Paikka: Kokkola, Ykspihlaja. Kokkolan Suurteollisuusalue pvm: 19. 06. 2018 klo: 11:10 Vaara ohi. Kokkolan suurteollisuusalueen kaasuvuoto on ohi. Tilanteesta ei aiheudu enää vaaraa ihmisille.
VARNINGSMEDDELANDE:
Plats: Karleby, Yxpila. Karleby Storindustriområde / stamhamn datum: 19.06.2018 kl. 11:10 Faran är över. Gasläckaget på Karleby storindustriområde är över. Situationen orsakar ingen fara för människorna längre.
Suomen kielessä on sanoja, joista moni käyttää sinnikkäästi väärää muotoa. Tällaisia ovat esimerkiksi sairausloma, keisarileikkaus ja elämäkerta.
Jatkuva väärin puhuminen voi toisaalta johtaa siihen, että nykyisestä väärästä tulee oikea. Kieli muuttuu käyttäjiensä avulla, ja juhlalliset julistukset asioiden oikeellisuudesta ovat nykyään varsin harvinaisia.
Kielitoimisto ja Kotimaisten kielten keskus Kotus eivät pidäkään kielivirheisiin takertumista tyylikkäänä. Sitä harrastetaan jo tarpeeksi esimerkiksi sosiaalisessa mediassa, missä on pahempia kielipoliiseja kuin Kotuksessa, sanoo erityisasiantuntija, kielenhuoltaja Riitta Eronen.
– Kielenkäytössä on suurempiakin ongelmia: kielellä voi tehdä pahaa tai käyttää valtaa väärin. Kuva voi vääristyä, koska on helpompi kytätä oikeinkirjoitusta.
Eronen muistuttaa, että kielenhuollon tavoitteena on säilyttää yhteinen, toimiva yleiskieli. Tärkeää on erityisesti virkakielen huolto, sillä virkakielen pitää olla selkää, asiallista ja ymmärrettävää.
Elämänkerta-muodon taustalla on ajatus elämän kertomuksesta eli kertomuksesta elämästä. Genetiivialku kuitenkin katoaa tämäntyyppisistä sanoista, ja sen korvaa nominatiivi: ei ole kansantiedettä, vaan kansatiede. Elämäkerta noudattaa samaa linjaa kuin esimerkiksi vaatekerta ja vuosikerta.
Keisarileikkauksen tausta on hämärämpi. Sanan on selitetty juontuvan latinan sanasta caedere eli leikata. Myytin mukaan nimitys on peräisin Julius Caesarin syntymästä. Tuohon aikaan keisarileikkaus tehtiin kuitenkin vain äidin kuoltua, ja Caesarin äiti eli vuosia poikansa syntymän jälkeen.
Suomeen termi kääntyi ruotsin kejsarsnitt-sanasta. Keisarinleikkaus-muoto on voinut syntyä siitä, että ruotsin sanan s-kirjain on tulkittu genetiivin päätteeksi, vaikka se kuuluu snitt-sanaan. Näin kyseessä olisi käännösvirhe.
Monen sujuvasti käyttämä sairasloma-sana taas olisi epälooginen, sillä meillä on myös sairauseläke ja sairausvakuutus. Useimmiten sanojen synnyn taustalla on muotti eli sananmuodostusta ohjaava kuvio, jota harva kuitenkaan tiedostaa.
– Jos on liikaa vaihtelua, siitä syntyy hämmennystä varsinkin asiateksteissä ja siksi on hyvä pyrkiä melko yhtenäiseen linjaan, sanoo Eronen.
Joskus on silti annettava periksi linjasta poikkeamiselle. Esimerkiksi uutisoida-sana oli syntyessään muun muassa pakinoitsija Ollin hampaissa. Se oli johdettu väärin, sillä -(i)nen-loppuisista substantiiveista ei tehty verbejä -soida-johtimella. Uutisoida oli väärin samoin kuin entisöidä, muistutti Kielikello 80-luvulla ja kehotti käyttämään sanoja uutistaa ja entistää.
20 vuotta myöhemmin lusikka otettiin kauniiseen käteen: Suomen kielen lautakunta hyväksyi verbin, vaikka se olikin johdettu poikkeuksellisella tavalla.
– Sanakirjasta voidaan uutisoida-verbin yhteydessä pyyhkiä pois maininta "paremmin toisin", kerrottiin tuolloin.
Sanat syntyvät nykyään spontaanisti. Niiden synty on helppoa, sillä suomi on taipuvainen kieli ja siinä on paljon johtimia eli liitteitä, joiden avulla tehdään uusia sanoja. Aiemmin sanoja myös keksittiin ja laitettiin tyrkylle, mutta niitä jouduttiin poistamaan, koska ne eivät tarttuneet kansan kieleen.
– Esimerkiksi avoliiton tilalle yritettiin aikanaan tarjota sanaa asuinliitto, mutta se ei lähtenyt liikkeelle. Onhan kyse niin paljon muustakin kuin asumisesta, pohtii Eronen nyt.
Oma lukunsa ovat lääketieteen sanastolautakunta ja Sanastokeskus TSK, jotka tietoisesti etsivät suomalaisia vastineita lääketieteen ja tietotekniikan termeille. Tuorein tällainen onnistuminen on sydäniskuri-sana, joka keksittiin defibrillaattorille.
Eronen muistuttaa, että sana on sana aina kun sitä käyttää useampi kuin yksi ihminen. Se ei vaadi pääsyä sanakirjaan, vaan vaikkapa nuorilla, larppaajilla, merimiehillä, japanilaisen kulttuurin ystävillä ja lukemattomilla muilla ryhmillä on aina ollut omat sanastonsa. Vanhempien kannattaisi myös oppia nuorten sanoista, Eronen kannustaa.
Silti sanojen siirtyminen yhteydestä ja merkityksestä toiseen jaksaa raivostuttaa suomalaisia. Bongata-verbin käytön laajentaminen aikanaan mihin tahansa havainnointiin kiukutti lintuihmisiä.
Myös reivaaminen eli purjepinnan vähentäminen on kääntynyt yleiskielessä kurssin muutokseksi, vaikka purjehtijat eivät siitä pitäisikään. Tv- ja radioammattilaiset käyttävät keli-sanaa välillä huolettomasti kuvaamaan myös säätä, vaikka kyse on maaston kulkukelpoisuudesta.
Jopa kielelle ominaiset rektiot eli se, miten toinen sana toimii pääsanansa yhteydessä, muuttuvat. Nuorille on hyvin tavallista sanoa "rakastan kävellä" ja "pystyn tulla vasta illalla".
– Niille ei oikein voi mitään, sanoo Eronen.
Yhä useammin kielen käyttöä ohjataan kieltojen sijaan muistuttamalla, että olemassa olisi parempikin tapa. Ankarien sääntöjen aika on ohi, sillä ne voisivat olla kohtalokkaita.
– Liian monet säännöt johtaisivat puhe- ja kirjakielen eriytymiseen, ja pahimmillaan meillä olisi pian kuollut kieli, sanoo Eronen.
Toisaalta valtava vaihtelu voi hämmentää, ja siksi Eronen pitäisi kiinni esimerkiksi koettaa- ja koittaa-sanojen erosta. Nuorten on kuitenkin vaikea erottaa noita sanoja toisistaan, ja tilannetta hankaloittaa se, että ääntämys ruokkii sekoittamista. Silti yhä vain uusi päivä koittaa, kaikki yrittäminen on koettamista.
Kielen kehitystä pyritään ohjaamaan myös yksinkertaistamalla: esimerkiksi kunnallisvaaleista on tullut kuntavaalit. Svetisismejä eli ruotsin kielen jäämiä on saatu siivottua vahtimalla – nykyään niiden sijasta koetetaan karsia anglismeja eli englannin vaikutusta.
Kotuksesta kysytään usein, miten verkko muuttaa kieltä. Kielenhuoltaja Riitta Erosen näkemys on, että kirja- ja puhekieli lähentyvät toisiaan. Verkossa toisaalta ärsytyskynnys on matala, ja esimerkiksi uudissanat voidaan lytätä, vaikka ne olisi johdettu oikein.
– Kaikki ovat oman kielensä asiantuntijoita, mutta ei saa läiskiä toista. Sekin lyö välillä yli.
Eronen muistuttaa sosiaalisesta kieliopista eli tilanteen mukaisesta kielenkäytöstä. Tyylin valitseminen on hyvin herkkä alue, ja murteilla kirjoitettaessa kannattaa olla varuillaan, sillä niiden käyttöön suomalainen suhtautuu vielä puritaanisemmin kuin yleiskielen.
– Nämä ovat tunteellisia asioita, mutta on turha ottaa niitä raskaasti. Kieli on ilon ja tietysti keskustelun aihe!
Kokkolalainen Bergrothin perhe on lähdössä juhannuksen viettoon mökkisaareen. Perheen lapset eivät ole enää vuosiin suostuneet mukaan, mutta Jussi tulee. Se on veneillyt pennusta asti. Nyt on alkamassa jo kuudes purjehduskesä.
38-jalkaista rannikkoristeilijää kipparoi Mikael Bergroth. Päivi Kant-Bergroth on kapteenska ja puosu.
– Jussin rooli miehistössä on viihdyttäminen. Tosiaalta sen tehtävä on myös nautiskella. Sitä palvellaan ja hellitään herkuilla ja harjaamisella reissun aikana, kapteeni nauraa.
Jussi tekee tupatarkastusta. Se kulkee häntä pörröllään edestakaisin ja tutkii jokaisen kolon veneessä. Niin se tekee aina, kun purjehduskausi alkaa.
– Se varmistaa, että vene on oma, ja kaikki on oikealla paikallaan. Näin perusteellista kierrosta se ei enää sitten tee koko kesänä, isäntäpari kertoo.
Kun Jussi tuli perheeseen, oli itsestäänselvää, että se otetaan mökille ja veneretkille mukaan kuten muutkin perheenjäsenet. Bergrothien mielestä kissoja on helppo totuttaa veneilyyn. Silti niitä näkee harvoin seilaamassa.
– Tämä meidän poikamme on seurallinen ja utelias. Kiva kaveri. Tuntuisi tyhjältä, jos se ei olisi veneessä.
Jussi on pyhä birma. Rotua kuvaillaan rauhalliseksi, sosiaaliseksi, ystävälliseksi ja siistiksi. Jussi on Bergrothien mukaan kaikkea tätä, mutta myös riittävän seikkailunhaluinen, että oppi laivakissaksi.
Kapteeni uskoo pilke silmäkulmassa, että jos Jussi ei olisi leikattu kolli, sillä olisi vanhojen merimiestarinoiden tapaan mirri joka satamassa.
– Papereissa sen virallinen nimi on Don Juan.
Kapteenska kaataa kuppiin vettä. Kissanruokaa löytyy kaapista. Jussille pakataan purjehdusreissuille mukaan yleensä myös jauhelihaa. Pitää olla sika-nautaa, koska pelkkään naudanlihaan karvainen purjehtija ei suostu koskemaan.
Juhannuksen kunniaksi Jussi saa mukaan veneeseen myös kinkkusuikaleita.
Tärkeä varuste, pesuvati, täytetään reissun alkajaisiksi hiekalla. Jussi istuu tyytyväisenä vessassaan, vaikka vene keinuisi. Koskaan ei ole päässyt tulemaan vahinkoa.
– Ei tarvitse mennä kakkalenkille maihin. Kissa on siinä mielessä koiraa helpompi purjehduskaveri, ihmismiehistö kiittelee.
Ulkona tuuli yltyy. Jussi päättää silti lähteä salongin sohvalta kannelle, vaikka inhoaakin sitä, kun tuuli sekoittaa turkin.
Se kiertelee, katselee ja pysähtyy välillä kuuntelemaan. Yhtäkkiä se nostaa kuonoaan ja selvästi haistelee Pohjanlahden meri-ilmaa.
Aikoinaan merenkulkijat uskoivat, että laivakissa pystyi aistimaan tulevan myrskyn. Bergrothien mielestä Jussista ei ole meteorologiksi. Tai ehkä muu miehistö ei vain ymmärrä sen hienovaraista kehonkieltä.
Vuosisatojen ajan taikauskoiset merimiehet pitivät laivakissoja onnen tuojina, ja niitä oli jokaisessa laivassa.
– Sitä Jussikin on. Se tuo pelkästään onnea ja iloa mukanaan!
Jussin purjehdusreissut taittuvat sohvalla torkkuen. Välillä se havahtuu moikkaamaan muuta miehistöä kannelle. Hyvällä kelillä se köpöttelee edestakaisin ja seurailee maisemia.
Jussin annetaan olla vapaasti, mutta kun merikotka ilmestyy näkyviin, saaliilta liikaa näyttävä miehistön jäsen komennetaan sisälle.
– Viime kesänä joka mökkireissulla nähtiin merikotkia, Bergrothit kertovat.
Elämänsä ensimmäisellä purjehdusreissulla Jussi säikähti veneen kallistumista niin, että tarrasi koko kynsipatteristollaan kiinni syvälle kaptenin jalkaan.
– Veri valui, mutta Jussi rauhoittui heti sylissä. Nykyäänkin navakka tuuli ja varsinkin moottorin ääni saavat sen haluamaan syliin rauhoittumaan, Bergrothit kertovat.
Jussin edeltäjä, 8-vuotiaana adoptoitu Svante-Maria oppi aikuisena kissankin nopeasti olemaan veneessä. Sen kanssa seilattiin Ruotsin rannikolla asti.
Svante-Maria on jo autuaammilla purjehdusmailla, mutta Jussi kyntää Pohjanlahtea kaunislinjaisen puuveneen kyydissä.
Miehistön ihmisjäsenet haaveilevat jo vuodesta 2020. Silloin on tarkoitus ottaa virkavapaata ja lähteä 3–4 kuukauden purjehdusreissulle. Jussi ei vielä tiedä, että sekin lähtee mukaan.
Sille reissulle ehkä jo löytyy 4,5-kiloiselle karvapallerolle oikean kokoiset pelastusliivit. Nyt pelastusvälineen virkaa toimittaa iso haavi, jolla Jussi napataan turvaan, jos se sattuu putoamaan laidan yli. Vielä ei onneksi haavia ole tarvittu.
Satamassa Jussi loikkaa ketterästi veneestä toiseen ja käy tervehtimässä kapteenin ja kapteenskan kavereita odotettuna vieraana. Valjaat pannaan, jos vieressä on tuntemattomien veneitä.
Kannelta takaisin sohvalle palannut Jussi lopettaa turkkinsa nuolemisen ja alkaa mulkoilla kipparia ja puosua sen näköisenä, että löpinät saavat riittää.
Miehistö hommiin ja purjeet ylös! Jussi haluaa juhannuksen viettoon.
Asemalla sen kuulee ensimmäistä kertaa, kun junat sekä etelästä että pohjoisesta tuovat musiikkileiriläisiä Kokkolaan.
– Sinä olet varmaan opettajia?
Ja 54-vuotias Arto Kallio vastaa ystävällisesti, että ei ole. Oppilas hän on, ihan tavallinen leiriläinen. Mitä nyt vähän vanhempi kuin leiriläiset keskimäärin.
Suomen kesä on pullollaan musiikkileirejä. Viime vuonna musiikkilehti Rondo listasi niitä yli 50. Valtaosa ajoittuu juhannuksen jälkeiseen aikaan.
Kälviän juuri päättynyt musiikkileiri keräsi Keski-Pohjanmaalle lähes 160 soittajaa ja 30 opettajaa eri puolilta Suomea. Rannalle jäi suuren hakijamäärän vuoksi erityisesti viulisteja, sellistejä ja huilisteja.
Ikäjakauma menee aaltoliikkeenä: muutaman vuoden ajan yli puolet leiriläisistä oli täysikäisiä, mutta toissavuonna enemmistöksi kääntyivät alle 18-vuotiaat. Jonkin vuoden päästä tilanne kääntyy taas, uskovat järjestäjät.
Kauniaisista Kälviälle Keski-Pohjanmaalle kolmatta kesää matkustanut Arto Kallio on silti leiriläisistä eittämättä vanhin. Sillä ei ole paljon merkitystä: univelkoja hänkin leirin jälkeen kotonaan kuittaa.
Arto ja Katri Kallio tulivat Kälviän musiikkileirille ensi kertaa toissakesänä. Perustutkinnot suorittanut tyttö kaipasi jotain uutta, mutta lähti isä mukaan itsekkäistäkin syistä: arjessa harjoittelu jää vähiin monien yhteisharjoitusten vuoksi, joten intensiivinen leiriputki kuulosti hyvältä.
Valinta osui Kälviään, koska kyseessä on yksi maan harvoista sinfoniaorkesterileireistä – jazzleireistä isällä on runsaasti kokemusta. Tytär soittaa viulua ja pianoa, isä orkesterisoittimista bassopasuunaa ja -klarinettia sekä huilua ja saksofonia.
Valinta osui ja upposi.
– Täällä tehdään töitä aamusta iltaan, ja se luo yhteishengen, jota kutsutaan Kälviän hengeksi. Se saa aikaan sen, että kaikki ovat kavereita keskenään. Ja se taas sen, että kunnioitetaan toisiamme ja ollaan ystävällisiä toisillemme, määrittelee Arto Kallio.
Ainakin vielä tänä kesänä parivaljakko viihtyi leirin hyvin yhdessä. Katri Kallio muotoilee, ettei isän mukanaolo "suorastaan ärsyttänyt".
– Pääasiassa se menee kyllä...
Isälle taas ikäero muihin leiriläisiin ei ole iso asia, sillä ystävystyminen on molemmille helppoa.
– Jalkapallossa ja muissa touhuissa olen mukana siinä kuin muutkin, mutta yleistä hengailua ei tässä iässä oikein jaksa, myöntää Arto Kallio.
Leirillä on opettajia Keski-Pohjanmaan lisäksi muun muassa RSO:sta, Helsingin, Turun ja Tampereen sinfoniaorkesterista ja Sibelius-Akatemiasta. Palaute on välillä tiukkaakin, ja intensiivisestä harjoittelusta saa paljon irti.
– Kyllä tavoite on tulla paremmaksi koko ajan ja jokaisella osa-alueella, sanoo Arto Kallio.
Osa-alueita riittää, sillä teknis-tieteellisellä alalla työskentelevän Arto Kallion vapaa-aika täyttyy musiikista. Harrastus alkoi jo neljän vuoden iässä pianonsoitolla, joten täynnä on 50 vuotta musiikin harrastamista.
Intoa ei syönyt edes alkuaikojen opettaja, joka löi poikaa sormille, kun tämä soitti väärin. Päinvastoin: Kallio on soittanut lähes kaikkia puhallinsoittimia ainakin sen verran, että tietää, miten mikäkin käyttäytyy. Hän myös laulaa ja sovittaa. Leirillä hän lauloi tänä vuonna West Side Storya.
Yleensä mies keskittyy vuoden kerrallaan paremmin yhteen soittimeen: ensi vuosi menee pasuunan tekniikan parissa ja bassoklarinetti saa huilia hiukan.
Arto Kallio on kotipaikkakunnallaan Kauniaisissa mukana sinfoniaorkesterissa, vaskiyhtyeessä, ruotsinkielisessä kuorossa ja erilaisissa jazzkomboissa sekä irlantilaismusiikkia soittavissa bändeissä.
– Olemme molemmat erikoistuneet monen genren tekemiseen. Tietysti se vähän myös rajoittaa sitä, kuinka korkealle voi yhdessä lajissa päästä, mutta se tuo virtaa, kun tekee erilaista eikä keskity vain yhteen lajiin, Kallio perustelee.
Musiikki onkin miehelle äärimmäisen tärkeää. Elämään mahtuu myös jakso, jolloin musiikki jäi arjesta, mutta kun se palasi, vaikutuksen huomasi.
– Oli kuin nurkkaan olisi syttynyt valo.
Isä ja tytär tietävät jo nyt, että suuntaavat Kälviälle myös ensi vuonna, kun leiri juhlii 50:ttä vuottaan.
Jos kaikki menee suunnitellusti, Arto Kalliolla on tuolloin mukanaan muutama itse tehty kappale ja italialaisen säveltäjäystävän tuore sävellys koko vaskisektiolle. Kantaesityksiä on kuultu leirillä parina aiempanakin kesänä.
Työvoimapulasta kärsivän Sievin poikkeuksellinen rekrytointikampanja on tuottanut tulosta. Kunta ja kaksi yritystä jalkautuivat toukokuussa kahdeksi päiväksi Pohjois-Savoon etsimään uusia työntekijöitä suureen pulaan.
Saldona oli kuutisenkymmentä halukasta työntekijää, jotka ottivat yhteyttä kunnan rekrynettisivuston kautta. Lisäksi Savon-kiertueella mukana olleet Sievin Jalkine ja teollisuuden sopimusvalmistaja Ojala-Yhtymä ovat saaneet kymmeniä työhakemuksia.
– Sievin Jalkine joutui palkkaamaan yhden työntekijän pelkästään käymään hakemuksia läpi, kertoo Sievin Teollisuuspuiston toimitusjohtaja Mikko Heickell.
Tulos oli niin hyvä, että syksyllä kampanja saa jatkoa jopa laajempana. Heickellin mukaan harvoin kunta on tällaisessa vetoroolissa rekrytoinnissa.
– Syksyllä Kalajokilaakson viisi kuntaa hakevat valtakunnallisella kampanjalla työvoimaa reiluun kymmeneen yritykseen. Tämä on selvästi konsepti, joka toimii, toteaa Heickell.
Noin 5 000 asukkaan Sievin kuntaan syntyi viime vuonna yli 20 uutta yritystä ja 250 teollista työpaikkaa.
Kunnan tavoitteena olikin houkutella toistasataa työntekijää, mutta siihen ei pelkästään toukokuun kampanjalla ylletä.
Kuitenkin kunnan itsensä vetämän kampanjan saama medianäkyvyys on tuonut runsaasti kyselyitä myös muille alueen yrityksille. Työntekijöitä kun haettiin omilla kotisivuilla, tv-mainonnalla sekä suoralla lähetyksellä TE-palveluiden MessiLivessä, jossa ihmiset eri puolilta maata voivat kysellä työpaikoista.
– Tällä kampanjalla ei löydetä Sieviin sataa ihmistä, mutta kymmeniä se tuo, ja se on odotettua parempi päänavaus. Jo ensimmäiset kampanjan kautta palkatut ovat muuttaneet Sieviin, Heickell kertoo.
Toukokuun kiertue auttoi Mikko Heickellin mielestä yritysten akuuttiin työvoimapulaan. Elokuussa pitää aktivoitua uudelleen, kun kesätyöntekijät lähtevät Sievistä.
– Esimerkiksi Sievitalojen talotehdas on valmistumassa ensi tammikuussa ja sinne tarvitaan useita kymmeniä työntekijöitä. Lisäksi kysyntää on metalliosaajista ja maanrakennuskuljettajista, summaa Heickell.
Sievi on jo valmistautunut uusien asukkaiden tuloon tekemällä päätöksen uuden päiväkodin rakentamisesta. Myös vuokra-asuntojen saamiseen ja esimerkiksi kimppakyyteihin on luvassa helpotusta.
Punkkeja on viime vuosina löydetty uusilta alueilta Suomessa. Samalla tietoisuus, ja jopa pelko, niiden kantamista bakteereista on lisääntynyt.
Esimerkiksi borrelia-bakteeri voi tarttua ihmiseen punkinpuremasta ja aiheuttaa infektiotaudin, jota kutsutaan borrelioosiksi tai Lymen taudiksi. Yksi tyypillinen borrelioosin oire on puremakohdan ympärille kehittyvä laajeneva ja punoittava ihottuma, joka hoidetaan antibioottilääkityksellä.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan punkinpurema ilman oireita ei vaadi lääkehoitoa. Myös Helsingin yliopiston zoonoosivirologian professori Olli Vapalahti totesi Ylen haastattelussa, että punkinpurema ei automaattisesti tarkoita esimerkiksi borrelioositartuntaa ja antibioottikuurin määrääminen varmuuden vuoksi ei ole tarpeellista.
Kuitenkin punkinpuremaan esimerkiksi alueilla, joilla punkkeja esiintyy paljon, määrätään nykyään entistä herkemmin antibioottikuuri.
Esimerkiksi Pietarsaaren terveyskeskuksen ylilääkäri Kimmo Kuisman mukaan borrelioositautiepäilyissä ei haluta ottaa riskejä, sillä turhan antibioottikuurin haitat ovat pienet verrattuna borrelioosiin. Pietarsaaressa punkin levittämään borrelioosiin sairastutaan enemmän kuin koko Keski-Pohjanmaalla yhteensä.
Myös Infektioiden torjuntayksikön ylilääkäri Marko Rahkonen Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveysopavelukuntayhtymä Soitesta on sitä mieltä, että antibioottikuureja annetaan Keski-Pohjanmaallakin nykyään aiempaa herkemmin. Virallisen ohjeistuksen mukaan antibioottilääkitystä ei anneta rutiinisti, mutta käytännössä tilanteet vaihtelevat. Hoitopäätöstä tekevän lääkärin on muun muassa harkittava tapauskohtaisesti, kauanko punkki on ehtinyt olla kiinni ihmisessä.
Borrelioositapauksia tavataan pohjalaismaakunnissa useita kymmeniä vuosittain. Tänä vuonna niitä on kirjattu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen rekistereihin 27, joista 25 Vaasan sairaanhoitopiirissä ja kaksi Keski-Pohjanmaalla. Etelä-Pohjanmaalla ei ole kirjattuja tapauksia tänä vuonna.
Tapauksia saattaa olla enemmänkin, sillä rekisteriin kirjautuvat vain julkisessa terveydenhuollossa diagnosoidut tartunnat.
Esimerkiksi Vaasan sairaanhoitopiirissä borrelioositapausten määrä on noussut tällä vuosikymmenellä tasaisesti. Viime vuonna tapauksia oli 65 ja huippuvuonna 2013 tartuntoja oli 83. Vielä vuosituhannen alussa tartuntoja oli alle kymmenen vuosittain.
Vuodesta 1995 Vaasan sairaanhoitopiirissä on todettu yhteensä 647 borrelioositapausta, Keski-Pohjanmaalla 162 ja Etelä-Pohjanmaalla 80. Vakavampaa TBE:tä eli puutiaisaivokuumetta on vähemmän, ja sitä vastaan on olemassa rokote.
Lue lisää Ylen uutisia aiheesta borrelioosi.
Linkit punkeista ja borrelioosista käytyyn suoraan radiokeskusteluun (27.6.2018 klo 14-15) on poistettu artikkelista 27.6. kello 15.08.
Suomessa puutiaiset eli punkit levittävät kahta tautia: borrelioosia ja puutiaisaivotulehdusta (TBE). Puutiaisaivotulehdusta voidaan torjua TBE-rokotteella, mutta bakteerin aiheuttamaa borrelioosia vastaan ei ole rokotetta.
Oikoakseen vääriä käsityksiä on Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL halunnut muistuttaa, että niin sanottu punkkirokote ei suojaa punkin puremalta eikä borrelioosilta.
– Borrelioosia voidaan ehkäistä vain elintavoilla eli estämällä punkin kiinnittyminen iholle, toteaa ylilääkäri Marko Rahkonen Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soiten infektioiden torjuntayksiköstä.
Perinteinen punkkitarkastus ei auta puutiaisaivotulehduksen ehkäisyssä, sillä TBE-virus tarttuu jo muutamassa minuutissa, mutta se on hyvä keino torjua borrelioosia. Kun iholle kiinnittyneen punkin havaitsee ja poistaa nopeasti, sairastumisen riski borrelioosiin on hyvin pieni.
– Siksi, jos liikkuu punkkialueilla, on punkkitarkastus syytä tehdään vähintään kerran päivässä, toteaa ylilääkäri Rahkonen.
Vaarassa ovat paljon luonnossa liikkuvat ja myös lapset, jotka mielellään peuhaavat maassa. Aluskasvillisuuden seassa viihtyvä punkki etsii verenimijänä ihmisestä ohutta ihoa ja hakeutuu siksi mielellään taipeisiin ja karvaisille ihoalueille.
Ylilääkäri Rahkosen mukaan tämä on juuri yksi borrelioosiin liittyvä sudenkuoppa. Karvaisilta alueilta punkkeja ja myös mahdollisen infektion paljastavaa rengasihottumaa on vaikea havaita.
– Pitää muistaa syynätä huolellisesti taipeet ja karvaiset alueet ja lapsilla varsinkin hiusten alue on syytä tarkistaa usein.
Jos löytää ihoon kiinnittyneen punkin, on se syytä poistaa välittömästi.
Punkki suositellaan poistamaan joko pinseteillä tai punkkipihdeillä tarttumalla siihen kiinni mahdollisimman läheltä ihoa. Punkki vedetään suoraan pois kiertämättä sitä ja haava puhdistetaan desinfiointiaineella.
Ylilääkäri Rahkosen mukaan puremakohtaa voi jäädä seuraamaan kaikessa rauhassa, jos tietää, että punkki ei ole ollut kiinnittyneenä muutamia tunteja pitempään.
– Jos puremakohdassa sitten ilmenee rengasihottuma, on syytä hakeutua hoidettavaksi. Kun borrelioosi todetaan alkuvaiheessa, pystytään se hoitamaan kahden-kolmen viikon antibioottikuurilla.
On arvioitu, että joka 50. punkin purema johtaa infektioon. Marko Rahkosen mukaan valtaosa borrelioosi-tartunnan saaneista hakeutuu hoitoon taudin varhaisessa vaiheessa.
– Esimerkiksi täällä Kokkolan alueella, jossa infektioita on ollut jo vuosikymmenien ajan, terveydenhuollon henkilöstöllä on hyvät valmiudet tehdä riskiarvioita silloin kun tartuntaa epäillään. Arvioon vaikuttaa se, kuinka pitkään punkki on ollut kiinni ja miltä puremakohta näyttää.
Punkinpuremaa on alettu hoitaa yhä useammin antibiooteilla, vaikka borrelioosista ei olisi oireita
Varhaisvaiheessa havaittu ja hoidettu borrelioosi paranee hyvin. Jos tartuntaa ei havaita ajoissa, voi tauti aiheuttaa pysyviä vaurioita esimerkiksi niveliin.
Ylilääkäri Marko Rahkonen oli keskiviikkona 27.6. Yle Kokkolan studiossa vastaamassa yleisön kysymyksiin punkeista ja borrelioosista käydyssä radiokeskustelussa.
Nuori perholaismies kuoli ja toinen myös Perhosta kotoisin ollut loukkaantui vakavasti moottoripyörien ulosajossa Alajärvellä.
Onnettomuus tapahtui keskiviikkona iltaseitsemältä. Kolme moottoripyöräilijää ajoi Kurejoen tietä Menkijärven suuntaan. Oikealle kaartuvassa mutkassa ensimmäinenä letkassa ollut mies ajautui sillankaiteeseen ja kuoli. Hän oli syntynyt vuonna 1992.
Toisena ajanut moottoripyöräilijä pysyi tiellä, mutta hänen perässään ajanut kolmas moottoripyöräilijä ajautui myös ulos tieltä ja loukkaantui vakavasti.
Poliisi tutkii onnettomuutta törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Alueella on voimassa 60 kilometrin nopeusrajoitus.
Pohjanmaan kauppakamarin tilaamassa selvityksessä Turusta Oulun eteläpuolelle kulkeva valtatie 8 halutaan osaksi suunnitteilla olevaa valtakunnallista runkoverkkoa. Rannikoa myötäilevä valtatie on erityisen tärkeä väylä alueen vientiteollisuudelle.
Liikenne- ja viestintäministeriö valmistelee runkoverkkopäätöstä, jossa jo olemassa olevat valtakunnallisesti merkittävät maantiet nimetään runkoverkoksi. Ne yhdistävät valtakunnan tärkeimmät keskukset ja palvevat erityisesti pitkän matkan henkilö- ja tavaraliikennettä.
Selvitystyön on tehnyt tehnyt rakennusalan suunnittelu- ja konsulttitoimisto WSP Finlandin johtaja, professori Jorma Mäntynen. Hän on toiminut myös liikenne- ja kuljetustekniikan professorina Tampereen teknillisessä yliopistossa.
– Suomessa mietitään nyt, mitkä ovat tärkeimpiä väyliä. Valtatie 8 kuuluu kiistatta runkoverkkoon. Tietä voidaan kutsua vientiteollisuuden tuotantolinjaksi ja sen merkitys Suomen kansantaloudelle on tavattoman suuri, Mäntynen sanoo.
Valtatie 8 on ollut pohjalaisten murheena jo vuosia. Tie on paikoin kapea ja mutkainen varsinkin raskaan liikenteen tarpeisiin. Tien varren maakunnissa toivotaan, että pääsy osaksi runkoverkkoa vaudittaisi tien pahimpien paikkojen korjaamista.
Maailmankuulu rock-tähti, Iron Maiden -yhtyeen laulaja ja keulakuva, Bruce Dickinson saapuu Kokkolaan 5. syyskuuta. Dickinson osallistuu kokkolalaisen hyvinvointiyrityksen Medirexin järjestämään puhujatapahtumaan.
Menestystä myös lavojen ulkopuolella niittänyt laulaja kertoo omasta urastaan, ja siitä kuinka rock-tähdestä voi tulla yrittäjä.
59-vuotias brittilaulaja oli Medirexin mukaan heti tähtäimessä, kun tieto muusikon aikatauluista tuli ilmi.
– Lähti lapasesta heti, kun tajusimme, että Bruce voi tulla tapahtumaamme, Medirexin myynti- ja markkinointipäällikkö Erica Roiko myöntää.
Roikon mukaan Dickinsonin sopimus tapahtumaan osallistumisesta on allekirjoitettu.
Hintaa vierailulle Medirexin mukaan tulee, mutta yrityksiä on lähtenyt tapahtumaan mukaan hyvin. Tapahtuman tuotto annetaan hyväntekeväisyyteen aivovammapotilaille.
Seuraavana päivänä 6.9. Dickinson on puhumassa Turussa.
Bruce Dickinson toiminut Iron Maiden -yhtyeessä vuodesta 1981. Iron Maiden on myynyt uransa aikana yli 100 miljoonaa levyä. Yhtye keikkailee edelleen.
Asiasta kertoi ensimmäisenä Keski-Pohjanmaa-lehti.
Poliisipartiota vastaan ajoi keskiviikkoiltana Kokkolassa henkilöauto, jonka nopeudeksi mitattiin 187 kilometriä tunnissa satasen nopeusalueella. Auto pysäytettiin. 18-vuotias kuljettaja puhalsi nollat, mutta huumepikatesti näytti positiivista kannabikselle. Lisäksi mieheltä löytyi pieni määrä kannabista. Auton kuljettaja käytettiin sairaalassa verikokeissa.
Tapaus on hälyttävän yleinen. Huumeissa tai lääkeissä ajavien kuljettajien määrä on rajussa kasvussa Pohjanmaalla. Huumerattien määrä on lisääntynyt joka vuosi, mutta alkuvuonna kasvu on ollut lähes räjähdysmäistä.
Toukokuun loppuun mennessä huumekuskeja on jäänyt pohjalaisteillä kiinni runsaat 250, nousua vuoden takaisesta on 65 prosenttia.
Tänä vuonna kaikista rattijuopoista jo yli 43 prosenttia on huumeiden tai lääkkeiden vaikutuksen alaisena. Loput ovat juoneet alkoholia.
Ylikomisario Janne Kangas liikennepoliisista sanoo, että tällä vauhdilla huumekuskeja on liikenteessä pian yhtä paljon kuin perinteisiä rattijuoppoja. Eniten huumekuskeja on jäänyt kiinni Etelä-Pohjanmaalla eli alkuvuodesta 126, mutta kasvu on ollut suurinta Rannikko-Pohjanmaalla. Siellä huumerattien määrä on noussut lähes kaksinkertaiseksi viime vuodesta.
Rikoskomisario Ove Storvallin mukaan sama ilmiö näkyy myös Pietarsaaren seudulla. Huumerattien määrän kasvua selittää Storvallin mielestä etenkin valvontakulttuurin muutos.
– Huumepikatestereitä on ollut saatavilla jo useita vuosia, mutta vasta viime vuosina ne on otettu kunnolla mukaan liikenteen valvontaan.
Myös Keski-Pohjanmaalla trendi on sama. Alkuvuonna poliisin haaviin jäi 36 huumekuskia. Vaikka määrä on varsin vähäinen, kasvua edellisvuodesta on peräti 80 prosenttia.
Yleisimmät huumausaineet liikenteessä ovat amfetamiini ja kannabis, mutta entistä useampi huumekuski on monen aineen sekakäyttäjä.
– Suurin osa huumekuskeista on sellaisia, jotka ovat käyttäneet jotain tiettyä huumausainetta tai lääkeainetta. Ihan lähiaikoina ratsiassa löytyi henkilö, joka oli käyttänyt neljää eri huumausainetta ja vielä alkoholia sen lisäksi, ylikonstaapeli Juha Koistila Kokkolan liikennepoliisista kertoo.
Hän on huolissaan erityisesti nuorten muuttuneesta asenteesta: yhä useampi hyväksyy kannabiksen käytön. Hänen mukaansa nuoret eivät ole kuitenkaan yliedustettuina huumekuskien joukossa, sillä ikähaitari on laaja. Poliisin huumeratsioissa jää kiinni kuljettajia 15-vuotiaista 60-vuotiaisiin – enimmäkseen vielä miehiä, mutta yhä useammin myös naisia.
Koistilan mukaan poliisin valvonta ei riitä kitkemään kasvavaa huumeongelmaa. Hän perää huumeiden torjuntatalkoisiin koko yhteiskunnan panosta.
KPV Akatemiassa Kokkolassa jalkapalloa pelaava Miko Tornikoski pulitti muutama vuosi sitten 50–100 euroa kaudessa sakkoa joukkueen kassaan. Nuori mies pelasi ensimmäistä kauttaan miesten sarjassa, ja maksuja kertyi.
– Olen saanut sakkoa siitä, että olen laulanut Cheekiä treeneissä, ollut lakki päässä, ottanut tyhmiä keltaisia kortteja suunsoitosta, tuomarille huutelusta ja niin edelleen. Punaista en tainnut saada, Miko Tornikoski muistelee.
Sakkolista on joukkueen keino kerätä rahaa yhteisiin menoihin. Työnjako on selvä: pelaajat valitsevat sakkokeisarin, joka suunnittelee listan ja perii sakot, joukkue päättää listan sisällöstä.
– Hyvä sakkokassa kasataan niin, että ensin päätetään minne mennään, sitten tehdään budjetti ja luodaan säännöt. Mahdollisimman laveita ja ympäripyöreitä, jotta on tulkinnanvaraa. Itse nautin sellaisesta suunnattoman paljon, KPV Akatemian pitkäaikainen sakkokeisari Aki Lyyski valottaa.
Suomessa sakkolistat ovat käytössä lähinnä aikuisten sarjoissa, juniorijoukkueissa ne ovat harvinaisia. Ideana on ylläpitää kuria ja kerätä rahaa yhteiseen hyvään. Palloliiton valmentajakouluttaja Marko Viitanen ei kannata sakkolistoja junioripuolella, mutta pitää joukkueen säännöistä kiinni pitämistä tärkeänä. Se tukee tavoitteiden saavuttamista ja vastuun ottamista paitsi itsestä, myös porukasta. Aikuisten puolella sakkolistat voivat tukea joukkueen toimintakulttuuria.
KPV:n edustusjoukkueen sakoista vastaava Timo Rauhala on ollut sakkokeisarina myös SJK:ssa. Hän painottaa asian yhteisöllistä merkitystä.
– Tällä tavalla saadaan valvottua, että joukkueen sääntöjä noudatetaan. Muuten myöhästelyt ja muut ovat omantunnon kysymyksiä. Aina löytyy ihmisiä, joille se kymmenen minuuttia ei paina mitään, kun tulee myöhässä treeneihin.
Periaatteessa pelaajien sakot voivat olla mitä tahansa maan ja taivaan väliltä. Pohjana ovat yleiset toimintaan ja käyttäytymiseen liittyvät ohjeet.
– Tervehditään, ollaan ajoissa, ilmoitetaan poissaoloista, ei oteta tyhmiä kortteja. Ne ovat aiheellisia, Miko Tornikoski luettelee.
Joukkueissa on aina kiinnitetty huomiota myös pukeutumiseen ja pukukoppikäyttäytymiseen.
– Olen tykännyt ihan surutta rokottaa siitä, jos joku haluaa olla erilainen kuin muut. On selvää, että ruma asu (naapurijoukkueen väriset bokserit) on aina sellainen, mistä sakotetaan, Aki Lyyski nauraa. Pieru pukukopissa maksaa 1 euron, alastomana 2 euroa.
Sakotonta kuukautta ei ole olemassa.
– Niin säntillistä kaveria ei ole, ettei kuukaudessa tekisi yhtään virhettä. Pakko siitä on sakkoa tulla, jos ei ole sakkoa, Timo Rauhala jatkaa.
Sakkolistalla on luonnollisesti myös joukkueen sisäisiä piloja. Joukkuekaveria ei saa esimerkiksi haukkua kääpiöksi, vaikka hän lyhyt onkin. Kiellettyjä voivat olla myös TV-sarjan juonipaljastukset.
– Aikoinaan seurasin Temptation Islandin ensimmäistä tuotantokautta jälkilähetyksenä. Tuli hyvä sakko, jos joku meni möläyttämään siitä jotain ja niitä möläyttelijöitä oli, ikävä kyllä, Lyyski muistelee.
Sakkolistakulttuuri ovat tullut Suomeen ulkomaiden suurista seuroista ja huippu-urheilusta. Siellä sakot ovat tuntuvia. Täällä yksittäiset sakot vaihtelevat pääasiassa eurosta pariin euroon. Pelipäivänä rapsahtaa tuplasakko. Jos taloudellinen tilanne on huono, voi neuvotella maksusuunnitelman.
– Tässä hommassa ei tienata miljoonia, joten sakkojen pitää olla inhimillisiä, jotta jokainen pystyy ne maksamaan, Rauhala painottaa.
Protestointi on yleistä.
– Yleensä samat tyypit purnaavat ja penäävät yhteenvetoa siitä, mistä sakot ovat tulleet. Minulla on päivämäärät ja syyt ylhäällä, ei niitä sinne päästä keksitä. Se on yksi syy, minkä takia olen joskus olen yrittänyt päästä pois sakkokeisarin tehtävästä, kun ei aina jaksa kuunnella. Toisaalta se on myös suola, aiheuttaa vastakkainasettelua ja on hauskaakin, Rauhala toteaa.
Sakot maksettiin aiemmin käteisellä, nykyisin myös verkkopankissa tai mobiilisti. Onpa niihin käytetty ulkomaan valuuttaakin.
– Yksi pelaaja maksoi parin viikon sakot Thaimaan reissulta jääneillä batheilla. Jouduin käymään pankissa vaihtamassa rahat. Virkailija oli vähän huulipyöreänä, mutta läpi meni, Lyyski kertoo.
Seuraavan kauden säännöissä määriteltiin valuutta.
Sakkolistat ovat voimassa myös pelikentän ulkopuolella. Jos kysymyksessä on suurempi hölmöily, kapteenisto eli jury kokoontuu ja määrää sakon suuruuden.
– Mitä korkeammalle tasolle mennään, sitä enemmän pelaajat ovat roolimalleja. Heidän pitää myös käyttäytyä sen mukaisesti, Aki Lyyski muistuttaa.
Yhteiset säännöt ovat tärkeitä myös sen vuoksi, että joukkueen kanssa vietetään todella paljon aikaa vuodessa.
– Ensinnäkin tunnet kuuluvasi johonkin. Futisjoukkue on todella tiivis yksikkö. Tuo yhteenkuuluvuuden tunnetta, kun iso osa porukasta tarkkailee muita, että kuka siellä hölmöilee ja miten. Näissä piireissä käräyttäminen on aina suotavaa ja erittäin sallittua. Kun maksat tarpeeksi, opit ottamaan paitoja ja kenkiä kentän laidalta mukaan etkä unohtele tavaroita hujan hajan, Lyyski toteaa.
Joukkueet käyttävät sakkorahoja saunailtoihin, yhteisiin hankintoihin, pelaajien ylioppilas- tai valmistumislahjoihin, päätösreissuihin.
– Mukava sitten lokakuussa, kun ei tarvitse kerätä niin paljon rahaa, kun suurin osa reissusta on jo maksettu vuoden aikana, KPV:n Timo Rauhala muistuttaa.
Pelaajat pitävät sakkolistoja tarpeellisina ja joukkuehenkeä parantavina.
– Kyllä se pitää olla. Tämä on kuitenkin aikuisten jalkapalloa. Se yhdistääkin joukkuetta, vaikka tietysti pahalta tuntuu, kun joutuu maksamaan, mutta yhteiseen hyvään ne loppujen lopuksi menevät, Miko Tornikoski toteaa.
Tornikoskea sakot kirpaisivat sen verran, että hölmöjä varoituksia tulee nykyisin vähemmän.
– Kyllähän ne vaikuttivat, vaikka olivat muutaman euron sakkoja, mutta kun ei ollut töitä eikä rahaa.
Entä julkisuussakko? KPV:n edustusjoukkuella sellaista ei ole. Akatemialla on ollut.
– Kyllähän julkkiksilla on varaa maksaa. Kyllä se sen mukaan laitetaan, Aki Lyyski virnistää.
Mansikkasesonki kiihtyy lähipäivinä vähitellen ympäri Suomea. Venälän tilalla Kuopion Pellesmäessä poimittiin maanantaina Honeoye- ja Polka-lajikkeita. Tilalla on viljelty mansikkaa 1960-luvulta lähtien.
Nykyään Venäläinen viljelee mansikkaa noin kolmen hehtaarin alalla ja pelloissa on kolmea eri lajiketta. Yrittäjä Pirkko Venäläisen mukaan paras mansikkakausi on Kuopion seudulla ja Sisä-Savon pelloilla vielä edessä.
– Alkuvaiheessa ollaan, kesäsää ratkaisee mitä sieltä tulee. Kaikilta lohkoilta ei ole vielä edes ensimmäisiä marjoja kerätty, kertoo Venäläinen.
Venälän mansikkapellolla ahersi maanantaina neljä poimijaa. Tämä on jo 14. kesä kun sortavalalainen Irina Klemzikova on tilalla poimijana omalla kesälomallaan. Edessä on vielä noin 1,5 kuukauden kesäpesti.
– Mansikka kukkii paljon. Vihreää marjaa on paljon ja kohta tulee satoa. Tämä on varmaan hyvä mansikkakesä, arvioi Klemzikova.
Ylen toreilla tekemän selvityksen mukaan litran mansikoita sai maanantaina halvimmillaan eli neljällä eurolla Kuopiossa ja Porissa. Kallein litrahinta, seitsemän euroa oli Kokkolassa ja Rovaniemellä.
Viiden kilon laatikoissa hintahaitari oli lähes 20 euroa. Laatikko maksoi maanantaina vähiten eli 30 euroa Kuopiossa, Kouvolassa ja Tampereella.
Kallein mansikkalaatikko oli Helsingin Kauppatorilla, 48 euroa. 40 euroa tai enemmän laatikko maksoi myös Kotkassa, Kokkolassa, Seinäjoella ja Kajaanissa.
Ainakin Kuopion torilla mansikkakauppaan kuuluu myös tinkiminen. Riihimäkeläinen Matti Koskelo oli palaamassa Rautavaaralta mökkireissulta kotiinsa eikä mansikan listahinta tyydyttänyt. Koskelo tivasi hyvää tarjousta yrittäjä Esa Hokkaselta.
– Minä tarjosin 60 euroa kahdesta laatikosta, mutta kauppias on kauppias. Ei vielä täysin tyrmännyt, mutta ei suoraan luvannutkaan, mietti Koskelo.
Muutaman minuutin kuluttua tämä hintavääntö päättyi siihen, että Koskelon ja lastenlasten kyytiin lähti neljä neljän kilon mansikkalaatikkoa sadalla eurolla. Kilohinnaksi tuli siis 6,25 euroa.
Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liitto ennakoi kesän mansikkasadosta hieman tavallista pienempää. Keskimäärin Suomessa tulee mansikkaa noin 12–13 miljoonaa kiloa vuodessa. Viime vuonna sato oli 14 miljoonaa kiloa. Tämän kesän satoarvio tarkentuu heinäkuun aikana.
Kuopiolainen toriyrittäjä Esa Hokkanen odottaa vielä kuuminta mansikkasesonkia.
– Kyllä se tästä vasta vilkastuu. Tämän viikon loppupuoli ja ensi viikon alku on parhaimmat, arvioi Hokkanen.
Helsinki, Hakaniemen tori, 6€/litra, 45€/viiden kilon laatikko
Helsinki, Kauppatori, 5€/litra, 48€/viiden kilon laatikko
Hämeenlinna, tori, 5€/litra, 38€/viiden kilon laatikko
Joensuu, tori, 5€/litra, 35€/viiden kilon laatikko
Jyväskylä, tori, 5€/litra, 35,90€/viiden kilon laatikko
Kajaani, tori, 6€/litra, 40€/viiden kilon laatikko
Kemi, Citymarketin edusta, 7€/litra, 39€/viiden kilon laatikko
Kemi, Berry Center/Prisma + S-marketin aula, 7,50€/litra, 39,90€/viiden kilon laatikko
Kokkola, tori, 7€/litra, 43€/viiden kilon laatikko
Kotka, tori, 6€/litra, 45€/viiden kilon laatikko
Kouvola, tori, 5€/litra, 30€/viiden kilon laatikko
Kuopio, tori, 4€/litra, 30€/viiden kilon laatikko
Lahti, tori, 5€/litra, 35€/viiden kilon laatikko
Lappeenranta, tori, 5€/litra, 35€/viiden kilon laatikko
Mikkeli, tori, 5€/litra, 32€/viiden kilon laatikko
Oulu, tori, 6€/litra, 38€/viiden kilon laatikko
Pori, tori, 4€/litra, 35€/viiden kilon laatikko
Rovaniemi, tori, 7€/litra, 39€/viiden kilon laatikko
Seinäjoki, tori, 5€/litra, 40€/viiden kilon laatikko
Tampere, Tammelantori, 5€/litra, 30€/viiden kilon laatikko
Turku, tori, 5€/litra, 35€/viiden kilon laatikko
Vaasa, tori, 6€/litra, 39€/viiden kilon laatikko
Keski-Pohjanmaalla Kälviän Hillinkylässä maanantaina roihahtanutta isoa maastopaloa on jälkisammutettu koko yö. Kangasmetsässä on edelleen palopesäkkeitä.
Pelastuslaitokselta arvioidaan, että jälkisammutustyöt kestävät iltapäivään asti. Paikalla sammuttamassa on muutamia yksiköitä.
– Sammutustöitä on vaikeuttanut hankala ja kivikkoinen maasto. Siellä liikkuminen ja letkujen vetäminen on hidasta ja raskasta. Lisäksi palopaikkaan oli vaikea päästä, koska tiet ovat niin kapeita, että raskas pelastuskalusto pystyi kohtaamaan ja ohittaa toisensa vain tietyissä paikoissa, kertoo Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren alueen päivystävä palomestari Joonas Nuolioja.
Sammutustöitä on vaikeuttanut hankala ja kivikkoinen maasto. Päivystävä palomestari Joonas Nuolioja
Iltapäivällä alkanut maastopalo ehti levitä laajalle, jopa 11 hehtaarin alueelle. Paloalueella on pelkkää metsää, joten tuli ei uhannut missään vaiheessa asuinrakennuksia. Ainoastaan alueella ollut metsätyökone oli vaarassa tuhoutua, mutta se onnistuttiin pelastamaan.
Pelastuslaitokselta arvioidaan, että aamupäivän aikana viimeiset pesäkkeet saatanee sammumaan. Sen jälkeen alkaa vielä jälkivartiointi.
– Maastossa on levällään paloletkuja kilometrejä. Niitä ei uskalleta purkaa liian aikaisin, jos kyteviä pesäkkeitä löytyy lisää, Nuolioja sanoo.
Palopaikka sijaitsee noin 7 kilometrin päässä Kälviän keskusta. Palon on saattanut aiheuttaa metsäkone, joka on liikkunut syttymispaikan läheisyydessä viime päivinä, arvelee päivystävä palomestari.
Pelastuslaitos sai apua maanantai-iltana ja yöllä rajavartiolaitoksen helikopterilta. Mukana auttamassa oli myös parikymmentä miestä ja kolme säiliöautoa valtakunnalliselta palokuntaleiriltä Kokkolan Lohtajalta.
Enimmillään maastopaloa sammutti 60 pelastuslaitoksen palomiestä. Paikalla oli yksiköitä Kälviältä, Alavetelistä, Kaustiselta, Ullavasta ja Kokkolasta.
3.7.2018 klo 11:00 Uutista päivitetty pelastuslaitoksen lisätiedoilla sammutustöiden jatkumisesta
Geologian tutkimuskeskuksen väkeä on jalkautunut Lestijärven turvesoille tänä kesänä toistakymmentä. Turvetutkimusta tehdään kahden ihmisen ryhmissä. Geologi Tuija Vähäkuopus tarpoo metsittyneellä ja mättäisellä Kaksostenkankaannevalla seuranaan kairamies eli virallisemmin tutkimustyöntekijä Jouko Pöytälaakso sekä suuri joukko mäkäräisiä.
Lestijärvellä on tarkoitus kerätä perustietoa turvesoista, sillä sieltä löytyy tuhansia hehtaareja täysin tutkimattomia soita. Urakkaa tälle kesälle on yli 6 000 hehtaaria.
Yhtäkkiä Vähäkuopus pysähtyy suolla ja sanoo:
– Tutkimuspiste.
Jouko Pöytälaakso nostaa kairan tottuneesti ilmaan ja iskee sen voimalla suohon. Tutkimuspiste tarkoittaa, että turpeesta kairataan yhdestä kohdasta näytteitä eri syvyyksistä aina pohjaan saakka. Kaksostenkankaannevalla pohja löytyi tässä kohtaa 2 metrin ja 70 sentin syvyydestä.
Näytteistä nähdään muun muassa minkälaatuista ja paljonko turvetta on. Myös turpeen syntyhistoria näkyy turpeessa.
Tuija Vähäkuopus litistelee turvetta kädessään ja kirjaa havaintoja ylös. Useimmiten GTK tutkii soita, joita ojitus on jo muuttanut. Tämäkin Kaksostenkankaanneva on sellainen.
– Tyypiltään tämä on hyvin karu, täällä on rahkarämettä ja -nevaa. Ei täältä löydy mitään vaateliaita kasveja tai sammalia ja puustokin on hyvin kitukasvuista. Avoimempi mutta karu suotyyppi, jossa on jonkun verran turvetta, Vähäkuopus summaa.
GTK tekee vastaavanlaista tutkimusta myös muualla Suomessa joka kesä. Tänä vuonna työt painottuvat Lestijärven lisäksi Nurmeksen, Valtimon, Hirvensalmen, Pertunmaan, Siikalatvan ja Kittilän kuntiin.
Tutkijat ovat vuosikymmeniä keskittyneet selvittämään lähinnä, paljonko soilla on energiaksi hyödynnettävää turvetta. Nyt viime vuosina myös muunlainen kiinnostus soita kohtaan on nostanut voimakkaasti päätään.
Soiden suojelu ja ennallistaminen tai niiden valjastaminen esimerkiksi ruuantuotantoon näkyvät tutkijoiden työssä:
– Jos meille on joskus sanottukin, että suon mättäisyys ei ole tärkeä tieto, niin nyt se on noussut hyvinkin tärkeäksi seikaksi. Tarve suon pintatietoihin lähtien suotyypistä ja pintarahkoista on kasvanut erittäin paljon viime aikoina. Pikkuhiljaa on esimerkiksi ruvettu huomaamaan, että elävä sammalkerros on erittäin hyvä kasvualusta, kertoo geologi Tuija Vähäkuopus.
Turpeen käyttö raaka-aineena on monipuolistumassa. GTK:n työtä linjaava työ- ja elinkeinoministeriö näkee, että tulevaisuudessa turpeesta ja sen päällä kasvavasta sammalkerroksesta tulee entistä merkittävämpi kasvualusta ruokakasveille, niiden taimille, kukille ja puiden taimille.
Luonnonvarakeskus ei näe suoturvemaan käyttöä viljelyssä hyvänä vaihtoehtona ilmastopäästöjen takia.
– Trendi on Suomessa ollut viimeisten 20 vuoden aikana se, että peltoala on ollut stabiili mutta tuotantoa on siirtynyt kivennäismailta turvemaille, mikä näkyy aivan selvästi Suomen kasvihuonekaasutaseessa, maatalouden päästöissä ja maankäytön päästöissä. Ei ole millään tavalla kannatettavaa, että me ottaisimme niitä ruuantuotantoon, sanoo tutkimusprofessori Kristiina Regina.
Sen sijaan turvetuotannossa olleita soita voisi hänen mukaansa mahdollisesti käyttää ruuantuotannossa.
– Rahkasammalen kasvatus kasvualustaksi voisi olla hyvä vaihtoehto, koska se vähentäisi tarvetta nostaa uutta turvetta kasvihuonetuotantoon – tosin toinen mahdollisuus olisi ennallistaa alue lintujärveksi tai yrittää palauttaa suokasvillisuus.
GTK:n keräämiä tietoja voi käyttää monenlaisiin käyttötarkoituksiin, sillä turpeesta, suokasvillisuudesta ja suotyypeistä saadaan tutkimuksissa kattavaa tietoa.
Lestijärveltä kerättäviä tietoja voidaan hyödyntää esimerkiksi Joutennevan–Tummunnevan ennallistamisen suunnitteluun, johon kerätään parhaillaan kansalaisilta rahoitusta hiilipörssin kautta.
– Jotta ennallistaminen onnistuisi hyvin, on pohjana oltava kattava tieto siitä, missä tilassa suo tällä hetkellä on, paljonko siellä on hiilivarantoa ja miten se mahdollisesti muuttuu ennallistamisessa. Näihin tämä meidän tieto antaa kattavan pohjan, sanoo geologi Tuija Vähäkuopus.
Hän on tiedon kerääjä, eikä ota kantaa soiden intressiristiriitoihin.
– Jos mietitään paikallisesti tai Suomen tasolla, niin on aina hyvä tietää, mikä on missäkin mittakaavassa harvinaista tai hyvinkin yleistä. Ja tietomäärän karttuminen on tosi tärkeää, jotta ne päätökset, joita turvesoista tehdään, tehdään oikeilla perusteilla.
Ostimme testiä varten kolme viiden kilon mansikkalaatikkoa Kokkolasta. Mansikat olivat peräisin eri tiloilta, eri puolelta maata ja ne ostettiin eri myyntipaikoista. Kaksi laatikoista hankittiin markettien edustan myyntipisteistä, yksi torilta.
Punnituksessa päätimme turvautua vanhaan tekniikkaan, koska käytössämme olleet digitaaliset keittiövaa’at näyttivät painoa vain viiteen kiloon saakka. Tehokkaampaa modernia punnitusvälinettä ei löytynyt lainaan edes elintarvikevalvonnasta tai Martoilta.
Testasimme vanhan postivaa’an toimivuuden metallipunnuksilla. Vaaka näytti tasan kaksi kiloa kahden kilon punnusmäärällä.
Punnitsimme mansikat ensin omissa laatikoissaan ja sitten samassa 10 litran sangossa, joka tyhjänä painoi 250 grammaa.
Näyte A: Maalahden marjat
Ensimmäisenä vaa’alle päätyi Maalahden marjat-yrityksen mansikkaa. Anders ja Niklas Långin tila viljelee Pohjanmaalla Närpiössä ja Etelä-Pohjanmaalla Kurikassa.
5 kilon laatikko polkaa maksoi 40 euroa tiistaina 3.7.2018. Laatikko painoi sisältöineen 5 kg 450 grammaa. Sangossa punnittuna painoa kertyi sata grammaa vähemmän.
Näyte B: Rantamarjat
Laitilalaisen mansikkatilan 5 kilon laatikko polkaa oli testattavistamme edullisin 39,80 hintaan. Silmämääräisesti vajaimmalta näyttävä, Varsinais-Suomesta tuleva mansikkalaatikko, osoittautui myös punnituksessa kevyimmäksi. Omassa laatikossaan punnittuna painoa kertyi 5 kg 350 grammaa, sangossa punnittuna 5 kg 250 grammaa.
Näyte C: Etelätalon tila
Kolmas mansikkalaatikkomme oli matkannut kokkolalaiselle myyntipöydälle Pohjois-Savosta, Kuopioon kuuluvasta Karttulasta. Päivän hinta tiistaina oli 40 euroa. Viiden kilon laatikkoon oli pakattu fleur-lajiketta.
Etelätalon tilan mansikkalaatikko painoi täsmälleen saman kuin pohjalaistilan tuote eli 5 kg 450 grammaa. Sangossa punnittuna lukemiksi tuli 5 kg 350 grammaa.
Jokainen läpäisi testimme
Kun sankopunnituksen jälkeen vähensimme sangon painon 250 grammaa kokonaispainosta, saimme lopullisen tuloksen testiimme: jokainen mansikkalaatikko sisälsi sen mitä lupasi.
Rantamarjoilla tulos oli tasan 5 kg mansikkaa. Maalahden marjojen ja Etelätalon tilan laatikoissa kuluttaja sai vähän ekstraa eli 5 kg 100 g mansikkaa.
Anders Lång Maalahden marjoista kertoo, että heillä laatikoissa on aina yli viisi kiloa marjaa painohävikin takia.
Kun mansikka on viileässä, se alkaa menettää painoaan. Näin voi käydä esimerkiksi kylmäkuljetusten aikana.
– Mansikasta haihtuu viileässä kosteutta, joten lisäämme aina varmuuden vuoksi joka laatikkoon vähintään 100 grammaa ekstraa. Ellemme tekisi näin, myyntipöydillä laatikoissa olisi päivän mittaan alle viiden kilon nettopaino.
Långin viljelmillä kymmenkunta työntekijää pakkaa kovimman sesongin aikana tuhansia laatikoita vuorokaudessa. Pakkaajan pitää olla nopea mutta varovainen, koska mansikka ei kestä kolhimista. Pahvilaatikko täyttyy reilusti alle minuutissa.
Jokainen laatikko punnitaan, vaikka rutinoituneen pakkaajan silmä olisikin harjaantunut arvioimaan viiden kilon laatikkoon tarvittavan mansikkamäärän.
– Kun kilomäärä on merkitty laatikkoon, siinä on oltava luvattu määrä. Ei tällaisessa asiassa voi mitenkään joustaa, Lång sanoo.
Mansikanviljelijä Anders Lång kertoo, että kuluttajat eivät ole koskaan ottaneet yhteyttä ja valittaneet, että mansikkalaatikossa olisi ollut liian vähän mansikoita.
Vastaavanlaisia valituksia ei ole myöskään tullut kuluttajaviranomaisten korviin.
Kuluttajaneuvojien ja kuluttaja-asiamiehen tietokantaan on viimeisen kuuden vuoden aikana kirjattu vain muutama mansikkaan liittyvä yhteydenotto. Valitukset ovat koskeneet mansikkalaatikoiden tai –rasioiden hintojen puuttumista tai alkuperämaan ilmoittamatta jättämistä.
Toiminnanjohtaja Miika Ilomäki Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liitosta uskoo, että kuluttaja voi luottaa mansikkalaatikkoon merkittyyn kilomäärään.
– Kaikissa pakkaamoissa käytetään vaakoja, ei mitään silmämääräistä pakkaamista, Ilomäki painottaa.
Kuluttajien luottamus on tärkeää nyt ja jatkossa. Ilomäen mielestä kotimainen mansikka on Suomen kovin brändi.
– Jokainen tietää sen ja jokaisella on siitä mielikuva. Yleensä myönteinen ja hyvä niin.
Neljä vuotta sitten kokkolalaisen Emmi Salon piti tehdä lopputyö ammattikorkeakouluun. Kyllä hän sen tekikin, mutta samalla syntyi Fitverstas, joka toimii nyt 23 paikkakunnalla ja suunnittelee ulkomaille laajentamista. Asiakkaita on 40 000, heistä 60 prosenttia pääkaupunkiseudulla. Silti Salo kokee olevansa työssään välillä yksinäinen.
Mutta peruutetaanpa vähän.
Vuonna 2011 kaksi nuorta äitiä istui siiderillä ja oli vakavasti sitä mieltä, että jotain pitäisi keksiä. Molemmilla oli pienet lapset, työ ja opiskelu ja kaipuu johonkin omaan. Oma liikuntakin oli jäänyt pikkulapsiarjessa sivuosaan.
He päättivät pistää käyntiin kilpailun siitä, kumpi olisi vuoden päästä paremmassa kunnossa. Jotta toisen etenemistä pystyisi seuraamaan, piti tehdä blogi. Syntyi Emmin ja Terhin treeniblogi.
Nopeasti naiset huomasivat, että seuraajia oli enemmänkin kuin kaveri toisella paikkakunnalla. Naisilta kysyttiin treenivinkkejä, ravitsemusneuvoja ja ohjelmia. Kyse oli samastumisesta, uskoo Emmi Salo: nuorilta, tavallisilta äideiltä oli helppo kysyä, miten saisi itsekin elämäntapamuutoksen vauhtiin.
Vuosikymmenen alussa blogeja ei vielä ollut niin paljon kuin nykyään, ja Emmin ja Terhin treeniblogi lähti nopeasti lentoon: parhailla postauksilla saattoi olla jopa 40 000 lukijaa. Kaikkiaan kävijöitä oli kaksi miljoonaa siinä vaiheessa, kun blogi suljettiin vuonna 2014.
Ja koko ikänsä liikuntaa harrastaneelle, telinevoimistelua ja ratsastusta opettaneella Salolla välähti: ehkäpä tälle alalle kannattaisi kouluttautua lisää.
Välähdyksestä rakentui Fitverstas, jonka yrittäjä Emmi Salo on yksi viidestä finalistista Vuoden nuori yrittäjä -kilpailussa.
Digi- ja koulutusasioiden päällikkö Joonas Mikkilä Suomen Yrittäjistä näkee Fitverstaassa samaa kuin muutama vuosi sitten vuoden nuorena yrittäjänä palkitun tekstiilialan yrityksen PaaPii Designin tarinassa. Se sai alkunsa yrittäjän käsityöblogista.
Mikkilä sanoo, ettei menestyneiden bloggaajien kasvaminen menestyneiksi yrittäjiksi ole sattumaa. Jotain on tehty oikein kahdella rintamalla.
– Hyvä yrittäjä ymmärtää oman ja yrityksensä brändin päälle. Tällaisista kannattaa ottaa oppia, vaikka kaikista ei somestaroiksi olekaan.
Tapaukset ovat myös rohkaiseva esimerkki siitä, ettei yrittäjän tarvitse toimia isoissa keskuksissa, vaan brändiä voi rakentaa pikkukunnista tai vaikka maaseudulta. Mikkilä uskoo myös, että digitalisaation ansiosta nähdään vielä jo katoaviksi luultujen toimialojen nousua tai renessanssia: siitäkin vaatetusalan PaaPii on hyvä esimerkki.
Emmi Salo kouluttautui personal traineriksi ja jatkoi samalla opintoja ammattikorkeakoulussa. Hänen suunnitelmanaan oli valmistuttuaan tarjota liikunta- ja ravitsemusalan palveluita kotimaakunnassa Keski-Pohjanmaalla.
Opinnäytetyönä syntynyt liiketoimintasuunnitelma osoittautui nykyisen yrityksen luurangoksi. Blogin tuoma julkisuus taas toi kyselijöitä: useampi valmentaja otti yhteyttä yhteistyön toiveissa, ja jo puolentoista kuukauden päästä Salolla oli tiimissään ensimmäinen valmentaja.
Nyt Fitverstaalla on 20 valmentajaa 23 paikkakunnalla. Syksyyn mennessä valmentajia voi olla 40–50, uskoo Salo. Hän päätyi melko nopeasti siihen tulokseen, että halutun kaltaiset personal trainerit saa vain kouluttamalla heidät itse. Personal trainer -koulutuksia on paljon, ja ne ovat kirjavia.
– Voi olla tuhat hakijaa, ja heistä kourallinen osaa tehdä laadukkaan ruokavalion, heittää Salo.
Hyvältäkin valmentajalta voi puuttua asiakaspalvelutaitoja. Osa ei hallitse liiketoimintapuolta lainkaan. Kyky kirjoittaa sujuvasti on sekin tärkeä, sillä Fitverstaan valmennuksesta iso osa tapahtuu verkossa.
Toisaalta on helpompaa kouluttaa valmentajat suoraan sisään yrityksen arvoihin, malliin ja tavoitteisiin kuin alkaa muokata jo valmista pakettia. Tulijoita on: lähes joka päivä joku ottaa yhteyttä.
Tänä vuonna vaaka kääntyi ensimmäistä kertaa niin, että hakijoista enemmistö oli miehiä. Taustat vaihtelevat tavallisista kuntoilijoista MM-tason voimanostajiin.
Viimeksi valmennuskoulutuksen nelivaiheisen hakuprosessin läpäisi kahdeksan hakijaa.
– Tätä ei voi tehdä sillä ajatuksella, että kotona on vähän tylsää. Tämä on elämäntapa. On oltava halua ja inspiraatiota.
Fitverstas myy toisaalta valmista liiketoimintakonseptia valmentajille, toisaalta ravinto- ja treenipalvelua kuluttajille ja yrityksille. Maaliskuussa yritys aloitti globaalin verkkokauppabisneksen.
Omien sanojensa mukaan Salo myy maalaisjärkistä hyvinvointia. Tietoa siitä, miten pienillä muutoksilla saadaan hyviä tuloksia. Miten yksi valinta vaikuttaa kehossa ja miksi toinen teko ei.
– En usko, että kuudessa viikossa voidaan tarjota unelmakroppa.
Käytännössä asiakas ostaa lähi- tai etävalmennusta, yksilöityjä ohjelmia liikkumiseen tai syömiseen tai valmiita paketteja. Valtaosa bisneksestä hoituu verkossa aina pohjakartoituksesta puhelintukeen.
– Netti on täynnä tietoa, mutta ihmiset haluavat sen täsmänä, sanoo Emmi Salo.
Nyttemmin hänen konseptiaan ja ohjelmiaan myyvät myös jotkin kuntosaliketjut. Valmentajat toimivat franchising-pohjalla.
Velkaa Salolla ei ole ollut firmasta koskaan, sillä yritys lähti pienestä, asiakaskunta oli valmiina ja toimintaa laajennettiin sitä mukaa kun kassaan tuli rahaa.
Markkinointiin yrittäjä ei ole käyttänyt montakaan euroa; siitä pitävät huolta hänen keksimänsä someninjat. Jokaiseen sesongin starttiin eli syksyyn ja vuodenvaihteeseen Salo hakee vapaaehtoisia, jotka käyttävät palvelua ilmaiseksi ja kertovat palautteensa avoimesti sosiaalisessa mediassa. Hakijoita on joka kerta tuhatkunta, heistä sata valikoituu. Ja sana kulkee.
– Kuluttaja uskoo ennemmin toista kuluttajaa, Salo uskoo.
Suomen pk-yrittäjistä 43 prosenttia käyttää sosiaalista mediaa markkinoinnissa järjestelmällisesti, 25 prosenttia satunnaisesti. Kotisivujen voimaan uskoo selvästi isompi joukko.
Joonas Mikkilä Suomen Yrittäjistä sanoo, että some on tuonut yrittäjille kustannustehokkaita ja helppoja markkinointikanavia, joiden avulla voi tehdä tarkkojakin kohdistuksia.
– Mitä pienempi yritys, sitä enemmän digitaalisen markkinoinnin työkaluista on suhteessa apua, sanoo Mikkilä.
Digitaalisuuteen suhtautuminen on osin sukupolvikysymys. Eniten hyötyä digistä otetaan irti kaupan alalla. Löytämätöntä potentiaalia on kaikilla aloilla, mutta toisilla enemmän. Siksi Yrittäjät julkaisi pari viikkoa sitten yrittäjän digioppaan, jossa sekä perustellaan että neuvotaan, miksi ja miten junaan kannattaa hypätä.
Pelkkää riemukulkua viime vuodet eivät silti ole Emmi Salolle olleet. Pahimmillaan pienten lasten äidin työpäivät venyivät 16 tuntiin, ja terveys alkoi reistailla. Uni karttoi ja suolisto kiukutteli.
Hän kokee työnsä hyvin yksinäiseksi. Asiakkaat ovat yhteydessä valmentajiin, harva edes tietää, kuka yrityksen takana touhuaa. Samalla vastuu painaa.
– Nyt ensimmäistä kertaa olen kokenut paineet: että oman lisäksi 27 muun ihmisen työ makaa minun harteillani.
Vielä viime vuonna Salo teki 12–14-tuntisia työpäiviä. Sitten oli pakko käskeä itseä päästämään irti, rauhoittumaan ja luottamaan muihin.
En ole koskaan tuijotellut vieraisiin pöytiin, vaan luonut omaa. Emmi Salo
Nyt Salolla on ollut assistentti puolen vuoden ajan. Tänä vuonna firmaan palkataan yhtäkkiä lähes kymmenen uutta: tiimivalmentajaa, myyjiä, kansainvälinen tiimi. Se näkyy tilillä, mutta nyt on sen aika.
– Joku voisi ajatella, että apua. Mutta nyt etsitään oikeat ihmiset oikeille paikoille, ja ensi vuosi on taas kasvun vuosi.
Kasvua Fitverstas hakee monesta suunnasta. Verkkotuotteet käännettiin englanniksi, ja kansainvälistymisen ensimmäisiä kohteita ovat Australia, Hollanti, Ruotsi ja Tanska, joihin paketteja myydään nyt eniten. Someninjoja Salo suunnittelee etsivänsä peräti 14 maasta.
Myös Venäjä on kiinnostava kohde, mutta sinne Salo ei aio itse konseptiaan viedä, vaan lisensoida sen.
– On löydettävä Venäjän Emmi Salo.
Hän ei ole huolissaan, vaikka kilpailua alalla on. Markkinaa riittää, sillä asiakkailla on oltava valinnanvaraa, sanoo Salo.
– En ole koskaan tuijotellut vieraisiin pöytiin: miten toiset hoitavat somea tai millaiset kotisivut heillä on, vaan olen luonut omaa.
Kysynnän hän uskoo jatkuvan kotimaassakin. Joka maanantai laihiksen aloittavat ovat oma lukunsa, mutta vähissä ovat nykyään ne, jotka haluavat kymmenen kiloa pois kuukaudessa mahtuakseen hääpukuun. Useamman ongelma on arkisessa, jokapäiväisessä ruokailussa, sanoo Salo.
Kiire, nälkä ja repsahtelu huonoihin vaihtoehtoihin ovat syynä 70–80 prosenttiin asiakkuuksista. Muutoksiin pitää johdattaa kädestä pitäen, pienin askelin. Ensin vaikkapa opetellaan ottamaan aamupala ohjelmaan. Sitten opetellaan juomaan vettä.
– Yksi asiakas ei millään halunnut korvata tavallista jugurttia sokeroimattomalla ja marjoilla. Sovimme, että hän lisää joka aamu sokeroidun sekaan sokeroimatonta ja kasvattaa lusikkamäärää päivittäin. Lopulta häneltä tuli viesti, että nyt sokerijugurtti on loppu ja tilalla on sokeroimaton. Ei se olisi toiminut hänen kanssaan niin, että olisin käskenyt vaihtaa jugurtin yhdeltä istumalta.
Suurin kynnys onkin Salon mukaan pääkoppa. Usein muutoksen taustalla on jokin isompi muutos, ja tilanne voi olla herkkä ja intensiivinen.
Siinä missä kuluttaja-asiakkaista tyypillisin on 25–45-vuotias nainen, potentiaalia olisi vielä 40 ylittäneissä miehissä, jotka eivät koe tarvitsevansa muutosta. Siihen ryhmään Emmi Salo haluaisi tarttua.
Uskon, että tästä ne yllätykset vasta alkavat. Emmi Salo
Juuri kolmekymppisiään juhlinut Emmi Salo sanoo kasvaneensa muutamassa vuodessa aikuiseksi ja puhjenneensa kukkaan.
Puheesta kuuluu aito itseluottamus.
– Tiedän, että osaan ja onnistun! Saan myös muut mukaan sellaiseen nyt mennään! -fiilikseen. Jos joskus en enää innostu työstäni, silloin rupean tekemään jotain muuta.
Pari vuotta sitten Salo ei osannut sanoa, mihin oli matkalla. Strategia on rakentunut vauhdissa. Nytkään hän ei tiedä kuin suunnan: vielä suurempaa on tulossa.
– Uskon, että tästä ne yllätykset vasta alkavat. Jatketaan samaan malliin ja katsotaan, mihin päädytään.
Pienten kuntien asukkaat ovat nousseet vaatimaan muovipakkausten keräyspisteitä ainakin Keski-Pohjanmaalla.
Esimerkiksi Kaustisella asiasta on tehty kuntalaisaloite. Lisäksi Toholammin ja Himangan Facebook-ryhmissä on heitetty toiveita ja käyty keskustelua pisteen perustamisesta.
Vain kolmessa keskipohjalaiskunnassa kahdeksasta löytyy muovipakkausten keräyspisteet eli Kokkolasta, Halsualta ja Lestijärveltä.
Reilut kaksi vuotta sitten voimaan tullut uusi jätelaki velvoittaa tuottajia järjestämään keräyksen yli 10 000 asukkaan taajamissa. Niinpä valtaosa keskipohjalaiskunnista on jäänyt ilman keräyspisteistä.
Kaustisella vihreiden kunnanvaltuutettu Jenna Alaspää päätti toimia, kun muovipakkauksia joutui kärräämään kymmenien kilometrien päähän. Hän teki kuntalaisaloitteen, jotta alueelle saataisiin oma.
– Me kärrätään pakkaukset Kaustiselta Kokkolaan. Itsellä on halu kierrättää, eikä viedä kaikkea poltettavaksi. Into olisi kaustislaisilla vieläkin suurempi, jos piste saataisiin omaan kuntaan, uskoo Jenna Alaspää.
Kaustinen aikoo kysyä pisteen perustamisintoa vielä alueen omalta jäteyhtiöltä eli Ekoroskilta.
Näin asia on järjestetty Halsualla ja Lestijärvellä, missä kuntien omistama jätehuoltolaitos on ollut aktiivinen ja järjestänyt palvelun. Kokkolassa keräyspisteitä on kaksi, niitä ylläpitää Rinki Oy.
Muovipakkausten keräykseen käyvät esimerkiksi elintarvikkeiden muoviset pakkaukset, kuten shampoo- ja saippuapakkaukset, muovipullot, -kanisterit ja -purkit sekä muovikassit, -pussit ja -kääreet.
Colt Peacemaker tuntuu hämmästyttävän raskaalta kädessä. On vaikea uskoa, että villin lännen sankarit saivat tempaistua revolverin kotelostaan ja tähdättyä vakaasti yhden silmänräpäyksen aikana.
Lempiesinettään esittelevän Johan Österbackan silmissä syttyy kipinä. Intohimoista amerikkalaisuuden ystävää ei haittaa, vaikka ase on vain koriste. Se on kuuluisan esikuvansa täydellinen kopio myös kooltaan ja painoltaan.
52-vuotias pedersöreläinen öljysatamapäällikkö on koko ikänsä ihaillut Yhdysvaltoja ja ennen kaikkea periamerikkalaisina pitämiään arvoja. Perhekeskeisyyttä, kovaa työntekoa, rohkeutta, vapautta yrittää ja menestyä. Listalta löytyy sunnuntain kirkossakäyntikin.
Voiko Trumpin Yhdysvalloissa enää laittaa moneenkaan ruutuun rastia? Ovatko hyveelliset arvot hengissä vain Österbackan omassa kuplassa?
– Kuplassani kyllä. Totta on, ettei Amerikka ole enää sama kuin vanhoina aikoina. Entisten Etelävaltioiden alueella on vielä pikkuisen vanhaa maata jäljellä, mies miettii.
Pieni pohjalaispoika lumoutui aikoinaan perjantai-iltaisin television ääressä. Uudisraivaajaperhe familjen Macahanin kovat mutta rehelliset karjapaimenet jättivät ikuisen jäljen.
Kova mutta rehti. Onko Donald Trump Österbackan silmissä kelvollinen cowboyksi? Entä Vladimir Putin? Hänethän on kuvattu paidatta hevosen selässä lännenfilmin tyyliin.
Österbacka pohtii miten asettelee sanansa. Lopulta hän hymähtää:
– Putin ei ainakaan… En tiedä, ehkä kuitenkin Trump enemmän.
Pohjalaiscowboy painaa päähänsä Teksasista ostetun aidon stetsonin ja hyppää mustaan pick up -autoonsa. Hän valitsee USB-tikun viidestäsadasta kappaleesta mieluisimman countrybiisin soimaan ja karauttaa markettiin ostamaan maitopurkin.
Kaupassa vastaantulevilla on yleensä hymy herkässä.
– Muut varmaan miettivät, että tuo uskoo asiaansa, eikä välitä mitä muut ajattelevat. Se on sitä cowboy-rohkeutta.
Österbacka sanoo, että vaatteet ovat vain osa harrastusta.
– Harrikkatyypeillä on nahkaliivit ja pääkallomerkit, mulla stetsonhattu. Tämä on elämäntapa.
Mies kohentaa hattuaan ja siristää silmiään. Ruskettuneilla kasvoilla on parransänki. Ruutupaitaan ja farkkuihin pukeutuneen Pohjanmaan cowboyn voi hyvinkin kuvitella ratsastavan valkokankaalla auringonlaskuun.
– Kyllä mä tulen kuplastani uloskin ja elän ihan vuotta 2018 Suomessa, Österbacka nauraa.
Lähes täysin ruotsinkielinen, reilun 11 000 asukkaan pohjalaiskunta kylpee auringossa. Päivää paistattelee myös kirkko, jonka asema on vahva. Pedersören rovastikunnan alueella noin 85 prosenttia asukkaista kuuluu kirkkoon. Lähinaapureissa luku on vielä suurempi.
Pohjalaismaakuntia ei turhaan kutsuta epävirallisesti Suomen raamattuvyöhykkeeksi. Österbacka ei pidä nimitystä ollenkaan huonona.
– Olemme myös Suomen Teksas. Yrittäjyys ja usko ovat kunniassa. Se yhdistää meitä.
Österbacka tuntuu elävän ihailemiensa amerikkalaisarvojen mukaan. Perhe ja seurakunta ovat tärkeä voimavara. Hän myös paiskii töitä: leipä irtoaa Uudenkaarlepyyn Kanäsin öljysatamasta ja opetushommista Pietarsaaren aikuiskoulutuskeskuksessa.
Sitten on vielä isän "leikkipaikka”. Österbackan omakotitalon hyvin hoidetun pihan perällä on pieni lännentyyliin rakennettu putiikki.
Oma firma tuo maahan amerikkalaisia tuotteita, lähinnä cowboy-tavaraa. Polttariporukoiden lisäksi asiakaskunnassa on vannoutuneita USA-faneja eri puolelta Suomea.
Kotikulmillaankaan Johan Österbacka ei ole elämäntapansa kanssa yksin. Yhdysvallat kiinnostaa, jenkkiautoja harrastetaan ja country-musiikki soi myös muutaman oman alueen bändin voimin. Yksi paikallisista on Österbackan ja poikansa kantrigospelia soittava Homeward Bound. Pari festivaaliakin löytyy: uudelleen henkiin herätetty Country 13 consert Kruunupyyn Emetissä, ja Österbackan oma ”baby”, American Bluegrass Gospel Night.
– Tämä on amerikkalaisuudelle otollista maaperää. Lähes jokaisella suvulla on oma tarinansa Atlantin taakse lähteneestä sukulaisesta, ja tarinat elävät edelleen.
Näiltä nurkilta löytyi rohkeutta kokeilla siipiä taalojen maassa. Reino Keron kirjoittamasta suomalaisen siirtolaisuuden historiasta selviää, että vilkkaimpina maastamuuton aikana 1870 – 1914 peräti 52 prosenttia Amerikkaan lähteneistä oli Pohjanmaalta.
Österbacka ei itse kuitenkaan vaihtaisi Suomea Yhdysvaltoihin kuin pimeimpien kuukausien ajaksi. Teksasilaiset ystävät ovat jo luvanneet omalta maatilaltaan asuntovaunulle paikan. Sähköroikkakin odottaa.
– Eläkepäivinä voisi lähteä. Olisihan se mahtava istua vaunun portailla ja soittaa kitaraa, kun Suomessa tulee lunta ja räntää. Uskon, että saisin vaimonkin ylipuhuttua mukaan.
Vaikka Pohjanmaan cowboy on vannoutunut Amerikka-fani, miestä ei kiinnosta lähteä pääkaupunkiin bongaamaan vilahdusta Donald Trumpista ja Vladimir Putinista. Miesten tapaamista Helsingissä hän pitää asiana, mistä suomalaisten kannattaa olla ylpeitä.
– Toivon, että Putin ja Trump neuvottelevat niin hyvin, että tulos on jotakin, joka takaa turvallisuutta meille kaikille Suomessa ja ulkomailla, Johan Österbacka sanoo, ja laskee käsissään pyörittelemänsä Colt Peacemakerin takaisin pöydälle.
.
