Euroopassa virinneet akkutehdashankkeet kirkastavat myös kaivosyhtiö Keliberin näkymiä. Kaustiselle Euroopan suurinta litium-kaivosta suunnittelevan Keliberin toimitusjohtaja Pertti Lamberg uskoo, että uutiset mahdollisista tehtaista vauhdittavat myös kaivoksen valmistumista.

Keliber puoltaakin Teslan akkutehtaan perustamista Vaasaan. Myös ruotsalainen energiayhtiö Northvolt suunnittelee suurta litium-akkutehdasta Pohjoismaihin, ja hankkeesta on oltu yhteydessä Kokkolaan sekä Keliberiin.

– Meille olisi suotuinen tilanne, että asiakkaita olisi useampia. Se jakaa riskiä ja mahdollistaa myös paremman hinnan saannin, sanoo Pertti Lamberg.

Koska Euroopassa etenee useampia litiumiin liittyviä tehdashankkeita, saattaa raaka-aineesta tulla pulaa. Se on Keliberille hyvä uutinen, sillä huoli litiumin riittävyydestä sitouttaa tehtaita kaivokseen.

Olemme käyneet keskusteluja useamman kansainvälisen, todella suuren toimijan kanssa siitä, että he toimisivat myös investoijina hankkeessamme. Keliberin toimitusjohtaja Pertti Lamberg

– Silloin tehtaat haluavat tehdä pitkäaikaisia toimitussopimuksia. Meidänkin on tällaisia sopimuksia tehtävä ennen rahoituspäätöksiä, koska rahoittajat ja pankit sellaisia vaativat. Olemme käyneet keskusteluja useamman kansainvälisen, todella suuren toimijan kanssa siitä, että he toimisivat myös investoijina hankkeessamme, Lamberg toteaa.

Tuotantoon vuonna 2019

Keliberin litiumkaivos odottaa rakennuslupa- ja rahoituspäätöksiä ensi vuoden aikana. Tavoitteena on, että rakentaminen alkaisi vuoden 2018 loppuun mennessä ja varsinainen tuotanto vuoden 2019 loppuun mennessä.

Keliber kartoittaa tällä hetkellä myös mahdollista työvoimaa alueelta. Suoraan yhtiön palvelukseen tarvitaan 120-130 henkilöä. Esimerkiksi kokkolalaisten koulutusorganisaatioiden kanssa on käyty keskusteluja siitä, millaista täydennyskoulutusta kaivostoiminnan tarpeisiin voitaisiin järjestää.

– Yleisesti ottaen näyttää hyvältä, työvoimaa on hyvin saatavilla, toimitusjohtaja Pertti Lamberg uskoo.

Valtiovarainministeriö on lähettänyt maakuntien rahoitusta käsittelevän lakiesityksen lausuntokierrokselle (VM). Esityksen liitteenä on myös esitys maakuntien vastuulle siirtyvien tehtävien rahoituksesta.

Hallituksen esitys maakuntalaiksi sisältää suuren joukon maakuntien tehtäviä, mutta suurimman kokonaisuuden muodostavat sosiaali- ja terveydenhuolto, pelastustoimi ja ympäristöterveydenhuolto.

Maakuntien tehtävien kustannukset ovat tämän vuoden tasolla yhteensä noin 17,35 miljardia euroa. Summa kuluu lähes kokonaan sosiaali- ja terveydenhuoltoon.

Esityksen mukaan maakuntien tehtävien rahoitus vähenee vuoteen 2024 ulottuvan siirtymäkauden aikana kaikkiaan 28 miljoonalla eurolla. Maakuntakohtaiset muutokset ovat joidenkin maakuntien kohdalla paljon kokonaisuutta suurempia.

Eniten rahoitusosuus kasvaa Päijät-Hämeessa, 6,6 prosenttia. Tämä tarkoittaa, että Päijät-Häme saa maakunnallisten tehtävien hoitoon rahaa noin 44,5 miljoonaa euroa nykyistä enemmän. Euromääräisesti lähes yhtä paljon uudistuksessa voittaa Keski-Suomi, 42 miljoonaa euroa.

Suurin pudotus on Varsinais-Suomessa, 3,5 prosenttia, euroina noin 57,8 miljoonaa.

Rahoitus ja sen muutokset siirtymäkauden jälkeen:

• Uusimaa: -0,7%, -33 miljoonaa euroa, saa 4,8 miljardia euroa
• Varsinais-Suomi: -3,5%, -57,8 miljoonaa euroa, saa 1,67 miljardia euroa
• Satakunta: -1,3%, -10,7 miljoonaa euroa, saa 792 miljoonaa euroa
• Kanta-Häme: +0,8%, +4,6 miljoonaa euroa, saa 589 miljoonaa euroa.
• Päijät-Häme: +6,6%, +44,5 miljoonaa euroa, saa 723 miljoonaa euroa
• Pirkanmaa: +0,4%, +6,7 miljoonaa euroa, saa 1,65 miljardia euroa
• Kymenlaakso: -2,6%, -16,6 miljoonaa euroa, saa 632 miljoonaa euroa
• Etelä-Karjala: +0,1%, +0,6 miljoonaa euroa, saa 475 miljoonaa euroa
• Etelä-Savo: +0,6%, +3 miljoonaa euroa, saa 564 miljoonaa euroa
• Pohjois-Savo: -2,7%, -27,1 miljoonaa euroa, saa 960 miljoonaa euroa
• Pohjois-Karjala: +4,7%, +29,4 miljoonaa euroa, saa 653 miljoonaa euroa
• Keski-Suomi: +4,6%, +42 miljoonaa euroa, saa 957 miljoonaa euroa
• Etelä-Pohjanmaa: -0,6%, -4,6 miljoonaa euroa, saa 740 miljoonaa euroa
• Pohjanmaa: +0,7%, +4,1 miljoonaa euroa, saa 604 miljoonaa euroa
• Keski-Pohjanmaa: +0,4%, +1 miljoonaa euroa, saa 246 miljoonaa euroa
• Pohjois-Pohjanmaa: +0,7%, +10,3 miljoonaa euroa, saa 1,4 miljardia euroa
• Kainuu: -1,3%, -4,1 miljoonaa euroa, saa 321 miljoonaa euroa
• Lappi: -2,7%, -20,3 miljoonaa euroa, saa 723 miljoonaa euroa

Valtiovarainministeriön mukaan laskelmat kuvaavat tuoreinta mahdollista arviota maakuntien tulevasta rahoituksesta, mutta lopullisia ne eivät ole. Laskelmat muun muassa perustuvat vain yhden vuoden tietoihin, ja lopulliset laskelmat tehdään kahden vuoden keskiarvojen perusteella.

Ministeriön mukaan tämä tasaa maakuntakohtaisia vuosimuutoksia.

Maakunnittaiset tulokset ovat herkkiä muutoksille päivitysten yhteydessä ja, ministeriö kertookin päivittävänsä laskelmat lennen vuoden 2019 lopullisia rahoituslaskelmia.

Valtion maakuntarahoituksen perusteina ovat asukasmäärä 10 prosentin vaikutuksella, ja asukkaiden palvelutarpeet ja olosuhdetekijät 89 prosentin painotuksella. Jäljelle jäävä prosentti tulee hyvinvoinnin ja terveyden HYTE-rahoituksesta.

Lakiehdotuksen mukaan maakunnat päättävät rahoituksen käytöstä itsenäisesti.

Tarkat yhteistyön muodot ovat vielä hiomatta, mutta se on varmaa, että ensi syksynä pienen Eskolan kylän viisi koululaista alkaa opiskella Lapinjärven kunnan opetussuunnitelman mukaan. Välimatkaa kunnilla on vajaat 500 kilometriä.

– Opetusta voi olla esimerkiksi skypen avulla, verkon yli. Etäopetus voi tarkoittaa myös leirikouluvierailuja, selventää Miia Tiilikainen Eskolan Palveleva Yhteisö -hankkeesta.

Keski-Pohjanmaalla sijaitsevan Eskolan kylän sekä Itä-Uudellamaalla sijaitsevan Lapinjärven Porlammin kyläkoulun, Hilda Käkikosken koulun, välille on hiottu yhteistyötä 2016 syksystä asti.

Lapinjärvellä Porlammin kylässä on runsaat 500 asukasta. Kannuksen Eskolan kylässä asukkaita on hiukan vähemmän.

Eskolasta loppui kunnan ylläpitämä koulu vuoden 2013 lakkautuspäätöksen jälkeen. Siitä lähtien kyläläiset ovat itse järjestäneet lapsille opetuksen kotikouluperiaatteella.

Porlammin kylällä pelkona on myös koulun sulkeminen, koska oppilaita on enää päälle 40.

Apua koulunkäynnin rahoittamiseen

Etäopetuksesta toivotaan apua ja tukea eskolalaislasten koulunkäyntiin. Porlammin koulu taas saa yhteistyön myötä tarpeelliset viisi lasta lisää oppilasluetteloonsa. Itä-Uudellamaalla ollaan myös kiinnostuneita omatoimisen Eskolan kylän ideoista siitä, miten kylä pysyy elinvoimaisena.

Eskolalaisten vanhempainyhdistys HanhiKukko ry:n puheenjohtaja Satu Kumpulainen kertoo, että tällä hetkellä alakouluopetus annetaan Eskolassa omin voimin.

Sitä kautta saadaan valtionosuuksia, tietotekniikkaa ja opetusmateriaalia. vanhempainyhdistys HanhiKukko ry:n puheenjohtaja Satu Kumpulainen

Kylällä päätettiin aikanaan, että kunnallisen koulun sulkemispäätös ei lannista, eikä lapsia lähetetä 12 kilometrin päähän kuntakeskukseen kouluun.

– Lapset ovat omalla kylällä kotiopetuksessa palkkaamamme opettajan ohjauksessa. Vanhemmat hankkivat talkootyönä rahaa opettajan palkkaa varten ja opettavat lapsia itse myös yhden päivän viikossa. Kun Lapinjärven kunnan opetustoimi ottaa lapset etäopetukseen, sitä kautta saadaan valtionosuuksia, tietotekniikkaa ja opetusmateriaalia, jopa sähköistä, kiittelee Satu Kumpulainen.

Eskolalaislapset ovat opiskelleet Kannuksen kaupungin opetussuunnitelman mukaisesti. Silti he eivät ole saaneet mistään sähköistä opetusmateriaalia. Siihen tarvittaisiin oppilaitostunnuksia, joita kotikoululla ei ole.

– Jatkossa täällä Eskolassa on edelleen fyysisesti oma opettaja paikalla. Opettaja saa Lapinjärveltä vertaistukea ja oppimateriaalia. Ideaalihan on, että koko kylän ja kunnan yhteistyöhön saadaan kumpaankin kuntaa jotain uutta, visioi Kumpulainen.

Apua ja mallia muillekin

Ennenkokeilemattomat koulukuviot järjestellään valtioneuvoston kanslian Kokeileva Suomi -kärkihankkeen alla ja Kokeilun Paikka -digialustan avulla.

Ideaalihan on, että koko kylän ja kunnan yhteistyöhön saadaan kumpaankin kuntaa jotain uutta. vanhempainyhdistys HanhiKukko ry:n puheenjohtaja Satu Kumpulainen

– Tästä kokeilusta sorvataan mallia, jota voidaan soveltaa sitten muuallakin, kertoo Miia Tiilikainen Eskolan Kyläyhdistyksestä.

Idea sai alkunsa Lapinjärven kunnan aloitteesta. Lapinjärvellä oli kuultu pienestä ja sisukkaasta keskipohjalaiskylästä, joka järjestää omin voimin kouluopetusta, kesäteatteritoimintaa ja esimerkiksi ylläpitää kirjastoa, kun julkiset palvelut ovat vähitellen vetäytyneet pois.

– Rahallisesti yhteistyö tuo helpotusta vanhemmille. Me olemme myös innoissamme vaihtamassa kokemuksia porlampilaisten kanssa. Heillä on siellä paljon samoja elementtejä kuin meillä Eskolassa, toteaa Kumpulainen Kannuksen Eskolan kylästä.

Mäkihyppy ei ole tasaisella Pohjanmaalla asuvalle harrastajalle helppo laji. Ikkunasta näkyy lähinnä "aakeeta laakeeta". Siksi korkeuden perään pitää erikseen lähteä.

Harjoituspäivän aamuna Erkki Ahtiainen starttaa autonsa kohti Saarijärven Kusiaismäkeä. Siellä mies hyppää parissa tunnissa 4–5 hyppyä. Joskus auton nokka kääntyy sen jälkeen kotiin Kokkolaan, joskus hyppääminen janottaa niin paljon, että matka viekin Saarijärveltä Jyväskylään iltatreeneihin. Kotiin pääsee sitten 240 kilometrin taipaleen jälkeen.

– Ei tällä ole järjen kanssa mitään tekemistä, luonnehtii pyöreät 40 vuotta lajin parissa viihtynyt leirintäalueyrittäjä ja viittaa lausahduksella ylipitkiin harjoitusmatkoihin.

Onneksi työ sallii harrastuksen. Yrittäjän aikataulut ovat toisinaan joustavia.

– Talvella leirintäalueella on hiljaisempaa ja silloin on paremmin aikaa treenata.

Lähimmät hyppypaikat ovat Kokkolan Veikkoja edustavalle Ahtiaiselle Lapuan Simpsiö ja Saarijärvi. Kaustisen Köyhäjoelta kotoisin olevan Erkki Ahtiaisen "kotimäki" on aikoja sitten räjäytetty.

Syvä rakkaus lajia kohtaan saa 53-vuotiaan miehen jatkamaan lapsena alkanutta harrastustaan. Ehkä kannatti jatkaa, sillä nyt palkintokaapissa on esimerkiksi kultamitali 2017 veteraanimäkihypyn MM-kisoista Itävallan Villachista.

– Saat markan, jos hyppäät tästä ensi talvena, sanoi kolme vuotta vanhempi naapurin poika, kun Kaustisella rakennettiin pientä K20 mäkeä ison mäen viereen vuonna 1973. Hyppääminen toteutui, mutta markka on edelleen lunastamatta.

Kiikuin laudalla ainakin puoli tuntia keräämässä rohkeutta, ennen kuin uskalsin hypätä. Erkki Ahtiainen

– Ensimmäinen ison mäen hyppy toteutui 1975. Aikalailla pelotti 11-vuotiasta. Kiikuin laudalla ainakin puoli tuntia keräämässä rohkeutta ennen kuin uskalsin hypätä, Erkki Ahtiainen muistelee.

Ensimmäisessä hypyssä suksien siteet avautuivat alastulossa, ja nuoren miehen oli pakko kaatua.

– Hyppäsin suurin piirtein niin pitkästi kuin rautakanki lentää, ehkä 20 metriä noin 3–4 metriä korkealta keulalta. Kotona löin rukkaset pöytään tiedoksi siitä, että kielloista huolimatta päätin hypätä. Ja siitä se sitten lähti.

Mäkihyppyharrastus alkoi hiipua Kaustisella 1970-luvun lopulla. 1980-luvulla hyppääjiä oli enää pari kolme.

– Käsipelillä pidimme mäkeä hyppykunnossa.

Minun kohdallani intensiivinen treenaaminen alkoi vain viisi vuotta liian myöhään. Erkki Ahtiainen

Ahtiaisen mäkihyppyharrastus sai uuden käänteen Taivalkoskelle muuton jälkeen. Harjoitusmäärät kasvoivat huomattavasti ja Taivalvaaran hyppyrimäki tuli tutuksi. Kaudessa saattoi tulla hyppyjä 1100 ja harjoitustunteja viikossa 20. Hyppy alkoi kehittyä, mutta harmillisesti ikä tuli vastaan.

– Minun kohdallani intensiivinen treenaaminen alkoi vain viisi vuotta liian myöhään, 25-vuotiaana.

Samaan aikaan miehen entisessä kotipitäjässä Kaustisella mäkihyppyä pyöritettiin vielä jonkin aikaa. Viimeiset kisat Kaustisen hyppyrimäestä hypättiin 1997.

– Ne olivat kansalliset kisat, ja yleisömäärältään maakunnan toiseksi suurimmat heti maakuntaviestin jälkeen. Kisoissa oli katsojia arviolta 150, Erkki Ahtiainen muistelee.

Parin viikon hyppytauoista syntyy jo aikamoiset vieroitusoireet. Erkki Ahtiainen

Mies itse oli vielä jatkanut harrastusta, harvakseltaan. Ensimmäisiin veteraani-ikäisten mäkihypyn MM-kisoihin hän osallistui 1997 Sundsvallissa.

Meni vielä muutama vuosi, ennen kuin harrastus nappasi tiukasti kiinni. Vuoden 2001 Rovaniemen MM-kisojen jälkeen yhtäkään MM-tason kahinaa ei ole jäänyt väliin.

Hypätessä muu unohtuu

Mäkihyppy on Erkki Ahtiaiselle henkireikä. Hypätessä unohtuu kaikki muu.

– Puomilla istuessa keskittyy vain hyppyyn ja miettii jo alastulon jälkeistä kurvipaikkaa. Mitä pidemmälle ja paremmin hyppäät, sen turvallisempaa laji on.

Hyvänolon tunnetta syntyy siitäkin, että jopa veteraani voi kehittyä lajissaan. Joskus hypyt paranevat, mutta joskus taas harjoittelu tuntuu pään seinään lyömiseltä. Tämän vuoden helmikuussa Villachin MM-kisoissa Erkki Ahtiainen hyppäsi K60-mäen harjoituskierroksella pisimmän hyppynsä, 55 metriä. Kisahypyt kantoivat 51,5 ja 50,5 metriä.

– Hyppäämisestä tulee myös "kiksejä". Parin viikon hyppytauoista syntyy jo aikamoiset vieroitusoireet.

Veteraanimäkihypyllä on henkisesti iso merkitys Erkki Ahtiaiselle.

– Tärkeää on myös sosiaalinen kanssakäyminen muiden harrastajien kanssa ja kisamatkat, jotka ovat 24/7-yrittäjälle totaalista irtautumista töistä. Kisareissuilla sitä elää kuin omassa mäkihyppykuplassa.

Eikö hyppääminen pelota 53-vuotiasta?

– Kyllähän se itsesuojeluvaisto iän myötä kasvaa, ja varsinkin haastavissa olosuhteissa voi vähän pelottaa. Välillä yhdistetyn hiihto "pelottaa" enemmän kuin hyppy. Lähtöviivalla tapaankin sanoa, että antakaa heille anteeksi, sillä he eivät tiedä mitä he tekevät. Mutta vaikka kuinka olisi raskas latu ja keli, niin aina sekin urakka tuntuu jälkeenpäin tosi hyvältä.

Puhelimien ennakoiva tekstinsyöttö on kaikille älypuhelimien käyttäjille tuttu kieliteknologian sovellus, joka on tehty nopeuttamaan ja helpottamaan viestien kirjoittamista. Välttämättä se ei kuitenkaan aina toimi käyttäjän haluamalla tavalla.

Sovellus on jo muutamasta kirjaimesta tarjoamassa sanaa, jota luulee meidän tarkoittavan. Sovellukset vaihtavat mielestään virheellisen sanan toiseen tai/ja tarjoavat kirjoittajalle omia ehdotuksiaan.

Jaksa sinnitellä ennakoivan kanssa pari viikkoa. Siinä ajassa virheet alkavat vähentyä. Laitekouluttaja Antti Tuurala, Samsung

Jos väärät sanat pännivät, sovelluksen voi ottaa pois käytöstä, tai jaksaa jatkaa viestien kirjoittamista, jolloin järjestelmä oppii tunnistamaan käyttäjän sanoja.

– Nyrkkisääntö on: Jaksa sinnitellä ennakoivan kanssa pari viikkoa. Siinä ajassa virheet alkavat vähentyä. Jos viestittää hyvin värikkäällä kielellä, murteilla ja omilla lyhenteillä, puhelinta joutuu opettamaan kauemmin, kertoo tuotekouluttaja Antti Tuurala Samsungilta.

Algoritmeja ja kielimallia

Ennakoivat tekstinsyöttösovellukset perustuvat kielimalleihin. Jotta malli voisi toimia, sovellus tarvitsee jotakin mistä ennustaa. Sen pitää siis tietää riittävästi sanoja, sekä millä todennäköisyydellä sanat ja lauseet seuraavat toisiaan.

– Yleensä sovellus toimii niin, että on joku treenikorpus eli joku olemassa oleva kokoelma sanoja. Kokoelman perusteella algoritmit oppivat todennäköisyyksiä, kertoo kieliteknologian tohtoriopiskelija Jenna Kanerva Turun yliopistosta.

Varmasti kerätään myös käyttäjien yhteistä kieltä, siis sanoja, joita Suomessa käyttäjät yleisesti käyttävät. Toisaalta sama sovellus myös halutaan personoida käyttäjälle. Tohtoriopiskelija Jenna Kanerva, Turun yliopisto

Algoritmit ovat tietokoneprosesseja ja kaavoja, jotka oppivat päättelemään käyttäjän tarkoittamaa sanaa.

Suomen kielessä morfologia eli muoto-oppi tuo omat haasteensa.

– Sanasto on paljon laajempi kuin vaikkapa englannin kielessä, koska eri taivutusmuodoissa olevat sanat on oltava sanastossa mukana, Kanerva kertoo.

Yhteistä kieltä ja yksittäisen käyttäjän dataa

Naistoimittaja tarvitsi kiireesti kansanedustajalta kommenttia uutissähkettä varten. Hän laittoi viestin, missä pyysi soittamaan ja korosti tarvitsevansa vain paria minuuttia. Hämmentyneen oloinen mies soitti pian takaisin. Yleltä lähetetty parin munan pyyntö oli hieman outo…

Tohtoriopiskelija Jenna Kanervan mukaan ennakoivien tekstinsyöttösovellusten kielimallit oppivat uusia sanoja, jos ne ohjelmoidaan seuraamaan käyttäjän dataa.

– Varmasti kerätään myös käyttäjien yhteistä kieltä, siis sanoja, joita Suomessa käyttäjät yleisesti käyttävät. Toisaalta sama sovellus myös halutaan personoida käyttäjälle, sanoo Jenna Kanerva.

Minne kaikkialle henkilökohtainen datamme päätyy tallennettavaksi, mihin sitä on lupa käyttää ja tiedämmekö edes mihin annamme luvan käyttää sitä? Jenna Kanerva

Tuotekouluttaja Antti Tuuralan mukaan puhelimissa on yleensä valmiina jo tuhansia sanoja, ja puhelimeen mahtuu mieletön määrä myös omaa sanakirjaa.

Syrjäyttääkö sanelu kirjoittamisen?

Perinteinen tekstiviesti avasi aikoinaan matkapuhelimen käytölle aivan uuden ulottuvuuden. Nyt moni kirjoittaa puhelimellaan paljon enemmän kuin soittaa.

Monissa älypuhelimissa on jo tarjolla puheentunnistus-sovellus, joka nopeuttaa entisestään viestittelyä. Käyttäjä sanelee viestinsä ja puhelin muuttaa sen välittömästi tekstiksi.

Täydessä bussissa on helpompi näpytellä hiljaa viestejä kuin papattaa ne ääneen puhelimelle. Antti Tuurala

Tohtoriopiskelija Jenna Kanerva uskoo, että puhuttu viesti voi hyvinkin nopeana ja vaivattomana korvata kirjoitetun viestin. Laitekouluttaja Antti Tuurala on epäröivämmällä kannalla.

– Täydessä bussissa on helpompi näpytellä hiljaa viestejä kuin papattaa ne ääneen puhelimelle.

Molemmat ovat kuitenkin yhtä mieltä siitä, että nykyiset sovellukset ovat vasta askel johonkin vielä paljon nopeampaan, helpompaan, laajempaan ja monipuolisempaan kieliteknologian käyttöön.

Jenna Kanervan mukaan kieliteknologiassa on menossa nopean kasvun vaihe, eikä välttämättä edes pystytä käsittämään mihin vielä ylletään.

–Teknologian kehitys ei ole pelottavaa. Tulevaisuus mietityttää lähinnä yksityisyyden suojan ja turvallisuuden kannalta. Minne kaikkialle henkilökohtainen datamme päätyy tallennettavaksi, mihin sitä on lupa käyttää ja tiedämmekö edes mihin annamme luvan käyttää sitä, Kanerva pohtii.

Entä miten kävi esimerkkimme miehen, joka viestitteli vaimolleen iltatytöstä. Töistä kotiin menoa kenties helpotti, kun mies tajusi ennakoivan tekstinsyötön tehneen tepposensa. Seuraava viesti nimittäin kuului: Pärkkele, ei siis iltatytön vaan iltatyön! Eläköön ennakoiva tekstinsyöttö! Enkä edes pidä lyhyistä iltatytöistä!

Juttua on korjattu: Haastateltavan arvio puhelimeen mahtuvien merkkien/sanojen määrästä tiivistetty.

Vuonna 1907 ilmestynyttä Salaviinanpolttajat -mykkäfilmiä pidetään myös ensimmäisenä Venäjän keisarikunnan näytelmä-elokuvana. Kuosmasen versio kunnioittaa alkuperäistä asetelmaa, mutta ottaa reippaasti myös omia vapauksia. Elokuvan alkuperäiset esityskopiot ovat tuhoutuneet.

– Olemme yrittäneet löytää ja hyödyntää kaiken sen, mitä alkuperäisestä elokuvasta vielä tiedetään. Myös meidän versiossamme soppa syntyy samoista aineksista, kahdesta viinanpolttajasta, korttihuijarista, tappelusta ja poliiseista, kertoo Juho Kuosmanen.

Porsaskin löytyy alkuperäiskäsikirjoituksen mukaisesti. Nyt rooliin pääsi 10 kuukauden ikäinen minipossu Iiro Kokkolan Kälviältä.

– Porsas selvästi ymmärsi huumorin ja teki loistavan roolityön. Se päätti esimerkiksi ruveta tarpeilleen, kun kuvasimme kohtausta, missä viinanpolttaja Juha Hurme köpöttelee meren jäällä vilttiin kääritty porsas sylissään. Papanat vain putoilivat peiton uumenista, Kuosmanen nauraa.

Puhdasta komediaa

Helmikuussa kuvattu Salaviinanpolttajat saa ensi-iltansa jo huhtikuussa Tampereen Loud Silents –festivaalilla. Uusi versio vuoden 1907 mykkäfilmistä on festivaalin taiteellisen johtajan Otto Kylmälän idea Suomi 100 juhlavuoden kunniaksi.

Elokuva on esikuvansa mukaisesti mustavalkoinen. Kuosmanen myös uskoo tuttuun tapaansa kotikontuihin ja luottotiimiin. Kuvaukset on tehty Kokkolassa, kuvaajana J-P Passi. Mukana on paikallisia näyttelijöitä, musiikista vastaa Ykspihlajan Kino-orkesteri. Livetehosteet loihtii foley-artisti ja äänisuunnttelija Heikki Kossi.

Kuosmasen edellinen elokuva, Cannesissakin palkittu Hymyilevä mies, sisälsi lämminhenkistä huumoria. Salaviinanpolttajista Kuosmanen puhuu puhtaana komediana.

– Oli kiva päästä Kokkolan Ykspihlajan edustan jäälle pelleilemään. Tätä tehdessä nauratti paljon. Jos edes osa siitä välittyy lopputuloksessa, niin tämä on puhtaasti slapstick-osastoa.

Kalajoen, Ylivieskan ja Sievin alueella on kirjattu jopa toista sataa pihakäyntiä syksystä lähtien. Tiedot löytyvät Luonnonvarakeskuksen Tassu-järjestelmästä.

Tänä talvena poikkeusluvilla on kaadettu kaksi sutta, viimeisin Ylivieskan ja Sievin rajamailla viime viikonloppuna. Parin vuoden aikana susikaatoja poliisin päätöksellä ja poikkeusluvilla on tehty neljä. Luvat on saatu toistuvien pihavierailujen takia sekä susien tapettua lampaita ja lehmiä. Kaadetut eläimet ovat olleet terveitä.

Riistakeskuksesta arvioidaan, että näin runsas pihapiireissä vierailu on melko harvinaista.

– Vielä ennen viime viikonlopun susikaatoa eläimet vierailivat pihapiireissä lähes päivittäin. Toista sataa suden pihakäyntiä on poikkeuksellisen paljon, sanoo Suomen Riistakeskuksen Oulun alueen riistapäällikkö Keijo Kapiainen.

Vielä ennen viime viikonlopun susikaatoa eläimet vierailivat pihapiireissä lähes päivittäin. Riistapäällikkö Keijo Kapiainen

Yhtä yksittäistä syytä susien pelottomalle liikkumiselle ei ole. Ravinnon perässä liikkumista ei pitäisi olla.

– Ehkä susien reviiri on muodostunut asutulle seudulle. Silloin eläimet liikkuvat siellä, missä reviirikin menee. Samanlainen tilanne on myös tiheään asutulla seudulla Varsinais-Suomessa, sielläkin pihavierailujen määrä on kasvanut. Toisaalta yksi syy voi olla ihmiseen tottuminen, näköhavaintoja on ollut alueella niin paljon, kertoo riistapäällikkö Kapiainen.

Kalajokilaaksossa on paikoin melko tiheää asutusta, mutta myös erämaata, mikä on alun perin susia houkutellutkin seudulle.

Alueella ainakin yhdessä kunnassa on myös koululaisten kuljetuksia jouduttu järjestämään susien vuoksi. Tilanteen uskotaan nyt helpottavan.

– Susien liikkumista seuraan. Toivotaan tietenkin, että näillä kaadoilla olisi vaikutusta, riistapäällikkö toteaa.

Kalajokilaaksossa elää muutamia susilaumoja.

Rakennusten väreihin vaikuttavat niin materiaalit, muodit kuin muukin kehitys.

Viime vuosikymmeninä kaupunkien värimaailma on ollut rakennushistoriatutkija, arkkitehti Kati Winterhalterin mukaan melko neutraali.

Ihan viimeaikaisimman kehityksen tuotetta ovat olleet räiskyvät yksityiskohdat aina neonvärisestä terassista kirkuvanpunaisiin ikkunasyvennyksiin.

Punamullasta se alkoi

Siihen aikaan, kun suomalaiset kaupungit olivat puukaupunkeja, rakennuskantaa hallitsi punamullan väri. Puu oli meillä luontainen rakennusmateriaali, ja vaikkapa Pariisissa se oli kellertävä hiekkakivi.

Punamultamaalaus rantautui meille Ruotsista. Suomessa punamultaa on valmistettu ainakin 1800-luvun alusta, ja maaseudulla punamullan valtakausi kesti 1800-luvun lopulle.

Herraskaisemmissa piireissä yleistyi öljymaalaus 1800-luvun alussa. Lyijyvalkoisen myötä tulivat vaaleat sävyt, erityisesti vaalean punaiset ja keltaiset, kertoo rakennushistoriatutkija, arkkitehti Kati Winterhalter. Rapatut rakennukset maalattiin noihin aikoihin kalkkimaaleilla, joiden sävyt olivat öljyvärisävyjä vaaleampia. Sinisiä ja vihreitä rakennuksia oli erittäin vähän ennen 1900-luvun alkua. Siniharmaata tehtiin kyllä kimröökistä eli hienojakoisesta hiilestä.

Winterhalter on aloittamassa tutkimusta Helsingin Senaatintorin värihistoriasta. Hänen mukaansa rakennusten värihistoriaa pidetään usein aika yhtenäisenä, mutta kun tutkitaan yksittäisiä rakennuksia, paljastuu jotain ihan muuta.

Viimeisen 30 vuoden aikana väreihin on vain kiinnitetty hirveän vähän huomiota. Kati Winterhalter

Värit unohduksissa

– Viime vuosikymmeninä on käytetty paljon melko neutraaleja värejä, kertoo rakennushistoriatutkija Winterhalter.

Onko kenties ajateltu, että tiivis, korkea rakentaminen vaatii neutraalit värit?

– Tuo on tosi kaunis ajatus, mutta pahoin pelkään, että viimeisen 30 vuoden aikana väreihin on vain kiinnitetty hirveän vähän huomiota, kumoaa arkkitehti ajatuksen.

Winterhalterin mukaan on puhuttu muun muassa pinnoista, tilasta, heijastuksista – ei väristä. Yksi syy on ollut se, että väriopetus ei ole edes kuulunut arkkitehtien opetukseen. Nyt Aalto-yliopiston siipien alla väriammattilaisten käyttö opetuksessa entisten koulutusraja-aitojen yli on helpottunut.

– Se vaatii aika pitkän henkilökohtaisen polun, että tutustuu väreihin ja pystyy käyttämään niitä uskottavasti, luotettavasti ja tekemään levollisia rinnastuksia, toteaa Winterhalter.

Väriharmonia kadoksissa

Perinteisillä pigmenteillä ei kovin kirkkaita värejä pystynyt tekemään. Melko rauhallinen värimaailma jatkuukin 1950-luvulle saakka. 1960-luvulla tulivat uudet materiaalit ja melko rajaton väriskaala muovimateriaalien kautta. Tämän jälkeen julkisivuihin tuli voimakkaampia, muttei kovin puhtaita värejä.

Vajaan kymmenen vuoden ajan on arkkitehtuuriin ilmestynyt taas maalattua väriä, jopa neonvärejä. Tätä ilmiötä Winterhalter vieroksuu.

Tuntuu siltä, että värien harmoninen ajattelu aika lailla puuttuu. Kati Winterhalter

– Tuntuu siltä, että harmoninen väriajattelu aika lailla puuttuu. En pidä siitä, että käytetään hyvin kontrastisia huomiovärejä identiteettiä luovina pintoina. Se tekee vaan kaupunkikuvasta läikikkään ja rikkonaisen, analysoi rakennushistoriaa tutkiva Kati Winterhalter.

– Tällä hetkellä on olemassa toinenkin trendi. Siinä tehdään asuinalueelle määrätietoinen värikaava, joka tukee levollisen kaupunkitunnelman syntyä. Tästä löytyy esimerkki Helsingin Aurinkolahdelta, vinkkaa arkkitehti Kati Winterhalter.

Helsingin Jätkäsaaressa (kuvassa vihreäsävyinen kerrostalo) tummien tiilien verhoamia rakennuksia on maalattu runsailla ja kirkkailla väreillä. Winterhalterin mielestä osa väreistä puolustaa paikkaansa, mutta osassa rinnastuksista värit muuttuvat jopa huutaviksi.

– Oletettavasti on tavoiteltu iloisuutta ja leikkisyyttä. Mutta sävy on yksioikoisen tasavärinen, sen sijaan pinnan vaihtelu toisi eloisuutta. Esimerkiksi kalkkimaalissa on valovoimaa ja sillä maalattu pinta säilyttäisi esteettisen kiinnostavuuden pitempään.

Laajempia kaaria vaihtoehtona tiukkuudelle

– Jokainen aika luo omat värinsä. Etukäteen on aika vaarallista määritellä jonkun alueen sävyjä tarkasti. Arkkitehtoninen ilme muuttuu vuosikymmenestä toiseen, ja jos kaava on liian jäykkä, se on vanhentunut jo ennen kuin rakentaminen alkaa.

– Mieluummin tulisi värejä ohjeistaa kuvailemalla väljemmin tunnelmia ja tavoitteita, esteettisiä isoja ideoita. Tämä edellyttää tietysti, että on suunnittelijoita, joilla on taju käyttää värejä, muistuttaa Winterhalter.

Välkkeestä levollisuuteen

Winterhalter pohtii, että nykyään digitaalisten ruutujen kautta havainnoimamme väri vaikuttaa väistämättä väriaistiimme, värien kokemiseen.

– Digitaalisten kuvien muokkaaminen todellisuutta hiukan karkkimaisemmaksi hitsaantuu mieleemme kuva kuvalta ja voisin arvata, että länsimaisen ihmisen väriaisti on muokkaantunut erilaiseksi kuin jossain digitaalisen viihteen ulottumattomissa olevan. Se, miten ne vaikuttavat värikokemuksiimme, vaatii vielä tutkimista. Niistä väistämättä rinnastuu se ylipirteä, ylipositiivinen mielikuva tähän maailmaan, jossa nyt eletään.

Winterhalterin mielestä valoilla ei kannata hämätä uskottavaa kuvaa ympäristöstämme, vaan kaupunkikuvan suunnittelussa tulisi pyrkiä levollisuuteen.

– Maailmassa on ihan tarpeeksi liikettä ja levottomuutta. Jos kaupunki itsessään tarjoaa tukevat ja levolliset pinnat, se varmaan edesauttaa ihmisen viihtymistä siellä.

Ranskasta lähtöisin oleva monté vaatii ratsukolta paljon. Vauhdikas ravilaji kisataan pitkälti samoilla säännöillä kuin kärryajo. 16 hevosen volttilähdössä ratsut ovat lähekkäin, mikä vaatii hevoselta melkoista ravivarmuutta ja rohkeutta.

– Monté-ohjastus ei ole aloittelijan hommaa. Pitää olla hyvä perusratsastustaito, vankka fysiikka, kunnon selkä- ja reisilihakset ja hyvä tasapaino, luettelee Suomen Monté-ohjastajat ry:n hallituksen jäsen Susanne Klemola.

Suomen ensimmäinen monté-lähtö ajettiin Vermossa vuonna 1979. Nykyään lajissa kilpailee satakunta ratsastajaa. Valtaosa naisia, toisin kuin lajin synnyinmaassa Ranskassa.

– Meidän ravimaailmassamme kärryohjastajista suurin osa on miehiä. Raviratsastusta kai pidetään enemmän tyttöjen hommana, vaikka välillä järjestetään miehille omia monté-lähtöjä, Klemola kertoo.

Vieras hevonen haaste lainaohjastajalle

Montéssa suomenhevoset/kylmäveriset ja lämminveriravurit kilpailevat omissa sarjoissaan kärrylähtöjen tapaan. Kauden päätapahtumat ovat SM-finaalit, jotka ajetaan vuosittain St Michel- ja Kuninkuusraveissa. Myös poneille on omia monté-lähtöjä.

Susanne Klemolan ensimmäinen kilpailu 2007 meni laukaksi. Pahin kilpailujännitys alkoi helpottaa vasta kymmenien starttien jälkeen. Nyt takana on yli 400 lähtöä ja taskussa sekä Suomen ennätys vuodelta 2009 että Pohjoismaiden mestaruuskisan hopea Ruotsista 2015.

Tämä ei ole halpa harrastus, eikä tätä rahan takia tehdäkään, vaan intohimosta lajiin. Susanne Klemola

Klemola on lainaohjastaja, joka kilpailee välillä tutuilla, välillä ventovierailla hevosilla.

– Siinä on omat haasteensa, kun lähtee radalle oudolla hevosella. Jos hevonen tulee kisaan kaukaa, on vain uskottava mitä valmentaja eläimestä sanoo. Usein myös kyselen muilta kuskeilta, jotka tuntevat hevosen. Läheltä tulevat hevoset testaan aina ennen kisaa, Klemola kertoo.

Isommat voittorahat houkuttelisivat lajin pariin

Suomessa ajetaan vuosittain toista sataa montelähtöä. Ohjastajien yhdistys toivoo kuitenkin lisää harrastajia ja kilpailuja. Yhdistys järjestää kursseja ja kiittää raviratoja, jotka järjestävät monté-lähtöjä.

– Raviradat pitäisi saada lajille myönteisimmiksi. Usein puhutaan, että montéssa tulee paljon lähdön uusintoja, mikä pitkittää ravien kulkua. Monté on kuitenkin vauhdikas ja näyttävä laji, ja ottaisimme mielellämme lähtöjä vastaan enemmänkin, Susanne Klemola sanoo.

Klemola myös uskoo, että isommat palkintosummat lisäisivät kilpailukiinnostusta.

– Ei Suomessa ohjastaja saa tällä elätettyä itseään. Varusteet maksavat paljon, palkintosummat eivät ole isoja, ohjastajalle korvataan bensakulut ja maksetaan jonkin verran ajopalkkaa. Tämä ei ole halpa harrastus, eikä tätä rahan takia tehdäkään, vaan intohimosta lajiin.

Kannuslainen lihanjalostaja Pouttu käyttää jatkossakin brasilialaista lihaa viime päivien kohusta huolimatta. Viime viikolla selvisi, että brasilialaistuottajien epäillään myyneen maailmalle mätää lihaa.

Pouttu on käyttänyt brasilialaista lihaa jo toistakymmentä vuotta. Yritys ostaa maasta broileria ja kalkkunaa lähinnä kypsien leikkeleiden valmistamiseen. Toimitusjohtaja Heikki Laitala kertoo, ettei Brasiliasta tuodun lihan kanssa ole ollut ongelmia.

– Meillä on lihan toimittajien kanssa pitkä historia ja yhteistyö on toiminut. Käytännössä toiminta jatkuu ennallaan, mutta totta kai seuraamme tilannetta.

Ulkomailta Poutulle tuleva liha tutkitaan vielä erikseen yrityksen omissa tiloissa.

– Kaikista saapuvista lihaeristä on tietenkin dokumentit ja tutkimustulokset, jotka on tehty alkuperämaassa. Sen lisäksi tutkimme vielä jokaisen meille saapuvan erän erikseen itse kokonaisbakteerien, salmonellan ja e. colin varalta. Varmistamme sillä tavalla, että kaikki meille saapuva liha on turvallista ja laadukasta.

Tuontilihalle löytyy ostajansa

Brasilialaisen lihan ongelmat saivat MTK:n ärähtämään tuontilihan käytön lopettamisen puolesta. Kampanjoinnit suomalaisen lihan puolesta eivät juurikaan Poutun toiminnassa näy, vaan tuontilihalle löytyy ostajia.

– Tuontilihasta valmistetut tuotteet ovat hinnaltaan edullisempia. Tuontilihatuotteen ovat usein valinneet sellaiset kuluttajat, jotka korostavat hyvää hinta–laatu-suhdetta, toimitusjohtaja Heikki Laitala sanoo.

Pouttu käyttää tuontilihaa kahdesta syystä. Tuontituotteen hinta on yleensä kotimaista pienempi. Lisäksi suomalaista raaka-ainetta ei ole toimitusjohtaja Heikki Laitalan mukaan saatavilla riittävästi.

– Varsinkin suomalaisen sianlihan markkinat ovat harvojen toimijoiden käsissä. Esimerkiksi sesonkiin ei välttämättä saada raaka-ainetta riittävästi, kun kaikilla muillakin on samaan aikaan pääsiäinen, juhannus tai joulu. Tuontiraaka-aineella voidaan varmistaa, että tuotteet saadaan asiakkaille.

Poutun tuotannosta suomalaista lihaa on 60–70 prosenttia. Ulkomailta lihaa hankitaan Brasilian lisäksi Euroopasta, lähinnä Saksasta ja Tanskasta.

Muista pohjalaisista lihataloista Atria ja Snellman puolestaan käyttävät ainoastaan suomalaista lihaa.

Kaustisen kansanmusiikkijuhlat järjestetään ensi kesänä jo 50. kerran. Festivaalien juhlavuoden ja Suomen 100-vuotissyntymäpäivän kunniaksi viikon teemana on "Pidot".

Festivaalivieraat voivat heinäkuussa osallistua esimerkiksi lastenkutsuille, eri maakuntien juhlakattauksiin, karhunpeijaisiin ja kruunuhäihin, jossa pariskuntia vihitään festivaaliareenalla.

– Kruunuhääperinnettä esitellään kolmena päivänä: kaksi päivää valmistellaan häitä ja sitten lauantaina vietetään ihan oikeita häitä. Perinnettä on modattu modernimpaan suuntaan ja parien kanssa keskustellaan yhdessä, mitä napataan vanhasta perinteestä mukaan, ohjelmajohtaja Anne-Mari Hakamäki kertoo.

Alueelle pystytetään myös kokonaan uusi teltta, joka palvelee teeman mukaan kestikievarina.

Pelimannit vahvasti mukana

Kaustisen juhlat ponnistaa pelimanniperinteestä. Myös tänä vuonna he ovat vahvassa roolissa.

– Pelimanneja odotetaan taas tuhansittain paikalle. He luovat vahvasti Kaustisen tunnelman, Anne-Mari Hakamäki sanoo.

Paikallisuus näkyy vahvasti myös esiintyjäkaartissa. Juhlilla esiintyy moni kaustislaistaustainen ryhmä, kuten Folkkarit, Prusikoukku ja Tötterssön, Ville Ojanen ja Kameleontti, Ville Kangas Plastic fiddle band, Snekka sekä Frigg.

Juhlavuoden kunniaksi festivaalit täyttää yleisön toiveita. Henkiin elvytetään perinteiset Siltatanssit Penttilänsillalla meijerin pihassa. Lisäksi järjestetään toivekonsertti, joka perustuu tänä vuonna 50 vuotta täyttäneiden toiveisiin.

Esiintyjiä maailmalta ja läheltä

Kansanmusiikkijuhlilla on lähes 30 eri lavaa ja mittavat määrät esiintyjiä. Vuoden yhtye on saamelaista perinnettä uudistava Gájanas, joka yhdistää sähköisiä bändisoittimia joikaamiseen.

Kansanmusiikin uusimpia tuulia esittelevät tämän vuoden Etno-Emman voittaja, lauluyhtye Tuuletar, karjalaiselektroninen Suistamon Sähkö ja netin keskustelupalstoilta sanoituksensa hakeva Kalevauva.fi.

Viikolla nähdään myös muun muassa Erin, Samuli Edelmann, Paula Koivuniemi ja Paleface Laitakaupungin orkesterin kanssa. Kymmenen vuotta sitten menehtynyt Kirka saa juhlaviikolla erityistä huomiota tribuuttikonsertilla, jossa solisteina nähdään Aija Puurtinen, Pekko Käppi, Anssi Salminen ja Kisu Jernström.

Juhlaviikon aikana Kaustisella esiintyy runsaasti kansainvälistä väriä, esimerkiksi maailmanmainetta niittänyt mustalaismusiikin esittäjä, romanialainen Taraf de Haidouks. Lisäksi kansanmusiikkijuhlilla tanssitaan, ja lapset on perinteisesti huomioitu omalla ohjelmistollaan.

Poliisi sai kiinni pohjalaiselta Kruunupyyn turkistarhalta ketunnahkoja varastaneet kaksi liettualaismiestä Helsingin Länsisatamassa tammikuussa. Miehet olivat viemässä nahkoja pois maasta.

Miehet varastivat useita satoja ketunnahkoja kruunupyyläiseltä nahoittamolta joulun alla. Saaliin arvo on noin 30 000 euroa. Nahat on palautettu takaisin omistajilleen.

Poliisi epäilee, että miehet kuuluvat ulkomaalaiseen rikollisliigaan. Ilmeisesti sama liiga yritti murtautua turkistarhoille myös Kaustisella ja Alavieskassa joulukuun lopulla, arvelee poliisi. Epäiltyyn törkeään varkauteen ja kahteen epäiltyyn törkeän varkauden yrityksiin liittyy poliisin arvion mukaan myös muita ulkomaalaisia tekijöitä.

Liettualaismiehet on vangittu ja he odottavat nyt oikeudenkäyntiä. Asia etenee syyteharkintaan Pohjanmaan käräjäoikeudessa tällä viikolla.

Esitutkinta muiden epäiltyjen osuudesta vielä jatkuu. He oleskelevat ulkomailla.

Sahakadulla keltainen puutalo kylpee auringonpaisteessa. Pihalla on leikkilaiva, teatterikatsomo, kahvila ja kolme koiraa. Laiturilta voi purjehtia vaikka maailman ääriin. Kokkolalaisen Outi Airolan koti on kuin suoraan Astrid Lindgrenin kirjoista.

– Puhuimme tyttöjen kanssa lukiossa siitä, mitä meistä tulee isona. Yksi halusi rikkaan miehen ja kotiapulaisen, joka kiillottaa hopeita esiliina päällä ja komean talon hienolta paikalta. Hän sai sen. Toinen arveli jäävänsä vapaaksi taiteilijaksi ja viettävänsä boheemia elämää. Näin hän myös teki. Minä halusin ison talon meren rannalta, paljon lapsia ja eläimiä. Näin minulle kävi, kertoo Outi Airola.

Onnestaan hän on kuitenkin joutunut maksamaan kovan hinnan.

Keskikoulusta "herrojen" tielle

Outi Airola on tehnyt pitkän uran lehti- ja televisiotoimittajana. Monelle saattavat olla tuttuja kokkolalaistoimittajan pehmeä-ääniset raportit MTV:n kanavalla milloin mistäkin päin Suomea.

Outi Airolan työhistoria on kuitenkin tätäkin värikkäämpi. Hän on työskennellyt torimyyjänä, siivoojana, hyttiemäntänä ja norjalaisilla kalatehtailla fileeraajana. Hän on hoitanut mummoja Tukholmassa ja toiminut Mallorcan turistisaarella diskon sisäänheittäjänä sekä ensitanssijana.

– Olen aina arvostanut kaikenlaista työtä. Tuntuu, että identiteetti on rakentunut siihen, että pitää tehdä työtä, vaikkei se aina ole rahankaan puolesta ollut tarpeen. Ostelin sisaruksillekin kalliita farkkuja, meillä oli hyvät nahkatakit, kamerat ja kaiken maailman mankat.

Arvomaailma oli sellainen, että työläisen kuuluu mennä työläiseksi tehtaaseen ja pysyä porukassa ja vastustaa maailmaa yhdessä omista lähtökohdista. Outi Airola

Työläiskaupunginosassa, Kokkolan Ykspihlajassa, lukioon meno ei ollut tavoiteltavaa, saati sitten yliopisto. Outi lähti kuitenkin kouluun.

– En muista, että kukaan olisi hurrannut, sillä Ykspihlajassa ei arvostettu koulutusta. Se ei ollut mikään juttu. Juttu oli se, että mennään heti satamaan ja tehtaisiin töihin. Hommataan perheet ja talot ja autot. Piti olla nimenomaan kirjahylly ja sinne niitä koriste-esineitä. Ja piti päästä ulkomaan reissuille. Aika konservatiiviset arvot olivat vallalla.

Jos halusi lukioon, piti itse hankkia rahat ja maksaa koulutus.

– Arvomaailma oli sellainen, että työläisen kuuluu mennä työläiseksi tehtaaseen ja pysyä porukassa ja vastustaa maailmaa yhdessä omista lähtökohdista. Joka menee lukioon, valitsee herraksi ryhtymisen ja lähtee väärään maailmaan ja porukkaan.

Lukiosta Outin tie vei yliopistoon opiskelemaan roomalaista kirjallisuutta. Hän löysi Turusta miehen, sai tyttären ja sattuma heitti nuoren perheen takaisin Kokkolaan.

Toimittajaksi Outi Airola ryhtyi yli 30-vuotiaana, kun Kansan ääni -lehti haki aluetoimittajaa. Ammatti vei heti mukanaan. Lehteä seurasivat radio ja televisio.

Surutyönä keittiökauppaan

Parin vuoden päästä 60 vuotta täyttävä Outi on viiden lapsen äiti. Kun nuorin lapsista syntyi parikymmentä vuotta sitten, aviomies sairastui. Tästä alkoivat vaikeat elämänvaiheet.

– Muistan aina puhua valokuvasta, joka otettiin kauniina kesäpäivänä tässä rannassa. Kolme tärkeätä miestä istuu samalla penkillä ja katselee merelle: isä, läheinen ystävä ja tyttären kihlattu. Aivan huikean onnellinen heinäkuinen päivä. Vuoden päästä he kaikki olivat kuolleet.

Kaksi miehistä kuoli keuhkosyöpään ja tyttären kihlattu tapaturmaisesti kahden viikon kuluttua siitä, kun heille oli syntynyt esikoistytär. Outin tytär oli tuolloin vajaa 18-vuotias ja Outin mies sairaalahoidossa.

– Kun kävin tyhjentämässä nuoren parin asuntoa, joka oli täynnä vaaleanpunaisia vauvakortteja ja kukkia, puin toisen kerran elämässäni nyrkkiä Jumalalle. Ajattelin, että ei voi olla mitään tarkoitusta riistää isää kaksiviikkoiselta vauvalta. Sitä en ehkä ole vieläkään hyväksynyt.

Muistan, että kävelin kerran tuohon hyytävään veteen ja ajattelin, että olisiko helpompi vain kävellä tästä, jatkaa matkaa. Outi Airola

Kaaoksen keskellä Outi teki omanlaistaan surutyötä: hän ostaa täräytti hetken mielijohteesta ranskalaisen keittiön.

– Tytär oli surun murtama. Minulla oli hänen lapsensa kaukalossa ja niin lähdin vauvan kanssa keittiökauppaan. Keksin, että laitetaan keittiö siihen huoneeseen, missä tytär ja hänen kihlattunsa olivat meillä asuneet ja missä kuolema oli käynyt.

Nyt käytännöllinen ratkaisu naurattaa.

– Se on todella typerä ranskalainen keittiö. Erittäin epäkäytännöllinen. Se ei sopinut siihen huoneeseen ja hella piippaa jatkuvasti. Se on piipannut kohta 16 vuotta. Se hälyttää, jos kärpänen lentää yli tai jos aurinko osuu siihen. Mutta olen kiintynyt siihen.

Kuolemien jälkeisistä vuosista Outi ei muista paljoakaan. Oli 9-henkinen perhe ja sairautta ja kuolemaa yllin kyllin. Päivä kerrallaan mentiin eteenpäin.

Suru saavutti vasta myöhemmin

Suru vävypojan kuolemasta tuli vasta muutaman vuoden kuluttua.

– Muistan, että kävelin kerran tuohon hyytävään veteen ja ajattelin, että olisiko helpompi vain kävellä tästä, jatkaa matkaa. Mutta tietysti sitten palasin. Joskus vaikeudet tulevat niin suuriksi, että tulee seinä vastaan ja ymmärtää, että jotakin on tehtävä ja haettava apua.

– Uskon, että monelle tällaiselle suoriutujalle on vaikea pyytää apua. Minullekin oli. Mutta huomasin, että kun uskaltaa pyytää apua, sitä myös saa. Tuli monenlaisia auttavia käsiä ja meidänkin perhe selvisi niiden avulla vaikeuksista.

Vaikeat ajat myös opettivat.

Meitä oli suurin piirtein perhe ja huone. Outi Airola

– Isän ja ystävän keuhkosyövän yhteydessä ehdittiin käydä elämää läpi. Selvisi, mikä elämässä ei ole tärkeää, kuten asuntolaina tai rahavaikeudet.

Isän elämä ja kuolema rohkaisivat Outia muuttamaan myös omaa elämäänsä.

– Isä oli tyytyväinen elämäänsä. Hän oli kova touhuamaan kaikenlaista. Osasi iloita ja nauttia elämästä. Kuolinvuoteella hänellä oli kuitenkin yksi murhe. Hän muisti, että oli kerran sanonut rumasti kesätöissä olevalle siivoojatytölle. Soitin naiselle ja hän muisti isän vain tosi kivana tyyppinä. Jäin miettimään, että on aika hyvä tilanne, jos tällaisten asioiden kanssa lähdetään täältä pois.

Lapset oman onnensa nojassa

Outi Airola syntyi Kalajoen Rautiossa. Perhe muutti monen muun perheen tavoin työn perässä Kokkolaan Outokummun ja Kemiran tehtaiden valmistuttua 1960-luvun alussa. Outi asui sataman kupeessa ihmisiä täynnä olevassa talossa.

Lapsuudessa tutuiksi tulivat kaikenlaiset ihmiset ja elämänkohtalot, kova työnteko ja yhteisöllisyys.

– Meitä oli suurin piirtein perhe ja huone. Oli kaikenlaista viinanmyyjää ja korteista ennustajaa, oli ilotyttöjä, merimiehiä, komennusmiehiä. Ihmiset tulivat maaseudulta, joskus oli patjakäärö kainalossa, joskus ei mitään. Oli automaatio, että ovet avattiin ja kortteerimiehet otettiin sisään. Ei siinä paljon vuokrista puhuttu.

Elämä Ykspihlajassa oli värikästä. Oli tehtaat, satama ja saha. Rakennettiin parempaa elämää, tehtiin paljon töitä, juotiin ja juhlittiin.

– Monessa perheessä tehtiin kolmea työtä. Äitikin oli päivätöissä siivoojana tehtailla, illat hän siivosi varastoa ja teki vielä keikkaa tarjoilijana. Minäkin hoidin usein äidin iltasiivouksen pimeällä varastolla.

Minua ei hyväksytty esiintyjäksi koulun kevätjuhliin, koska olin työväen urheiluseurasta. Outi Airola

Lapset olivat monesti oman onnensa nojassa, kun aikuiset hankkivat toimeentuloa. Myös lapset kävivät töissä. Outi kertoo joutuneensa eräässä työpaikassaan seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi. Painajainen alkoi 7-vuotiaana ja päättyi vasta hyväksikäyttäjän kuolemaan.

– Iso kivi vierähti sydämeltä, kun soitin mielenterveystoimistoon ja sain apua. Tajusin, ettei laiha, pieni 7-vuotias voi päättää, mitä aikuiset hänen kanssaan tekevät. Totta kai hän on altavastaaja. Samalla katosi syyllisyys.

Solidaarisuutta ja jengitappeluja

Tuohon aikaan Kokkolassa Outin asuinpaikka, Ykspihlaja, oli hyvin omalaatuinen. Toisaalta eläväinen ja tiivis yhteisö, toisaalta poliittinen työväen kaupunginosa, jossa oli myös levottomuutta ja väkivaltaa.

Kaupunginosan työväentalo on aina näytellyt Outin elämässä suurta roolia. Hän koki talon merkitsevän turvallisia aikuisia ja nuorisotyötä. Siitä on saanut voimia myös myöhemmin.

– Siellä oli meininkiä joka ilta. Itse voimistelin ja koska vanhempani olivat maaseudulta ja uskonnollisista perheistä, olin sekä pioneereissa että pyhäkoulussa. Oli hauskaa kun laulettiin sekä kirkossa että työväentalolla. Itselleni jäi siitä ajasta solidaarisuuden maailmankuva, Outi Airola kertoo.

Keskikoulussa kaupunginosan vasemmistolaisuus asettui uuteen valoon.

– Minua ei hyväksytty esiintyjäksi koulun kevätjuhliin, koska olin työväen urheiluseurasta. Harmitti, sillä olin aika hyvä voimistelija. Jouduin myös monesti jälki-istuntoon tupakan poltosta, vaikka en koskaan polttanut. Meitä pihlajalaisia vähän katsottiin kieroon, että olemme sellaisia resuteeneja ja mölyapinoita, työläispenskoja.

Kommunismin lisäksi Ykspihlaja tunnettiin rikoksista ja sosiaalisista ongelmista. Aluetta pidettiin pelottavana ja monia nuoria kiellettiin menemästä satamakaupunginosaan. Maine ei ollut kokonaan tuulesta tempaistu. Ykspihlajassa vaikutti tuolloin hyvin väkivaltainen Pihlajan jengi, jonka kuskiksi Outi usein joutui.

Se oli erinomainen haave! Se, että se on toteutunut, on aivan ihanaa! Outi Airola

Aika on tuonut perspektiiviä nuoruuden vaikeisiin tapahtumiin. Outi purkaa kokemuksiaan taiteen avulla.

– Olen myöhemmin huomannut, että on tärkeää käsitellä näitä huonoja juttuja, joissa olemme olleet mukana aikanaan. Sen takia meiltä tulee tästä ensi kesänä teatteriesitys.

Vihdoin seesteisyys

Tänään Outi Airolalla on monta rautaa tulessa. Uusin on valinta kaupunkilehti Kokkola-lehden päätoimittajaksi.

Puuhanaisella on työn lisäksi kalenteri täynnä muuta toimintaa. Oman asuinalueen asukasyhdistyksen puheenjohtaja järjestää palkittua kulttuuriviikkoa, pitää kotipihallaan kesäteatteria ja kesäkahvilaa. Hän on kirjoittanut kirjoja ja näytelmiä, ohjannut niitä, harrastanut musiikkia ja ollut perustamassa työttömiä auttavaa osuuskuntaa ja vieraillut Cannesin elokuvajuhlilla.

Tekeminen tuo mielekkyyttä elämään. Yllättäen avioerokin antoi voimaa.

– Rupesin ehkä elämään omaa elämääni ja toteuttamaan niitä haaveita, mitä itselläni oli.

Outi Airola täyttää tänä vuonna 58 vuotta ja kokee elävänsä elämänsä parasta aikaa. On rakkautta, läheisyyttä, perspektiiviä ja itsetuntoa. Voi pirauttaa puheluja vaikka kuinka suurille herroille ja kertoa mielipiteensä.

Suuri merkitys on myös Ykspihlajan yhteisöllä, joka on ollut mukana toteuttamassa haaveita ja ideoita.

– Eihän ihmisen elämä suinkaan mene huonommaksi iän mukana. Eikä nuoruus ole aina ihanaa. Minusta nuoruus oli kamalaa. Olen muistuttanut omille lapsilleni ja lapsenlapselleni, että elämässä ei ole tärkeätä miettiä, mitä työtä rupeaa tekemään. Työtä voi vaihtaa ja sitä on maailma täynnä. Tärkeätä on miettiä, mitä haluaa ja millaisen elämän haluaa.

Talo meren rannalla. Paljon lapsia ja eläimiä.

– Se oli erinomainen haave! Se, että se on toteutunut, on aivan ihanaa!

Sähköistetyllä perinnesoittimella saadaan monenlaiseen musiikkiin luotua jopa mytologinen elämysmaailma. Näin sanoo Musiikin edistämissäätiön johtaja, musiikintutkija Hannu Saha, joka on itse myös muusikko ja tutkinut esimerkiksi kanteleen historiaa akustisesta aina uusimpaan sähköversioon saakka.

Melkein kaikista perinnesoittimista on tullut ajan saatossa sähköiset versiot.

– Niitä tullaan tekemään lisääkin, jos uusia akustisia soittimia keksitään. Syy on äänentoistollinen. Kun kantele haluttiin enemmän mukaan yhtyeisiin, joissa oli sähköistettyjä soittimia, kanteleenkin piti muuttua.

Hannu Sahan mukaan sekä akustisille, että sähkösoittimille on edelleen omat tarpeensa.

– Sähkökitaralla ja akustisella kitaralla on erilaiset ääni-ihanteet, ja sama on kanteleella. Akustinen kantele on hieno kansansoitin tai taidemusiikin soitin. Sähköinen on luotu erityisesti populaarimusiikkia varten. Aikoinaan kokeilin itse ensimmäisenä kansanmusiikin ja rockin fuusiota Salamakannel-yhtyeessä jo 1980-luvulla ja sitä varten kanteleestakin piti olla sähköinen versio.

Soitin vakinaistanut paikkansa

Hannu Saha kiittelee, että kanteleen soittajista on kehittynyt huikeita taitureita, jotka soittavat nimenomaan sähkökanteleita.

– Ida Elina on aivan järisyttävän huikea taiteilija, jonka koko ilmaisun lähtökohtana on sähkökantele. Toisena voisin mainita Lauri Schreckin, joka ihastutti televisiossa taituruudellaan. Senni Eskelinen taas on soittanut jo pitkään progemusaa.

Jopa hevimusiikissa sähkökantele on entistä enemmän mukana.

– Monet heviyhtyeet ovat lainanneet musiikkiinsa muinaissuomalaista, kalevalaista, myyttistä maailmaa. Siksi on luonnollista, että sähkökantele on mukana. Kantele on mukana maailman musiikeissa moninaisemmin kuin koskaan ja se on todella hienoa, iloitsee Hannu Saha.

Äänivahvistuksella pitkä historia kansansoittimissa

Sähkökanteleella on esimerkiksi Keski-Pohjanmaan Perhonjokilaaksossa kymmenien vuosien historia. Alueella onkin pitkät soitinrakentamisen perinteet.

– Tilasimme Kaustisella Kansanmusiikki-instituutin kanssa legendaariselta rakentajamestari Jussi Ala-Kuhalta ensimmäisen virallisen sähkökanteleen 1982. Samoihin aikoihin alkoi sähkökannelta soittaa Juhonpojissa mestaripelimanni Tapani Peltoniemi. Halsualta Amerikkaan muuttanut Vilho Saari senior hankki ensimmäisen vahvistuksen kanteleeseen jo 1940-luvulla.

Erilaisten haitareiden sähköversioita hyödyntävät muun muassa Kimmo Pohjonen ja Antti Paalanen.

– Kimmo ja Antti ovat alun perin taitavia pelimanneja ja kansanmuusikkoja. Nykyään heidän ilmaisussaan ovat keskeistä sähköiset soittimet ja efektien maailma. Syntyy musiikkia, jota ei ennen ole ollut olemassa. Sitä ei olisi akustisella soittimella voinut luoda, summaa Hannu Saha.

Lue myös KP24:n juttu Ala-Kuhan sähkökanteleesta

Voi sanoa, että Jarkko Lahti onnistui ensimmäisessä elokuvaroolissaan aika hyvin. Mies sai heti ensiroolistaan Jussi-palkinnon. Oma tunnustus ja koko elokuvan saama kahdeksan Jussin rypäs tuntuivat jopa epätodelliselta.

– On tämä iso juttu. Eihän se kuulu perustodellisuuteen moisen pystin vastaanotto, hymähtää Lahti, jolle juhlien jälkeisenä arkiaamuna satelee haastattelupyyntöjä.

Elokuvatiimi ei kuitenkaan tavoitellut palkintoja tai rahaa, vaan työskenteli tinkimättä hyvässä yhteistyössä, toteaa Lahti.

– Perusratkaisut olivat varmaan onnistuneita. Niiden eteen tehtiin töitä sydämellä. Se puhuttelee, kun intohimolla tehty työ palkitaan.

Joku voisi ajatella, että kun ensimmäisestä elokuvaroolista tulee Jussi-patsas, seuraavien töiden rima olisi mahdottoman korkealla. Lahti pitää ajatusta vieraana.

On tämä iso juttu. Eihän se kuulu perustodellisuuteen moisen pystin vastaanotto Jarkko Lahti

– Tämä ei ole mitään pituushyppyä, jossa treenataan aina vain enemmän. Parhaassa tapauksessa voi ajatella niin, että enää ei tarvitse todistella itselleen mitään, vaan nyt voi työskennellä suhteellisen rennolla asenteella, naurahtaa Lahti.

Oona Airola kiitämällä gaalaan

Parhaan naissivuosan Jussi-patsaalla palkittu Oona Airola oli myös hyvin otettu tunnustuksesta. Hän ei ehtinyt jännittää palkintojenjakotilaisuutta, sillä hän kiisi paikalle suoraan Helsingin kaupunginteatterin näyttämöltä, jossa Tenorit liemessä -esitys oli siltä päivältä päättynyt.

Airola miettii, että hän ei ehkä sitten odottanut tulevansa palkituksi, koska puhe oli jäänyt paljolti harjoittelematta.

Onneksi Jussilla näyttää olevan hyvä ryhti ja elämänasenne, niin kyllä se siellä pärjää. Oona Airola

– Kiidin näytöksestä paikan päälle juuri ennen kuin palkinto jaettiin. Sönkötinkin sitten puheessa ihan jotain vain.

Airolan aikataulu täyttyy nykyisin näytöksistä ja remontista. Näyttelijä on ostanut yksiön, jota nyt remontoi. Sinne remontin keskelle myös Jussi-patsas on jäänyt.

– Yksiöön pitäisi saada ensin vaatekaappi ja sänky. Mitään vitriiniä ei oikein mahdu. Onneksi Jussilla näyttää olevan hyvä ryhti ja elämänasenne, niin kyllä se siellä pärjää, naurahtaa Airola.

"Viihteen iso merkkipaalu"

Jarkko Lahti ja Oona Airola ovat syntyisin Kokkolasta. Heidän syntymäkaupungissaan iloitaan Hymyilevän miehen suosiosta.

Paikkakunnalla julkaistavan Keskipohjanmaa-lehden elokuvakriitikko ja Jussi-valinnoista vastaavan Filmiauran jäsen Hannu Björkbacka hehkuttaa, että elokuvan saamat kahdeksan palkintoa ovat yksi suomalaisen viihteen ylittämättömistä merkkipaaluista.

– Kaikkiaan suomalainen elokuva on saanut vuosien varrella vain muutaman palkinnon Cannesista, mutta Hymyilevä mies sai sellaisen. Se on aivan verratonta. Lisäksi siellä tuli tunnettuutta ja elokuvan ympärillä kävi kova pöhinä, iloitsee Björkbacka.

Elokuvateattereissa Hymyilevää miestä kävi katsomassa noin 50 000 katsojaa kotimaassa. Ulkomaisissa teattereissa kiertue on parhaillaan meneillään.

Filmialaa vuosikausia tarkasti seurannut kriitikko on huomannut, että kansainvälisen menestyksen myötä suomalaisella elokuva-alalla alkaa nyt olla itsetuntoa ja rentoutta. Rahaakin täkäläisessä filmiteollisuudessa pyörii aiempaa enemmän.

Terveysvalvonta teki päätöksen Jokirannan koulun käyttökiellosta tällä viikolla. Nyt 70-luvulla rakennetun päärakennuksen kolme luokkaa sekä käytävätiloja on pois käytöstä. Rakennusyritys tutkii kosteusvaurioita.

Nuorisovaltuusto järjestää tilanteen takia mielenilmauksen tiistaina 4.4. ja luovuttaa kaupungin päättäjille adressin sisäilmahuolesta kello 9.

Osa oppilaista on oirehtinut koulussa koko lukuvuoden: he ovat kärsineet silmä-, iho- ja hengitysoireista. Myös osa opettajista on saanut sisäilmaoireita.

Jokirannan koulun päärakennuksessa katto on vuotanut maaliskuun puolessa välissä. Kiinteistöpäällikön mukaan kattovuodot on korjattu. Kuudensadan oppilaan koulussa on tehty sisäilmatutkimuksia - tuloksia saadaan pääsiäisenä.

Koulu kostuu kolmesta rakennuksesta. Pihalla on lisäksi parakkiluokkia, sillä kaupungin ainoa yläkoulu on kärsinyt jo pitkään tilapulasta.

Luokkien sulkemisen takia osa tunneista on siirretty parakeihin, lukiorakennukseen ja yläkoulun muihin luokkiin.

Lue myös Keskipohjanmaa+-artikkeli: Jokirannan koulun vuotavalle katolle ensiapukorjaus tänään 20.3.2017

Poliisi epäilee, että sunnuntaina Vetelistä kuolleena löytynyt mies on joutunut henkirikoksen uhriksi. Asiaa tutkitaan tappona.

Poliisi on ottanut maanantaina kiinni neljä henkilöä, joiden osuutta tapahtumiin on tutkittu. Osa kiinniotetuista on vapautettu.

Poliisi kertoo, että illan ja yön tapahtumia on pystytty selvittämään jonkin verran. Koska tapahtumien kulku ei ole täysin selvillä, poliisi ei vielä pysty tiedottamaan asiasta tarkemmin.

Vetelistä valtatie 13:n varrelta löytyi sunnuntaina kuollut mies. Omaiset ilmoittivat henkilön kadonneeksi lauantaina, mutta häntä ei löydetty etsinnöistä huolimatta. Lopulta vainajan löysivät ohikulkijat.

Puhutteleva, napakka, selkeä, katseen vangitseva ja mielikuvia sekä informaatiota antava – tällainen vaalimainos erottuu suuresta mainosten joukosta, kertovat Vaasan yliopiston markkinoinnin professori Pirjo Laaksonen sekä Vaasan ammattikorkeakoulun ja Vaasan yliopiston art director Satu Aaltonen.

Ehdokkaan mainosaika äänestäjää kohden on lyhyt. Lyhyessä hetkessä on jäätävä äänestäjän mieleen. Kun vaalimainos kolahtaa postiluukusta, on siitä erotuttava selkeästi kolme asiaa: ehdokkaan nimi, puolue ja vaalinumero.

Vaalimainonta uudistuu hitaasti

Vaikka vaalimarkkinoinnin kanavat ovat lisääntyneet, ovat itse vaalimainokset usein ulkoisesti hyvin samanlaisia. Yksi syy on esimerkiksi puolueen asettamat määritelmät mainokselle. Näitä on esimerkiksi värimaailma, tekstin fontti ja logo.

Laaksosen mukaan vaalimainoksen täytyy olla tunnistettavissa tietyn puolueen edustajaksi, mutta tuoda ehdokasta esiin. Vaikka ulkoisia vaatimuksia on, voi Aaltosen ja Laaksosen mukaan ehdokkaan persoona näkyä silti mainoksessa.

– Jos olet ehdokkaana räväkämpi, niin voit myös tehdä vaalimainoksesta räväkämmän, Satu Aaltonen kertoo.

Erityisesti sosiaalinen media on tuonut uuden kanavan lähestyä äänestäjiä ja keskustella aiheesta. Mainoksia voidaan kohdentaa tietylle ryhmälle.

– Debatointi voidaan räätälöidä tietyille vastaanottajille. Toki henkilökohtaista kampanjointia tapahtuu edelleen myös toreilla ja keskustelutilaisuuksissa, Pirjo Laaksonen kertoo.

Yhtenäisessä teemassa hyviä ja huonojakin puolia

Kuntavaaleissa puolueet panostavat yhtenäisiin lehtimainoksiin, jolloin esiin voi nousta tietty teema. Esimerkiksi Lapuan Sanomien (28.3.2017) kannessa Kokoomuksen ehdokkaat viestivät asuvalinnoillaan, jotka voivat herättää monelaisia mielipiteitä.

– Se, miksi he ovat ne valinneet, voi kertoa heistä tai heidän juuristaan jotakin. Vaatetuksella voi olla vahva viesti siitä, että olemme pitkän aikaa olleet tätä maata rakentamassa. Se viestii myös juurevuudesta ja liittyy suomalaisuuteen. Voisi tulkita, että tällaista halutaan viestiä – että tunnemme tämän historian ja arvostamme sitä, Pirjo Laaksonen sanoo.

Vaikka yhtenäinen teema puolueen yhteismainoksessa voi olla hyvä asia, ei se nosta yksittäisten ehdokkaiden persoonia esiin.

– Mainoksen pitäisi kuitenkin kertoa myös ehdokkaasta itsestään. Täytyy miettiä, mille kohderyhmälle tämä on suunnattu. Jos se on suunnattu niille ihmisille, jotka arvostavat suomalaisia perinteitä ja kunnioittavat satavuotiasta Suomea ja jolle tällainen arvoperusta on tärkeä, niin se kolahtaa. Mutta, jos haluaa olla globaali maailmankansalainen ja perusarvot ovat jossain muussa, näkee esimerkiksi taakkana meidän pitkän historian, niin eihän se sellaiseen kolahda, Laaksonen toteaa.

Kuvalla suuri valta

Suurimman huomion vaalimainoksessa saa aina kasvokuva. Kuvaan kannattaa panostaa, sillä Helsingin yliopiston sosiaalipsykologian professori Jan-Erik Lönnqvistin mukaan ehdokkaan ulkonäöllä on kuntavaaleissa merkittävä rooli vaalimenestyksessä.

– Me ollaan pieniä narsisteja. Etsimme aina kasvoja, oli kyse mistä tahansa mainonnasta, Satu Aaltonen sanoo.

– Kuva tuo inhimillisyyttä ja puhuttelevuutta mainokseen, Pirjo Laaksonen lisää.

Satu Aaltosen mukaan katse kohdistuu ensimmäisenä silmiin. Se, kannattaako kuvassa hymyillä vai olla vakava, riippuu ketä mainoksella haluaa lähestyä.

– Hymyilevä ihminen on luokseen vetävämpi kuin jurottava, mutta politiikassa jurottavallakin tyylillä voi päästä pitkälle. Liittyy persoonaan loppujen lopuksi, Aaltonen kertoo.

– Joitakin ihmisiä puhuttelee, että on uskottava, asiantunteva ja vakuuttava. Osa taas voi etsiä hakijoiden joukosta lämminhenkistä perheihmistä ja tuttavallista ehdokasta, Laaksonen sanoo.

Mainoksessa ehdokkaat pyrkivät esittelemään itsestään parhaat puolet. Satu Aaltosen mukaan huomiota kannattaa kiinnittää kuitenkin aitouteen.

– Liian sliipattu ei vetoa ihmiseen, Aaltonen kertoo.

Perusarvo ja sanoma selkeästi näkyviin

Kuvan jälkeen katse hakee ehdokkaan puoluetta ja logoa.

– Jotkut voivat olla epävarmoja muutaman puolueen välillä, mutta kyllä se puolue on vaalimainoksessa tärkeä, Aaltonen kertoo.

Lehti- ja tienvarsimainoksissa tekstimäärä on minimissään. Kotiin kannettaviin lehtisiin tekstiä mahtuu enemmän.

– Kadunvarsimainosten tehtävänä ei ole välittää hirveästi tietoa, vaan muistuttaa vaaleista ja ehdokkaasta, Laaksonen kertoo.

Kadunvarsimainosten tehtävänä ei ole välittää hirveästi tietoa, vaan muistuttaa vaaleista ja ehdokkaasta. Pirjo Laaksonen

Hyvästä vaalimainoksesta selviävät ehdokkaan perusarvo ja sanoma, ja se mitä tämä haluaa viedä eteenpäin. Monet mainitsevat mainoksessaan esimerkiksi ammattinsa.

– Se kertoo henkilön taustasta samalla tavalla kuin kuvakin. Niillä on tunnistettavuuden ja luotettavuuden ja jopa asiantuntevuuden rooli. Jos vaikka on sairaanhoitaja tai lääkäri, niin voi ajatella, että terveydenhuollon palvelut ovat lähellä sydäntä, Laaksonen kertoo.

Symboleillakin voidaan viestiä

Pirjo Laaksosen mukaan myös muilla symboleilla kuin puolueen logolla erottuminen on mahdollista. Näitä voivat olla esimerkiksi virka-asut, kuten univormut. Symboleiden tulkitseminen on osittain tietoista ja osittain tietämätöntä.

– Symboleilla viestiminen on nykyaikana ja kautta historian ollut vahva vaikuttaja, koska me emme tulkitse niitä vain tiedostetusti. Toivoisin, että niitä käytettäisiin enemmän, Laaksonen kertoo.

– Hyvä mainos antaa katsojalle mahdollisuuden oivaltaa ja täydentää sen mainoksen. Hyvä mainos ei ole valmiiksi pureskeltu. Hyvä, jos joutuu itse vähän ponnistelemaan, että mitä siinä haetaan. Esimerkiksi sanaleikit helpottavat mainoksen muistamista, Laaksonen kertoo.

Keski-Pohjanmaan käräjäoikeus vangitsi torstaina miehen todennäköisin syin epäiltynä Vetelistä kuolleena löytyneen miehen taposta. Vangittu on vuonna 1994 syntynyt keskipohjalainen mies.

Poliisin vaatimuksesta käräjäoikeus käsitteli asian suljettujen ovien takana. Myös asian käsittelyyn liittyvät asiakirjat määrättiin tutkinnanjohtajan vaatimuksesta salassa pidettäviksi lukuunottamatta ratkaisun lopputulosta.

Asiasta on nostettava syyte viimeistään 14.6.

Ohikulkijat löysivät sunnuntaina kuolleen miehen Vetelistä valtatie 13:n varrelta.

Kokkolalainen Johan Wargh on kätevänä miehenä nikkaroinut paljon linnunpönttöjä. Kun ikää alkoi karttua, pöntönteossa nousi esiin ongelma:

– Kun vanhenee, ei tohdi enää kiivetä puuhun, joten keksin, että teen kahvallisen linnunpöntön, joka on helppo ripustaa pitkän kepin avulla koivun oksaan, kertoo idean isä ja linnunpöntön tuotekehittelystä vastannut Johan Wargh.

Perinteinen lintujen asumus koki muitakin muodonmuutoksia Johan Warghin käsissä. Lopputuloksena on pönttö, joka ei homehdu, on helppo puhdistaa ja pysyy myös paikallaan tuulessa sekä tuiskussa.

Pönttötehdas käynnissä

Johan Wargh ei valmista kahvallisia pönttöjä yksin, vaan asuinalueensa kyläyhdistyksen aktiivien kanssa. Kaustarin-Kirilahden kyläyhdistyksessä Kokkolassa pönttöjen kimpussa on yleensä useampi nikkaroija niin, että asumuksia syntyy ikään kuin tehdastyönä. Yksi sahaa lautoja tai vaneria, toinen asentaa hakoja ja kolmas leikkelee alumiinipeltiä.

Pönttö pysyy paikoillaan puussa takaseinän alaosaan kiinnitettyjen kahden kolmiomaisen puukiilan avulla. Kiilat asettuvat puun runkoa vasten, jolloin tuuli ei pääse lintukotoa heiluttelemaan. Kiilat on tehty sahaamalla 50 millimetriä paksu rima kahtia.

Kahvalliseen pönttöön tarvitaan vesivaneria, lautaa, rimaa, alumiinipeltiä, ruuveja ja haka. Linnunpöntön katto ja takaseinä tehdään vesivanerista, muut seinät laudasta. Takaseinän vanerinen yläosa on muotoiltu paksuksi koukuksi.

Tikkasuoja ja aukeava etuseinä

Linnunpönttö on myös helppo puhdistaa. Etuseinä on kiinnitetty sivuseiniin ruuveilla ja pohjalautaan hakasen avulla. Ruuvit toimivat samalla saranoina, jolloin pöntön voi tyhjentää vuosittain vain avaamalla haan. Pohjassa jokaiseen nurkkaan on tehty pienet aukot ilmanvaihdon vuoksi.

– Jos pohja on liian tiivis, pesä on märkä. Nyt se ei pääse homehtumaan.

32 millimetrinen suuaukko on puolestaan vahvistettu pehmeällä alumiinipellillä, joka on pyöristetty metalliputkella suuaukon kohdalta.

– Vahviste on tikkaa varten, ettei se pääse hakkaamaan ja suurentamaan lentoaukkoa. Vaikka kyllä se tulee sivusta läpi, jos haluaa, Johan Wargh toteaa.

Tuotekehittelyn läpikäyneet pöntöt kelpaavat linnuille, tietää Johan Warh. Hänen omalla pihallaan varsinkin tiaiset pesivät kahvallisissa pöntöissä. Suuaukko on 32 millimetrin kokoinen ja se onkin mitoitettu juuri tiaiselle.