Suomalaiset ovat yleisesti ottaen melko hyvin varautuneet häiriötilanteisiin, kuten sähkökatkoksiin, uskoo Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön tutkija Heikki Laurikainen.

Iso osa suomalaisista asuu pientaloissa, joissa on tulisijoja. Mökkielämä ja sitä kautta eläminen ilman sähköä on monelle tuttua. Armeijan käyneiden osuus on suuri, joten turvallisuustaitoja on jaossa monelle sitäkin kautta.

Karkeasti maan voi varautumisen suhteen jakaa kahtia, sanoo tutkija Laurikainen. Maaseudulla riskit häiriötilanteisiin ovat suuremmat, varsinkin jos sähkölinjat kulkevat vielä ilmassa. Siellä toisaalta asiakkaat ovat sopeutuneet riskeihin ja osaavat toimia melko hyvin kokemustenkin pohjalta.

Sen sijaan osa kaupunkiväestöstä ei ole tottunut häiriötilanteisiin eikä siksi osaa tai hoksaa niihin varautuakaan.

– Meitä hiukan huolestuttaa se, että on jonkun verran totuttu häiriöttömyyteen, koska kaikki tuntuu aina toimivan. On kuitenkin täysin mahdollista, että jonain päivänä tulee häiriö, joka pimentää myös kaupungin. Epätodennäköistä kyllä, mutta mahdollista, ja siksi siihen pitäisi varautua.

Esimerkiksi omakotitalot viilenevät käyttökelvottomaan kuntoon reilussa vuorokaudessa, elementtikerrostalot parissa päivässä ja jykevät kivitalot kolmessa.

Jos suurkaupunkiin sattuisi vakava häiriötilanne, yhtäkkiä voisikin olla iso määrä autettavia, jotka eivät ole varautuneet siihen, että asiat eivät toimi.

Kuva ei silti ole mustavalkoinen, sillä kaupungeistakin löytyy varautuneita ja maaseudulta puutteita, muistuttaa Laurikainen.

Palomestari Antti Kätevä Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren pelastuslaitokselta yhtyy näkemykseen siitä, että kotitalouksien varautumisessa on vaihtelua.

– Kaupunkilaiset ovat ehkä tottuneet liian hyvään. Maaseudulla on tutumpaa, että kaikki ei aina toimi.

Kansalaistaidot ja kotivara ovat maaseudulla kaupunkeja paremmalla tolalla, samoin yhteisöllisyys, uskoo Kätevä.

Kaupunkien kotitalouksia yritetään saada parantamaan varautumistaan niin, että ne selviäisivät kolmesta vuorokaudesta häiriötilanteessa (www.72tuntia.fi). Maaseudulla varautumisen pitää olla kattavampaa ja tähdätä pidempiaikaisempiinkin ongelmiin.

Oma haasteensa ovat haavoittuvat ryhmät, kuten vähävaraiset, maahanmuuttajat ja he, joiden toimintakyky on rajoittunut. Riskiryhmiin voivat kuulua myös itsenäistä elämää aloittelevat.

– Jos nuori on juuri muuttanut omilleen esimerkiksi soluun, elämäntyyli voi olla sellainen, että kotivara on hyvin minimaalinen. Perheillä kriisinkestävyyttä voi olla enemmän, sanoo Laurikainen.

Kokkolalainen Tuija Biskop havahtui pari vuotta sitten ajattelemaan fiktiivisen kirjan maalaamaa kuvaa sähköttömästä Suomesta. Se sai pohtimaan omankin perheen tilannetta: kerrostalosasuntoa ilman tulisijaa ja muita vaihtoehtoja, jos häiriö oikeasti iskisi. Parhaaksi vaihtoehdoksi nousi mielessä mökki.

Hän suositteleekin miettimään varautumisesta juuri omasta tilanteesta ja harrastamaan joskus ajatusleikkiä siitä, miten oma perhe toimisi jos sähköä ei olisikaan. Myös kouluissa ja päiväkodeissa voisi miettiä, miten arki sujuisi, mitä leikittäisiin, missä valossa tehdään läksyt.

Marttojen toiminnanjohtajana työskentelevä Biskop uskoo, että suurin osa meistä ei ole varautunut häiriötilanteisiin juuri mitenkään.

– On tuudittauduttu siihen, että puhdasta vettä tulee hanasta ja ruokaa on jääkaapissa ja sitä saa kaupasta lisää. Ja jos ei halua tehdä, menee ravintolaan syömään.

Hänkin arvioi, että eroa on kaupungin ja maaseudun välillä. Ero syntyy esimerkiksi siitä käytännön faktasta, että kauempana kaupoista asuva ostaa todennäköisemmin kerralla enemmän ruokaa kotiin muutenkin.

Jos ei harrasta kotona kokkaamista eikä ole pohtinut poikkeavia oloja, alkuun pääsee ostamalla kotiin edes vesipulloja, iskukuumennettua maitoa ja pussikeittoja – tummaa suklaata ja muita herkkuja unohtamatta. Valmisruuat saavat häiriötilanteessa armon myös ruokaihmisen silmissä, vaikka aineksetkin joutuu pahimmillaan sekoittamaan kylmään veteen.

Yli puolet suomalaisista ei halua lisätietoa tai valistusta varautumisesta. SPEKin ja työtä tekevien järjestöjen haasteena onkin saada viestiä kullekin kohderyhmälle sopivalla tavalla.

– Itse tilanteen tullessa tiedonjano on kyllä kova, silloin tietoa etsitään. Ongelmia voi silti tulla, jos silloin vasta alkaa tutkia asiaa, eikä ehkä enää pääsekään kauppaan ostamaan tarvitsemaansa, sanoo SPEKin tutkija Heikki Laurikainen.

Suomalaisia on koetettu totuttaa ajatukseen kotivarasta riittävästä määrästä nesteitä, ruoka-aineita, joditabletteja, paristoja radiota varten ja niin edelleen. Ajatusta myös tuodaan nykypäivään; kotivara tarkoittaa sitä, ettei elä kädestä suuhun, vaan kotona on ylimääräistäkin ruokaa – sitä mikä muutenkin maistuu.

Eikä varautuminen ole pelkkää eloonjäämistä, vaan kannattaa muistaa myös viihtyminen, muistuttaa tutkija Heikki Laurikainen.

– Psyykkisesti stressaavassa tilanteessa on kiva olla jotain kivaa mieltä piristämässä. Jos on pitkä sähkökatkos, voiko tehdä jotain kivaa, vaikka kaivaa lautapelit esiin.

Suomalaisia paloautoja oli sammuttamassa Ruotsin metsäpaloja viime kesänä, mutta marraskuussa yhdelläkään suomalaispalokunnalla ei ollut keikkaa Tukholmassa.

Siitä huolimatta Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren alueen pelastuslaitoksen pelastusjohtaja Jaakko Pukkinen sai tällä viikolla hyväksyttäväkseen laskun, jonka mukaan Kokkolan pääpaloaseman säiliöyksikkö olisi marraskuussa Tukholmassa ajellut.

– Olen aivan sataprosenttisen varma, ettei ole.

Pukkinen ihmetteli asiaa myös Twitterissä.

Pelastusjohtaja Pukkinen aikoo maksaa reilun kahden euron laskun omalta tililtään.

– Kyllä sen omistani maksan, ja maksan ihan piruuttani. Siinä uhataan 500 kruunun sakkomaksulla, jonka saa periä sitten takaisin. Ajattele mikä työmäärä siinä on julkishallinnossa, kun se kirjataan tuloksi, sitten kirjataan menoksi ja sitten tuloksi ja tehdään valituksia. Siinä menee yksi työpäivä, kun pitää vielä kuvata autoja ja liittää niitä siihen oikaisupyyntöön.

Eikä Vantaaltakaan tehty koulutuskeikkaa Tukholmaan

Hiukan halvemmalla pääsi Keski-Uudenmaan pelastuslaitos. Pelastusjohtaja Jyrki Landstedt on kuitenkin yhtä hämillään 1,07 euron laskusta.

– Rupesi ihmetyttämään, kuka on ollut Tukholmassa. Siksi kiinnitin tähän huomiota. Tässä on ohjeet, miten sähköisesti voidaan tehdä reklamaatio. Olemme tehneet sähköisen reklamaation, mutta siitä huolimatta tämä pitää maksaa 500 kruunun uhkamaksulla.

Landstedtin työpöydällä oleva maksulappu koskee pelastuslaitoksen turvallisuuskouluttajan käytössä olevaa autoa. Laskun mukaan auto olisi marraskuun 13. päivänä ajellut Tukholmassa. Pelastusjohtajan tietojen mukaan auto on kuitenkin ollut tuolloin tukevasti Vantaalla.

Kokkolassa pelastusjohtaja Jaakko Pukkinen suhtautuu ruuhkaverolappuun tässä vaiheessa vielä huumorilla.

– Mutta kansalaisten oikeusturvan kannalta tämä on aikamoinen epäkohta. Jos tällaisia tulee, niin Suomessa pitäisi olla yhtenäinen käytäntö. Tämä on hirvittävän stressaavaa ihmiselle. Siinä on kuitenkin se uhkaus siitä sakosta.

Ja vääriä maksuja on tullut myös yksityishenkilöille. Ruotsin ruuhkamaksuasemat ovat automaattisia. Ajoneuvon omistajalle lähetetään lasku, kun automatiikka rekisteröi maksuaseman ohittamisen.

Ruotsin veroviraston laskuttavana yrityksenä toimiva Parktrade Europe lähettää laskut Suomeen suomen kielellä. Laskun tilinumerokin on suomalainen.

Hiljattain suomalaiset paloautot ovat saaneet ruuhkamaksulappuja Ruotsista, vaikka eivät ole siellä olleet.

Samoin käy muillekin autoille: Autoliitto saa säännöllisesti yhteydenottoja autoilijoilta, jotka ovat saaneet Ruotsista aiheettoman ruuhkamaksun.

– Joka kuukausi tulee muutama yhteydenotto. Määrä on pysynyt samana jo vuosia. Tarkkaa määrää emme tiedä, koska ei jokainen laskun saanut välttämättä ota meihin tai mihinkään muuallekaan yhteyttä, Autoliiton matkailupäällikkö Susanna Suokonautio-Hynninen sanoo.

Ruotsin Kuljetushallituksen laskutuksen ja ruuhkamaksujen perimisen hoitaa EPASS24. Palveluneuvoja Risto Kauton mukaan joulun tienoilla on tullut lukuisia soittoja virheellisistä ruuhkamaksuista.

Virheellisistä laskuista voi kysyä yrityksen Suomen tukipuhelimessa +358 (0)942 450 800.

Tekniikka ei ole erehtymätöntä

Ruotsi perii ruuhkaveroa Tukholmassa ja Göteborgissa sekä niin sanottuja siltamaksuja eli infrastruktuurimaksuja Sundsvallissa ja Motalassa. Summat ovat pieniä, joitakin euroja.

Kun auto ajaa tietulliaseman ohi, kamera kuvaa rekisteritunnuksen. Tunnistamisen jälkeen lasku lähetetään automaattisesti auton omistajalle.

Myös ulkomailla rekisteröityjen ajoneuvojen on maksettava Ruotsissa ruuhkaveroa.

– Tekniikka ei ole erehtymätöntä. Huono sää vaikuttaa kuvan laatuun. Joskus rekisterikilpi voi olla likainen tai tunnistuksessa sekoitetaan, että ruotsalaisen auton rekisteriä luullaankin suomalaisiseksi kilveksi, kertoo palveluneuvoja Risto Kautto.

Hoitamaton lasku päätyy ulosottoon

Matkailupäällikkö Susanna Suokonautio-Hynninen Autoliitosta neuvoo maksamaan virheellisen laskun eräpäivään mennessä.

– Muistutusmaksu on kaupunkialueelta heti noin 50 euroa. Vaikka ruuhkamaksu-lasku on yleensä vain pari, kolme euroa, kannattaa oikaisu hakea ja saada rahansa takaisin, vaikka pienistä summista puhutaankin.

Saman neuvon antaa myös palveluneuvoja Risto Kautto. Tukholman ja Göteborgin ruuhkaverojen lisäksi myös siltamaksut kasvavat muistutusten myötä, ensimmäisellä muistutuksella noin 30 euroa ja toisella noin 50 euroa.

– Oikaisupyyntö ei ehdi käsittelyyn ennen eräpäivää. Yleensä käsittelyyn menee vähintään 3-4 viikkoa, usein kauemminkin, Kautto kertoo.

Päätös lähetetään postitse. Jos se on myönteinen eli Ruotsin Kuljetushallitus on todennut ruuhkamaksun aiheettomaksi, rahat palautetaan maksajan tilille.

Huonoin vaihtoehto palveluneuvojan mukaan on olla tekemättä mitään, koska hoitamaton lasku päätyy lopulta ulosottoon.

Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren alueen pelastuslaitoksen saaman ruuhkaverolaskun loppusumma on 2,14 euroa. Automaattinen kameravalvonta oli kuvannut kokkolalaisen paloauton ruuhkamaksujen tarkastuspisteellä marraskuussa 2018.

Paitsi että ei ollut. Säiliöauto oli koko marraskuun Kokkolassa.

– Näyttövelvollisuus on valitettavasti laskun saajalla, joten on laitettava oikaisuvaatimus mahdollisimman hyvillä dokumenteilla Ruotsiin. Paljon aivan turhaa työtä, sanoo pelastusjohtaja Jaakko Pukkinen.

Keskipohjalaiset Ullava, Kälviä ja Lohtaja ovat olleet kuntaliitoksessa Kokkolan kaupungin kanssa kymmenen vuotta. Selvityksen mukaan liitoskuntiin on sinä aikana satsattu suhteessa enemmän kuin Kanta-Kokkolaan.

Vuosien saatossa kritiikkiä on kuulunut eniten Ullavasta ja erityisesti Rahkosen kylältä. Viimeinen tikki on Kokkolassa vireillä oleva kouluverkkouudistus, joka uhkaa sulkea Rahkosen koulun. Armonaikaa on näillä näkymin vuoteen 2021, jolloin koulun kohtaloa arvioidaan uudestaan.

Alueen asukkaat eivät halua jäädä odottamaan, vaan aloittavat nimilistojen keräämisen kuntaliitoksesta eroamisen puolesta. Keskustelua on käyty jo kesästä 2018 lähtien.

Kyläaktiivi Hanna Meriläisen mukaan koulu on tärkeä alueen vireyden ylläpitäjä. 41 oppilaan alakoulusta löytyvät myös ryhmäperhepäiväkoti ja eskari.

– Koulu on aktiivikäytössä iltaisinkin. Meillä on liikuntakerhoja ja kuntosalitoimintaa, Meriläinen kertoo.

Ullavanjärven ympäristössä, Rahkosessa ja Ylipään alueen pienissä kylissä, asuu noin 500 asukasta. Tarkoitus on kiertää joka ovella kysymässä kanta eroamiseen.

Hanna Meriläinen toivoo listaan paljon nimiä havahduttamaan päättäjiä.

– Toivottavasti valtuutetut eivät pitäisi väkisin kiinni alueesta, jonka kokevat taakaksi ja liian kalliiksi, vaan päättäisivät, että meidän kuuluu antaa näiden ihmisten liittyä Kaustiseen, jos he niin tahtovat.

Meriläisen mukaan kyse on paljon muustakin kuin koulun säilymisestä. Moni alueen asukas käyttää naapurikunta Kaustisen palveluita. Meriläinen puhuu myös identiteetistä.

– Meidän identiteettimme on eri paria kaupungin identiteetin kanssa. Toivomme, että meitä ymmärrettäisiin paremmin.

Kyläaktivisti Hanna Meriläisen mukaan nimilistojen kerääminen ja tulevat osaliitostunnustelut Kaustisen kanssa eivät ole uhkavaatimus Kokkolalle.

– Meillä on oikeus selvittää, paranisiko alueemme toimintakyky, jos kotikuntamme olisikin Kaustinen. Olemme miettineet Toholampia ja Kaustista ja päädyimme siihen, että rupeamme selvittämään asiaa lisää Kaustiselle päin.

Säilyisikö Rahkosen koulu Kaustisenkaan kanssa?

Kaustisen kunnanjohtaja Arto Alpia kertoo kuulleensa ullavalaisten osakuntaliitos-ajatuksista elokuussa 2018, kun asian puuhahenkilöitä vieraili Kaustisen valtuuston iltakoulussa.

Alpia suhtautuu ullavalaisten suunnitelmiin avoimesti. Asiasta keskustellaan, jos ja kun se tulee ajankohtaiseksi.

– Kaustinen on kompakti kunta. Pinta-alan kasvaminen ullavalaiskylillä toisi oman haasteensa palvelujen järjestämiselle. Mutta kyllähän kunnan väkiluvun lisääntyminen mukavalta näyttäisi, Alpia pohtii.

Jos Kaustista kotikunnakseen havittelevien ullavalaisten toive toteutuisi, se tarkoittaisi sitä, että Kaustisella olisi kaksi pientä alakoulua 13 kilometrin päässä toisistaan. Sekä Rahkosen koulu että Köyhäjoen koulu sijaitsevat lähellä nykyistä kuntarajaa.

Mentäisiinkö Rahkosen koulun säilymisen näkökulmasta ojasta allikkoon?

– Turha ruveta vielä spekuloimaan, mutta hyvin todennäköistä varmasti olisi, että jompikumpi kouluista lakkautettaisiin. Vielä on kuitenkin ennenaikaista lähteä asialla veikkailemaan, sanoo Alpia.

Pukukopissa on keskittyneen hiljaista. Ilmassa on jännitystä, sillä osa lapsista valmistautuu elämänsä ensimmäisiin jääkiekkoharjoituksiin. Vanhemmat kiristävät lastensa hokkareita, ja yksi äideistä kysyy muilta apua ristikkokypärän säätämiseen.

Monet aikuisetkin ovat tilanteessa ensimmäistä kertaa.

Useimmilla lapsilla ikää on 8 vuotta tai enemmän. Moni heistä on toivonut hartaasti pääsevänsä joskus pelaamaan lätkää – ei mitenkään tavoitteellisesti, vaan vain harrastamaan. Juuri sen takia eri puolille Suomea on perustettu höntsäkiekkoryhmiä.

Jääkiekkoliitto on halunnut, että seurat tarjoaisivat lapsille ja nuorille harrasteryhmiä, joissa kiekkoa voi pelata ilman tavoitteellisuutta noin kerran viikossa ja jopa ilman jääkiekkotaustaa. Tänä vuonna Easy Hockey -ryhmiä on yli 40 seurassa Etelä-Suomesta Ivaloon.

Kokkolan Juniori Hermes aloitti toiminnan tänä vuonna. Ensimmäiselle kerralle ilmoittautui 35 lasta. Se kertoo, että höntsäkiekolle on tarvetta.

– Jääkiekossa niin kuin muissakin lajeissa tällaisille harrastusryhmille olisi erittäin paljon kysyntää. Seuroilla on tarjota liian vähän toimintaa, jossa ei tarvitse olla paikalla useita kertoja viikossa, toteaa Juniori Hermeksen valmennuspäällikkö Sakari Muotka.

Yhdet viikkotreenit mahtuvat kiireiseenkin arkeen

Kosusen perhe muutti Oulusta Kokkolaan ennen joulua. 10-vuotias Oliver Kosunen ehti pelata Haukiputaan Ahmoissa jääkiekkoa muutaman vuoden, ja pikkuveli Roni kävi siellä Leijona-kiekkokoulun.

Muutto Kokkolaan vei jääkiekon kuitenkin tauolle. Siitä lähtien äiti Anni Kosunen on saanut kuulla pojilta jatkuvia toiveita jääkiekon peluusta.

– Sehän heillä oli suurin toive, että jos täällä Kokkolassa saisi aloittaa uudelleen jääkiekon harrastamisen. Tämä mahdollisuus sitten onneksi tuli.

Jääkiekon harrastaminen seurassa tietäisi useampia harjoituksia viikossa. Niiden yhdistäminen vuorotyötä tekevän perheen kiireiseen arkeen on hankalaa, ja siksi äiti iloitsee, että pojat voivat käydä jääkiekkotreeneissä nyt kerran viikossa.

Oliverilla on myös judotreenit kaksi kertaa viikossa ja sen päälle kilpailut. Äidin mielestä niiden rinnalle ei edes mahtuisi enempää jääkiekkotreenejä.

– Silloin toisen harrastuksen pitäisi jäädä pois, Anni Kosunen sanoo.

Oliverin sydän kuitenkin sykkii vahvasti jääkiekolle.

– Tykkäisin harrastaa jääkiekkoa enemmänkin, koska se on kiva laji, hän sanoo

Äiti kuuntelee vieressä. Toive ei tule yllätyksenä.

– Molemmat pojat jo tuossa sanoivat, että me haluttaisiin pelata jääkiekkoa monta kertaa viikossa. Katsotaan nyt. Kohta 8-vuotiaalle Ronille tämä ryhmä on hyvä siinäkin mielessä, että näkee, miten jääkiekko alkaa maistua nyt, kun treenit ovat kerran viikossa.

Jääkiekkoliitossa onkin toiveena, että lajia voisi harrastaa myös muiden harrastusten lomassa. Kaikkien ei tarvitse tähdätä huipulle, vaan osa lapsista ja nuorista haluaa vain pelata.

– Minun mielestäni tämä on osa laajemminkin sitä, minkä takia junioriurheiluseurat ovat olemassa. Totta kai me ollaan sitä varten, että saadaan lisää uusia mahdollisia maailmanmestareita, mutta ihan samalla tavalla olemme tukemassa lasten liikunnallista elämää. On tärkeää saada lapset liikkumaan, toteaa Juniori Hermeksen valmennuspäällikkö Sakari Muotka.

Harrastamisesta tehdään helppoa

Ensimmäiset seurat aloittivat Easy Hockey -harrastusryhmät syksyllä 2016 eli käynnissä on nyt kolmas kausi. Jääkiekkoseurat järjestävät ryhmät omalla kustannuksellaan.

– Jääkiekkoliitolta voi saada kädenojennuksena varustepaketteja, kertoo Jääkiekkoliiton juniori- ja seuratoimintajohtaja Turkka Tervomaa.

Kynnys osallistua pyritään pitämään matalana: hinta on kohtalaisen pieni, ryhmään voi tulla ilman aikaisempaa kokemusta jääkiekosta ja varusteiksi riittävät luistimet, kaulasuoja, ristikollinen kypärä sekä maila. Esimerkiksi Kokkolassa kevätkausi maksaa 30 euroa, ja se sisältää myös vakuutuksen kaikille vuonna 2006 tai sitä myöhemmin syntyneille.

– Itse uskon hyvin vahvasti urheiluseuran ja joukkuetoiminnan positiivisiin puoliin. Yleensä näistä ympyröistä saa uusia kavereita ja oppii tärkeitä elämäntaitoja, esimerkiksi noudattamaan sääntöjä ja ohjeita, Muotka kehuu.

Höntsäkiekkoryhmissä onkin tarkoitus opetella pelaamaan pelaamalla. Niissä ei opeteta tekniikkaa tai syöttöjä. Tämä perustuu siihen, että moni lapsi tai nuori haluaa nimenomaan vain pelata jääkiekkoa, eikä siksi ole hakeutunut seuran perinteisiin harjoituksiin.

Joillekin lapsille tietenkin saattaa syttyä kipinä jääkiekkoon niin, että harjoitukset kerran viikossa eivät enää riitä. Niin taisi käydä Kosusen perheellekin.

– Oli kivaa. Me pelattiin, syöteltiin ja mentiin kenttää ympäri, Oliver sanoo innostuneena.

– Hauskinta oli pelaaminen, sanoo Roni. Hän kuitenkin myöntää, että jäällä tuli kaaduttua monta kertaa.

– Haluan tulla uudestaan, Roni huikkaa.

Lähes 80 ihmisellä on todettu vatsatautia aiheuttava kryptosporidioositartunta Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirien alueella, uutisoi Keskipohjanmaa-lehti tiistaina.

Lehden mukaan tapaukset alkoivat lisääntyä voimakkaasti Vaasan ja Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirien alueella jo toissa vuonna, ja nyt ilmiö on siirtynyt pohjoisemmaksi.

Vastustuskyvyltään heikentyneille tartunta voi olla jopa hengenvaarallinen. Alkueläintartunta leviää eläimen ulosteesta esimerkiksi saastuneen juomaveden välityksellä. Tartunta leviää herkästi myös ihmiseltä toiselle. Kryptosporidioosia esiintyy esimerkiksi lehmillä.

Keskipohjanmaan mukaan Pohjois-Pohjanmaalla tartunnan saaneiden joukossa on maatilayrittäjiä ja lomittajia, jotka työskentelevät nautaeläinten parissa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) kertoi viime vuonna, että kryptosporidioosia on tavattu länsirannikon alueella kymmenkertainen määrä 2010-luvun alkuun verrattuna. THL kertoi selvittävänsä tartuntojen lähdettä. THL:n mukaan tartuntaa voi ehkäistä pitämällä huolta käsi- ja elintarvikehygieniasta.

Pohjanmaan rannikkoalueella leviää nautaeläimistä lähtöisin oleva ripulitauti. Viime vuonna kryptosporidioosi-alkueläintartuntoja havaittiin poikkeuksellisen paljon Kalajokilaakson alueella.

Pohjois-Pohjanmaan puolella tapauksia kirjattiin viime vuonna 49 ja Keski-Pohjanmaan alueella 29.

Valvontaeläinlääkäri Päivi Pyykönen kuntayhtymä Kalliosta kertoo, että ripulitauti leviää nautojen ja ihmisten välillä.

Yleisimmin taudin saa ensin yhdestä kolmeen viikon ikäinen vasikka, josta se voi tarttua eläintä hoitavaan ihmiseen.

Vasikoilla tauti ilmenee löysänä ulosteena ja vetisenä ripulina. Ne voivat mennä huonoon kuntoon ja vaatia eläinlääkärin hoitoa.

– Eläin voi vaatia erityistä huolenpitoa, jolloin sitä hoitava ihminen on vaaravyöhykkeessä, mikäli ei ole tietoinen tartunnasta, Pyykönen sanoo.

Kaikki vasikkaripulit eivät johdu kryptosporidioosista.

Tartunta voi viedä ihmisen sairaalahoitoon

Ihmisillä tartunta voi olla vakava ja vaatia sairaalahoitoa. Se voi aiheuttaa vatsanväänteitä, oksentelua, ripulia ja voimattomuutta.

Pyykönen kertoo, että tiputushoitoa vaativia oireita voi saada myös perusterve ihminen. Suuremmassa vaarassa pidetään kuitenkin henkilöitä, joilla on alentunut vastustuskyky.

Hänen mukaansa kaikilla kuntayhtymä Kallion alueella sairastuneilla tiedetään olleen kontakti nautaeläimen kanssa. Kallion kuntayhtymään kuuluvat Ylivieskan, Alavieskan, Sievin ja Nivalan kunnat

Alkueläintartunnan saanut ihminen voi levittää tautia muihin ihmisiin tai nautoihin. Pyykkösen mukaan tartuntaa voi yrittää estää huolellisella käsihygienialla.

– Perheenjäsenten välillä tauti ei leviä yhtä helposti kuin virusripulit.

Suomessa riski sairastua likavedestä epätodennäköistä

Esimerkiksi kehitysmaissa ja huonon hygienian maissa alkueläintartunnan voi saada myös likaantuneesta juomavedestä. Suomessa se on hyvin epätodennäköistä.

– En näkisi minkäänlaista riskiä ainakaan Kallion alueella, missä käytetään pohjavettä. Ei kryptosporidioosia pohjaveteen mistään pääse, Pyykönen sanoo.

Kryptosporidioosin hävittäminen tiloilta on työlästä, sillä alkueläin on varsin sitkeä, eivätkä siihen eivät tehoa perinteiset desinfiointiaineet tai pesut. Taudista eroon pääseminen voi vaatia esimerkiksi karsinoiden uusimista.

Pyykkönen kertoo, että tiloilla taudin kanssa pystytään elämään, kun huolehditaan ihmisten hyvästä suojauksesta.

Kryptosporidioosi-tapaukset alkoivat lisääntyä voimakkaasti Vaasan ja Etelä-Pohjanmaan alueella vuonna 2017. Viime vuoden aikana tartuntahavainnot laajenivat länsirannikolla pohjoiseen päin.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan tartuntojen määrä on kymmenkertainen 2010-luvun alkuun verrattuna. THL tekee parhaillaan selvitystä tartuntojen lähteestä.

Jani Tervola sai taksiluvan vuonna 2010. Kolmen vuoden täyspäiväisen ajamisen jälkeen kuuden lapsen huoltaja alkoi oireilla: esimerkiksi verenpaine alkoi nousta ja siihen haettiin lääkitystä.

Kotona hän oli vaimonsa Karoliina Tervolan mielestä muissa maailmoissa. Väsyneen miehen silmissä oli lasittunut katse.

Edes pidempiaikainen lepääminen lomalla ei muuttanut väsynyttä olotilaa virkeäksi. Hommat jatkuivat siihen saakka, että vaimo löysi miehensä autotallista tuupertuneena.

– Siinä se makasi ratin päällä. Hätäelvytyksen jälkeen tilasin ambulanssin, kertoo Karoliina Tervola.

Lääkäri totesi miehellä stressiperäisen uupumuksen, josta seurauksena oli epileptinen kohtaus.

Jani Tervola ei malttanut levätä. Hän nukkui liian vähän ja teki liian pitkää päivää. Lepoajat olivat ihan liian lyhyitä.

– Kai siinä euron kiilto silmissä mentiin kohti uupumusta, sanoo Jani Tervola.

Itseään kannattaa tarkkailla

Loppuunpalamista on tutkittu vähän, mutta tuoreimman yrittäjäkyselyn mukaan yli puolet yrittäjistä kokee ylirasitusta työssään. Varsinkin rakennus- ja teollisuusalan yrittäjät työskentelevät hyvinvointinsa äärirajoilla.

– Pitää olla herkkä, että tunnistaa väsymyksensä. Lisäksi verkostojen pitää olla kunnossa, sanoo porilainen yrittäjävalmentaja Tytti Laine.

Yrittäminen ja yrittäjyys tarjoavat mahdollisuudet rikastumiseen – tai uupumiseen.

Monet yksinyrittäjät kamppailevat ajan puutteen kanssa ja kokevat riittämättömyyttä. Intohimo tekemistä kohtaan kantaa silti uskomattomiin suorituksiin.

– Monet yrittäjät ovat palavasti rakastuneita siihen, mitä tekevät. Se intohimo vie yrittäjän monen rajan yli ilman, että koetaan uupumusta, sanoo yrittäjävalmentaja Tytti Laine.

Viiden vuoden kiirastuli

Sairaalareissun jälkeen Jani Tervola jatkoi normaaliin tapaan, kunnes tuupertui toisen kerran jo kuukauden sisällä. Silloin asiaa alettiin tutkia perusteellisemmin. Lääkäri diagnosoi epäselvän epileptisen kohtauksen ja otti ajokortin pois. Unelma taksiurasta mureni miehen silmien edessä.

– Kyllä se tuntui siltä, että tässäkö se ura nyt oli. Mitähän sitä nyt, mietti Jani Tervola.

Jani Tervola siirtyi auton ratista kotijoukkoihin kuuden lapsen ja Karoliina-vaimon seuraksi, ensin sairauslomalle, sitten työttömäksi.

Viiden vuoden aikana mies postitti lähes 200 työpaikkahakemusta, mutta mikään ei tärpännyt. Tervola haaveili myös vaimonsa kanssa yhteisestä koulutuksesta ja yrityksestä. Esimerkiksi yhteisen ravintolan pitäminen kävi mielessä.

Taksifirma pyöri nuo vuodet renkien avulla neljä vuotta, kunnes Jani myi kalustonsa pois. Samalla suunniteltiin uutta.

– Viisi vuotta oli tosi rankkaa, kun piti hakea uutta suuntaa, sanoo Jani Tervola.

Miehen pitivät elämän syrjässä kiinni perhe, lapset ja harrastukset: rotaritoiminta ja mukanaolo kunnalliselämässä sekä yrittäjien ja seurakunnan toiminnassa.

– Niistä tuli sisältöä elämään.

Viisi vuotta oli aikaa opetella uutta elämänjärjestystä ja rajojen löytämistä.

Lääkäri pudotti pommin vuonna 2018

Kun lääkäri lähetti kutsun viisivuotiskontrolliin, Jani Tervola ei osannut kuvitella, millaisen pommin tämä pudottaisi. Lääkärillä oli EU:n uudet ohjeet siitä, miten stressiperäisten uupumusten kanssa toimitaan. Jos kohtauksia ei ole ollut viiteen vuoteen, ajokortti palautetaan.

– Piti ihan uudelleen kysyä, että mitä tämä tarkoittaa, muistelee Jani Tervola.

Kaikki suunnitelmat menivät uusiksi, koska ajatuksesta pitää taksia oli jo luovuttu. Tuli kiire hankkia uusi auto ja aloittaa uudelleen.

– Kyllä se oli hieno päivä, muistelee Jani Tervola.

Vaimo ja lapset mukaan yritykseen

Lääkärin päätös antaa kortti takaisin oli sikäli onnekas sattuma, että kauan kypsynyt ajatus perheen yhteisestä firmasta sai tuulta purjeisiin. Vaimo päätti vaihtaa alaa ja ruveta myös taksikuskiksi. Myöhemmin myös vanhin poika liittyy rinkiin mukaan. Auto liikkuu kolmessa vuorossa.

– Järjestely auttaa, että lepoaikoja noudatetaan, kun on kolme kuskia, sano Karoliina Tervola.

Viiden vuoden harhailu opetti taksiyrittäjälle paljon.

– Elämässä pitää olla muutakin sisältöä kuin työtä, sanoo Jani Tervola.

Nyt Jani Tervola jakaa aikaansa järkevämmin. Niin lepo kuin vaimo ja lapsetkin saavat oman osansa ajasta.

Kokkolan kaupunki avaa ensimmäistä kertaa kävelijöille kunnossapidetyn talvireitin. Se on tarkoitettu muun muassa kävelijöille, koiranulkoiluttajille ja pyöräilijöille.

Syynä on runsas palaute siitä, että kävelijöille ei ole talvisin helppokulkuisia ulkoilureittejä, kun hiihtoladut valtaavat ulkoilumaastot.

– Tästä on tullut meille aika paljon toiveita. Totta kai hiihtolatuja pitää olla kaupungissa, mutta myös kävelijöille toivotaan kunnossapidettyjä reittejä, joita pitkin voisi kulkea luonnon keskellä. Kaikki eivät halua kävellä pelkästään kevyenliikenteenväylillä, sanoo kaupunginpuutarhuri Sini Sangi.

Ongelma on yleinen, ja kiista maastoon mahtumisesta on johtanut monessa kaupungissa jopa niin sanottuun laturaivoon. Esimerkiksi Kuopiossa mies teki viime sunnuntaina kuopiolaismies teki aloitteen siitä, että kaupunki auraisi tai tamppaisi kävelijöille omia väyliä.

Idea aloitteeseen lähti taas kerran roihahtaneesta laturaivosta. Kuopiolainen nainen kertoi hiihtäjän lyöneen hänen koiraansa sauvalla. Seuraavana päivänä ladulle oli levitetty hiekkaa ja jopa ulostetta, ilmeisesti kostomielessä. Aloite sai nopeasti kannatusta.

Vaasan kaupunki teki jo viime talvena kävelijöille oman reitin meren jäälle.

Kaupunkilaisilta halutaan palautetta

Kokkolassa noin viiden kilometrin mittainen reitti kulkee Elban ja Santahaan maastossa. Osittain se kulkee Kokkolan suosituinta reittiä, Wanhan Kallen kinttupolkua, pitkin mutta lähtöpaikka on Sannanrannantiellä.

– Lähtöpaikkaa muutettiin, koska Santahaassa on nyt paljon hiihtäjiä, eikä haluttu sekoittaa kävelyä sinne laduille.

Talvikävelyreitti on kokeilu, josta halutaan palautetta kaupunkilaisilta:

– Katsotaan, minkälainen vastaanotto sillä on ja minkälaista palautetta saadaan. Voi olla, että talvikävelyreitti merkitään pysyvästi, ja niitä voisi tulla muuallekin Kokkolaan. Nyt nimenomaan toivotaan palautetta kaupunkilaisilta.

Talvikävelyreitti avataan viimeistään ensi viikolla.

Kahdeksasluokkalainen Ella Järvi käyttää Instagramia päivittäin. Kahden Kiinan-vuoden jäljiltä hänen seuraajajoukkonsa on kansainvälistä, mutta valtaosaa Järvi ei tunne. Toisaalta hän seuraa vastavuoroisesti heistä valtaosaa itsekin.

Järven käyttäjä on välillä ollut yksityinen, nyt se on julkinen. Niinpä kuka tahansa sovelluksen käyttäjä voi nähdä hänen julkaisunsa. (Lue tästä jutusta, miten nuorilla voi olla kahdenlaisia käyttäjätilejä erilaisiin tarkoituksiin.)

Valintaan julkisen ja yksityisen välillä vaikuttavat esimerkiksi kuvissa näkyvät kaverit ja heidän julkisuusasetuksensa, mutta myös ympäröivät tapahtumat.

Ella Järvelle Insta on paikka, jossa hän näyttää muille, mitä arjessa tapahtuu. Kuvaamista ja editointia rakastava nuori haluaa myös inspiroida muita sellaisissa asioissa, jotka tekevät hänet onnelliseksi.

Profiilissa on paljon kuvia Ellasta itsestään ja paikoista, joissa hän on käynyt.

– Se voi tietysti olla riski tällaisissa tilanteissa, myöntää Järvi ja viittaa viimeaikaisiin tapahtumiin, joissa hänen ikäisiään tyttöjä on lähestytty sosiaalisessa mediassa, varsinkin Instagramissa.

Ainakin osaa Oulun uhreista, nuorista tytöistä, oli lähestytty sosiaalisen median kautta. Viime perjantaina taas Helsingin käräjäoikeus tuomitsi kolmekymppisen miehen vankeuteen useista lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista. Mies oli löytänyt uhrinsa ainakin Instan kautta.

Myös valtakunnallisen Sekasin-chatin saamissa yhteydenotoissa groomingiksi kutsuttu ilmiö on tuttu. Grooming tarkoittaa valmisteluja, joita aikuinen tekee saadakseen houkuteltua lapsen tai nuoren hyväksikäytön uhriksi.

Sekasin-chatin keskusteluissa tapahtumat ovat useimmiten alkaneet niin, että tuntematon lähettää nuorelle viestin, yleisimmin Instagramissa.

Jos en halua puhua epäilyttävälle ihmiselle, voin estää sen. Hän ei saa edes tietää sitä, joten se on helppo valinta Ella Järvi

Kokkolalainen kahdeksasluokkalainen Della McLoud pitää Insta-profiilinsa yksityisenä. Jos siis haluaa nähdä hänen kuvansa, pitää lähettää seurantapyyntö. McLoud hyväksyy tai hylkää sen.

Outokin pyytäjä tulee silti usein hyväksytyksi, sillä kyseessä voi olla vaikka joku Amerikan-sukulaisen tuttu. Ensin McLoud käy läpi, ketä seuraajia pyynnön lähettäjällä on, ja jos joukossa on joku tuttu, se riittää luottamukseen.

– Mutta jos minulla ei ole mitään hajua, kuka tämä on ja sillä on vaikka hämärä profiilikuva, en hyväksy sitä, sanoo McLoud.

Hän julkaisee Instassa oikeastaan melko harvoin. Pääasiassa se on viihdyke, jota selata.

Myös Ella Järvi on yleensä hyväksynyt yksityisenä olleen käyttäjätilinsä saamat pyynnöt, sillä lähettäjä voi olla jonkun kaverin kaveri.

– Minulla ei ole aikaa selvittää kaikkien taustoja, sanoo Järvi.

Järvi ja McLoud eivät ole huolissaan Instagramin mahdollisista lähestymisyrityksistä. He eivät ole sellaisiin törmänneet, mutta tietävät, miten toimia. Jos kuviin tulee epämiellyttäviä kommentteja, kommentoijan voi ilmiantaa ja estää. Silloin estetty ei enää näe käyttäjän julkaisuja.

Muutenkin henkilön voi estää ja ilmiantaa, jos tilillä tapahtuu jotain epäilyttävää.

– Kunhan vain tajuaa, että se ei ole ihan normaalia, sanoo Della McLoud.

Jos tarpeeksi moni ilmiantaa saman henkilön, käyttäjä voidaan poistaa.

Jos joku tuntematon yrittää lähettää viestiä, käyttäjä tekee jo ennakkoon päätöksen siitä, voiko tämä lähettää viestit vai ei eli hyväksyy tai hylkää yrityksen.

– Jos en halua puhua epäilyttävälle ihmiselle, voin estää sen. Hän ei saa edes tietää sitä, joten se on helppo valinta, sanoo Ella.

Ella Järvi seuraa myös muutamaa kymmentä julkkista. Pari kertaa kuuluisan henkilön kuvien kommentointi ja kommentin saama suosio on tuonut kertarysäyksellä parikymmentä uutta seuraajaa. Heistä pari laittoi viestiäkin, mutta häiritseviksi Järvi ei yhteydenottoja kokenut.

Jos epäilyttävää lähestymistä tulisi, Järvi ilmiantaisi ja estäisi yrittäjän. Vanhemmille hän kertoisi vain, jos kommentit olisivat tosi pahoja.

Sekasin-chatissa on kuultu kertomuksia, joissa nuori on viehättynyt esimerkiksi kannustuksista ja kehuista ja aloittaa yhteydenpidon, joka myöhemmin ahdistaa. Vanhemmille kertomiseen on korkea kynnys, ja aikuisten arvellaankin tietävän vain murto-osan tapauksista.

Työn alla olevan väitöstutkimuksen mukaan nuoret eivät kerro edes seksiin viittaavista viesteistä aikuisille, saati poliisille. Tutkijan mukaan he eivät pidä viestejä niin vakavina ja kokevat, että henkilön blokkaaminen riittää. Psykologi neuvoo silti kertomaan asiasta, sillä usein kalastelija jatkaa niin kauan, että saa jonkun suostumaan kontaktiin.

Kokkolalaisissa yläkouluissa jututetuista oppilaista jotkut kertovat välttävänsä vanhemmille kertomista lähestymisyrityksistä siksi, että pelkäävät näiden suuttuvan ja ottavan kännykän pois.

Ella Järvi uskoo, että hänen vanhempansa vain pyytäisivät tekemään käyttäjästä yksityisen. Vanhemmat ovat itsekin sosiaalisessa mediassa, eikä tuo maailma siis ole heille outo.

Myös Della McLoud kertoisi kotona, jos törmäisi huolestuttaviin ilmiöihin. Hän uskoo silti, että on myös tiukempia perheitä – ja että tiukkuus voi johtua siitä, etteivät aikuiset tiedä, miten vaikkapa Instagram toimii.

– Silloin halutaan ehkä suojella käskemällä vain pois sieltä.

Snapchatissa kuva säilyy vain aikansa

Oulun poliisi julkaisi Instagram-storyssaan neuvoja siitä, mitä tehdä, jos saa somessa epäilyttävän yhteydenoton. Samalla poliisi toivoo, että vanhemmat hankkisivat edes perustiedot siitä, miten sosiaalinen media toimii.

Ella Järvi ja Della McLoud tietävät, ettei kenen tahansa kanssa aleta mihinkään. Jos joku outo lähestyy, hänestä tehdään taustatutkimusta.

– Ilmeisesti se ei ole kaikille itsestäänselvyys., ja nehän voivat olla tosi hyviäkin peittämään totuutta. Itselle on ihan selvää, ettei voi mennä juttelemaan kenelle tahansa, sanoo McLoud.

Snapchatin riskit ovat Instaa pienemmät, arvioivat Järvi ja McLoud. Instassa postaus pysyy niin kauan, kunnes käyttäjä poistaa kuvan. Jos joku ottaa siitä screenshotin eli kuvakaappauksen, kuvan julkaisija ei edes tiedä sitä.

– Snapiin laitetut kuvat taas häviävät 24 tunnin sisällä ja saat tietää, jos kuvastasi otetaan näyttökuva tai kuva katsotaan uudelleen. Eli jos tulee jotain epäilyttävää, huomaat sen.

Artikkelia muutettu kello 21.23: korjattu Della McLoudin nimen kirjoitusasu.

Mia Sumell istahtaa töiden jälkeen sohvalle, laittaa korvanapit korville ja alkaa neuloa. Luureista soljuu Harry Potter -äänikirja. Silmät taas seuraavat tabletin ruudulta neulontakaaviota.

Näin syntyy jälleen uusi mallisukka SullaVikat-blogisivulle. Samalla Sumell saa toteuttaa omia ideoitaan ja rentoutua rakastamansa harrastuksen parissa.

Aina ei nurin oikein -rytmi ole sujunut yhtä hyvin. Lapsuuden perheessä oli kädentaitojen osaajia, mutta siitä huolimatta nuori Mia Sumell ei juuri koskaan saanut sukkaparia valmiiksi. Malli alkoi kyllästyttää jo ensimmäistä sukkaa tehdessä.

Hotelli- ja ravintola-alan asiakaspalvelussa leipätyönsä ansaitseva nainen tarttuikin puikkoihin uudestaan vasta muutama vuosi sitten. Silloin pälkähti päähän käyttää runsaasti värejä ja vaihdella kuviota ja värejä oman mielen mukaan.

Yksi töistä päätyi someen, ja yllätys oli iso, kun ystävät alkoivat pyydellä ohjeita.

– En ollut ohjeita koskaan tehnyt, mutta sanoin, että voin kokeilla. Kun se onnistui ihan hyvin, niin lähdin kehittelemään lisää.

Exelille laadituille ohjeille riitti kysyntää. Mian piti jopa opiskella nettisivujen teko, sillä niiden kautta ohjeiden jakaminen tuntui järkevältä. Sitten tuli sukkaryhmä Facebookiin ja ohjeita Ravelryyn.

– Nyt on verkkokauppa ja kaikenlaista muuta pientä tässä ympärillä, hymähtää SullaVikat-sivuston pitäjä.

"Muuta pientä" on esimerkiksi yhteinen neulekirja hidasta elämää -sivuston perustajan Sanna Wikströmin kanssa.

Hitaan elämän peruspilarit ja neulominen kuuluvat intohimoisen harrastajan mielestä hyvin yhteen.

– Kun kuuntelen kuulokkeista äänikirjaa ja neulon, uppoudun omaan maailmaan, jossa ei ole tilaa muille ajatuksille. Se on todella rentouttavaa ja tuo hyvän mielen.

Ammattilainen arvostaa

Suomalaisten käsityöperinteitä vaalivassa Taitoliitossa on huomattu, että intohimoiset harrastajat jakavat nykyään mielellään kuvia ja ohjeita somessa. Ammattilainen on käynyt kurkistamassa esimerkiksi villasukkablogeja.

– Tämä kaikkihan edistää käsityökulttuuria ja tuo sitä lähemmäksi ihmistä. Kuvat ja blogit herättävät aktiivisia käsityöharrastajia. Kyllä, ne ovat meille jopa idealähteitä, myhäilee Taito Keski-Pohjanmaa -yhdistyksen toiminnanjohtaja Tuula Puoskari Kokkolasta.

Itse asiassa Puoskari toivoisi, että joku harrastaja innostuisi bloggaamaan kankaankudonnastakin, sillä tuo harrastus vaatisi hiukan esilletuomista.

Taitoliiton viimevuotisessa tutkimuksessa selvisi, että 18 prosenttia suomalaisista seuraa kuukausittain käsityöaiheisia päivityksiä Facebookissa, Pinterestissä tai Instagramissa. Käsityön aktiiviharrastajista liki 70 prosenttia seuraa näitä kanavia päivittäin.

Suomen suurimmassa kädentaitojen tapahtumassa, Suomen Kädentaidot -messuilla, bloggarien ja muiden somettajien arvo on myös ymmärretty.

Bloggarit pääsevät ilmaiseksi messuille, kunhan kirjoittavat tai julkaisevat jotain tapahtumasta messuhäshtägillä, kertoo viestinnästä vastaava Jenna Antila.

– Yksi suuri osa tätä menestystä ja isoa kävijämäärää on se, että meidän tarinaamme kerrotaan somessa. Eli aktiiviset sisällöntuottajat kertovat omalle piirilleen harrastuksestaan ja tästä tapahtumasta. Tällä tavoitetaan hyvin ihmisiä ja potentiaalisia kävijöitä.

Taitoliiton tutkimuksen mukaan suomalaiset tekevät käsitöitä, koska ne rentouttavat ja lisäävät hyvinvointia. Jenna Antila on huomannut saman. Lisäksi mukana on yhteisöllisyys.

– Entisaikojen ompeluseurat eli sosiaaliset piirit ovat siirtyneet verkkoon. Harrastajat voivat tehdä samaa neuleohjetta ja neuletta eri puolilta maailmaa ja jakaa edistymistä someryhmissä tai muissa kanavissa.

Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2017 kaksi prosenttia suomalaisista oli pitänyt blogia kolmen viime kuukauden aikana kyselyn tekemisestä. Naisia oli bloginpitäjissä hiukan enemmän kuin miehiä. Sen sijaan muulla tavalla tekstejä tai kuvia oli vuonna 2017 jakanut tätä huomattavasti suurempi joukko eli 27 prosenttia kyselyyn vastanneista suomalaisista. Heistäkin hiukan suurempi osa oli naisia.

"Kuka vain voi onnistua"

Kokkolalaisen Mia Sumellin Sukkasirkus-ryhmässä Facebookissa on noin 8 000 seuraajaa. Instagramiin Mia on postannut yli 1 000 kuvaa, joista osa on myös palstan seuraajien kuvia. Sukkamalleja on tullut julkaistua runsaassa vuodessa noin 50.

– Kyllä se yhteisö mukavalta tuntuu. On todella hienoa katsella kuvia, joita ihmiset julkaisevat mallieni pohjalta. Sama malli näyttää ihan erilaiselta eri väreissä. On upeaa, mihin ihmismieli venyy! Tosi kiva olla avuksi.

Jenna Antilan mainitsema yhteisöllisyys tulee Mia Sumellin sivustoilla esiin vaikkapa Pätkiksiä tehdessä.

Pätkikset ovat yhteisneulontatempauksia, joissa sivunpitäjä julkaisee aina pätkän neuleohjetta kerrallaan ja kukin osallistuja etenee neuleessa kotonaan omaan tahtiin.

Lopuksi postaillaan Pätkis-aikaansaannoksia ja ihastellaan tuotoksia yhdessä. Tietysti somessa. Maailmalla menetelmä tunnetaan nimellä KnitAlong eli KAL.

Verkkokauppa tuo Sumellille hiukan lisätuloja: hän myy muun muassa ohjeita ja tarvikepaketteja. Kuitenkin lisätulot pysyvät ainakin vielä lisätuloina, sillä päivätyö on muualla.

– Nyt voin töiden jälkeen tehdä tätä aina kun haluan. Se ei ole pakkopullaa, vaan rentouttava hetki ja harrastus.

Intohimoinen käsityöharrastaja soisi, että muutkin löytäisivät tiensä käsitöiden maailmaan. Hän uskoo, että kuka tahansa voi onnistua, jos vain istuu alas ja kokeilee. Esimerkiksi kantapään neulomiseen löytyy netistä todella hyviä ohjeita. Jostain syystä moni silti vierastaa vaikkapa villasukkien neulomista.

– Kaikki on tehty niin helpoksi. Kaiken saa nopeasti kaupasta rahalla. Käsityön arvostus on ehkä säilynyt, mutta oikeasti se tekeminen on jäänyt taustalle. Se että istuu alas ja alkaa itse tekemään, on unohtunut, vaikka se on todella palkitsevaa.

Jennifer Käld on 17-vuotias lukiolainen pienestä ruotsinkielisestä Kruunupyyn kunnasta. Kotikulmillaan hän elää lähes normaalia elämää, mutta muualla kaikki on toisin.

Käld on tuorein suomalainen someidoli, jolla on maailmalla tällä hetkellä jo lähes neljä miljoonaa fania.

Hänen suosionsa perustuu TikTok-mobiilisovellukseen, josta on viime vuoden aikana tullut hittisovellus 8–15-vuotiaiden keskuudessa.

Käldin fanit asuvat ympäri maailman. Eniten heitä on Suomessa, Ruotsissa, Turkissa, Australiassa, Englannissa ja Yhdysvalloissa.

– Hän on tehnyt muutaman osuvan videon, jotka ovat olleet tosi hyviä, sanoo sometohtori Suvi Uski.

Käldin joulukuussa ladattua suosituinta yksittäistä videota onkin katsottu yli 50 miljoonaa kertaa. TikTok on luonteeltaan mobiili ja videoiden pituus on rajattu viiteentoista sekuntiin. Sovellus ei mahdollista pitkää formaattia, kuten vaikkapa Youtube.

– Algoritmit toimivat niin, että jo tykättyjä videoita tarjoillaan uudelleen ja uudelleen, kertoo sometohtori Suvi Uski.

Tämä nopeuttaa suosittujen videoiden tykkäysten lisääntymisen ja mahdollistaa sen, että kenestä vain taitavasta videoiden tekijästä voi tulla tähti yhdessä yössä.

– Suosittuna oleminen on ihmisen sisäänrakennettu toive, sanoo sometohtori Suvi Uski.

Globaalia nuorisokulttuuria

TikTokissa julkaistu sisältö on juuri sitä, mitä teinit puuhaavat ympäri maailman. Tanssi- ja lauluvideoiden lisäksi sieltä löytyy esimerkiksi pränkkivideoita, joissa pilaillaan toisen kustannuksella tai sellaisia, joissa on oivallettu ympäröivästä maailmasta jotain merkityksellistä.

– Globaalia nuorisokulttuuria parhaimmillaan, se voi yhdistää maailmaa, sometohtori Suvi Uski.

Pieruhuumorikaan ei loista poissaolollaan, vaan sekin on löytänyt oman paikkansa.

Jennifer Käldin noin 2 000 videon joukossa on monenlaista: tanssin ja laulun lisäksi löytyy myös hauskuutusvideoita. Tykätyimpiä ovat tanssivideot ja sellaiset, joissa on käytetty kuvamanipulaatiota.

– Tekninen kikkailu on yksi suosion salaisuuksista, sanoo Jennifer Käld.

Teknisten kikkojen kiinnostavuudesta kertoo se, että hänen jouluna lataamastaan, kuvamanipulaatiota sisältävästä Takki ilmassa -videosta on tykätty 3,9 miljoonaa kertaa ja sitä on katseltu yli 50 miljoonaa kertaa. Kaikkiaan Jennifer Käld on taltioinut lähes 2 000 videota ja niistä on tykätty 124,5 miljoonaa kertaa.

Pietarsaaresta maailmalle ponnistaneen someilmiön Sara Forsbergin kielivideo on neljässä vuodessa kerännyt noin 20 miljoonaa katselukertaa. Käldin Takki ilmassa -videon 50 miljoonaa katselukertaa kuukaudessa onkin luku, jota on vaikea heti ymmärtää.

Vertailun vuoksi: tubekanavista Duudsonien, Angry Birdsin ja pelikanava TheRelaxinEndin käyttäjämäärät ovat lähellä Jennifer Käldin tämänhetkistä fanimäärää.

Näistä lukemista on kuitenkin vielä matkaa varsinaisten maailmantähtien seuraajamääriin. Esimerkiksi Britney Spearsilla on lähes 20 miljonaa ja Justin Timberlakella yli 50 miljoonaa seuraajaa Instagramissa.

Jos Jennifer Käldin fanittajien määrä kasvaa samaa tahtia kuin se on kasvanut vuoden ajan, Britney Spears tavoitetaan syksyllä ja Justin Timberlake ensi vuonna.

Pikkusisko houkutteli TikTokiin

Jennifer Käld saa kiittää siskoaan Jaminaa siitä, että on nyt tykkäysmiljonääri. Alun nihkeän suhtautumisen jälkeen latasi omaan puhelimeensa TikTok-sovelluksen ja alkoi tehdä omia videoita.

Jennifer Käld on perheen fanitetuin. Nuorempi veli Hugo on saanut vasta 125 000 seuraajaa ja sisko Jamina 53 000. Myös vanhemmilla on omat TikTok-tilinsä, mutta seuraajia on tasan nolla.

Perheestä löytyi myös manageri: isä Mats-Erik Käld ajautui siihen virkaan, kun homma karkasi käsistä.

– Muistan kun Jenniferillä oli faneja 10 000 ja fanipostia alkoi tulla. Vastasimme silloin jokaiselle. Nyt ei enää yksinkertaisesti pysty. Viikottain tulee kymmeniä kirjeitä ja lisäksi fanilahjat, sanoo Mats-Erik Käld.

Isä näkee videoilla tyttärensä aitouden ja on sitä mieltä, että tämä on videoissa sama ihminen kuin kotona. Jennifer sanoo samaa, ja aitous on molempien mielestä suosion salaisuus.

Sometohtori Suvi Uski on tehnyt sosiaalisen median tutkimusta nimenomaan aitoudesta ja on toista mieltä.

– Sometähtien suosion taustalla piilee usein, että osataan välittää aito vaikutelma yleisölle. Ihmisellä on someminä ja omaminä, sanoo sometohtori Suvi Uski.

Jennifer Käld on jo saanut kokemusta siitä, että yksityisyyttä pitää suojella. Ennen hänellä oli Instagramissa osoitetiedot, mutta kun fanipostin määrä alkoi paisua, ne piti poistaa.

Käld ei vastaa tuntemattomiin numeroihin ilman että on keskustellut isänsä kanssa. Hän saa päivittäin satoja meilejä, joihin yrittää tietysti vastata. Yhteistyöehdotukset käydään nekin läpi isän kanssa.

Miten miljoonat tykkäykset muuttuvat miljooniksi?

Lähes joka päivä Jennifer Käldin meiliin kilahtaa yhteistyöpyyntö jostain päin maailmaa. Tarjoukset tutkitaan tarkkaan.

– Viime viikolla hylkäsimme kiinalaisen vaatekaupan ja skotlantilaisen sometoimiston yhteistyötarjoukset. Ne eivät olleet tarpeeksi houkuttelevia, sanoo Mats-Erik Käld.

Joitain yhteistyökuvioita Jenniferillä jo on, kuten oma fanituotekauppa. Ensi viikolla julkaistaan isompi yhteistyökuvio suomalaisen yrityksen kanssa.

– Suosituimmat somepersoonat tienaavat kuusinumeroisia summia, kertoo sometohtori Suvi Uski

Jennifer Käld lähtee mukaan yhteistyöhön, kun se sopii hänen arvoihinsa ja sopimus hyödyttää molempia osapuolia.

Kruunupyyssä Jennifer saa olla normi teini

Jennifer Käldin fanitapaamisessa joulukuussa Vaasassa oli paikalla satoja nuoria, jotka tulivat tapaamaan someidoliaan, ottamaan yhteiskuvan ja hakemaan nimikirjoituksen.

Tšekissä fanit ovat kokoontuneet ilman idolia: he pitivät fanitapaamisen keskenään.

Omassa lukiossaan Jennifer Käld ei ole stara, vaan normaali lukiolainen kuten muutkin. Ikätoverit ovat kuitenkin huomanneet, että alakoulusta saattaa tulla faneja pyytämään nimikirjoituksia.

– Yksi fani tuli Närpiöstä Kruunupyyhyn ja toi suuren yksisarvisen pehmolelun, suklaata ja kukkia.

Koulun jälkeen Jennifer Käld viettää aikaa kavereidensa kanssa, niin kuin ennenkin. Joskus he tekevät yhdessä videoitakin.

Tulevaisuus on vielä avoin

Jennifer Käld tekee videoita, koska se on hauskaa. Hän aikoo jatkaa niin kauan kuin homma huvittaa ja pysyy hauskana.

Käld pitää kuitenkin koulutusta tärkeänä: lukio käydään loppuun, ja sitten tie vie yliopistoon.

– Lukion jälkeen pidän kuitenkin vuoden vapaata ja katselen ympärilleni.

Ruotsalaiskone laskeutui maaliskuussa 2018 Kokkola–Pietarsaaren lentoaseman kiitoradalle ilman lennonjohdon lupaa. Radalla oli laskeutumisen aikana työkoneita ja onnettomuudelta vältyttiin täpärästi. Ohjaaja koki laskeutumisen välttämättömäksi koneen pintojen jäätymisen takia.

Onnettomuustutkintakeskuksen juuri valmistuneesta loppuraportista selviää, että koneen ja lennonjohdon viestittely ei ollut riittävän määrätietoista eikä kaikilta osin ohjeistuksen mukaista.

Radiopuhelinkeskustelua myös häiritsi kaiuttimista kuulunut huoltoajoneuvon kuljettajien keskustelu. Vajavaisen yhteydenpidon takia jäätämisongelman vakavuus ei välittynyt lennonjohtajalle asti.

Onnettomuustutkintakeskus suosittaa, että Finavia ja Air Navigation Services Finland päivittävät vähäliikenteisten lentoasemien viestintä- ja lennonvarmistusjärjestelmät vastaamaan tämän päivän vaatimuksia.

– Ei voi olla niin, että toimitaan 1980-luvun radioilla sekä vanhalla ja osin puutteellisella tekniikalla, sanoo Onnettomuustutkintakeskuksen johtaja Veli-Pekka Nurmi.

Onnettomuustutkintakeskus suosittaa myös, että Air Navigation Services Finland päivittää lennonjohtajien osaamisen erikoistilanteiden osalta.

Kruunupyyn tapauksessa lennonjohtajan kokemus talvikunnossapidon ja lentoliikenteen yhteensovittamisesta oli vähäinen. Nurmen mukaan Kruunupyyn tapaus oli reilun vuoden aikana jo neljäs ilmailu-turvallisuustutkinta, johon liittyy talvikunnossapito.

Myös Ruotsin Kuljetushallituksen halutaan varmistavan, että heidän valvonnassaan olevien lentotoiminnan harjoittajien ohjaamoyhteistyö, radiopuhelinviestintä sekä lentotoiminnan harjoittajien antama koulutus tapahtuu viraston vahvistamien koulutusohjelmien mukaisesti.

Miten kaikki tapahtui

Lennonjohto oli antanut harjauskalustolle luvan ajaa kiitotielle lähes samaan aikaan kuin ruotsalaiskone otti yhteyttä lennonjohtoon. Koneelle annettiin lähestymisselvitys ja kerrottiin, että käynnissä olevat kiitotien kunnossapitotyöt aiheuttaisivat mahdollisesti odotusta.

Jonair AB -yhtiön Piper PA-31-350 -tyyppisen koneen ohjaajat olivat havainneet koneen pinnoilla heikkoa jäätämistä ja ilmoittivat, että kapeampi puhdistettu alue riittäisi laskeutumista varten.

Jäätäminen lisääntyi, jolloin kone ilmoitti haluavansa yrittää lähestymistä tai muussa tapauksessa joutuvansa tekemään jäätävien olosuhteiden vuoksi ylösvedon. Ohjaajat myös harkitsivat palaamista lähtökentälle.

Lennonjohto antoi lähestymisselvityksen ja pyysi hetkeä myöhemmin konetta ilmoittamaan loppulähestymisrastin ohituksen. Muutaman minuutin kuluttua koneen ohjaajat pyysivät lennonjohtoa vahvistamaan, että kiitotien suurtehovalot olivat täysin kirkkaalla. Ohjaajat eivät saaneet vastausta toistuviin pyyntöihinsä.

Lennonjohdossa viestien kuulemista vaikeutti kaiuttimista voimakkaasti kuulunut huoltotöiden tekijöiden viestittely. Lennonjohtaja oletti koneen ilmoittaneen ylittänensä loppulähestymisrastin, ja määräsi ylösvedon. Ohjajan mukaan jäätämisen takia oli kuitenkin laskeuduttava. Lennonjohtaja ei antanut lupaa, koska kiitotiellä oli kaksi harjapuhallinautoa ja yksi kitkanmittauslaitetta vetävä huoltoauto .

Ruotsalaiskone laskeutui ajoneuvojen eteen. Lennonjohtaja varoitti kunnossapitokalustoa, kun kone oli laskeutumassa.

Laskeutuminen onnistui, eikä vaaratilanteesta aiheutunut henkilö- tai materiaalivahinkoja.

Ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) pitää tärkeänä, että puolustusvoimien Vattajan harjoitusalueen ympäristöluvitus etenee.

Puolustusvoimat hakee parhaimmillaan korkeimmalta hallinto-oikeudelta valituslupaa päätökseen, joka velvoittaa sen hakemaan ympäristölupaa Lohtajan harjoitusalueen raskasaseammunnoille sekä maalilennokki- ja helikopteritoiminnalle.

Kokkolassa sijaitsevat Vattajan dyynit ja Lohtajan harjoitus- ja ampuma-alueen rannat kuuluvat EU:n Natura 2000 -luonnonsuojelualueverkostoon.

– Tärkeintä on, että luvituksessa edetään. Kyllä se on nykyaikaa, että kaikki ympäristöön suuresti vaikuttavat toimnnot luvitetaan, sanoo Tiilikainen.

Hän sanoo luottavansa lupaviranomaisten harkintaan eikä lähde spekuloimaan, kuinka laaja ympäristölupa alueelle pitäisi laatia.

– Asiaa tulee tarkastella kolmesta kulmasta. Luontoarvojen säilyttäminen pitkälle tulevaisuuteen on ykkönen. Puolustusvoimien harjoitustoiminta ja virkistyskäyttö täytyy pystyä sopeuttamaan siihen.

Vattajan alue oli aiemmin Tiilikaiselle tuttu lähinnä kuvista. Ministeri osallistui tiistai-iltana aluetta koskevaan keskustelutilaisuuteen Lohtajalla. Tiilikaisen mukaan Vattaja on havumetsävyöhykkeen dyyniluonnon helmi.

– Toivottavasti virkistyskäyttäjien ääni kuuluu alueen käyttöä suunniteltaessa, ministeri sanoo.

Kansallispuiston perustamisessa kaupungin tulee olla aloitteellinen

Pro Vattaja ry jätti vuonna 2013 Tiilikaista edeltäneelle ympäristöministeri Ville Niinistölle aloitteen kansallispuiston perustamiseksi Vattajalle. Kansallispuistohaaveet nousevat aika ajoin esiin alueella.

Tiilikaisen mukaan kansallispuistoasiassa Kokkolan kaupunki on avainasemassa, ministerin mukaan kansallispuiston perustamiseksi vaaditaan vahvaa, yhteistä, alueellista tahtoa.

– Kansallispuisto nostaisi alueen statusta ja kasvattaisi alueen virkistyskäyttöpaineita. Samalla se loisi mahdollisuuksia matkailun kehittämiselle, mutta samalla eri käyttömuotojen yhteensovitus olisi entistä haasteellisempaa.

Voisiko puolustusvoimat toimia kansallispuistossa?

– Periaatteessa jokaisessa kansallispuistossa päätetään erikseen, mitkä toiminnot ovat mahdollisia. Ei se poissuljettuakaan ole.

Tuhkarokkoepidemian torjuminen joulun alla Pietarsaaren seudulla ja Keski-Pohjanmaalla maksoi yli 100 000 euroa. Laskua kertyi muun muassa rokotteista ja ylimääräisistä henkilöstökuluista.

Keski-Pohjanmaalla torjuntatyö maksoi 60 000 euroa, Pietarsaaren seudulla 50 000. Taudille altistui nelisensataa ihmistä.

Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soiten perhepalveluiden palvelualuejohtaja Heidi Pettersson kertoo, että suurin osa altistuneista potilaista hoidettiin Kokkolassa.

– Soitessa hoidettiin myös perhe, jonka lapsella havaittiin ensimmäinen tuhkarokkotartunta, Pettersson kertoo.

Alle kouluikäinen lapsi sairastui tuhkarokkoon Luodossa marraskuun lopulla. Hän sai tartunnan ulkomailta. Tapaus käynnisti laajat torjuntatoimet, koska Luodon rokotekattavuus on selvästi muuta maata alhaisempi. Myös muutama karanteeniin määrätty sairastui rokkoon.

Marras–joulukuussa velloneen tuhkarokkoepidemian torjunta onnistui alueella hyvin. Soiten ja Pietarsaaren sosiaalipalveluiden välinen yhteistyö toimi ja Soiten infektioylilääkärin Marko Rahkosen mukaan torjuntatoimiin päästiin ajoissa.

Helsingin ja Kokkolan veroissa on vuositasolla jopa tuhansien eurojen ero. Veronmaksajien Keskusliiton laskelmien mukaan Kokkolassa asuva maksaa vuositasolla kunnallis-, kirkollis- ja kiinteistöveroja 3 182 euroa enemmän kuin Helsingissä asuva. Helsinkiläisen keskituloisen palkansaajan kontolle veroja kertyy vuosittain maksettavaksi 14 533 euroa.

Kokkolan jälkeen tiukin verottaja maakuntakeskuksista on Seinäjoki ja sitten Kajaani. Vastaavasti vähemmän verottavien listalla Helsingin jälkeen tulevat Turku ja Tampere. Niissäkin maksetaan vuositasolla keskimäärin noin tuhat euroa enemmän kunnittain määräytyviä veroja kuin Helsingissä.

Veronmaksajien Keskusliitto selvitti Manner-Suomen kuntien verot tilastojaan varten.

Kuntaveroissa yhtä suuria eroja

Lukujen perusteella kunnalliset tuloveroprosentit pysyvät suurimmissa kaupungeissa tänä vuonna ennallaan viime vuoteen verrattuna. Yhteensä tuloveroprosenttiaan kiristi tälle vuodelle 46 kuntaa. Veron kevensi viisi kuntaan. Kovimmat muutokset tehtiin Porissa ja Vaasassa, joissa molemmissa veroprosentti kiristyi puoli prosenttiyksikköä.

Pienemmistä kunnista kovimman korotuksen teki Oripää. Siellä veroprosenttiin tehtiin peräti 1,5 prosenttiyksikön korotus viime vuoden lukemaan nähden.

Näin laskien eniten veroja Suomessa maksavat ensi vuonna Honkajoella ja Jämijärvellä asuvat pariskunnan aikuiset, yhteensä 29 678 euroa. Vastaavasti matalimmin verottavassa Kauniaisissa summa on kahdelta ihmiseltä 25 006 euroa.

Laskelmassa ovat mukana kunnallisverot, kirkollisverot, valtionvero, yleisradiovero ja sosiaalivakuutusmaksut.

Kokkolalainen Bengt Huhta on kuollut. Kristianina tunnetuksi tullut laulaja voitti vuonna 1968 kaikkien aikojen ensimmäisen Syksyn sävel -kilpailun Aarno Ranisen kappaleella Näin on.

Suosionsa huipulla Huhta oli 70-luvun puoliväliin saakka ja keikkaili muun muassa Pave Maijasen ja Pedro Hietasen kanssa. Huhta soitti ja keikkailikin vielä joulukuussa esimerkiksi Moondog-yhtyeen kanssa.

Päivätyönsä Huhta teki opettajana ja rehtorina Kokkolassa.

"Oltiin villejä ja vapaita"

Osa muistaa Kristianin yhä parhaiten 70-luvun erikoisista markkinointitempauksista. Hän esimerkiksi kuvautti itsensä taiteilijanimeensä viitaten ristiinnaulittuna. Lisäksi hänen lavastetusta itsemurhastaan kohistiin lehdissä.

J. Karjalaisen kappaleen Merenneitoni ja minä viimeisessä kappaleessa lauletaan Hän lienee saanut Kristianin kohtalon / Siis levymyyntiä vauhdittaakseen / Uransa aallon pohjassa / Lavastanut hukkumakuolon, jolla viitataan Bengt Huhtaan.

Viittaus on kuitenkin väärä, sillä hukkumiskuoleman lavasti Salomon-niminen artisti. Kristian taas vauhditti uraansa "löytymällä tajuttomana" tyhjä pilleripurkki vieressään.

– Eihän sitä ajateltu sen kummemmin. Joku keksi idean ja sitten vaan tehtiin, oltiin villejä ja vapaita, Huhta kommentoi Ylen haastattelussa 11 vuotta sitten.

Huhta muutti sittemmin Ruotsiin ja kouluttautui siellä opettajaksi, mutta palasi kotimaahansa ja lopulta kotiseuduilleen Kokkolaan. Öjan koulu oli pitkään hänen työpaikkansa.

69-vuotias Huhta asui Kruunupyyssä ja keikkaili vielä viime vuonnakin.

Keskipohjanmaa-lehdessä Huhtaa haastateltiin joulukuussa.

Kokkolalaisen Sari Riutan karenssi on puolivälissä. Kaksi kuukautta tulotonta aikaa on rangaistus siitä, ettei Riutta hakenut työpaikkaa, jota TE-palvelut kehotti häntä hakemaan.

Hakematta hän jätti, koska ei tiennyt, minne olisi hakenut. Paperissa olevasta numerosta ei vastattu, mutta soitettiin myöhemmin takaisin. Kyseessä oli rekrytointifirma, josta kerrottiin, ettei toimeksiantaja halua nimeään esiin. Riutta sai tietää vain, että kyseessä oli venealan yritys Kokkolassa.

– Kyllä ihmisellä pitäisi olla oikeus tietää, mihin hän hakee töihin. Ala ja kaupunki eivät riitä, sanoo nainen.

Rekrytointifirmojen mukaan anonyyminä pysytteleminen ei ole enää kovin yleistä. TE-palveluista sanotaan silti, että varminta on hakea aina, kun työtarjous tulee.

Työllisyys on parantunut Suomessa niin, että työttömiä on nyt saman verran kuin kymmenen vuotta sitten.

"Työpaikan arvot hyvä tuntea ennen hakemista"

Työnhakukurssilla Riutalle oli painotettu sitä, että ensin pitää etsiä mahdollisimman paljon tietoa työnantajasta, sen arvoista ja toimintaperiaatteista. Vasta niiden pohjalta voi rakentaa myyvän hakemuksen.

– Miten rakentaa, kun ei tiedä mitään? Sen ymmärrän, ettei yritys halua suoria yhteydenottoja, kun on antanut työnhaun rekryfirmalle ja maksaa siitä. Mutta kyllä siinä tuli tunne, että mitähän salattavaa on, kun ei voi nimeään kertoa, sanoo Sari Riutta.

TE-palvelut lähetti selvityspyynnön asiasta, ja Riutta kertoi rehellisesti, ettei ollut hakenut paikkaa, koska haluaa tietää, mihin hakee. Samalla hän kertoi hakeneensa muita paikkoja. Vastauksena oli tieto kahden kuukauden karenssista Työttömyysturvalain nojalla.

"Hakijalla ei ole oikeutta työttömyysetuuteen, koska hän on kieltäytynyt tarjotusta yli kaksi viikkoa kestävästä työstä ilman pätevää syytä tai aiheuttanut työsuhteen syntymättä jäämisen."

Palveluesimies Hannu Vierula Pohjanmaan TE-palveluista ei ota kantaa Riutan tapaukseen, mutta muistuttaa, että toimeksiantajan anonymiteetti ei ole riittävä peruste jättää hakematta tarjottua paikkaa. Työnantajahan on yleensä näissä tapauksissa rekryfirma, johon työntekijä tulee vuokratyösuhteeseen toimeksiantajalle.

– Toki olisi hyvien tapojen mukaista kertoa toimeksiantaja, mutta varminta on hakea paikkaa, kun työtarjous tulee, sanoo Vierula.

Puhelimessa tätä ei hakijalle vielä tarvitse kertoa, mutta sen pitäisi selvitä haastattelussa.

Karenssin lävähtäminen ratkaistaan tapauskohtaisesti, mutta lähtökohtana on, että hakematta jättäminen johtaa selvityspyyntöön ja mahdollisesti etuuden menettämiseen.

Vierulan mukaan tapaukset eivät ole kovin yleisiä.

Nykyään läpinäkyvyys arvossaan

15 vuotta rekrytointialalla toiminut yrittäjä Jarno Juola VMP Kokkolasta sanoo, että anonyymeinä pysyttelevät työnantajat alkavat olla harvinaisia.

– Nykyään pyritään läpinäkyvyyteen, ja hyvässä rekryprosessissa on paikallaan kertoa työnhakijalle, kuka työntekijää hakee, sanoo Juola.

Toimeksiantaja voi pysytellä anonyyminä esimerkiksi silloin, kun etsii tekijää jonkun sellaisen tilalle, jonka lähdön yhtiöstä ei vielä haluta paljastuvan. Työnhaun ulkoistamisen taustalla on myös halu keskittyä omaan ydintekemiseen ja ohjata yhteydenotot rekryfirmaan.

Aiemmin nimettömyys oli yleisempää: osa yrityksistä ei esimerkiksi halunnut profiloitua työnvälitysfirmojen käyttäjiksi.

Rekrytointifirmat hakevat toki välillä samalla nimikkeellä työvoimaa useampiin paikkoihin. Yleinen haku koetaan järkevämmäksi, kun samanlaisia toimeksiantoja on monia.

Myyntijohtaja Alpo Arasmo Baronasta vahvistaa näkemyksen. Barona rekrytoi vuosittain yli 30 000 ihmistä, ja varsinaisen työpaikan halu pysytellä nimettömänä on nykyään hyvin harvinaista.

Moniin tehtäviin on pulaa työnhakijoista, ja tehtäviä pitääkin markkinoida kovasti, jotta hakijoita saadaan tarpeeksi. Toisaalta TE-keskusten kautta tehtävissä hauissa työnantaja-kentän täyttäminen on pakollista.

Suorahaut ovat yleistyneet esimerkiksi tilanteissa, joissa toimintaa vasta aloitellaan ja haku halutaan siksi pitää salassa. Silloinkin itse työtehtävää pitää kuitenkin Arasmon mukaan myydä eikä salailla.

Heikomman taloustilanteen aikana nimettömät haut olivat yleisempiä. Syynä oli se, että työnantajat pelkäsivät yhteydenottojen ja kyselyjen tulvaa.

Rekrytointifirmasta Riutalle kerrottiin, että hakijoita kyseiseen paikkaan oli jo tuossa vaiheessa paljon. Toisaalta samoihin aikoihin Riutta haki neljää muuta paikkaa ja odottelee nyt tietoa niiden kohtalosta.

Karenssipäätöksestä ei voinut valittaa, mutta työvoimatoimistosta neuvottiin, että uudelleenkäsittelypyynnön voi tehdä. Riutta toivoi, että siinä otettaisiin huomioon myös taustat ja olosuhteet. Päätös oli kuitenkin sama ja tuli jo muutama tunti sen jälkeen, kun Riutta oli tallentanut hakemuksensa.

Myöhemmin Riutta kuuli, että yrityksen olisi saanut selville työvoimatoimistosta. Sen lisäksi hän oppi, että paikkoja on vain haettava, vaikka mielessä olisi epäilys.

– Kyllä tässä tuntuu, että työnhakijalla on vain velvollisuuksia, ei oikeuksia.

Sellainenkin neuvo kantautui korviin, että olisi kannattanut vain sanoa hakeneensa kyseistä paikkaa, sillä väitteen todenperäisyyttä tarkastetaan harvoin. Tuo vaihtoehto kuulosti Riutan korvaan mahdottomalta.

Fyysinen varastotyö ei enää onnistu

Sari Riutalle työnhaun kiemurat ovat vielä osittain uusia, sillä hän on työttömänä ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. Hän on tehnyt pitkään varastotyötä, mutta pitkäaikaissairauden tuomat vaivat ovat tehneet noin fyysisen työn mahdottomaksi.

Riutta ei pysty enää seisomatyöhön eivätkä kädetkään kestä kovaa rasitusta turpoamatta.

Hän otti vakityöstään opintovapaata ja kouluttautui merkonomiksi talous- ja toimistopalvelujen osaamisalalta. Nyt luonnistuvat esimerkiksi kirjanpito ja sihteerin työ, mutta Riuttaa kiinnostaa hankkia myös palkanlaskentataidot, vaikka oppisopimuskoulutuksella.

– Olen hirveän onnellinen, että pystyn tähän. Opiskellessa oli kiva saada sellainen fiilis, että hei, minustahan on vielä johonkin!

Kalajoki aikoo luopua kritiikkiä aiheuttaneesta elinkeino- ja maankäyttötoimikunnasta Elmasta. Toimikunnan rooli on ollut viime vuosina iso. Esimerkiksi toissavuonna Elma käsitteli jopa 60 prosenttia valtuuston käsittelyyn menneistä asioista, kuten asemakaavamuutoksista.

Lainoppineet ovat arvostelleet toimikunnan asemaa kaupungin päätöksenteossa. Epäselvyyttä on ollut esimerkiksi siitä, onko se virallinen vai epävirallinen toimielin.

Lisäksi osa valtuutetuista sanoo, että kaupunginjohtaja Jukka Puoskari on tuonut toimikunnan valmisteltavaksi asioita, joiden käsittely voisi muuten mutkistua, esimerkiksi kiinteistökauppoja ja asemakaavamuutoksia.

Kalajoki uusii parhaillaan kaupungin toimintaa säätelevää hallintosääntöään. Kaupunginjohtajan esityksessä Kalajoki lakkauttaisi elinkeino- ja maankäyttötoiminnan lisäksi maaseututoimikunnan. Asia jäi vielä pöydälle maanantain kokouksessa.

Poliittiset ryhmät jatkavat vielä keskustelua esityksestä, seuraavan kerran maanantaina valtuuston iltakoulussa.

Hallinto-oikeuden professori Olli Mäenpää kommentoi Ylelle lokakuussa, että kuntalain näkökulmasta toimikunnan asema on vähintään kuntalain hengen vastainen ja lain kirjaimenkin osalta "ulkolaidalla".

Elman asema nousi esiin lokakuussa, kun Yle uutisoi, että Puoskarin väitetään osoittaneen piittaamattomuutta lain säädöksiä ja hallintosäännön määräyksiä kohtaan ja käyttäytyneen vuosia epäasiallisesti työntekijöitä kohtaan.

Viime vuoden lopulla Kalajoella ratkottiin kaupunginjohtaja Jukka Puoskariin kohdistuvaa luottamuskriisiä. Osa valtuutetuista ajoi Puoskarin ero, lopulta valtuusto päätti, että luottamuspulaa selvitetään ulkopuolisen asiantuntijan avulla.

Vaikka kansallispuistoissa retkeileminen on viiden vuoden aikana lisääntynyt, Suomessa on yhä enemmän ihmisiä, joita luontoon meneminen ei kiinnosta.

Ei, vaikka tutkimustulokset osoittavat vaikkapa metsän hyvää tekevät vaikutukset fyysiselle ja psyykkiselle terveydellemme: stressi lievittyy, mieliala kohenee, pulssi tasoittuu, verenpaine laskee.

Kokkolalainen lintuharrastaja Marko Pohjoismäki ei voisi elää ilman luontoa. Hänen mielestään jo pelkkä ajatus on mahdoton.

– Yritän päästä rannoille ja metsiin melkein joka päivä. Tarkkailen lintuja tai vaan rauhoitun ja nautin, Pohjoismäki kertoo.

Professori Liisa Tyrväinen Luonnonvarakeskuksesta arvelee luonnosta vieraantuneiden määrän kasvavan vähitellen. Tuore tutkimusaineisto Helsingistä odottaa läpikäyntiä ja vertailua kymmenen vuotta sitten kerättyyn materiaaliin.

– Kiinnostaa tietää, kuinka paljon enemmän nyt on heitä, joille luonnolla ei ole enää tärkeää henkilökohtaista merkitystä. Ja kuinka nopeasti tällaiset muutokset kulttuurissa syntyvät, Tyrväinen pohtii.

Voimaantuminen

Moni tavoittelee kiihkeästi terveyttä. Syöminen on hiottua, liikunta tehokasta ja tavoitteellista.

Luonnossakin suoritetaan. Hiihdetään katse ladussa tavoitteellisia matkoja, juostaan sivuille vilkuilematta tehokkaita lenkkejä.

Liikunnan kannalta hyvä homma, mutta...

– Tutkimusten mukaan mieli hyötyy parhaiten ja stressistä palautuminen on tehokkaampaa, kun ehtii katsella ja kuunnella. Pysähtyä nauttimaan luonnon kauneudesta ja ilmiöistä, Tyrväinen kertoo.

Luonto elvyttää, jos sille antaa mahdollisuuden.

Mielenterveys hyötyy, jos ihminen liikkuu luonnossa vähintään puoli tuntia pari kolme kertaa viikossa tai saman verran pidempiä luontoretkiä isommilla luontoalueilla kuukaudessa.

– Mitä useammin ja pidempään luonnossa ollaan, sitä vahvempia elpymiskokemuksia saadaan, Tyrväinen muistuttaa.

Pelko

Luonnon hiljaisuus on kiehtovaa ja voimaannuttavaa, mutta osalle uhkaavaa. Luonnosta vieraantunut voi pelätä petoja, eksymistä, loukkaantumista, pimeää ja muita ihmisiä.

– Varsinkin urbaaneilla viheralueilla voidaan pelätä, että joku vaanii ja hyökkää puskista, Liisa Tyrväinen kertoo.

Kokkolalainen Marko Pohjoismäki on liikkunut luonnossa koko elämänsä eikä ole koskaan nähnyt sutta tai karhua. Vihainen hirvisonni on ajanut hänet syksyllä muutamaksi tunniksi puuhun, mutta sekään ei ollut eläimen vika. Hirvi vaan toimi kiima-ajan vaistojensa mukaan eli halusi kilpailijan pois reviiriltään.

– Oli pakko kiivetä oksille odottamaan, että aluettaan tiukasti puolustanut uros viimein ja vihdoin lähtee. Olin väärässä paikassa väärään aikaan.

Kokemuksestaan huolimatta mies ei pelkää hirviä eikä muutenkaan luontoa.

Tyrväinen ja Pohjoismäki neuvovat selättämään pelkoa pala kerrallaan. Voi lähteä opastetulle luontoretkelle tai mennä metsään luonnossa liikkumaan tottuneen kanssa.

Yksikseen retkeilevän kannattaa valita kohteeksi hyvin opastettu reitti, missä kulkee muitakin retkelijöitä.

– Kannattaa opetella tuntemaan eläimiä ja niiden käyttäytymistä. Tieto vähentää pelkoa, Pohjoismäki neuvoo.

Kiire

Jatkuva ärsyketulva on uusi normaali. Pysähtyminen on yhä vaikeampaa. Kovilla kierroksilla käyvä ei pysty hetkessä rauhoittumaan.

Marko Pohjoismäki kertoo levottomuuden paistavan ihmisistä luontoretkillä.

– Ei osata enää olla paikoillaan, vaan pitää koko ajan olla liikkeessä. Kestää kauan, ennen kuin tällainen ihminen rauhoittuu, jos edes osaa enää rauhoittua, Pohjoismäki miettii.

Professori Liisa Tyrväinen Luonnonvarakeskuksesta neuvoo unohtamaan kännykän, vaikka se mukana olisikin.

– Luonnon mielenterveydelliset hyödyt jäävät saamatta, jos koko ajan metsäretkelläkin tuijottaa puhelinta ja somettaa. Ihmistä pitää opettaa uudelleen rentoutumaan.

Elpyminen

Ihminen rauhoittuu, elpyy ja kokee onnellisuuden ja tyyneyden tunteita erityisesti mielipaikassaan. Lintuharrastaja Marko Pohjoismäen sielunmaisemat löytyvät veden ääreltä, Pohjanlahden rannoilta.

– Mielipaikkoja on niin paljon, rannoilla ja metsissä!

Liisa Tyrväisen mukaan tutkimukset osoittavat, että kaupunkien ulkopuoliset luontoalueet vaikuttavat mielialaan tehokkaammin kuin viheralueet.

Joillekin sielunmaisemaksi riittää näkymät puiston penkiltä. Tyrväisen mukaan näyttää siltä, että pienikin viheralue voi antaa ihmiselle hyvää mieltä tuottavan luontokokemuksen.

– Urbanisoituneelle ihmiselle koristeistutukset ja hoidetut pensaat ja puut voivat riittää luontokokemukseksi.

Toinen ääripää ovat he, joilla on vahva luontosuhde ja tiukat vaatimukset luontoympäristölleen.

– He haluavat kokea suojeltua, alkuperäistä luontoa, jossa pitää näkyä monimuotoisuutta. He myös nauttivat tiedosta, että alueella asustaa uhanalaisia, suojeltavia kasvi- ja eläinlajeja, Tyrväinen kertoo.

Professori miettii myös hiilijalanjälkeä. Autoilua halutaan rajoittaa, silti moni joutuu ajamaan autolla päästäkseen hiihtämään tai retkeilemään luontokohteeseensa.

– Luontoa pitäisi saada lähelle ja myös säilyttää kasvukeskusten sisällä. Osa luonto- ja virkistyskäyttöön päätyneistä alueista on sellaisia, joihin ei ole voinut rakentaa, Liisa Tyrväinen sanoo.

Hän miettii myös, mitä metsillemme tapahtuu, jos kaikkia öljyyn perustuvia materiaaleja, vaikkapa muoveja ja tekstiileitä, lähdetään korvaamaan muilla raaka-aineilla.

– Globaalisti tarvittavan biomassan määrä on valtava, sille ei ole kattoa. Miten metsistä haluttavat erilaiset hyödyt voitaisiin paremmin tasapainottaa? Siihen tarvitaan viisautta ja kokonaisvaltaisempaa tarkastelua metsien käytöstä.