Se tunne, kun vene vetää ja jalat nuolevat veden pintaa. Kun pinnistää itsensä vetoköyden päässä irti aallosta ja yrittää osua hyppyrille. Ja sitten tempautuu ylös pitkään liitoon!

Barefootingin MM- ja EM-mitalisti Evert Aartsen jr:n haltioitunut ilme kertoo sanoja enemmän suksettoman vesihiihdon lumosta.

Rutinoitunut kilpailija tuntee heti, kun SE, The hyppy, lähtee.

– Aivan kuin vedettäisiin housuista suoraan ylös! Liidät ja liidät, ja haluat sen tunteen yhä uudestaan!

Juuri sellaisen fiiliksen hypyllä Evert Aartsen jr on rankattu maailmantilaston kakkoseksi. Lukema vetää hiljaiseksi: 26,9 metriä.

– Olen kai oppinut hyvän tekniikan, mies vastaa olkapäitään kohauttaen.

Luulisi, että jalat huutaisivat kisan jälkeen hoosiannaa.

Evert Aartsen jr korjaa tottuneen kärsivällisesti harhaluuloa. Paljasjalkahiihtäjän jalkapohjat eivät ole naarmuilla tai verillä. Nahka ei irtoa rullalle eikä kovetu korpuksi.

– Hiihdon jälkeen iho on kuin jalkahoitajan käsittelystä, pehmeä ja hierotun tuntuinen.

Lähtö makuulta

Aartsen solahtaa Kokkola Barefooter-seuran harjoitusmontun aaltoihin. Oikea lähtöasento on maata selällä köyden päällä. Kun vene lähtee liikkeelle, hiihtäjä kohottautuu istualleen. Kun vauhti kasvaa, on aika nousta seisomaan.

– On mahtava fiilis, kun saa vetonarun käteensä ja vauhti lähtee kiihtymään. Kropassa on jännitys, joka räjähtää adrenaliinipiikiksi, Aartsen kuvailee.

Ketterän oloinen pikkuvene kyntää pohjalaisen sorakuopan vihertävänsinistä vettä. Parasta kuulemma on, jos vene tekee pientä ja pehmeää aaltoa.

Aartsenin jalat nostattavat komeat räiskepatsaat korkealle.

Miehellä on yllään pehmustettu märkäpuku, jonka alla on pelastusliivit. Moni käyttää puvun alla myös topattuja shortseja. Kypärä on pakollinen vain hypyissä, ja niissä moni myös haluaa käyttää hanskoja.

Barefootingissa kilpaillaan hyppyjen lisäksi myös pujottelussa ja kuvioissa.

Aartsen pitää vetonarusta kiinni välillä kädellä, välillä jalalla. Hän kääntyilee, ottaa puomista kiinni ja tasapainoilee takaperin veneen rinnalla. Yhtäkkiä mies kierähtää veden pintaan selälleen ja istualleen.

70 kiloa painavalla paljasjalkahiihtäjällä on treenattu keho.

– Moni luulee, että tässä tarvitaan kovat jalkalihakset, mutta tärkeämpää on, että keskivartalosta löytyy voimaa. Sillä pidetään tasapaino, Aartsen selittää.

Myös varpailla on yllättävän suuri merkitys. Jos niitä kipristää veneen perässä alaspäin, jalka ”haukkaa” vettä ja hiihtäjä kaatuu heti.

Pieniä kolhuja

Kilpailussa vetovene saa ajaa korkeintaan 73 km tunnissa.

– Itselle sopiva vauhti riippuu esimerkiksi omasta painosta. Itse tykkään yli 70 kilometrin vauhdista. Kevyimmät hiihtäjät pysyvät pinnalla 20 km/h nopeudella.

Evert Aartsen jr sanoo hurjalta näyttävän lajin olevan mainettaan turvallisempi.

– Jääkiekossa ja futiksessa tapahtuu suhteessa loukkaantumisia huomattavasti enemmän kuin paljasjalkavesihiihdossa.

Hän harmittelee, että Suomessa jo alkujaan pieni laji on hiipunut entisestään, ja uskoo yhtenä suurena syynä olevan, että moni pitää lajia vaarallisena.

Välillä sattuu ja tapahtuu, kuten kaikessa urheilussa. Evert Aartsen jr aristaa äskettäin tapahtunutta kylkiluumurtumaa.

Pikkupojasta paljasjalkahiihtäneen miehen loukkaantumislista on kuitenkin lyhyt: kerran olkapää sijoiltaan, pieniä ruhjeita, kerran käsi poikki, nyt murtunut kylkiluu.

Mieheltä kysytään usein, eikö kovasta vauhdista kaatuminen hirvitä.

– Vastaan aina, että kumman itse valitsisit, hypyn 70 km/h ajavasta autosta katuun vai samaa vauhtia ajavasta veneestä veteen. Itse valitsen mieluummin veden.

Kokkola maailmankartalla

Evert Aartsen jr:n isä, lajin moninkertainen Euroopan mestari, Evert Aartsen, tuli Suomeen Hollannista valmentamaan vesihiihtomaajoukkuetta 1980-luvulla ja jäi maahan.

Lajin huippumaita ovat USA ja Australia. Euroopassa aktiivisimpia ovat Saksa ja Hollanti.

– Suomessa kaikki harrastajat ja kilpailijat tietävät Kokkolan, ja kyllä meidät tunnetaan maailmallakin, Aartsen jr kertoo.

Paljasjalkamestarilla on kolme unelmaa, joista mikään ei tunnu mahdottomalta saavuttaa.

Ykkösenä listalla on voittaa kultaa seuraavissa MM-kilpailuissa.

– Olisi siistiä päästä joskus hyppäämään niin, että minua vetää lentokone tai helikopteri. Haaveilen myös omasta vesihiihtokoulusta barefootin paratiisissa, Floridassa.

Kaikkien asfalttiteiden uudelleen päällystäminen tarvittavin väliajoin on lähes mahdotonta. Päällystysvaurioiden paikkaamista suositaankin erityisesti vähäliikenteisimmillä teillä.

Kylmällä ja kostealla säällä suoritettujen paikkausten kestävyys nousee kuitenkin usein ongelmaksi, ja samat kohdat joudutaan paikkaamaan useaan kertaan.

Tähän ongelmaan lähti kehittämään ratkaisua ähtäriläinen asfaltinpaikkausyritys. Tuloksena syntyi uusi valupaikkausmenetelmä.

Huomioidaan tien muoto

Menetelmää on kokeiltu jo eri puolilla Suomea. Ensimmäisen kerran sitä testattiin kolme vuotta sitten Etelä-Pohjanmaalla. Nykyään paikkausalueet ovat laajentuneet Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan sekä Pohjois-Savon ja Lapin alueille.

Toistaiseksi tulokset ovat olleet positiivisia ja paikat ovat selvinneet hyvin talvesta. Monin paikoin pari vuotta sitten tehdyt valupaikat ovat edelleen tien pinnassa.

Valupaikkaus perustuu paikan kestävyyteen ja sen mukautumiseen tien muotoon. Menetelmällä tehtyjen paikkojen pitäisi kestää paremmin sadetta ja tien kulutusta kuin aikaisempien paikkausten.

Myös itse paikkausprosessi tapahtuu aikaisempaa nopeammin ja järjestelmällisemmin. Kaikki paikattavan tiestön ongelmakohdat, reiät ja reikäsarjat, täytetään samalla kertaa.

– Paikka tiivistetään tien geometriseen muotoon jolloin pystytään säilyttämään kokonaan tien oma muoto. Paikkaus on tehty niin, että vesi liikkuu siinä, missä on uran muoto, kertoo valupaikkausmenetelmän kehittäjä Marko Koivisto.

Koivisto selventää, että vanhassa perinteisessä menetelmässä käytetään niin sanottuja korkeita paikkoja, jolloin vesipatja syntyy paikan etu- ja takaosaan, ja reikiintyminen alkaa välittömästi korjauksen jälkeen.

Alempi tieverkko rapistuu

Esimerkiksi Pohjanmaalla maakuntien päällystysrahoituksen määrä on pudonnut reippaasti viimeisen kahden vuoden aikana. Vuonna 2018 päällystettävä matka putosi yli 400 kilometristä 280 kilometriin. Tämän vuoden rahoitus tiputti matkan alle 140 kilometriin.

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen insinööri Timo Kulmala on huolissaan tiestön tilasta.

– Alempi tieverkko, jos ei nyt ihan silmissä, niin vuosien saatossa rapistuu selvästi. Sinne kun ei ole rahaa laittaa. Tulevaisuudessa joudumme varmasti laittamaan nopeusrajoitusmerkit alentamaan vauhtia ja varoituksia kuopista. Se on ainut vaihtoehto.

ELY:n mukaan pohjalaismaakuntien maanteiden hoidosta haastellisen tekevät rannikkoalueiden nopeat säävaihtelut sekä tiheät jäätymissyklit. Maaperä on alueella pehmeää ja routimiselle altis. Päällysteiden kulumista nopeuttavat verrattain paljaat ja märät teiden pinnat.

Varsinaisia laskemia siitä, onko uudesta menetelmästä syntynyt säästöä, ei vielä ole. Valupaikkaus kuitenkin näyttää toimivan aikaisempia paremmin. Mutta ovatko tiestöt jatkossa pelkkää paikkausten täyttämää tilkkutäkkiä?

– Tilkkutäkkiähän ne ovat jo nyt, kun ei tuota rahaa ole. Toivottavasti tähän löydettäisiin jostain vielä lisää varoja tulevaisuudessa, Kulmala summaa.

Metsäpalolentoja hoitavat ilmailukerhojen koneet ovat nousseet tiuhaan ilmaan varsinkin huhtikuussa ja heinäkuun lopulla.

Aluehallintovirastosta arvioidaan, että tästä kesästä on tulossa 10-vuotisen mittaushistorian toiseksi tai kolmanneksi vilkkain tähystyslentojen osalta. Myös Etelä-Pohjanmaalla, Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla kolkutellaan näitä lukuja.

Lennot aloitettiin tänä vuonna poikkeuksellisen aikaisin, jo huhtikuussa useiden metsäpalojen takia. Kesän kuivuus kuitenkin näkyy.

– Alkukesästä tähystyslentoja tehtiin pohjalaismaakunnissa noin kerran päivässä. Heinäkuun lopulta lähtien niitä on jouduttu lentämään jo kaksi kertaa päivässä kohonneen metsäpaloriskin takia, kertoo pelastusylitarkastaja Mika Kurvinen.

Tähän mennessä palolentoja on kertynyt koko maassa noin 600. Viime kesän poikkeuksellisiin lukuihin ei kuitenkaan tänä vuonna ylletä, silloin lentoja kertyi yli 1 400.

Tavanomaisena kesänä koko maassa lentoja on 300–500.

Tähystyslennot tehokas keino havaita palo

Tämän kesän tähystyslennoilla maastopaloja on havaittu noin 100 ja muita paloja parikymmentä. Pelastuslaitosta on opastettu palokohteeseen lentojen avulla kolmisenkymmentä kertaa.

Melkein kolmannes lennoilta havaituista maastopaloista on ollut pohjalaismaakunnissa. Lentoja on alueella tehty vajaat 100, ja pelastuslaitos on ohjattu palopaikalle kuusi kertaa.

Tästä lentokaudesta ennakoidaan normaalia pitempää. Se paitsi alkoi harvinaisen aikaisin myös voi jatkua pitkälle syksyyn, ainakin siihen varaudutaan. Normaalisti tähystyskausi kestää toukokuusta elokuun loppuun.

– Säätä seurataan tarkasti, ja jos tilanne vaatii, niin kautta voidaan jatkaa syyskuulle, sanoo Kurvinen.

Ilmailukerhot ja yritykset lentävät Suomessa 22:ta reittiä, joilla paloja tähystetään. Suurimmalla osalla Suomen reiteillä koneet nousevat ilmaan, kun indeksi on 4,1. Osalla raja on 4,3.

Koulut alkoivat torstaina useimmilla Suomen koululaisilla. Koulut alkoivat tänään esimerkiksi Helsingissä, Tampereella ja Oulussa.

Rovaniemellä koulu aloitettiin jo eilen keskiviikkona. Turussa lukukausi alkaa vasta 14. elokuuta.

Seurasimme tässä jutussa kuvin tunnelmia eri puolilta Suomea.

Koulut alkoivat myös Keski-Pohjanmaalla Kaustisella. Sulo Hanhikoski ja muut Kaustisen keskuskoulun 1A-oppilaat löysivät omat paikkansa luokasta nopeasti. Sulon paikka oli takanurkassa aivan ikkunan vieressä.

Tärkeiden ohjeiden jälkeen Sulon luokassa valmistauduttiin piirtämään.

Sulon luokkaan mentiin 1A-luokan opettajan Tuula Halkolan turvallisessa ohjauksessa. Luokan ovessa oli iloinen tervetulotoivotus.

Koulumatkalla ratikkatyömaa Tampereella

Suurista kaupungeista esimerkiksi Tampereella koulun aloittaa 2 140 ekaluokkalaista. Sammon koululla äiti Vilma Vuori toi lapsensa Viivin ja Sissin samaan kouluun kuin hän kävi itse aikoinaan.

Viivi tuli ensimmäisen kerran eskariin ja Sissi ensimmäiselle luokalle.

– Matka oli kiva. Pitää katsoa autot ja pyörät, Viivi sanoo.

Sissi odotti jo läksyjä.

Tampereella on paljon työmaita, mikä vaikuttaa myös koulumatkaan. Viivin ja Sissin koulumatka on vain 700 metriä, mutta ratikkatyömaa hankaloittaa kulkua, koska pitää ylittää iso tie. Ylityspaikat voivat vaihdella.

Hänen äitinsä kävi samaa koulua aikoinaan ja muisteli, että silloin mentiin kadulla kouluun vähän miten sattuu.

Huittisissa jaettiin aapiset

Huittisissa koulu alkoi uusien luokkatoverien nimen opettelulla. Tässä auttoi lankakerä. Ensimmäisenä päivänä jaettiin myös aapiset.

Lappeenrannassa ensimmäinen koulupäivä

Lappeenrannassa Isla Kurronen kuvattiin omalla pihatiellä ennen ensimmäistä koulumatkaa.

Äiti Heidi Kurronen ja tytär menivät aamulla Pontuksen päiväkotikouluun.

Viittaamista harjoiteltiin Ylöjärvellä

Metsäkylän Yhtenäiskoulussa Ylöjärvellä Pirkanmaalla vanhemmat ikuistivat tärkeän päivän.

1 E:n oppilaat kertovat viitattuaan, mitä tekivät kesällä. Kaisla Kiiskinen kertoo, että he kävivät Ranskassa. Hän on odottanut koulun alkua koko kesän.

– Jotenkin se tuntuu vaan niin kivalta, kun saa aloittaa koulun.

Kiiskinen arvelee, että häntä jännitti eka koulupäivä enemmän kuin opettajaa.

Eino Mäntynen näyttää, miten viitataan rennosti.

Välitunti on tietenkin tärkeä tunti koulussa. Merette Konttinen ja Elma Hänninen löysivät keinut.

Myös opettajaa jännittää

Jännittävää on myös opettajilla, jotka aloittavat uuden luokan kanssa. Vastavalmistunut luokanopettaja Juulia Järvistö aloitti ykkösluokan opettajana Ylöjärvellä Metsäkylän Yhtenäiskoulussa.

Kyllä on perhosia vatsassa, Järvistö sanoo.

– Jännittää tietysti, mutta hyvällä tavalla. Olen tosi innoissani. Viimein pääsee touhuilemaan oppilaiden kanssa. Tekemään sitä työtä, mistä on haaveillut.

Joroisissa koulut alkoivat jo keskiviikkona, Jyväskylässä torstaina

Joroisissa koulut alkoivat jo keskiviikkona. Ekaluokkalaista Alina Tyrväistä oli saattamassa ensimmäisenä koulupäivänä Joroisten yhtenäiskouluun äiti Anna-Kaisa ja pikkusisarus.

Koulut alkoivat Jyväskylässä torstaina.

Vau, mitä reppuja!

Repun valinta on tärkeä osa ensimmäistä koulupäivää.

Jo kesäkuusta jatkunut kuivuus on kutistanut keskipohjalaisjokien virtaamat poikkeuksellisen pieniksi.

Perhonjoessa Tunkkarissa vettä virtasi elokuun alussa jopa yli puolet normaalia vähemmän. Lestijoessa virtaama oli sitäkin pienempi. Elokuun alussa Lestijoen Saarenpäässä virtaa vettä tavallisesti keskimäärin 10 kuutiota sekunnissa, mutta tänä kesänä virtaama on ollut huomattavasti tätä pienempi eli vain kaksi kuutiota.

– Tilanne on jo tukala vesieliöille ja etenkin kaloille. Ne ovat kärsineet koko kesän elinympäristön kaventumisesta kun vesi uomassa vähenee. Helteiden aikana jokivesien lämpötilat nousivat jopa 20 asteeseen ja happipitoisuus laski huomattavasti, kertoo Etelä-Pohjanmaan Ely-keskuksen vesienhoidon ryhmäpäällikkö Jari Latvala.

Ely-keskus on saanut myös ilmoituksen kalakuolemista Keski-Pohjanmaalla. Kaustisen Köyhäjoen vähävetisestä uomasta löydettiin kuolleita särkiä, ahvenia ja haukia heinäkuussa. Syynä oli ilmeisesti helteiden aiheuttama happikato.

Muitakin kalakuolemia on kesän aikana voinut sattua, mutta Elyn tietoon on tullut vain Köyhäjoen tapaus.

Elyn ryhmäpäällikön mukaan vesieliöt ovat kuitenkin hyviä sopeutumaan.

– Ne ovat todennäköisesti hakeutuneet sellaisille alueille, että kestävät rasittavat olosuhteet. Vaikka syvänteeseen joessa, missä ne ovat niukasta vedestä huolimatta selviytyneet.

Pahimmassa tapauksessa tänä kesänä kuoriutuneet kalanpoikaset kuolevat. Se nähdään kuitenkin vastaa parin vuoden päästä.

Lohien nousu tutuille lisääntymispaikoille Lestijokeen voi myös olla vaarassa.

– Jos vähävetisyys jatkuu syksylle, uhkana on, että Lestijoen meritaimenten kutuvaellus estyy, Latvala toteaa.

Syyttäjä vaatii keskipohjalaiselle karjatilalliselle ehdollista vankeutta ja pysyvää eläintenpitokieltoa törkeästä eläinsuojelurikoksesta.

Syyttäjän mukaan karjatilallisen laiminlyönnit aiheuttivat naudoille pitkäkestoista ja pysyvää kipua ja kärsimystä.

Ensimmäiset puutteet havaittiin keväällä 2015 eläinsuojelutarkastuksessa. Silloin karjatilalla oli vajaat 70 nautaa. Tuolloin havaittiin muun muassa, että tilavaatimukset eivät osalla vasikoista täyttyneet, eikä nuorten eläinten ruokinta ollut asianmukaista.

Viranomainen totesi, että laiminlyönnit jatkuivat myös vuosien 2016 ja 2017 eläinsuojelutarkastuksissa. Niissä havaittiin puutteita muun muassa rehuhygieniassa, eläinten sorkkahoidossa ja vedensaannissa. Tilat olivat myös likaiset ja ulkotarha liejuinen.

Valtakunnallinen merimetsotyöryhmä kokoontui tänään keskiviikkona Vaasassa. Samalla koolla oli myös Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueellinen merimetson yhteistyöryhmä.

Kokouksessa valmisteltiin valtakunnallista merimetsostrategiaa, jonka pitäisi valmistua lokakuun lopussa.

Vaasassa pidetyssä kokouksessa merimetsotyöryhmä kuuli eri sidosryhmiä kuten ammatti- ja vapaa-ajankalastajia sekä viranomaistahojen ja tutkimuslaitosten edustajia.

Valtakunnallisen merimetsotyöryhmän puheenjohtaja Satu Pääkkösen mukaan Vaasassa keskusteltiin muun muassa siitä, mikä voisi olla merimetsokannan minimi- ja mikä maksimikoko, ja miten siihen päästäisiin.

– Näkemykset voivat vaihdella sidosryhmien välillä esimerkiksi siitä, kuinka paljon merimetson ajatellaan vaikuttavan kalakantoihin ja mitä keinoja tarvitaan, Pääkkönen kommentoi päivän keskusteluja.

Pääkkösen mukaan kaikkia puheenvuoroja yhdisti kuitenkin halukkuus löytää ratkaisuja ihmisen ja merimetson rinnakkaiseloon.

Erilaisia kalastusalueita

Suomen merimetsokanta on tällä hetkellä vuoden 2016 tasolla. Koko Suomen rannikolla pesiä on noin 25 700.

Suomen ympäristökeskuksen mukaan merimetsokanta on pienentynyt viime vuoteen verrattuna neljällä prosentilla eli noin tuhannella pesällä. Kannan kasvu on lisäksi hidastunut merkittävästi.

– Ennusteiden mukaan valtakunnan kannan ei pitäisi enää kasvaa, mutta alueellisia muutoksia voi olla, sanoo Suomen ympäristökeskuksen tutkija Pekka Rusanen.

Rusanen toteaa, että esimerkiksi merikotkat voivat vaikuttaa merimetsokantaan, joka voi merikotkan ajamana siirtyä sisäsaaristoon päin ja aiheuttaa sitten ristiriitoja uusilla alueilla.

Satu Pääkkösen mukaan konkreettisia lukuja siitä, mikä olisi sopiva merimetsokanta Suomessa, on mahdoton sanoa, sillä kalastusalueet ovat erilaisia ja merimetsojen vaikutukset niihin vaihtelevat.

Merenkurkusta Selkämerelle?

Pohjanmaan rannikkoalueilla merimetsokanta on pienentynyt viime vuoteen verrattuna. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella pesiä on tänä vuonna 1500 vähemmän kuin vuosi sitten.

Osasyynä ovat esimerkiksi Vaasan edustalla suoritetut poikkeustoimenpiteet, joiden seurauksena merimetsoyhdyskunta siirtyi pesimään muualle. Mahdollisesti Selkämerelle.

– Ei niitä ollut tarkoitus häätää, vaan rajoittaa poikastuotantoa. Mutta ne päättivätkin lähteä eivätkä tulleet takaisin, Pekka Rusanen sanoo.

"Konkreettista ohjeistusta"

Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueellisen merimetson yhteistyöryhmän puheenjohtaja Vincent Westberg kertoo, että valtakunnalliselle työryhmälle esiteltiin pohjalaisten näkemyksiä merimetsoista.

Westberg toivoo, että syksyn myötä syntyisi esimerkiksi määritelmä siitä, mikä on vakavaksi luokiteltava merimetsojen aiheuttama vahinko.

– Odotan, että saamme konkreettista ohjeistusta siihen, miten vakava vahinko osoitetaan ja konkreettista apua siihen, miten voidaan hakea poikkeuslupaa lupaviranomaiselta, Westberg sanoo.

Lue lisää:

Merimetsokanta pieneni Merenkurkussa, mutta kasvoi Selkämerellä

"Se on pojat viimeinen kevät nyt, sillä tuonen risti istui kivellä"

Merimetsotyöryhmä esittää merimetsokannan rajua vähentämistä Pohjanmaan rannikolla

Annin marjatarhalla Kauhavalla levittäytyy 18 kasvutunnelia pohjalaisessa maisemassa laajalle.

Viime vuonna rakennetut uudet tunnelit elävät elokuussa melkeinpä hiljaiseloa, sillä mansikkakausi alkaa olla lopuillaan. Sen sijaan pihapiirissä sijaitsevat vanhemmat tunnelit pursuvat punaisia vadelmia. Vadelmakausi on elokuussa vielä kuumimmillaan ja tilalla työskentelee useita ukrainalaisia poimijoita satoa keräämässä.

Tilan emäntä Arja Raatikainen laajensi viime vuonna tunnelikasvatusta ja rakensi marjoilleen hehtaarin verran lisää sääsuojaa. Tänä vuonna muovihuoneissa on kasvanut 2300 vadelman tainta ja 70–80 000 mansikan tainta. Jonkin verran kasvaa myös pensasmustikkaa.

Miljoonien satsaus Suomessa

Raatikainen on yksi niistä monista marjankasvattajista, jotka ovat investoineet kasvutunneleihin tai kausihuoneisiin.

Ruokaviraston tietojärjestelmistä selviää, että viime vuosina noita investointeja on tehty Suomessa miljoonilla euroilla. Eniten sääsuojia marjoille on rakennettu Pohjois-Savossa ja Varsinais-Suomessa.

Ensimmäiset sääsuojat rakennettiin Keski-Euroopan ja Britannian esimerkkejä mukaillen. Sittemmin kotimaan hyvät kokemukset ovat innostaneet muitakin, tietää kuusi vuotta marjatilaa emännöinyt ja ProAgrian neuvojana työskentelevä Arja Raatikainen.

– Kausihuone tuo kasvatukseen joustavuutta. Taimet vaihdetaan katteen alla joka vuosi, jolloin lajikkeita ja kasveja voi vaihtaa nopealla tahdilla. Taimia on myös tiheämmässä, jolloin keskisato nousee. Rinnalla on myös avomaan viljelyä.

Suojan alla marjat eivät kärsi rankkasateista tai tuulista ja niiden laatu ja kestävyys ovat hyviä. Jos marjat on nostettu kasvatuspöydille, niitä on helppo ja nopea poimia.

Toisaalta hyvissä olosuhteissa myös taudit ja tuholaiset lisääntyvät nopeasti eli suojan alla kasvavia kasvustoja on tarkkailtava tiiviisti.

Tunneleihin vettä ja ravinteita

Annin marjatarhan emäntä näyttää tilansa aivokeskusta. Sieltä, isoista tankeista, lähtevät automatisoidusti erilaiset ravinteet kasvien juurille. Kastelu on järjestetty myös automatisoidusti, tihku- tai tippakasteluna suoraan juureen.

Kasvutunneli muistuttaa kasvihuonetta, mutta on avoimempi rakennelma teräsrunkoineen ja muovikatteineen. Sitä ei kannata lämmittää, eikä sinne kannata asentaa lisävalaistusta.

Silti kasvutunnelin tai kausihuoneen avulla satokautta voi jatkaa sekä alku- että loppupäästä. Osa kasvattajista saa satoa touko-syyskuun ajan.

Juuri pitemmän satokauden vuoksi myös kokkolalainen marjatilallinen Veli-Matti Jukkola asensi aikanaan vadelmille ja mansikoille tunnelit. Hauhtosen marjatilalla marjaa kypsyy myös avomaalla.

– Meidän tilalla kasvihuone- ja tunneliviljely on ajoitettu niin, että näistä kausihuoneista tulee satoa ennen pääsatokauden alkua. Kun pääsatokausi alkaa, niin tunnelipoiminta lopetetaan.

Viljelijöillä on hyviä kokemuksia marjankasvatuksesta suojien alla. Haittapuolena ovat menetelmän kalleus ja teknisyys.

Arja Raatikainen laskee, että hehtaaria kohden tunneli-investointiin saa uppoamaan 100–200 000 euroa. Kokonaiskustannus riippuu materiaaleista, joita rakentamisessa käytetään. Lisäksi vuosittain syntyy kustannuksia taimien ostamisesta, kastelusta, ravinteista ja muusta tekniikasta.

"Marjanviljely on murroksessa"

Viime vuosina viljelijät ovat saaneet tunneli-investointeihinsa investointitukea sekä avustusta. Avustus on 30 prosenttia kokonaiskustannuksista ja laina 60 prosenttia. Tuki on selvästi lisännyt rohkeutta kokeilla suojan alla kasvattamista.

– Tuki on yksi tärkeä syy siihen, että katteisiin investoidaan. Tällä hetkellä suomalaisessa marjojen tuotannossa on murros menossa, sillä monet tilat ovat aloittamassa tunnelituotantoa. Ehkä kymmenen vuoden päästä nähdään, moniko siirtyi siihen kokonaan. Kehitys on tuttu muualta maailmasta, miettii Annin marjatarhan emäntä.

Suomen marjanviljelyn keskittymässä Suonenjoella ja lähialueilla ProAgrian asiantuntijana työskentelevä Heikki Inkeroinen ymmärtää, että viljelijät haluavat marjansa suojaan, sillä sääolosuhteet ovat viime vuosina olleet todella vaihtelevia. Muovin alla satotaso saadaan vakiinnutettua tietylle tasolle.

Inkeroinen kuitenkin heittää palloa kuluttajan suuntaan. Suomalainen kun on tottunut pakastemarjaan.

– Nämä investoinnit kannattavat, jos kuluttajat oppivat käyttämään tuoremarjaa. Kausihuoneissa tuotantokustannukset ovat niin korkeita, ettei siellä kannata tuottaa pakasteeseen marjaa. Siellä kasvaa hyvälaatuista marjaa, jota kannattaa myydä rasiakaupalla kaupoissa.

Kauhavalainen marjatilan emäntä Arja Raatikainen on luottavainen marjojen kulutuksen suhteen. Marjojen syönti on hänen tietojensa mukaansa kasvanut maailmanlaajuisesti viime vuosina. Kun on tarjontaa, on myös kysyntää.

Artikkelissa on korjattu 16.8. klo 14:00 marjatilan nimi Annin marjatilasta marjatarhaksi.

Lue täältä lisää Ylen artikkeleita aiheesta marjanviljely.

HalpaHallin toimitusjohtaja Janne Ylinen istuu työhuoneessaan. Huoneessa on muistoja matkan varrelta. Hongkong on hänen lempikaupunkinsa. Siellä hän on tutustunut siihen, mitä kaikkea maailmassa on myytävänä. Seinällä on kartta, jossa maailma on väärinpäin. Hyllyllä on intialainen poro, josta tuli Pentikin kanssa kiistaa. Pöydällä on keltaista suklaata.

Janne Ylinen on HalpaHallin kasvatti. Ensimmäiset mielikuvat yrityksestä ovat 1970-luvulta. Hänen isänsä Esko Ylinen perusti 50 vuotta sitten myymälän Kokkolaan. Ylinen laittoi pikkusiskonsa kanssa karkkipusseja hyllyyn, poseerasi mainoskuvissa ja paketoi isänsä kanssa henkilökunnan joululahjoja. Myymälässä tuoksuivat pesuaineet ja joka paikka oli täynnä tavaraa ja ihmisiä.

– Siinä oli aitoa kaupanteon meininkiä, mitä nykypäivän isoissa halleissa ei tahdo enää kokea, Ylinen fiilistelee.

HalpaHallilla on 35 myymälää eri puolilla Suomea. Ketjun Kaustisen liike oli nuoren Ylisen ensimmäinen kesätyöpaikka. Sinne hän ajoi joka aamu Honda Monkeylla perheen Evijärven mökiltä. Työtehtäviin kuului lihakuormien purkua ja tavaroiden laittamista hyllylle. Niin kului kesä, jos toinenkin.

Isä torppasi opiskeluhaaveet

Kokkolan HalpaHalli on kasvanut 50 vuoden aikana pienestä alle 10 työntekijän yrityksestä ketjuksi, joka työllistää 1500 ihmistä. Vuonna 2018 yrityksen liikevaihto oli yli 290 miljoonaa euroa. Toimitusjohtaja Janne Ylisellä on ollut jo nuoresta suuret saappaat. Ylioppilaaksi hän kirjoitti vuonna 1994. Kuuden vuoden kuluttua hän oli jo HalpaHallin toimitusjohtaja. Matka ei ollut helppo.

– Olin lähdössä opiskelemaan, mutta isäukko Esko päätti toisin. Hän sanoi, että minä rakennan Janne sinulle oman kauppakorkeakoulun! Sitten hän otti ruutupaperin ja kirjoitti siihen harakanvarpailla ja ranskalaisilla viivoilla atk, osto ja markkinointi. Eli ne kokonaisuudet, mitä hän halusi, että käyn läpi.

Ensimmäinen komennus oli Pietarsaaren myymälässä, jossa nuori Ylinen teki myymälätöitä. Siellä hän oppi täsmällisyyttä, asiakaskeskeisyyttä ja sen, että myymälän pitää olla siisti. Kokenut ja tiukka myymäläpäällikkö karisti nuoren miehen kuvitelman siitä, että johtajan poika voisi päästä helpommalla.

Eräs tarina liittyy siihen, kun pahvilaatikot piti viedä päivän päätteeksi takahuoneeseen, prässätä ja laittaa kasaan.

– Kerran minulle tuli joku puhelu, mielekkäämpää tekemistä ja ne jäi hoitamatta. Sain aamulla kuulla siitä oikein kunnolla. Eipä jäänyt toista kertaa tekemättä. Jälkeen päin arvostin saamaani oppia.

Liian suuret saappaat tulivat kalliiksi

Ihmisten innostamista ja uusien asioiden läpiviemistä Ylinen oppi, kun HalpaHalli otti käyttöön automaattisen tilaus- ja kassajärjestelmän 1990-luvulla. Päivät olivat pitkiä, kun hän kiersi IT-osaston kanssa eri puolilla Suomea olevia myymälöitä.

– Päivällä tehtiin kauppaa ja yöllä asennettiin järjestelmiä. Tapasin paljon ihmisiä ja opin, miten opettaa ihmisiä muuttamaan käytäntöjään, uudistumaan ja oppimaan pois vanhasta. Asioita, mitä teen tänä päivänä erittäin paljon.

Janne Yliselle työn kautta oppiminen merkitsi myös isoja virheitä. Teoriatiedon puute kostautui, kun piti päättää ostoista. Normaalilta työntekijältä ei olisi Ylisen mukaan niin valtavia virheitä hyväksytty.

– Pojalla oli iso hiekkalaatikko, tosi paljon vastuuta ja puhutaan miljoonien eurojen tuoteryhmistä. Palaute oli ankaraa ja monesti tuntui, ettei tästä tule yhtään mitään, olisin mieluummin opiskelemassa jossain muualla, Ylinen myöntää.

Kolikolla on myös toinen puoli.

– Minun annettiin tarkoituksellisesti tehdä, jotta opin. Virheitä voi tehdä, mutta jos ei tee samoja virheitä useasti, pärjää.

Poika haastoi isän

HalpaHalli on kokenut Janne Ylisen johdolla useita suuria muutoksia viime vuosina. Hän on ollut perustamassa verkkokauppaa, uusimassa ilmettä ja logoa, lopettamassa HHSportia ja vastoin isänsä periaatteita sallimassa kaupan aukiolon sunnuntaisin.

Sunnuntain aukioloa koskevaa muutosta vauhdittivat kuluttajakäyttäytymisen muutos, kaupan avaaminen arkipyhinä ja kauppakeskusratkaisut, joissa yksi myymälä jouduttiin lopettamaan sunnuntain kiinniolon vuoksi. Pisteenä i:n päällä oli vuoden tärkeimpien joulukauppapäivien osuminen sunnuntaille vuonna 2018.

Periaatteellinen kysymys lähtee vahvasta kristillisyydestä.

– Kunnioitan niitä arvoja, kuten isäni, joka aikoinaan teki päätöksen pitää kaupan kiinni sunnuntaina. Elämme kuitenkin asiakkaiden armoilla. On pakko tehdä valintoja, jotta pystyt pitämään yrityksen ja 1500 ihmisen työpaikat elossa. Lähtötelineisiin ei voi hirttäytyä, muuten käy huonosti, Ylinen korostaa.

Päätös ei syntynyt helposti. Tiukan väännön jälkeen "viimeinen mohikaani" kuitenkin taipui ja isä ja poika ilmoittivat sunnuntaikaupan vapauttamisesta yhdessä.

– Päätökseen tarvittiin perheen, sisarusten ja johtoryhmän tukea, mutta itse jouduin tämän taistelemaan. Ei isäukkoa voi seinälle nostaa ja laittaa pois. Hänellä on paljon arvokasta tietoa, uskomaton kokemus ja osaaminen, mutta meidänkin pitää uudistua. Uudistuksia täytyy joskus tehdä tiukalla väännöllä ja ottaa riski. Jonkun täytyy se risti kantaa. Ehkä minä olen ollut se.

"Jannen kauppakorkeakoulu"

Janne Ylinen uskoo, että tulevaisuuden kauppa on kivijalkakaupan ja verkkokaupan yhdistelmä, joka myy tavaroiden lisäksi palveluja. Vähittäiskauppa keskittyy, mutta suomalaiset kaupat pärjäävät jatkossakin, jos ne tuntevat asiakkaansa. Suurimmat haasteet ovat kuluttajakäyttäytymisen muuttuminen ja ilmastonmuutos.

Ylinen uskoo, että myös HalpaHalli pärjää, jos asiat tehdään hyvin ja oikein. Työpaikalla entistä tärkeämpää on ihmiskeskeisyys ja yksilöiden johtaminen.

Janne Ylinen on neljän lapsen isä. Ensi vuonna vanhin poika lähtee kesätöihin. Suosittelisiko hän lapselleen samanlaista tietä kuin mitä itse on kulkenut?

– Jos "Eskon kauppakorkeakoulun" tekisi vähän fiksummalla tavalla, ei niin jääräpäisesti vaan lempeämmin, niin uskon, että se olisi erittäin hyvä polku.

Koulun ja opiskelun Janne Ylinen hoitaisi kuitenkin ensin kunnolla. Vaikka Ylinen näkisi mielellään jälkikasvunsa perheyrityksessä, jokainen tekee itse omat ratkaisunsa.

Perheyrityksessä perhe kannattelee.

– Se on yhteispeliä. Yritys on kuin perhe, perhe on yritys.

Kolmevuotias bordercollieuros Don on innoissaan. Tänään on treenipäivä. Don harjoittelee neljän muun koiran kanssa vesipelastusta.

Ensin uiminen pelotti. Sitten se alkoi tuntua kivalta hommalta, varsinkin kun sai nameja. Haastetta oli myös oppia, että vedestä ei vaan noudeta, vaan välillä sinne myös mennään esine suussa.

– Nykyään kaikki käy, eikä se millään malttaisi odottaa vuoroaan. Koko ajan pitäisi saada mennä ja suorittaa, kertoo Donin omistaja, vesipelastustreenejä vetävä koirakouluttaja Lotta Lindberg.

Vesipelastus kasvattaa Suomessa suosiotaan koiraharrastuksena, mutta epätasaisesti. Donin kotinurkilla Kokkolassa lajia pidetään yllä muutaman koiran voimin, mutta esimerkiksi Pirkanmaan noutajayhdistyksen toiminta-alueella kaikki halukkaat eivät ole mahtuneet harrastajaryhmiin mukaan.

Veneestä hyppääminen ensimmäinen haaste

Överbyn hiekkamontulla Don, 1-vuotias Mesi, 7-vuotias Sulo, reilun vuoden ikäinen Lempi ja 5-vuotias Pippa pääsevät vuoron perään kumiveneen kyytiin. Veneestä hyppääminen on opittava, jos mielii pärjätä vesipelastuskokeessa.

Kokeessa liikkeinä ovat myös esineen vienti, veneen hinaus ja hukkuvan pelastaminen. Liikkeet ja suoritustavat vaihtelevat vaatimustason myötä.

Rannalla puhkeavat aplodit, kun ensimmäistä kertaa mukana oleva Sulo rohkaistuu pitkän miettimisen jälkeen loikkaamaan kumiveneen perästä aaltoihin.

Vesipelastus kehitettiin alun perin ylläpitämään landseereiden ja newfoundlandinkoirien kuntoa, uimataitoa ja pelastusvaistoa. Laji sopii kuitenkin kaikille karvaturreille, joilla on halu uida ja mielellään myös riittävästi kokoa vetohommiin.

– Noutajat ovat hyviä vesityöskentelijöitä, siksi niiden määrä on lisääntynyt lajissa koko ajan. Tässä melkein kaikki liikkeet perustuvat tavalla tai toisella noutoon, toteaa kouluttaja Kirsi Koivunen Pirkanmaan noutajakoirayhdistyksestä.

Uimataito kehittyy treeneissä

Koiran ja omistajan on viihdyttävä märissä tunnelmissa. On myös tykättävä tehdä porukalla, sillä treeneihin tarvitaan vähintään kolme ihmistä eli soutaja, veteen pelastettavaksi menevä ja koiraa rannalta ohjaava.

– Tässä harrastuksessa vaaditaan sitoutumista, korostaa Jaana Pullola Merenkurkun Noutajista Vaasasta. Myös Vaasan seudulla harrastajien määrä on ollut viime aikoina kasvussa.

Koiralle lajin ykkösvaatimus on vahva uimataito. Jokainen räpiköi jotenkin pinnalla, mutta uiminen onkin sitten eri asia. Oikeaa uima-asentoa harjoitellaan treeneissä.

– Asennolla on suuri merkitys, koska laji on raskas koiran niskalle ja selälle. Osa ui liivit yllään, kertoo kouluttaja Kirsi Koivunen.

Haastavia harjoituksia

Överbyn montulla tuulee. Kumiveneen soutaja joutuu tekemään töitä, että vene pysyy hetken paikoillaan. Märkäpukuun pukeutunut koirakouluttaja Annika Saunamäki kurottaa köyttä ja yrittää saada viereen uineen Mesin tarttumaan siihen. Tällä kertaa jää yritykseksi, koska koira päättää jatkaa matkaa muutaman metrin päässä olevalle poijulle.

Kun jokainen treenaaja on vuorollaan vetänyt köysi suussaan kumivenettä, Saunamäen on aika mennä veteen pelastettavaksi.

– Ensin huudan ja räpiköin, jolloin koira lähtee hakemaan. Treenaamme myös hiljaisen hukkuvan pelastamista. Silloin koiran on tarkoitus uida viereen ja tarttua pelastettavaa esimerkiksi kädestä ja lähteä viemään rannalle, Saunamäki kertoo.

Bordercollie Donin mielihommaa on veneen hakeminen. Voimaa ja sinniä löytyy, mutta aivan kaikkeen ei rohkeus vielä riitä.

– Se on tarkka poika siitä, että ranta tuntuu turvalliselta. Aallokkoon se ei uskalla vielä lähteä, Lotta Lindberg kertoo.

Ei vielä virallisia apureita

Vaikka Donilla ja kumppaneilla olisi rautainen pelastustaito tassuissaan, silti sitä tai kaltaisiaan ei käytetä Suomessa virallisina työkoirina pelastustehtäviin. Vesipelastus on meillä vain harrastus- ja kilpailumuoto, eikä laji kuulu esimerkiksi poliisikoirien koulutusvaatimuksiin.

– On hienoa, että koiralla on tällaisia taitoja, mutta virkakäytössä ongelmana olisi se, että ammattikoiran pitäisi olla pelastusvalmiudessa koko ajan. Vesipelastustilanteet ovat yllättäviä ja nopeita, sanoo Suomen poliisikoirayhdistyksen puheenjohtaja Miikka Ounila.

Koirakouluttajat kertovat, että esimerkiksi Italiassa on vesipelastuskoiria työkäytössä. Suomessakin koirien "pohjakoulutus" heidän mielestään riittäisi, mutta työkäyttöön tarvittaisiin muutakin.

– Pitäisi pystyä toimimaan kaikissa olosuhteissa. Kova tuuli, voimakas virta ja aallokko vaativat koiralta todella vahvaa uimataitoa ja suurta rohkeutta. Myös avovesi on erittäin haastavaa, Annika Saunamäki miettii.

Kisoihin lähdetään kauaskin

Suomessa järjestetään vuosittain satakunta vesipelastuskoetta. Kouluttajien mielestä tarvetta olisi useammallekin, mutta tuomareiden vähyys jarruttaa kilpailemista. Paikalle tarvitaan aina kaksi tuomaria, toinen rannalle ja toinen veneeseen seuraamaan koirakon suoritusta.

– Paras tuomaritilanne on Etelä- ja Lounais-Suomessa. Esimerkiksi Pirkanmaalla ja pohjalaismaakunnissa ei ole yhtään tuomaria. Keski-Suomessa yksi, Itä-Suomessa yksi ja pohjoisessa muistaakseni pari, kertoo Kirsi Koivunen Pirkanmaan noutajayhdistyksestä.

Landseerit ja newfoundlandinkoirat pääsevät aloittamaan kilpailemisen suoraan junioriluokasta. Muut joutuvat selvittämään tiensä soveltuvuuskokeen kautta. Vesipelastuksessa kilpaillaan myös alokasluokassa, avoimessa- ja voittajaluokassa. Vuosittaisiin SM-kilpailuihin valitaan 12 koirakkoa tulosten perusteella.

Donin kotinurkilla Kokkolassa ei ole järjestetty kilpailuja vuosiin. Osa käy testaamassa taitojaan reilun sadan kilometrin päässä Vaasassa tai vielä kauempana Keski-Suomessa ja Pirkanmaalla.

– Donin ykköslaji on agility, kilpailemme siinä kakkosluokassa. Vesipelastus on ollut vähän sellainen kesän hupilaji, mutta toiveena on, että joskus saisimme tehtyä soveltuvuuskokeen, ja sitten ehkä kilpaillakin, miettii Lotta LIndberg.

Donilta on turha kysyä mielipidettä. Se on jo mennyt autoon. Vesipelastustreenin jälkeen tekee aina mieli nukkua pitkät päikkärit. Sitten on taas virkeä ja valmis uusiin seikkailuihin.

Alahärmäläiselle Sarianna Kujaselle sorsanmetsästyksen aloituspäivä on tärkeä. Koirien kiinnipitoaika loppui keskiyöllä ja kello 12 alkoi itse sorsanmetsästys. Päivä on otettu hyvissä ajoin vapaaksi töistä, ja tulevinakin päivinä illat kuluvat sorsapassissa.

Kujanen on metsällä neljän hengen kaveriporukalla. Hänen vastuullaan ovat koirat: tällä kertaa mukana on konkari Masa, 6-vuotias irlanninsetteri sekä 5-kuukautinen englanninsetteri Papu ottamassa oppia.

– Masa tiesi heti aamulla että jotain tapahtuu, kun otin pyssyn kaapista ja aloin laittaa eväitä. Tämä on mukava päivä, joka vietetään yhdessä.

Taantuvia lajeja vältettävä

Metsästäjäliitto ja Birdlife ovat huolissaan taantuvista lajeista, joiden metsästystä olisikin vältettävä.

Riistavesilinnuista punasotka on luokiteltu Suomessa äärimmäisen uhanalaiseksi, tukkasotka, haahka ja nokikana erittäin uhanalaisiksi sekä taigametsähanhi, haapana, jouhisorsa ja heinätavi vaarantuneiksi.

Esimerkiksi punasotkan ja tukkakoskelon metsästys on tänä vuonna kokonaan kielletty.

Runsaimmat lajit ovat sinisorsa, tavi ja telkkä. Tavin ja telkän poikastuotto jäi alhaiseksi.

– Tämän kesän sorsien pesinnät ei ole onnistuneet parhaalla mahdollisella tavalla. Vastuullisuutta kysytään nyt metsästäjiltä, painottaa riistapäällikkö Mikael Luoma Suomen Riistakeskuksesta.

Luoman mukaan metsästäjät suhtautuvat asiaan vakavasti. Lajintunnistusta kannattaa silti harjoitella jatkuvasti.

– Sorsa-ajan kynnyksellä kannattaa käydä vielä kertaamassa sorsalajien tunnistamista ja siihen Riistakeskuksen sivuilla internetissä on hyvät materiaalit.

Vesilintusaaliin määrä on Luonnonvarakeskuksen mukaan vähentynyt vuodesta 2013 ja oli viime vuonna 2000-luvun pienin.

Muutama sekunti aikaa

Veeti Mäenpää kuuluu samaan porukkaan kuin Sarianna Kujanen ja on sorsametsällä nyt toista kertaa. Metsästäjäkortin suorittamisen yhteydessä tunnistamista oli melko vähän, mutta sitä on tullut opeteltua paljon itse.

– Katselen kuvia ja videoita, kuinka ne lentää. Kaikki lentää vähän eri lailla, sitten on helpompi tunnistaa, Veeti kertoo.

Ampuessa aikaa arvion tekemiseen on vain muutama sekunti. Mäenpää tietää, että hämärässä pitää olla vielä tarkempi.

Sorsat päätyvät kaveriporukan omiin ruokapöytiin.

– Se on se fiilis, saalis on plussaa sitten, Sarianna Kujanen summaa.

Lue lisää:

Suomen Metsästäjäliiton ja Birdlife Suomen taantuvien lintujen tunnistusopas

Vesilintuja Yle Luonnon sivuilla

Keski-Pohjanmaalla Kannuksessa joulukuussa tapahtuneen henkirikoksen päätekijä oli mielentilatutkimuksen mukaan tapahtumahetkellä syyntakeeton eli ei ymmärtänyt tekonsa seurauksia. Hänet on määrätty psykiatriseen hoitoon.

Mies itse vastustaa johtopäätöstä. Hän katsoo olleensa tapahtumahetkellä syyntakeinen. Oikeus määräsi miehen alunperinkin mielentilatutkimukseen vastoin tämän tahtoa.

Mies on aiemmin ollut psykiatrisessa hoidossa, mutta sanoo, ettei sairaus ollut aktiivinen, kun nämä tapahtumat sattuivat. Hän sanoo toimintakykynsä olleen hyvä: hän on ollut töissä ja suoriutunut arjesta.

Nuori kannuslainen mies kuoli pahoinpitelyn seurauksena joulukuussa firman pikkujoulujen jälkeen. Syytettyinä on kaksi veljestä. Käräjäoikeus antoi maaliskuussa välituomion, jossa se katsoi pääsyytetyn syyllistyneen törkeään pahoinpitelyyn ja törkeään kuolemantuottamukseen. Hän myöntää väkivallan.

Toista veljeksistä syytetään avunannosta. Syyttäjä vaatii miehelle noin puolentoista vuoden ehdotonta vankeutta. Hänen mukaansa passiivisuus täyttää rangaistavan avunannon merkit. Koska mies on tuntenut veljensä ja nähnyt tilanteen kehityksen, hänellä olisi syyttäjän mukaan ollut perusteet puuttua tilanteeseen vaikka hälyttämällä apua.

Käräjäoikeus antaa ratkaisunsa asiassa perjantaina.

Pahoinpidelty jätettiin pakkaseen

Henkirikos tapahtui viime joulukuussa Kannuksessa. Uhri ja syytetyt olivat yhteisen työnantajansa pikkujouluissa. Illan päätteeksi kaikki kolme olivat osuneet ratapihalle, jolla tappelu oli sattunut.

Päätekijä on myöntänyt lyöneensä, potkineensa ja heitelleensä uhria ja jättäneensä tämän paikalle pahasti loukkaantuneena. Nuorempi veli ei osallistunut aktiivisesti, mutta poistui paikalta pahoinpitelyn jälkeen.

Oikeuden mukaan pahoinpitely oli raaka ja julma: väkivalta oli voimakasta ja pitkäkestoista ja uhri puolustuskyvytön.

Uhri jätettiin tapahtumapaikalle. Hänen kuolinsyynsä oli oikeuden mukaan alilämpöisyys, mutta kuolemaan vaikuttivat myös ruhjevammat ja alkoholi.

Firman pikkujoulun jälkeen pahoinpidelty mies paleltui kuoliaaksi – syytetty mielentilatutkimukseen

Veljekset syytteessä miehen kuolemasta Kannuksessa – firman pikkujoulun jälkeen pahoinpidelty uhri paleltui kuoliaaksi

Kirkkohallituksen täysistunto vahvisti keskiviikkona äänin 10-3 Ylivieskan kirkon rakennussuunnitelman. Esittelijä jätti äänestyksen jälkeen eriävän mielipiteen. Asia oli jo toisen kerran kirkkohallituksen käsittelyssä.

Ensimmäisellä kerralla kesäkuun alussa kirkkohallituksen virkamieskollegio jätti suunnitelman vahvistamatta. Kollegio piti 13,4 miljoonan euron hanketta liian kalliina seurakunnan maksukykyyn nähden. Kirkon rakentaminen lisää huomattavasti seurakunnan velkataakka.

Päätös on merkittävä Ylivieskan seurakunnalle, sillä se merkitsee kirkon rakennustöiden mahdollista alkamista heti valitusajan jälkeen vielä tämän syksyn aikana.

Kirkolliskokous teki avustuspäätöksen Ylivieskan seurakunnalle marraskuussa 2018. Tuolloin seurakunta esitti kirkolliskokoukselle hankkeen kooksi 10 miljoonaa euroa. Haetusta kahden miljoonan euron avustuksesta seurakunnalle myönettiin avustusta miljoona euroa. Kirkolliskokouksen päätöksen jälkeen hankkeen kokonaiskulut kuitenkin kasvoivat 13,4 miljoonaan euroon.

Ylivieskan edellinen, vuonna 1786 valmistunut, puukirkko paloi pääsiäislauantaina 2016 tuhopoltossa.

Ylivieskan seurakunta järjestää päätöksen johdosta kiitoshartauden kirkon raunioilla tänään klo 19.

Lue lisää:

Kirkkohallitus pitää Ylivieskan uutta kirkkoa liian kalliina – Kirkkoa ei päästäkään rakentamaan: "Olemme ymmällään ja pettyneitä"

Tuhopoltosta kolme vuotta – uusi kirkko alkaa nousta Ylivieskaan kesällä

Poltetun puukirkon tilalle nousee moderni kivikirkko Ylivieskassa – myös kaivattu torni toteutuu

Metsästäjä joutui naaraskarhun raatelemaksi karhunpyynnissä Keski-Pohjanmaan Kannuksessa keskiviikkoiltana.

Tapahtumaketju sai alkunsa, kun karhu tuli passiketjua kohti. Silloin yksi metsästäjistä ampui eläintä. Karhu jatkoi kuitenkin matkaansa koirat perässään ja loukkaantuneesta eläimestä ilmoitettiin hätäkeskukseen.

Jahtia jatkettiin ja koirat saivat karhun haukkuunsa. Metsästäjä ampui uudelleen, mutta karhu jatkoi taas matkaansa.

Passiketju siirtyi, ja metsästäjä pääsi ampumaan lähestyvää karhua useamman kerran. Loukkaantumisestaan huolimatta karhu hyökkäsi metsästäjän kimppuun. Koirat taas kävivät karhun kimppuun ja saivat sen lopettamaan raatelemisen.

Muiden metsästäjien tullessa paikalle karhu oli yhä elossa, ja se lopetettiin. Kyseessä oli keskikokoinen naaraskarhu.

Luvallinen karhunpyynti tapahtui Kannuksen Rekilän maastossa Keski-Pohjanmaalla. Poliisi ei epäile asiassa rikosta. Karhu toimi poliisin mukaan vaistojensa perusteella.

Karhurata valmentaa metsästykseen: "Tilanne niin kuin karhu hyökkäisi luonnossa ihmistä kohti 10 metriä sekunnissa"

Maan ensimmäinen karhurata tuli tarpeeseen

Ongelmien vuoksi julkisuuteen noussut kokkolalainen hoivakoti Fiona saa tuoreessa tarkastuksessa puhtaat paperit.

Viime viikolla tehty tarkastuskäynti ei osoittanut puutteita kokkolalaisessa hoivakodissa. Aluehallintovirasto ei ole silti vielä lopettanut yksikön valvontaa.

Lisäksi Soite jatkaa tarkastuskäyntejä Fionassa normaalin suunnitelman mukaan.

Esperi Caren hoivakoti on ollut erityistarkkailussa talvesta saakka. Tuolloin kävi ilmi, että hoivakodissa oli aivan liian vähän henkilökuntaa.

Keskipohjanmaa-lehti uutisoi elokuun alussa omaisten huolesta: he kertoivat monista epäkohdista ja ongelmien jatkumisesta.

Avin mukaan epäkohtia korjataan koko ajan. Soiten viime tarkastuksessa huomautettavaa ei löytynyt.

Pohjanmaan käräjäoikeus on tuominnut kannuslaisen miehen syyntakeettomana törkeästä pahoinpitelystä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta joulukuussa Kannuksessa sattuneesta henkirikoksesta. Miestä ei siis tuomita rangaistukseen, vaan ohjataan psykiatriseen hoitoon.

Lisäksi hänet tuomittiin maksamaan yli 30 000 euron korvaukset ja 15 000 euroa oikeudenkäyntikuluja. Summia soviteltiin osittain syyntakeettomuuden vuoksi.

Nuori mies kuoli työpaikan pikkujouluillan päätteeksi pahoinpitelyn uhrina. Mielentilatutkimuksen mukaan päätekijä oli teon aikaan syyntakeeton. Mies itse vastusti tutkimuksen lopputulosta ja katsoo olleensa syyntakeinen.

Käräjäoikeus antoi jo maaliskuussa välituomion, jossa se katsoi pääsyytetyn syyllistyneen törkeään pahoinpitelyyn ja törkeään kuolemantuottamukseen. Tuolloin avunannosta syytetyn veljen tuomio jätettiin odottamaan pääsyytetyn mielentilatutkimuksen valmistumista.

Syyttäjä vaati hänelle tuomiota ensisijassa avunannosta, mutta veli sai kolmen kuukauden ehdollisen rangaistuksen pelastustoimen laiminlyönnistä.

Oikeus toteaa perusteluissaan, ettei veli ollut osallistunut aktiivisesti pahoinpitelyyn, vaan on tarttunut tekijää olkapäästä ja pyytänyt tätä useampaan kertaan lopettamaan pahoinpitelyn.

Henkirikos tapahtui viime joulukuussa Kannuksessa. Uhri ja syytetyt päätyivät yhteisen työnantajansa pikkujouluillan päätteeksi ratapihalle, jolla pahoinpitely tapahtui.

Oikeuden mukaan pahoinpitely oli raaka ja julma: väkivalta oli voimakasta ja pitkäkestoista ja uhri puolustuskyvytön.

Päätekijä on myöntänyt väkivallan. Hänellä ei kuitenkaan ole puolustuksen mukaan ollut tietoa tai syytä epäillä, että uhri olisi hengenvaarassa. Hän ei pitänyt vammoja niin vakavina, että ne olisivat estäneet uhria hankkimasta apua.

Uhri jätettiin tapahtumapaikalle. Hänen kuolinsyynsä oli alilämpöisyys, mutta kuolemaan vaikuttivat myös ruhjevammat ja alkoholi.

LUE MYÖS:

Mielentilatutkimus: Kannuksen henkirikoksesta syytetty oli syyntakeeton – mies on itse eri mieltä

Firman pikkujoulun jälkeen pahoinpidelty mies paleltui kuoliaaksi – syytetty mielentilatutkimukseen

Veljekset syytteessä miehen kuolemasta Kannuksessa – firman pikkujoulun jälkeen pahoinpidelty uhri paleltui kuoliaaksi

Vierekkäisten luokkien ovet ovat auki ja oppilaat kulkevat innokkaina luokasta toiseen. Puheensorinaan sekoittuu surinaa ja sirinää, kun pienet robotit liikkuvat toimintamatoilla ja oppilaat ohjaavat niitä. Meneillään on Kokkolan Halkokarin matematiikkaluokkien koodauspajapäivä.

Tällä kertaa kuudennen luokan oppilaat opastavat kolmannen luokan oppilaita. Pienempiä ruvetaan pikku hiljaa ohjaamaan ohjelmoinnin pariin, jotta he voivat myöhemmin samalla tavalla opastaa pienempiään koodauksen saloihin, kertoo luokanopettaja Anna Polso.

– Koulutus tapahtuu tämmöisissä pienissä pajatuokioissa. Välillä isot oppilaat sitten ihan luokissakin toimivat koodauksen apuopeina.

Halkokarin koulu kehittelee koodiagentti-toimintapolkua, johon on saatu Opetushallituksen hankerahaa vajaat 20 000 euroa. Halkokaristen keksintö on yksi Uusi peruskoulu -hankkeen innovatiivisista kokeiluista. Rahat ovat kuluneet suunnitteluun ja laitehankintoihin.

Koodiagentti-mallia voisi jatkossa käyttää ainakin Kokkolan muissa kouluissa, mutta mahdollisesti myös muissa kunnissa.

Miksi oppilaat opettavat?

Koodiagentteja luotsaavalla opettajalla on selkeä näkemys siitä, miksi vetovastuu kannattaa siirtää opettajalta oppilaille.

– Monesti lapset osaavat selittää asiat toisilleen paremmin kuin opettaja. Jotenkin se tulee oman kokemusmaailman kautta ymmärrettävämmin esille ja menee paremmin perille näin, on luokanopettaja Anna Polso huomannut.

Osasta opettajia saattaisi tuntua helpommalta, että koodausta ja ohjelmointia neuvoisivat juuri oppilaat oppilaille, sillä tuoreen selvityksen mukaan osa erityisesti vanhemmista opettajista arastelee digitaalista maailmaa. Omien arvioidensa mukaan he myös kaipaisivat aiheesta täydennyskoulutusta.

Koodaus on kuitenkin kirjattu nykyiseen opetussuunnitelmaan osana sen laaja-alaisia osaamistavoitteita. Sitä pitäisi sen mukaan opettaa jossain määrin jo peruskoulun alaluokilta, ei pelkästään valinnaisilla kursseilla.

Opetussuunnitelmassa mainitaan esimerkiksi, että alimmilla vuosiluokilla "tutustutaan ohjelmoinnin alkeisiin laatimalla vaiheittaisia toimintaohjeita, joita myös testataan".

Opetusneuvos Juho Helminen Opetushallituksesta myöntää ongelman, mutta hänen mielestään ollaan jo menty eteenpäin. Kun 2014 alettiin puhua koodauksesta ja opetussuunnitelmasta, syntyi valtava huoli. Nyt hänen mielestään on edetty, mutta maanlaajuisesti ajatellen eritahtisesti.

– Ei silti olla vielä siinä pisteessä, mitä opetussuunnitelma edellyttää. Jotkut ovat todella pitkällä ja osa vasta ottaa ensimmäisiä digiaskelia. Ei ilmeisesti ole teknologiavastaisuutta sinänsä, mutta ikä ja sukupuoli liittyvät siihen, miten opettajat kokevat hallitsevansa nämä asiat.

Innostusta näkyvissä

Koululaisten koodauspajassa ei näy arastelua tai vastahakoisuutta. Kaikkein pienimmät eivät saa vielä legorobotteja noudattamaan käskyjä, mutta heidän ei tarvitsekaan osata sellaista vielä, vakuuttaa luokanopettaja Ville Valkama.

– Parasta mitä minä näen, on se kuinka oppilaat nauttivat tästä ja millä innolla he lähtevät tätä tekemään. Aikuiset mieltävät koodauksen sellaiseksi, että tietokoneella kirjoitetaan jotain kieltä. Se onkin vaikeaa, mutta ei tämä, mitä täällä tehdään.

Jos unohdetaan ensin se legorobotti ja ajatellaan koodauksen taustalla olevaa ajatusrakennelmaa, päästään logiikan ja ongelmanratkaisun perusteisiin.

– Tämä on ajattelun taitojen kehittämistä. On leikkejä ja pelejä, joissa opetellaan ongelmanratkaisua. Mietitään, mitä halutaan saada aikaan ja niitä keinoja, millä siihen päästään, summaa luokanopettaja Anna Polso.

Kuudesluokkalainen Linnea Rasehorn istuu lattialla ja näpyttelee tablettitietokonetta. Hän ohjelmoi legorobottia, jonka pitäisi värisensorinsa avulla osata kulkea valkeaa viivaa pitkin.

– Se on kieltämättä mukavaa, että on semmoista puuhaa, jossa pitää pitää oma kärsivällisyytensä että sen saa toimimaan kunnolla. On siinä haasteensakin.

Kuudesluokkalainen Santeri Kallio yrittää myös käskyttää legorobottia käyttämään värisensoria, kun se liikkuu valkoiselta paperilta mustalle.

– Mun mielestä koodaus on aivan sairaan kivaa ja mä kotonakin tykkään välillä koodailla kaikkia hauskoja pelejä tai jotain muuta.

Santeri on muiden kuudesluokkalaisten tapaan innoissaan siitä, että hän saa opastaa nuorempiaan itselle tärkeän aiheen pariin.

– Tuntuu aivan mahtavalta saada opettaa pienemmille tällaista uutta ja kivaa!

Kannuksessa metsästäjää raadellut karhu on toistaiseksi ainoa tällä jahtikaudella maakunnassa saaliiksi saatu karhu. Keski-Pohjanmaalle myönnettiin tälle vuodelle viisi lupaa karhun kannanhoidolliseen metsästykseen. Keski-Pohjanmaalla aiotaan jatkaa karhunpyyntiä heti, kun seuraava karhuhavainto saadaan.

Metsästäjän loukkaantumiseen johtaneen jahdin päällikkönä toiminut Risto Rajala sanoo, että tällä hetkellä on vaikea arvioida, vaikuttaako Kannuksen tapaus metsästäjien innokkuuteen lähteä jahtiin.

Heti onnettomuuden jälkeen metsästysseurat kertoivat jatkavansa metsästystä, kun tapahtuneen jälkeen on vedetty henkeä ja käyty ohjeistuksia vielä kerran läpi.

Loukkaantunut metsästäjä toipuu hyvin ja hänet kotiutetaan Rajalan tietojen mukaan todennäköisesti tänään sairaalasta.

Keski-Pohjanmaan viisi pyyntilupaa jakautuvat kolmelle alueelle. Lestijärvi–Reisjärvi-alueella saa kaataa kaksi karhua ja Kaustinen–Veteli–Perho–Halsua-alueelle tuli niin ikään kaksi lupaa. Lisäksi Kannus–Toholampi–Kälviä-alueell yksi pyyntilupa.

Viime vuonna Keski-Pohjanmaalle myönnettiin seitsemän lupaa, ja saaliiksi saatiin neljä karhua.

Lue lisää:

Haavoittunut karhu raateli metsästäjää Kannuksessa – "Tilanne on hengenvaarallinen ja vaatii nopeita reaktioita ja hyviä hermoja"

Kokkolassa on alkanut kolmivuotinen hanke, jossa selvitetään liiketunnistimien ja ovianturien hyötyä muistisairaiden hoidossa. Kokeilua on tehty jo pienimuotoisesti palvelutalossa, mutta nyt ensimmäiset tunnistimet on asennettu kotihoidossa olevien vanhusten asuntoihin.

Samalla joudutaan ottamaan käyttöön uutta teknologiaa, sillä ikäihmisten kotona ei useinkaan ole verkkoyhteyttä. Tarkoitus on laajentaa tutkimus 40 kotiin, jotta tietoa saadaan kattavammin.

Jokaiseen huoneeseen asennetaan liiketunnistin, lisäksi ulko-oveen tuleva magneettikytkin kertoo, milloin ovi on avattu. Näin kerätään tietoa siitä, kuinka asukas liikkuu vuorokauden eri aikoina – erityisesti yöaikaan, joka on yksin asuvalla kriittisintä aikaa.

– Vielä kotona asuvilla muistisairaus on usein alkuvaiheessa. Jos yöt menevät hyvin, on paremmat mahdollisuudet pärjätä kotona. Ja tärkeää on, että pystyisi selviytymään tutussa ympäristössä mahdollisimman pitkään, sanoo tutkija Jukka Määttälä Yliopistokeskus Chydeniuksesta.

Palvelutalossa tehdyn seurannan avulla pystyttiin jo varmistamaan muutaman osalta, että yksin asuminen on vielä turvallista. Yhdessä tapauksessa taas kävi ilmi, että asukas tarvitsee jo ympärivuorokautista hoivaa.

Tiedosta hyötyä hoitohenkilökunnalle

Vastaavia sovelluksia on käytössä ja testissä muuallakin, mutta Kokkolassa tutkimusta tehdään tiiviissä yhteistyössä hoitajien kanssa. Kertyvästä tiedosta rakentuu hoitajille näkymä siitä, miten vanhus pärjää kotona hoitokäyntien ulkopuolella.

Saatava tieto voi tuoda esiin tarpeita muuttaa hoitotyön arkea tai toimintatapoja. Dataa on kuitenkin saatava riittävästi.

Kyseessä ei ole ensisijaisesti hälytysjärjestelmä, joka hälyttäisi esimerkiksi muistisairaan ulko-oven avautuessa. Sellainenkin olisi kuitenkin teknisesti mahdollista.

Tarvittavaa teknologiaa on kehitetty Kokkolassa jo vuosia, ja tähtäimessä on sekä toimintavarma että edullinen systeemi. Esimerkiksi huoltoväli halutaan mahdollisimman pitkäksi, jotta kustannukset pysyvät maltillisina.

Kehitystyötä tehdään yhdessä sosiaali- ja terveyspalveluyhtymä Soiten kanssa. Tutkija Jukka Määttälä sanoo, että tavoitteena on järjestelmä, johon on varaa.

– Tätä on lähdetty rakentamaan kaikin tavoin niin, että työssä olisi järkeä. Ei tehdä jotain hienoa ja kallista, joka ei olisi realistinen ottaa käyttöön.

Aiheesta voi keskustella 27.8. klo 22 saakka.

Lue lisää:

Tuore väitös: Vanhusten hoitajat tuskastuvat, kun työajasta menee liian iso osa tietokoneella – "Ohjelmat eivät pelaa yksiin"

Vanhusten arkea ja aktiivisuutta mitataan monilla mittareilla – Miljoonasäästöjen esteenä laitteiden monenkirjavuus

Sievin Kiurunkankaan arkeologiset löydökset ovat vahvistumassa rautakautiseksi asuinpaikaksi. Alun perin uskottiin, että harrastajien tekemät löydöt viittaavat rautakaudelle ajoittuvaan polttokalmistoon. Nyt kuitenkin näyttää, että Kiurunkankaalla on ollut pitkäaikainen asuinpaikka.

– Tutkimustulosten perusteella näyttää ilmeiseltä, että kalmiston sijaan Kiurunkankaalla on laaja ja pitkäikäinen asuinpaikka, sillä mitään hautauksiin viittaavaa ei ole löytynyt. Tämä on kuitenkin yhtä lailla kiinnostava tulos, sillä kalmistojen tapaan, myöskään rautakauden asuinpaikkoja ei juuri tunneta Pohjois-Suomen alueelta , kertoo kaivauksia johtava arkeologi Ville Hakamäki tiedotteessa.

Arkeologisissa kaivauksissa on tallennettu jo yli tuhat löytöä, mutta aineistoa odotetaan ilmaantuvan vielä lisää. Löytöjen perusteella alueella on ollut ihmisiä tuhansien vuosien ajan.

Aineisto pitää sisällään pieniä metalliesineen kappaleita, muun muassa metalliastiasta peräisin olevia pronssilevyn kappaleita ja pronssisen kiinnitysrenkaan. Paikalta on löytynyt myös raudan valmistuksesta kertovaa kuonaa.

– Ilmeisesti paikalla on ollut asutusta, ensin kivikaudella ja myöhemmin vielä rautakaudella, toteaa Hakamäki.

Löytöjen lisäksi alueelta on paikannettu tulisija. Rakenne erottuu maaperästä pienialaisena kivikehänä, jonka yhteydessä on havaittavissa merkkejä tulenpidosta.

Tulisijasta paikannettu löytöaineisto viittaa todennäköisimmin rautakauteen, joskin ilmiön tarkka ajoitus selviää vasta myöhemmin.

Kivikaudesta kertova aineisto puolestaan pitää sisällään muun muassa kvartsi-iskoksia, palaneita luun kappaleita ja keramiikkaa, jotka ovat tyypillistä tälle aikakaudelle kuuluvaa esineistöä.

Tutkimukset alkoivat, kun sieviläinen perhe löysi lokakuussa alueelta metallinetsimellä muun muassa rautaisia ja pronssisia koriste-esineitä sekä muinaisia kirveitä.

Oulun yliopisto aloitti tutkimukset alueella 19. elokuuta 15 arkeologin ja arkeologian opiskelijan voimin. Kiurunkankaalle on avattu noin 60 neliömetrin laajuinen pääkaivausalue ja useita pienempiä koekuoppia.

Lue lisää:

Isän ja poikien etsintäretki paljasti rautakautisia polttohautoja Sievissä