Mikael Granbacka on nukkunut viime yönä parisen tuntia. Helsingin katujen huollosta vastaava firma on kutsunut kokkolalaiset auttamaan lumivuorien poisajossa. Töitä paiskitaan ympäri vuorokauden.

Granbackan firma on vienyt pääkaupunkiin 16 miestä ja 11 konetta.

– Keskiviikkona tultiin ja viikon kuluttua käydään kotona Kokkolassa. Todennäköisesti tullaan takaisin heti muutaman päivän jälkeen, Granbacka arvelee.

Lava täyteen lunta muutamassa minuutissa

Granbacka kertoo, että heillä on erikoisvarusteena suurteholinko, joka sumuttaa lumen suoraan kuorma-autoon.

– Kestää pari, kolme minuttia ja meillä on täysi kuorma. Aikaa säästyy, kun lunta ei tarvitse lastata kauhoilla.

Kokkolalaiset ovat vieneet mukanaan myös viisi kuorma-autoa, traktoreita ja LumiHamstereita.

– Traktorin perävaunun etukulmaan kytkettävä linko on kätevä Helsingin kaduilla. Tällä sa lingottua, kerättyä, kuormattua ja kuljetettua lumen, Granbacka kertoo.

Aurauskasoja ja -penkkoja poistetaan ympäri Helsinkiä.

– Ajamme niitä lumenkeräyspaikoille ja väliaikaisesti myös Kaisaniemen puistoon.

Yläpeukkuja ja kiitoksia

Granbackan firma on kolmatta kertaa Helsingissä apuna. Edellisestä kerrasta tosin on vierähtänyt kuutisen vuotta. Keskipohjalaiset tulevat apuun, kun helsinkiläisten kalusto ei enää riitä.

Granbacka ei ole miehineen törmännyt lumiraivoon.

– Päinvastoin. Meille näytetään yläpeukkua ja kiitoksia satelee. Edellisellä kerralla eräällä asuinalueella juoksutettiin perään viinipulloja, Granbacka nauraa.

Eira Lehtimäki oli ensimmäisen kerran kirppiksellä 1980-luvulla. Silloin kirpputorit olivat pieniä ja hämyisiä. Jokaisella oli oma ominaistuoksunsa.

Nykyään käytettyä tavaraa kaupataan suurissa halleissa, joissa ilmanvaihto ja valaistus ovat kuin suurissa marketeissa.

Kokkolalaiselta kirpputorilta pöytävarauksen tehnyt Lehtimäki voi seurata kännykästään, miten tavarat käyvät kaupaksi omalla myyntipöydällä. Hinnoittelu onnistuu sähköisesti ja personoiduilla viivakoodeilla, kun kirpputorit ovat siirtymässä mobiiliaikaan.

Kaupankäynnin lähes reaaliaikaisen seurannan mahdollistaa erityisesti itsepalvelukirpputorien käyttöön suuniteltu Kirppari-Kalle ohjelmisto.

– On hienoa, kun näkee heti, jos joku tavara on mennyt kaupaksi. Myös graafinen kalenteri varatuista pöydistä on selkeä, Lehtimäki sanoo.

Ohjelmisto näyttää milloin kirpparilla on vapaita pöytiä. Sen avulla voi myös maksaa varausmaksun.

Idea ja tuote syntyivät Kuopiossa

Tuotteen isä on kolmikymppinen kuopiolainen yrittäjä ja koodari Kalle Rainio. Hän aloitti järjestelmän kehittelyn vuonna 2010, kun tuttu kirppariyrittäjä pyysi nuorta Rainiota kehittelemään sähköisen pöytävarausjärjestelmän.

Tuotetta testannut yrittäjä neuvoi poikaa pistämään firman pystyyn ja kauppaamaan järjestelmää muillekin.

Suomessa on nykyään arviolta toista tuhatta kirpputoria. Näistä satakunta on siirtynyt mobiiliaikaan Kirppari-Kallen myötä. Asiakkat ovat pääasiassa vähintään sadan pöytäpaikan kirpputoreja eri puolelta maata.

– Isot kaupungit innostuivat ensin, sitten muut. Lapissa tosin on vain muutama asiakas. Myös pohjalaismaakunnissa kirpparit ovat lähteneet vasta hiljattain mukaan, Rainio kertoo.

Myyntipaikkojen varaamiseen suunniteltu tuote kehittyi myynnin seuraamisen ja sähköisen hinnoittelun välineeksi, kun Rainio löi hynttyyt yhteen kuopiolaisen ohjelmistotalo SKJ Systemsin kanssa.

– Järjestelmä on integroitu suunnittelemamme kassajärjestelmän kanssa, joten tavaroiden myyntiä voi seurata reaaliaikaisesti netissä. Ilman kassayhteyttä Kirppari-Kalle toimii pelkkänä sähköisenä varausjärjestelmänä, kertoo toimitusjohtaja Aarno Hartikainen.

Palvelu ei vaadi erillistä ohjelmiston asennusta ja se toimii millä tahansa laitteella, jossa on web-selain ja verkkoyhteys.

Itsepalvelukirppikset suomalainen juttu

Kalle Rainio on kehitellyt tuotettaan kahdeksan vuotta. Mobiilisovellus tuli käyttöön vuonna 2014.

– Markkinoille on nyt myöhemmin tullut pari muuta järjestelmää, mutta ei meillä oikeastaan kilpailua ole. Vielä vähemmän on kilpailua ulkomailla, missä koko itsepalvelukirpputorien konsepti tuntuu olevan uutta, Rainio sanoo.

Kiinnostusta ja kyselyjä kuitenkin on, kertovat Rainio ja Hartikainen.

– Kun muu maailma herää kunnolla itsepalvelukirpputorien ideaan, Suomesta on valmis ohjelmisto ja tuote heti tarjottavaksi.

Tällä hetkellä Rainio kehittää Kirppari-Kallesta versiota, joka sopii verkkokaupan käytettäväksi. Yhteistyökumppanina on kansainvälinen verkkokauppa.

Kivijalkakirpputorit jakautuvat pääasiassa kahteen leiriin. Osa vuokraamyyntipöytiä omien tavaroiden myyjille. Toiset, esimerkiksi SPR:n ja eri seurakuntien kirppikset, toimivat lahjoitetun tavaran myyjinä.

– Ne eivät kilpaile keskenään, koska toimintakonsepti on erilainen, sanoo kirpputoriyrittäjä Tiina Mäkihonka Kokkolasta.

Kalle Rainio ja Aarno Hartikainen uskovat, että pienimmät kirpputorit eivät välttämättä halua siirtyä mobiiliaikaan.

– Tonnin aloitusmaksu ja sovelluksen 50-80 euron kuukausimaksu karsii pienimpiä yrittäjiä, Rainio arvelee.

– Nuoret ovat kasvaneet kännykkään kiinni, heille mobiilisovellus voi olla syy, miksi varaavat juuri tietyltä kirpputorilta myyntipaikan tavaroilleen, Hartikainen miettii.

Kilpailu pakottaa houkuttelemaan asiakkaita myös muilla palveluilla.

Täyden palvelun paketteja tarjoavat kirpputorit esimerkiksi tekevät asiakkaan puolesta kaiken. Henkilökunta hakee tavarat ja hinnoitteleeja lajittelee ne myyntipöydälle. Lopuksi rahat tilitetään tavaroiden omistajalle.

– Systeemi on tosi hyvä. Jos on esimerkiksi lapsia, eikä itsellä aika riitä, sanoo Eira Lehtimäki.

Kirppiksellä pitää myös olla lasten leikkipaikka ja kahvila.

Eira Lehtimäki on huomannut, että vaatimusten noustessa ja palvelujen lisääntyessä myyntipaikojen hinnat tuntuvat laskevan.

– Ennen ei pöytää saanut alle kolmenkymmenen euron, mutta nyt se on mahdollista. Lisäksi pöytiä myydään Kokkolassa aika ajoin tarjouksella.

Kirpputorien siirtyminen mobiiliaikaan on tapahtunut, kun uusia on perustettu ja vanhoja on uudistettu.

Uudistumisesta huolimatta myyntiin tulevat tavarat ovat edelleen pääasissa lasten vaatteita ja leluja. Toki poikkeuksiakin on. Toisenlaista tavaraa löytyy erikoistuneilta kirppiksiltä.

– Lasten vaatteet ja lelut kiertävät kaikista parhaiten. Niillä on aina kysyntää, sanoo kirpputoriyrittäjä Tiina Mäkihonka Kokkolasta.

Vaatteet ovat nykyään parempikuntoisia, kuin ennen. Ostajien vaatimukset ovat nousseet, eivätkä rikkinäiset tai kuluneet mene kaupaksi. Myös ylihinnoiteltu tuote jää pöydälle tai rekkiinsä.

Työpaikan kahvihuoneesta kantautuva puheensorina ja naurunrämäkkä ovat Mentoritas Oy:n työelämä- ja vuorovaikutusvalmentaja Maritta Joen mukaan hyvä merkki työyhteisön voinnista.

– Varsinkin, jos kuka tahansa voi tulla mukaan tai poistua kesken ilonpidon, eikä tunnelma muutu, Joki sanoo.

Hänen mielestään luotettavin ja halvin ilmapiiritutkimus onkin kuunnella miltä työyhteisö kuulostaa.

Väite, ettei ehdi pitää taukoja, on höynpölyä. Vuorovaikutus- ja työyhteisövalmentaja Maritta Joki

Vaikka työpaikan käytäntöihin kuuluisi sallittu kahvitauko, jokaisessa työyhteisössä ei katsota hyvällä paussin pitäjiä. Työelämä- ja vuorovaikutusvalmentaja kertoo, että työntekijät saattavat kokea esimiehen kyttäävän kahville lähteviä.

– Tällaisista tuntemuksista kannattaa kertoa esimiehelle itselleen. Ilmapiirissä tai johtamisessa on silloin puutteita, Joki miettii.

Häntä surettaa, jos sallittujen taukojen pitäjä leimataan laiskaksi luuseriksi. Monet tutkimukset ovat osoittaneet työn tauottamisen tärkeyden.

Joki ei niele väitettä, että joku ei koskaan ehdi pitää taukoa jatkuvan kiireen takia. Hän muistuttaa, että kiire ei ole sama asia kuin, että töitä on paljon.

– Väite, ettei ehdi pitää taukoja, on höynpölyä. Lähes mikään työtehtävä tai asia ei ole yhdestä 10 minuutin tauosta kiinni. Kyse on enemminkin työpaikalla vallitsevasta kulttuurista ja omasta rytmistä ja suhtautumisesta.

Kokkolalaiselle sijoitusneuvoja Seija Salolle lämmin juoma työkavereiden seurassa on työpäivän piriste. Työsopimukseen ei virallisesti kuulu kahvitaukoja, mutta työnantaja ei marmata.

Salon mukaan pää tuulettuu ja välillä syntyy hyviä ideoita, vaikka työasioista ei joka välissä puhutakaan. Myös takaraivossa muhinut kinkkinen työasia voi selkiintyä yhtäkkiä, kun palaa virkistyneenä takaisin töihinsä.

Osuuspankin kahvihuoneen tiskillä on valkoisia Teema-motteja ja pino pahvimukeja.

Yhden kollegan mukissa lukee pirttihirmu, toinen fanittaa KPV-mukilla jalkapalloseuraa. Sijoitusneuvoja Seija Salo

Seija Salo tuo työpisteeltään oman isokukkaisen mukinsa. Kahdeksan euron löytö turkulaisesta kaupasta ilahduttaa sijoitusneuvojaa joka päivä.

– Varmaan ajatellaan, että olen pöhlö, kun tykkään niin mukistani. Tulen iloiseksi, kun vaan katson sitä työkiireiden keskellä. Siinä on lempivärejäni ja ripaus kullanväristä kimallusta. Ihana, Salo nauraa.

Hän viestii mukillaan, että elämässä pitää olla edes pieni pala kauneutta joka päivä. On myös ekoteko olla käyttämättä kertakäyttömukeja.

– Jotkut muutkin ovat tuoneet omiaan töihin. On muumeja ja kukkia. Yhden kollegan mukissa lukee pirttihirmu, toinen fanittaa KPV-mukilla jalkapalloseuraa.

Tauot tärkeitä, vaikka ei kahville menisikään

Yhteiset kahvi- tai lounastauot ovat työhyvinvointi- ja vuorovaikutusvalmentaja Maritta Joen mukaan hetkiä, joilla voidaan luontevasti ylläpitää työpaikan yhteisöllisyyttä.

Ilmapiiri on hyvä, jos työpaikalla voidaan yhdessä jakaa onnistumisia ja epäonnistumisia sekä pohtia erilaisia työelämän tilanteita.

Kahvitauko ei kuitenkaan ole ainoa tapa rakentaa yhteisöllisyyttä.

– Hyvä työyhteisö sietää myös erilaisuutta. Kaikki eivät viihdy yhteisissä kahvihetkissä ja silti he ovat ihan yhtä yhteistyökykyisiä ja -haluisia, mukavia työkavereita kuin kahvittelevat kollegansa, Joki kertoo.

Hän uskoo, että perinteinen kahvitauko voi olla käytäntönä tutumpi vanhemmille työntekijöille kuin nuorille, ja muistuttaa esimiehiä hyvästä pelisilmästä.

– Työntekijälle, joka ei syystä tai toisesta osallistu kahvihetkeen, ei saa tulla tunnetta, että hän on jotenkin eri asemassa tai pimennossa tiedonsaannissa kuin he, jotka ovat kahvitauolla yhtä aikaa esimiehen kanssa.

Joen mukaan työpaikan kahvipaussilla paras tilanne on, jos kaikki voivat erilaisista työrooleistaan huolimatta olla samassa tilassa rennosti.

– Toisaalta joskus on varmasti myös hyvä, että työntekijät saavat aikaa ilman esimiestä.

Elina Kotila siemailee välitunnilla teetä toholampilaisen Kuusiston koulun opettajanhuoneessa. Matkamuisto, Eemeli-teemainen muki, on ahkerassa käytössä.

Se katosi kerran muutamaksi viikoksi ja palasi tiukan etsintäkuulutuksen jälkeen vaivihkaa paikoilleen.

– Ne olivat synkkiä viikkoja, kun en tiennyt mistä joisin, ja mihin oma muki oli joutunut, Kotila nauraa.

Yhteiset rupattelu- ja juomatauot ovat opettajanhuoneessa tärkeä juttu, ja tee ja kahvi maistuvat parhaimmilta omasta mukista. Uudet opettajat ja sijaiset saavat osakseen tiukkoja mukaisuja, jos erehtyvät ottamaan kaapista väärän astian juomalleen.

Kotila on ruotsinopettaja ja erityisopettaja. Astrid Lindgrenin Eemeli-kirjojen hahmoilla koristeltu muki oli luonnollinen valinta.

– Muki viittaa Ruotsiin, ja Eemeli on erityislapsi.

Kaksi ihmistä on kuollut kahden henkilöauton kolarissa valtatiellä 28 Kannuksen Yliviirteellä maanantaina.

Kokkolan suunnasta tullut henkilöauto oli lähtenyt toistaiseksi tuntemattomasta syystä heittelehtimään ja törmännyt Kannuksen suunnasta tulleeseen henkilöautoon.

Kannuksen suunnasta tulleen henkilöauton kuljettaja ja etupenkillä turvaistuimessa istunut lapsi saivat surmansa. Muut osallisina olleet kärsivät eriasteisista vammoista.

Tien pinta oli tapahtumahetkellä jäinen. Alueella on 80 kilometrin rajoitus.

Onnettomuus sattui maanantaina puolenpäivän jälkeen.

Onnettomuuspaikalla oli pelastustöiden aikana käytössä vain yksi ajokaista. Jälkiraivaus saatiin tehtyä ennen kello 16:ta.

Tuula Hirvikoski kaatui pian lonkkaproteesin saatuaan ollessaan viemässä joulupipareita tuliaisiksi. Hän varjeli piparipussia kädessään, kun jalat menivät alta. Tilanteen tullen ei ehdi miettiä asentojaan.

– Ei ollut ollenkaan mielessä, miten käy muuten, nauraa Hirvikoski. – Mutta ei siinä mitenkään käynyt.

Läheskään kaikille ei käy yhtä onnellisesti.

Kaatumiset ovat Suomessa yleisiä, erityisesti ikäihmisillä. Joka kolmas yli 65-vuotias kaatuu kerran vuodessa. Yli 80-vuotiaista näin käy joka toiselle. Kaatumiset ovat ikäihmisten yleisin tapaturma (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos).

Koska kaatumiset paitsi aiheuttavat ihmisille terveyshaittoja ja elämänlaadun heikkenemistä, myös maksavat, niiden ehkäisyyn on satsattu viime vuosina monella rintamalla.

Yksi näistä tahoista ovat judoseurat, jotka opettavat ihmisiä kaatumaan oikein. Kokkolassa halukkaita opetetaan kuukauden ajan, ja avainasemassa ovat toistot.

– Se vaatii satoja, jopa tuhansia toistoja, että asia pysyy lihasmuistissa ja refleksit toimivat. Kun saa perustan kuntoon, voi harjoitella vaikka pehmeällä matolla itse. Jos jättää homman sikseen kurssin jälkeen, seuraavilla liukkailla on taas, että hupsis! sanoo ohjaaja Jukka Aalto Kokkolan budoseuran judojaostosta.

Tilanteen tullen ihminen ei ehdi miettiä, vaan mätkähtää miten mätkähtää – jollei ole harjoitellut.

– Pitää jauhaa askel askeleelta, että menee selkäytimeen: jos lähtee jalat alta, miten osaa tulla alas kohtuu kivuttomasti, sanoo Aalto.

Myös Taito Hirvikoskella on kokemusta kaatumisesta: hän meni nurin portaissa liukkauden takia pari viikkoa sitten, mutta selvisi luut ehjinä.

– Eihän sitä osaa ennakoida. Kurssista olisi ehkä ollut apua.

Kaatuminen saattaa pelottaa harjoiteltunakin. Siksi kurssilla aloitetaan tatamin pinnasta kylkiasentoa opettelemalla. Korkeutta lisätään hiljalleen niin, että lopuksi kaadutaan jo seisoma-asennosta.

Yleisin virhe, jonka ihminen automaattisesti tekee kaatuessaan, on ottaa vastaan kädellä. Silloin hinnan maksaa yleensä ranne, kyynärpää tai olkapää. Jos ei väliin ehdi kädellä, maahan kopsahtaa takaraivo, ja seuraukset voivat olla vielä pahemmat.

Oikea tapa kaatua on joustaa polvista, kääntyä kyljelleen, pistää kädet kiinni ylävartaloon ja leuan rintaan.

– Asento on pyöreä ja muistuttaa sikiöasentoa. Ettei kaaduta niin kuin puu pystymetsästä rysähtäen, sanoo Jukka Aalto.

Hänkin on saanut osansa kaatumisista, mutta onnistunut selviämään luita särkemättä, vaikka on mennyt nurin joskus roskaisestikin. Vaarallista on silloin, kun jää piilottelee lumen alla: jalat voivat lähteä alta nopeastikin, ja silloin myös selkäytimestä tulevan reaktion pitää olla nopea.

– Mustelmia ei voi aina välttää, mutta pahemmilta kolhuilta voi välttyä, kuvaa Aalto oikean kaatumisen hyötyjä.

70-vuotiaat Tuula ja Taito Hirvikoski pitävät kaatumista yllättävän vaikeana, kun sitä harjoittelee. Kun kaatuu omia aikojaan, itse kaatuminen käy jouhevasti, mutta seuraukset voivat olla ikäviä.

Uusia konsteja molemmat löysivät jo ensimmäisellä kurssikerralla: toisen jalan käyttäminen hissinä auttaa siinä, ettei kaadu niin korkealta. Myös leuka rintaan ja kädet kiinni ylävartaloon olivat hyviä oppeja.

– Kun ikää tulee ja kömpelyys alkaa hiipiä pikku hiljaa, pitäisi oppia turvallinen kaatuminen, sanoo Tuula Hirvikoski.

Liikkumista hän ei aio iän karttuessakaan rajoittaa. Siinä auttavat myös sauvat ja nastakengät, joita hän suosittelee ehdottomasti kaikille.

Lue myös:

Yksi A4-paperi näytti voimansa: Nyt voidaan estää tuhansia kaatumisia ja säästää yli sata miljoonaa euroa vuodessa

Tasapaino ja lihasvoima ehkäisevät ikäihmisten kaatumisia – Liukuesteet konsti muiden joukossa

Poliisi ei ole vielä päässyt kuulemaan Kannuksen maanantaisesta kuolonkolarista eloonjääneitä.

Kolarissa menehtyivät henkilöautoa kuljettanut äiti sekä etupenkillä turvakaukalossa ollut kaksi ja puolivuotias lapsi. Takapenkillä ollut vauva on hoidossa Oulun yliopistollisessa sairaalassa, ja poliisi arvioi hänen selviävän. Toisessa autossa olleet kolme keski-ikäistä miestä ovat sairaalassa Kokkolassa.

Tutkimuksissa on käynyt ilmi, että Kokkolan suunnasta tullut äidin ja lasten henkilöauto oli lähtenyt toistaiseksi tuntemattomasta syystä heittelehtimään ja törmännyt vastaan tulleeseen henkilöautoon. Eilen poliisi tiedotti, että uhrien autoon olisi törmätty.

Poliisin mukaan tien pinta oli onnettomuushetkellä hyvin liukas.

Onnettomuus tapahtui valtatiellä 28 Kannuksen Yliviirteellä eilen puolen päivän jälkeen.

Onnettomuutta tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja kuolemantuottamuksena. Asia ei mene syyteharkintaan, koska epäilty menehtyi.

Valtatie 28:lla eli Kajaanintiellä Keski-Pohjanmaalla on tapahtunut kuuden viikon sisällä kuolemaan johtaneiden onnettomuuksien suma: neljä ihmistä on kuollut noin 20 kilometrin pätkällä.

Kaksi tapauksista oli kolareita ja yksi ulosajo. Viimeisin onnettomuus sattui maanantaina. Siinä menehtyivät henkilöautoa kuljettanut äiti sekä etupenkillä turvaistuimessa ollut lapsi.

Tutkijalautakunnassa on pistetty merkille, että liikenne tiellä on viime vuosina lisääntynyt reippaasti. Valtatie 28 on Keski-Pohjanmaalla merkittävä väylä, sillä kulkee muun muassa paljon työmatkaliikennettä.

Näin monta kuolonuhria puolentoista kuukauden sisällä samalla lyhyellä tieosuudessa on poikkeuksellista, arvioi Keski-Pohjanmaan liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnan puheenjohtaja Vesa-Matti Viirre.

– Onhan se tälle seudulle paljon pienessä ajassa. Joka ainoa kuollut on liikaa. Suunta näyttää huolestuttavalta, vaikka turmille ei mitään yhteistä tekijää tai yksittäistä syytä löydykään.

Onhan se tällä seudulla paljon pienessä ajassa. Joka ainoa kuollut on liikaa. Tutkijalautakunnan puheenjohtaja Vesa-Matti Viirre

Kaikkien onnettomuuksien tutkinta on kesken. Tutkinta johtaa aina parannusehdotuksiin, jotka onnettomuustietoinstituutti kerää ja vie viranomaisille uusien onnettomuuksien välttämiseksi.

Urakoitsijoita ei voi syyttää

Lautakunnan puheenjohtaja Vesa-Matti Viirre ei pidä tien kuntoa syypäänä turmiin. Vaihtelevuus on talvikelien uusi normaali.

– Ei voi lähteä syyttämään, että tiet olisi heikosti hoidettu. On selvää, että Suomessa tiet ovat välillä liukkaita, Viirre sanoo.

Suorilla ja helpoilla tieosuuksilla kuljettajan tarkkaavaisuus voi suuntautua muualle. Sitä havaitaan päivittäin poliisin liikennevalvonnassa, kertoo liikennepoliisissa työskentelevä Vesa-Matti Viirre.

– Kajaanintiekin on tasainen, suora, aika leveä ja mäetön. Se ehkä tuudittaa turvallisuuden tunteeseen, ja ajon aikana tehdään muutakin kuin keskitytään ajamiseen. Kaikki on mahdollista, kun ihmisistä on kyse.

Vakavia onnettomuuksia sattuukin enemmän valtateillä kuin kapeilla ja mutkaisilla teillä.

Ensin syntyi pystymallinen, vedenalainen sauna. Sitä seurasivat vaakamallinen veden alla ajettava sauna ja maanpäällinen akvaariosauna.

– Ideat syntyvät monesti saunan löylyissä. Meillä on kova mielikuvitus. Se lentää löylyn mukana, naureskelevat Ari ja Jari Lehtinen.

Ari ja Jari Lehtinen aikovat viedä saunansa tuotantoon yhteistyössä terveellistä puurakentamista kehittävän toholampilaisen Aalto Haitekin kanssa.

Hamppusaunan rakenteelle on jo saatu maailmanlaajuinen mallisuoja.

Uusin prototyyppi on kuin röllimetsän rakennus. Hamppusaunasta pursuaa hamppua luontevasti puupalikoiden väleistä. Tunnelmallisten pienten ruutuikkunoiden takaa paljastuu polttamalla tummennetut sisätilat ja pyöristetty sisäkatto.

Saunassa on myös pieni eteinen. Ensimmäinen sauna on tarkoituksella tehty sellaiseksi, että hamppu näkyy hyvin.

Hampun edut hyödyksi

Hamppu on vanha eriste, jolla on hyvä märkäkestävyys eikä se homehdu helposti. Saunassa se toimii hengittävänä läpituulettuvana eristeenä, joka takaa korvausilman saannin, mikä on saunassa tärkeää.

Lehtisten rakentamassa saunassa on sisäkkäin kaksi puupalikoista tehtyä kehikkoa. Sekä palikoiden välissä että kehikoiden välissä on eristeenä hamppua. Harvinainen pyöristetty sisäkatto on tehty päreillä, ja niidenkin päällä on hamppua ja uloimpana uusi pärekerros.

– Löyly ei paukahda seinistä takaisin kuten tavallisesta seinäpaneelista, eikä tässä edes väsytä kuten usein tavallisessa saunassa, kehuvat yrittäjät.

He ovat koemielessä saunottaneet myös ihmisiä, joille sauna aiheuttaa herkästi huonoa oloa. Hamppusaunassa nämäkin ovat pystyneet saunomaan.

Poikkeuksellisen liukas keli aiheutti jopa toistakymmentä liikenneonnettomuutta Pohjois-Pohjanmaalla Jokilaaksoissa torstaina iltapäivällä.

Peilijäisillä teillä rekkoja ja henkilöautoja ajautui ojaan useilla eri tieosuuksilla Kalajoella ja Raahessa. Pyhäjoella rekka luisui vastaantulevien kaistalle törmäten henkilöautoon, ihmeen kaupalla kukaan ei loukkaantunut.

Lisäksi raskaita ajoneuvoja juuttui mäkiin, muun muassa Kalajoella täysperävaunullinen rekka tukki liikenteen Oulaistentiellä ja poliisi joutui ohjaamaan liikennettä.

– Jos peilijäässä ollut tie oli vähänkään kalteva, niin autot vain yksinkertaisesti luisuivat ojaan, Jokilaaksojen pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Esa Ihalainen kertasi torstai-iltana. Ihalaisen mukaan tiet olivat siinä kunnossa, että valtateilläkin saattoi ajaa korkeintaan noin kolmeakymppiä

Myös peltikolareita sattui muutamia. Loukkaantumisilta kuitenkin vältyttiin.

Pohjois-Pohjanmaalla pienessä pakkassäässä saatu vesisade veti tienpinnat peilijäähän torstaina.

Jäinen sade sotkin pahasti liikennettä myös Oulun seudulla torstaina.

Liikenne saatiin sujumaan illan aikana kaikilla teillä. Valtatiet ovat jo suhteellisen hyvässä kunnossa Pohjois-Pohjanmaalla.

Nyt on liukasta monin paikoin Suomessa.

Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Eveliina Tuovinen sanoo, että liukasta on laajalla alueella Suomessa. Etenkin rannikolla kannattaa varoa, ettei kaadu.

– Nyt on vaarallisenkin liukasta, kannattaa olla varovainen. Hiekoitushiekat ovat sulaneet jään sisään ja jäinen, vesipintainen tie on todella liukas.

Ilmatieteen laitos on antanut liukkaudesta varoituksen Varsinais-Suomeen, Satakuntaan, Uudellemaalle, Kymenlaaksoon, Pohjanmaalle, Keski-Pohjanmaalle ja Pohjois-Pohjanmaan länsiosaan. Helpotusta ei ole hetkeen luvassa.

– Jos yöllä taas pakastuu ja sitten taas sulaa, se vain pitkittää liukasta aikaa, Tuovinen sanoo.

Liukkaus jatkuu todennäköisesti viikonloppuna.

– Aika aurinkoisen oloinen viikonloppu on tulossa. Lauantai on hyvin lauha, sunnuntaina lämpötila laskee. Oletan, että maan etelä- ja keskiosassa on laajalti liukkaita jalankulkutiet.

Ylen mediatoimittaja Antti Eintola kuvasi, miten jalankulkijat ja pyöräilijät pärjäsivät liukkauden kanssa Tampereella perjantaina.

Havaintoja pyydetään

Liukkautta on vaikea ennustaa paikallisesti. Päivystävä meteorologi Eveliina Tuovinen sanoo, että liukkautta lasketaan eri malleista. Ne eivät ole aina luotettavia, joten suomalaisilta pyydetään myös havaintoja mallin tueksi.

llmatieteen laitoksen havaintosovelluksen kautta voi antaa palautetta, jos jossakin on vaarallisen liukasta.

– Jos on ladannut omaan kännykkäänsä Ilmatieteen laitoksen sovelluksen, oikealta yläkulmasta löytyy kiikari, ja sieltä pääsee antamaan havaintoja. Siellä on ukkosta, sadetta ja yksi on havainto jalankulkuliukkaudesta. Näemme reaaliajassa kartalla kaikki havainnot, joita ihmiset ovat lähettäneet.

Havaintoja tulee joitain kymmeniä päivittäin, mutta enemmänkin saisi meteorologin mukaan tulla.

Sairaala ruuhkautui, mutta ei kipsauksista

Tampereen yliopistollisen sairaalan toimialuejohtaja Sally Järvelä sanoo, että sairaalaan ei ole tullut erityisen paljon potilaita liukastumisten takia.

Kymmenkunta kipsausta päivässä on vielä normaali talvikuukausina.

Sen sijaan sairaala on ollut ruuhkautunut, koska vanhuksilla on ollut runsaasti hengitystietulehduksia ja vatsatautia.

Lue lisää:

Paniikkijarrutus ja äkkiliike kaatavat talvipyöräilijän – video: ammattilainen näyttää, miten pysyt pystyssä

Kuulutus hiihtolomalaisille: Lämpimin sää väistyy sunnuntaina ja talvi tekee paluun – lähetä meille kuva kevään auringosta

Christel Viitanen ei ole koskaan ollut pieni. Nuoruusajan liikuntaharrastukset uinti, kuulantyöntö ja hiihto ruokkivat nekin yläkropan lihaksia.

Kun teerijärvinen Viitanen havahtui painoonsa, ongelma eivät kuitenkaan olleet lihakset. Tuolloin 45-vuotias nainen oli saanut kiloja enemmän kuin halusi. Kolme raskautta toivat osansa ja viimeinen niitti oli kompastuminen, joka johti isoon jalkapöydän leikkaukseen. Vuoden päästä leikattiin toinenkin jalka.

Viikot pyörätuolissa ja kolme vuotta ilman mahdollisuutta liikkua täysipainoisesti nostivat painon lähelle sataa kiloa. Mallinakin ollut Viitanen ei ollut tyytyväinen.

– Aika moni laihduttaja ajattelee ulkonäköään, mutta harva uskaltaa sanoa sen.

Pitkät sarjat pienillä painoilla ovat sellaista satujumppaa. Yleistä aktiivisuutta se toki lisää, mutta lihashyötyä siitä ei ole. Tuomas Rytkönen

Viitanen oli jo aiemmin kokeillut kaikki laihdutuskeinot Painonvartijoista pussidieetteihin, mutta pysyvää ratkaisua ne eivät tuoneet. Nyt hän aloitti totisen liikunnan ja karsi hiilihydraatteja. Painoa lähti kymmenen kiloa, mutta vointi oli yhä kehno.

Kolme vuotta sitten Viitanen aloitti Jari Bull Mentulan valmennuksessa ja löysi voimaharjoittelun ja syömisen.

Voimailubiologi (LitM) ja fysiikkavalmentaja Tuomas Rytkönen toivoo, että mahdollisimman moni muukin löytäisi. Kaksi kertaa viikossa suhteellisen tiukkoja 8–15 toiston sarjoja olisi hyvästä kaikille.

Pienillä painoilla pitkiä sarjoja tekevien harjoittelua hän kutsuu satujumpaksi. Yleistä aktiivisuutta se kyllä lisää, mutta lihashyötyä siitä ei ole. Ajallisesti samalla panostuksella saisi paljon parempaa tulosta, kun viitsisi rasittaa itseään.

Mutta miksi pitäisi?

Koska voimaharjoittelusta on terveyshyötyä kaikille, vanhuksia myöten, sanoo Rytkönen.

– Ei ole ensimmäistäkään liikettä ilman voimaa. Ilman sitä ei pääse edes nousemaan ylös tuolista.

Voimaharjoittelu myös esimerkiksi parantaa rasva- ja hiilihydraattiaineenvaihduntaa ja ehkäisee kakkostyypin diabetestä. Lihasmassa toimii proteiinivarastona hätätilanteessa kuten sairastumisen tai tapaturman iskiessä: elimistö voi hajottaa kudoksesta rakennusaineita ja energiaa muihin tarpeisiinsa.

Lisäplussaa on se, että treeni korottaa myös itsetuntoa ja mielialaa, sanoo Tuomas Rytkönen.

Jos haluaa muutoksia, asioita pitää tehdä huomenna ja joka päivä – eikä kaikki tekeminen ole kivaa. Christel Viitanen

Christel Viitasella lähtökohta liikunnan lisäämiseen ei ollut helpoin. Häneltä oli operaatiossa katkaistu kantapää, irrotettu jänne pikkuvarpaan puolelta, siirretty lonkasta luuta jalkaterään, löysytetty pohjelihasta.

Koska mies oli töissä ulkomailla, toipilas hoiti kotityöt imuroinnista koiran ulkoilutukseen pyörätuolista. Myöhemmin leikattiin vielä toinen jalka ja matkan varrella käsikin.

– Olisi ollut miljoona syytä antaa periksi, mutta ennemminkin olen saanut niistä voimaa, sanoo Viitanen.

Voimaa on tullut myös mieleen: nyt nainen uskaltaa sanoa mielipiteensä itsevarmemmin. Nainen järjesti kaverinsa kanssa myös Kokonaisvoimaa-projektin nuorille, joita halusi opettaa salitreenin avulla saamaan itseluottamusta.

Ennen kaikkea voimaa on kuitenkin tullut kehoon. Viitanen lähti kouluttautumaan personal traineriksi, mutta hyppäsi pois yleisputkesta, ja on nyt voimavalmentaja.

Voimailubiologi Tuomas Rytkönen kouluttaa valmentajia, personal trainereita, urheilijoita ja tavoitteellisia kuntoilijoita. Hän on työskennellyt niin NHL- ja KHL-kiekkoilijoiden kuin maajoukkuekeihäänheittäjien fysiikkavalmennuksessa.

Rytkönen muistuttaa, että tavoitteesta riippuu se, millaista voimaa ihminen tarvitsee. Keihäänheittoon, voimanostoon tai maratoniin tarvitaan erilaisia painotuksia. Yhteistä on se, että tietty määrä maksimivoimaa tarvitaan kaikessa. Maksimivoimalla tarkoitetaan suurinta mahdollista voimatasoa, jonka voi tietyssä liikkeessä tuottaa rajaamattomassa ajassa.

Maksimivoima on valmennuksessa kuitenkin jääneet paikoin kestovoiman jalkoihin. Tämä johtuu Rytkösen harhaluulomyytiksi kutsumasta ajatuksesta, että olisi olemassa voiman pyramidi, kestovoima muodostaa pohjan maksimi- ja nopeusvoimalle. Tutkimusnäyttö puhuu hänen mukaansa tätä vastaan.

– Kestovoima saadaan maksimoitua 1–2 kuukaudessa. Kova, hapottava kestovoimarääkki on kuluttavaa ja estää muuta kehittymistä, eikä sitä kannata tehdä ympäri vuoden. Esimerkiksi kamppailulajeissa ja crossfitissä tehdään usein turhaan kovaa, anaerobista kestovoimatreeniä ympäri vuoden maksimi- ja nopeusvoiman kustannuksella, suomii Rytkönen.

Sama ongelma vaivaa hänen mukaansa esimerkiksi paikoin nopeus- ja palloilulajeja. Valmennus on näiltä osin kuitenkin murroksessa, ja Rytkönen toivoo lumipalloefektin muuttavan eri voimalajeihin panostusta tulevaisuudessa.

Christel Viitanen nostaa enemmän kuin moni mies tavallinen, ikäisensä mies. Varsinaista maksimin hakemista hän ei silti tee, sillä jalka asettaa yhä rajoituksia. Ajatus fitness-kisaamisesta jääneekin ajatukseksi.

– Jalka oireilee niin paljon, että saa nähdä, kestääkö se koskaan korkkareilla kävelyä.

Päätavoite on päästä viemään oppia muille ja auttaa muita voimaan hyvin. Hyvin voiminen ei silti tarkoita pelkkää mukavaa. Päinvastoin: Viitanen on oppinut, että prosessit ovat pitkiä, mutta periksi ei saa antaa.

– Kuinka paljon ihminen keksiikään tekosyitä! Katsoo peilistä eikä ole tyytyväinen, mutta ei ole valmiskaan. Jos haluaa muutoksia, asioita pitää tehdä huomenna ja joka päivä – eikä kaikki tekeminen ole kivaa.

Vuodenvaihteen uuden elämän aloittajissa Viitanen näkee entisen itsensä. Halun muutokseen pitää tulla ihmisestä itsestään, ei kalenterista tai tavoista.

Syöminen on myös yksi Viitasen saamista oivalluksista.

– Haastavinta kaikesta on ruoka. Ihmiset ajattelevat, että salitreeni on se raskas osa, mutta jos ajattelee ylipainoa, 80 prosenttia ratkaisusta on siinä, mitä suuhunsa laittaa.

Viitanen sanoo törmäävänsä usein ihmettelyyn, pitääkö syödä näin paljon. Oikeaa, kunnon ruokaa kun saa syödä aika paljon. Väärin syömisen jälkiä taas ei treenillä saa kokonaan pois.

Pariskunta punnitsee nykyään kaiken syömänsä, paitsi salaatin, tomaatin ja kurkun. Itseään Christel Viitanen ei juuri punnitse.

– Enkä laske kaloreita, sillä en syö makroja tai kaloreita, vaan ruokaa.

Viitanen poistuu mukavuusalueeltaan yhä joka päivä ja koettaa vastustaa kiusauksia, kuten karkkeja, jotka maistuisivat. Tosin fanaattinen hän ei ole. Hän on nimittäin hoksannut, että jos erityistä tavoitetta ei ole, kannattaa elää ihan arkista elämää, ei liian vaikeaa.

Suora tie ja hyvä näkyvyys. Mitä mukavin ja turvallisin paikka autoilla siis. Vaan ei välttämättä.

– Helppo tie voi antaa virheellisen turvallisuuden tunteen, sanoo liikenneturvallisuusasiantuntija Kjell Lind Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksesta.

Esimerkiksi tällaisesta hän nostaa valtatie 8 Närpiön ja Kristiinankaupungin välillä.

– Se houkuttaa ylinopeuksiin, eikä kuljettaja ole aina skarppina, sanoo Lind.

Vakavimmat tieliikenneonnettomuudet sattuvat luonnollisesti siellä, missä liikennettä on eniten ja nopeudet ovat kovimmat.

Poliisi näkee päivittäin liikennevalvontaa tehdessään, että kuljettajan tarkkaavaisuus suuntautuu muualle juuri niillä tieosuuksilla, joilla kaikkea keskittymistä ei tunnuta tarvittavan ajamiseen.

– Kaikki on mahdollista, kun ihmisistä on kyse, sanoo onnettomuustutkijalautakunnan jäsen, liikennepoliisissa Keski-Pohjanmaalla työskentelevä Vesa-Matti Viirre.

Nukahtamista, kännykän käyttöä tai muuta huomion herpaantumista ajatellen maanteihin on monin paikoin jyrsitty täristäviä keski- ja reunaviivoja, joiden tarkoitus on havahduttaa kuljettaja tarvittaessa.

Kjell Lind muistuttaa myös, että uusissa autoissa on esimerkiksi kaistavahteja, adaptiivisia vakionopeussäätimiä ja automaattijarrutusjärjestelmiä lisäämässä turvallisuutta.

Miten olosuhteet vaikuttavat sinun keskittymiseesi? Kerro näkemyksesi, teemme aiheesta juttua myöhemmin. Kaikkiin kohtiin ei ole pakko vastata.

Lähellä merta Kokkolan Trullevissa liito-oravan kelpaa. Sekametsä koostuu pääasiassa vanhasta kuusimetsästä, mutta seassa on nuorta lehtipuuta. Se sopii suojellulle eläimelle.

– Meillä on paljon tietoa siitä, että Trullevissa on liito-oravan lisääntymis-, pesä- ja ruokailupaikkoja ja reviirejä. Tämä ympäristö kelpaa, sanoo kaupungin metsätalousinsinööri Ahti Räinä.

Pelkkä keidas ei Trullevikaan ole: jo toisella puolen tietä kasvaa yksipuolinen kuusikko. Se on metsätyyppi, jollaisesta pitäisi nyt päästä eroon. Kokkola lähti mukaan Liito-orava-LIFE-hankkeeseen ja toivoo sen poikivan malleja, joilla tällaisia kuusikoita voidaan muuttaa sekametsiksi.

Hankkeessa halutaan löytää sopuisa rinnakkaiselo metsätalouden ja liito-oravan välille. Niin että maanomistaja pystyy hyödyntämään metsäänsä taloudellisesti, sosiaalisesti ja ekologisestikin kestävällä tavalla ja samalla liito-oravan suojeluvelvoite toteutuisi.

Maanomistajan ja eläimen intressit eivät aina olekaan kovin kaukana toisistaan, sanoo Räinä:

– Sekametsärakenne olisi parempi myös metsän terveyden, kasvun ja tuottokyvyn takia, ei pelkästään liito-oravan. Riippuu toki kasvupaikasta, mutta tietty sekametsä on yhden puulajin metsikköä parempi vaihtoehto tuotollekin.

Maanomistajat ja metsänkäsittelyssä mukana olevat ovat nykyään aiempaa suuremmin vastuussa siitä, että suojellun liito-oravan reviirit ja lisääntymisalueen säilyvät. LIFE-hankkeella haetaan malleja, joilla suojelutaso vähintään säilytetään, mielellään parannetaankin.

Kokkolan ympäristössä liito-oravia on metsätalousinsinööri Ahti Räinän arvion mukaan nyt toki vähemmän kuin kaukana historiassa, mutta enemmän kuin sata vuotta sitten.

Liito-oravat joutuivat etsimään uusia asuinsijoja kun esimerkiksi Trullevin niemellä hakattiin puuta tervanpolton tarpeisiin ja suuret myrskyt kaatoivat metsää 1900-luvun alkupuolella.

– Siinä mielessä tilanne on lohdullinen, että olemme saaneet liito-oravan tänne takaisin. Nyt yritetään keksiä keinoja, joilla nykyinen tilanne pyritään ainakin säilyttämään – ettei palattaisi huonompaan suuntaan.

Lehtipuusto on esimerkiksi Trullevin yksilajisilta alueilta aikanaan syystä tai toisesta poistunut tai poistettu, ja se haluttaisiin nyt palauttaa.

Kokkolan osalta Liito-orava-LIFE-hanke tarkoittaa toistaiseksi vain odottamista. Metsäkeskus tekee Luonnonsuojeluliiton avustuksella kartoitukset ja metsänkäsittelysuunnitelman kevään aikana. Maanomistajan osuus alkaa, kun asiantuntijoiden laatimaa suunnitelmaa ruvetaan toteuttamaan.

Hanke ei aiheuta kaupungille suoria kustannuksia eikä vaikuta alueen virkistyskäyttöön tai huvila-asutukseen.

Liito-orava elää EU:n alueella vain Suomessa ja Virossa. Suurin siihen kohdistuva uhka on sopivan elinympäristön väheneminen ja pirstoutuminen. Suojelun taso on arvioitu epäsuotuisaksi.

Liito-orava-LIFE-hanke kestää vuodet 2018–2024. Siinä on mukana lähes parikymmentä kumppania Suomesta ja Virosta. Budjetti on lähes 9 miljoonaa, rahoitus tulee pääosin Euroopan unionilta.

Hankkeessa etsitään toimintamalleja, joiden avulla liito-orava voidaan huomioida maankäytön suunnittelussa. Liito-orava tarvitsee sekä pesä- ja ruokailupaikkoja että puustoisia kulkuyhteyksiä paikalta toiselle ja myös laajempien alueiden välillä.

Mukana on myös kolme kaupunkiseutua. Espoossa, Jyväskylässä ja Kuopiossa keskitytään yleis- ja asemakaavoitusratkaisuihin ja muutoinkin taajamakohteisiin eli siihen, miten tuollaisilla alueilla voidaan toimia parhaiten.

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt ympäristöluvan kaivosyhtiö Keliberin Syväjärven avolouhokselle.

Syväjärven kaivosalue sijaitsee pääosin Kokkolan ja osittain Kaustisen alueella, 13,5 kilometrin päässä kunnan keskustasta. Päätökseen sisältyy vesilain mukainen lupa Syväjärven ja Heinäjärven tyhjentämiseksi kaivostoiminnan ajaksi.

Syväjärven louhokselta on tarkoitus louhia vuosittain 540 000 tonnia litiumpitoista malmia. Louhoksen arvioidaan toimivan neljä vuotta, minkä jälkeen Keliberin pitää sulkea ja maisemoida louhos ja sivukivikasat.

Ympäristöluvassa määrätään päästöjen lisäksi myös melusta ja ympäristövaikutusten seurannasta. Melua aiheuttavat työt tapahtuvat arkisin 07–22, poikkeustapauksissa melua aiheuttavia töitä voidaan tehdä myös viikonloppuisin.

Myönnetty lupa sisältää malmin ja sivukiven louhinnan, sivukiven läjityksen sivukivialueelle, kaivostoiminnan käynnistämiseen tarvittavien rakentamistoimenpiteiden suorittamisen ja louhosalueella sijaitsevien Syväjärven ja Heinäjärven määräaikaisen kuivattamisen.

– Lupaehdot ovat pääosin sellaisia, mitä esitimme aville. Joitakin tiukennuksia viranomainen teki, mutta lupaehdot ovat hyvin saavutettavissa. Olemme tyytyväisiä päätökseen, kertoo toimitusjohtaja Pertti Lamberg.

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen luonnonsuojeluyksikön lausunnon mukaan hankkeen ympäristö- ja vesiluville ei ollut luontoarvoista johtuvaa estettä, ja hanketta varten oli tehty myös riittävät selvitykset.

Syväjärven ja Heinäjärven kuivatus alkaa ensi syksynä. Vuodelle 2020 on suunniteltu valmistelevia töitä, esimerkiksi teiden rakentamista ja varsinainen louhinta Syväjärvellä alkaisi vuonna 2021.

Keliberillä on Syväjärvelle jo lainvoimainen kaivoslupa. Yhtiö tarvitsee seuraavaksi Kalaveden rikastamon ympäristölupaan päivityksen. Keliber valmistelee myös Rapasaaren louhosta ja Kokkolan kemiantehdastaan koskevat lupahakemukset.

LUE MYÖS:

Keliber viemässä litiumin jalostusta suunniteltua pidemmälle – tuotanto käyntiin ehkä jo 2021

Työskenteleminen vaihtuville, ennakkoon anonyymeille toimeksiantajille on arkipäivää esimerkiksi siivous- ja rakennusalalla. Henkilöstöpalvelufirmat ovat aikanaan tuoneet työmarkkinoille käytännön, jossa työntekijä ei tiedä, kuka työpanoksen lopullisesti saa.

Näin sanoo Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimiston vs. palvelujohtaja Perttu Kellomäki. Hän pitää työmarkkinoiden toimivuuden kannalta välttämättömänä sitä, että ottaa vastaan oman osaamisensa mukaista työtä sovitulta maantieteelliseltä alueelta.

– Yhteiskunta lähtee siitä, että ihminen hakee työtä, jos ei ole painavaa syytä olla sitä hakematta, tiivistää Kellomäki.

Yle kertoi tammikuussa kokkolalaisnaisesta, joka sai kahden kuukauden karenssin, koska ei hakenut hänelle osoitettua työpaikkaa. Hän jätti hakematta, koska työtä välittänyt rekrytointifirma ei kysyttäessäkään suostunut kertomaan yrityksen nimeä.

– Yhteiskunta tarvitsee toimiakseen tietynlaista suoraviivaisuutta: työtä pitää tehdä. Kuinka kestävää on, että alettaisiin arvioida kovin kevyin perustein, haluaako työskennellä juuri tuossa tai tuossa yrityksessä? pohtii Kellomäki.

Hän myöntää silti, että kysymys on vaikea, sillä ihmiset ajattelevat aiempaa enemmän esimerkiksi työnantajan mainetta ja yrityksen taustalla vaikuttavia tekijöitä.

Työnhakukursseilla ehkä syytä avata muutosta

Silloin kuin työsuhde syntyy vuokrafirman kanssa, juridinen työpaikka on vuokrafirma.

– On siis varsin ohuet perusteet kieltäytyä työstä sillä perusteella, ettei tiedä, missä työtä tehdään, sanoo Perttu Kellomäki.

Työnhakukurssilla korostetaan, että hyvä hakemus edellyttää työnantajaan ja tämän arvoihin perehtymistä. Kellomäki pitää neuvoa hyvänä, mutta sanoo, että kursseilla kannattaisi ehkä avata sitä, miten työmarkkinat ovat muuttuneet henkilöstöpalveluyritysten tultua mukaan.

– Tilanne on muuttunut niin, että "perille asti" ei voi aina nähdä. Palkkaavaan yritykseen voi tutustua, mutta varsinainen työkohde ei aukene.

Entä jos työnhakija ei haluaisi hakea esimerkiksi viime aikoina julkisuudessa ryvettyneiden terveysalan yhtiöiden palvelukseen, ainakaan tietämättään?

Kellomäki muistuttaa, että oikeusvaltion periaatteen mukaisesti kaikilla on mahdollisuus muuttaa toimintatapojaan ja olla mahdollisen rangaistuksen kärsittyään vapaa lain ja yhteiskunnan edessä.

TE-palvelut ei voi pakottaa nimeä näkyviin

Vain osa vuokravälitysfirmojen työpaikoista tulee näkyviin TE-palvelujen kautta. Jos paikasta on ilmoitus te-palvelut.fi-sivustolla ja järjestelmässä, suositus on, että toimeksiantajayrityksen nimi näkyisi.

– Haluaisimme toki, että se näkyy, mutta meillä ei ole valtaa pakottaa, sanoo Perttu Kellomäki.

Vuokrafirma voi silti rastia kohdan "vain TE-toimiston tietoon". Silloinkin tieto on siis TE-palveluilla, ja se on kerrottava työnhakijalle, jos tämä hoksaa sitä kysyä. Asiaa ei erityisesti mainosteta.

– Ymmärrän, että tämä saattaa herättää tietynlaisia ajatuksia ja tuntemuksia, mutta näin se on.

Kellomäen mukaan yritys haluaa pitää nimen salassa lähinnä välttääkseen yhteydenottojen tulvan. Samaa sanovat henkilöstöpalvelualan yritykset.

– Asiakkaat maksavat siitä, että saavat palvelun. Jos ostaisin siivouksen, en itsekään haluaisi joutua käymään ostamassa pesuainetta itse, Adecco Suomen toimitusjohtaja Jukka-Pekka Annala havainnollistaa.

Vaikuttaako alan kilpailu ilmoituksiin?

Adeccon toimitusjohtaja kiistää ajatuksen siitä, että toimeksiantaja kätkettäisiin rekryfirman toiveesta. Syyksi on väläytelty sitä, että avoinna olevat paikat voivat saada kilpailevan yrityksen tarjoamaan omaa välityspalveluaan, tietysti vähän edullisemmin.

Toimiala on Suomessa kohtuullisen uusi, mutta Annala vetoaa siihen, että asiakkaan ja sille työväkeä hakevan yrityksen välillä on luottamus. Asiakkaiden nappaaminen nenän edestä ei ole ainakaan ilmiö, sanoo Annala.

– Ilmiötä ei ole, mutta yksittäistapauksena se on mahdollista.

Adeccon paikoista 85–90 prosenttia avataan myös TE-palvelujen sivuilla. Erilaiset spesialistit etsitään muita reittejä, sillä näiden hakujen kohderyhmien ei uskota liikkuvan työvoimapalveluissa.

Annala sanoo myös, että varsinainen toimeksiantaja jää piiloon ilmoittelussa todella harvoin.

– Ne ovat poikkeuksia. On ihan mahdotonta olla kertomatta: ei ketään voi taluttaa huppu päässä töihin.

Millaisia kokemuksia sinulla on työnhausta ja vuokratyöstä? Voit keskustella aiheesta kello 22 saakka.

Maailmanluokan rockyhtyeiden esiintymiset Pietarsaaressa saavat jatkoa ensi kesänä.

Pietarsaari Open Air -tapahtuman pääesiintyjänä 12. heinäkuuta keskuskentällä esiintyy David Coverdalen luotsaama Whitesnake. Yhtye julkaisee uuden albumin toukokuussa.

Aiemmin Deep Purplessa laulanut Coverdale perusti Whitesnaken vuona 1978. Yhtyeen tunnetuin kappale Here I Go Again levytettiin 1982.

Ennen Pietarsaarta Whitesnake konsertoi Ruotsin Gävlessa, ja Pohjanmaalta bändi matkaa Pietariin.

Lisäksi tapahtumassa esiintyvät ruotsalainen Final Countdown -hitistään tunnettu Europe, walesilaisyhtye Skindred, Nightwish-kitaristi Emppu Vuorisen Brother Firetribe -bändi ja kasarivaikutteista hardrockia soittava One Desire.

Lipunmyynti alkaa maanantaina.

Edellisinä kesinä Pietarsaaressa ovat esiintyneet muun muassa Scorpions ja Toto. Tälläkin kertaa konsertin yhteistyökumppanina on jalkapalloseura FF Jaro.

Tapahtuman järjestää RH-Entertainment Oy, joka on myös Raskasta Joulua -kiertueen ja Rock In The City -kaupunkifestivaalin takana.

Jäätävä sade muutti tiet erittäin liukkaiksi suuressa osassa maata perjantain ja lauantain välisenä yönä. Ajokeli oli erittäin huono Suomen länsi-, keski, pohjois- ja eteläosissa, kertoo liikenteenohjauksesta vastaava TMF.

Tamperelainen Pasi Raukko lähti ajamaan Helsingistä Tampereelle ennen puoltayötä. Hänen mukaansa tiet olivat peilikirkkaat jäästä ja vaarallisen liukkaat.

Raukon mukaan ajokeli huononi mitä lähemmäksi Tamperetta hän pääsi: hän näki useita rekkoja, jotka olivat jääneet jumiin ylämäkiin.

– Minulla on vähän huonot talvirenkaat, joten piti ajaa viittäkymppiä loppumatka, sanoo Raukko.

TMF:n arvion mukaan ajokeli olisi parantunut lauantaiaamuun mennessä sään lämmettyä ja sateiden siirryttyä itään ja kaakkoon.

Hälytysajoneuvotkin ovat ajaneet muutaman kilometrin tuntinopeutta keikoille. Olli Suominen

Varsinais-Suomessa useat rekat olivat pelastuslaitoksen mukaan pulassa peilijäillä.

– Täällä on ollut pääkallokeliäkin pahempi keli. On tullut alijäähtynyttä vettä pakkasen puolella. Tiet ovat olleet siinä kunnossa, että hälytysajoneuvotkin ovat ajaneet muutaman kilometrin tuntinopeutta keikoille, sanoo Varsinais-Suomen pelastuslaitokselta päivystävä palomestari Olli Suominen.

"Talven huonoin ajokeli"

TMF:n liikennepäivystäjä Timo Rimmi kuvaili perjantain ja lauantain välisen yön ajokeliä erittäin haastavaksi.

– Tänä talvena ei ole ollut yhtä huonoa ajokeliä kuin tänä yönä. Teillä saattaa olla parin sentin jääkerros, Rimmi sanoi.

Rimmin mukaan pääväylät olivat peilijäätiköllä Kokkola-Turku-akselilla ja siitä itään. Onnettomuuksien sumaa ei ole ainakaan vielä tullut TMF:n tietoon.

– Jos mahdollista, kannattaa jättää auto parkkiin tänä yönä, kunnes kunnossapito saa tiet suolattua, sanoi Rimmi.

Ilmatieteen laitos varoittaa jalankulkijoita liukkaista teistä Länsi-Suomessa.

Kaksi rekkaa kolaroi Laitilassa

Varsinais-Suomessa kaksi rekkaa osui toisiinsa ja liukasteli osittain ojaan valtatie 8:lla.

Toinen rekoista oli jäänyt paikalleen loivassa, mutta liukkaassa ylämäessä, kun takaa tullut rekka liukui jarruttamisesta huolimatta sen perään. Autot säilyivät törmäyksessä ehjinä.

Apuun rientäneet pelastuslaitoksen yksiköt olivat itse joutua ongelmiin ajokelin vuoksi.

– Liukkaudesta kertoo jotain se, että pakettiauton kokoluokkaa oleva neliveto päivystysautomme lähti neljänkympin tuntivauhdissa sivuluisuun, kertoo päivystävä palomestari Marko Virolainen.

Salossa puolestaan on jäänyt yöllä rekka poikittain jumiin 1-tiellä. Paikalla oli vielä aamukuuden aikaan liikenteenohjaus. Autoja käännytettiin moottoritiellä kääntymään ympäri ja jatkamaan matkaa vanhaa 110-tietä.

Syksyllä 30 vuotta täyttänyt kannuslainen Sonja Karppi on tällä hetkellä eläkeläinen. Töissä tapahtunut väkivalta johti lopulta siihen, että hän on työkyvytön ja toistaiseksi tapaturmaeläkkeellä.

Mutta palataan ajassa kaksi vuotta taaksepäin. Vielä silloin Sonja Karppi oli unelmatyössään hoitajana vaikeasti kehitysvammaisten yksikössä. Jostain syystä hän oli haaveillut juuri tästä työstä niin kauan kuin muistaa.

Hän tiesi työn riskit, sillä väkivallasta oli puhuttu jo opiskeluaikana, ja siihen hänet oli koulutettu. Siitä huolimatta yksi maaliskuun päivä muutti hänen elämänsä.

– Olin töissä kehitysvammaisten yksikössä ja asukas siellä hermostui, väänsi mun oikeasta ranteesta. Sieltä meni rikki useampi nivelside ja ranteeseen tuli pullistuma, Karppi kertoo.

Karpin oikea käsi korjattiin leikkauksella kolme kuukautta tapaturman jälkeen. Leikkaus onnistui hyvin, mutta muutaman kuukauden jälkeen Karpin käteen tuli hermokipua.

– Minulla todettiin hermoston kipuoireyhtymä CRPS, joka on etenevä hermostosairaus. Arki on mennyt täysin uusiksi. En ole työkuntoinen, enkä ole tapaturman jälkeen käynyt töissä. Tällä hetkellä kipuoireyhtymä on vallannut puolet mun kehosta.

Kokkolassa Mesilän ryhmäkodin palveluesimies Niina Kivinen tietää tarkkaan väkivaltatilanteisiin johtaneet syyt, sillä nykyään hänen yksikössään ne käydään tarkasti läpi. Valtaosa väkivaltatilanteista johtuu siitä, että kehitysvammainen ei ymmärrä, mitä tapahtuu. Yllätys voi laukaista väkivaltaisen käytöksen.

Myös Sonja Karpin tapauksessa kävi näin: kehitysvammainen asukas hermostui, kun hänen lempiohjelmansa ei tullutkaan tutulta kanavalta vaan se oli siirretty toiselle kanavalle.

Väkivalta on arkea, mutta siihen ei saa koskaan turtua

Hoitajat joutuvat kohtaamaan työssään väkivaltaa yhä useammin. Tuoreessa työterveyslaitoksen kyselyssä yli puolet sote-henkilöstöstä raportoi väkivallasta tai sen uhkasta.

Samanlaisia tuloksia on saatu marraskuussa 2018 tarkastetussa Arja Rytkösen väitöstutkimuksessa, jossa haastateltiin lähes neljääsataa ammattiliitto Superiin kuuluvaa hoitajaa.

Rytkösen tutkimusessa yli puolet vastaajista oli kokenut asiakkailta tulevaa kritisointia tai haukkumista lähes päivittäin tai joka viikko. Lisäksi enemmän kuin kaksi hoitajaa viidestä oli kokenut asiakkaiden väkivaltaista käytöstä tai väkivallalla uhkailua lähes päivittäin tai joka viikko.

Vammaishoitajien kohtaamaa väkivaltaa on selvitetty melko vähän, mutta ammattiliitto Superin viiden vuoden takaisessa selvityksessä 72 prosenttia vammaishoitajista kertoi kokeneensa väkivaltaa viimeisen vuoden aikana.

Superin asiantuntija Saija Vähäkuopus kertoo, että kentältä tulevan tiedon mukaan väkivalta kehitysvammaisten yksiköissä vain lisääntyy.

– Vammaispuolella ongelmana on se, että henkilökuntaa on liian vähän, hoitajamitoituksia on monessa paikassa kiristetty. Sijaisia käytetään paljon, eikä kaikilla ole sopivaa koulutusta. Myös tukityöstä, kuten siivouksesta ja ruuanlaitosta, on monissa paikoissa säästetty, jolloin hoitajat joutuvat ottamaan siitä vastuuta, Vähäkuopus summaa ongelmia.

Myös Keski-Pohjanmaalla terveysyhtymä Soiten kehitysvammaisten asumisyksiköissä henkilöstö raportoi entistä enemmän väkivallasta. Yleisimmin se on läpsimistä, tönimistä, tarttumista ja lyömistä.

Ilmoitusten määrä oli viime vuonna seitsemän prosenttia suurempi kuin edellisvuonna. Toisaalta siihen on henkilökuntaa myös rohkaistu.

– Väkivalta ja sen uhka on olemassa jatkuvasti. Vallalla on ollut tietynlainen toimintakulttuuri, että väkivallasta ilmoittamista ei ole nähty tarpeelliseksi. Nyt on tarkoituksella kannustettu siihen, että työntekijät tekisivät ilmoituksia, jotta tulisi näkyväksi, mitä siellä yksiköiden arjessa tapahtuu ja mitä sille voitaisiin tehdä, kertoo palvelualuejohtaja Sari Valkama.

– Ikinä väkivaltaa ei saa hyväksyä, eikä siihen saa turtua. On tärkeää, että väkivaltatilanteet puhutaan pois mielestä ja että niistä opitaan, sanoo Mesilän ryhmäkodin palveluesimies Niina Kivinen.

Yksi yksikkö sai väkivallan vähenemään kolmanneksella – Mitä tehtiin?

Mesilän ryhmäkoti on 15-paikkainen kehitysvammaisten asumisyksikkö. Siellä väkivalta- ja uhkatilanteita tapahtui runsaasti. Ongelmakohtia etsittiin ja niihin tartuttiin.

Tuloksena oli se, että kun viime vuoden tammikuussa hoitajat tekivät väkivallasta 28 ilmoitusta, tämän vuoden tammikuussa niitä oli kahdeksan.

Yksikössä tehtiin monenlaisia muutoksia.

– Koska asukkaiden keskinäiset kemiat eivät aina kohtaa, teimme tilajärjestelyjä asukkaille. Sillä on saatu paljon positiivista aikaan. Meillä on myös tehostettu väkivaltatilanteiden läpikäyntiä. Niihin pureudutaan henkilöstöpalavereissa. Meillä on lisätty työnohjausta yksikössä ja lisäksi case-työnohjauksissa etsitään ratkaisuja problemaattisimpiin tilanteisiin, kertoo palveluesimies Niina Kivinen.

Myös henkilökunnan ja asukkaiden kommunikaatiota on parannettu ja yllätyksellisiä tilanteita on yritetty karsia ennakolta pois.

– Väkivaltatilanteet syntyvät useimmiten silloin, kun kommunikaatio ei toimi. Nyt asukkaalle esimerkiksi voidaan kuvittaa tarina siitä, mitä päivän aikana tapahtuu. Jos asukas on lähdössä vaikkapa hammaslääkäriin, häntä valmistetaan siihen hyvissä ajoin. Lisäksi mukaan voi lähteä tarvittaessa kaksi hoitajaa.

Myös se tosiasia on hyväksyttävä, että kaikkeen ei voi varautua.

– Aina tulee eteen yllättäviä asioita – kun se voi olla vaikka ukonilma. Mutta sitten kun se yllättävä tilanne tulee, olisi hyvä, että niihin on ennakkoon mietitty ratkaisuja. Yllättävässä tilanteessa tärkeää on rauhallisuus ja tilanteen haltuunotto kaikessa rauhassa, Kivinen sanoo.

"Yhtään en ole vihainen tai katkera hänelle, joka tämän teki"

Sonja Karpin arki on keinojen keksimistä siihen, miten lapsiperheen arki saadaan pyörimään ja miten hän itse jaksaisi kipujensa kanssa.

Hänellä on hermosäyrkyä paitsi oikeassa kädessä myös saman puolen jalassa. Jalan kolme varvasta on tunnottomat ja leposyke poikkeuksellisen korkea. Kauppakassien nostaminen ei onnistu, ja siivoukseen tai pihan haravointiin Karppi tarvitsee apua.

Hänen on pitänyt opetella siihen, että väkisin ei saa tehdä mitään, koska hinta on kivulias.

– Minun on pitänyt opetella sanomaan ei, en pysty. Se on ollut vaikeaa. Jo muutaman kilometrin kävely aiheuttaa sen, että hermosäryt tulevat tosi voimakkaina, se taas vaikuttaa yöuneen ja kun nukkuminen on vaikeaa, seuraavana päivänä olen taas kipeämpi.

Lääkärit ovat sanoneet Sonja Karpille suoraan, että hän ei voi todennäköisesti enää koskaan palata hoitotyöhön.

Hänelle ei ole jäänyt tapahtuneesta pelkoja ja sanojensa mukaan haluaisi kiljuen takaisin vammaishoitajaksi.

– Yhtään en ole vihainen tai katkera hänelle, joka tämän teki. Ymmärrän täysin, mitkä syyt tähän johtivat, mutta sen kanssa on pitänyt tehdä töitä, etten pysty enää siihen työhön, johon olin aina halunnut, Karppi sanoo.

Mutta unelma hänellä on:

– Kyllä minä töihin haluan takaisin. Mitä se sitten on, se on vielä auki, mutta töihin, ei kotia. Siihen on vielä pitkä matka, mutta se on tavoite.

Sonja Karpin viesti päättäjille on se, että vammaistyössä hoitajia pitää olla riittävästi.

– Jatkuva kiire ja hoputtaminen lisää työn riskejä, Karppi sanoo painokkaasti.

Kaivosyhtiö Keliberin toimitusjohtaja Pertti Lambergilla oli syystäkin leveä hymy torstaina kun hän kokkolalaisen hotellin kabinetissa esitteli kotimaisille ja kansainvälisille sijoittajille kaivosyhtiön päivitettyjä kannattavuuslaskelmia suorassa Youtube-lähetyksessä. Kesäkuussa julkaistuun lopulliseen kannattavuuslaskelmaan tehtiin päivitys, kun yhtiö päätti nostaa tuottamansa litiumin jalostusastetta.

– Olemme todella tyytyväisiä ja luottavaisia siihen, että näiden lukujen avulla saadaan rahoitus tälle projektille.

Kokkolaan suunnitellulta kemian tehtaalta maailmalle lähtisi litiumhydroksidia, joka on hinnaltaan noin 2 000 dollaria tonnilta arvokkaampaa kuin aiemmin lopputuotteeksi kaavailtu litiumkarbonaatti. Lisäksi samasta malmimäärästä pystytään valmistamaan 14 prosenttia enemmän lopputuotetta.

Keliber uskoo autoteollisuuden trendien nostavan hydroksidin tärkeimmäksi litiumpitoiseksi akkukemikaaliksi.

Litiumhankkeen arvoon tuli päivityksen myötä peräti 73 prosentin korotus. Keliberin hankkeen arvoksi arvioidaan nyt 510 miljoonaa euroa.

Liikevaihtopotentiaaliksi yhtiölle on laskettu 20 vuoden toiminnan aikana kolme miljardia euroa. Käyttökatteeksi arvioidaan 1,95 miljardia, käyttökate kohosi päivityksen myötä 60 prosentilla.

Hankkeen takaisinmaksuaika tippui kannattavuuspäivityksessä kuudesta vuodesta neljään vuoteen.

Rahoitussuunnitelmat etenevät

Keliber arvioi nyt, että sen investointien kokonaiskustannus nousee 313 miljoonaan euroon, mistä suorat investoinnit kaivoksiin, rikastamoon, allasalueisiin, kemiantehtaaseen ja toiminnan jälkeisiin sulkemiskustannuksiin ovat 236 miljoonaa euroa.

Tämän hetken suunnitelmien mukaan yhtiön rahoituksesta 60 prosenttia koostuu lainapääomasta ja 40 prosenttia on oman pääoman osuus. Oman pääoman kartoittamista Keliber tutkii yhdessä investointipankki Carnegien ja Nordean kanssa.

– Tutkimme erilaisia vaihtoehtoja. Listautuminen pörssiin on yksi vaihtoehto, kertoo Lamberg.

Viime viikolla Keliber kertoi, että se on kerännyt aiemmille omistajilleen ja henkilökunnalle suunnatulla osakeannilla 10 miljoonaa euroa lisärahoitusta. Tällä rahalla yritys selviää siihen saakka, että se aloittaa rakentamisen.

Litiumin tuottajille on haaste pysyä kysynnän perässä. Pertti Lamberg

Osakeantien yhteydessä valtion kokonaan omistama Suomen Malmijalostus Oy nousi Keliberin suurimmaksi omistajaksi 24,3 prosentin osuudella. Aiemmin Malminjalostus omisti Keliberin osakkeista reilut 17 prosenttia. Toiseksi suurin omistaja on norjalainen Nordic Maining ASA 18,5 prosentin omistusosuudeltaan.

– Se on tietysti erittäin merkittävää Keliberille, että valtiosta tuli suurin omistajamme ja on näin tukemassa meitä. Se luo uskoa projektillemme. Samoin kansainväliset sijoittajat näkevät yleensä tällaisen positiivisena asiana. Suomen Malminjalostus tukee meitä myös tutkimuspuolella, sanoo toimitusjohtaja Pertti Lamberg.

Muiden omistajien osuudet jäävät alle 10 prosentin. Muut suurimmista omistajista ovat kotimaisia sijoittaja ja sijoitusyhtiöitä.

Keliberin vuosituotanto riittäisi yli 200 000 sähköauton tarpeisiin

Yhtiö arvioi kannattavuusselvityksessään, että sen omat malmivarat riittävät 13 vuodeksi, sen jälkeen yhtiö aikoo jatkaa toimintaansa ostomalmin varassa. Keliber etsii kuitenkin jatkuvasti Keski-Pohjanmaalta uusia malmioita.

Esimerkiksi kesäkuun jälkeen yhtiön tutkijat ovat kairanneet 18 kilometriä uusia tutkimusreikiä. Näiden kairauksien tuloksia ei ole huomioitu kannattavuuslaskelmissa, mutta yhtiön mukaan tulokset olivat hyviä. Keliber uskookin, että maakunnassa riittää louhittavaa pidemmäksi aikaa kuin nyt laskelmissa esitetyksi 13 vuodeksi.

Vaikka akkuteollisuus kehittyy harppauksin, Lamberg arvioi litiumin pysyvän akkujen raaka-aineena vähintään 20 vuotta. Litium on yleinen alkuaine maaperässä, yhtä yleinen kuin lyijy. Keliber on pisimmällä Euroopassa litiumhydroksidin tuotannon käynnistymisessä.

– Litiumin tuottajille on haaste pysyä kysynnän perässä. Tulee varmaan aikoja, jolloin litiumista on pulaa, mikä heijastuu hintoihin. Meidän tuotantomme riittää yhden suuren akkutehtaan tarpeisiin.

Yhden auton akustoon käytetään noin 60 kiloa litiumkarbonaattia tai -hydroksidia. Keliberin tuotanto riittäisi laskelmien mukaan 200 000- 250 000 sähköauton valmistamiseen vuodessa.

– Se on Euroopan kasvavissa tarpeissa merkittävä määrä, mutta ei riittävä, sanoo Lamberg.

Yhtiö sai juuri ympäristöluvan ensimmäisenä avattavalle Syväjärven louhokselle, sillä on myös useita muita ympäristölupaprosesseja meneillään.

Business Finland on myöntänyt alan toimijoista koostuvalle yhteenliittymälle yhteensä kymmenen miljoonan euron rahoituksen. Siitä iso osa kohdistuu Keski-Pohjanmaalle.

Kansalliseen yhteenliittymään, niin sanottuun BATCircle-konsortioon kuuluu kaikkiaan 22 yritystä, neljä yliopistoa, kaksi tutkimuslaitosta sekä kaksi kaupunkia. Sen toimintaa koordinoi Aalto yliopisto.

Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksessa on tehty Oulun yliopiston alaisuudessa erityisesti akkukemikaalien valmistukseen liittyvää tutkimusta yli kymmenen vuoden ajan yhdessä alueen yritysten kanssa.

Mukana hankkeessa ovat muun muassa Freeport Cobalt, Keliber, Tracegrow ja Boliden Kokkola. Oulun yliopistolle myönnetyn rahoituksen ohella Keski-Pohjanmaalle kohdentuvat myös suurimmat yksittäiset yrityshankkeiden rahoitukset.

Yliopistojen tiedotteessa kerrotaan, että rahoitus vahvistaa entisestään alueen kansallisesti johtavaa roolia akkukemian tutkimuksen vahvana keskuksena ja osaajana.

Euroopan akkumarkkinoiden arvon arvioidaan nousevan 250 miljardiin euroon vuoteen 2025 mennessä. Suomeen tavoitteena on luona ainakin viiden miljardin euron markkinat.