Kokkolan syväväylän ruoppaustyöt ovat keskeytyneet lyhyesti tänä kesänä jo seitsemän kertaa räjähdelöytöjen takia. Imuruoppaaja on kaivanut esiin joka kerta yhden tai useamman räjähteen, ja puolustusvoimien raivauspartio on käynyt hoitamassa tilanteen.

Pehmeiden massojen imuruoppaus on ollut käynnissä valtion väyläalueella ja satama-altaassa toukokuun lopulta. Väylästä on jo ruopattu yli 80 prosenttia ja satama-altaasta yli puolet.

Samalla todennäköisimmät räjähderiskialueet on käyty läpi, mutta riski uusista löydöistä on yhä olemassa ja vaikuttaa osaltaan töiden aikatauluun.

Kokkolan satamaväylän mittava ruoppaus syventää Perämeren suurimman sataman 14 metriin ja maksaa 63 miljoonaa euroa. Kolmivuotinen jättihanke on nyt puolivälissä. Sitä voi seurata Väyläviraston eli Väylän sivuilta.

Veden sameus ei ole ylittänyt raja-arvoja

Viime vuonna Kokkolassa ruopattiin lähinnä karkeita maamassoja, eikä työstä juuri aiheutunut samentumaa. Nyt imuruoppaaja nostaa pehmeitä maamassoja, joten samentumista ennakoitiinkin tulevan enemmän.

Veden sameutta seurataan jatkuvasti, ja sille on asetettu viranomaisten kanssa toimenpide- ja hälytysrajat. Niitä ei ole Väyläviraston projektipäällikön Seppo Paukkerin mukaan ylitetty.

Samentuminen koskee lähinnä työskentelyaluetta. Lähettyvillä ei ole esimerkiksi mökkejä, eikä vedenlaadusta ole tullut yhtään palautetta.

Esimerkiksi pommisaaren läjitysaltaan proomuaukossa on suojaverho, mutta uusiin suojaverhoihin ei ole jouduttu turvautumaan. Töitä ei ole myöskään jouduttu keskeyttämään samentumisen takia.

Seppo Paukkeri ei usko, että tilanne enää pahenee. Kun imuruoppaaja lopettaa heinäkuun lopussa, vesi kirkastunee hyvinkin nopeasti.

Viime vuonna alkaneessa hankkeessa Kokkolan väylä syvenee 13 metristä 14-metriseksi. Meren pohjasta nousee 2 miljoonaa kuutiota maata ja kalliomursketta. Sitä hyödynnetään muun muassa sataman rakenteissa.

Urakoitsijan tavoitteena on saada valtaosa töistä tehtyä tämän vuoden puolella, jolloin ensi vuodelle jäisi vain viimeistelytöitä. Aikataulu on silti riippuvainen muun muassa säästä.

Projektille on annettu aikaa vuoden 2020 loppuun saakka, mutta projektipäällikkö Seppo Paukkeri uskoo, että väylä on käytössä jo aiemmin.

Lue myös:

Kokkolan satamaväylän ruoppaukset jatkuvat yllätyskeskeytyksen jälkeen – "Yhden kranaatin löytyminen ei vielä muuta suunnitelmia"

Imuruoppaajan putkesta löytyi sotilasräjähde – Kokkolan syväväylän ruoppaus keskeytyi

Kokkolan syväväylällä taas ruoppaukset vauhtiin

Kokkolalaisen omakotitalon pihassa on polkuautoja, keinut, trampoliini, jalkapallokenttä, leikkitalo, kissojen ulkoilutilat ja oravan häkki. Kauniina päivänä vilinää riittää, sillä lapsia on neljä. Toisinaan paikalla on äidin siskontyttökin.

Neljä vuotta sitten Saarelan perheen lapsiluku kasvoi yllättäen kahdella. Perheeseen tulivat asumaan sisarukset, tyttö ja poika. Saarelat olivat näet päättäneet ryhtyä sijoitusperheeksi ja ottaa siipiensä suojaan huostaanotetut sisarukset.

– He ovat kuin omia lapsiamme. Myös meidän pojista on huomannut, että sisaruus ei ole pelkästään biologista. Tämä on niin meidän juttu! sanoo Tiina Saarela.

Päätös ryhtyä sijaisperheeksi kypsyi vähitellen. Tiina Saarela alkoi puhua asiasta miehelleen, joka sanoi lopulta, että katsotaan valmennuksen jälkeen, mitä tehdään. Kahdeksan kuukauden koulutus toi varmuuden, että tähän lähdetään mukaan.

Ari-Pekka Saarela tuumii nyt, ettei katua ole tarvinnut.

– Tosi hyvin arki sujuu, eikä mitään isompia ongelmia ole.

Sijaisperheistä on jatkuvasti kova pula. Tuoreimpien tilastojen mukaan kodin ulkopuolelle sijoitetuista lapsista ja nuorista vajaat 42 prosenttia oli perhehoidossa (Perhehoitoliitto).

Helsingin kaupungin perhehoidolla on noin 470 omaa sijaisperhettä ja huostaanotetuille lapsille on entistä vaikeampaa löytää sopivaa perhettä.

Perheitä kaivataan kipeästi esimerkiksi Seinäjoella ja Vaasassa, ja uusi koulutus on suunnitteilla syksylle Keski-Pohjanmaalla. Myös esimerkiksi Savonlinnassa pula perheistä on johtanut siihen, että lapsia sijoitetaan paljon laitoksiin.

Ovi auki myös päivystyslapsille

Neljän lapsen perheessä arki on kiireistä, vaikka perheen äiti ei käy kodin ulkopuolella töissä. Ruokaa saa olla laittamassa jatkuvasti. Arjen sekaan mahtuu erilaisiakin hetkiä: äskettäin palattiin lomareissulta.

Viime syksynä Saarelat päättivät, että heillä on tilaa vielä uusille lapsille. He lähtivät mukaan päivystysperherinkiin eli ovat jatkuvassa valmiudessa ottamaan vastaan kiireellisesti huostaanotetun lapsen, vaikka tunnin varoitusajalla.

– Kyllähän siinä voi arki mennä kovinkin sekaisin. Voi olla, että lapsi on hyvin pieni ja nukkuu vaikka vielä päiväunia, kertoo Tiina-äiti.

Kiireellisesti sijoitetut lapset saattavat viivähtää perheessä vain hetken. Tyypillinen sijoitusaika on kuukausi. Silloin pitää olla valmis luopumaan lapsesta, jota on hoivannut. Lastensuojelun tavoite on lopulta yhdistää sijoitettu lapsi ja biologinen perhe.

– Sijoituslapsia hoitava joutuu olemaan joustava. Hänen täytyy ymmärtää, että tästä lapsesta joutuu vielä luopumaan. Jokainen heistä vie palan sinua mennessään.

Vuosien varrella on koettu, että vertaistuki on todella tärkeää. Sijoitusperheet tapaavat toisiaan ja jakavat kokemuksiaan asioista, joita minkään muunlainen perhe ei voi kokea. Uusperheenkin tilanne on erilainen, vaikka siinäkin elämään tupsahtaa muita kuin biologisia lapsia ja sisaruksia.

Lapsen mukana perhe ja suku

Kun lapsi sijoitetaan perheeseen pitkäaikaisesti, hän on koko ajan yhteydessä myös biologiseen perheeseensä, muistuttaa Tiina Saarela.

– Elämään tulee tosiaan mukaan myös lapsen perhe ja suku. Sijoitusperheen täytyy pystyä yhteistyöhön lapsen sukulaisten kanssa. Meillä on onneksi oikein lämpimät välit lasten äitiin.

Saareloilla on neljän lapsen lisäksi myös lemmikkieläimiä: kissoja, akvaariokaloja ja siperianmaaorava. Niillä on ollut yllättävän iso merkitys.

– Usein sijoitettavalla lapsella on vaikeuksia luottaa ihmisiin ja ongelmia tunnepuolella. Eläimien kautta on löytynyt helposti turvaa. Seuraavaksi luottamus on rakentunut perheen lasten kanssa. He sitten ovat ohjeistaneet vaikka hampaiden pesussa.

Tiina Saarela on iloinen siitä, että perheen omat lapset ovat aina ottaneet sijoitetut lapset todella hyvin vastaan. Esikoisella tosin oli alkuvaiheessa hiukan vaikeuksia sopeutua, mutta jatko on sujunut mallikkaasti. Lapset jopa iloitsevat hätäsijoitetuista lapsista: on mukavaa, kun saadaan uutta seuraa.

Palkinto tulee tunnetasolla

Sijaisperheistä on kova pula, mutta mitä sellaisena toimiminen tavalliselle perheelle antaa?

– Palkitsevinta ovat ne lapset. Että saa hoivata heitä ja näkee kehityksen. Mekin olemme selvästi tulleet eteenpäin näissä neljässä vuodessa. Ja biologiset lapset ovat saaneet tässä ihanat sisarukset, sanoo Tiina Saarela.

Samoilla linjoilla on Ari-Pekka Saarela.

– Kun näkee, että lapsilla on hauskaa ja että että he leikkivät yhdessä, se palkitsee. Ja jos on ollut jotakin oireita meille tulleilla ja huomaa, että ne ovat helpottuneet ja lapsi voi hyvin ja on iloinen, niin siitä saa paljon.

Sijaisperheen äiti arvioi, että joitain vaatimuksia sijaisperheeksi ryhtyjille on. Ne löytyvät tunnetasolta.

– Täytyy pystyä kiintymään lapseen, joka ei ole sinun omasi. Ja hänestä pitää pystyä aikanaan myös luopumaan. Toisaalta täytyy olla sen verran joustava, että tulee toimeen sijoituslapsen perheen ja sosiaaliviranomaisten kanssa. Viranomaisille täytyy olla hyvin avoin, ja heille joutuu jakamaan asioita perheestään.

Hätäsijoitusperheenä toimimisen edellytyksenä on, että toinen vanhemmista ei ole mukana työelämässä.

Perhe saa päivystyskorvauksen ja hoitopalkkion hätäsijoitustoiminnasta. Pitempiaikaisesta sijaisperhetoiminnasta saa hoitopalkkion ja kulukorvauksen.

– Joku aina luulee, että tätä tehdään rahasta. Jos tämä olisi huipputuottavaa, niin miksi sitten useampi ei ryhdy tähän, vaan sijaisperheistä on pulaa? hymähtää Tiina Saarela.

Pohjois-Pohjanmaalla Nivalassa Hituran nikkelikaivoksen sulkeminen tulee maksamaan yli 16 miljoonaa euroa.

Sen verran valtio on varannut sulkemistöihin. Tällä hetkellä työt ovat edenneet toiseen vaiheeseen. Edessä on laajan rikastehiekka-altaan peittäminen. Lisäksi palautusvesiallas tyhjennetään ja muotoillaan maastoon sopivaksi. Lietteet siirretään toiseen altaaseen.

Kaikkiaan suljettavia alueita on Hiturassa reilut 60 hehtaaria.

Hiturassa louhittiin ja rikastettiin nikkeliä sekä kuparia 1970-luvulta saakka, kunnes viimeisin toiminnanharjoittaja, kanadalainen Belvedere Mining teki konkurssin vuonna 2015. Tämän jälkeen kaivosta yritettiin myydä, mutta heikoin tuloksin.

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus päätti kaivoksen jätealueiden sulkemisesta neljä vuotta sitten. Alueen sulkemistyöt on oltava valmiina vuoden 2021 syyskuussa.

Hituran kaivos ehti toimia Nivalassa 45 vuotta.

Heinäkuisena päivänä lupiinit hehkuvat villinä teiden varsilla. Kauneus on katsojan silmissä. Kokkolan kaupunginpuutarhuri ei näkymästä ilahdu.

– Arvostan paljon perinteistä luonnonmaisemaa ja niittykasvustoa. Lupiini riitelee siinä maisemassa. Se on jotenkin liian räikeän värinen, en ihan hirveästi tykkää, Sini Sangi toteaa.

Kunnissa on taisteltu lupiinien ja muiden haitallisten vieraslajien kanssa vuosia. Kotipuutarhoissa ongelmaan on herätty tänä kesänä, kun valtioneuvosto lisäsi lupiinin, jättiukonputken ja kurtturuusun kansallisesti haitallisten vieraslajien listalle. Se tarkoittaa sitä, että niiden kasvattaminen ja myyminen on kielletty ja kasvustot tulisi poistaa. Samalle listalle listalle päätyi vuotta aiemmin jättipalsami.

Vieraskasvien ongelma on se, että ne leviävät nopeasti ja vievät elintilaa Suomen luontaisilta keto- ja niittykasveilta.

– Niitä on aivan hirveästi. Esimerkiksi Torkinmäen kaupunginosassa kaupungintyöntekijä keräsi viikon aikana 38 000 jättipalsamin taimea. Se tarkoittaa karkeasti laskettuna noin 15 miljoonaa siementä, jotka olisivat levinneet luontoon. Jättiputkeakin on vastikään kerätty Köykärinmäen ulkoilualueelta 1000 kappaletta, kaupunginpuutarhuri Sangi listaa.

Kokkola perusti haittakasvien vastaanottokeskuksen, kun kotipihoista alettiin kansallisen asetuksen voimaantulon jälkeen kitkeä lupiineja. Käytännössä se on kaupunginpuutarhalla sijaitseva harmaa roskapönttö, joka on tarkoitettu lupiineille, jättiputkille ja jättipalsamille.

Sieltä ne siirretään viereisen kasvihuoneen lattialle kuivumaan ja lopuksi poltetaan. Tarkoituksena on näin estää siementen leviäminen luontoon esimerkiksi kompostin mukana.

– Koimme, että tarvitsemme niille vastaanottokeskuksen, jotta ne eivät päädy puutarhajätteen yleiselle vastaanottopaikalle ja kompostoinnin kautta multaprosessiin, kaupunginpuutarhuri Sini Sangi painottaa.

Vastaanottokeskukseen on tuotu pääasiassa lupiinia ja jonkin verran jättipalsamia.

– Joka viikko saa tyhjentää roskiksen. Osa ihmisistä vie kasvit suoraan kasvihuoneeseemme, jos satumme olemaan paikalla, kunnossapidon työnjohtaja Sari Hotakainen kertoo.

Onko taistelu jo hävitty?

Haittakasveja voi torjua myös kotona vastaavaan tapaan kuivattamalla ja polttamalla. Myös niittäminen ennen niiden siementämistä on hyvä tapa vähentää kasvustoa.

– Jättipalsamit saa kitkettyä ottamalla varresta kiinni ja nykäistyä. Lupiini kannattaa ottaa mättäänä, samoin jättiputki. Sen käsittelyssä kannattaa lisäksi käyttää suojaimia, jotta ei tule palovammoja, kaupunginpuutarhuri Sangi neuvoo.

Työtä riittää, mutta riittävätkö toimet vieraskasvien kitkemiseksi vai onko taistelu jo valmiiksi hävitty?

– Ainakin niitä voidaan vähentää, mutta määrät tien varsilla ovat sen verran suuria, etten usko, että niitä onnistutaan hävittämään kokonaan, Sangi arvelee.

Työnjohtaja Sari Hotakaisen suhde lupiineihin on ristiriitainen.

– Ovathan ne omalla tavallaan kauniita, mutta nyt kun on töissä ruvennut niitä kitkemään, kyllä sitä tuli mökilläkin otettua raivaussaha käteen ja leikattua ne kukinnot sinne ojan pientareelle, että ne eivät pääse uudestaan siementämään.

Aiheesta voi keskustella klo 22 saakka.

Lue lisää:

Vieraslajiasiantuntijan neuvo: Nyt keräämään lupiinikimppuja ja näivettämään kurtturuusuja

Vieraslaji lupiini leviää tienvarsilta myös metsiin – "Osittain näyttää siltä, että peli on menetetty"

Siileistä ollaan huolissaan. Jo pidemmän aikaa siilien kanssa työskentelevät vapaaehtoiset ovat sanoneet siilikantojen pienenevän ja mediassakin siilikanta nousee esille silloin tällöin. Esimerkiksi Aamulehti uutisoi heinäkuussa Pirkanmaan siilikannan pienentymisestä.

Kokkolalainen Rita Ylinen hoitaa kotitalonsa piharakennuksessa siilejä nyt kolmatta kesää yhdessä miehensä kanssa. Ylinenkin on huolissaan siileistä.

Ylinen kertoo nähneensä siilin liikkumassa puutarhassaan viimeksi vuonna 2008. Naapurin pihalla yksi piipersi viime kesänä.

Ylisen mukaan siili on varsin reviiriuskollinen eläin, joten jos semmoisen pihalla näkee, pienillä asioilla voi edesauttaa sen viihtymistä ja hyvinvointia. Jos siilin näkee päiväsaikaan, on se Ylisen mukaan jo merkki siitä, että se saattaa olla avun tarpeessa.

– Kesähelteiden aikaan vesikuppi auttaisi siiliä ja sinne voi laittaa vaikka hunajavettä tarjolle. Tietysti voi tarvittaessa myös ruokkia siiliä, joka esimerkiksi syksyllä näyttää liian pienikokoiselta. Kissan märkäruoasta ne tykkäävät ja jos kissan raksuja antaa, niitä pitää liottaa vedessä pari tuntia, Ylinen neuvoo.

Vesikuppi ja mahdolliset ruoat kannattaa laittaa pensaiden juurelle, hiukan pensaan suojaan.

Vähemmän havaintoja ympäri maan

Etelä-Pohjanmaan siiliringin toiminnassa aktiivisesti mukana olevat Virpi Aho ja Tanja Nevala ovat tehneet saman havainnon kuin Rita Ylinen: siilejä ei näy.

– Siellä, missä ennen on ollut 15 siiliä, niitä liikkuu nyt vain kaksi, Aho sanoo.

Myös siilikiikarissa.fi -sivustoa yhdessä Tuula Nyströmin kanssa ylläpitävä Tiina Kinnunen toteaa siilien vähentyneen.

Kinnunen on seurannut siilikantaa aktiivisesti toistakymmentä vuotta ja kertoo, että häneen otetaan yhteyttä siili-asioissa ympäri maan.

Kinnusen mukaan ihmiset kertovat siilejä olevan tutuilla ruokintapaikoilla nyt selvästi aiempaa vähemmän. Muutoksen mittaluokka on sama kuin Ahon puheissa: 10-15 ruokailemassa käynyttä siiliä on muuttunut muutamaksi siiliksi. Kinnusen mukaan myös kuolleina löytyneistä siileistä tulee aiempaa vähemmän ilmoituksia.

Määrästä vain arvioita

Siilikannasta on vaikea, ellei mahdoton, saada tarkkaa tietoa. Arviot perustuvat kansalaisten havaintoihin eikä luonnossa elävien siilien määrästä ole virallisia lukuja.

Kansalaishavaintoihin ja musta tuntuu -tietoon joutuu perustamaan arvionsa myös Luonnonsuojeluliitto.

– Siilien määrä tuntuu vähenevän, mutta tutkimuspuoli puuttuu. Kansalaishavaintojen perusteella ja yleistuntuma on, että siilejä näkee aiempaa harvemmin, sanoo viestintäpäällikkö Matti Nieminen.

Nieminen muistuttaa, että siilikannoissa on kuitenkin paljon myös alueellista vaihtelua.

Myös Tiina Kinnusen mukaan alueellinen kannanvaihtelu voi aiheuttaa sen, että siilit häviävät joltain alueelta lähes kokonaan ja jonkun ajan kuluttua kanta taas elpyy. Tästä ei Kinnusen mukaan kuitenkaan ole enää kyse.

– Siilikannan elpyminen on vähentynyt, Kinnunen toteaa.

Kinnunen pelkää siilien puolesta ja peräänkuuluttaa ihmisten vastuuta, etteivät siilit kokonaan häviäisi. Meillä vallalla ollut luonto pitää huolen itsestään -ajattelu on hylättävä, hän sanoo.

– Ei ole enää itsestäänselvää, että luonnonvaraiset eläimet pärjäävät "siinä sivussa". Emme voi enää ajatella niin, Kinnunen toteaa.

Monta syytä

Siilihavaintojen vähentymisen tai mahdollisen siilikannan pienentymisen taustalta siilituntijat löytävät muutaman tärkeän syyn.

Yksi on siilien elinympäristön muutos, missä ihmisen toiminnalla on tärkeä rooli. Meillä on liian siistiä.

– Ihmiset trimmaavat pihojaan niin, että niistä ei enää löydy rehevää kasvustoa, jossa siilit viihtyisivät, Virpi Aho sanoo.

– Pihoilla on robotti-ruohonleikkureita ja muita trimmereitä. Ne koituu joskus siilin kohtaloksi, Rita Ylinen toteaa.

Ihmiset trimmaavat pihojaan niin, että niistä ei enää löydy rehevää kasvustoa, jossa siilit viihtyisivät. Virpi Aho

Siilejä jää paljon myös autojen alle. Lisäksi, kesän säästä ja olosuhteista riippuen siilejä voi vaivata ravinnon ja veden puute.

– Ei ole matoja eikä ötököitä, joita syödä tai vettä juotavaksi, Aho sanoo.

Siinä, missä viime kesänä siilit kärsivät helteestä ja nestehukasta, tänä vuonna viileät päivät ovat olleet niille haastavia.

– Päivällä on lämpötila jäänyt joskus 10 asteeseen. Siinä pienet vieroitusikäiset poikaset hyytyvät, Tiina Kinnunen sanoo.

"Toivossa eletään"

Rita Ylisen uusin hoitosiili löytyi viikonloppuna hoipertelemasta vaarallisessa risteyksessä. Se toimitettiin Yliselle hoitoon Kokkolan seudun eläinsuojeluyhdistyksen toimesta.

– Se oli yllättävän reipas, vaikka oli vain 65-grammainen, hoiperteli ja sillä oli kova jano, Ylinen kertoo.

Pikkusiilille on nyt tarjottu kissanpennuille tarkoitettua äidinmaidon korviketta ja muutakin kissan ruokaa. Siili on pidettävä lämpimänä, ja se onkin saanut pötkötellä lämpötyynyn päällä. 65-grammainen siili on kasvanut jo 85-grammaiseksi.

Vaikka Ylisen pihalla ei ole vuosiin nähty muita kuin hoitosiilejä, talonväellä on tarkoitus varautua tulevaan talveen rakentamalla siilille talvipesä. Mahdollisia asukkaita varten.

Hoitosiilit vapautetaan takaisin luontoon, mutta toiveissa on, että oman pihan talvipesään joku muuttaisi horrostamaan.

– Vaikka siilejä ei ole näkynyt, niin toivossa eletään. Aina kannattaa yrittää.

Katso täältä Ylen jutusta vinkit, miten voit auttaa siilejä.

Ovatko siilihavainnot vähentyneet? Vieläkö siilejä näkyy? Aiheesta voi keskustella 17. heinäkuuta kello 22 asti.

Poliisi epäilee, että Kokkolassa Marinkaisissa kesäkuussa tapahtunut henkirikos oli vakaasti harkittu.

Teosta epäilty mies oli poliisin mukaan lähtenyt tuttavansa mökille aseen kanssa. Epäilty ja uhri eivät siis olleet viettäneet iltaa yhdessä.

– Epäillään, että tekijällä on ollut ainakin jonkinasteista vakaata harkintaa, kun on ottanut aseen mukaan ja lähtenyt sinne, sanoo tutkinnanjohtaja Anders Åfors.

Henkirikos tapahtui risteysalueella, lähellä mökin pihaa. Poliisin mukaan kyseessä oli jonkinlainen välienselvittely, mutta sen syistä ei kerrota.

Surmansa sai vuonna 1971 syntynyt kokkolalaismies. Epäilty on häntä muutaman vuoden vanhempi, niin ikään kokkolalainen mies.

Miehet olivat tuttavia, eivät sukulaisia.

Epäilty on myöntänyt ampuneensa. Hän on vangittuna ja häntä epäillään murhasta, ampuma-aserikoksesta ja törkeästä rattijuopumuksesta.

Kokkolan henkirikosta tutkitaan murhana – epäilty myöntää ampuneensa uhria kohti

Kokkolan henkirikoksesta epäilty mies vangittiin

Jo viikkoja Keski-Pohjanmaalla jatkunut kuivahko kausi koettelee vilja- ja nurmipeltoja, arvioidaan ProAgria Keski-Pohjanmaasta.

Tilanne on vaikea erityisesti rannikon hiekka- ja hietamailla. Esimerkiksi Lohtajalla joillain lohkoilla osa viljasadosta on menetetty. Toisesta säilörehusadosta on paikoin jopa puolet menetetty.

Viime vuosina viljelijöitä on koeteltu vuoroin kuivuudella, vuoroin märkyydellä.

– Useampi kehno nurmisato aiheuttaa tiloille lisäkustannuksia ja tuo loven kannattavuuteen, jos rehua on ostettava muualta, harmittelee ProAgria Keski-Pohjanmaan kasvintuotannon asiantuntija Otto Hihnala.

Viime kesänä kuivuus koetteli etenkin eteläistä Suomea. Ennätyksellisen kuuma heinäkuu verotti viljasatoa myös Keski-Pohjanmaalla. Sato jäi tuolloin maakunnassa noin 80 prosenttiin normaalista.

"Sadekaan ei enää täysin pelasta"

Lohtajalainen viljelijä ja koneurakoitsija Tapani Orjala myöntää, että hänen pelloillaan paras sato on mennyt, vaikka vielä keväällä näytti hyvältä.

– Kaurapellolla varsi on nilkkaan asti, kun normaalisti vilja ulottuu lanteille saakka. Sadekaan ei enää satoa täysin pelasta, mutta ainakaan ei tule lisävauriota, pohtii Orjala.

Alueelliset vaihtelut ovat suuria. Orjalalla on peltoja myös sisämaassa Toholammilla, sieltäkin löytyy lohkoja, joilla kuivuus on jatkunut pitkään.

– Pellon pohja halkeilee kuin autiomaa, harmittelee Orjala.

Keski-Pohjanmaalla viljasato on jäämässä sekä laadullisesti että määrällisesti normaalia pienemmäksi.

– Huippusatoon ei enää päästä, kohtuulliseen on vielä mahdollisuudet, toteaa ProAgria Keski-Pohjanmasta teknologian ja kasvintuotannon asiantuntija Jouni Huhtala.

Muualla maassa tilanne on parempi

Muualla maassa tilanne ei ole yhtä huono. ProAgrian johtavan asiantuntijan Sari Peltosen mukaan kesäkuun kuivuus leikkasi parhaat sadot, mutta yleisesti kasvustojen näkymät ovat hyvät.

– Myös toinen nurmisato on lähtenyt valtaosin hyvään kasvuun. Sateita on saatu vaihdelle 50–150 millimetriä heinäkuun ensimmäisen viikon jälkeen, mutta vaihteluahan on paikallisesti, kertoo Peltonen.

Vähäiset sateet ovat harventaneet keskipohjalaispeltojen kasvustoa ja lisänneet myös tautiriskiä.

Osin vilja on myös versonut, eikä sivuversoista muodostu jyviä. Osa tähkistä saattaa jäädä kokonaan tyhjiksi.

Keski-Pohjanmaalla tuotetaan pääasiassa rehuviljaa, mutta myös jonkin verran ohraa, kauraa ja vehnää elintarviketeollisuuden käyttöön.

Kokkola Cupin kentän laidalla seisoo mies, joka antaa käskyjä suomeksi ja tanskaksi. Mikko Laukka on turnauksessa pelaavan kööpenhaminalaisen BK Heklan 11-vuotiaiden tyttöjen jalkapallojoukkueen valmentaja ja joukkueenjohtaja.

Alun perin hänen tarkoituksensa ei ollut lähteä mukaan, mutta vaimo päätti toisin.

Neljä vuotta sitten esikoulun ilmoitustaululla oli lappu, jossa etsittiin pelaajia ja apuvalmentajia joukkueeseen. Vaimo ehdotti, että isä ja tytär aloittaisivat yhteisen harrastuksen.

– Sanoin, etten ehdi, kun olen koko ajan töissä. Mutta vaimo sanoi, että on se nyt hemmetti, jos et voi kerran viikossa tulla viideksi kotiin, jotta ehdit treeneihin!

Ensimmäisissä harjoituksissa seuran tyttövalmentaja katsoi Laukan toimintaa ja sanoi, että hyvinhän se menee. Jatka siitä.

– Jäin huonon tanskan kieleni kanssa suu auki, mutta siitä se lähti ja mukavaa on ollut, mies summaa.

Mikko Laukka on itse pelannut jalkapalloa pikkupojasta B-junioriksi ja jääkiekkoa 25-vuotiaaksi. Tanskan pienissä seuroissa on tyypillistä, että valmentaja on Laukan tapaan jonkun isä tai äiti.

Harjoittelu itsessään ei Tanskassa paljon eroa Suomen oloista.

– On tekniikkaharjoittelua, syöttöjä ja sitten vähän pelataan: kaksi kahta vastaan ja yksi yhtä vastaan, se on hyvin samanlaista.

Apua valmennukseen saadaan isommista seuroista, joille pikkuseurat kasvattavat pelaajia. BK Hekla syöttää poikapuolella pelaajia FC Kööpenhaminan pelaajapolkuun ja tyttöpuolella naisten liigaseura BSF:ään.

– Viime keväänä FCK:n ammattivalmentajat vetivät tytöille yhden harjoituksen viikossa. Joka toinen viikko muutama BK Heklan pelaaja käy BSF:n talenttikoulussa, Laukka selvittää.

BK Hekla on lähes 100-vuotias jalkapalloseura, mutta tyttöjunioreita sillä on ollut vasta vähän aikaa. Kun Laukka aloitti valmentamisen, seurassa oli 15 tyttöä. Nyt heitä on 150, ja kuten muuallakin Tanskassa tyttöpelaajien määrä lisääntyy koko ajan.

Suosioon on vaikuttanut naisfutiksen näkyvyys ja menestys. Tanskan pääsy vuoden 2017 EM-finaaliin toi naispelaajia, joihin samaistua.

– Kasvu laittaa omat rajansa fasiliteeteille. Esimerkiksi kentät alkavat loppua, mutta se on positiivinen haaste, Laukka toteaa.

Hyggeilyä

Tanskalaisessa jalkapallossa panostetaan yhteisöllisyyteen. Jokaisella seuralla on oma klubitalo biljardipöytineen ja kenttäalueineen. Seurat myös järjestävät paljon erilaisia tapahtumia.

– BK Heklan tyttöpuolen yhteishenki on älyttömän hyvä. Me saatamme grillata yhdessä sadan tytön voimin tai pidämme yhteistreenit, johon osallistuvat suurin piirtein kaikki seuran tyttöpelaajat. Sitten niiden päälle joku slush ice- tai pehmiskone, niin saadaan tanskalaista hyggeä siinä samalla, Laukka kuvailee.

Sosiaalinen liima syntyy myös turnauksissa. BK Heklan mukana Kokkola Cupiin tuli pelaajia, valmentajia, vanhempia ja sisaruksia. Joukkue viettää Kokkolassa viikon ja majoittuu Laukan vanhempien mökille.

– Haluamme pelata jalkapalloa, uida ja heitellä frisbeetä ja hyggeillä kavereiden kanssa, Pihla Laukka ja Alba Mickelborg suunnittelevat.

Emilia Teerikangas katseli raskaan työputken päätteeksi väkeä, jota valui Kokkolan kirkosta messun jälkeen. Oli ollut ihanat virret, hyvä tunnelma ja paljon porukkaa.

Ja pelkkiä miespappeja. Penkissä istuikin ihmisiä, joita Teerikangas ei koskaan näe ollessaan itse työvuorossa.

– Silloin tuli sellainen olo, että mitä tässä sitten raadetaan. Pitäkää tunkkinne.

Teerikangas on työssä, johon hän ei koskaan kaikkien mielestä kelpaa. Näin siitä huolimatta, että 2000-luvulla Suomessa papiksi vihityistä yli puolet on ollut naisia.

Koska Teerikangas on naispappi – tai nainen pappina, kuten yhteisestä virasta puhuttaessa pitäisi sanoa – hänen uskotaan olevan empaattinen ja siksi väylä vapaamielisyyden lisääntymiselle. Näin kokevat esimerkiksi raamattupiireissä käyvät miehet arkkipiispan erityisavustajan Petri Merenlahden tutkimuksessa, joka on vielä työn alla (Helsingin Sanomat, juttu maksumuurin takana).

Paitsi että Teerikangas ei ole mielestään sen empaattisempi kuin mieskollegansakaan eikä jaksa enää kantaa syyllisyyttä siitä, että hänen pappeutensa aiheuttaa joillekin pahaa mieltä.

Joskus aiemmin mielessä on käynyt ajatus: jospa se onkin niin? Että naispappeuden vastustajat ovatkin oikeassa?

– Mutta ei Jumala voi olla niin pieni, että hänen työnsä tekeminen olisi kiinni sukupuolesta kaavun alla.

Teerikangas on pappi, joka pitää jopa kirkon byrokratiasta ja kokee “älyttömän hienoksi” sen, että saa olla tärkeissä hetkissä Jumalan edustajana. Tehdä työtä, johon kuuluu kipuilua ja kysymyksiä, mutta myös paljon iloa ja yhteenkuuluvuutta.

Pappi hän on nytkin, kun opettaa yhteisöpedagogeille kirkollisten asioiden perusteita ammattikorkeakoulussa. Ja tuntee jopa olonsa hieman oudoksi, sillä pappeus on enemmän kuin pelkkä ammatti: vaikka hän tekee muuta, hän on yhä myös pappi.

Toisten mielestä ei kuitenkaan ihan oikea pappi.

Kun ensimmäiset naispapit vihittiin Suomessa vuonna 1988, Emilia Teerikangas ei ollut siitä moksiskaan. Hän oli 9-vuotias.

Myöhemmin Teerikangas on oivaltanut, ettei opiskeluaikoinaan koskaan edes ajatellut "nais"pappeutta. Ilmapiiri oli Joensuussa erilainen kuin myöhemmin länsirannikolla Kokkolassa, ja sama jatkui ensimmäisessä virassa Pieksämäellä. Siellä korviin osuivat kyllä ensimmäiset keskustelut siitä, onko nainen pappina nyt ihan ok.

Oman ammatti-identiteetin vasta rakentuessa Teerikangas muistaa ajatelleensa itsekin joskus, onko se nyt niin vakavaa, jos nainen väistää häneen nihkeästi suhtautuvan miehen rinnalta kirkon tehtävistä. Nyt vastaus on selvä.

– On se, se on juuri niin vakavaa. Siinä ymmärtää, että on kuitenkin toisenlainen toinen.

Synnyinkaupunkiinsa Kokkolaan Teerikangas palasi kymmenen vuotta sitten. Seurakuntapastorin työssä hän alkoi nähdä käytännössä, että kirkon hyväksymä yhteinen virka on osalle vain teoriaa.

Kollegan kalenterissa saattoi näkyä merkintä: toivottu miespappia. Hän myös hoksasi, että ei koskaan näe omissa messuissaan tiettyjä seurakuntalaisia, vaikka tietää nämä hyvin aktiivisiksi.

Monella alalla voi naisella olla vaikeaa, mutta hyväksynnän voi lunastaa kovalla työllä. Tässä ei.

On toki heitäkin, jotka haluavat nimenomaan naispapin, eikä se ole Teerikankaasta juuri sen mukavampaa: toivoa pappia oletettujen ominaisuuksien perusteella. Että nainen on lempeämpi ja rennompi, sopiva kastejuhlaan. Mies taas edustaa kirkkoherra-ainesta, hyvää saarnamiestä ja jämäkkää johtajuutta.

Teerikangas ymmärtää jotenkin sen, että ennen naispappeuden aikaa papiksi vihityt miehet saavat kieltäytyä yhteistyöstä naisten kanssa. Enää pappisvihkimystä ei anneta miehille, jotka poissulkevat tuon yhteistyön. He kokevat sen syrjinnäksi.

Teerikankaan mukaan on myös heitä, jotka sanovat suostuvansa yhteistyöhön saadakseen vihkimyksen, mutta toimivat käytännössä rimaa hipoen. Ja heitä, jotka näyttävät kantansa huonolla käytöksellä: tulevat messuun viime tipassa, ohittavat naisen pappina ja osoittavat kaikin tavoin, että tilanne ei ole heistä oikein.

– Monella alalla voi naisella olla vaikeaa, mutta hyväksynnän voi lunastaa kovalla työllä. Tässä ei. Jos ei kelpaa, ei kelpaa.

Emilia Teerikangas jaksaa lyödä päätään seinään, sillä epäreiluutta hän ei ole sietänyt koskaan. Kirkko on päättänyt yhteisestä virasta ja laki kieltää syrjinnän sukupuolen perusteella.

– Silloin ei voi hiljaa hyväksyä rakenteellista vääryyttä. Sillä allekirjoittaisi sen.

Silti ei ole aina helppoa kantaa syytöstä siitä, että seisoo jonkun pelastuksen tiellä. Teerikankaalle on sanottu, että hän on armoton ja kova, kieltää ihmiseltä ehtoollisen seisomalla sitä asettamassa naisena papin kaavussa.

Ehtoollinen on luterilaisessa kirkossa pyhä toimitus, syntien anteeksiantamisen paikka ja hetki, jolloin ihminen on lähimpänä Jumalaa.

Emilia Teerikankaan on vaikea kestää ajatusta siitä, että olisi este tuolle yhteydelle vain siksi, että joku ei voi ottaa ehtoollista naispapilta.

Miten sen asettaminen voisi olla kiinni papista ja tämän pätevyydestä? hän kysyy. Pappi on vain välittäjä, sakramentti tulee Jumalalta.

Syyllistyä hän ei halua, vaikka välillä on tehnyt tiukkaa.

– En minä ole se, joka estää ketään tulemasta, joka vetää kirkon oven kiinni.

Kirkon mukaan naisten pappeuden vastustajat ovat kirkossa pieni vähemmistö. Kirkon jäsenistä ja työntekijöistä heitä oli vuonna 2015 tehdyssä tutkimuksessa viisi prosenttia, luottamushenkilöissä yhdeksän prosenttia. Uusi tutkimus tehdään syksyn ja ensi vuoden aikana.

Teerikangas uskoo, että kategorisesti vastaan olevia on kaikkiaan vähän. Heitä on toisilla alueilla hyvin vähän, toisilla isompina kasaumina.

Aste-eroja löytyy: on heitä, jotka hyväksyvät täysin. Tai hyväksyvät, mutta hyväksyvät myös vastustuksen. Tai hyväksyvät, koska kirkko on hyväksynyt, mutta suhtautuvat silti varauksella. Nainen voi olla yhdelle oikea pappi, toiselle ihan ok ja kolmannelle lähinnä siedettävä.

On myös heitä, joita Teerikangas kutsuu henkisiksi naispapeiksi. He ovat miespappeja, jotka hyväksyvät täysin ja surevat sitä, etteivät voi ymmärtää, mitä nainen pappina voi joutua käymään läpi.

Koska he hyväksyvät naispappeuden, hekin ovat siis joidenkin silmissä harhaantuneita. Silti tällainenkin miespappi kelpaa useammalle kuin nainen.

Teerikangas pohtii, onko kyse todella Raamatusta vai yleisemmästä pelosta. Pitäisihän Raamatun mukaan papin olla myös esimerkiksi yhden vaimon mies, raitis, harkitseva, rauhallinen ja vieraanvarainen ja kasvatettava lapsensa tottelevaisiksi.

– Jos luettaisiin yhtä tarkasti kaikkea, mitä papilta vaaditaan, aika vähän pappeja olisi.

En minä ole se, joka estää ketään tulemasta, joka vetää kirkon oven kiinni.

Jyrkimmin suhtautuvat pelkäävät vapaamielisyyden johtavan muun muassa siihen, että yhä useampi pappi on valmis vihkimään homopareja kirkossa. Se taas jakaa luterilaista kirkkoa nyt vahvimmin, vaikka Teerikankaan mielestä myös suhtautumisessa naispappeuteen on menty viime vuosina taaksepäin.

Pelolle on sinänsä pohjaa: Kirkon akateemisten jäsentutkimus kertoo, että papeista naiset kannattavat samaa sukupuolta olevien parisuhteiden kirkollista siunaamista ja vihkimistä useammin kuin miehet. Sama ilmiö näkyy kysyttäessä koko kansalta.

Ero on selkein, kun kysytään, pitäisikö samaa sukupuolta olevilla pareilla olla oikeus kirkkovihkimiseen. Naispapeista 71 prosenttia vastaa kyllä, miespapeista vain 36 prosenttia.

Ensi vuonna valitaan uusi kirkolliskokous, jolla on iso rooli linjata kirkon suuntaa jatkossa.

Suhtautuminen samaa sukupuolta olevien avioliittoon on saanut aikaan sen, että paheksunnan rajoja piirretään osittain uudestaan.

– Se on vain ratkaistava. Suuri ongelma on se, ettei asiaa hoidettu ajoissa, sanoo Emilia Teerikangas.

Kaikki parit samalle viivalle

Teerikankaan mielestä sukupuolinen suuntautuminen ei ole virhe, vaan luotu ominaisuus. Vastapuolelle homous on synti.

"Mieheksi ja naiseksi hän loi heidät." Tarkoittaako se, että toiset miehiksi ja toiset naisiksi? Vai että ihminen on yhdistelmä molempia ja sukupuolen ja seksuaalisuuden kirjo on laajempi kuin kapeimmin tulkitsevat ajattelevat?

Teerikangas muistuttaa, että avioliittoon vaaditaan vain rippikoulun käynti ja evankelisluterilaisen kirkon jäsenyys – muita ehtoja ei ole. Vaikka esimerkiksi samaa sukupuolta olevien parisuhde tuntuisi itselle vieraalta, se ei ole peruste tuomita asiaa vääräksi.

– Avioliittoon vihittäessä pyydetään parin elämään Jumalan siunausta: läsnäoloa, rakkautta ja huolenpitoa. Miksi emme pyytäisi tätä kaikille pareille? Emmehän me ketään siunaa, vaan asia on kuitenkin Korkeimman kädessä.

Teerikangas sanoo, että työkseen vihkivä vihkii ilolla kaikki, koska jokaisen parin elämään tarvitaan Jumalan siunausta. Vihkii nekin parit, joille kirkollisella siunauksella ei ole mitään merkitystä, mutta kirkko on juhlapaikkana kaunis. Siksi homoparien poissulkeminen tuntuu väärältä.

– Taas tehdään jako vain sukupuolen ja seksuaalisuuden perusteella.

Suuri kysymys on se, saako Raamattua ylipäänsä tulkita. Teerikangas ei ymmärrä ajatusta: kaksi lukijaa tulkitsee aina eri tavalla.

Puhumattakaan siitä, miten on tulkittu, kun on kirjattu, käännetty, kopioitu. Tai sanan merkityksestä yhdessä kulttuurissa 2000 vuotta sitten ja toisessa kulttuurissa nykyhetkessä.

Piispat antoivat vuonna 1972 julkilausuman, jossa he kirjoittavat, että Raamatun sana on tehtävä ymmärrettäväksi nykyihmiselle: pyrittävä sanomaan, mitä teksti tarkoittaa tämän päivän tilanteessa – eli tulkittava.

Luterilaisen kirkon tulkinta on pelastushistoriallinen: Raamatusta otetaan se, mikä "ajaa Kristusta". Silti tulkitsemisen mahdollisuutta kiistetään yhä kirkonkin sisällä ja Raamattu nähdään muuttumattomana, ihmettelee Teerikangas.

– Jos sana kutistetaan vain kirjaimeksi, se kavennetaan.

Kirkon kanta homoparien vihkimiseen ryöpsähti keskusteluun taas, kun osallistuminen Helsinki Prideen sai kansanedustaja Päivi Räsäsen ja arkkipiispa Tapio Luoman sanasotaan.

Repeääkö kirkko tasa-arvoiseen avioliittoon – ja vähän naispappeuteenkin? Ja jos, niin mitä sitten? Olisiko kirkon pitänyt käyttää viime vuodet esimerkiksi ilmastotyöhön, maapallon konkreettiseen pelastamiseen?

Teerikankaan mielestä pakolaiskriisi, Välimereen hukkuvat lapset ja ilmastokatastrofi ovat paljon olennaisempia asioita kuin sukupuoli ja seksuaalisuus.

– Täällä askarrellaan yhä sen kanssa, onko pappi nainen vai mies. Se saa oikeudentunnon kuohahtamaan.

Kaatuiko virantäyttö vapaamielisyyteen?

Suvaitsevaisuus on ilmeisesti johtanut siihen, että Kokkolan kappalaisen viran täytössä kävi niin kuin kävi.

Kirkkoherra esitti neljästä hakijasta tehtävään seurakuntapastori Emilia Teerikangasta. Seurakuntaneuvosto äänesti silti valitsi virkaan porvoolaisen naispapin, joka ilmoitti kuitenkin pian ottavansa vastaan viran toisaalta (Keskipohjanmaa-lehti).

Teerikangasta ei valittu edes varalle, ja Kokkola onkin nyt ilman kappalaista, kunnes asiaan saadaan jonkinlainen ratkaisu.

Vähemmistöön jääneet neuvoston jäsenet ovat paheksuneet sitä, ettei Teerikankaan ohittamiselle esitetty mitään perusteluja.

Kuohuntaa aiheesta on käyty maakuntalehden yleisönosastoa myöten, ja puheenvuoroissa päätöksen syyksi on nähty se, että Teerikangas oli vuosi sitten ensimmäisen Kokkola Priden yhteydessä avaamassa ovia sateenkaariväen osallistumiselle jumalanpalvelukseen.

Päätös oli mahdollinen, koska herätysliikkeiden rooli neuvostossa on suuri. Vs. kirkkoherra näpäyttikin liikkeitä muistuttamalla, että niiden pitäisi ajaa kaikkien seurakuntalaisten etua oman liikkeensä aatteen sijasta.

Herätysliikkeiden painoarvo seurakunnassa on olennainen tekijä siinäkin, miten naisiin suhtaudutaan. Vanhoillislestadiolaisten lisäksi tiukimmin naispappeutta vastaan ovat Sley ja Kansanlähetys. Herättäjäyhdistyksen kanssa taas ongelmia ei ole.

Liikkeetkään eivät ole yksiäänisiä: saman herätysliikkeen suhtautuminen voi vaihdella sadan kilometrin matkalla. Ja yhdellä paikkakunnalla samassa liikkeessä on monella tavalla ajattelevia.

Toisaalta herätysliikkeiden väki pyörittää pitkälti monen seurakunnan toimintaa. Kirkko siis hyväksyy heidätkin, jotka eivät hyväksy kaikkea kirkossa. Niin kuin naispapinkin on arjessa hyväksyttävä heidät, jotka eivät hyväksy häntä.

Papin työ tuo merkityksellisyyttä

PIM! Sitä ei koskaan kuulunut. Äkillistä herätystä papiksi ryhtymiseen. Vihkimyksessä Teerikangas muistaa ajatelleensa, että siihen päätymisen täytyy olla Jumalan tahto.

Silti tarvitaan vielä kutsu työhön seurakunnalta. Silloin alkavat ongelmat.

– Ei voi olla niin, että sinut on kutsuttu melkein papin virkaan. Se on joko tai. Ei ole välimuotoa.

Teerikangas ei silti ole ajatellut muuttaa jonnekin, missä olisi helpompaa. Kotiseurakunta on rakas, ja siinä on paljon ihmisiä, joita hän tietää palvelleensa hyvin.

Papin työ itsessään on erilainen kuin mikään muu työ. Vaihtelevaa ja itsenäistä tunnetyötä. Uuden elämän, avioliiton tai kuoleman äärellä kokee nöyryyttä, mutta myös merkityksellisyyttä. Ennen toimituksia pappi rukoilee aina: olen tässä paikallani, nyt voit Jumala hoitaa hommat.

Silloin Teerikangas ei ajattele niitä, joiden mielestä hänen ei pitäisi olla työssään. Joskus tosin mielessä voi vilahtaa tieto siitä, että penkissä istuu joku vastustaja.

Tilannetta ei saa päästää ihon alle. Hyvä ryhti, vähän happea.

– Nyt jos koskaan olisi kiva, jos tämä menisi hyvin.

Vaikka ei kai sekään mitään auttaisi.

Piipputupakkaa, nuuskaa ja purutupakkaa. Strengbergin tupakkatehtaan toiminta Pohjanmaalla Pietarsaaressa alkoi pienimuotoisesti vuonna 1762. Myöhemmin valikoimiin tulivat sikarit ja 1870-luvulla savukkeet, joista tuli hittituote.

Pieni pohjalaiskaupunki mullistui tehtaan mukana. Tuotanto kasvoi ja tilaa tarvittiin lisää. Ensin rakennettiin tontti täyteen, sitten ostettiin toinen tontti.

Vuonna 1909 tupakkatehtaassa oli 1 600 työntekijää. Koko kaupungin väkiluku oli 6 500, se oli kahdessa vuosikymmenessä kolminkertaistunut.

Kaupunki oli ollut vahva myös laivanrakennuksessa, mutta kun höyrylaivat alkoivat vallata alaa, siihen ei enää satsattu samalla tavoin.

– Onneksi meillä oli tämä tupakkatehdas: tästä ei olisi tullut edes näin isoa kaupunkia ilman sitä, sanoo museonjohtaja Carola Sundqvist. Pietarsaaressa on nykyään runsaat 19 000 asukasta.

Tupakkateollisuuden historiaan pääsee taas myös tutustumaan, kun pitkään kiinni ollut Tupakkamuseo on avattu uudestaan. Omaa työntekijää sillä ei ole, joten aukiolot ovat laajimmillaan kesällä.

Agentit etsivät työntekijöitä ympäri maan

Pietarsaari ei tupakkatehtaan ansiosta ainoastaan kasvanut, vaan myös naisistui ja kaksikielistyi. Tehtaalle töihin tulleet naiset nostivat 20 vuodessa suomenkielisten osuuden 8 prosentista 42:een.

Työntekijät eivät päätyneet Pietarsaareen vahingossa. Strengbergin tehtailla oli agentteja, jotka matkustivat ympäri maata paikkakunnilla, joilla oli jo tupakkateollisuutta: Vaasassa, Tampereella, Viipurissa, Turussa ja Helsingissä.

Heidän tehtävänsä oli houkutella naisia Pietarsaareen, ja vuonna 1910 heitä olikin enemmän kuin miehiä. Naiset olivat myös aktiivisia, mukana yhdistyksissä ja politiikassa.

Kun vuonna 1919 pidettiin ensimmäiset yleiset kuntavaalit, joissa kaikilla oli äänioikeus, valituksi tuli kolme naista. Kaksi heistä oli tupakkatehtaan työntekijöitä.

Ensimmäinen lastentarha kaupunkiin perustettiin vuonna 1906. Ja koska työntekijöillä oli vapaata lauantai-iltaisin ja sunnuntaisin, kehittyi myös vilkas yhdistystoiminta – pitihän vapaalla voida tanssia ja nauttia esimerkiksi teatterista.

– On aika tyypillistä Pietarsaarelle, että meillä on hyvin paljon yhdistyksiä, ja se juontaa kyllä juurensa tupakkatehtaasta ja sen työntekijöistä, sanoo Carola Sundqvist.

Tupakkateollisuus elääkin vahvana monen kaupunkilaisen identiteetissä.

– Varsinkin niillä, jotka ovat asuneet täällä useammassa sukupolvessa, on varmasti joku sukulainen, joka on ollut töissä täällä.

Tupakkateollisuus oli alussa käsityötä. Esimerkiksi purutupakka syntyi niin, että tupakanlehtiä pyöritettiin pöydällä tupakanlehtiä köydeksi, josta leikattiin paloja. Sikaritkin tehtiin käsin.

Purutupakan lehdet liotettiin liuoksessa, jonka resepti oli tupakkamestarin salaisuus. Muun muassa reseptejä varten mestarit matkustelivat kisällivaiheessaan oppia hakemassa, usein Saksasta.

1890-luvulla koneistuminen auttoi osaltaan tehdasta kasvamaan. Jo 1900-luvun alussa Strengbergin tehdas oli Suomen oloissa suuri, varsinkin kaupungin kokoon nähden.

Vuonna 1977 turkulainen Rettig osti Strengbergin, mutta toiminta jatkui. Niitti sille tuli vuonna 1998, kun yrityksen ostanut Swedish Match lopetti tuotannon.

Tupakkamuseo oli kiinni pitkään

Tupakkamuseo Pietarsaareen perustettiin jo 1930-luvulla. Aina kun uusia merkkejä on tullut markkinoille, niitä on talletettu.

Pieniä kanuunia. Imatra. Ivalo. Armiro. Kairo. Voima.

– Nimet otettiin sen mukaan, mikä milloinkin kiinnosti ihmisiä, kuvaa museonjohtaja Carola Sundqvist.

Museo on ollut 11 vuotta suljettuna, sillä Pietarsaaren kaupunki tarvitsi tiloja muuhun käyttöön. Sittemmin ei ollut aikaa eikä työvoimaa purkamaan esineistöä varastoista.

Edellinen museonjohtaja Guy Björkqvist teki lopulta talkootöinä ison osan museon uudesta rakentamisesta ja suunnittelusta.

Kun Tupakkamuseo avattiin huhtikuussa, avajaispäivän neljän tunnin aikana kävijöitä oli toista sataa. Museo toimii silti pienellä liekillä: se on auki vain tilauksesta, paitsi kesäkuukausina, jolloin se on auki muutamana päivänä viikossa.

Museonjohtaja Carola Sundqvist toivoo, että Tupakkamuseo saisi täyspäiväisen työntekijän. Kyseessä on ainutlaatuinen erikoismuseo, jolla olisi myös paljon tutkimuskohteita: esimerkiksi se kuinka tutkimuksen lisääntyminen on vaikuttanut tupakkaan suhtautumiseen.

Aikanaan ruton jälkiä häädettiin tupakansavulla

Tupakan mainonta oli vahvimmillaan 70-luvulla, jolloin sillä luotiin kuvaa miellyttävästä asiasta. Mainokset olivat kauniita, kuvallisia ja hauskojakin. Arvontojakin järjestettiin: askin pintaa raaputtaminen saattoi johtaa palkintoon.

Tosin 70-luvulla jo tiedettiin tupakan terveysvaikutuksista. Aiemmin tuotetta oli markkinoitu jopa hammaskivun parantamiseen. Tupakkamuseosta löytyy myös "astmasavuke" eli mentholsavuke, joita aikanaan myytiin jopa apteekissa.

Mitä kauemmas mennään, sitä enemmän hyviä puolia tupakalla on uskottu olevan. 1700-luvun alussa Suomessa ruttoon kuolleen talosta poistettiin huonekalut tai vähintään peitot ja täytettiin huone tupakansavulla.

– Parasta siinä oli, että otettiin peitot ulos keskellä talvea – se varmasti auttoi! nauraa Sundqvist.

Ilmeisesti kuumuus rikkoi perjantaina iltapäivällä Kokkolassa ABC-huoltoaseman terassin lasikaton. Katto hajosi ja putosi alla seisoneiden päälle.

Kolme ihmistä sai pintahaavoja kolmen metrin korkeudesta pudonneista pienistä sirpaleista. Heidät vietiin varmuuden vuoksi tarkastettavaksi sairaalaan.

Kaikkiaan terassin katon alla oli kuusi ihmistä.

Pelastuslaitos sai hälytyksen paikan päälle kello 13.

Suomessa järjestetään tänä viikonloppuna down-urheilijoiden avoimet EM-kilpailut. Tampereella kilpaillaan yleisurheilussa ja pöytätenniksessä. Perjantaina alkaneet ja sunnuntaihin jatkuvat kisat ovat ensimmäiset down-urheilijoiden arvokilpailut Suomessa.

Omien kisojen järjestäminen urheilijoille, joilla on downin oireyhtymä, on melko uusi asia. Yleisurheilussa ensimmäiset down-urheilijoiden MM-kilpailut järjestettiin Meksikossa vuonna 2010 ja down-urheilun katto-organisaatio SU-DS perustettiin vuonna 2012.

Suomessa pidettävien arvokisojen toivotaan lisäävän tietoa down-urheilusta.

Tampereen EM-kisoissa on noin 70 osallistujaa ja he tulevat kymmenestä eri maasta. Suomalaisia down-urheilijoita on mukana yhdeksän. Tapasimme kisojen aattona heistä kuusi.

Eliel Nikkola, Tampere

Tamperelaista Vehmaisten Urheilijoita edustava Eliel Nikkola on downien yleisurheilun kolmiottelun MM-pronssimitalisti. Valmistautuminen Tampereen EM-kisoihin alkoi jo syksyllä. Harjoituksia on viitenä päivänä viikossa. Nikkolan lajit ovat 100 metrin juoksu, kuula, pituus, kolmiottelu ja 4X100 metrin viesti. Nikkola tavoittelee omia ennätyksiään ja mitaleita, mutta aikoo myös nauttia kaverien seurasta.

– Olen aina saanut liikunnasta paljon iloa. Kisoissa olen tavannut monia ystäviä muista maista. Se on tosi kivaa.

Roosa Kukkumäki, Kankaanpää

Kankaanpääläiselle Roosa Kukkumäelle Tampereen EM-kisat ovat ensimmäiset kansainväliset arvokilpailut. Hän osallistuu 100 metrin juoksuun, pituushyppyyn ja kuulantyöntöön. Kukkumäki on harjoitellut tavoitteellisesti yleisurheilua vasta alle vuoden. Viikossa harjoittelukertoja kertyy 1–3.

– Tykkään kuulantyönnöstä. Odotan innolla saada hyviä tuloksia. Osallistuminen on tärkeintä.

Jani Töyrylä, Iitti

Iittiläinen Jani Töyrylä on jo konkari kansainvälisissä kilpailuissa, EM-kisat ovat hänelle kahdeksannet isot mittelöt. Mitaleita on vuosien aikana kertynyt paljon, viime vuonna Töyrylä nappasi kultaa Mosaic-luokan kolmiottelusta, joka koostui kuulantyönnöstä, pituushypystä ja 100 metrin juoksusta. Töyrylän päälaji on keihäs, muut lajit ovat kuula, kiekko ja kolmiottelu.

– Kisoissa on hienointa kavereiden tapaaminen ja iloinen jälleennäkeminen.

Veeti Mustalahti, Seinäjoki

Seinäjokelaisen Veeti Mustalahden päälaji on keihäs. Kansainväliset kisakentät ovat hänellekin tuttuja, viime syksynä Mustalahti heitti MM-kultaa keihäästä. Kolme kertaa viikossa harjoitteleva Mustalahti osallistuu myös pituuhyppyyn, kuulantyöntöön, kolmiotteluun ja miesten pikaviestiin. Hän odottaa kisoja innolla.

– Nautin kavereista ja pitää kannustaa kavereita, se on mun bravuuri.

Samuel Jalo, Huittinen

Huittislainen Samuel Jalo on harrastanut yleisurheilua vasta noin vuoden ja Tampereen EM-kisat ovat hänelle ensimmäiset kansainväliset arvokisat. Salon lajit ovat 100 ja 200 metrin juoksu, pituus, kolmiottelu ja 4X100 metrin viesti.

– Innolla kisoja odotan. Ei yhtään jännitä. Vahvin lajini on pituushyppy. Ennätystä yritän saada ja tietysti mitalia myös.

Juho Oksman, Kotka

Kotkalainen Juho Oksman on hänkin jo kokenut kisakävijä.Hän sanoo, että kansainväliset kisat jännittävät hiukan enemmän kuin kansalliset kisat. Oksman osallistuu 100 ja 200 metrin juoksuun, pituushyppyyn, kuulantyöntöön ja 4x100 metrin viestiin. Oksmanin vahvin laji on kuula, mutta ehkä eniten hän odottaa yhtä juoksumatkoista.

– Nostan ykköslistalle meidän viestijoukkueen, koska juoksen ankkuriosuudessa ja vien sen maaliin saakka.

Suomen joukkueeseen kuuluu kaikkiaan 9 urheilijaa. Yleisurheilussa mukana ovat myös turkulainen Oliver Patama ja veteliläinen Elmeri Siirilä. Pöytätenniksessä Suomea edustaa espoolainen Bea Westerstråhle.

Kisojen avajaispäivänä huipputuloksia

Heti kisojen avajaispäivänä perjantaina tampereen Eliel Nikkola toi Suomelle kultaa kolmiottelussa maailmanennätyspisteillä 2407. Veeti Mustalahti toi keihäskullan tuloksella 32,64 ja Jani Töyrylä voitti useita kultamitaleja Mosaic-sarjassa. Suomen miesten viestijoukkue sijoittui toiseksi. Kilpailun tulosluettelon löydät täältä.

Yleisurheilukilpailut käydään Tampereella Ratinan stadionilla ja pöytätennistä pelataan Varalan urheiluopistolla. Lauantaina kisatapahtumat Ratinassa alkavat kello 18. Kilpailuihin vapaa pääsy ja järjestäjät toivovatkin, että paikalle saapuu yleisöä kannustamaan kilpailijoita.

Kilpailun pääsihteeri Jukka Lahti uskoo, että kisoissa nähdään iloisia suorituksia ja urheilijoita.

– Paljon riemun rämäyksiä. Varmasti on suupielet korvissa monissa lajisuorituksissa.

Tarkemmat tiedot tapahtuman aikataulusta löytyvät täältä (tapahtuman kotisivut).

Lue myös:

21-vuotias EM-mitalisti löysi valmentajan pitkän etsinnän jälkeen – kaikki eivät ole yhtä onnekkaita: ''Urheilijamme ovat lähinnä vanhempiensa valmennuksessa''

Juttua täydennetty kello 9.20 ensimmäisen kisapäivän tulostiedoilla.

Pietarsaaren viimekesäisestä vesibussionnettomuudesta tuomitut tyytyvät tuomioonsa. He eivät valittaneet hovioikeuteen.

Käräjäoikeus tuomitsi vesibussin kapteenin 40 päiväksi ehdolliseen vankeuteen kesäkuussa. Hänen katsottiin syyllistyneen muun muassa aluksen merikelpoisuuden laiminlyömiseen ja vaaran aiheuttamiseen.

Mässkärin laivatoimintaa pyörittävän yhtiön hallituksen puheenjohtaja sai vesiliikennerikkomuksesta 500 euron sakot.

Matkustajavene joutui ongelmiin Ådön kalasataman edustalla viime elokuussa. Täysi vesibussi upposi, ja aluksesta pelastettiin ennen uppoamista 27 ihmistä.

Oikeuden mukaan kapteeni ei hälyttänyt apua eikä antanut matkustajille toimintaohjeita.

Uponnut alus liikennöi Pietarsaaren Vanhansataman ja Mässkärin saaren välillä. Nyt reitille on saatu uusi alus. Se on uponnutta vesibussia suurempi.

Kaikkia ABC-liikennemyymälöitä ohjeistetaan tarkastamaan myymälöiden lasirakenteet. Asiasta STT:lle kertoo SOK:n ABC-ketjujohtaja Harri Tuomaala.

Syy ohjeistuksen tekemiseen on Kokkolan ABC-asema Heinolankaaren terassialueen lasikatoksen osittainen romahtaminen. Heinolankaaren lasikatos rikkoutui perjantaina päivällä, ja sirpaleita satoi katoksen alla ruokailleiden päälle.

Tästä on kyse: Helle rikkoi ABC-huoltoaseman terassin lasikaton Kokkolassa – kolme ihmistä sai pieniä haavoja onnettomuudessa

Terassilla oli tapahtumahetkellä seitsemän henkilöä, joista kolme loukkaantui.

Terassialueen lasikatos on tänään purettu ja katon rakenteet tutkitaan.

Vaasan ABC:lla samantyyppisiä rakenteita

KPO:n alueen liikennemyymälöistä ABC Kiitokaaressa Vaasassa on samantyyppisiä rakenteita, kertoo market-toimialajohtaja Antti Paananen. Kiitokaaressa lasikattorakenteilla on katettu kulkuväyliä. Paanasen mukaan alueet rajattiin perjantaina niin, ettei niiden alla pääse kulkemaan. Myös Kiitokaaren rakenteita tutkitaan.

Suomessa on noin 100 ABC-liikennemyymälää, ja jokainen niistä on hieman erilainen. Tuomaalan mukaan ei ole tietoa, onko muissa myymälöissä eri puolilla Suomea samanlaisia rakenteita tai lasia kuin Kokkolan ABC:ssa.

– Seuraamme rauhassa, mitä KPO löytää, ja teemme ohjeistuksen sen pohjalta, Tuomaala sanoo.

Arviota ohjeistuksen valmistumisesta ei ole.

Lue lisää:

Hyvinkään ABC-aseman käyttökelvottomaksi tuhonnut tulipalo sai alkunsa keittiön rasvakeittimestä

Moni on selittänyt sotahistoriaa suomalaisen kotiväkivallan syyksi. Veteraanin jälkeläisenä opin ymmärtämään, että monet traumat ovat ylisukupolvisia. Annoimme esivanhemmillemme väkivallan usein anteeksi, kun halusimme ymmärtää niitä vammoja, joita he sieluissaan kantoivat. Kyse on kuitenkin sotaa syvemmästä ongelmasta.

Oma 1980-luvulla syntynyt ikäluokkani ei ole edistynyt juuri millään lailla aiempien sukupolvien käytöksestä. Me jatkamme häpeän kulttuuria, jossa ristiriitojen avaaminen sysätään syrjään eikä itsetunto kestä ongelmien käsittelyä avoimesti.

Viranomaisten tietoon tulee parisuhdeväkivaltatilanne joka tunti.

Kun painekattilan mittari alkaa varoitella ja venttiilit viheltää, juodaan känni ja hakataan lähin mahdollinen ihminen, yleensä oma puoliso.

Viranomaisten tietoon tulee parisuhdeväkivaltatilanne joka tunti. Uhreista kaksi kolmasosaa on naisia ja yksi kolmannes miehiä. Väkivalta ei jakaudu Suomessa tasaisesti. Vielä jokunen vuosi sitten Keski-Pohjanmaan luvut olivat liki kaksinkertaiset Uuteenmaahan verrattuna.

Naiselle on melkein yhtä todennäköistä joutua elämänsä aikana parisuhteessa pahoinpidellyksi kuin elää pelotta sellaista elämää, jota olemme tottuneet ajattelemaan normaaliksi. Tosin sanaa ”normaali” tulee tässä yhteydessä käyttää varoen. Perheväkivalta koskettaa jokaisen suomalaisen lähipiiriä.

Vain murto-osa kaikesta väkivallasta tulee viranomaisten tietoon. Väkivaltaa edeltävä uhkaava käytös ei näy tilastoissa. Kotien vihanpurkaukset ovat niin massiivinen ongelma, että kireä ilmapiiri lienee normaali suomalaisen perheen tunnelma.

Suomi on perheväkivallan suhteen kehitysmaa.

Kolmasosa Suomessa tapahtuvista väkivaltarikoksista on nykyisen tai entisen kumppanin tekemiä. Naisten osuus väkivallan tekijöinä on edelleen tabu, ja se on luultua yleisempää. Lapsiin kohdistuva väkivalta on useimmin naisten tekemää. Suomi on perheväkivallan suhteen kehitysmaa. Kansainväliset järjestöt pitävät tätä asiaa yhtenä maamme suurimmista ihmisoikeusongelmista.

Väkivaltainen käytös on kaikilla ihmisillä lähellä. Kuka hyvänsä ihminen pimahtaa, kun tarpeeksi provosoidaan. Perheväkivallan mekanismissa provosointia harvoin on. Ennemmin väkivaltaa käyttävä ihminen provosoi itsensä tilaan, jossa tuntee toisen pahoinpitelyn olevan oikeutettua. Lyöminen ei vähennä vihaa, vaan ainoastaan turruttaa. Samalla tavalla kuin juominen ei hukuta ongelmia, vaan syventää niiden kaivoa. Alkoholi onkin säännöllinen väkivallan taustatekijä.

Häpeän takia hän jättää ongelmansa käsittelemättä, kunnes menettää kontrollinsa uudestaan.

Väkivaltaisen ihmisen käytös on pakonomaista ja kypsymätöntä. Se on itseään toistava kehä, jossa impulssikontrollin menettäminen synnyttää ihmisessä pysyvän häpeän. Häpeän takia hän jättää ongelmansa käsittelemättä, kunnes menettää kontrollinsa uudestaan. Monessa suhteessa väkivaltainen ihminen on myös itse väkivaltansa uhri.

Tällaisia miehiä, ja joskus naisiakin, näkee harvakseltaan nyrkkeilysalilla, joilla käyn kuntoilemassa. Heidät tunnistaa siitä, ettei heillä ole mitään tekniikkaa tai motorista tavoitetta. Yleensä heillä ei ole edes varusteita. He seisovat mykkinä nyrkkeilysäkin edessä, kunnes hyökkäävät sen kimppuun ja mätkivät sitä silmittömässä vimmassa kymmenen kertaa.

Freudin totuus näkee päivänvalon: torjuttu palaa aina.

Sitten heidän voimansa loppuvat ja he kävelevät paikalta kuin olisivat saavuttaneet jotain, kuin he olisivat selättäneet oman epävarmuutensa läimittyään huonossa asennossa säkkiä kädet tuulimyllynä pyörien.

On hyvin helppo kuvitella heidät samassa puuhassa parisuhteessa. Jos ei ole keinoja käsitellä vastoinkäymisiä, ne möyrivät tiensä esiin hallitsemattomasti. Kontrolli pettää ja Freudin totuus näkee päivänvalon: torjuttu palaa aina.

Suurin tragedia tässä kuviossa on, että raivonpurkaukset eivät loivenna ongelmaa millään tavalla. Kun impulssit ottavat vallan ja nyrkit puhuvat, ihminen palaa samaan pisteeseen, josta vastoinkäymiset alkoivat. Anteeksipyynnöt ja katumus eivät auta, sillä käytösmalli toistaa pakottavasti itseään.

Ongelman puuttumiseen ei tarvittu muuta kuin terveet jalat ja toimiva puhelin.

Apua on ollut saatavilla jo kauan. Tosin kynnys avun hakemiseen pitäisi olla selvästi matalampi. Väkivaltaisen käytöksen tabu ja sen synnyttämä häpeä pitäisi saada rikottua. Se ei lopulta vaadi muuta kuin rohkeutta puuttua ongelmaan.

Lyömätön Linja sai alkunsa 30 vuotta sitten, kun pastorina työskennellyt Lasse Reijomaa alkoi jakaa Espoon kapakoissa paperilappuja. Niissä oli auttavan puhelimen numero väkivaltaan turvautuville miehille. Numero ohjautui hänen kännykkäänsä. Aina kun se soi, Reijomaa vastasi.

Pian koossa oli säännöllisesti kokoontuva ryhmä. Ongelman puuttumiseen ei tarvittu muuta kuin terveet jalat ja toimiva puhelin. Halu ja kyky auttaa tekivät Reijomaasta yhden aikamme sankareista. Hän osasi kuunnella sen sijaan, että tuomitsi. Ennen kaikkea hän ymmärsi, miten arkinen asia perheväkivalta on.

Keski-Pohjanmaan surkea väkivaltatilanne on sekin saanut jo lupaavaa apua ilman maksuja ja lähetteitä toimivasta Väkevä-yksiköstä. Tärkeintä on ymmärtää, että väkivaltaan puuttuminen on mahdollista. Vielä tärkeämpää on ymmärtää avun saamisen välttämättömyys. Väkivaltaista käytöstä ei ole mahdollista saada kuriin ilman ulkopuolista apua.

Aleksis Salusjärvi

Kirjoittaja on helsinkiläinen päätoimittaja, joka työskentelee Helsingin ja Vantaan vankiloiden nuortenosastolla ja opettaa tekstitaitoja heikosti lukeville nuorille.

Aiheesta voi keskustella 30.8.klo 16.00 asti.

Lue myös:

Aleksis Salusjärven kolumni: Kovemmissa rangaistuksissa ei ole mitään järkeä

Auttava puhelin suojelee väkivallan uhria kontrolloivalta läheiseltä: ”Soitto ei näy puhelinlaskussa”

Neuvolat saavat yhteisen työkalun lähisuhdeväkivallasta kärsivien tunnistamiseen ja auttamiseen

Kokkolan Heinolankaaren ABC-aseman terassikaton romahtamisen syy on selvinnyt. Lasikaton reunimmaisessa ikkunalevyssä oli muista poikkeava kiinnitys.

Katoksen metallirungon lämpölaajeneman takia vinoon asennettu kiinnitysruuvi pääsi painamaan lasia, jolloin 10 millimetriä paksu karkaistu turvalasi rikkoontui pieniksi palasiksi. Kontakti on ollut niin voimakas tai monta kertaa toistuva, että se on lopulta rikkonut lasin. Syy selvisi rikkoontumisjäljistä ja -suunnasta.

Katos oli yksitoista vuotta vanha. Nyt vauriokatos puretaan kokonaan ja tilalle laitetaan tarvittaessa aurinkovarjot. Myös Heinolankaaren aseman kahden muun lasikatoksen reunimmaiset lasiruudut poistetaan varotoimenpiteenä ja tilalle laitetaan uudet ruudut ilman uloketta.

Tämän tyyppinen ulokkeellinen lasi on käytössä Kokkolan lisäksi vain Vaasassa Kiitokaaren ABC-asemalla. Vaasassa terassikate on kuitenkin tehty laminoidusta lasista, joka ei hajoa sirpaleiksi eikä voisi tippua asiakkaiden päälle, kuten Kokkolassa viime perjantaina.

Terassikatteesta rikkoontui yksi, noin metrin leveä lasilevy viime perjantaina. Kolme ihmistä sai haavoja pudonneista sirpaleista. Terassikatoksen alla oli tapahtumahetkellä ruokailemassa seitsemän asiakasta.

Poliisi pitää viime viikolla pidetyn kaupunkifestivaalin, Jaakon Päivien, pahoinpitelysumaa äärimmäisen huolestuttavana. Kyse on perheiden kaupunkifestivaalista.

– Pietarsaaren kokoiseen kaupunkiin tällainen määrä (17 kpl) väkivaltarikoksia on todella paljon, kun ajatellaan vielä, että ne ovat tapahtuneet yhdessä kesätapahtumassa. En muista, että vastaavaa olisi sattunut viime vuosina missään Pohjanmaalla, kertoo Pohjanmaan poliisin viestintäpäällikkö, ylikonstaapeli Mikael Appel Svenska Ylelle.

Viikon kestäneen kaupunkifestivaalin viimeisen viikonlopun aikana kirjattiin jopa 17 pahoinpitelyä, joista kaksi oli törkeitä.

Valtaosa pahoinpitelyistä tapahtui Koulupuistossa, jossa poliisi aikoo nyt lisätä valvontaa.

Enemmän väkivaltarikoksia kuin Provinssirockissa

Mikael Appelin mielestä Pietarsaaren väkivaltarikosten määrä on poikkeuksellisen suuri, kun mietitään tapahtuman luonnetta ja kokoa.

– Esimerkiksi kävijämäärältään huomattavasti suuremmassa, tämän kesän Seinäjoen Provinssirockissa kirjattiin kuusi pahoinpitelyä viikonlopussa.

Jaakon Päivien tapahtumat keräävät runsaasti yleisöä Pietarsaaren seudulta, ja moni seudulta poismuuttanut saapuu kaupunkiin festivaalin aikaan.

Viikon aikana keskustassa liikkuu järjestäjien arvion mukaan lähes 90 000 ihmistä. Jaakon Päivät koostuu lukuisista, pääosin pienistä eri tapahtumista. Sitä markkinoidaankin "turvallisena kaupunkifestivaalina kaikille".

Poliisi ja järjestäjät ryhtyvät toimiin

Poliisi ja festivaalien järjestäjätaho miettivät nyt jatkotoimenpiteitä, jotta vastaava saadaan estettyä tulevaisuudessa. Korjauksia ja parannuksia turvallisuussuunnitelmiin on tulossa.

– Ihmisten turvallisuus pitää taata tällaisissa tapahtumissa. Sen eteen pitää tehdä töitä, sanoo Appel.

Väkivaltarikosten syiden ja kaikkien tekijöidenkin selvittäminen voi kestää kuitenkin viikkoja.

– Analysoimme kaikessa rauhassa, miksi näin kävi ja löytyykö tapauksille jotain yhdistävää tekijää, esimerkiksi onko liikkeellä ollut samoja tekijöitä, kertoo ylikomisario Pasi Aho Pietarsaaresta.

Jaakon Päiviä järjestävän Finn Pietarsaaren toiminnanjohtajan Ida-Marie Jungellin mielestä on väärin nostaa Jaakon Päivät esille tässä yhteydessä.

– Rauhattomuudet olisivat voineet sattua minä hyvänsä viikonloppuna. Totta kai me otamme turvallisuuden vakavasti. Tänä vuonna meillä oli järjestyksenvalvojia enemmän kuin koskaan aiemmin, ja juuri se määrä, minkä poliisi meiltä velvoitti. Niiden lisäksi vanhempia oli vielä kiertämässä kaupungilla illalla, kertoo Jugnell.

Järjestyksenvalvojat eivät ennätä kaikkialle

Kaupunkifestivaali järjestetään isolla alueella, ja eri puolilla kaupunkia on useita pienempiä tapahtumia, muistuttaa toiminnanjohtaja Jugnell.

– Tämä tuo omat haasteensa, koska eihän valvojia voi olla kaikkialla koko ajan.

Jungellin mukaan festivaaliin kuuluvissa tapahtumissa oli tänä vuonna jopa rauhallisempaa kuin viime kesänä. Järjestyksenvalvojat puuttuivat kaupunkifestivaalin tapahtumissa vain pariin pieneen tapaukseen. He muun muassa estivät yhden nuorten välisen nujakan.

Myös poliisi on partioinut festivaaleilla aktiivisesti.

– Pyrimme suuntaamaan partiointia Koulupuiston alueelle, samoin kuin muuallekin sinne, missä ihmiset liikkuvat. Mitään erityistoimia emme kuitenkaan pysty kohdistamaan yksittäiseen puistoon, sanoo ylikomisario Pasi Aho.

Koulupuistossa on jo vuosia ollut levotonta, aluetta on yritetty rauhoittaa muun muassa lisäämällä kameravalvontaa.

Suomen vanhimpiin kuuluva pietarsaarelainen Aspegrenin pappilapuutarha on yleensä heinäkuun lopussa kukkeimmillaan. Ei kuitenkaan tänä kesänä. Kasvu on monin paikoin pysähtynyt. Kasvit ovat pieniä ja marjat kuivia.

Puutarhuri Ari Vainionpää kumartuu tarhaleukoijapenkin äärelle. Kukka on matala ja kärsineen näköinen.

– Tarhaleukoija on perinteinen kesäkukka, jonka pitäisi olla huomattavasti korkeampi ja täydessä kukassa tähän aikaan vuodesta. Siinä näkyy selvästi, miten kylmyys ja tuholaiset ovat vaikuttaneet. Olen kyllä tästä "tosi ylpeä", Vainionpää toteaa sarkastisesti.

Kulunut kesä on ollut puutarhurin painajainen: kuivuutta on kestänyt pitkään, tuuli on puhaltanut pohjoisesta, eivätkä muutaman viime viikon helteet ole pystyneet tasaamaan juhannukselta alkaneen kylmän jakson vaikutuksia.

– Kun lämpötila on 12 asteessa, kasvukausi pysähtyy. Herneet ja avomaan kurkut, ne on käytännössä menetetty. Tänä kesänä on myös pitänyt kastella valtavasti. Silti kraanavesi ei korvaa taivaalta tulevaa vettä, koska siitä puuttuu mineraaleja, Vainionpää huokaa.

Yhtä hankala kesä koko maassa

Kuivuus on ollut ongelmana koko maassa tänä kesänä, kertoo erikoisneuvoja Jyri Uimonen Puutarhaliitosta. Uimosen mukaan kuivuudesta ovat kärsineet niin nurmikot kuin kasvimaat. Erityisen kovilla ovat olleet uudet istutukset.

Marjoista parhaiten ovat tänä kesänä selvinneet vanhat marjapensaat, joiden juuret ovat syvällä maassa. Ongelmia on ollut erityisesti pintajuurisilla pensailla, kuten vadelmalla ja pensasmustikalla.

Pietarsaarelaisessa Aspegrenin puutarhassa myös mustaherukkasato on tavallista heikompi. Sen sijaan punaherukkaa tulee hyvin.

Juureksista porkkana on lähes ainoa kuivan kesän hyötyjä.

– Itse porkkana on tavallaan kasvin juuri. Kun se etsii vettä syvältä maasta, siitä tulee suurempi. Puutarhuri taas hyötyy siitä, että kun mikään ei kasva, niin eivät kasva rikkakasvitkaan. Siinä on säästynyt jonkin verran työtä, Vainionpää vitsailee.

Ruostetautia ja kaalikoita

Tänä kesänä puutarhoissa on ollut tavallista enemmän myös kasvitauteja ja tuholaisia. Lämpimät ilmavirtaukset lennättivät toukokuussa suuret kaalikoiparvet Suomeen. Niiden toukat ovat löytäneet hyvin ruokaa.

– Kaalisato on menetetty. Sitten lanttu, nauris, tuskin niistäkään tulee mitään tänä vuonna. Kaalikoin toukkia on ollut paljon myös koristekasveissa, kuten krassissa, jossa ne eivät tapaa olla, puutarhuri Ari Vainionpää luettelee.

Salaatti taas sai viileillä keleillä kylmäkäsittelyn ja kukki suoraan. Siksi sen maku on kitkerä.

Kasvitaudeista Aspegrenin puutarhassa on ollut ruostetautia ja harmaahometta. Vainionpään mukaan hometaudit ovat yleisimpiä kuumilla kuivilla keleillä, koska silloin yön ja päivän lämpötilaerot ovat suuret ja lehdistön väliin pääsee kosteutta ja homeitiöitä.

– Harmaahometta on ollut muun muassa vuorikaunokilla. Se ei ole kasville vaarallinen, vaikka näyttääkin ikävältä. Sitä voi torjua kastelemalla kasvi veden ja rasvattoman maidon seoksella, Vainionpää neuvoo.

Ruostetaudin hoidossa on tärkeä kerätä ja hävittää kaikki sairastuneet lehdet heti ensimmäisten merkkien ilmaannuttua.

– Jos jätät lehdet salkoruusun juurelle, sieni-itiöruoste jää maahan ja talvehtii ja ongelma on edessä jälleen ensi kesänä, Vainionpää sanoo.

Vaikka yleistilanne näyttää puutarhassa pahalta, pientä toivoa on vielä ilmassa. Nyt kannattaa kastella.

– Voi vain toivoa, että taivaalta tulee vettä ja lämpöä, sitten saadaan vielä jotain pelastettua. Jo yhden päivän sade virkistää kasveja. Mutta osa kasveista on mennyt jo niin huonoksi, ettei niitä voida enää pelastaa. Täytyy vain todeta, että tämä vuosi oli tällainen eikä sille enää mitään voi, Vainionpää toteaa.

Henkilöauto ajoi tavarajunan alle Pietarsaaren keskustassa Koulukadulla sijaitsevassa tasoristeyksessä aamuyhdeksältä torstaina.

Henkilöautossa oli törmäyshetkellä viisi ihmistä, mutta kukaan ei loukkaantunut. Autossa oli kaksi aikuista ja kolme lasta.

Auton kuljettaja on kertonut poliisille, että aurinko sokaisi hänet, eikä hän nähnyt lähestyvää junaa.

Tasoristeyksessä on puolipuomit vain pyörätien kohdalla.

Pelastuslaitos on saanut onnettomuuspaikan jo siivottua, ja liikenne kulkee Koulukadulla normaalisti. Liikenne ehti olla poikki paikalla puolisen tuntia.

Lohtajan Kirkkomusiikkijuhlilla kuullaan tänä vuonna ajankohtainen ja kipeäkin tarina, kun kuorodraama Ylivieskan kirkkopalosta saa kantaesityksensä. Ylivieskan yli 200-vuotias puukirkko tuhoutui tulipalossa täysin pääsiäisenä 2016 tuhopolton seurauksena.

Ylivieskassa pääpaikkaansa pitävän Jokilaaksojen Oratoriokuoron tilausteos Muistot eivät pala lähti kuoronjohtaja Marita Kaakisen ideasta.

– Kuoron harjoituksissa kirkkopaloon palattiin joka ikisellä tauolla. Päätin, että tämä pitää saada läpikäytyä ja trauma purettua, kertoo kuoronjohtaja Kaakinen.

Noin 400 henkilöä vetävässä Lohtajan kirkossa kuullaankin torstai-iltana koko Ylivieskan kirkon elinkaari aina sen rakentamisesta paloon saakka ja siitä seuranneiden tunteiden käsittelyyn. Teoksessa annetaan myös anteeksi, eikä syyllistetä.

– Ei ole tarvetta repiä haavoja auki, eikä ristiinnaulita ketään. Teos kertoo myös siitä, kuinka tärkeä kirkko oli alueen asukkaille.

"Ei pelätä vanhaa, mutta ei uuttakaan"

Kirkkomusiikkijuhlat ei ole pelännyt viime vuosina tarttua vaikeisiin tai herkkiin aiheisiin. Kaksi vuotta sitten kirkko-ooppera Lars Levi Laestadiuksesta kuohutti jo ennen esitystään.

Kuohuttavia teoksia on valittu tietoisesti.

– Juhlat ovat pysyneet hyvin ajassa kiinni. Ei pelätä vanhaa, mutta ei uuttakaan, kiittelee tämänvuotisen kuorodraaman säveltänyt Kari Pappinen.

Kuorolaiset saivat olla Muistot eivät pala -draaman teossa mukana alusta asti. He keräsivät kuvia, tekstejä ja muistoja, joiden pohjalle teosta lähdettiin rakentamaan.

Tunteiden pintaan nouseminen on ollut koko työssä vaikein asia, kertoo Marita Kaakinen.

– Teosta voi pitää monelle henkilökohtaisena ja herkkänä. Kuorolaisissakin on monta, jotka ovat menneet naimisiin Ylivieskan palaneessa kirkossa ja joku on päässyt siellä ripille. Tunteet ja keskittyminen häiritsevät toisiaan. Toisaalta siitä on ammennettu myös voimaa, myöntää Kaakinen.

Marita Kaakisella on teoksessa poikkeuksellisesti tuplarooli. Hän laulaa sopraanona keskeisen eli sanansaattajan roolin. Samalla hän myös johtaa kuoroa.

Teoksen on säveltänyt Kari Pappinen ja ohjauksesta vastaa Jukka-Pekka Rotko.

Esityksen ennakkomyynti on ollut vilkasta. Torstain esitykseen saapuu useita busseja Kalajokilaaksosta esitystä katsomaan.

Ensi vuonna Muistot eivät pala -kuorodraama lähtee kiertueelle niille paikkakunnille, joissa kirkko on palanut viimeisten sadan vuoden aikana.

Lue lisää:

Laestadiuksesta kertova kirkko-ooppera kuohuttaa jo ennen kantaesitystään – "Niin monta kuin on katsojaa, herää myös ajatusta"