Leena Saar ja Thi Huong Vu työtovereineen aloittavat työt kasvihuoneella kello seitsemän aamulla. Tarkoitus on poimia talteen sopivan mittaisiksi kasvaneet kurkut.

Liki 30 asteen lämpötilassa ja 80 prosentin kosteudessa kuljetaan vaunujen kanssa rivistöltä toiselle. Kurkkuja kertyy muovilaatikoihin nopeasti valtava määrä. Kello yhdeksän jälkeen alkaa pakkaaminen ja sitten saapuvat autot kuljettamaan kurkut maailmalle.

Kannuksen kauppapuutarhalla Keski-Pohjanmaalla on kasvatettu kurkkuja melkein 40 vuotta. Pienestä alkanut viljely on laajentunut niin, että vajaan hehtaarin viljelyalalla ja miljoonan kilon vuotuisella kurkkumäärällä puutarha on Suomessa keskikokoinen kurkuntuottaja. Viidessä kasvihuoneessa syntyy yksinomaan kurkkuja, yksi on varattu salaatille.

Puutarhan nykyinen toimitusjohtaja ja perheyrityksen perustajan poika Aleksi Hauhtonen on tällä hetkellä sekä hyvällä mielellä että huolestunut.

Hänestä mukavaa on se, että suomalaisten kurkunsyönti on ollut koko ajan kasvussa. Kauppapuutarhaliiton mukaan jokainen suomalainen syö vuodessa kymmenisen kiloa kurkkua.

– Kuluttajat ovat tottuneet käyttämään kurkkua todella hyvin. Kurkku on vakiotuote jokaisessa ruokapöydässä ja erityisesti kotimaisen kurkun kysyntä on noussut. Suomalainen arvostaa myös lähiruokaa, mikä on valtavan hienoa.

"Hinnan polkeminen jatkuvasti ei tuo lisämyyntiä"

Keskisuuren viljelmän nokkamies on kuitenkin huolissaan tästä tuotantovuodesta. Kurkun tuotantomäärät ovat kasvaneet Suomessa valtavasti ja kasvavat yhä.

– Nyt on haastava tilanne markkinoilla, sillä kurkkua tuotetaan vähän liikaa ja se heijastuu tuottajahintaan. Meillä tuotantokustannukset ovat hiukan yli euron ja enimmillään puolitoista euroa kiloa kohden. Me saamme kurkkukilosta noin euron tai vähän alle. Tukkuhinta on 60–80 senttiä, joten myymme tappiolla.

Seinäjoen puutarha tuottaa kurkkua noin kolme kertaa enemmän kuin Kannuksen kauppapuutarha. Siellä kuitenkin yhdytään Hauhtosen huoleen hinnasta:

– Hinnan polkeminen jatkuvasti ei tuo lisämyyntiä. Kuluttaja turtuu ja alennuskampanjat menettävät merkityksensä. Näillä hinnoilla kukaan ei pysty tuottamaan kurkkua kannattavasti. Se on harmi, koska viljelijät tekevät kovasti töitä, eivätkä saa palkkaa siitä, puuskahtaa toimitusjohtaja Petri Harri.

Ennätykset rikki ja lisää taimia

Kauppapuutarhaliiton mukaan Suomessa tuotettiin viime vuonna ennätysmäärä eli 43,5 miljoonaa kiloa kurkkua. Tästä huolimatta liiton toiminnanjohtaja Jyrki Jalkanen arvioi, että kun vuotta ynnätään yhteen, nähdään jälleen uusi tuotantoennätys. Kuluvan vuoden kurkkusaldon arvioidaan ylittävän 50 miljoonan kilon raja.

Kurkkua on tuotettu vähä vähältä yhä enemmän, sillä tuotantomenetelmät, -tekniikat ja osaaminen ovat kehittyneet ja lajikkeet ovat parantuneet. Niin sanottu keskisato on Suomessa noussut, ja se on nyt maailman huippua. Seuraavaksi ahkerin kurkuntuottaja Hollanti on Suomea keskisadossa paljon jäljessä.

Esimerkiksi Kannuksen kauppapuutarhalla laskeskellaan, että ihan muutamassa vuodessa kurkkua on pystytty tuottamaan viidennes enemmän kuin ennen, vaikka kasvihuonealaa ei ole siellä lisätty.

Suomessa on kuitenkin myös rakennettu kasvihuoneita lisää ja reippaasti. Tänäkin vuonna esimerkiksi Pohjanmaalle Närpiöön sekä Etelä-Pohjanmaalle Seinäjoelle valmistuu useita hehtaareja uutta kasvutilaa kurkulle.

Yksi viljelyalaa kasvattaneista on Suomen suurin kurkuntuottaja Oy Jan-Erik Sigg Ab Närpiöstä. Nykyinen kymmenen hehtaarin ala kasvaa syksyyn mennessä 13 hehtaariin. Tilalla kypsyy nyt vuodessa 16 miljoonaa kiloa kurkkua eli noin kolmannes koko Suomen kurkkumäärästä.

Yrityksen myynnissä työskentelevä Nicholas Lundenius ei ole pienempien tuottajien kanssa yhtä mieltä siitä, että kurkkua tuotettaisiin tällä hetkellä liikaa.

Hänen mukaansa on hankala sanoa etukäteen, mikä on tarpeeksi. Esimerkiksi viime vuoden hellekesä kuihdutti kasvustoja, jolloin satoa ei syntynytkään tarpeeksi.

– Välillä on ylituotantoa ja välillä on pulaa. Kurkkua syntyy liian vähän, jos taimia vaihdetaan, ja viljelmät eivät juuri silloin tuota tarpeeksi kurkkua. Juuri nyt hintakin on meillä hyvä ja tuotantokustannukset saadaan katettua.

Kulutuksen kasvu toiveissa

Nicholas Lundenius perustelee kasvihuonetilan useiden hehtaarien laajennusta muun muassa yhtiön halulla tehdä suomalaisista kokonaan kotimaista kurkkua syövä kansa. Kauppapuutarhaliiton mukaan kurkun kotimaisuusaste on nyt runsaat 80 prosenttia.

Osuuskunta Närpiön vihanneksen toimitusjohtaja Stefan Skullbacka on samaa mieltä siitä, että suurelle kurkkumäärälle pitäisi saada lisää ostajia kotimaasta, mutta se on haastavaa.

– Kotimaisuusaste on korkea jo nyt. Kulutuksen lisäkasvu ei tapahdu yhdessä yössä, vaikka hinnat olisivatkin halpoja. Tulossa on hyvin haastava vuosi. Kustannukset nousevat aina talvella, mutta kuitenkin kulut pitäisi saada katettua. Tällä hetkellä hinnat ovat hyvin kuluttajaystävällisiä.

Jos kotimaassa kulutuksen kasvattaminen on hankalaa ja tuotantoa on runsaasti, eikö kurkkuja voisi viedä ulkomaille? Kauppapuutarhaliiton toiminnanjohtaja Jyrki Jalkanen kertoo, että tällä hetkellä viennille ei ole kanavia.

– Kurkku on sellainen tuote, ettei sitä kannata pitkiä matkoja kuljettaa. Esimerkiksi Saksa olisi iso kulutusmaa, mutta sekin on täältä monen veden takana. Kuljettaminen toisi mukanaan kuljetuskustannukset, miettii Jalkanen.

Miten tuottajat pärjäävät?

Jos Suomen suurin kurkuntuottaja näkee markkinatilanteen itselleen edullisena, eikä valita saamastaan hinnasta, miten pienemmät viljelijät pärjäävät?

Seinäjoen puutarhan Petri Harri toteaa, että markkinatilanteen muutosta voi vain odotella. Yritys on alkutalvesta laajentanut omia kasvihuoneitaan ja kasvattanut tuotantoaan siinä toivossa, että hinnat vielä muuttuisivat.

Kannuksen kauppapuutarhalla todetaan, että tämä vuosi on kriittinen tuottajien kannalta. Mitään kikka kuutosta ei kuitenkaan ole taskussa. Pitemmän tähtäimen varautuminen kuitenkin.

Kannuksen kauppapuutarhan perustaja Eino Hauhtonen on ollut alalla nelisenkymmentä vuotta ja on nähnyt yhden jos toisenkin kriisin. Yritys voi varautua niihin etukäteen laittamalla taseen kuntoon.

– Aina on ollut välillä huonoja vuosia ja kriisejä. Me olemme tehneet pitkään tuotekehittelyä ja kehittäneet tuotantoa. Muutama vuosi sitten tehty satsaus kotimaisen energian lämpölaitokseen leikkasi energiakustannukset kahteen prosenttiin liikevaihdosta, se todella kannatti.

Pitkän linjan kasvihuoneyrittäjä miettii, että markkinat lopulta säätävät määrät kohdilleen. Niin kauan myydään halvalla, kunnes tuotanto sopii kulutukseen. Miksi nyt ollaan tässä tilanteessa?

– Ehkä on kyse yrityksestä jakaa markkinat uudelleen. Eräät toimijat yrittävät ottaa markkinoista isomman siivun itselleen niin, että muut tuottajat tippuvat, pohtii Hauhtonen.

Kauppapuutarhaliiton toiminnanjohtaja Jyrki Jalkanen heittää pallon kuluttajalle.

– Kuluttajan kannattaa nyt nauttia tilanteesta, jossa lähellä tuotettua kurkkua saa todella edullisesti. Kun tarjontaa riittää ja kurkku on edullista, tavara liikkuu hyvin. Ainakin viime vuonna kaikki tuotanto meni kulutukseen. Vaikka kotimainen kulutus on korkealla tasolla, voi se siitä vielä nousta.

Kokkolan poliisi on ottanut kiinni vuonna 1998 syntyneen miehen, jota epäillään osalliseksi sarjaan epäilyttäviä tulipaloja.

Maanantaiaamuna sytytettiin ruotsinkielisen nuorisoseurantalon eli Jungsborgin pääsisäänkäynnin viereinen seinä ilmeisesti palavalla nesteellä.

Tiistaina syttyi paperinkeräysastia Kattholmantien ekopisteellä ja vähän myöhemmin tolpparoskis Prisman ekopisteen lähellä.

Myöhemmin iltapäivällä paloi puinen autiotalo jäähallin lähellä Kaarlenkadulla.

Kaikkia paloja epäillään tahallaan sytytetyiksi. Tutkintanimikkeinä ovat vahingonteko ja tuhotyö.

Tuhotyö-nimike liittyy Jungsborgin paloon, sillä talossa asuu ihminen. Myös autiotalon paloa tutkitaan tuhotyönä, sillä sen lähellä on muita rakennuksia.

Nuorta kokkolalaismiestä epäillään osuudesta näihin paloihin. Hänet on otettu kiinni ja kuulustelut alkavat keskiviikkona. Miehestä on silminnäkijähavaintoja ja myös kamerakuvaa esimerkiksi Prismasta.

Nivalassa kirjastoauto aiheutti pelon rakennuspalosta maanantai-iltana. Pelastuslaitos sai hälytyksen suuresta rakennuspalosta, mutta kyseessä olivatkin kirjastoauton akut, jotka höyrysivät voimakkaasti.

Turussa ihmetystä aiheutti keskiviikkona auringonnousu. Pelastuslaitos sai ilmoituksen tulipalosta: ilmoittaja kertoi havainneensa läheisen talon ikkunassa liekkejä.

Kyseessä oli punertavan auringonnousun aiheuttama heijastus. Pelastuslaitokselle tulee aika ajoin kesäisin vastaavia ilmoituksia.

Kuopiossa kalakukkoleipomon ison leivinuunin sytyttäminen varhain aamulla aiheuttaa alueellisen pelastuslaitoksen mukaan "aika monta" hälytystä vuodessa.

Uunia lämmitetään isoilla haloilla ja sytytysvaiheessa savua muodostuu runsaasti. Piipusta kiemurteleva savu voi sivummalta katsoen näyttää siltä, että esimerkiksi jonkin läheisen kerrostalon parvekkeelta tulee savua.

Pelastusjohtaja Jaakko Pukkinen Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren alueen pelastuslaitokselta tunnistaa varsinkin aurinkoilmiön: vastaavia hälytyksiä tulee hänenkin alueellaan pari, kolme vuodessa.

– Ei tämä ole ensimmäinen eikä viimeinen kerta, kun aurinko aiheuttaa tulipaloilmoituksen, sanoo Pukkinen.

Sen mukaan toimitaan, miltä näyttää

Eikä pidä ollakaan. Lainsäädäntö lähtee siitä, että ihmisillä on yleinen toimintavelvollisuus. Jos siis huomaa tai saa tietää tulipalosta, muusta onnettomuudesta tai sen uhasta, on velvollinen ilmoittamaan siitä.

– Kun se tehdään vilpittömällä mielellä, se on ihan oikein.

Erehtyminen on Pukkisen mukaan inhimillistä: ihminen toimii sen mukaan, miltä tilanne näyttää. Suurempi vaiva aiheutuu siitä, että jää pohtimaan, soittaako vai eikö.

– Meillä on paljon ohikulkijoiden soittoja, joissa 10–30 kilometrin päästä ruvetaan miettimään, että mitähän siellä oli ja soitetaan hätäkeskukseen eikä edes tiedetä paikkaa.

Tällaisissa tapauksissa pelastajat joutuvat etsimään mahdollista onnettomuutta tai tulipaloa.

– Pitäisi jäädä paikalle ja katsoa, mikä tilanne on. Siinä meidän suuremmat ongelmat on.

Lue myös: Hätäkeskukselta tilataan ambulanssia välillä kuin taksia: ”Olen lääkäri”

Viisi maahanmuuttajanaista on kokoontunut nyyttikesteille. Kokkolalaiskodin keittiön pöydälle ilmaantuu monenlaisia herkkuja aina intialaisista kasvispalleroista afganistanilaisiin pinaattilättysiin. Suomalaistakaan tarjottavaa ei ole unohdettu. Emäntänä touhuaa Afganistanista kotoisin oleva Fovzieh Mohammadi. Hän keittää kahvia ja teetä, lorauttaa mehua laseihin ja huolehtii, että jokainen saa varmasti syödäkseen.

Naiset ovat ensimmäistä kertaa koolla yhdessä. Tällaisilla illanistujaisilla on heille suuri merkitys, sillä uudessa kotimaassa tarvitaan ystäviä ja juttuseuraa.

Kantasuomalaisia ei näillä nyyttäreillä kuitenkaan näy.

Tutkimukset osoittavat, että maahanmuuttajanaisten on vaikea tutustua suomalaisiin. Tämän on kokenut nyyttäreille tullut Halima Abdelmagid: sudanilaisnainen saapui Suomeen nelisen vuotta sitten, mutta hän ei ole vielä saanut suomalaisia ystäviä.

Kun näin on, kotoutuminen on vaikeaa.

– Sata kertaa päivässä minä olen muistanut sukulaisiani ja kavereitani kotimaassani, koska minulla ei ole ystäviä. Minä mietin, että miksi olen täällä, kun minulla ei ole ketään, kenelle minä voin puhua, Halima Abdelmagid sanoo surullisena.

Naapureita ei ole näkynyt

Nykyisin Kokkolassa asuva Halima Abdelmagid kasvoi maaseudulla Länsi-Sudanissa. Hän pakeni kotimaastaan sisällissodan kauheuksia kahdesti Egyptiin, ensimmäisen kerran kymmenen vuotta sitten. Ennen Suomeen tuloaan hän vietti vuosia pakolaisleirillä.

Kuuden lapsen äiti on kiitollinen siitä, että hän pääsi lastensa kanssa Suomeen. Enää ei tarvitse pelätä. Ihan toisenlaiseen ympäristöön ja kulttuuriin tuleminen ei ollut kuitenkaan helppoa. Ensimmäisen kuukauden hän ihmetteli, mihin "metsään" hän oli oikein tullut, kun ihmisiä ei näkynyt juuri missään.

Halima Abdelmagid osallistui suomen kielen kurssille. Hän kuvitteli, että kielitaidon saatuaan hän pääsee juttelemaan ja "höpöttämään" suomalaisten kanssa, olemaan itsekin yksi suomalaisista. Se ei mennyt ihan niin.

– Minä olen asunut kolme vuotta samassa kerrostalossa, mutta minä en ole nähnyt naapureita. Suomalainen ei tule koputtamaan oveen ja kutsu sinua käymään tai puhu sinun kanssasi. Miksi näin? Jos olisin kotimaassani tai Egyptissä, aina tervehtisime toisiamme ja kysyisimme, mitä kuuluu.

Sosiaalisia verkostoja yhdistyksistä

Maahanmuuttajien kotoutuksesta vastaavan työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) erityisasiantuntija Anne Alitolppa-Niitamo tunnistaa Halima Abdelmagidin mietteet. Hän toivookin, että suomalaiset osaisivat asettautua maahanmuuttajan asemaan ja miettiä, millaista on muuttaa uuteen maahan - tai vaikka vain toiselle paikkakunnalle.

– Meillä ei ole sellaista kulttuuria, että vieraat otettaisiin mukaan meidän arkiseen toimintaamme, kutsuttaisiin kahville, teelle tai syntymäpäiväjuhille. Tämän asian kanssa on oppimista.

Maahanmuuttajanaisten yksinäisyys tunnistetaan TEMissä. Varsinkin kotona lapsiaan hoitavat maahanmuuttajanaiset kaipaavat yhteyttä toisiin vanhempiin.

– Suomeen työhön tulleille naisille avautuu työn ja ehkä kielitaidon kautta sosiaalisia verkostoja. Yksinäisyys voi olla hyvinkin iso ongelma heille, joilla kielitaito on esteenä.

Anne Alitolppa-Niitamo pitää tärkeänä, että maahanmuuttajille tarjotaan mahdollisuuksia luoda sosiaalisia verkostoja. Yksi keino tähän on ohjata maahanmuuttajia entistä tehokkaammin mukaan yhdistystoimintaan.

Ministeriö onkin mukana luomassa sähköistä järjestelmää, hakukonetta, josta löytyy paikkakunnittain maahanmuuttajille sopivat yhdistykset. Tavoitteena on, että järjestelmästä tulee valtakunnallinen.

Anne Alitolppa-Niitamon mukaan hakukone tarjoaa avun esimerkiksi sosiaalityöntekijöille, jotka kohtaavat yksinäisen maahanmuuttajan. Tähän asti maahanmuuttajille sopivien järjestöjen löytäminen on vaatinut nettiseikkailua ja ollut onnen kauppaa.

Kyllä joku tuttu joskus vielä tervehtii

Halima Abdelmagid on opiskellut ja menossa kesätöihin. Hän on sosiaalinen, nauravainen ja helposti lähestyttävä. Hän on myös iloinen siitä, että sai kutsun maahanmuuttajanaisten nyyttikesteille. Silti jotain puuttuu.

– Jos maahanmuuttaja tapaa vain maahanmuuttajia, elämä ei mene eteenpäin. Meidän sydän on vielä kotimaassa, ei täällä.

Halima Abdelmagid kiistää, että suomalaiset olisivat kylmiä tai etäisiä. Hän luottaa siihen, että ajan kuluessa suomalaiset "avaavat vieraille sydämensä". Hän odottaa päivää, jolloin tuttu suomalainen tulee kadulla vastaan ja kysyy: Hei Halima, miten menee?

Parikymppinen kokkolalaismies on tunnustanut sytyttäneensä alkuviikolla kaksi roskispaloa ja autiotalon Kaarlenkadulla. Hän kuitenkin kiistää osuutensa ruotsinkielisen nuorisoseurantalon Jungsborgiin paloon. Mies on syntynyt vuonna 1998.

Poliisin mukaan Jungsborgin tapauksen takana onkin mitä ilmeisimmin toinen tekijä.

Kokkolassa syttyi alkuviikolla neljä epäilyttävää tulipaloja, joihin osallisuudesta epäilty mies otettiin kiinni keskiviikkona.

Maanantaiaamuna sytytettiin Jungsborgin pääsisäänkäynnin viereinen seinä ilmeisesti palavalla nesteellä. Tiistaina paloi paperinkeräysastia Kattholmantien ekopisteellä ja vähän myöhemmin tolpparoskis Prisman ekopisteen lähellä. Myöhemmin samana päivänä syttyi puinen autiotalo, joka tuhoutui palossa täysin.

Kaikkia paloja epäillään tahallaan sytytetyiksi. Tapauksia tutkitaan osin vahingontekoina, osin tuhotöinä. Tuhotyö-nimike liittyy Jungsborgiin ja autiotaloon. Jungsborgilla asuu ihminen, autiotalon lähellä taas on muita rakennuksia.

Kruunupyyssä vanhempi mies on virunut yöllä useita tunteja jumissa kaivannossa. Hän oli ilmeisesti pudonnut kuoppaan vahingossa ja tarttunut kiinni jaloistaan.

Pelastuslaitos sai hälytyksen paikalle aamuneljän aikaan. Monttu sijaitsee kiinteistön pihapiirissä. Mies saatiin ylös aamulla kaivamalla kuopan viereen suurempi monttu ja nostamalla mies nostolavalla pois.

Näin tehtiin, koska kuopassa kaivaminen on ahdasta ja aiheuttaa riskin kiinni juuttuneen pyörähtämiselle.

Mies vietiin tarkastettavaksi. Päivystävän palomestarin mukaan hän oli väsynyt ja kylmissään.

Pietarsaaren edustalla viime kesänä uponneen vesibussin kippari on tuomittu ehdolliseen vankeuteen. Pohjanmaan käräjäoikeuden mukaan m/s Mässkärin kippari syyllistyi aluksen merikelpoisuuden laiminlyömiseen ja vaaran aiheuttamiseen.

Matkustajavene joutui ongelmiin Ådön kalasataman edustalla viime elokuussa. Täysi vesibussi upposi, ja aluksesta pelastettiin ennen uppoamista 27 ihmistä.

Käräjäoikeuden mukaan kyse oli vakavasta huolimattomuudesta, sillä kippari ei hälyttänyt apua, eikä antanut onnettomuudessa matkustajille toimintaohjeita.

Lisäksi Mässkärin laivatoimintaa pyörittävän hallituksen puheenjohtaja sai vesiliikennerikkomuksesta viisitoista päiväsakkoa eli maksettavaksi hänelle tulee runsaat 500 euroa.

Syyttäjä vaati kipparille kolmen kuukauden ehdollista vankeutta.

Vesibussin matkustajat vaativat niin pieniä korvauksia, että niistä sovittiin jo viime lokakuussa suoraan veneen omistajien kanssa.

Uponnut alus liikennöi Pietarsaaren Vanhansataman ja Mässkärin saaren välillä. Nyt reitille on saatu uusi alus. Se on uponnutta vesibussia suurempi.

Pietarsaaren vesibussionnettomuus johti syytteisiin: veneen kapteenille syyttäjä vaatii ehdollista vankeutta Onnettomuustutkinta Pietarsaaressa vahvisti: kuljettajalla ei ollut lupaa ajaa vesibussia Uponneen vesibussin kapteeni: Viranomaisten olisi pitänyt ilmoittaa vanhentuneesta lupakirjasta Uponneen vesibussin kipparin pätevyyttä epäillään – omistajille myös syytteet? Uponneen vesibussin kapteeni: "Jälkiviisautta, mutta olisi pitänyt tarkistaa hana" Täysi vesibussi upposi Pietarsaaren edustalla, kaikki 27 pelastettiin – onnettomuuden syynä inhimillinen virhe?

Parikymppinen pohjoissuomalainen nainen kuoli liikenneonnettomuudessa Kruunupyyssä kantatiellä 63 maanantaina aamupäivällä.

Onnettomuus tapahtui, kun naisen kuljettama henkilöauto ajatui kaarteessa vastaantulevien kaistalle kuorma-auton eteen. Onnettomuuden syy ei ole vielä selvillä, mutta poliisin alustavan arvion mukaan nainen oli nukahtanut rattiiin.

Naisen kyydissä oli parikymppinen nainen. Hänet kuljetettiin sairaalahoitoon. Hän ei tiettävästi loukkaantunut vakavasti. Myös kuorma-auton kuljettaja selvisi törmäyksestä ilman vakavia fyysisiä vammoja.

Kolari tapahtui Högnabbantiellä hieman yli kymmenen kilometriä Kaustiselta Evijärven suuntaan. Tie oli pitkään poikki onnettomuuden takia.

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi Valion maksamaan korvauksia kilpailun rajoittamisesta aiheutuneesta vahingosta. Valio joutuu maksamaan Osuuskunta Maitomaalle 4,5 miljoonaa euroa ja Osuuskunta Maitokolmiolle 3,5 miljoonaa euroa vahingonkorvausta.

Lisäksi Valio maksaa korvaussummista korot keväästä 2013 alkaen sekä yli 300 000 euron oikeudenkäyntikulut molemmille osuuskunnille.

Käräjäoikeus katsoo, että Valio on vahingonkorvausvelvollinen, koska yhtiö on hinnoitellut perusmaitonsa alle keskimääräisten kustannusten. Perusmaidoilla tarkoitetaan rasvatonta maitoa, ykkösmaitoa, kevytmaitoa ja täysmaitoa.

Oikeuden päätöksessä todetaan, että Valion harjoittama saalistushinnoittelu on vaikuttanut merkittävästi meijereiden liiketoimintaan ja aiheuttanut niille taloudellista vahinkoa. Päätöksen mukaan Valio on syyllistynyt tuotteiden tahalliseen alihinnoitteluun tavoitteenaan vallata markkinoita muilta yrityksiltä.

Käräjäoikeuden mukaan osuuskuntien kärsimä vahinko ei kuitenkaan ole niin suuri kuin korvausvaatimuksissa oli esitetty. Alkuperäiset korvausvaatimukset olivat 17 ja 10 miljoonaa euroa. Oikeuden mukaan osuuskuntien esittämät arviot perustuivat liian korkeaan arvioon aiheutuneesta vahingosta.

Lue lisää aiheesta:

Helsingin käräjäoikeus antaa tuomionsa Valion ja pienmeijereiden välisessä kiistassa

Suomalaistutkimusten mukaan lapsen vastustuskyky vahvistuu, kun lapsi on päivän aikana tekemisissä metsämaan, nurmen tai vaikkapa lahopuun kanssa.

Uusia piharatkaisuja on kokeiltu tutkimusmielessä esimerkiksi Espoossa ja Lahdessa. Nyt myös Kokkola uusii kaksi päiväkotipihaa.

Tervanpolttajan ja Falanderinkadun pihapiirit kokivat tänä vuonna muutoksen, kun tonteille tuotiin tilaelementtipäiväkodit helpottamaan pulaa päiväkotipaikoista. Samalla niiden pihat suunniteltiin mikrobirikkaiksi. Elementtipäiväkodit ovat käytössä ainakin seitsemän vuotta.

Vähän rahaa, mitä tehdä?

Kokkolan kaupungin vihersuunnittelijalla Nina Mamialla oli edessään visainen tehtävä, sillä lapsille oli keksittävä elementtipäiväkotien pihalle mukava leikkipaikka. Määrärahaa oli tarjolla vain noin 100 000 euroa.

Teräksiset leikkivälineet, turvalaatat, tekonurmet ja muut tyypilliset leikkipihan välineet ovat kalliita, joten mielessä alkoi itää idea toisenlaisesta toteutuksesta, mikrobirikkaasta pihasta.

– Tutkimusten mukaan nurmikko, metsäpohjakuntta ja niitty sisältävät tosi paljon mikrobeja, jotka ovat tärkeitä ihmisten suolistobakteereille ja sitä myöten tukevat immuunipuolustusjärjestelmää. On siis hyväksi, että ne kulkeutuvat suun ja ihon kautta suolistoon, tietää Mamia.

Nämä materiaalit mahtuivat myös annettuun budjettiin, mutta toisaalta ne eivät ole yhtä kestäviä kuin vaikkapa asfaltti. Sen takia Mamian mielestä on hyvä, että pihat ovat käytössä vain määräajan, seitsemän vuotta.

Mitä sitten mikrobirikkaassa pihassa on? Tulliharjuun on syntynyt koripajusta istutettu pajumaja pöllilattialla. Sinne laitetaan tukkirinne, tasapainoilupöllejä, kivikkoa, kuorikatetta ja turpeisia istutusharkkoja. Pihalle istutetaan myös niitty.

Näiden lisäksi lapsille tulee pihaan perinteisempiäkin leikkivälineitä, kuten keinut ja niiden alle säädösten mukaiset turvalaatat.

Käsille pelkkä vesipesu

Suomalaistutkimukset ovat vahvistaneet, että luonnossa oleskelu on hyödyllistä vastustuskyvylle. Kokkolassa aiotaan mielenkiinnosta seurata, vähenevätkö sairaspoissaolot niillä lapsilla, jotka oleskelevat luonnonpihalla päiväkotipäivän aikana. Tiedossa toki on, että sairasteluun vaikuttaa moni muukin seikka.

– Parasta olisi, jos lapset eivät vaikka mullassa möyrittyään pesisi käsiään saippualla, vaan pelkällä vedellä. Silloin mikrobit kulkeutuvat suuhun ja lopulta suolistoon, Nina Mamia sanoo. Hän painottaa kuitenkin, että henkilökunta harkitsee aina tilannekohtaisesti, millainen käsienpesu on tarpeen.

Toinen seurattava asia on se, saako monimuotoinen piha lapset viihtymään ulkona tavallista kauemmin. Suunnittelijaa kiinnostaa kovasti myös se, mitä päiväkotien henkilökunta, lapset ja lasten perheet ajattelevat uudenlaisesta pihasta.

Vastaavanlaista ajatusta voi pienilläkin muutoksilla tuoda myös muihin päiväkoteihin, varsinkin jos pihat ovat pieniä.

– Päiväkotiin voidaan halutessa tuoda esimerkiksi istutuslaatikoita. Istuttamista voi tehdä sisälläkin ja ympäri vuoden. Siitä voisi syttyä innostuksen kipinä. Viime vuodet päiväkotien pihasuunnittelussa on menty voimakkaasti aivan toiseen suuntaan eli on vähennetty luonnonelementtejä muun muassa kestävyyden takia. Balanssia olisi kuitenkin hyvä miettiä, Mamia pohtii.

Enemmän tarvetta mikrobirikkaille päiväkotipihoille on kaupungeissa, sillä maalla luonto on usein lähempänä.

– Kaikkien kaupungissa asuvien arkeen ei kuulu metsässä tai edes puistoissa oleskelua. Siksi kaksi ulkoilukertaa päiväkotipäivän aikana olisi tärkeää.

Pieni kesäinen sateenropina ei haittaa, kun Niina Vihelä suoristaa mansikantaimien ympärillä olevaa mustaa viljelyskatetta kasvimaallaan Kokkolassa. Kate näyttää ja tuntuu aivan muovilta, mutta sitä se ei ole: kotipuutarhuri ajattelee ympäristön parasta ja on vaihtanut perinteisen muovikatteen maatuvaan vaihtoehtoon.

– Tämä kate on maissipohjainen, ja se maatuu muutamassa vuodessa mullan sekaan. Siitä ei lähde mikromuovia maaperään, Niina Vihelä kertoo.

Yhä useampi kuluttaja on Niina Vihelän tavoin havahtunut siihen, että puutarhassa käytetään valtavasti muovia. Perinteisten maisemointi- ja katekankaiden lisäksi muovia löytyy esimerkiksi kastelukannuista, puutarhakalusteista, työkaluista ja ämpäreistä. Haitallisimpia ovat muovit, jotka jätetään maaperään.

Jopa pussimullassa voi olla muovia, kastelukiteitä, jotka ovat muovirakeita.

"Valistunutta kuluttaja-asennetta kaivataan"

Keski-Pohjanmaan Maa- ja kotitalousnaisten ympäristöasiantuntija Anu Ainasoja opastaa alkukesän iltana kotipuutarhureita lavakaulusviljelyn saloihin Halsualla. Tämän tästä hän mainitsee kurssilaisille esimerkkejä siitä, miten omassa arjessaan voi ja kannattaa tehdä ekologisia valintoja.

– Tarvitaan hoksauttajaa. Useimmat käyttävät muovipohjaisia tuotteita, kun niitä on helposti saatavilla. Valistunutta kuluttaja-asennetta kyllä kaivataan. Olisi hyvä, jos huomattaisiin kysyä vaihtoehtoja puutarhaliikkeistä. Siten ne valikoimatkin lisääntyvät, hän sanoo.

Anu Ainasoja on tarkka myös omassa puutarhassaan, yli sata vuotta vanhan talon pihapiirissä Ylivieskassa. Hän kertoo, etä muoviset hallanharsot voi korvata vanhalla puuvillaisella lakanalla. Pahvilla tai paperilla voi erottaa katteen mullasta pensaiden juurella. Samalla myös rikkakasvit tukahtuvat.

– Testasin rispaantunutta puuvillaista räsymattoa tyrnin juurella, kun siinä oli juolaketta ja nokkosta. Levitin maton katteeksi, ja nyt siitä ei ole enää muistoakaan jäljellä.

Katemateriaaliksi sopivat vaikkapa kävyt

Kastelukiteiden sijasta kasvualustaan voi sekoittaa biohiiltä, joka pidättää vettä ja pitää mullan kosteana pidempään. Mullan pinnan kattaminen parantaa myös kasvualustan kosteusoloja, sillä se vähentää haihtumista.

– Katematariaalina voi käyttää vaikkapa ruohosilppua, haketta, kiviä tai käpyjä. Suurikokoiset raparperinlehdet taimiväleissä ja kasvimaan käytävillä nitistävät myös rikkakasveja, Anu Ainasoja vinkkaa.

Kaupoissa on jo tarjolla vaihtoehtoja muovipohjaisille tuotteille. Yleisimmin kuluttaja törmää maissipohjaisiin materiaaleihin, mutta myös paperipohjaisia tuotteita on kehitelty. Ne hajoavat jäljettömiin maaperässä.

– Ostoksilla kannattaa kuitenkin olla tarkkana, sillä osa biohajoavina markkinoiduista tuotteista hajoaa kuitenkin vasta tietyssä korkeassa lämpötilassa.

Hoitotoimien oikealla ajoituksella voidaan vähentää katekankaiden käyttöä. Anu Ainasoja neuvoo, että kitkemispuuhiin kannattaa ryhtyä jo alkukesällä, kun kasvu on voimakasta. Myöhemmin kesällä rikkakasveja voi torjua vaikkapa kaasupolttimella liekittämällä.

Puutarhan ei tarvitse olla kliinisen puhdas rikkakasveista, Anu Ainasoja muistuttaa.

– Esimerkiksi vesiheinä eli pihatähtimö on monelle tuttu ja viheliäisenä rikkakasvina pidetty. Sen voi antaa kasvaa viljelyskasvien tyvellä, jos se ei kasva niin voimakkaasti, että se tukahduttaa kasvun. Vesiheinä on herkullinen, pähkinäisen makuinen lisä salaatteihin, mutta se voi myös parantaa kasvatettavan kasvin oloja vähentämällä haihtumista maanpintaa peittäessään.

Vähennä ja kierrätä asianmukaisesti

Peinteiset muovit hajoavat hyvin hitaasti. Siksi muovin joutumista ympäristöön ja maaperään kannattaa ehkäistä, huomauttaa Suomen ympäristökeskuksen tutkija Salla Selonen.

– Muovia on joka puolella, joten altistumme jatkuvasti muovihiukkasille ja muovin lisäaineille. Muovihiukkasien on todettu voivan muuttaa maaperän ominaisuuksia, mikrobien toimintaa ja maaperäelinten aktiivisuutta. Muuten tietoa muovien vaikutuksista maaperään on valitettavasti vielä hyvin vähän.

Ekologisinkaan kotipuutarhuri ei voi täysin välttää muovin käyttöä. Silloin kannattaa olla tunnollinen kierrättäjä. Salla Selosen mukaan muovien ja mikromuovien kulkeutumista ympäristöön ja maaperään voi vähentää, kun kerää käytetyt materiaalit huolellisesti pois käytön jälkeen ja huolehtii asiallisesti jätteistä.

– Biohajoavat muovit ovat hyvä vaihtoehto varsinkin sellaisissa olosuhtessa, joissa vaarana on muovien kulkeutuminen ympäristöön, tutkija toteaa.

Puutarhan muovituotteet eivät kelpaa muovinkeräykseen, sillä toistaiseksi laki velvoittaa vain pakkausmuovin erilliskeräystä. Esimerkiksi kastelukannut eivät ole pakkauksia, jotka voisi viedä muovinkeräykseen.

Sadevettä kasteluun ja kukat saviruukkuihin

Niina Vihelä on jo löytänyt muoville puutarhassaan muitakin vaihtoehtoja kuin maatuvan katteen: Hän istuttaa maahan kaupasta ostettuja yrttejä, joissa muovin tilalle ovat vaihtuneet maatuvat ruukut. Kasteluun hän käyttää sadevettä, ja kesäkukat hän on upottanut kompostimultaan.

Myös ruukkuvalinnoissaan ekologinen kotipuutarhuri on tarkka.

– Puutarhassani on luonnonmateriaaleista tehtyjä rukkuja, kuten savi- ja punosastioita.

Pedersören kuntaan Pohjanmaalle on suunnitteilla liki 10 miljoonaa euroa maksava biokaasulaitos.

Kolppiin sijoittuva laitos käyttää raaka-aineenaan lähituotettua nurmea. Se luo edellytyksiä sille, että yritykset ja autoilijat voisivat korvata fossiiliset polttoaineet uusiutuvalla biokaasulla.

Biokaasua on tarkoitus toimittaa kaasujohtoverkon kautta lähialueella toimiville yrityksille. Autoilijat saisivat biokaasua polttoaineeksi Edsevössä sijaitsevalla tankkausasemalla.

Biokaasulaitosta on määrä alkaa rakentaa vuonna 2022. Tavoitteena on, että laitos on toiminnassa vuonna 2024.

Hankkeen takana ovat Pedesören kunta ja perusteilla oleva paikallinen yritys PK Biogas Oy.

Pedersören kunnanhallitus käsittelee hanketta ensi viikolla.

Poliisi epäilee Keski-Pohjanmaalla kahta elintarvikealan yritystä ja niiden vastuuhenkilöitä törkeästä ympäristön turmelemisesta, joka on kestänyt yli kymmenen vuotta.

Kyseessä on kaksi yhtiötä, jotka toimivat kahden kunnan alueella Kokkolan ulkopuolella. Niillä on osittain yhteisiä vastuuhenkilöitä.

Yritysten edustajat ovat kiistäneet tahallisuuden. Yhtiöiden toiminta jatkuu yhä, ja korjaaviin toimiin on poliisin tietojen mukaan ryhdytty.

Esitutkinnassa on käynyt ilmi, että yritykset ovat johtaneet tuotantoon liittyviä jätevesiä ja yhdyskuntavesiä ojaan ja siitä edelleen luontoon ja jokeen ilman asianmukaista käsittelyä vuosien 2006–2018 ajan.

Vedestä on otettu näytteitä, jotka ovat paljastaneet happikatoa, rehevöitymistä, happihaittoja ja hygieniahaittoja.

Ympäristöviranomaisten mukaan myös pohjavesi on ollut osin vaarassa pilaantua, sillä osa toiminnasta on pohjavesialueella.

Tutkinta alkoi toisen yrityksen osalta kaksi ja puoli vuotta sitten, kun poliisin ympäristötutkinta sai asiasta vihjepuhelun.

Jopa miljoonasäästöt?

Lain mukaan jätevedet tulee käsitellä asianmukaisesti ja laitosmaiselle jätevesien käsittelylle pitää olla ympäristölupa. Esitutkinnan perusteella ympäristölupaa tuotantolaitosten jätevesien johtamiselle ei ole haettu eikä jätevesien käsittelyä ole asianmukaisesti järjestetty.

Teon vakavuutta lisää tutkinnanjohtaja Sakari Palomäen mukaan se, että käsittelemättömiä jätevesiä on johdettu luontoon runsaasti ja pitkään.

Yritysten arvioidaan saaneen huomattavaa hyötyä toiminnasta: ne ovat säästäneet vähintään satojatuhansia euroja, ehkä jopa miljoonia.

Esitutkintapöytäkirja on valmistunut ja se on lähetetty syyteharkintaan.

Taiteen ostaminen elää murrosvaihetta. Varsinkin vanhempi klassinen taide on ammattilaisten mukaan kokenut kriisin. Moni perintötaulusta eroon haluava pettyy, kun työn arvo onkin pelkkää tunnetta.

Intendentti Kasper Hagelstam huutokauppatalo Hagelstam & Co:sta, huutokauppayrittäjä, Hirvaskankaan huutokauppakeisarina tunnettu Aki Palsanmäki ja kokkolalainen taidekeräilijä Erik Forslund neuvovat, mitä tehdä perintötaulujen kanssa.

1. TUNNISTA

Taideteoksen arvo kannattaa selvittää, ettei erehdy myymään tonnin taulua kympillä. Sama pätee myös toisinpäin. Jos tietää arvon, ei maksa ylihintaa taideostoksestaan.

– Netistä löytyy runsaasti kuvia ja tietoa. Myös huutokauppakamarit tekevät arvioita. Meille tulee kymmeniä yhteydenottoja päivittäin verkkosivujemme tai sähköpostin kautta, kertoo Kasper Hagelstam.

Karkeasti arvioiden vähintään puolet kaikista yhteydenottajista pettyvät, kun vaarin komealla taululla onkin vain tunnearvo, jos sitäkään.

2. MYY

Ikääntyneet ostajat eivät hanki enää uutta. Nuorempi polvi ei halua ostaa samoja nimiä kuin vanhempansa, jos ylipäätään innostuvat ostamaan taidetta.

– Käymme vuosittain monissa suomalaiskodeissa. Valkoisiin, moderneihin koteihin ei enää välttämättä haluta seinille mitään, tai korkeintaan Ikean juliste, miettii Aki Palsanmäki.

Vanhempi klassinen taide on notkahtanut. Hagelstamin mukaan hinnat ovat pudonneet jopa 50-70 prosenttia. Toisaalta tunnetut nimet pitävät pintansa ja kasvattavat arvoaan.

Sama ilmiö näkyy myös pääkaupunkiseudun ulkopuolella.

– Tauluja ostetaan, mutta esimerkiksi öljyvärimaalauksille ei tällä hetkellä ole oikea hetki. Aina voi kokeilla paljousalennusta. Jos ei yksi myy, pannaan kympillä koko pino. Se saattaa jo ostajan löytää, sanoo Palsanmäki.

NÄMÄ KELPAAVAT

Tunnetut nimet:

– Esimerkiksi Helene Schjerfbeck ja Akseli Gallen-Kallela pitävät aina pintansa ja löytävät ostajansa, sanoo Hagelstam.

Modernit teokset, nykytaide:

– Nuoremmat ostavat pääkaupunkiseudulla myös taidegrafiikkaa. Tyypillisin sijoitusmielessä taiteeseen innostumisen ikä on kolmenkympin korvilla, Hagelstam kertoo.

Karhu:

– Tekniikka kuin tekniikka, karhu myy maalaishuutokaupassa aina, oli taiteilijalla nimeä tai ei. Myös vesivärityöt menevät kaupaksi, sanoo Palsanmäki.

NÄITÄ EI HALUTA

Latomaisema ja maalaisromantiikka pääkaupunkiseudulla:

–Suuri yleisö osti näitä aikoinaan Helsingissä nostalgiamielessä. Nyt nuoret eivät jaksa nostalgisoida sellaista, mihin heillä ei ole samanlaista tunnesidettä. Maakunnissa on ehkä vielä jonkin verran kysyntää, pääkaupunkiseudulla ei, kertoo Hagelstam.

Rantamaisema:

– Vene rannassa, ranta ilman venettä. Näitä tehtiin aikoinaan niin paljon, etteivät kiinnosta enää, Palsanmäki miettii.

Muotokuva:

– Tuntemattoman tekijän tekemä kasvokuva tuntemattomasta ihmisestä, varsinkin miehestä ei liiku. Kuka sellaisen haluaa möllöttämään seinälleen? En minä ainakaan, eikä kokemukseni mukaan kukaan muukaan, Palsanmäki toteaa.

3. LAHJOITA

Jos ystävät ja tuttavat eivät tarvitse tai halua tauluja seinilleen, niitä voi yrittää tarjota hyväntekeväisyyskirpputorille.

– Mikäänhän ei estä kysymästä myös vaikkapa paikallisista vanhainkodeista, haluttaisiinko niissä vanhaa taidetta seinille, miettii kokkolalainen taidekeräilijä Erik Forslund.

Töitä voi yrittää tarjota myös maksutta tai korvausta vastaan taiteilijan sukulaisille, joilla voi olla tiiviimpi tunneside tauluihin.

4. RAIKASTA

Raskaat, tummat kehykset eivät innosta nykysisustajaa. Jo pelkkä kehysten uusiminen voi antaa taululle täysin uuden twistin. Tunkkainen ilme raikastuu, ja taulu päätyykin seinälle.

Joskus taidetta on hankittu kotihin myös pelkästään komeiden raamien takia.

– Se aika on kyllä ollut jo kauan ohi, toteaa Hagelstam. Samaa mieltä on myös Aki Palsanmäki:

– Edes taidemaalarit eivät käy enää hankkimassa arvottomia, halpoja tauluja siksi, että saisivat kehykset uusiokäyttöön omiin töihinsä, Palsanmäki kertoo.

5. TUUNAA

Käsistään kätevä maalaa vanhan taulun päälle oman työnsä. Kangas vaan reippain vedoin valkoiseksi ja uutta inspiraatiota omin käsin päälle.

Samalla innostuksella voi myös maalata kehykset uuteen työhön sopiviksi.

Kokkolalainen taidekeräilijä Henrik Forslund miettii, että arvottomista perintötauluista voi myös tuunata uuden teoksen. Kankaista voi leikata irti mielenkiintoisimmat tai kauneimmat kohdat ja liimata yhdeksi kollaasiksi.

–Tylsään tauluun voi maalata itse kiinnostavia yksityiskohtia. Tärkeää on kuitenkin muistaa, että tällaisia tuunattuja tauluja ei enää koskaan saa myydä eteenpäin alkuperäisellä signeerauksella, Forslund korostaa.

Siinä sitä on, “harmaata kultaa” urheilukentän kokoinen alue. Osittain sen varassa entisestä kännykkämaa-Suomesta saattaa tulla nyt akkumaa.

Olemme tulevan kaivoksen koelouhoksilla Keski-Pohjanmaalla, Kaustisen ja Kokkolan metsissä.

Syvältä kalliosta räjäytettyihin kivenmurikoihin kätkeytyy nykyteknologialle arvokasta ainetta.

Geologin koulutuksen saanut Pertti Lamberg harppoo kivikossa ja nostaa lupaavan värisen kivenmurikan maasta. Harmaa juova vaaleassa kallionpalassa on arvoaine litiumia.

Litium on vuosi vuodelta yhä kysytympää tavaraa. Sillä on tärkeä rooli ilmastonmuutoksen hillinnässä.

Kivikkoinen louhos Kokkolan ja Kaustisen rajalla kuuluu Keliber-nimiselle yritykselle. Pertti Lamberg tekee töitä yrityksen toimitusjohtajana. Louhikon kohdalle on tulossa Suomen ensimmäinen akkumineraalia litiumia tuottava kaivos.

Sähköauton akku on mineraalisyöppö

Autoilun sähköistyminen vaatii akkumineraaleja. Mitä enemmän maanteillä liikkuu bensa-autojen sijaan sähköautoja, sitä enemmän litiumia kuluu maailmassa. Yksi sähköauton akku nielee sitä lähes kymmenen kiloa.

Koelouhos ja sen omistajan Keliberin tarina kertoo bisneksestä, jota ilmastonmuutoksen hillintä synnyttää. Se kertoo myös siitä, millä eväillä Suomi yrittää saada siivun uuden teollisuuden tuomasta vauraudesta maahan.

Eurot jäisivät Kokkolaan

Kaustisen kaivos on kutkuttavassa vaiheessa. Louhoksen avautuminen ei ole vielä täydellisen varmaa.

Yyritys aikoo rakentaa Kokkolaan sataman lähistölle myös mineraalia jalostavan tehtaan. Kallioperän aarteita ei siis vain louhittaisi ja laivattaisi ulkomaille, vaan Kokkolaan jäisi euroja myös niiden jalostamisesta.

Yritykseltä puuttuu rahaa vielä ainakin 250 miljoonaa. Se on paljon.

Paikalliset asukkaat pelkäävät kaivoksen pilaavan lähistön jokia ja järviä. He ovat valittaneet Keliberin saamasta ympäristöluvasta Vaasan hallinto-oikeuteen. Kaikki kaivoksen avaamiseen tarvittavat luvat eivät ole vielä kunnossa.

Voittaako Suomi Saksan ja Ranskan

Valtiolle kaivoksen avautuminen olisi unelmien täyttymys. Ei vain siksi, että valtio omistaa neljäsosan Keliberistä. Valtio haluaa maahan lisää akkumineraalikaivoksia sekä mineraalia aina akuiksi ja jopa sähköautoiksi saakka jalostavaa teollisuutta.

Koko Eurooppa kilpailee akkualan teollisuudesta juuri nyt. Saksan ja Ranskan autojätit, kuten Volkswagen ja Renault , suunnittelevat uusia sähköautomalleja ja akkuteollisuus etsii parasta sijaintia maanosasta. Suomen valtti on se, että maan kallioperästä löytyy monia sähköauton akkuihin tarvittavia mineraalia.

– Meidän kallioperämme on siltä ajalta, kun mineraaleja muodostui, toimitusjohtaja Pertti Lamberg kertoo innoissaan.

Maaperäämme kätkeytyy muitakin akkumineraaleja kuin litium. Esimerkiksi toinen valtion omistama kaivosyritys Terrafame kaivaa jo nyt nikkeliä ja kobolttia. Terrafame on entinen Talvivaaran kaivos Sotkamossa.

Miljoonien autojen akut

Suomen kallioperän arvoaineet riittäisivät ainakin maan omiksi tarpeiksi ja vähän ylikin. Geologian tutkimuskeskus, GTK, laski juttuamme varten, että pelkästään litiumia olisi nykylöydösten perusteella kuuteen miljoonaa sähköauton akkuun. Tällä hetkellä Ruotsissa on melkein sen verran autoja.

Suomalaisen nikkelin turvin voisi taas muuttaa lähes kaikki espanjalaisten autot sähköisiksi. Nikkeli riittäisi 24 miljoonaan akkuun. Näin siinä tapauksessa, jos kaikki maasta löytyvä nikkeli käytettäisiin niiden valmistukseen.

Kobolttia olisi 12 miljoonaan sähköauton akkuun.

- Akkumineraaleja on hyvät mahdollisuudet löytää lisää, kunhan vain etsitään, GTK:n päällikkö Pasi Heino sanoo puhelimessa.

Kymmenen vuoden kuluttua maailmassa liikkuu arviolta jopa 200 miljoonaa sähköautoa. Arvion on tehnyt Kansainvälinen energiajärjestö IEA. Jokainen sähköauto tarvitsee akun! Akkumineraaleille on todellakin kysyntää.

Keliberin litium riittää ensi alkuun koko Suomen autoihin

Kaivosyhtiö Keliber on vasta aloitteleva ja rahan puuteessa oleva firma. Suomen mittakaavassa se olisi kuitenkin iso tekijä.

– Meidän mineraalivaramme riittävät noin kolmeen miljoonaan akkuun, Pertti Lamberg kertoo maastossa.

Juuri sen verran suomalaiset omistavat tällä hetkellä autoja.

Lamberg ei malta olla kertomatta, että seudulta saattaa löytyä litiumia jopa nykylöydöksiä kymmenen kertaa suurempi määrä . Se pistäisi jutussa aikaisemmin julkaistun GTK:n taulukon uusiksi.

Ilmaston pelastaminen on siis tuomassa uuden kaivoksen Pohjanmaallekin. Kuulostaa ristiriitaiselta, sillä kaivoksia ei ole ollut tapana pitää osana ympäristönsuojelua.

Yhtiö kuivattaa kaivosalueen järvet

Pertti Lamberg seisoo malmikivi kourassaan eurooppalaisten akkujen lähtöpisteessä. Hän on vaihtanut tutkijan ja professorin uran aloittelevan kaivosyhtiön toimitusjohtajaksi eikä voisi olla nykyistä enempää kiinnostunut tehtävästään. Joskus innostus viivyttää jopa yöunen tuloa.

– Tässä saa olla mukana ratkaisemassa suuria maailmanlaajuisia ongelmia ja luomassa uutta teollisuutta Suomeen, Lamberg perustelee työn imua.

Koelouhoksen molemmilla puolilla välkehtii pieni ja matala järvi. Yhtiö aikoo kuivattaa ne avolouhoksen tieltä.

Paikalliset kalastajat ja vesien omistajat ovat kaikkea muuta kuin innoissaan. He pelkäävät, että kaivosalueelta valuvat vedet pilaavat lähistön joet ja järvet.

Paikalliset epäilevät yhtiön laskelmia

Koski kohisee ja käki kukkuu. Kaivosalueelta on matkaa Ullavanjoelle linnuntietä yli viisi kilometriä. Osa kaivosalueiden vesistä valuisi peltojen ja metsien keskellä virtaavaan jokeen.

Mika Hautamäki heittelee uistinta ja Tarmo Mård perhoa kasvot vakavina. He ovat kulkeneet näillä rannoilla pikkupojasta saakka. Virrasta on noussut jopa taimenia ja siikaa.

On selvää, että kaivosalueilta kulkeutuu paikallisiin vesiin ylimääräistä typpeä. Keliber-yhtiön mukaan vaikutus vesistöihin olisi pieni.

Kalamiehet eivät luota laskelmiin.

– Vähän tuntuu siltä, että kaivosyhtiöt haluaa mennä aina sieltä, mistä aita on matalin ja koettaa päästä vähimmin kustannuksin vesiensuojelun osalta, Mika Hautamäki sanoo.

Hautamäki on paikallisen Ullavan kalastusseuran puheenjohtaja. Myös Mård kuuluu samaan seuraan.

Kalastajat pitävät vesisuunnitelmia huonoina

Typpeä päätyisi vesiin kaivoksella käytettävistä räjähteistä. Kaivosyhtiö aikoo puhdistaa alueelta luontoon lähteviä vesiä pintavalutuskentillä.

– Ne ovat aivan liian pieniä eivätkä toimi talvella, Hautamäki arvostelee.

Aluehallintovirasto hyväksyi alkuvuodesta kaivosyhtiön suunnitelmat ja myönsi ympäristöluvan. Yhtiö aikoo avata neljä kaivosaluetta ja lupa tuli ensimmäiselle.

Hautamäki ja Mård eivät voineet hyväksyä yrityksen vesiensuojelusuunnitelmia ja tekivät kalastusyhdistyksen nimissä valituksen. Valituksia tekivät muutkin. Niitä tuli yhteensä kolme.

Paikalliset raatavat omien vesien puolesta

Mika Hautamäki haluaa näyttää myös Ullavanjärven. Hautamäki on kotoisin järven rannalta ja omistaa sieltä saaren veljiensä kanssa.

Rantojen asukkaat ja muut vesiosakaskunnan jäsenet ovat tehneet töitä hartiavoimin rehevöityneen järven hyväksi. Rahaakin on uponnut vuosikymmenten operaatioon satoja tuhansia euroja Hautamäen mukaan.

– En ole luonnonsuojelija, mutta sen verran vihertää, että omista kalavesistä pidän huolen, Hautamäki sanoo melkein ääni väristen.

Valtio ja rantojen omistajat ovat laittaneet eurojaan valleihin, jotka erottavat nyt pellot järvistä. Valleja on kilometreittäin. Nyt peltojen ja ojitettujen soiden valumavedet eivät enää pääse rehevöittämään järveä.

Rantojen asukkaat ja mökkiläiset ovat niittäneet talkoilla ruovikkoa ja raahanneet turvesaarekkeita pois järvestä.

Miehet toivovat, että kaivosyhtiö pitää vesien puhtautta yhtä tärkeänä kuin paikalliset.

Itse kaivoksen tuloa he eivät vastusta.

Luonnonsuojelija ennustaa joen limoittuvan

“Oikeat luonnonsuojelijat” kertovat samaa viestiä kuin omista kalavesistään huolehtivat Hautamäki ja Mård. Suomen luonnonsuojeluliiton, SLL:n, mukaan kaivosvesien vaikutuksesta on syytä olla huolissaan.

– Ullava-jokeen tulee kohdistumaan kestämätöntä kuormitusta 20–30 vuoden ajan, Teemu Tuovinen SLL:stä sanoo puhelimessa.

Tuovinen työskentelee SLL:n Pohjanmaan piirin piirisihteerinä.

SLL:n piiri on tehnyt arvion, jonka mukaan typpeä valuu jokeen Keliberin kaikilta suunnitteilla olevilta kaivosalueilta. Typpeä on joessa jo nyt pelloilta ja suo-ojista valuneena.

Tuovinen on varma, että kaivoksen typpipäästöt näkyvät joessa limoittumisena ja levämassoina vaikkapa kivien päällä. Hän ennustaa, että esimerkiksi taimenen lisääntyminen vaarantuu.

– Erittäin todennäköisesti syntyy näkyviä haittoja, Tuovinen kertoo puhelimessa.

Puhelun lopuksi hän toivoo olevansa väärässä.

Johtaja luottaa vesien puhdistukseen

Käki kukkuu myös louhoksella.

Kaivosyhtiön johtaja Pertti Lamberg ei ole ollenkaan huolissaan paikallisten vesien tulevaisuudesta. Hän luottaa yhtiön suunnitelmaan typenpoistosta.

– Me emme tule muuttamaan vesistöjen tilaa, Lamberg vakuuttaa keskellä koelouhoksen kivikkoa.

Lamberg perustelee väitettään myös sillä, että yhtiö ei aio käyttää kaivosalueella kemikaaleja eikä malmista irtoa raskasmetalleja tai happoja tuottavia aineksia.

Osa paikallisista asukkaista ja vesien omistajista vaatii, että Keliber rakentaisi vesien puhdistusta varten laitoksen pintavalutuskentän sijaan.

Pertti Lamberg ei lupaa suoralta kädeltä sellaista yhtiön puolesta, mutta sanoo yhtiön tutkivan kaikkia vaihtoehtoja tulevaisuudessa.

Keliber ei haluaisi riitaantua paikallisten ihmisten kanssa. Mahdolliset rahoittajatkaan eivät pitäisi siitä.

Akkumaan ensimmäiset merkit

Akkuvaltakunnan rakentaminen on vielä horjuvaisessa vaiheessa. Selvityksinä ja neuvotteluina.

On myös päätöksiä ja rahaa, millä rakentaa.

Alla olevaan karttaa on merkitty, mitä maahan on tulossa. Terrafamen kaivos tuottaa jo akkuteollisuuden mineraaleja. Yritys aloittelee parhaillaan uuden tehtaan rakentamista. Sen on tarkoitus jalostaa nikkelistä ja koboltista akkukemikaaleja.

Rahaa uuden laitoksen rakentaminen nielee 240 miljoonaa.

Keliber ja Terrafame ovat siis ottamassa omilla tuotteillaan osansa akkukemikaalimarkkinoista. Molemmilla yhtiöillä on kaivos, omanlainen rikastusmenetelmänsä ja kemiantehdas.

Ennen kuin yritysten lopputuote päätyy sähköauton rakenteissa piilevään akkuun, se kulkee vielä monen tehtaan läpi.

Juha Sipilän (kesk.) hallitus pyöräytti maahan yhtiön, jonka tehtävä on omalta osaltaan rakentaa Suomesta akkuvaltakuntaa. Valtio omistaa Terrafamea ja Keliberiä samaisen Suomen Malmijalostus -nimisen yhtiön kautta. Yhtiö houkuttelee maahan söhköauton akkujen joka vaiheen toimijoita.

Edellä näkyvästä kartasta puuttu vielä monta tehdasta ennen kuin akkumaa-Suomi on valmis.

Miljardin euron rahavirta

Ullavanjoen vieressä kosken kohdalla kulkee kylätie. Kylän miehet pysähtyvät ohikulkiessaan tervehtimään perhoa heittelevää Mika Hautamäkeä ja Tarmo Mårdia. Yksikään miesten autoista ei kulje sähköllä.

Hautamäki ja Mård ovat silti yhtä mieltä siitä, että autoilu muuttuu yhä enemmän sähköiseksi.

Mårdia naurattaa kysymys, aikooko hän itse hankkia sähköauton. Sen akussahan voisi olla paikallista litiumia.

Kalavesien puolesta pelkäävät miehet uskovat, että kaivoksen vastustaminen ei auta. Litiumille on nyt kysyntää.

–Siinä toisessa vaakakupissa painavat tietysti työpaikat, Mård pohtii kosken varrella.

Jonnekin päin Eurooppaa sähköauton akkuja rakentava teollisuus sijoittuu. ja tuo sinne työpaikat ja verotulot. Sekä ympäristövaikutukset.

Suomen Malminjalostus on laskenut, että työpaikkoja voisi syntyä Suomeen yli 9000 kappaletta, jos Suomeen sijoittuisi kaikkia sähköauton akun valmistuksen vaiheita tekevää teollisuutta. Ketjusta puuttuu ainakin kallis ja olennainen akkukennotehdas. Kännyköitä vaömistaneella Nokialla oli parhaimmillaan Suomessa yli 24 000 työntekijää.

Rahaa maan talouteen syntyisi reilun miljardin euron verran.

Jos Suomesta tulisi akkumaa.

Viime vuoden lämmin kesä kasvatti viranomaisten tietoon tulleiden veneilyonnettomuuksien määrää Suomessa. Isona syynä oli se, että veneilykausi jatkui tavanomaista pitempään.

Viime vuosi oli myös synkempi, sillä vesiliikenneonnettomuuksissa menehtyi 52 ihmistä, kun edellisvuonna heitä oli 36.

Kakki vesillä tapahtuvat kommellukset eivät kuitenkaan edes päädy tilastoihin, vaan ne selvitetään omin voimin.

Esimerkiksi Kokkolan saaristossa kalastamassa olleen Vesa Alhon venekunta selvitti itse uhkaavan tilanteen. Heidän veneensä moottorin kaasuvaijeri katkesi kesken saalismatkan, mutta miehet virittivät vaijerin tilalle narun, ja matka jatkui ilman ulkopuolista apua.

Vesa Alho miettii, että sää oli tällä kertaa heidän puolellaan. Hätä olisi voinut tulla toisenlaisissa olosuhteissa.

– Onneksi keli oli hyvä. Me saimme veneen rantaan ja naruvirityksellä kierroksia koneeseen. Myrskyilmalla olisi kyllä tullut hätä käteen, koska olimme saaren laidassa ja tuulen päällä.

Koko maassa viranomaisten ja vapaaehtoisten meri- ja järvipelastusyksiköiden tietoon tuli viime vuonna noin 2000 vesiliikenneonnettomuutta.

Länsi-Suomen merivartiosto hoiti viime vuonna 850 mereen liittyvää tehtävää. Valvottava alue on laaja, ja se käsittää rannikon Torniosta Hankoon.

Pelastusliivi ei auta lukitussa laatikossa

Iso osa merivartioston tehtävistä kesällä on vesiliikenteen valvomista ja meripelastusta. Samaan aikaan selvitellään myös mahdollisia öljyvahinkoja ja valvotaan kalastusta.

Myös rajavalvontaa tehdään koko ajan. Esimerkiksi Kokkolan merivartioasemalta käydään Kokkola–Pietarsaaren-lentokentällä tarkistamassa Schengen-alueen ulkopuolelta saapuvat lennot.

Kesällä tehtävät ovat kuitenkin pääasiassa vedenpäällä. Hukkuneista moni olisi pelastunut pelastusliivin avulla.

Vanhempi rajavartija Tomi Kivelä Kokkolan merivartioasemalta on huomannut, että veneissä pelastusliivejä on melko hyvin, mutta se ei riitä.

– Kyllä perlastusliivit ovat pääsääntöisesti mukana veneessä, mutta ne kannattaisi pitää myös päällä. Niitä ei ole hyvä pitää missään lukitussa tilassa, koska pelastusliiviä voi tarvita hyvinkin nopeasti.

Plotteri kiinni ja kartta käteen

Vesillä syntyy vakava tilanne yleensä silloin, jos vene kaatuu tai kallistuu, ja ihmisiä putoaa veteen. Sitä ennen veneen moottori on saattanut rikkoontua.

Hätä voi tulla vesillä myös, jos ei tiedetä, missä ollaan. Moni luottaa nykyään tekniikkaan, esimerkiksi karttaplotteriin, ehkä vähän liikaakin, arvioi vanhempi merivartija Terho Kinnari.

– Karttoja ja kompassia pidetään mukana vähemmän kuin ennen. Ehkä niitä ei osata käyttääkään enää. Sitä pitäisi harjoitella jokaisen eli ajaa veneellä pelkkä kartta apuna ja välillä vilkaista kompassia. Silloin ei heti olla hukassa, jos sattuu plotteri hajoamaan.

Entä jos vesillä hajoaa moottori?

– Jos on tuulinen sää ja matalikko lähellä, kannattaa heittää ensimmäisenä ankkuri pohjaan. Jos ei ole hätää ja kiirettä, voi tutkia, osaisiko itse tehdä jotain moottorille. Tietysti sitten voi soittaa myös apua paikalle, neuvoo Kinnari.

Apu saattaa löytyä tuttavilta ja ystäviltä, mutta muistissa kannattaa pitää myös Meripelastuksen hälytysnumero 0204 1000.

Vanhempi rajavartija Tomi Kivelä ihmettelee, että Perämerellä sattuu kuitenkin aika vähän onnettomuuksia siihen nähden, että vedet ovat todella haastavia aina Merenkurkusta ylöspäin.

– Pitää todellakin tietää, missä liikkuu, sillä tällä alueella on erittäin paljon kiviä, joista moni on merkkaamaton. Aluetta voi oikeastaan kutsua märäksi kivipelloksi. Suomenlahdella tai vaikka Ruotsin rannikolla on aivan toisenlaiset vesistöt.

Yläkoulun juuri päättäneille Anton Korkiakankaalle, Yasmin Moralesille ja Sara Hautalalle ”sossumerkinnästä” tulee ensimmäisenä mieleen päihteistä kiinni jääminen.

Korkiakangas, Morales ja Hautala arvelevat, että sossumerkintä on nuorelle varoitus.

– Viranomaiset voivat laittaa sen sulle, jos jäät esimerkiksi kiinni alaikäisenä alkoholista tai ilkivallasta tai muusta rikkeestä, Sara Hautala miettii.

Sossumerkintä on nuorten slangia. Virallinen nimi on lastensuojeluilmoitus, jonka viranomainen tekee, jos alaikäinen jää kiinni rikkomuksista tai rikoksista.

Näpistykset kärjessä, somerikokset kasvussa

Esimerkiksi Helsingissä tehtiin vuonna 2018 reilut 16 600 lastensuojeluilmoitusta, joista 1412 oli lapsen rikollista tekoa ja 1059 lapsen päihteiden käyttöä. Rikollisissa teoissa kärjessä ovat näpistykset, vahingonteot ja pahoinpitelyt.

– Ajoittain ilmenee erilaisia tappelutilanteita ja ihan selkeitä pahoinpitelyjä, listaa lastensuojelun sosiaalityön päällikkö Johanna Vanhanen Helsingistä.

Korkiakankaan, Hautalan ja Moralesin kotikaupungissa Kokkolassa ja lähiseudulla vahingontekojen ohi ovat kiilanneet sosiaalisessa mediassa tehdyt rikokset.

– Esimerkiksi poikaystävälle tarkoitettu intiimikuva leviää nuorten puhelimissa, ja juttuun voi olla sekaantunut kymmeniä nuoria, kertoo Ankkuritiimin sosiaaliohjaaja Elina Ihanus.

Molemmissa kaupungeissa kirjataan vuosittain lastensuojeluilmoituksia myös kortitta mopoilemisesta ja esimerkiksi viritetyllä mopolla ajamisesta.

– Ilmoituksen saavuttua sosiaalityöntekijä arvioi, onko tarvetta kiireellisille toimenpiteille ja ratkaisee aloitetaanko palvelutarpeen arviointi vai ei, kertoo Johanna Vanhanen.

Viranomainen tekee lastensuojeluilmoituksen, mitä sitten tapahtuu?

16-vuotiailla Yasmin Moralesilla, Sara Hautalalla ja Anton Korkiakankaalla ei ole lastensuojelumerkintöjä, mutta jokaisella heistä on tiedossa sosiaaliviranomaisten Effica-tietojärjestelmään päätyneitä ikätovereita.

Yleensä syynä on ollut alkoholi.

Kun alaikäinen on käyttänyt päihteitä tai hänellä on niitä hallussaan, viranomainen, esimerkiksi poliisi, tekee takavarikoinnin ja lastensuojeluilmoituksen.

Huumeet johtavat automaattisesti poliisin esitutkintaan. Esimerkiksi Kokkolassa kaikki alaikäisten tekemiksi epäillyt rikokset käsitellään moniammatillisessa Ankkuri-tiimissä, jossa on mukana myös poliisi.

Lastensuojeluilmoituksia tulee myös nuorisotoimelta, kouluilta ja sairaaloilta, jonne nuoret ovat joutuneet vahvan humalatilan tai alkoholimyrkytyksen takia.

Moralesin, Hautalan ja Korkiakankaan kotinurkilla päihteistä kiinni jäänyt alaikäinen ohjataan päihde- ja peliriippuvuuksien hoitoon erikoistuneeseen päihdekeskus Porttiin.

– Nuori kutsutaan vanhempineen keskustelemaan tapahtuneesta ja nuoren elämäntilanteesta, kertoo Elina Ihanus.

Voiko töppäilyllä hankittu merkintä vaikuttaa nuoren tulevaisuuteen?

Lastensuojelumerkinnöillä ei ole vanhenemisaikarajaa.

Ilmoitukset itsessään eivät vaikuta koulunkäyntiin, töihin tai raha-asioiden hoitoon. Jatkuva rikoksiin syyllistyminen voi kuitenkin kostautua myöhemmin.

– Yksittäinen näpistys tai liikennerikos ei vielä vaikuta, mutta mikäli rikoksia, vaikka lieviäkin on useita, voi vaikkapa poliisiammattikorkeakouluun opiskelemaan pääsy vaikeutua. Tapaukset arvioidaan toki aina erikseen, eikä näitä tietoja haeta lastensuojelutietokannoista, kertoo sosiaaliohjaaja Elina Ihanus.

Nuoren saaman lastensuojeluilmoituksen saavat nähdä vain ne työntekijät, jotka nuoren asiaa hoitavat. Katseluoikeus on tiukkaan rajattu ja tiedot luottamuksellisia.

Yasmin Morales, Sara Hautala ja Antton Korkiakangas ovat kuitenkin hyvin perillä tuttujen saamista lastensuojeluilmoituksista.

– Aika moni kertoo avoimesti saaneensa sossumerkinnän, varsinkin he, jotka ovat saaneet sen jo monta kertaa. Jotkut ylpeilevät niillä, mutta mua kyllä hävettäisi, jos saisin sellaisen, Morales miettii.

Samoin ajattelevat Hautala ja Korkiakangas. Kumpikaan ei kertoisi edes hyvälle kavereille, jos tulisi niin pahoin töpeksittyä.

Koko kolmikko myös uskoo, että yhdestä kerrasta tulisi otettua opiksi.

Pahinta ja pelottavinta kaverusten mielestä olisi viranomaisten kohtaaminen. Se huolestuttaisi huomattavasti enemmän kuin omien vanhempien reaktio, sillä vanhemmille voi aina selittää asiat.

Hautala uskoo porukan mainostavan merkintöjään kovuuden osoituksena. Moralesin mielestä avoimuus levittää hällä väliä -suhtautumista.

– Voi tulla sellainen tunne, ettei tämä niin outo ja iso juttu olekaan, kun moni muukin on saanut, Morales pohtii.

Opettaja ei välttämättä uskalla tehdä ilmoitusta vanhempien pelossa

Kuka tahansa nuoresta huolestunut voi tehdä lastensuojeluilmoituksen, mutta poliiseilla ja muilla viranomaisilla on velvollisuus tehdä se.

– Esimerkiksi koulun pitää ilmoittaa, mikäli herää huoli tai jos nuori on koulussa tai vaikkapa luokkaretkellä käyttänyt päihteitä, kertoo sosiaaliohjaaja Elina Ihanus.

Lastensuojelun sosiaalityön päällikkö Johanna Vanhasen mielestä helsinkiläiskoulut hoitavat ilmoitusvelvollisuutensa hyvin.

– Toki saattaa olla tilanteita, jossa yksittäinen opettaja ei uskalla tehdä ilmoitusta esimerkiksi haastavien vanhempien vuoksi.

Alaikäisten saamissa lastensuojeluilmoituksissa ei aina tarvitse olla kyse rikoksesta, vaan ilmoituksen tekemiseen voi riittää pelkkä yleinen huoli nuoren hyvinvoinnista.

Lastensuojeluilmoitus johtaa usein palvelutarpeen arviointiin. Silloin kuullaan alaikäistä ja hänen vanhempiaan yhdessä ja erikseen, tehdään kotikäynti ja ollaan yhteydessä kouluun.

Jos päädytään siihen, että lapsi tarvitsee käyttäytymisensä tai kasvuolosuhteidensa vuoksi erityistä tukea, aloitetaan sosiaalityön asiakkuus perheen suostumuksella. Jos lapsen tai nuoren katsotaan olevan suojelun tai vahvan tuen tarpeessa, aloitetaan lastensuojelun asiakkuus, vaikka perhe vastustaisi.

– Esimerkiksi Helsingissä kiireelliseen sijoitukseen johtaneissa syissä lapsen huumeiden käyttö on puolet yleisempää kuin alkoholin käyttö, kertoo Johanna Vanhanen.

Sosiaaliohjaaja Elina Ihanus on huomannut, että Kokkolasssa vanhemmat ovat yleensä tyytyväisiä, kun nuoren elämäntilanteeseen puututaan.

– Moni on lapsestaan huolissaan ja toivoo apua. Nuoren vanhempi ja viranomainen voivat tehdä myös sosiaalihuoltolain mukaisen yhteydenoton. Se käynnistää samanlaisen prosessin kuin lastensuojeluilmoitus, Ihanus kertoo.

Tietoja artikkeliin antoivat myös Kokkolan Ankkuritiimistä nuoriso-ohjaaja Viljami Kinnunen ja tutkinnanjohtaja Tony Rauma.

Kokkolan suomalainen seurakunta on poikkeuksellisessa tilanteessa. Se jää ilman kappalaista, kun virkaan valittu Johanna Björkholm-Kallio päätti ottaa kappalaisen viran vastaan Pietarsaaressa. Hän vahvisti asian Ylelle keskiviikkona.

Kappalaisen valinta on herättänyt Kokkolassa hämmennystä.

Seurakuntaneuvostolle ei kelvannut edes varasijalle paikallinen ja pitkäaikainen seurakuntapastori Emilia Teerikangas. Näin kävi siitä huolimatta, että kirkkoherra Jouni Sirviö esitti Teerikangasta virkaan ja myös tuomiokapituli piti häntä pätevänä tehtävään.

Kappalaiseksi valittiin Pedersörestä lähtöisin oleva johanna Björkholm-Kallio, joka työskentelee tällä haavaa Järvenpäässä.. Varasijalle ei valittu ketään.

Kokkolan seurakuntaneuvoston jäsen Pekka Nurmi pitää hakuprosessia hyvin erikoisena.

– Taas laitetaan paikka auki ja mietitään, mistä löydettäisiin kelvollinen hakija. Nyt pitäisi selkeästi tietää, minkälainen henkilön täytyy olla, jotta hän kelpaa kappalaisen tehtävään, Nurmi sanoo.

Nurmi kaipaisi nyt seurakuntaneuvoston jäseniltä perustelut sille, miksi Emilia Teerikangasta ei kelpuutettu edes varalle. Niitä ei hänen mukaansa kokouksessa tullut ilmi.

Nurmen mukaan Teerikangas olisi ollut sopiva tehtävään, sillä hän on toiminut Kokkolan suomalaisessa seurakunnassa pitkään ja tehnyt työnsä hyvin.

Kappalaisen valinnan uudesta käänteestä kertoi ensimmäisenä Keskipohjanmaa-lehti .

Kokkolan suomalaisen seurakunnan vs. kirkkoherra Martti T. Nykänen ihmettelee herätysliikkeiden maallikkojäsenten toimintaa seurakuntaneuvostossa.

Hänen mielestään siellä istuvat herätysliikkeiden jäsenet eivät ajattele koko seurakunnan etua. Nykänen viittaa neuvoston tuoreeseen päätökseen, jossa seurakunnan oma, pitkäaikainen seurakuntapastori Emilia Teerikangas ei kelvannut edes varasijalle kappalaiseksi.

Ongelmia syntyi, kun virkaan valittu Johanna Björkholm-Kallio ei ottanutkaan paikkaa vastaan Kokkolasta, vaan menee kappalaiseksi Pietarsaareen. Sen vuoksi Kokkola on jäämässä nyt ilman kappalaista.

Kokkolan suomalaisen seurakunnan kirkkoherra Jouni Sirviö esitti Teerikangasta virkaan. Lisäksi tuomiokapituli katsoi, että molemmat hakijat olivat päteviä tehtävään.

– Tällainen päätös tuntuu minusta hämmentävältä, koska hakijat olivat yhtä päteviä, ja sitten Teerikangasta ei valittu edes varasijalle. Se herättää kysymyksiä, Martti T. Nykänen ihmettelee.

"On katsottava kaikkien seurakuntalaisten etua"

Julkisuudessa on esitetty epäilyjä, joiden mukaan Teerikankaan ohittamisen taustalla olisi se, että hän oli mukana viime kesän seksuaalivähemmistöjen oikeuksia esille tuovassa Kokkola Pride –tapahtumassa. Nykäsen mukaan tämä ei ole hyväksyttävä hylkäämisperuste.

Hän muistuttaa vallankäyttäjien vastuusta.

– Herätysliikkeiltä saattaa hävitä perspektiivi, ja joskus näkökulma onkin vain sen oman herätysliikkeen etu. Sellainen periaate mielestäni pitää olla, että kun herätysliikkeen edustajat toimivat vallankäyttäjinä paikallisissa seurakunnissa, tulisi heidän päätöksiä tehdessään katsoa kaikkien seurakuntalaisten etua, koska kaikki seurakuntalaiset eivät kuuluu herätysliikkeisiin.

Viittaatko tällä Kokkolan seurakuntaneuvoston päätökseen, jossa Teerikangasta ei valittu edes varalle kappalaisen virkaan?

- Viittaan.

Vs. kirkkoherra Teerikankaan takana

Vs. kirkkoherra Martti T. Nykänen pitää seurakuntaneuvoston päätöstä huonona. Sillä on seurauksensa:

– Nyt pidemmän aikaa joudumme toimimaan pienemmillä resursseilla, työt kasaantuvat ja valintaprosessit menevät uusiksi. Joudumme tekemään moninkertaisesti työtä, myös päättäjät. Sanotaanko, että helpommallakin olisi selvitty. Maallisella puolella sanottaisiin, että nyt menee paljon kahvia ja tupakkaa, mutta en tiedä, meneekö niitä seurakuntaneuvostossa.

Nykänen pohtii, mistä löytyvät hakijat kappalaisen virkaan, kun se tulee uudelleen hakuun.

– Emilia (Teerikangas) on ollut työyhteisössä seurakuntapastorina, itselläni ei ole kuin hyvää sanottavaa hänestä ja hänen työstään. Tietysti toivon, että hän kaiken tämän jälkeen jaksaisi katsoa myönteisesti eteenpäin. Toivon, että Emilia hakee virkaa.

Vs. kirkkoherra Martti T. Nykänen sanoo, että tilanne kappalaisen viran täyttämisen osalta on tällä hetkellä kokonaan auki.

Lue myös:

Kokkola jäi ilman kappalaista: Virkaan valittu menee Pietarsaareen, eikä seurakuntaneuvosto kelpuuttanut ketään varalle

Useat ihmiset olivat lähellä jäädä holtittomasti ajelleen Fiatin alle lauantaiyönä, kertoo Kokkolan poliisi tiedotteessaan.

Vaaratilanteet tapahtuivat ravintola Kaarlen edustalla ja Kulmakadulla Kokkolan keskustassa.

Kokkolan poliisi pyytääkin nyt vihjeitä punaisen Fiat Punton liikkeistä ja auton kuljettajasta perjantain ja lauantain välisenä yönä, vaikka tekijä onkin jo poliisin tiedossa. Häntä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Poliisin tietojen mukaan kuljettaja lähti ajamaan torilta ravintola Kaarlen edustalta ja oli liikkeelle lähtiessään lähellä törmätä pankin seinään.

Kuljettaja jatkoi ajoa Torikadun yli Kulmakadulle. Siellä auto törmäsi autokatoksen seinään. Lopulta autoilijan matka päättyi kaiteeseen Rautienkadun ja Valtatie 8:n rampissa. Auto hylättiin onnettomuuspaikalle.

Alunperin auto oli lähtenyt liikkeelle illalla Luodosta. Poliisi pyytää kaikkia vaarassa olleita ja mahdollisia silminnäkijöitä ottamaan yhteyttä alueen tilannekeskuksen päivystävään numeroon 0295 440 513.

Vihjeen voi laittaa myös sähköpostitse osoitteeseen: vihjeet.pohjanmaa@poliisi.fi

Päivitetty poliisin lisätiedoilla tekijästä 1.7.2019 klo 9:10