin. Esa on aina osallistunut kodinhoitoon ja lastenhoitoon. Kuvistakin näkee, että jos Esa vaikka työpäivän jälkeen levähti nojatuolissa, hänellä oli Elisa sylissä. Siinä molemmat nuokkuivat.

Siinä olen samaa mieltä kuin äiti, että jos vanhemmat ovat eri mieltä jostain kasvatuksessa, ei voi vetää mattoa toisen jalkojen alta. Näkemyserot on sovittava välissään. Esa on jämäkkä isä, ja mielellään sitä on kunnioittanut toisen näkemyksiä. On tärkeää oppia, ettei aina olekaan oikeassa.

Se me päätettiin jo alussa, että kerrotaan joka päivä lapsille ja toisillemme, että rakastetaan. Omassa lapsuudessa se ei ollut tapana.

On hyvä, että oltiin ensin kaksin. Tuli vahva pohja, jolle oli hyvä saada lapset. Aina me ollaan äiti ja isä, ja nyt myös mummu ja "vaali". Mutta on meidän oikein mukava olla kahdestaankin.

Maria ja Joel Savikko alkoivat seurustella elokuussa 2010. Hugo ja Elmo ovat syntyneet 2014 ja 2016.

Me tavattiin tuttavien häissä, ihan vain moikattiin. Joel laittoi myöhemmin viestin, että on lähdössä vuodeksi vaihtoon Japaniin. Sen vuoden ajan me tutustuttiin Facebookissa.

Joel on kotoisin Sundsvallista, mutta hän lensi Japanista palattuaan ensin Suomeen. Me mentiin jätskille ja se oli kyllä menoa. Tuntuu, että minä vain tuijotin sitä. Juteltiin enimmäkseen matkasta.

Kihloihin me mentiin jo joulukuussa ja naimisiin elokuussa. Pojat on nyt 2- ja 4-vuotiaat.

Tällä hetkellä olen pääasiassa äiti, mutta on meillä parisuhdekin. Me osataan jutella muustakin kuin lapsista, vaikka puhutaankin paljon kasvatuksesta. Tykätään myös olla kaksinkin, ja äiti ja isä on sen mahdollistaneet, kun ne haluaa monesti olla poikien kanssa.

Joel tekee kotona yhtä lailla, melkein pitää miettiä, tekeekö enemmän.... Varsinkin lastenhoidolliset asiat tehdään ihan yhdessä. Siivouksesta ei tykkää kumpikaan.

Pohdin aika paljon kasvatusasioita. Äitinä pyrin olemaan jämäkkä, mutta lempeä. Koetan ottaa poikia paljon syliin ja olla heidän kanssaan.

Muistan omasta lapsuudesta, että mun kanssa on paljon värkätty ja touhattu.

Ekana tulee mieleen se, miten äiti on aina sanonut, että rakastaa. Haluan sanoa sen omillekin lapsille. Äidiltä saan myös vertaistukea: jos on vaikka huutanut lapsille, äiti muistuttaa, että niin on muutkin huutaneet.

Päätin kyllä aikanaan, että en koskaan huuda. Sitten huusin. Mutta myös selvitin sen lasten kanssa. Me keskustellaan paljon asioista.

Minulle ei ole vaikeaa kysyä neuvoja. Tietoa on tarjolla niin paljon, että pitää löytää oma tiensä: onko se sormiruokailu vai kestovaipat vai mikä.

Osaan myös rajata asioita paremmin kuin äiti. Olen luonteeltani sellainen, että tykkään rauhasta ja kotona olemisesta. Jos meinaa mennä hullunmyllyksi, rauhoitan heti kaikki iltamenot.

Nykyään some tuo sellaisia paineita, mitä omalla äidillä ei ollut. Pystyy seuraamaan muiden äitien arkea – tai sitä mitä he haluavat jakaa. Monesti se on kauniita koteja ja tyylikkäitä lapsia. Ilman sitä voisi kyllä elää ihan hyvinkin ja voisi olla jopa helpompaa.

Täytyy tehdä paljon töitä sen kanssa, että ymmärtää, että meidän arki on ihan hyvä, vaikka ei näytäkään tuolta.

Anneli Jäätteenmäki (kesk.) aloitti europarlamentaarikkona vuonna 2004. Samana vuonna, kun Euroopan Unioni sai kymmenen uutta jäsenmaata.

– Silloin innostus tulevaisuuteen oli aivan käsin kosketeltavaa. Oli tunnelma, että nyt Eurooppa on vihdoin yhdistynyt, eikä ole enää Itä- ja Länsi-Eurooppaa, Jäätteenmäki sanoo.

Se Eurooppa, jonka parlamentista Jäätteenmäki nyt lähtee, on erilainen.

– Aivan erilainen. Innostus ja eteenpäin katsominen on poissa.

Haasteita on. Esimerkiksi globalisaatio.

Jäätteenmäki ei halua sulkea rajoja, mutta globalisaatiolle pitäisi pystyä löytämään ratkaisu, joka hyödyttää kaikkia.

– Ei muureja rakentamalla, mutta niitä vinoutumia ja eriarvoisuuksia korjaamalla ja parantamalla.

Äänivyöryllä läpi

Anneli Jäätteenmäki nousi kansanedustajaksi vuonna 1987. Hänet valittiin keskustan puheenjohtajaksi vuonna 2002 ja Suomen ensimmäiseksi naispääministeriksi vuonna 2003. Kausi jäi lyhyeksi, kun Jäätteenmäki erosi asiakirjojen vuotamista koskeneen jupakan jälkimainingeissa.

Vaikka Jäätteenmäen eurovaaliehdokkuutta ihmeteltiin ja läpimenoa epäiltiin, hän sai vuoden 2004 eurovaaleissa 149 646 ääntä. Se oli 9 prosenttia annetuista äänistä ja maan suurin äänimäärä.

Alkoi matkaaminen Lapualta Brysseliin ja Strasbourgiin.

Nyt, 15 vuoden jälkeen, edessä ovat taas toisenlaiset vaalit. Jäätteenmäki tekee vaalityötä, mutta ei itselleen. 64-vuotiaana on aika katsoa, mitä uutta elämällä on vielä tarjottavana.

– On aika avata lehti ja katsoa, millaista elämä on politiikan ulkopuolella, ilman kalenteria, Jäätteenmäki sanoo.

Demokratian kriisi

Britannian EU-eroa on seurattu jo kolmisen vuotta. Silti sen suhteen ollaan yhä epävarmuudessa.

Anneli Jäätteenmäki näkee brexitin demokratian ja kansanvallan kriisinä. Hän vertaa sitä kansanäänestykseen Suomen liittymisestä Euroopan Unioniin.

– Ajatella, jos meillä olisi 1994 EU-kansanäänestyksen jälkeen hallitus ja eduskunta miettineet vielä kolme vuotta, että liitytäänkö vai ei. Suomessa päätös toteutettiin, Britanniassa sitä ei pystytä viemään eteenpäin.

"Kannattaa puhua muutaman henkilön kanssa"

Yksi parhaista asioista Euroopan parlamentissa on Jäätteenmäen mukaan ollut monikulttuurinen työympäristö ja työkaverit.

28 jäsenmaan edustajien yhteisössä ei tarvitse tyytyä vain uutisten lukemiseen, vaan kahvipöydässä voi kollegoilta kysellä näiden näkemyksiä eri maiden tapahtumista.

– Mutta tietysti parlamentissa kannattaa puhua muutaman henkilön kanssa, että saa erilaisen näkemyksen kaikilta, koska kaikki ovat poliitikkoja, Jäätteenmäki naurahtaa.

"Ranskan merkitys tulee kasvamaan"

Tulevaisuudessa, tai oikeastaan jo nyt, Jäätteenmäki haluaa parantaa ranskan kielen taitoaan. Ranskalainen kulttuuri on häntä aina kiinnostanut ja parlamentissa on nähnyt miten tärkeää ranskan kielen osaaminen on.

– Kun puhuu ranskalaisten kanssa heidän omalla kielellään, he kuuntelevat tarkemmin ja auttavatkin mieluummin. Ja jos brexit toteutuu, ranskan merkitys tulee kasvamaan, Jäätteenmäki arvelee.

Hän muistuttaa myös, että Ranska on suuri maatalousmaa, jonka kanssa on tärkeä tehdä yhteistyötä.

Kaikkineen, yksi parlamenttityön rikkauksista liittyy Jäättenmäen mukaan kielten kirjoon.

Parlamentissa jokainen puhuu omalla aksentillaan eikä asiaan kiinnitetä huomiota, toteaa joskus englannin ääntämisestään kritiikkiä saanut Jäätteenmäki.

– Siellä voi rauhassa puhua vieraita kieliä ilman, että kukaan tulee nauramaan tai ilakoimaan. On kiva kuunnella esimerkiksi hississä, että mitäs kieliä siellä onkaan.

"Suomen puolta olen koettanut pitää"

Euroopan tulevaisuus jää nähtäväksi. Euroopan parlamentilta Anneli Jäätteenmäki toivoo uudistumiskykyä.

Itse hän jää seuraamaan politiikkaa sen ulkopuolelta. 32 vuotta parlamenttityössä, josta 15 Euroopassa on pitänyt arjen työntäyteisenä.

Nähtäväksi jää, miten sen jälkeen pärjää, kun ei tarvitsekaan mennä joka päivä töihin.

– Suomen puolta olen koettanut pitää ja koen, että olen hyvä eurooppalainen, kun pidän Suomen lippua korkealla. Eurooppa-politiikka on sitä, että kukin edustaja tuo sinne oman näkemyksensä ja kokemuksensa.

Lue lisää:

Lue Ylen tärkeimmät eurovaalijutut täältä.

Etsi oma ehdokkaasi Ylen vaalikoneella.

Lilja 3v halaa syöttötuolissa istuvaa pikkuveljään. Kesäkuussa vuoden täyttävä Lauri haroo innoissaan isosiskon helmikoristeista hiuspantaa. Kokkolalainen Henna Rantala seuraa hymyillen jälkikasvunsa touhuja.

– Ajattelen usein, että voi, kun äiti olisi vielä elossa. Hän olisi niin onnellinen näistä pienistä.

Heinäkuun lopussa 23 vuotta täyttävä Rantala oli 14-vuotias, kun äiti kuoli rintasyöpään.

Äidin kaipuu näkyy aikuisten naisten elämässä erityisesti silloin, kun he itse tulevat äideiksi. Odotus- ja vauva-aika herättävät omat mielikuvat hoivatuksi tulemisesta tai hoivatta jäämisestä.

Väestöliiton psykologi Lotta Heiskanen pukee tarpeen sanoiksi:

– Omat lapsuuden kokemukset avautuvat uudella tavalla, kun tulee vanhemmaksi. Se voi olla yllättävää ja kipeää, mutta parhaimmillaan mahdollistuvat myös korjaavat kokemukset. Kaipaus ja ikävä eivät kuitenkaan välttämättä koskaan katoa. Ne kertovat menetyksen lisäksi siitä hyvästä, mitä joskus on ollut.

Vuonna 2010 yläkoulun 8-luokkalainen kapinoi murrosiän kovissa kuohuissa. Teini-Henna oli uhmakas ja teki monia tyhmyyksiä.

– Minun annettiin äidin sairaudesta huolimatta elää nuoren elämää ja sain väitellä vastaan. Välillä toki sanottiin, että nyt Henna rauhoitut, äitisi ei jaksa taistella kanssasi.

Teinityttö uskoi viimeiseen asti hoitojen tehoamiseen. Kesällä tilanne näytti hyvältä. Jouluna äitiä ei enää ollut.

Pari päivää ennen kuolemaa äiti ei enää puhunut, eikä ollut läsnä. Sairaalassa hoitajat alkoivat valmistella tytärtä tulevaan.

– Sanottiin, että tilanne on niin huono, että on aika jättää jäähyväiset. Istuin tuntikausia sängyn vieressä. Pidin kädestä kiinni ja kerroin äitille, kuinka paljon välitän ja rakastan.

Kuoleman konkretisoituminen iski karusti. Äidittömyys pakotti itsenäistymään, mutta vaati veronsa.

– Kipuilin ja tein kaikenlaisia typeryyksiä. Vaikea tietysti sanoa mikä johtui mistäkin, kun ajattelee koko yhtälöä: äiti kuolee ja kotiin jää pahimmassa murrosiässä oleva teinityttö isän ja neljä vuotta vanhemman veljen kanssa.

Äidittömyys voi heijastua aikuisena omiin tulevaisuudensuunnitelmiin. Perhe voi jäädä kokonaan perustamatta tai toisaalta saada haluamaan itselle mahdollisimman pian omat lapset.

– Omat menetykset ja vaikeat kokemukset voivat herättää pelkoa samojen asioiden toistumisesta, sanoo psykologi Lotta Heiskanen.

Hän myös muistuttaa, että on monenlaisia äidittömyyden kokemuksia. Kyse voi olla kuolemasta tai siitä, että äidistä ei ole ollut sellaiseksi äidiksi, mitä olisi tarvinnut.

Henna Rantala sai esikoisensa Liljan 20-vuotiaana. Positiivinen raskaustesti oli iloinen asia neljän vuoden seurustelun jälkeen.

– Olen aina halunnut lapsia, äidin kuolema ei omalla kohdallani vaikuttanut siihen mitenkään, Rantala kertoo.

Raskauden aikana suru äidin kuolemasta nousi taas iholle. Äidille olisi ollut joka päivä asiaa. Olisi pitänyt saada soittaa ja kysyä jokaisesta kehon muutoksesta ja tuntemuksesta.

– Kyllähän puolisoni Juuso tuki. Ja iskä yritti auttaa parhaansa mukaan, mutta mitä perinteinen suomalainen mies raskauden aikaisista liitoskivuista tietäisi. Kun kysyin, miten äidin odotusajat menivät, isä vastasi, että hyvin. Siinä se.

Rantala on palannut hiljattain äitiyslomalta kaksivuorotyöhönsä henkilökohtaiseksi avustajaksi. Avopuoliso Juuso painaa pahimmillaan 12-tuntisia työpäiviä. Lapset ovat päiväkodissa.

Yövalvomiset ja arjen hektisyys nostavat pintaan myös vähemmän kauniita tunteita.

Rantala kertoo olevansa kateellinen, kun samassa elämäntilanteessa olevien kavereiden äidit ovat vahvasti arjessa tukena.

Hän sanoo tuntevansa myös katkeruutta, kun ei voi jakaa elämäänsä äitinsä kanssa.

– Sen kanssa on vaan elettävä, koska en saa äitiäni takaisin, ja hyväksyttävä, että katkeruuden tunne on ihan ok.

Rantala iloitsee, että heillä on kuitenkin hänen isänsä, puolison äidin ja isäpuolen sekä hyvien ystävien muodostama turvaverkko arjessaan.

– Onneksi on, mutta ei heistä kukaan kuitenkaan ole sama kuin oma äiti. Häneltä olisi matalin kynnys pyytää apua ja kysyä ne tyhmimmätkin kysymykset, joita ei neuvolassa edes viitsi, Rantala miettii.

"Äiti olisi varmaan yllättynyt, että olen näin kypsä äidiksi"

Moni suomalainen lapsiperhe kokee arjessaan yksinäisyttä ja tuen tarvetta. Psykologi Lotta Heiskanen neuvoo rohkeasti hakemaan apua.

– Kunnilla ja järjestöillä on erilaista toimintaa ja myös ammattiapua kannattaa hakea, jos tuntuu, ettei jaksa.

Hän korostaa, että vanhemmat tarvitsevat itsekin turvaa ja huolenpitoa, että jaksavat olla lasta varten ja lapsen turvana.

Omaa vanhemmuutta tukee se, jos on mielikuva äidistä tai muusta tärkeästä läheisestä turvallisena ja ymmärtäväisenä. Mielikuvien tuen merkitys riippuu siitä, millainen suhde vanhempiin on tai on joskus ollut.

– On myös perheitä, joissa lapsuusperheen ihmissuhteet ovat enemmänkin taakka kuin turva, Heiskanen sanoo.

Psykologi rohkaisee kohtaamaan myös kielteiset tunteet. Ne kertovat usein jostakin tärkeästä, mitä kaipaamme. Menetyksiä on lupa surra.

– Ei tarvitse yrittää lobotomialeikkausta, jolla yrittäisi päästä kokonaan eroon jostakin tunteesta. Antaa tunteiden tulla, olla ja mennä. Voi miettiä, mikä olisi myötätuntoinen ja hyväksyttävä tapa olla suhteessa vaikeaan tilanteeseen, Lotta Heiskanen neuvoo.

Henna Rantala sanoo elävänsä hyvää aikaa ja katsovansa hyvillä mielin tulevaisuuteen.

– Vaikka äidin kaipaus kulkee pohjavireenä mukana, elämässäni on valtavasti iloa. Saan olla tosi onnellinen, että olen saanut kaksi tervettä lasta. Ja että ympärilläni on perhe ja mahtavia läheisiä.

Äitiyttä hän sanoo opetelleensa kantapään kautta. Ottanut vinkkejä kavereilta, ja muistellut omaa lapsuuttaan ja nuoruuttaan.

– Äiti ja isä tekivät pitkää päivää, joten menimme tarhaan veljen kanssa tosi nuorina. On jotenkin luonnollista toimia samalla tavalla. Tein myös pienestä pitäen äitin kanssa yhteisiä juttuja. Huomaan itse ottavani Liljaa samalla tavalla mukaan kaikenlaiseen tekemiseen.

Oma äiti näkyy Laurin kasvonpiirteissä ja Liljan luonteessa. Rantalan mukaan esikoinen on avoin ja sosiaalinen, aivan kuten äiti aikoinaan.

Millainen äiti Henna Rantala on omille lapsilleen?

– Riittävän hyvä näille kahdelle. Yritän tehdä parhaani ja vieläkin enemmän, mutta olen sinut senkin kanssa, että välillä mennään siitä, mistä aita on matalin.

Mitä mahtaisi Riitta-äiti ajatella tyttärestään äitinä?

– Toivon, että äiti ajattelisi vain hyvää. Hänelle riittäisi varmasti se, että teen parhaani äitinä. Olisi varmaan myös yllättynyt, että olen näin kypsä äidiksi, vaikka olin melkoinen hulivili.

Olohuoneessa touhuillut Lilja tupsahtaa viereen, kiertää kädet kaulalle, painaa posken poskelle ja sanoo silmät tuikkien: mun äiti.

Märsylän alakoululla Kannuksessa Keski-Pohjanmaalla oli tänään jännittävä päivä.

Viime syksynä koulun oppilaat osallistuivat läheisellä Kivinevan kivikautisella asuinpaikalla arkeologisiin kaivauksiin.

Nyt kaivausten tulokset ovat valmistuneet ja tiedetään, mitä niistä selvisi. Tulokset esiteltiin tänään oppilaille.

Esimerkiksi viidesluokkalaisille historian kurssiin kuuluva kivikausi tuli kaivausten myötä ihan konkreettiseksi.

– Ennen ajattelin, että historia on tylsää ja vaikeaa, mutta nyt se alkoi olla paljon mielenkiintoisempaa, sanoo viidennen luokan oppilas Marjukka Ranta-Nilkku.

6000 löytöä kolmessa viikossa

Märsylän alakoululaiset toimivat viime syksynä kolmen viikon ajan tutkijoina muinaisasutuksella, joka sijaitsee muutaman kilometrin päässä koululta. He kaivoivat ja tekivät löytöjä.

Kaivauksilla tehtiin noiden viikkojen aikana kaikkiaan noin 6000 löytöä.

– Se on aika paljon. Aikaisemmilla kaivauksilla ei ole tehty näin paljon löytöjä kaivettuihin neliöihin nähden, museolehtori Lauri Skantsi sanoo.

Oppilaiden mielestä parasta oli juuri se, kun itse löysi jotain. Tai, kun kaverit löysivät.

– Oli kiinnostava seurata, kun kaivettiin ja muutkin teki löytöjä, sanoo viidesluokkalainen Jami Mäkeläinen.

Myös se hämmensi, että löydetyt esineet ovat todellakin olleet jonkun käsissä ja käytössä tuhansia vuosia sitten.

– Tuntui onnistumiselta, kun tiesi, että se, mitä löysi oli vanhaa ja joku muukin on sitä koskenut 5000 vuotta sitten, Mäkeläinen sanoo.

Suuri osa Kivinevan kaivausten löydöistä oli kivikaudelle tyypillisiä kvartsi-iskoksia, luunsiruja ja keramiikan palasia. Niitä löysi myös Marjukka Ranta-Nilkku.

– Kivet löytyi suurimmaksi osaksi sihtauksissa ja luunsirut tunsin käsillä, Ranta-Nilkku kertoo.

Kalan ja hylkeen luita

Lauri Skantsin mukaan viime syksyn löytöjen perusteella voidaan päätellä, että alueella sijainneessa hylkeenpyytäjien tai kalastajien kylässä on asuttu ympärivuotisesti.

Löytyneiden hylkeenluiden perusteella arvioidaan, että asutusta on ollut ainakin kevättalvella. Liesirakenteen ympärillä taas on isketty paljon kvartsia ja tehty kiviesineitä kuten kaapimia ja veitsiä, mikä viittaa sisätiloissa oleskelemiseen ja talviaikaiseen asumiseen.

– Lisäksi on löytynyt paljon kalojen luita; siikaa, ahventa, haukea ja särkikaloja sekä mahdollisesti myös lohen luita. Ne viittaavat enemmän kesäaikaiseen asumiseen tällä asuinpaikalla.

Kaivauspaikalta löytyi myös linnunluita, mutta niiden perusteella ei ole voitu tunnistaa lintulajeja.

– Voi sanoa, että nykymittapuulla näiden ihmisten ruokavalio on ollut aika terveellinen. Ainakin hyljettä ja kalanluita löytyy. Myös kasvisruoalla on varmaan ollut merkitystä, Skantsi sanoo.

Uumajan yliopistossa on vielä arvioitavana maanäytteitä, joiden avulla toivotaan jonkinlaista selvyyttä siitä, millaista kasvisruokaa asuinpaikalla on syöty.

Lapsille juuri ruokavalioon liittyvät löydöt olivat konkreettinen osoitus kivikauden elämästä.

– Tulokset yllätti. Ne söi enemmän kalaa ja hylkeitä. Me syödään enemmän roskaruokaa, ne pyydystivät ruoan itse, Mäkeläinen sanoo.

Harvinaisemmat löydöt piitä ja meripihkaa

Se on Kannuksessa tiedetty, että Kivinevalla on asunut noin 5500 vuotta sitten pieni kalastajayhteisö. Maankohoamisen myötä alue on nyt sisämaata, mutta siihen, että 5500 vuotta sitten se oli lähellä merenrantaa – kauppapaikkaa – viittaavat esimerkiksi alueelta tehdyt keramiikkalöydöt.

Kun syksyllä löydetyjä keramiikanpalasia on syksyn jälkeen tutkittu tarkemmin, on selvinnyt, että niihin oli käytetty sidos- ja koristelumateriaaleina simpukoita, kasvinosia ja luunsiruja.

Harvinaisemmat löydöt kertovat kontakteista kaukaisiin maihin.

– On oltu aika kauaskin kauppayhteyksissä. Meripihka on mahdollisesti nykyisten Baltian maiden, ehkä Liettuan, alueelta. Piilöydöt viittaavat taas Keski-Venäjän tai Etelä-Skandinavian seuduille, Lauri Skantsi sanoo.

Merenrantaa ja sisämaata

Syksyn kaivausten yhteydessä tehty radiohiiliajoitus palaneesta luusta osoittaa, että Kivinevan alueella on ollut asutusta myös noin 4000 vuotta sitten.

Asuinympäristönä alue on ollut silloin varsin erilainen verrattuna 5500 vuoden takaiseen aikaan.

Lauri Skantsin mukaan 5500 vuotta sitten elettiin lämmintä ilmastovaihetta. Ilmaston viilentyessä ranta siirtyi kauemmaksi ja 1500 vuotta myöhemmin merenranta oli siirtynyt jo 3-4 kilometriä.

– Maisema muuttui todella paljon näiden kahden asutusvaiheen välillä, Skantsi sanoo.

– Outoa ajatella, että siinä on ollut joskus merta ja asutusta, kun nyt on vain metsää, Marjukka Ranta-Nilkku pohtii.

Ehkä joskus uudelleen

Märsylän koululaisten osallistuminen arkeologisiin kaivauksiin oli osa Mullankaivajat-stipendillä toteutettuja koululaiskaivauksia.

Apurahalle on tarkoitus hakea jatkoa.

Kivinevan kivikautisen kaivauksen lisäksi Kannuksessa on ainakin kolme muuta vastaavaa asuinpaikkaa, joissa arkeologiaan ja historiaan voitaisiin tutustua yhdessä lasten kanssa.

Marjukka Ranta-Nilkku voisi kuvitella, että arkeologiasta löytyisi hänelle tulevaisuuden ura.

Jami Mäkeläinen ei haaveile arkeologiasta uraa, mutta menisi kyllä kaivauksille uudelleen, jos se olisi mahdollista.

– Jos lapsia tulee, on mukava näyttää, että olen ollut siellä kaivamassa, Mäkeläinen miettii.

Kivikaudella koulun paikalla oli merta ja hiekkamailla asuttiin kuopissa – lapset saavat tutustua esihistoriaan kotinurkillaan.

Penkkipunnerruksen moninkertaisen arvokisamitalisti Simon Kankkosen salilla Kokkolan Sokojalla ei ole laitetta, jolla treenataan sisäreisien lähentäjää ja loitontajaa. Ei ole peck deckiäkään, jolla tehdään rintalihasta. Tai jalkaprässiä. Eikä monta muutakaan kuntosalilta tuttua laitetta.

Piharakennuksesta löytyy muun muassa kyykkyteline, alaselkälaite, ylätalja, powerräkki, käsipainoja, penkki ja maastavetotanko. Niitä on viritelty, varmisteltu tai muuten paranneltu vastaamaan käyttäjien tarpeita.

Niillä Kankkonen ja hänen treeniporukkansa pärjäävät. Tuosta porukasta kaikki penkkaavat yli 200 kiloa ja kyykkäävät yli 300. Päätavoite ja -tuote on voima, ei ulkonäkö.

– Jos hakee kesävartaloa, se on toinen maailma, nauraa Kankkonen.

Jos siihen pyrkii tai muuten lähtee vasta tutustumaan kuntosalien maailmaan, Kankkonen ei moittisi mitään laitetta turhaksi.

– Kokeile kaikki ja katso, mikä toimii. Toivottavasti joku todella osaava neuvoo ja auttaa, hän kannustaa.

Jos joutuisi jostain syystä valitsemaan vain itselleen parhaat laitteet, Kankkonen ottaisi kyykkytelineen ja reverse hyperin: alaselkää työstävän laitteensa, jolle nojautuneena nostetaan raskaita painoja jaloilla selkää rikkomatta.

Pitkään pohdittuaan Kankkonen keksii, mitä pitää turhana: hip thrusteria, jossa istutaan lattialla, pidetään sylissä tankoa ja nostetaan sitä lantiolla.

– Sen voi yhtä hyvin tehdä penkin päällä. Se on ehkä se turhin laite – ja turhin liikekin.

Jos haluaa tulla todella vahvaksi, pitää jättää turhat liikkeet pois. Simon Kankkonen

Turhien laitteiden sijaan Kankkonen manaa turhia "guruja". Sitä, että joku keksii jonkun liikkeen, jonka jakaa somessa tykkäysten toivossa ja trendiä luodakseen.

Toinen kartettava on väärä tekniikka: esimerkiksi huonosti kyykkäävä urheilija ottaa silmiin. Myös maastavedon tekniikka voi saada Kankkosen kääntämään päänsä pois. Hän kannustaa ennemmin pitämään hauskaa salilla kuin rikkomaan itseään. Tosin itseensä hän ei sitä sovella.

– En ole koskaan ymmärtänyt niitä, jotka vain kuntoilevat ilon vuoksi.

Kankkonen ei tunne ylläpitotreenin käsitettä.

– Jos haluaa tulla todella vahvaksi, pitää jättää turhat liikkeet pois, sanoo Simon Kankkonen.

Harjoitus voi toki olla palauttava treeni – matkalla ylöspäin. 20 kilon käsipainoillakin voi tehdä, mutta silloin ei lasketa toistoja, vaan maksimiaikaa, minuuteissa.

Tänä vuonna Kankkonen aikoo saavuttaa alle 90-kiloisten sarjassa 1 000 kilon yhteistuloksen. Se ei vaadi poppaskonsteja, vaan samaa treeniä kuin ennenkin.

– Kunhan nostaa vain pikkuisen enemmän. Yhtä helppoa kuin jalkapallo: tekee yhden maalin enemmän niin se on siinä, mies virnistää.

Nyt Kankkonen kyykkää 400 kiloa, penkissä on noussut 335 (kisassa 320), mutta maastavedon 250 kiloa kaihertaa miestä. Se on miehen mielestä liian vähän, ja sinne puuttuvat kilot onkin tarkoitus saada treenattua.

Pitää nimittäin löytää omat heikkoutensa ja panostaa niihin. Siksikään Kankkonen ei halua nimetä yhtä laitetta toista turhemmaksi: kaikilla on omat heikkoutensa ja tavoitteensa.

Pikaratkaisut siirtyneet ostoskanaville

Fysioterapeutti, työhyvinvointiasiantuntija ja kahvakuulaurheilija Maria Paananen ei tyrmää kysymystä turhista kuntosalilaitteista: markkinat ovat laajat ja kuntoilija saattaa hyvinkin herätä miettimään, mikä on tarpeen ja mikä ei.

Ratkaisevaa on tarve ja tähtäin.

– Jos kokee jonkin turhaksi, ei vain itse tarvitse sitä. Pitää miettiä omaa tavoitetta ja kohdistaa treeni siihen.

Tärkeintä on valita se liike, joka toimii. Toinen saa pakaran aktivoitua paremmin maastavedolla ja toinen takapotkulaitteella, ottaa Paananen esimerkiksi.

Toisaalta vaikkapa jalkaprässi ja kyykky tangolla ovat melko samanlaiset, mutta tutkimusten mukaan hormonaalinen vaste on satakertainen, kun ihminen joutuu kannattelemaan vapaata taakkaa koko kehollaan sen sijaan, että istuisi laitteeseen.

Jos kokee jonkin turhaksi, ei vain itse tarvitse sitä. Maria Paananen

Toisaalta vapailla painoilla tehtäessä pitää hallita turvallinen tekniikka, mikä vaatii ammattilaisen apua ja malttia.

Kehon kartoitus ja ammattilaisen apu ovat Paanasen mielestä aina hyödyksi. Ammattilaista tarvitaan varsinkin jos on kuntoutustarve tai jokin urheilutavoite.

Jos taas käy salilla liikkumisen ilosta ja perusterveyden takia, voi Paanasen mukaan treenata periaatteessa miten haluaa – tietyin reunaehdoin.

– Jos onnistuu säilyttämään maalaisjärjen eikä kipua tunnu. Kipu ei oikeasti koskaan jalosta ketään, vaan silloin pitää keskeyttää treeni!

Lähtökohtaisesti turhia laitteita Paananen ei kuitenkaan salillla näe. Aiemmin on voinutkin olla toisin, mutta nykyään laitteita maahantuovat ovat hänen mukaansa kovan luokan liikunta-ammattilaisia.

– Hullutukset kuten pikaratkaisut ovat siirtyneet salilta ostoskanaville, summaa Paananen.

Kyse on siitä, mitä salilla tehdään ja miten ohjataan. Paananen suosittaa jättämään väliin salit, joilla ei ole ohjausta, jos tarkoituksena on parantaa lihaskuntoa. Kehonpainoliikkeet ovat turvallinen ja toimiva vaihtoehto.

Itse hän treenaa paljon vapailla painoilla myös ajan takia: salilaitteissa heikkous on, että jokaisen lihaksen joutuu treenaamaan erikseen, mikä vie aikaa.

Muutama hyvin hallinnassa oleva perusliike levytangolla ja muilla vapailla painoilla kuormittaa monta lihasryhmää kerralla. Itse asiassa lähes kaikki suurimmat lihakset ovat kerralla mukana vaikkapa maastavedossa tai kyykyssä.

– Kehonpainoliikkeitä riittää kourallinen tosi hyvin, ja niillä saa harvoin itseään rikki. Oman kehon liikuttamisella saa muitakin hyötyjä, kuten tasapainon, Paananen kannustaa.

Osalle riittää nollavastuskin

Kokkolalaisen laitevalmistajan HURin näkemys on sama, vaikka lähtökohta onkin omanlaisensa. Yrityksen laitteita löytyy 50 maasta seniorikodeista kuntoutuslaitoksiin ja hotelleista hyvinvointikeskuksiin.

Tutkimus- ja kehitystyötä tehdään yhdessä eri yliopistojen kanssa ja esimerkiksi Singaporen-projektissa kokkolalaisen yliopistokeskus Chydeniuksen ja ohjelmistoyritys Raisoftin kanssa.

Kehitystyössä on mukana lääketieteen asiantuntemusta niin, että ohjelmat voidaan räätälöidä suoraan vaikkapa tietystä sairaudesta tai leikkauksesta toipuvalle. Tätä kehitystä vetää tutkimus- ja koulutusjohtaja, professori Arto Hautala.

Sisäänrakennettu softa mahdollistaa henkilökohtaisen ohjelman ja vaikkapa muistisairaille turvalliset ratkaisut. Laite voidaan esimerkiksi ohjelmoida poistamaan vastus sen jälkeen, kun tarvittavat toistot on tehty, jos tekijä itse ei muista lopettaa. Osa laitteista on pyörätuolista käytettäviä.

Painopakkalaitteissa minimipaino on usein viisi kiloa, mikä on monelle vanhukselle jo mahdoton lähtöpaino. HURin laitteet toimivat perussaleilla vielä vähän käytetyllä paineilmateknologialla, joten vastus voi olla nollakin.

Tämän pneumatiikan ansiosta ne ovat myös kaksisuuntaisia eli yhdessä laitteessa voi tehdä kaksi liikesuuntaa. Yrityksellä on viidenkin liikkeen laitteita, joita tarvitaan esimerkiksi pienissä tiloissa lääkäriasemilla tai kuntoutusyksikössä.

Eihän mikään laite, joka kehittää lihasvoimaa, voi olla turha. Jessica Korva

Varatoimitusjohtaja Lena Karjaluoto sanoo, ettei "turhien" laitteiden myyminen ole mahdollista kilpailluilla markkinoilla.

Tarpeellisuuden ratkaisee tavoite ja tarve. Kuntoutus- ja seniorikentällä tarpeen voi olla juuri se tiettyä lihasta kehittävä kone, jonka peruskuntoilija ohittaa.

– Kun ikää tulee, ihminen tarvitsee suunnattua harjoittelua, koska ei pysty ehkä tekemään koko settiä. On tärkeä tietää, millainen asiakas on ja siksi tarvitaan alkutestausta.

Samaan pohjaa se, että laitteissa voidaan lisätä vastusta sata grammaa kerrallaan.

– Se voi tuntua pieneltä määrältä, mutta leikkauksesta toipuvalle ikäihmiselle nollavastuksesta 100 grammaan pääseminen on iso asia. Se voi olla juuri se, minkä avulla hän jaksaa motivoitua harjoitteluun ja sittemmin vaikka kurottaa kahvipurkin hyllyltä, Karjaluoto sanoo.

HURilla on tuotannossa noin 45 laitetta. Pienimmillään on varustettu kolmen laitteen eli kuuden liikkeen sali, ja silläkin saa paljon aikaan, sanoo Lena Karjaluoto.

Se ei kuitenkaan tee muista laitteista turhia, sanoo personal trainer Jessica Korva. Moni kritisoi esimerkiksi lähentäjä- ja loitontajalihaksia harjoittavaa laitetta. Se voi kuitenkin tarjota pakaratreeniä niille, joille esimerkiksi kyykkääminen on mahdotonta vaikkapa polvivaivojen takia.

– Eihän mikään laite, joka kehittää lihasvoimaa, voi olla turha. Tavoite ratkaisee.

Aiheesta voi keskustella 14.5. klo 22 asti.

Huonolle sisäilmalle altistuminen kunnan tiloissa ei ole toistaiseksi johtanut kuntien maksamiin korvauksiin, kerrotaan Kuntaliitosta. Kuntaliiton erityisasiantuntija Tarja Hartikainen sanoo, ettei tiedossa ole yhtäkään oikeusjuttua, joka olisi päättynyt korvausten maksamiseen. Korvauksia lähdetään ylipäätään harvoin hakemaan oikeusteitse.

Hartikainen sanoo, ettei heikon sisäilman ja terveysongelmien yhteyttä ole voitu todistaa. Hän viittaa lääkäriseura Duodecimin Käypä hoito -suosituksiin, jossa todetaan, ettei syysuhdetta yhdenkään terveysvaikutuksen ja kosteus- ja homevauriorakennusten välillä ole voitu kiistatta todeta.

– Tästä syystä vakuutusyhtiötkään tuskin maksavat korvauksia, Hartikainen toteaa.

Käypä hoito -suosituksissa todetaan, ettei ole tiedossa, mistä tekijöistä ja millä mekanismilla terveysvaikutukset aiheutuvat. Suositukset ovat Duodecimin ja alan toimijoiden tuoreimpiin tutkimustietoihin nojautuvia ohjeita.

Käypä hoito -suosituksissa on kuitenkin todettu, että rakennuksen kosteusvaurio on yksi hengitystieoireiden ja astman riskitekijä.

Oikeus viitannut kintaalla korvaushakemuksille

Neljä opettajaa hakee Lappajärven kunnalta yhteensä yli 300 000 euron korvauksia huonolle sisäilmalle altistumisesta. He ovat saaneet diagnoosin työperäisestä altistumisesta kosteusvauriomikrobeille. Korvaushakemus on opettajien mukaan viimeinen hätähuuto, jotta kuntaan saataisiin puhtaat koulutilat nopealla aikataululla.

Lappajärven kunnanhallitus käsitteli asiaa maanantaina, ja hylkäsi korvaushakemukset kaikilta osin.

Asian valmistelussa kunnanhallitukselle viitataan korkeimman oikeuden päätökseen, jossa kolme kätilöä Keski-Pohjanmaalla jäi ilman korvauksia vuosien oikeustaistelun jälkeen.

Hartikainen nostaa esille myös tapauksen Jyväskylästä, jossa opiskelija katsoi sairastuneensa koulurakennuksen sisäilmaongelmien vuoksi. Hän haki koululta yli 90 000 euron korvauksia. Opiskelija hävisi oikeustaistelun hovioikeudessa, eikä korkein oikeus ottanut asiaa käsittelyyn. Opiskelijalle määrättiin tuntuvat maksut oikeudenkäyntikuluista.

Aiheesta voi keskustella 14.5. klo 22 asti.

Lisää aiheesta: Lappajärveläisopettajien korvausvaatimukset tyssäsivät kunnanhallitukseen

Ruotsinkieliset muuttavat ulkomaille kolme kertaa innokkaammin kuin suomenkieliset – ja he myös jäävät huomattavasti useammin pysyvästi ulkomaille. Tämä käy ilmi Siirtolaisuusinstituutin suomenruotsalaisen yksikön tutkimuksesta, jossa tutkittiin muuttoaktiivisuutta seitsemäntoista vuoden ajalta. Tilastoseurantaa täydennettiin kyselytutkimuksella.

Ruotsinkielisille pohjoismaat ja etenkin Ruotsi on "kotimarkkina-alue", jonne on helppo lähteä. Ruotsissa saatetaan nähdä jopa paremmat mahdollisuudet uralle ja elämälle kuin Suomessa.

– Muuttajat näkevät, että Ruotsissa on enemmän mahdollisuuksia. On ehkä parempaa työpaikkaa, palkkaa ja avarampi ilmapiiri. Lyhykäisyydessään voi sanoa, että työn, opiskelun, perhesiteiden ja uratavoitteiden takia muutetaan, selventää Siirtolaisuusinstituutin suomenruotsalaisen yksikön projektijohtaja Magnus Enlund.

Ilmapiiri ja perinteet

Ilmapiirin merkitys on yllättävä. Tällä tarkoitetaan sitä, että muuttajilla on usein negatiivinen kuva Suomesta ja esimerkiksi suomalaisten näkemyksistä maahanmuuttajista, ruotsinkielestä ja yleisesti koventuneesta yhteiskuntailmapiiristä.

Vuosi 2016 oli vilkkain maastamuuttovuosi tutkitun 17 vuoden ajalta.

– Se johtunee yleisen ilmapiirin huonontumisesta Suomessa ja hallituksen koulutusleikkauksista. Kun piikki tasaantui 2017, se taas johtunee yleisen elintason paranemisesta ja korkeasuhdanteesta, arvioi Enlund.

Yksi tärkeä maastamuuton syy on myös ikiaikainen seikkailunhalu. Lisäksi ruotsinkieliset ovat perinteisesti muuttaneet paljon ja se saattaa madaltaa kynnystä lähteä.

– On lähdetty Amerikkaan 1800-luvun puolivälistä lähtien ja Ruotsiin sotien jälkeen, muistuttaa Enlund.

Ruotsi vs. muu maailma

Tutkimuksessa haluttiin seurata lähinnä muitakin muuttokohteita kuin Ruotsia. Suomalaiset muuttavat muihinkin pohjoismaihin, kuten Tanskaan ja Norjaan, sekä muihin EU-maihin.

– Norjassa ja Tanskassakin on etua ruotsinkielestä, mutta muutetaan myös Britanniaan, Saksaan, Espanjaan, Viroon, Belgiaan. Kyselyn mukaan muuton tärkeimpiä syitä on mahdollisuus toteuttaa itseään isossa kaupungissa, jossa on enemmän mahdollisuuksia, täsmentää Enlund.

Vuosina 2000-2017 yli 21 000 ruotsinkielistä muutti Suomesta Ruotsiin. Norjaan muutti 1900, Tanskaan runsas tuhat ja muihin EU-maihin liki 5000 ruotsinkielistä. Suomenkielisiä muutti samana aikana Ruotsiin 33 000, Norjaan 9000, Tanskaan liki 6000 ja muihin EU-maihin yli 58 000.

Näin ollen Ruotsi on siis suhteellisesti ylivoimainen muuttokohde ruotsinkielisille. Muu maailma puolestaan vetää enemmän suomenkielisiä.

Siirtolaisuusinsituutin raportti: Kjell Herberts: Inte Bara Sverige. Svenskspråkig flyttning mellan Finland och utlandet 2000-2017

Hätäkeskuslaitos tiedottaa twitter-tilillään, että hätäkeskuksissa on siirrytty varajärjestelmien käyttöön. Syynä on aamupäivällä ilmennyt tietoliikennevika.

Hätäkeskuslaitoksen mukaan hätäkeskuspalvelut pystytään turvaamaan varajärjestelyiden avulla.

Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren alueen pelastuslaitos ohjeisti aamupäivällä ihmisiä hakeutumaan lähimmälle paloasemalla, jos he tarvitsevat apua, sillä hätäpuhelut eivät yhdistyneet.

Pelastuslaitoksen johtajan Jaakko Pukkisen mukaan ainakaan Keski-Pohjanmaalta ja Pohjanmaalta ei saatu yhteyttä hätäkeskukseen. Häiriö kesti noin puoli tuntia.

Hätäkeskuslaitoksen teknisten palvelujenjohtaja Jukka Aaltonen luonnehtii varajärjestelyihin siirtymistä erittäin poikkeukselliseksi toimenpiteeksi. Hän sanoo, että vika oli harvinainen ja laaja.

– Se koski meidän hätäkeskustoimintaamme eri sektoreilta. Vaasan hätäkeskuksessa estyivät hätäpuhelut ja jossain toisessa hätäkeskuksessa estyi hälytystoiminta.

Aaltosen mukaan hätäkeskuksen turvallisuusverkkoon on tehty varayhteydet, mutta nyt nekään eivät toimineet.

Tietoliikennevian syytä selvitetään hätäkeskuslaitoksen yhteistyötahojen kanssa.

Kokkolan satamaväylältä löytyi torstaina sotilasräjähde. Räjähde löytyi väylän ja sataman syventämishankkeen yhteydessä, ja löydöksestä ilmoitettiin heti poliisille. Puolustusvoimien oli määrä tulla raivaamaan räjähde vielä myöhemmin illalla.

Räjähde löytyi imuruoppausaluksen imuputkesta, kun alus ruoppasi väylällä. Ruoppaus keskeytettiin väliaikaisesti. Lisäksi laiturialue eristettiin.

Räjähteen löytyminen ei vaikuta muihin käynnissä oleviin ruoppaus- ja rakentamistöihin alueella.

Kokkolan väylän ja sataman välinen alue on räjähteiden osalta riskialuetta, ja siksi alue tutkittiin tarkoin jo ennen syventämishankkeen aloittamista.

Puolustusvoimat tutki viime kesänä sukeltamalla väylältä ja satamasta yhteensä yli 400 kohdetta. Tutkimuksissa löydettiin ja raivattiin väyläalueelta 40 sotilasräjähdettä. Satama-alueelta räjähteitä ei sukellustutkimuksissa löytynyt. Räjähteiden raivaus alueella on vaativaa, sukeltajat joutuvat etsimään kohteita jopa käsikopelolla.

Väyläalueelta löytyvät räjähteet ovat 1940–70-luvuilta, jolloin ammuksia sai vielä hävittää upottamalla ne merenpohjaan. Räjähdeupotukset paljastuivat kun Kokkolan väylää syvennettiin edellisen kerran 1990-luvun alkupuolella. Silloiset räjähdelöydökset läjitettiin Pommisaareksi kutsutulle alueelle. Pommisaari täytetään ja maisemoidaan meneillään olevien ruoppausten massoilla.

Kokkolan väylän kulkusyvyydeksi ruopataan 14 metriä. 63 miljoonaa euroa maksavan hankkeen aikana siirretään 2 miljoonaa kuutiota ruoppausmassoja toiseen paikkaan.

Ylivieskassa kaksi kateisiin joutunutta poikaa löytyi hyväkuntoisina torstai-iltana.

He ehtivät olla kateissa pari tuntia.

Sivulliset löysivät 10- ja 11-vuotiaat pojat yli 10 kilometrin päästä katoamispaikasta. Ohikulkija tunnisti heidät poliisin tarkkojen kuvausten perusteella.

Oulun poliisi ilmoitti lasten katoamisesta Twitterissä iltakymmeneltä. Lapset katosivat Ylivieskan Matalantien läheltä.

Kokkolan halki kulkevan kaupunginsalmen eli Suntin sameasta vedestä nousee polkupyörä. Se on romuksi ruostunut, eikä ikävä kyllä Nelli Tanhualan pyörä, joka varastettiin muutama viikko sitten Tanhualan kotitalon sisäpihalta.

Pyöränsä jäljille nainen pääsi harmitellessaan tapahtunutta työkaverilleen. Tämä näytti Facebookin Puskaradio-ryhmässä ollutta kuvaa ja kysyi, olisiko se tämä. Oli se. Siitä toistaiseksi tulokseton etsintä alkoi.

Näin käy usein, sillä tietoa varastetuista ja löytyneistä pyöristä jaetaan sosiaalisessa mediassa tiuhaan. Siinä on poliisin mukaan etunsa, mutta myös ongelmansa.

– Toki se on helppo kanava eikä siinä mitään pahaa ole. Toisaalta ikinä ei voi olla varma, onko pyörää hakemaan tuleva oikeasti pyörän omistaja. Se voi olla varas, joka huomaa, että tuollahan on arvokas pyörä – ja myy sen eteenpäin, sanoo Pohjanmaan poliisin viestintäpäällikkö Mikael Appel.

Appel muistuttaa myös, että löytäjä on oikeutettu palkkioon. Siitä sopiminen voi olla hankalampaa somelöydöksissä, jos omistaja ei ole halukas maksamaan.

Yllättävän vähän ihmiset käyvät kyselemässä tai hakemassa pyöriään poliisilta. Mikael Appel, Pohjanmaan poliisilaitos

Appelkin törmää pyöräilmoituksiin somessa usein, mutta arvioi silti, että ajokkien etsintä on siirtynyt sinne vain pieneltä osin.

Pyörävarkauksista tehdään yhä tiuhaan ilmoituksia poliisille. Sen sijaan varastetun tai muuten kadonneen pyörän perään kyseleminen poliisiasemalta on käynyt yhä harvinaisemmaksi.

– Yllättävän vähän ihmiset käyvät kyselemässä tai hakemassa pyöriään poliisilta. Niitä varastetaan ja tulee sisään kuitenkin aika paljon, joukossa arvokkaitakin pyöriä. Harvoin niitä kysellään ja palautetaan oikealla omistajalle, sanoo Mikael Appel.

Osin tätä selittänee se, että vakuutusyhtiö korvaa pyörän ja omistaja on sillä tyytyväinen.

Nelli Tanhuala kävi kaverinsa kanssa yrittämässä ajopeliä ylös vedestä, mutta ei onnistunut. Puskaradio-löydös sai hänet niin toiveikkaaksi, ettei mielessä käynytkään tehdä ilmoitusta saati lähteä etsimään omaansa löytötavaratoimistosta.

Uudestaan virinnyt toivo hiipui, kun kaupungin miesten etsinnät eivät tuottaneet tulosta. Tanhuala pohtii, että tälläkin kertaa on saattanut käydä kuten poliisi varoittaa: tilaisuuteen tarttui joku muu kuin omistaja.

Onneksi työpaikka on sen verran lähellä, että kävellenkin pääsee. Nelli Tanhuala

Tanhuala pitää silti nettiä hyvänä väylänä jakaa tietoa kadonneista ja löytyneistä tavaroista.

– Siitä on varmasti apua paljonkin, kunhan vaan ei käynyt juuri niin, että joku muu kerkeää hakea ensin, jos laitetaan tarkka paikka, mistä pyörä on löytynyt.

Toistaiseksi matka taittuu jalkaisin.

– Onneksi työpaikka on sen verran lähellä, että kävellenkin pääsee.

Pelkästään Pohjanmaan poliisin alueella varastetaan vuosittain yli tuhat pyörää. Varkaudet keskittyvät suurimpiin kaupunkeihin eli Kokkolaan, Pietarsaareen, Seinäjoelle ja Vaasaan. Maaseutukunnissa pyörävarkauksista sattuu arviolta vain 10 prosenttia.

Vaasa painii omassa sarjassaan: siellä pyöriä varastetaan yhtä paljon kuin kolmessa muussa kaupungissa yhteensä. Selkeää selitystä pitkään jatkuneelle ilmiölle ei ole. Suurin osa pyöristä viedään keskustasta, lähiöissä ne saavat olla rauhassa.

Eniten pyöriä varastetaan touko- ja elokuussa.

Nettiin turvautumisen sijasta oikea tapa olisi ilmoittaa löytämästään pyörästä poliisille, jonka tehtävä on hakea se talteen ja tarkistaa, onko se rekisterissä. Jollei ole, ajokki odottaa aikansa löytötavaratoimistossa ja päätyy ehkä lopulta huutokaupattavaksi.

Koska pyöriä viedään paljon, niitä myös päätyy poliisille isoja määriä. Ja koska yhä harvempi kyselee niitä löytötavaratoimistosta, poliisin huutokaupoissa riittää myytävää. Vaasassa huutokauppa pidetään vähintään kahdesti vuodessa, koska varastot täyttyvät. Niin saadaan tilaa uusille löydöille.

– Tänäkin vuonna pyöriä on jo varastettu paljon ja tahti kiihtyy kesää kohti. Näyttäisi tulevan aika samanlainen vuosi kuin edellisetkin, summa Mikael Appel.

Aiheesta voi keskustella 17.5. klo 22 asti.

Kokkolan satamaväylän ruoppaustöissä torstaina puoliltapäivin löytynyt kranaatti on saatu hävitetty, ja töille annettiin jatkamislupa heti operaation jälkeen.

Väylää ruopanneen imuruoppausaluksen putkeen joutui torstaina räjähde, ja aluksen työt keskeytettiin. Se ajettiin satamaan eristyksiin odottamaan Puolustusvoimien saapumista.

Kuitenkin kolme muuta kuokkakauharuoppaajaa jatkoi alueella töitään. Puolustusvoimat sai kraanaatin tuhottua iltayhdeksältä, kertoo Väyläviraston projektipäällikkö Seppo Paukkeri.

– Tilanteensa selvittiin, eikä vaaraa aiheutunut. Näihin löytöihin on varauduttu, sillä 40- ja 70-luvuilla ammuksia sai hävittää upottamalla ne merenpohjaan, eikä niitä kaikkia saatu Kokkolan sataman edustalta siivottua viime kesänä. Turvallisuus- ja varautumisohjeet ovat urakoitsijalle tiedossa, ja kaikki meni niin kuin oli ohjeistettu.

Paukkerin mukaan ainakaan tällä tietoa ruoppaussuunnitelmia ei muuteta yhden kranaattilöydöksen takia.

– Maanantaina pidetään urakoitsijan kanssa palaveri, jossa tilanne käydään vielä läpi. Sitten mietitään, onko ohjeistusta syytä jotenkin viilata.

Ammuksia voi löytyä lisää

Viime vuonna Puolustusvoimat raivasi Kokkolan satamaväylältä nelisenkymmentä räjähdettä. Tiedossa oli, että mittavista kartoituksista huolimatta riski lisälöydöksistä on olemassa.

– Ruoppausalue on laaja ja ammukset ovat voineet painua syvälle pehmeään saveen, mistä vasta ruoppaaja sen löytää.

Projektipäällikkö Seppo Paukkerin mukaan jokainen ammuslöytö keskeyttää ruoppaustyöt, sillä mitään riskejä ei oteta. Kolmivuotinen jättihanke on nyt puolivälissä.

Kokkolan satamaväylän mittava ruoppaus syventää Perämeren suurimman sataman 14 metriin ja maksaa 63 miljoonaa euroa.

Meren pohjasta nousee töiden aikana 2 miljoonaa kuutiota maata ja kalliomursketta.

Valtakunnallisessa ilmapuolustusharjoituksessa Lohtajalla tapahtui tänä aamuna onnettomuus, kertoo maavoimat tiedotteessaan.

Ilmatorjuntatykillä ammuksia käsitellyt Panssariprikaatin varusmies loukkaantui kasvoihin, käteen ja reiteen, kun yksi ammuksista räjähti.

Muille paikalla olleille ei aiheutunut vaaraa tapahtuneesta, kertoo maavoimat ja lisää, että varusmiehen läheisiin ollaan oltu yhteydessä.

Varusmies on evakuoitu mahdollisen silmävamman vuoksi puolustusvoimien helikopterilla Oulun yliopistolliseen keskussairaalaan päivystävälle silmäkirurgille.

Puolustusvoimat ja poliisi tutkivat tapahtunutta.

Alle kaksi viikkoa aikaisemmin varusmies loukkaantui vakavasti saatuaan iskun päähänsä panssarivaunun äkkijarrutuksen seurauksena sotaharjoituksessa Niinisalossa.

Yle uutisoi viime syksynä, että varusmiespalveluksen aikana saatuja vahinkoja ilmoitetaan Valtiokonttorille vuosittain noin tuhat.

Lue lisää:

Puolustusvoimien maastoajoneuvo keikahti katolleen Porissa – kyydissä olleet varusmiehet selvisivät vähin vammoin

Kolmen varusmiehen kuolemaan johtaneesta onnettomuudesta nostetaan sittenkin syytteet kuorma-auton kuljettajalle

Suomalainen matkailija hermostuu lentojen myöhästymisestä ja peruuntumisesta, majoituksesta ja auton vuokrauksesta.

Euroopan kuluttajakeskukseen tuli vuonna 2018 tuhatkunta matkailuun liittyvää valitusta, joista valtaosa koski lentoja.

Satoja omatoimireissuja tehnyt kokkolalainen Minna Harjunpää ja Euroopan kuluttajakeskuksen johtava asiantuntija Hertta Raatikainen jakavat parhaat vinkkinsä onnistuneeseen omatoimireissaamiseen.

Lennot ja varaukset

Minna Harjunpää:

Aina selain incognito-tilaan, kun etsii lentoja tai majoitusta, etteivät erilaiset sivustot ala lähettää ehdotuksiaan. Pahimmassa tapauksessa lennon tai huoneen hinta nousee, jos käy monta kertaa katsomassa ilman incognito-tilaa.

Porukalla reissatessa jokaiselle kannattaa yleensä varata erikseen oma lento. Tai ainakin verrata, kumpi vaihtoehto, kaikki kerralla tai jokainen erikseen, tulee halvemmaksi. Parhaimmillaan olemme kaverien kanssa säästäneet lennoista 250 euroa tällä tavalla.

Pelkkä menolippu voi koitua ongelmaksi. Pari kaveriani eivät päässeet kohdemaan lentokenttää pidemmälle, koska heillä ei ollut paluu- tai jatkolentoa, eli eivät voineet esittää todistusta, etteivät ole aikeessa jäädä maahan. Eri maiden käytännöt kannattaa selvittää tarkasti.

Myös lentopäiviä vertaamalla voi säästää satasia. Halvin lento löytyy usein muutaman välilaskun kautta. Tosin nykyään maksan mielelläni muutaman kympin enemmän, jos pystyn matka-ajassa säästämään vaikkapa 10 tuntia.

Pakettimatka onnistuu joskus yllättämään ja voittaa hinnassa. Paras löytöni oli Britanniasta ostettu viikon all inclusive pakettimatka Tunisiaan. Kaikki ruuat ja juomat, ilmastoitu hyvä hotellihuone, kolme allasta ja minigolf, menopaluu-lennot Suomesta ja menopaluut Briteistä yhteensä 260/henkilö.

Hertta Raatikainen:

Sopimusehdot on syytä lukea kunnolla. Ne pitäisi löytyä yrityksen sivuilta. Kannattaa myös etukäteen varmistaa, että netissä näkyvä hinta on kokonaishinta veroineen ja muine maksuineen.

Tarkkana myös omissa tiedoissa ja päivänmäärissä. Jälkeenpäin korjailu saattaa olla maksullista.

Luottokortti on turvallisin maksutapa. Jos jokin menee pieleen, luottokorttiyhtiö vastaa kuluttajalle. Esimerkiksi konkurssitilanteessa kuluttaja saa yleensä rahansa takaisin luottokorttiyhtiöltä, joka velkoo konkurssipesää.

EU:n alueella lentomatkailijoilla, myös omatoimireissaajilla, on yhdenmukaiset oikeudet lentojen viivästys- ja peruutustilanteissa. Käytännön soveltaminen ja käytäntöönpano voivat vaihdella ja matkustaja voi joutua odottamaan kauan lentoyhtiön vastausta ja vakiokorvauksia.

Kuluttajan pitää aina tehdä valitus lentoyhtiölle esimerkiksi sähköpostilla. Kirjallista näyttöä tarvitaan, jos korvausten saannissa toivotaan kuluttajaviranomaisten apua.

Moni varaa auton lentokentältä. Autosta kannattaa heti napata tarkat kuvat. Meillä on tullut valituksia, että vanhaa naarmua yritetään maksattaa vuokraajalla. Ilman kuvia ollaan sana sanaa vastaan.

Majoitus

Minna Harjunpää:

Olin varannut huoneen etukäteen selvittelemättä sen kummemmin asiaa. Kun pääsimme Latvian Riikaan perille yöllä, majoitusta ei yhtäkkiä ollutkaan. Kävelimme muutaman tunnin talvisilla kaduilla, ennen kuin löytyi kukkarollemme sopiva majapaikka.

Nykyään olen aina ennen varauksen tekemistä yhteydessä asiakaspalveluun tai yrittäjään sähköpostitse tai soittamalla. Viestittelystä voi päätellä paljon. Ensi kesän Lontoon reissumme majoitus kaatui siihen, kun yritys vastaili yhä nihkeämmin, jos kysyin vähänkin kriittisempiä kysymyksiä. En ottanut heiltä huonetta.

Aasian kaupunkeihin kannattaa varata majoitus vain ensimmäiseksi yöksi. Netin mainoskuvat eivät aina vastaa todellisuutta. Varaan lisäyöt vasta paikan päällä. En tyydy vastaanottovirkailijan antamiin tietoihin, vaan pyydän saada nähdä huoneen.

Kämpässä ei kannata jättää ruokaa näkyville. Heräsimme Thaimaassa yöllä rapinaan. Rotta söi pöydällä olevassa muovipussissa banaaneja, eikä pelännyt meitä yhtään.

Sijainnilla on merkitystä. Keskustan laitamilla on halvempaa majoittua, mutta matkustaminen maksaa ja vie aikaa. Kannattaa miettiä uhratako kolmen päivän kaupunkilomalla aikaa junassa tai metrossa istumiseen vai maksaako sen verran enemmän, että pääsee melkein joka paikkaan kävellen.

Hertta Raatikainen:

Majoituksessa pätee sama kuin lennoissa, kannattaa valita mahdollisimman luotettava kauppakumppani. Jos yritykseltä ei löydy yhteystietoja, miettisin, voiko siihen luottaa.

Vaikka verkkosivut ovat suomenkieliset, asiakaspalvelu ei välttämättä toimi suomeksi.

Kannattaa selvittää jo etukäteen, mitä sopimusehdot sanovat. Onnistuuko vaikkapa varauksen muuttaminen tai peruuttaminen? Saako peruutettaessa rahat takaisin?

Majoituksen hinta ei välttämättä ole koko totuus. Päälle voi tulla ylimääräisiä maksuja esimerkiksi siivouksesta ja kaupunkiverosta. Näistä pitäisi selkeästi kertoa kuluttajalle.

Luottokortin tietoja ei kannata koskaan antaa chatissa tai sähköpostilla.

Muiden matkailijoiden tekemiin hotelliarvosteluihin pitää suhtautua kriittisesti. Viranomaisten tietoon on tullut, että jotkut majoituksen tarjoajat ovat maksaneet positiivisista kommenteista tai karsineet negatiivisia palautteita sivuiltaan.

Isojen majoitusvälittäjien sivustojen kautta ei välttämättä aina löydä parasta hintaa. Joskus edullisin versio löytyy soittamalla suoraan hotelliin.

Hankaluudet

Minna Harjunpää:

Ongelmatilanteisiin omatoimireissaajan paras apu on suomalainen sitkeys ja päättäväisyys. Tärkeintä on ajaa asiaansa rauhallisesti ja ilman rähinää.

Olin Nepalissa, kun siellä syttyi sisällissota. Minulla oli lentolippu Bangkokiin, mutta jäin ulkonaliikkumiskieltojen takia useiksi päiviksi jumiin eri kaupunkeihin. Kun vihdoin pääsin Kathmanduun ja lentokentälle, yritin vaihtaa lentolippuni. Kansainvälinen yhtiö ei suostunut siihen Nepalin poliittisen tilanteen takia.

Istuin sinnikkäästi odottamassa yhdeksän tuntia, että pääsin kentän pomon puheille. Selitin ja vaadin, että minun on päästävä seuraavana päivänä koneeseen. Sanoin, että lentoyhtiö käski odotella kentällä koneeseen pääsyä. Seuraavana aamuna olin ensimmäinen tai toinen matkustaja, joka pääsi nousemaan Bangkokin lennolle.

Joskus pulassa auttaa toimiminen maan tavalla. Laosin ja Vietnamin rajalla velloi niin valtava ihmismassa, ettei läpi päässyt millään. Otin kavereiden passit, ja jyräsin neljän passin ja pienen rahatukon kanssa suomalaisena amatsonina massan läpi virkailijan luokse. Ei kestänyt kuin hetken, kun sain leimatut passit takaisin. Virkailijaa kiinnosti vain raha, ei se kenelle muut passit kuuluivat.

Vaikka kuinka varmistelisi, koskaan ei voi tietää, mitä tapahtuu. En lähtisi yhdellekään matkalle ilman matkavakuutuksia.

Olen joutunut lääkäröimään Lontoossa ja Thaimaassa. Minut on ryöstetty Pariisissa ja tavaroitani on varastettu Thaimaassa. Vakuutusyhtiö on aina korvannut ilman minkäänlaisia ongelmia.

Monelta harmilta välttyy, kun tutustuu reittinsä maihin etukäteen. Tietoa ei kannata hakea keskustelupalstoilta, vaan esimerkiksi suurlähetystöjen ja ulkoministeriöiden sivuilta. Se mikä päti viime vuonna, ei välttämättä ole voimassa enää nyt.

Sama on passien ja viisumien kanssa. Kannattaa selvittää kohdemaasta, tarvitaanko viisumi, ja kauanko passin on oltava voimassa vielä reissun päättymisen jälkeen.

Hertta Raatikainen:

Omatoimimatkailija on ongelmatilanteissa pääasiassa omillaan. Pakettimatkalaisilla on turvanaan matkatoimisto, jolla on huolehtimisvelvollisuus asiakkaistaan.

Kuluttajansuojan näkökulmasta turvallisinta on matkustaa EU- ja ETA-maiden alueella, koska meillä on yhtenäiset kuluttajasuojasäädökset. Kuluttajajärjestöt voivat auttaa ongelmissa näillä alueilla.

Suurin osa omatoimimatkoista sujuu ongelmitta. Kokemuksemme mukaan omatoimimatkailijat ovat fiksuja, kielitaitoisia ja valistuneita. He osaavat lukea sopimusehdot, vertailla hintoja ja ovat tietoisia oikeuksistaan. Vain pieni osa omatoimimatkailijoiden ongelmista päätyy kuluttajaviranomaisten käsittelyyn asti.

Lisää aiheesta: Lomareissua ostamassa ja matkasivusto tarjoaa sinulle vakuutusta? Huomioi ainakin nämä 7 seikkaa ennen kuin klikkaat

Kokkolalainen Eija Olkkola esittelee kirjan sivua, jonka hän on repinyt kauniiseen muotoon ja ympyröinyt tekstistä sanoja. Työ vaati aikaa, sillä Olkkola olisi mieluummin leikannut paperin siististi.

– Mutta se hyvän olon tunne, kun sain riivittyä paperin!

Työ syntyi Lumoava-hankkeen viikoittaisessa tapaamisessa. Hanke on tehnyt Kokkolassa kaksi vuotta töitä heikoimmassa työmarkkinatilanteessa olevien toimintakyvyn parantamiseksi.

Tavoite ei useinkaan ole kuntoutua työmarkkinoille saakka, vaan lisätä ihmisen osallisuuden kokemusta.

Osallisuuteen on ryhdytty panostamaan laajemminkin, ja Euroopan sosiaalirahaston rahoittama Sokra-hanke koordinoi työtä tekeviä projekteja.

– Löydät ryhmän, johon kuulut kuin nenä päähän. Minähän osaan jotain ja uskallan heittäytyä. Tunnet olevasi jotain ja kuuluvasi myös yhteiskuntaan, tiivistää Hannele Rintala.

Luovuus apuun omien vahvuuksien löytämiseksi

Jos ihminen ei koe olevansa osa yhteiskuntaa, hän saattaa jättäytyä sen ulkopuolelle.

– Hyvinvoinnin kannalta on olennaista kokea, että pystyy vaikuttamaan edes omiin asioihinsa, sanoo Sanna-Kaisa Karvonen, toinen ammattikorkeakoulu Centrian hankkeen vetäjistä.

Lumoava-hankkeessa käytetään luovia menetelmiä, esimerkiksi kuvataidetta ja kirjoittamista. Elävä portfolio -menetelmän avulla on etsitty omaa osaamista ja minäkuvaa. Kovan datan kuten CV:n sijasta naiset ovat tehneet vahvuuksistaan taidetta ja lopulta muutaman minuutin elokuvat.

Tunnet olevasi jotain ja kuuluvasi myös yhteiskuntaan Hannele Rintala

Tekemiselle on raamit, mutta ei listaa siitä, mitä pitäisi suorittaa. Tapaamisissa on myös itketty, naurettu ja puhuttu, sillä ulos purskahtaa rajujakin kokemuksia ja tarinoita. Niitä työstetään tekemällä taiteen avulla matkaa itseen.

Tällainen menetelmä ei ole tarjolla palvelujärjestelmässä eli vertailukohtaa ei toistaiseksi ole, muistuttaa Karvonen. Osallistujien kokemukset puhuvat omaa kieltään.

– Kun et tunne kuuluvasi mihinkään ja itsetuntosi on mitätön ja olematon, kuvaa tekemässään elokuvassa Hannele Rintala.

– Sitten täällä joku sanoo, että kyllä sää oot hyvä. Sitä on ihan, että olenko minä hyvä!

Rohkeutta kertoa omasta tilanteesta

Rintala sanoo, ettei mukaan mennessään uskonut, että kolmella tunnilla viikossa on näin iso vaikutus. Sessiot ovat myös uuvuttavia.

– Niin kuin juoksisi maratonin, mutta tämä ei laihduta, virnistää Rintala.

Tulokset ovat yllättäneet myös kokeneen pedagogin ja taiteentekijän Sanna-Kaisa Karvosen.

– Lähtötilanne on voinut olla se, että ihminen on syrjässä ja elämänsä vanki. Lopulta sama ihminen tulee julkisesti esiin ja antaa kasvot sairaudelleen.

Tämä on prosessi, josta ei kannata sanoa, että höpö höpö. Eija Olkkola

Eija Olkkola muistuttaa, että yhteiset tunnit ovat vain osa. Hän työstää asioita ennen tapaamista, sen aikana ja jälkeenkin.

– Tämä on prosessi, josta ei kannata sanoa, että höpö höpö.

Olkkola sanoo saaneensa uutta rohkeutta ja "tulleensa kaapista ulos" oman tilanteensa kanssa. Hän on pystynyt vähentämään käyntejä mielenterveyshoitajalla ja kokee, että hankkeella on ollut selvä tervehdyttävä vaikutus.

Hän toivookin päättäjien ymmärtävän tällaisen ryhmätyöskentelyn hyödyt verrattuna siihen, että jokainen kävisi yksitellen mielenterveysammattilaisen vastaanotolla.

Olkkolan ja Rintalan ryhmä on yksi monista, kehittäjäasiakasryhmä. Samanlaista menetelmää käytetään monista syistä työmarkkinoiden reunamalla olevien kanssa.

Haaveena jopa osatyökykyisyys

Rohkeuden lisäksi naiset ovat saaneet ja opetelleet ottamaan vastaan arvostusta, joka tuntui aluksi hämmentävältä. Aihetta käsittelevässä seminaarissa esillä oleminen oli ryhmäläisille valtava askel.

– Tältäkö mahtaa urheilijasta tuntua, kun on tehnyt työtä ja se palkitaan? muistelee Eija Olkkola ajatelleensa.

– Heti niin kuin olisi valmistunut ylioppilaaksi, vertaa Hannele Rintala.

Kolmivuotinen Lumoava-hanke päättyy vuoden loppuun, mutta jatkoa ollaan hakemassa. Sekin on Olkkolan ja Rintalan toive: antaa kasvot tälle työlle, jotta se ei loppuisi.

– Mehän ollaan ne onnelliset! Pahemmassa tilanteessa ovat ne, jotka eivät hae apua, muistuttaa Hannele Rintala.

Vaikka tavoitteena ei usein olekaan suoranainen työmarkkinoille palaaminen, Sanna-Kaisa Karvonen uskoo, että ryhmästä voisi tulla kokemusasiantuntijoita ja jopa osatyökykyisiä.

Eija Olkkola sanookin vahvistuneensa niin paljon, että voi antaa tilaa jollekulle toiselle.

– Olen saanut eväitä elämän reppuun ja toivon, että ne riittävät pitkään ja maistuvat hyvälle.

Lukion ensimmäistä luokkaa käyvä Jemina Mård on kiinnostunut latinan kielen opiskelusta. Kurssia ei ole tarjolla hänen omassa opiskelupaikassaan, Kokkolan suomalaisessa lukiossa, mutta uuden yliopistoyhteistyön kautta hän voi ensi lukuvuonna valita latinan alkeiskurssin Keski-Pohjanmaan kesäyliopistosta.

– Minusta on ihanaa että voi ottaa yliopistoaineita, siinä avautuu enemmän mahdollisuuksia tulevaisuutta varten. Kielet on tosi tärkeitä nykymaailmassa ja varsinkin historia kiinnostaa, niin latina on tosi hyvä valinta itselle.

Jemina Mårdin tapaan myös Ella Nielsen on ruksannut ensi lukuvuoden valintoihinsa latinan opinnot.

– Meillä lukiossa ei ole voinut opiskella näin erikoista kieltä. On hienoa, että siihen tuli mahdollisuus. Tuntuu jotenkin spesiaalilta, että me ollaan ensimmäisiä täällä Kokkolan lukiossa, jotka voidaan valita korkeakoulukursseja.

Kun Jemina Mård ja Ella Nielsen suorittavat latinan kurssin, se lasketaan mukaan lukion kurssimäärään. Samalla suoritus luetaan hyväksi, jos he jatkavat opintojaan korkeakoulussa.

Laki velvoittaa

Aivan uusi asia uudistus ei ole. Lukiot ovat tehneet vaihtelevasti yhteistyötä korkeakoulujen kanssa, ja kursseja on voinut ennenkin valita avoimen yliopiston opintotarjonnasta.

Syksyllä uudistuva lukiolaki kuitenkin ohjaa yhteistyöhön aiempaa pontevammin. Lain mukaan lukioiden tulee tehdä yhteistyötä yhden tai useamman korkeakoulun kanssa. Yhteistyön tapaa ei ole lyöty lukkoon.

Oulun yliopisto käyttää jo nyt mallia, jossa Oulukaverit eli yliopistolähettiläät kiertävät kouluissa ja messuilla kertomassa yliopisto-opiskelusta.

Keski-Pohjanmaalla ja Vaasassa lukiolaisille tarjotaan syksystä alkaen mahdollisuutta suorittaa korkeakoulukursseja lukion aikana. Samantyyppinen yhteistyö käynnistyy jo kesällä Vantaalla, kun kaupunki aloittaa yhteistyön Helsingin yliopiston kanssa.

Myös Äänekoskella on otettu varaslähtö uudistukseen, sillä siellä lukion opintotarjottimella on ollut yliopistokursseja jo kuluvana lukuvuonna.

Lukiokoulutuksen uudistamisen seurantaryhmässä istunut kouluneuvos Taina Lehtonen toteaa, että menneellä hallituskaudella on haluttu uudistaa lukiota ja kohottaa maan osaamistasoa.

– Lukiouudistuksen henki on ollut joustavoittaminen. Korkeakoulujen ja lukion jyrkkää rajaa on haluttu hälventää.

Kaikkialla ei ole yliopistoja

Lukiokoulutuksen uudistusta pohtineen työryhmän raporttiin on kirjattu tavoite tasa-arvosta. Kun kaikilla paikkakunnilla ei ole yliopistoja, opintoja pitää voida suorittaa myös verkossa.

Jemina Mårdin ja Ella Nielsenin kotipaikkakunnalla Kokkolassa ei varsinaisesti ole yliopistoa, mutta siellä toimivat Jyväskylän yliopiston alainen yliopistokeskus Chydenius sekä Centria ammattikorkeakoulu. Lisäksi korkeakouluopintoja voi valita myös Oulun ja Vaasan yliopistoista, järjestämisestä vastaa Kokkolassa Keski-Pohjanmaan kesäyliopisto.

Koulutuspäällikkö Sari Lehto avoimesta yliopistosta Kokkolasta on tyytyväinen, sillä osa lukiolaisista on jo valinnut opiskeltavakseen uusia aineita, muun muassa tietotekniikkaa, web-julkaisua sekä liikuntapsykologiaa.

Myös Kokkolan aikuislukion rehtori Terho Taarnan mielestä uudistus on mainio.

– Lukioaikaiset korkeakouluopinnot vahvistavat ajatuksia tulevista opinnoista. Tai ne voivat myös kertoa, että joku aine ei olekaan oikea ratkaisu. Toivon, että uudistus auttaa opiskelijoita tekemään niitä itselleen oikeita ratkaisuja jatkosta.

Käytännössä lukiolaisten yliopisto-opintoihin ei ainakaan aluksi ole suurta ryntäystä, eikä sitä odotetakaan. Uusi asia ei heti lyö itseään läpi, eivätkä lukiot ehkä heti keksi parasta tapaa opintojen käytännön järjestämiselle.

Kuka ehtii?

Pienen Toholammin lukion rehtori Jussi Peltokangas ei varauksetta innostu mahdollisuudesta. Hän on huolissaan opiskelijoidensa jaksamisesta.

– Ainakin nyt näyttäisi siltä, ettei syksyksi monellakaan ollut innokkuutta ottaa noita aineita. Lukiolaisilla on lukujärjestys jo muutenkin täysi.

Peltokangas arvioi, että korkeakouluopinnot sopivat parhaiten sellaiselle lukiolaiselle, jolla on jo selkeä visio tulevista opinnoista. Lukioaikainen kurssi johdattaisi kohti niitä.

Aikuislukion rehtori Terho Taarnakin tunnistaa, että monella lukiolaisella työpäivät ovat todella täysiä jo nyt. Siksi hän ei usko, että kaikki käyttäisivät mahdollisuutta kurkistaa korkeakoulumaailmaan.

Lukiokoulutuksen uudistamisen seurantaryhmän raportissa ennakoidaan, että jatkossa ehkä puolet lukiolaisista suorittaa korkeakouluopintoja lukioaikana.

Huoli lukiolaisten jaksamisesta on myös korkeakoulukurssien järjestäjän mielessä. Koulutuspäällikkö Sari Lehto tuo esiin, että opintoja pystytään räätälöimään kullekin opiskelijalle sopivaksi.

– Pienryhmät, tutorointi, opiskelutekniikoiden ja ajanhallinnan hiominen. Näitä voidaan miettiä, että halukkaat varmasti pystyvät osallistumaan.

Valmiutta venymiseen on

Entä opiskelijat itse? Kokkolalaiset Jemina Mård ja Ella Nielsen ovat varauksetta innoissaan valitsemastaan latinan yliopistokurssista, vaikka kummankin koulupäivät venyvät myöhäisiksi.

– Se pitää vaan sitten vetää. Ehkä se yöunista saattaa mennä, koska koulumatka on pitkä ja olen myöhään kotona. Mutta kyllä siihen pystyy, uskoo Ella Nielsen.

Jemina Mård on samaa mieltä.

– Olen ehkä vanhan kansan ihminen, ei minua haittaa kuluttaa aikaa opiskeluun. Olen valmis tekemään mitä se opiskelu vaatii.

Suomen Lukiolaisten Liiton puheenjohtaja Roosa Pajunen kannattaa lämpimästi uudistusta, joka hänen mukaansa madaltaa kynnystä yliopistomaailmaan.

Kurkistus korkeakouluopintoihin voisi Pajusen mielestä nopeuttaa siirtymistä toiselta asteelta eteenpäin. Yliopistokurssit mahtuisivat paremmin lukiolaisen päiväohjelmaan, jos lukioissa otettaisiin nykyistä paremmin huomioon myös itsenäinen opiskelu, eivätkä lukiokurssit olisi liian laajoja.

– Korkeakouluopinnot lukiokursseina ovat verrattavissa lukion syventäviin opintoihin. Ne tuovat mielenkiintoa, vaikka niitä tietoja ei tarvitsisi ylioppilaskirjoituksissa.

Aiheesta voi keskustella 21.5. klo 22 asti.

Tekstistä on täsmennetty 21.5.2019 kello 14.15 kohtaa, jossa kerrottiin latinan opintojen olevan Oulun yliopiston kursseja. Ne ovat Keski-Pohjanmaan kesäyliopiston kursseja. Oulun ja Vaasan yliopiston kurssien järjestämisestä vastaa Kokkolassa Keski-Pohjanmaan kesäyliopisto.

Oikeutta eläimille -yhdistyksen julkaisemista ketunraatokasoista pietarsaarelaisella turkistarhalla ei löytynyt näyttöä. Oikeutta eläimille -yhdistys julkaisi maanantaina Facebook-sivuillaan kuvia pietarsaarelaistarhalta, jossa näyttäisi olevan läjäpäin kettujen jäänteitä.

Raatolöydöksestä kertoi Helsingin Sanomat.

Paikalla aamupäivällä käyneen vs. valvontaeläinlääkärin Gullvi Söderströmin mukaan tarhalta löytyi yksittäisiä raatoja. Niiden alkuperää ei voida vielä tietää. Söderstöm ei voi vahvistaa myöskään sitä, että sosiaalisessa mediassa julkaistut kuvat olisivat juuri tuolta tarhalta.

– Omistaja ei ollut paikalla ja perusteellista eläinsuojelutarkastusta ei tehdä ilman syytä penikoimisaikana. Vettä oli, kuolleita eläimiä ei näkynyt. Mitään vakavia eläinsuojelulaiminlyöntejä ei todettu.

Tarkastuskäynti paljasti, että turkistarha-alue kaipaa siistimistä. Tarhalle tehdään uusintatarkastus sen jälkeen, kun kettujen penikoimisaika on ohi eli juhannuksen jälkeen.

Valtakunnallisessa ilmatorjuntaharjoituksessa Lohtajalla perjantaina loukkaantunut varusmies ei saanut vakavia vammoja.

– Hänet on siirretty jo Oulun yliopistollisesta sairaalasta kotivaruskuntaan Parolaan, kertoo Lohtajan Vattajan harjoituksen johtaja Sami-Antti Takamaa.

Panssariprikaatin varusmies käsitteli leirillä perjantaina ilmatorjuntatykin ammuksia, joista yksi räjähti ja vaurioitti miehen kasvoja, kättä ja reittä. Epäillyn silmävamman vuoksi mies kuljetettiin helikopterilla Oulun yliopistolliseen sairaalaan.

Muut paikalla olleet eivät loukkaantuneet. Varusmiehellä oli tilanteessa päällään suojakypärä ja -liivi.

Onnettomuuden syy ei ole vielä selvillä, sillä tapauksen tutkinta on edelleen kesken.

Tutkintaa johtaa pääesikunnan oikeudellinen osasto, jolle Pohjanmaan poliisi on toimittanut teknisen tutkinnan tulokset.

Viime keväänä varusmies loukkaantui lievästi Lohtajan leirillä samalla aseella, kertoo Lohtajan harjoituksen johtaja Sami-Antti Takamaa. Tilanne oli kuitenkin erilainen: silloin täytettiin 23-millisen ilmatorjuntakanuunan ammusvyötä ja ilmeisesti täyttölaitetta käytettiin tuolloin väärin.

Lohtajan ilmatorjuntaharjoitukset alkoivat viime tiistaina. Se on vuoden suurin ilmapuolustusharjoitus Lohtajan Vattajalla, mukana oli reippaat 1130 varusmiestä ja reserviläistä.

Kovapanosammunnat päättyivät lauantaina ja taisteluharjoitukset kestivät keskiviikkoon. Torstaina alkaa paluumarssi.